Marionetit / Virpi Hämeen-Anttila

Marionetit / Virpi Hämeen-Anttila

Otava, 2013. 317 sivua

Kannen kuva: Jussi Kaakinen & Sami Piskonen

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Kesälomni alkoi vähän yli viikko sitten ja suuntasin heti rinkkareissulle Keski-Eurooppaan vähän yli viikoksi. Nyt on reissulta palattu, ja olisi tarkoitus kiriä täällä blogin puolella kiinni kevään aikana rästiin jääneet luetut kirjat. Aloitetaan Virpi Hämeen-Anttilan Marionetit-romaanilla, jonka luin ehkä joskus huhtikuussa.

Emma ja Janne ovat nelikymppinen aviopari. Heidän elämäsnä vaikuttaa olevan kompromisseja täynnä: heidän avioliittonsa oli aikoinaan kompromissi, heidän uravalintansa on sitä ja elämäntapansa ylipäätään. Emman sisko Julia ja Jannen paras ystävä Mikael sen sijaan valitsivat unelmiensa tavoittelun kompromissien sijaan, ja ovat onnistuneet maailmalla omilla aloillaan. Emman ja Jannen lapsiperhearki järkkyy, kun Julia yllättäen palaa maailmalta Suomeen. Kun Mikaelkin taas palaa kuvioihin, herää kauna ja muistot menneisyydestä.

Marionetit oli ihan viihdyttävä ja kevyt kirja luettavaksi kesken kiireisen työkevään. Mutta jokin näissä Hämeen-Anttilan viimeisimmissä kirjoissa on vähän tökkinyt. Tämäkin jäi vähän heppoiseksi ja sekavaksi. Kirja lähti hitaasti käyntiin ja alku oli suorastaan tylsä. Sitten tuntuikin kuin yhteen tarinaan olisi laitettu vähän liikaa yksityiskohtia ja tapahtumia, Emman, Jannen, Julian ja Mikaelin tarinat olisivat kyllä selvinneet vähemmälläkin. Kliseitä ja ennalta-arvattavia käänteitä oli myös vähän liikaa ja kirja jäi aika pinnalliseksi ja jotenkin etäiseksi. Henkilöt olivat ihan mielenkiintoisia, ja heidän erilaiset persoonansa tulivat kivasti esille.

Pidin myös siitä, että kirjassa oli nukketeatteria, mimiikkaa ja kerrankin sellaista taidetta, mitä ei jokaisessa kirjassa ole. Tanssista ja teatterista olen viime aikoina lukenut ihan tarpeksi. Hämeen-Anttila kirjoittaa helppoa kieltä ja kirja oli varsin nopealukuinen. Välillä kieli oli minusta kuitenkin vähän tönkköä, ja tarinassa liikaa tapahtumia, joka vaikeutti juonen perässä pysymistä.

Kaiken mutinan jälkeen on kuitenkin todettava, että etenkin puolivälin jälkeen viihdyin kirjan parissa oikein hyvin, vaikka se olikin aika ennalta-arvattava. Tarina vei mukanaan ja kirja oli sopivan kevyt sen hetkiseen mielentilaani. Hämeen-Anttilan kirjat sopivatkin sellaisiin hetkiin, kun kaipaa varsin kevyttä luettavaa, mutta ei silti ihan hömppää.

★★★-

Kuninkaan puhe / Mark Logue & Peter Conradi

Kuninkaan puhe - Tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen / Mark Logue & Peter Conradi

Otava, 2011. 230 sivua.

Alkuteos: The King's Speech - How One Man Saved the British Monarchy, 2010

Suomentanut: Eija Tervonen

Kannen kuva: Momentum Pictures

Mistä minulle? oma ostos

Jatketaanpa näillä kesän rästikirjoilla! Luin Mark Loguen ja Peter Conradin kirjan Kuninkaan puhe - tarina miehestä joka pelasti kuningashuoneen jo loppukesästä, mutta kiireisen graduarjen ja läppärin rikkoutumisen takia kirjoittaminen tästä on jäänyt... Kirja kiinnosti minua siksi, että Kuninkaan puhe-elokuva kiinnostaa minua. Olen Colin Firth-fani, ja puhevaikeudet ovat tavallaan hieman omaa alaani joten siksikin kuninkaan tarina kiinnostaa.

Kirjan kirjoittaja, Mark Logue, on kuningas Yrjö VI:n puheterapeuttina toimineen Lionel Loguen pojanpoika. Kirja perustuu kirjeisiin, päiväkirjamerkintöihin ja Lionel Loguen elämäkertaan. Lionel Logue muutti perheineen Australiasta Englantiin vuonna 1924 ja asettui Lontooseen jonne hän avasi praktiikkansa. Logue oli itseoppinut puheterapeutti, ja pian hänen taitonsa kiirivät myös kuninkaallisten korviin. Lokakuussa 1926 hänen potilaakseen tuli Yorkin herttua, prinssi Albert, joka oli kärsinyt kisuallisesta änkytyksestä lapsuudestaan saakka. Prinssi oli ujo ja epävarma ja oli aina jäänyt sekä vahvan ja ankaran isänsä, kuningas Yrjö V:n, sekä suositun ja sulavakäytöksisen veljensä, kruununperijä prinssi Edvardin, varjoon.

Kuninkaallisen perheen jäsenenä myös prinssi Albertin kuului pitää puheita, mutta ne olivat kärsimystä sekä prinssille että kuulijoille. Monia keinoja oli jo kokeiltu, ennen kuin taitava ja ulospäinsuuntautunut Lionel Logue astui kehiin, ja sai omilla keksimillään menetelmillä Albertin vaikeudet vähenemään. Pian kuningas Yrjö V kuolee ja prinssi Edvard perii kruunun. Edvardin naistoilailujen myötä kuninkaan kruunun perii pian kuitenkin prinssi Albert, josta tulee kuningas Yrjö VI, kansan suosikkikuningas joka vaimonsa kuningatar Elisabetin ja suloisten tyttäriensä kanssa valaa puheillaan ja teoillaan uskoa toisen maailmansodan aikaiseen Englantiin.

Kuninkaan puhe on kiehtova ja kiinnostava kirja. Kuninkaallisten "salattu elämä" on mielenkiintoista luettavaa, vaikka en näekään itseäni mitenkään erityisen "kuninkaallishulluna". Oli myös kiehtovaa lukea siitä, minkälaisia menetelmiä ja työskentelytapoja puheterapeuteilla oli melkein sata vuotta sitten vaikka nämä asiat jäivätkin välillä sivuseikaksi historiallisten tapahtumien ja kuningasperheen elämästä kertovien asioiden saadessa päähuomion. Samoja periaatteita työskentelytavoissa kuitenkin osittain oli kuin vielä tänäänkin, mutta onhan (onneksi) nuo menetelmät hieman kehittyneetkin.

Kirjana Kuninkaan puhe ei ole mikään jättihyvä. Kirjoitusvirheitä on minusta aika paljon ja kielikin paikoitellen varsin tönkköä. Kirjassa oli paljon kiinnostavia asioita, ja minusta tässä tuli hienosti esille se, kuinka rankkaa ja rajoittavaa puhevika voi olla. Kirja sisältää paljon historiaa ja tietoa kuningashuoneesta ja etenkin kuningas Yrjö VI:n persoona tule hienosti esille. Häntä kohtaan tuntee myötätuntoa ja kun hänen puheensa alkavat sujua aina vain paremmin, hänen kanssaan on helppo iloita. Toisaalta taas moni muu henkilö jäi etäiseksi, mikä toisaalta onkin ymmärrettävää koska kuningas ja hänen "pelastajansa" tässä pääroolissa kuuluikin olla.

Kokonaisuutena kirja oli paikoitellen hieman tylsä. Historialliset kuvaukset kuningasperheen arjesta ja sodasta olivat toisaalta ihan kiinnostavia, mutta kuningas ja hänen puhevikansa jäivät hieman sivuseikaksi. Toisaalta Logue ei ehkä ole tehnyt kovinkaan tarkkoja muistiinpanoja työstään, ja kuinka reilua nyt edes olisi kirjoittaa julkisesti potilasasiakirjoja sun muuta. Toisaalta ehkä 1920-30 luvulla ei vielä ollut yhtä tiukkaa vaitiolovelvollisuutta kuin tänä päivänä... ;)

Olen ymmärtänyt että tämä kirja täydentää Kuninkaan puhe-elokuvaa, ja kerrankin luulen, vaikka en elokuvaa ole vielä nähnytkään, että leffa on kirjaa parempi. Elokuva jonka pääosassa on Colin Firth ei voi olla tätä kirjaa kehnompi, vaikka tämänkin mielenkiinnolla luin. Kohta siis pakko päästä elokuvan kimppuun.


★★★-

Kadotetut kasvot / Heli Järvenpää

Kadotetut kasvot / Heli Järvenpää

Kiinakirja, 2014. 228 sivua.

Kannen kuva: Shu-Ju Wang

Mistä minulle? kirjailijan tarjoama arvostelukappale 

Heli Järvenpää tarjosi minulle luettavaksi esikoiskirjaansa Kadotetut kasvot. Tartuin tilaisuuteen, sillä suomalaisen perheen muuttamisesta Kiinaan miehen töiden perässä kertova kirja vaikutti todella kiinnostavalta. Sitä se myös oli! Kiinan ja Suomen väisistä eroista sai totisesti selkeän kuvan, vaikka välillä tuntuikin, että kirjan sävy oli kovin negatiivinen. Minä peruspositiivisena mietin, etteikö koko maasta ja sen tavoista ja ihmisistä nyt oikeasti löytynyt mitään positiivista kerrottavaa?

Tavallinen suomalainen perhe muuttaa siis Kiinaan perheen isän töiden vuoksi. Komennus on parivuotinen, ja kirjan kertojana toimivan äidin ajatus on, että pari vuotta Kiinassa sujuu hyvin ja mutkattomasti. Hän on kotona pienten lasten kanssa, ja hänen miehensä Markus käy töissä. Kun perhe saapuu Kiinaan osuu ensimmäiset mutkat matkaan jo asunnonetsimisessä. Suomen ja Kiinan ajatukset hyväkuntoisesta ja toimivasta perheasunnosta eivät ole aivan samanlaisia, ja perheelle esitellään mitä kauheimpia asuntoja. Lopulta koti kuitenkin löytyy, pihalta löytyy talon yhteiskäytössä oleva uima-allas ja kellarista kuntosali.

Mutta myös arkielämään kuuluvissa asioissa on suuria eroja Kiinan ja Suomen välillä, ja erot tulevat perheelle selviksi varsin nopeasti. Ruokakaupassa myydään outoja asioita, tavallisia ruoka-aineita ei tunnu löytyvän mistään. Kotiin palkattu lastenhoitaja/kodinhoitajakin laiminlyö työtehtäviään mielipiteidensä ja oman historiansa vuoksi, eikä häneenkään voi enää luottaa. Arki Kiinassa ei ole suomalaiselle perheelle herkkua, vain työssäkäyvä Markus vaikuttaa viihtyvän varsin hyvin.

Kadotetut kasvot ei ole huono kirja, mutta se antaa varsin negatiivisen kuvan Kiinassa asumisesta suomalaisen silmin. Minä kaipasin positiivisempiakin asioita, ajattelen että Kiinasta löytyisi kivaa ja positiivistakin sanottavaa jos sitä yrittäisi löytää. Ja ehkä elämä Kiinassakin olisi ollut helpompaa, mikäli olisi yrittänyt ottaa sen positiivisella tavalla, etsien niitä hyviä ja kivojakin juttuja. Minä kun vahvasti uskon siihen, että asenne ratkaisee paljon!

Kadotetut kasvot on helppo- ja nopealukuinen. Luvut ovat lyhyitä, ja siksi niitä oli helppo ahmia aina yhden lisää vaikka nukkumatti jo kolkutteli ovella. Kirjassa myös tapahtui aika paljon nopealla temmolla. Niin sanottuja tylsiä hetkiä ei juurikaan tullut ja varsin vähäsivuiseen kirjaan mahtui monta, pientä ja suurempaakin, tapahtumaa. Kirjan päähenkilöt, juurikin se suomalainen perhe, tulee osittain läheiseksi. Perheen äiti ja hänen ajatuksensa, haaveensa ja mielipiteensä tulee lukijalle varsin selväksi, kun taas hänen miehensä jää eittämättä taka-alalle. Ja ne kerrat kun mies mainitaan, on se taas varsin negatiivisessa sävyssä... Perheen äidistä sain valitettavan usein sellaisen "nalkuttava-kotiäiti"-kuvan, ja loppua kohden jo ärsyynnyinkin häneen. Mutta tämän selittää varmasti se, että olen itse luonteeltani niin erilainen kuin kyseinen äiti, että en oikein löytänyt hänestä samaistuttavaa piirrettä laisinkaan.

Kiina on maana minusta erittäin kiinnostava, kaikkine erikoisuuksineen. Ymmärrän, että kaikki ei kyseisessä maassa todellakaan ole niin hyvin kuin voisi olla; poikien suosiminen tyttöjen sijaan, erikoiset sosiaaliset säännöt ja muut kulttuurierot ihmetyttävät ja paikoin kauhistuttavatkin, mutta kiinalaisten mielestä suomalaiset ja meidän kulttuurimme on varmasti vähintäänkin yhtä oudot kuin heidän vastaavansa meidän mielestä. Minusta on tärkeää, että muistaa kunnioittaa eri kulttuureja, eri maiden tapoja ja sääntöjä. Ne ovat kuitenkin monen arkipäivää, ja heille yhtä tavallisia kuin meille sauna ja kesämökki järvenrannalla.

Kadotetut kasvot on kokonaisuutena kiinnostava romaani. Kiinaan muuttava suomalaisperhe ja vaikeudet uudessa, väliaikaisessa kulttuurissa ja kodissa on aiheena erittäin mielenkiintoinen. Kiinan tavoista ja kiinalaisten arjesta saa kirjan kautta varsin hyvän kuvan, ja se olikin minusta kirjan parhaimpia asioita kuten myös se määrä ajatuksia ja kysymyksiä, joita kirja lukijassa herättää. Jos kirja olisi ollut edes vähän positiivisempi, ja etenkin perheen äiti asenteeltaan hieman myönteisempi olisin nauttinut tämän lukemisesta vielä enemmän.

★★★-

Nooan kompassi / Anne Tyler

Nooan kompassi / Anne Tyler

Otavan kirjasto, 2010. 281 sivua.

Alkuteos: Noah's Compass, 2009

Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta

Kannen suunnittelu: Katja Kaskeala

Mistä minulle? kirjakauppaostos

Nooan kompassi on toinen Anne Tylerilta lukemani romaani. Jää hyvästi ei aivan täysin napannut, eikä tämäkään nyt ihan suosikkilistan kärkeen pomppaa, mutta ihan mukavaa ajanvietettä kuitenkin.

Töistään pois joutunut 60 vuotias Liam muuttaa pienempään asuntoon, mutta joutuu heti ensimmäisenä yönä pahoinpidellyksi. Liam ei muista yöstä mitään, ja hän ryhtyy etsimään vastauksia muistiaukkoihinsa. Hän törmää lääkärikäynnillä salaperäiseen Euniceen, jonka toivoo auttavan häntä muistuttamaan dramaattisen yön tapahtumat mieleensä. Mutta kun hän tutustuu Euniceen paremmin, alkaa muitakin muistoja ja tunteita nousta pintaan. Soppaa sotkee vielä Liamin luokse muuttava teinitytär Kitty sekä yllätysvierailuja tekevä ex-vaimo Barbara, pientä tyttärenpoikaa Jonahia unohtamatta.

Nooan kompassi lähtee liikkeelle vauhdikkaasti, kun heti kirjan alussa tulee Liamin ensimmäinen, dramaattinen yö uudessa asunnossa. Tapahtumat lähtevät vauhtiin ja lukijakin pääsee nopeasti imuun mukaan. Valitettavasti jossain kirjan keskivaiheilla kaikki kuitenkin lässähtää, ja kirjan loppuosa on varsin tylsä ja mitäänsanomaton. Oikeastaan minulla jäi tunne, että minulla jäi kirjasta joku pointti tajuamatta tai jotkut Raamattu-viittaukset ehkä ymmärtämättä. Odotin kirjan loppua kohden jotain yllätystä tai käännettä, mutta sitä ei oikein ikinä tullut.

Kirjan henkilöhahmotkaan eivät oikein napanneet. Päähenkilö Liam oli ihan sympaattinen, mutta aika tylsä, elämäänsä kyllästynyt tyyppi. Hänen tyttärensä ja ex-vaimonsa taas koostuivat varsin stereotyyppisistä henkilöistä. Ärsyttävä, tuppautuva ex-vaimo, yksi uskoon tullut nurisija-tytär, yksi isälleen menneistä suuttunut tytär ja nuorin, villi ja rajojaan kokeileva teini. Liam muistuttaa itse asiassa aika paljon En man som heter Ove-kirjan Ovea, mutta Ove osoittautui kuitenkin paljon kiinnostavammaksi ja sympaattisemmaksi henkilöksi. Ehkä tämä kirja vaikuttaa kehnommalta kuin mitä se oikasti on, koska luin sen hienon Ove-kirjan perään?

Keskinkertaiset henkilöt ja hieman tylsä juoni tekivät kokonaisuudestakin keskinkertaisen. Kyllä tämän kirjan luki. Teksti on helppoa ja kirjan luki nopeasti, mutta sitä viimeistä "jotakin" jäin kaipaamaan. En vielä sano, että Anne Tyler ei ole minun kirjailijani. Hyllystä löytyy nimittäin Amerikan lapset, Elämän tikapuilla, Pyhimys sattuman oikusta ja Avioliiton lyhyt oppimäärä jotka aion lukea ennen kuin luovutan kirjailijan suhteen ;).

★★★-

Ifa / Jukka Tervo

Ifa / Jukka Tervo

Iván Rotta, 2013. 379 sivua.

Kannen suunnittelu: Kalle Pyyhtinen / utudesign

Mistä minulle? kustantajan tarjoama arvostelukpl

Sain Jukka Tervon tuoreen romaanin Ifa arvostelukappaleena kustantajalta. Kirja vaikutti kiinnostavalta: muistinsa menettänyt muusikko makaa sairaalassa ja alkaa pala palalta muistaa asioita menneisyydestään. Historiallinen romaani joka sisältää paljon populaarikulttuuria ja muistoja lapsuudesta, nuoruudesta ja nykypäivästäkin.

Kirjan alussa keski-ikäinen muusikkomies herää sairaalassa. Hän on menettänyt muistinsa, eikä muista miksi on sairaalaan joutunut, eikä osaa kertoa mitään perheestään tai elämästään ylipäänsä. Pikkuhiljaa, psykiatri (?) Harrin avulla mies alkaa muistelemaan ja muistamaan asioita elämästään. Lapsuudesta muistuu mieleen palasia, muusikkouran varrelta legendaarisia tarinoita ja pian myös asioita nykypäivästä, perheenjäsenistä ja muistinmenetystä edeltävistä tapahtumista. Pala palalta mies rakentaa historiansa uudelleen.

Kirja on tarinaltaan kiinnostava. Miehen muisteluja pienestä kainuulaisesta kotikylästä on kiva lukea, kuten myös populaarikulttuurin värittämästä Suomesta. Musiikkiaihetta oli minun makuuni kirjassa ehkä hieman liikaa, koska se ei suosikkiaiheisiini kuulu. Mutta tuohan on ihan vain subjektiivinen mieltymyskysymys, eikä sinänsä kirjan vika.

Myös kirjan rakenne on kiinnostava. Mies muistaa elämästään osia pala palalta, ja kirja on myös koottu samalla tavalla. Ajassa hypitään kovasti, ja se teki minusta rakenteesta samalla sekavan. Välillä olin varsin hukassa sen kanssa, missä ajassa mennään ja mitä elämänvaihetta mies nyt muistelee. Myös nykypäivän tapahtumat, mitkä asiat oikeasti sairaalassa tapahtuivat, jäivät minulle usein arvoitukseksi. Toisaalta sairaalassa herännyt, muistinsa menettänyt mies voi kokea kaiken varsin sekavana ja ahdistavana, joten sinänsä kirjan rakenne antaa miehen ajatuksista varmasti varsin uskottavan kuvan, vaikka se teki myös minusta lukijana sekavan ja vaikeutti keskittymistäni.

Kirjan kieli on helppoa ja varsin sujuvaa, ja paikoittain uppouduin tarinan vietäväksi pidemmäksikin aikaa. Valitettavasti keskittymiseni kuitenkin herpaantui heti kun ajassa hypittiin, ja putosin kärryiltä. Kertojamiehen elämään on mahtunut paljon kiinnostavia ihmissuhteita, joiden kuvailu oli kirjan parhaimpia ja kiinnostavimpia asioita. Erilaisia naisia, erilaisia suhteita ja ikuinen rakkauden nälkä ja lopulta myös sen tosirakkauden löytyminen ja sen menettämisen pelko ovat suuressa roolissa läpi kirjan.

Kokonaisuutena Ifa osoittautui minulle varsin vaikeaksi kirjaksi. En päässyt tarinaan aivan kunnolla sisään, vaikka aihe kiinnosti ja kaiken unohtaneen miehen muistojen palaamista olikin lukijana kiinnostavaa seurata. Sekava ja jotenkin vaikea rakenne teki tästä kuitenkin minulle tähän hetkeen varsin raskaan lukukokemuksen, mutta voi olla ettei kiireisen opiskelusyksyn alku ole olosuhteina vaikeahkolle kirjalle se kaikkein otollisin.

★★★-

Railo / Virpi Hämeen-Anttila

Railo / Virpi Hämeen-Anttila

Otava, 2011. 333 sivua.

Kannen kuvat: Jussi Kaakinen & Mari Yli-Koivisto

Mistä minulle? kirpparilöytö

Virpi Hämeen-Anttila kuuluu niihin kotimaisiin kirjailijoihin, jonka teoksia olen haalinut omaan hyllyyni todella monta, mutta joista olen lukenut vain muutaman. Pidin aikoinaan Hämeen-Anttilan Suden vuodesta todella paljon, ja sen jälkeen olenkin lukenut vain Toisen taivaan alla -kirjan, joka oli ihan ok ja viihdyttävä kesälukeminen. Nyt päätin tarttua Hämeen-Anttilan Railoon osana oman hyllyni 24 kirjaa -haastetta.

Railon pääosassa on nuori aviopari, Tepa ja Inka. Tepa on aiemmin jäänyt työttömäksi IT-alan yrityksestä ja Inka toimii opettajana pääkaupunkiseudulla. Tepa kuulee yllättäen saaneensa perinnöksi isänsä suuren talon ja siihen kuuluvan maa-alueen Pohjois-Karjalasta. Kysymättä vaimonsa mielipidettä asiaan, Tepa suunnittelee Janne-ystävänsä sekä tämän aikuistuneen Kiia-tyttären kanssa perintömaille suuren lomahotellin ja siihen kuuluvan mökkikylän. Tepan suunnitelmissa on, että hän muuttaa Inkan ja pienen Kukka-tyttärensä kanssa isän vanhaan taloon ja siinä sivussa seuraa lomaparatiisin rakennusta. Inka ei ole Pohjois-Karjalaan muutosta aivan yhtä innoissaan, eikä rakennusprojektikaan saa Inkassa aikaan onnenhuutoja. Elämänmuutos on kuitenkin tosiasia, ja Tepan lapsuudenmaisemissa avioparin välit kiristyvät entisestään, monestakin eri syystä.

Pidän Hämeen-Anttilan tavasta kirjoittaa arkisista asioista. Tämäkin tarina oli mielenkiintoinen, joskaan ehkä ei täydellisen uskottava. Jotenkin en voi (tai halua) uskoa, että suomalaisissa parisuhteissa käyttäydyttäisiin sillä tavalla, kuten Tepa tässä kirjassa käyttäytyy. Minä suoraan sanottuna inhosin Tepaa henkilönä jo kirjan alusta asti. Inka oli henkilönä sympaattinen, ja hänelle toivoi jotenkin automaattisesti pelkkää hyvää. Tepa taas oli vastenmielinen heti alusta, jo se tosiasia, että hän salasi koko lomaparatiisiprojektinsa ja maalle muuton vaimoltaan oli minusta suorastaan sikamaista. En siis pystynyt lukemaan tätä kirja ärsyyntymättä sen henkilöihin, mutta tunteiden herääminen kirjan parissa ei tietenkään ole pelkästään huono asia.

Kirjassa käytetään aika paljon murretta, Karjalassa kun ollaan. Alussa koin murteen lukemisen vaikeaksi, mutta totuttuani siihen pidin lopulta kieliratkaisusta todella paljon. Se toi kirjaan lisää uskottavuutta ja sympaattisuutta, etenkin kun ihastuin murretta puhuvaan Tuukkaan kovasti henkilönä. Pohjois-Karjalan maisemat ja suomalainen maalaistunnelma tulee minusta kirjassa hienosti esille, ja se olikin yksi suosikkiasioitani koko kirjassa.

Railo kertoo arkisista aiheista ja kiemuraisista ihmissuhteista. Se on kuvaus ärsyttävästä ja rikkonaisesta avioliitosta, kuvaus epävarman ja itsensä kadottaneen miehen elämästä, ja kuvaus kiemuraisista, vaikeista ja menneisyyden tulehduttamista sisarussuhteista. Kirjassa oli paljon harmautta, riitoja ja erimielisyyksiä. Railo ei  ole hyvänmielenkirja, eikä juoni kanna aivan loppuun saakka. Olisin toivonut vähemmän ennalta-arvattavuutta ja vähemmän kömpelyyttä tekstissä ja itse tapahtumissa. Tepan ja Jannen yhteinen harrastus oli kuntosalilla käyminen, ja suuri osa näistä urheiluosioista oli varsin kämpelösti kirjoitettuja. Taustatyö on varmasti tehty hyvin, mutta jotenkin nuo kommentit maksimitoistoista alataljassa jne eivät vain istuneet luonnollisesti tekstiin.

Tarinaa seurataan vuoroin Inkan, vuoroin Tepan näkökulmasta. Tämä oli virkistävää, vaikka hieman yllätyinkin ensimmäisen kerran kun näkökulma vaihtui Tepasta Inkaan. Tarinaa seurattiin Tepan näkökulmasta varsin kauan, joten olin jotenkin valmistautunut siihen, että niin on myös jatkossa. Lopulta pidin kuitenkin enemmän Inkan osuuksista tarinassa, mutta siihen vaikuttaa varmasti myös se, että pidin hänestä henkilönä paljon enemmän!

Kokonaisuutena Railo oli ihan ok. Tarina meni välillä hieman pitkäveteiseksi, ja muutamat kömpelyydet osuivat silmään. Pohjois-Karjalan maisemat ja murre sekä maalaiskylän ihmiset taas ihastuttivat kovasti. Ihan kiva, mutta ei mikään tajunnanräjäyttävä lukukokemus, eikä missään tapauksessa Hämeen-Anttilan parasta.

★★★-

Jää hyvästi / Anne Tyler

Jää hyvästi / Anne Tyler

Otava, 2013. 208 sivua.

Alkuteos: The Beginner's Goodbye, 2012.

Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta

Kannen kuva: Irene Lamprakou

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta 

Anne Tyler on kirjailija joka on kiinnostanut minua jo kauan. En ole kuitenkaan aiemmin lukenut Tylerin kirjoja, vaikka niitä löytyy omastakin hyllystäni useampi. Olen jostain syystä varma, että Tyler on minun kirjailijani, ja että tulen pitämään hänen kirjoistaan kovasti. Jää hyvästi on Tylerin tuorein romaani, ja siis ensimmäinen Tylerilta lukemani teos. Tämä sopii teemaltaan omaan lauantaihini mainiosti, ja onkin ollut sopivaa luettavaa viime viikon aikana.

Keksi-ikää lähestyvä Aaron on juuri menettänyt traagisessa onnettomuudessa Dorothy-vaimonsa. Aaron yrittää jatkaa elämäänsä, työskentelyä perheen kustannusyhtiössä, talon remontoimista ja tietenkin suruaan läpi käyden. Hieman helpotusta suruun tuo edesmennyt Dorothy, joka yllättäen alkaa ilmestymään Aaronin elämään. Hän tapaa Dorothyn kadulla kävellessään, Dorothy vierailee Aaronin työpaikan ulkopuolella, kodin lähettyvillä, tulee vastaan kaupungilla. Miten miehen suruun vaikuttaa kuolleen vaimon uudelleen tapaaminen? Miten kaikkeen reagoi Aaronin määrätietoinen sisko ja Aaronin huolehtivat työtoverit?

Anne Tyler kirjoittaa helpon sujuvasti. Hänen tekstiään on ilo lukea, ei turhia kikkailuja vaan arkista kielenäyttöä. Jää hyvästi -kirjassa on kiinnostava aihe, surullinen ja traaginen kyllä, mutta ehdottomasti kiinnostava. Minä en kuitenkaan ole ihan myyty toteutukselle, vaikka ideasta pidänkin. Aaron oli henkilönä varsin sympaattinen mies, mutta hänen vaimonsa Dorothy ei onnistunut koskettamaan minua millään lailla. Ihmettelin jatkuvasti, mitä Aaron oli naisessa nähnyt, miksi tuhlannut aikaansa Dorothyyn kun aivan selkeästi lähempää olisi löytynyt hänelle paljon sopivampi vaimo. Kuolleen vaimon ilmestyminen kuolemansa jälkeen Aaronin eteen oli myös minun ajatusmaailmastani kovin kaukana, joten en ihan innostunut tästäkään. Surullinen tarina, Aaronin surutyö ja surun keskellä eläminen on kuvailtu lempeän kauniisti, välillä humoristisestikin. Tästä pidin, vaikka välillä huomasinkin ärsyyntyväni kirjan tapahtumien epätodennäköisyyteen.

Jää hyvästi on ohut kirja, sivuja tässä on vain vähän yli 200. Jotenkin koko tarina jäi pintaraapaisuksi, ja kirjan opetus, pointti tai selkeä punainen lanka jäi minulta ymmärtämättä. Mutta onhan tässä hyvääkin. Tyler on ainakin tämän kirjan perusteella taitava kuvailemaan arkisia yksityiskohtia, tavallisten ihmisten tavallista elämää. Myös henkilögalleria on kiinnostava, esimerkiksi Aaronin sisko oli todella mielenkiintoinen henkilönä, kuten myös pienempään rooliin jäävä työkaveri Irene.

Vaikka en kokonaisuutena ihan tästä kirjasta innostunut, luin silti tätä ihan mielelläni. Helpon kielen ja pienen sivumääränsä vuoksi kirja oli varsin nopealukuinen, vaikka tarina ei ihan onniostunutkaan tempaisemaan minua mukaansa. Kiinnostavien henkilöiden ja koskettavan tarinan vuoksi lukukokemus jää kuitenkin plussan puolelle, vaikka rehellisesti sanottuna odotinkin tämän koskettavan minua vielä enemmän. Tulen lukemaan Tyleriä jatkossakin, ja luulen että tämä kirja ei ole hänen parhaimpiansa.

★★★-

Salmon Fishing in the Yemen / Paul Torday

Salmon Fishing in the Yemen / Paul Torday

Phoenix Paperback, 2012. 314 sivua.

Alkuteos: 2007.

Kannen kuva kirjaan pohjautuvasta elokuvasta

Mistä minulle? kirjakaupasta Brysselissä

Ostin Paul Tordayn kirjan Salmon Fishing in the Yemen Brysselistä, jossa vietin kivan viikonlopun ystävän kanssa syksyllä. Sain matkakirjani luettua nopeasti loppuun, ja kaipasin lukemista lennolle kotiinpäin. Aloitin tätä kirjaa siis jo syksyllä, mutta tarina ei ihan onnistunut tempaamaan minua mukaansa joten muut, vetävämmät kirjat ehtivät tämän edelle. Nyt sain tämänkin kuitenkin luettua loppuun, ja vaikka tästä ei suosikkikirjaani tullutkaan, haluan kyllä nähdä kirjaan pohjautuvan elokuvan.

Kalatutkija Alfred Jones pyydetään mukaan Jemenin sheikki Muhammadin projektiin, jonka tarkoituksena on luoda lohia täynnä oleva joki Jemenin ylämaille. Sheikki on projektista innoissaan, kuten myös hänen kaunis assistenttinsa Harriet. Alfred lähtee lopulta projektiin mukaan, samoihin aikoihin kun hänen avioliittonsa Maryn kanssa alkaa rakoilla. Pariskunta asuukin pian maailman eri puolilla, kumpikin omaan työhönsä keskittyen. Alfred uurastaa lohiprojektin parissa, syö ja asuu hienosti sheikin kustannuksella, ihastuu hieman Harrietiin joka kaipaa sodassa palvelevaa aviomiestään. Kirjassa seurataan myös brittipoliitikkojen ajatuksia oudosta kalaprojektista, ja poliitikot eivät ole porjektista ihan yhtä innostuneita kuin Alfred, sheikki Muhammad ja Harriet.

Salmon Fishing in the Yemen on aiheensa puolesta erikoinen kirja. En ole aiemmin lukenut erityisen paljon kala-aiheisia kirjoja (Verbeken Kalanpelastajaa olen aloittanut, Bermanin Nainen joka sukelsi maailman sydämeen oli ihan ok) enkä ehkä miellä kaloja suosikkiaiheeksenikaan. Olin kuitenkin nähnyt Tordayn kirjaan perustuvan elokuvan trailerin parikin kertaa ja olin siksi kohtuullisen innostunut kirjastakin. En tiedä johtuiko se siitä, että luin kirjan englanniksi, vai onko kirja vain yksinkertaisesti hieman sekava. Kirjassa on paljon "asiakirjoja" ja kirjeitä joiden avulla tapahtumat menevät eteenpäin. Minusta oli kuitenkin todella tylsää lukea poliitikkojen haastatteluja kala-aiheesta, kun taas Harrietin kirjeet aviomiehelleen oli koskettavia ja kivoja luettavia. Eniten pidin kuitenkin ihan normaalista tekstistä, joka seurasi Alfredin ja Harrietin elämää kalaprojektin parissa ja vei siten tarinaa eteenpäin.

En siis ihan innostunut tästä kirjasta, mutta aihe ja kirjan luomat mielikuvat kauniista Jemenin maisemista tekivät tästä kuitenkin lopulta positiivisen puolelle jäävän lukukokemuksen. Kieli oli kohtuullisen helppoa, selvisin englanniksi ihan hyvin vaikka muutamia kalastussanoja jouduinkin erikseen tarkistamaan. Kieli ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen hienoa tai erikoista, sillä tylsemmissä kohdissa (esim. mainituissa asiakirjoissa) edes kieli ei saanut minua tempaistua tarinaan mukaan.

Salmon Fishing in the Yemen oli "ihan kiva" lukukokemus erilaisesta aiheesta. Kirjan loppuratkaisuun olin pettynyt, se oli jotenkin liian överi ja epäuskottava, mutta kirjan tapahtumamaisemat ja henkilöiden väliset kiemuraiset ihmissuhteet tekivät kirjasta lopulta kuitenkin ihan positiivisen lukuelämyksen.

★★★-
Maailmanvalloitushaaste: Jemen

Kun kyyhkyset katosivat / Sofi Oksanen

Kun kyyhkyset katosivat / Sofi Oksanen

Like, 2012. 362 sivua.

Kannen suunnittelu: Mika Perkiökangas

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla 

Sofi Oksasen uutuuskirja Kun kyyhkyset katosivat on syksyn aikana ollut kovinkin esillä mediassa. Minä tykkäsin Puhdistuksesta, vaikka en aivan täysin hullaantunut ollut siihenkään. Kyyhkysten medianäkyvyys alkoi jopa hieman ärsyttää minua, miksi ei mistää muista kuin Oksasen kirjoista kohista näin? Halusin kuitenkin uteliaisuudesta lukea tämänkin kirjan ja laitoin itseni kirjaston varausjonoon. Luulin, että saisin kirjan varauksesta vasta ensi vuoden puolella, mutta en jonottanut kuin pari viikkoa kunnes jo sain ilmoituksen kirjasta.

Kun kyyhkyset katosivat ei ole nopea- tai kovinkaan helppolukuinen kirja. Lukeminen vaati keskittymistä ja paljon aikaa. Illalla väsyneenä lukeminen ei sujunut, sillä huomasin pari kertaa unohtaneeni tapahtumat ja jouduin selaamaan sivuja taaksepäin. Viron historia ei ole minulle tuttu, olen nolostuttavan surkea historiantietäjä noin muutenkin. Siksikin luulen, että Oksasen kirja oli minulle aika vaativa tapaus.

Kun kyyhkyset katosivat on kuvaus avioliitosta, surkeasta, onnettomasta avioliitosta joka perustuu huijaukselle ja valehtelulle. Kirja on myös kuvaus Viron historiasta, 1940-luvusta jolloin Neuvostoliitto oli miehittänyt maan ja toisaalta myös 1960-luvun Virosta jolloin elettiin jälleen Neuvostoliiton alla. Päähenkilö on ärsyttävä, inhottava Edgar jonka salailu ja valehtelu selviää lukijalle pikku hiljaa. Oksanen on varmasti tehnyt valtavasti taustatyötä kirjaansa varten, niin tarkkoja ja hiottuja yksityiskohtia Viron historiasta kirjassa on. Kirjan kieli on myös hienoa, taidokasta ja hiotun tuntuista, jokainen lause on tärkeä. Ehkä juuri tämän vuoksi koin kirjan lukemisen niin vaikeaksi ja vaativaksi. En pysynyt tarinassa mukana, luin saman kohdan monta kertaa enkä saanut kokonaisuutta oikein pysymään kasassa. Kirjan viimeiset sata sivua olivatkin ihan vain suorittamista ja kun käänsin viimeisen sivun olin onnessani siitä, että kirja loppui.

Kirjan henkilöt ovat kiinnostavia, varsinkin päähenkilö Edgar. Minä en pitänyt Edgarista, mutta mies oli kuvailtu kiinnostavasti ja hänen takinkääntämisensä ja valehtelunsa olivat kiinnostavia seikkoja tarinan kannalta. Kirjan naishahmot olivat myös huolellisen tarkasti kuvailtuja, ja Viron historiallisten tapahtumien vaikutus henkilöihin oli kiinnostavaa seurattavaa. Tapahtumat vaikuttivat henkilöihin eri tavalla, Edgarin vaimo reagoi omalla tavallaan ja Edgar omallaan. Myös kirjan muiden henkilöiden kohtalot olivat koskettavia ja herättivät paljon tunteita.

Kaikesta hyvästä huolimatta päällimmäinen tunne Oksasen kirjan jälkeen on sekavuus ja pettymys. Petyin siihen, etten pysynyt tapahtumissa mukana, että koin historiallisten tapahtumien kuvailun välillä puuduttavan tylsänä ja että lopulta toivoin, että kirja vain loppuisi. Sekavuuden aiheutti se, etten ymmärtänyt miten henkilöt liittyivät toisiinsa, kuka lopulta oli kuka ja missä järjestyksessä kaikki tapahtui. Vaikka ei pitäisi vertailla, ja vaikka Puhdistus ei ollut minulle mikään täydellinen kirja se oli kuitenkin tapahtumiltaan koskettavampi ja mieleenpainuvampi kuin tämä. Kun kyyhkyset katosivat jää mieleeni lähinnä sekavana ja vaativana lukukokemuksena.

★★★-

Kultapoika, smaragdityttö / Yiyun Li

Kultapoika, smaragdityttö / Yiyun Li

Tammen keltainen kirjasto, 2012. 259 sivua.

Alkuteos: Gold Boy, Emerald Girl, 2010.

Suomentanut: Seppo Loponen

Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Yiyun Lin novellikokoelma Kultapoika, smaragdityttö päätyi lukulistalleni jo kesällä, kun törmäsin kirjaan kirjastossa. Olen säästellyt tätä, jopa unohtanut kirjan olevan lainassa, mutta nyt olen uusinut lainan maksimimäärän, eli viisi kertaa. Palautuspäivän lähestyessä päätin vihdoin tarttua kirjaan.

Kultapoika, smaragdityttö on kokoelma surumielisiä novelleja jotka kuvaavat erilaisia ihmiskohtaloita nyky-Kiinassa. Li kertoo nuoresta sotilasnaisesta, amerikkalaistuneista kiinalaisista jotka muistelevat elämäänsä kotimaassaan. Kirjan nimikkonovellissa 20 vuotta Yhdysvalloissa asunut Hanfeng palaa kotimaahansa vanhenevan äitinsä toiveesta. Äiti on suunnitellut avioliittoa poikansa ja oman oppilaansa välille, mutta voiko tällainen suunniteltu avioliitto tänä päivänä toimia? Nyky-Kiina eroaa toki paljon menneisyyden Kiinasta, mutta kovasti myös nyky-Amerikasta johon esimerkiksi Hanfeng on jo tottunut.

Kirjassa parasta oli kiinalainen kulttuuri, ja Lin hieno tapa kuljettaa tarinoita eteenpäin. Novelleissa oli kiinnostavia henkilöitä ja kiinnostavia tapahtumia. Pidin etenkin kirjan ensimmäisestä, pitkästä novellista Ystävällisyys joka kertoi naissotilaasta ja tämän kokemuksista armeijassa. Tuo tarina jäi mieleeni ja sen jälkeen lukemani lyhyet novellit jäivät tuon tarinan varjoon ja unohtuivat varsin nopeasti. Muutenkin moni kirjan novelleista oli keskenään jotenkin niin samanlaisia, että ne jäivät mieleeni harmaana massana, mutta en muista mitään niistä tarkemmin.

En edelleenkään ole novellien suurin ystävä, mutta arvostan novellikokoelmissa sitä, että tarinat ovat keskenään erilaisia, itsessään mieleenpainuvia ja koskettavia. Valitettavasti en tässä Lin kokoelmassa tätä kokenut. Monet tarinoista lukaisin läpi, mutta en muistanut niitä enää jälkeenpäin. Koskettavin oli novelli nimeltä Aika kiitää, joka kertoi kolmesta naisesta jotka olivat lapsena vannoneet verisisaruusvalan. Elämä vei naiset erilleen ja nyt yksi naisista muistelee tapahtumia kertoen niistä nuorelle pojantyttärelleen.

Kokonaisuutena ei niin yhtenäinen tai ehjä novellikokoelam, vaikka aiheet kiinnostavia olivatkin. Kiinalainen kulttuuri kiehtoo minua kuitenkin edelleenkin paljon, ja jos Li jossain vaiheessa kirjoittaa romaanin aion lukea sen heti!

★★★ -  

Juoksuhaudantie / Kari Hotakainen

Juoksuhaudantie / Kari Hotakainen

WSOY, 2002. 334 sivua.

Kannen suunnittelu: Martti Ruokonen

Mistä minulle? antikvariaatista kirjamessuilta

Kari Hotakaisen Finlandiapalkittu romaani Juoksuhaudantie on tarina suomalaisesta unelmasta, suomalaisesta miehestä joka tekee kaikkensa saadakseen perheensä takaisin, suomalaisuudesta ja taipumattomuudesta.

Matti Virtanen tekee yhden virheen jonka seurauksena hänen vaimonsa Helena sekä heidän pieni tyttärensä Sini muuttavat pois yhteisestä kerrostaloasunnosta. Matti jää yksin murehtimaan. Hän täyttää päivänsä juoksemalla pitkiä lenkkejä ja yrittämällä saada yhteyttä Helenaan. Pian Matti keksii keinon, jolla hän varmasti saa perheensä takaisin. Hänen tarvitsee vain hankkia ikioma ritntamamiestalo, Helenan suuri unelma, ja sen jälkeen hänen onnellinen tulevaisuutensa on taattu. Niinpä Matin päivät täyttyvät pian myös helsinkiläisen pientaloalueen tutkailemisesta hieman liiankin läheltä. Matti yrittää pakkomielteisesti löytää perheelleen taloa, eikä kaihda keinoja tavoitteensa saavuttamiseksi. Mies tekee töitä päivät pitkät saadakseen kasaan tarpeeksi rahaa taloa varten, ja pian myös Matin puuhia sivusta seuraavat joutuvat keskelle Matin toilailuja.

Juoksuhaudantie on tragikoominen tarina suomalaisen miehen pakkomielteestä. Sivustakatsojat, tuttavat ja viattomat naapurit saavat huomata, mihin yksinäisyys ja muuttunut elämäntilanne voi ihmisen viedä, mitä seurauksia pieni teko voi aiheuttaa. Matti Virtasella on tavoitteena hankkia rintamamiestalo eikä hän välitä millä tavalla hän sen hankkii. Hänen tielleen asettuvat niin kiinteistönvälittäjät, sotaveteraanit kuin naapuritkin, mutta Matilla on aina keino selvitä esteistä lähemmäs tavoitettaan.

Minusta Juoksuhaudantie oli paikoin tylsä, ja minulla kesti kauan ennen kuin edes ymmärsin kirjan idean. Kirjan nimeäkin pähkäilin kauan, kunnes nimen tarkoitus selvisi aika yksinkertaisella tavalla parikymmentä sivua ennen loppua. Ihastui Hotakaisen kirjoitustyyliin, ja tulen ehdottomasti lukemaan kirjailijalta useampia kirjoja vaikka tämä ei nyt ihan napakymppi minulle ollutkaan. Hotakainen kirjoittaa todella taitavasti, jokainen sana tuntuu tarkasti valitulta ja kirja muutenkin todella viimeistellyltä. Pidin myös kirjan rakenteesta, jossa kertoja vaihtui aina lukujen mukaan. Välillä kertojana toimi Matti, välillä taas puheenvuoron sai "Ne" tai "He" jotka olivat sivustakatsojia, välillä tapahtumia seurattiin Helenan näkökulmasta, välillä taas poliisin. Kirja on jaettu neljään osaan jotka on nimetty hauskasti ja osuvasti (esimerkiksi kirjan toinen osa on nimeltään Runko, kolmas taas Harjannostajaiset).

Vaikka kirjassa oli paljon hyvää, tapahtumat olivat minulle kuitenkin överiydessään hieman liian tylsiä (ristiriitaista, kyllä!). Päähenkilö vietti päivänsä kovin yksitoikkoisesti, kävi juoksemassa, suihkussa, töissä, tuuntemattomien takapihoilla nuuskimassa. Loppua kohden tapahtumien hieman edetessä huomasin taas lukevani kirjaa innostuneempana, viimeiset sata sivua olivatkin sitten jo varsin mukaansatempaavia ja jännittäviä luettavia. Ei siis täysin minun kirjani, vaikka Hotakaisen kerronnasta vaikutuinkin!


★★★-

Myös ainakin Sara sekä Jokke ovat lukeneet tämän.

Juoksuhaudantiellä osallistun Kuusi kovaa kotimaista-haasteeseen, sekä saan taas yhden suorituksen TBR 100-listalleni.

Pohjan akka / Seija Vilén

Pohjan akka / Seija Vilén

Avain, 2012. 236 sivua.

Kannen suunnittelu: Satu Ketola

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Seija Vilénin uutuusromaani Pohjan akka on mielenkiintoinen sekoitus kansanrunoutta, maagista realismia ja huumoriakin. Kirjassa sekoittuu hoitokodin arki nykypäivänä ja Kalevalan myyttisyys.

Louhi viettää viimeisiä aikojaan hoivakodissa. Hänen muistoissaan pyörii niin Väinämöinen kuin Ilmarinenkin, ja kuvioissa pyörii mukana myös Louhen tytär. Louhen luona hoivakodissa käy muutamia vieraita, ja hoivakotitarinan ohella seurataan myös kirjailija Pentti Niemistä joka viimeistelee uutta romaaniaan. Toisaalla pakataan kaloja tehtaan liukuhihnan ääressä ja muistellaan niin ikään menneitä.

Juoniselitykseni kuulostaa varmaan oudolta, mutta Vilén liittää nämä tarinat taitavasti yhteen. Isossa osassa on Kalevalanaikainen myyttinen ympäristö ja Kalevalan tarinat ovat todella suuressa roolissa. Minä en valitettavasti tunne Kalevalaa sen tarkemmin, joten en tiedä kuinka samanlaisia tarinat olivat. Juuri tuon Kalevalan ison roolin vuoksi minusta tuntuu, että minulla meni osa tarinasta hieman ohi. Välillä pysähdyin ihmettelemään, ymmärsinkö tapahtumat oikein vai en. Parasta kirjassa oli minusta Louhen hoivakodissa muistelemat tarinat menneisyydestä. Myös kirjan loppua kohden, kun solmut alkoivat aueta ja tarinat liittyä toisiinsa, huomasin pitäväni kirjasta enemmän.

Vilén kirjoittaa kauniisti ja luo hienoja lauseita. Kieli ei kuitenkaan missään tapauksessa ole helppoa, ja kirjan lukemisessa kesti kauan. Tarinakin avautui aika hitaasti ja pikkuhiljaa, joten helppo tai nopealukuinen tämä kirja ei ollut ainakaan minulle. Minä pidän kirjoissa siitä, että henkilöt tulevat lukiessa lähelle ja voin sanoa tuntevani heidät. Tämän kirjan kohdalla en valitettavasti ihan tuntenut tätä. Henkilöt avautuivat tapahtumien ohella aika hitaasti, ja lopulta minusta tuntui, etten oikein tuntenut ketään. Lähimmäksi pääsi Louhi omilla tarinoillaan, ja hän tuli ikään kuin pala palalta lukijaa lähemmäksi.

Pidin kirjassa siitä, ettei tarinaa heti kirjoitettu auki, vaan lukija sai pieniä vinkkejä ja pieniä osia tarinasta avautui kerrallaan. Loppumauksi jäi kuitenkin hieman sekava olo, en oikein tiedä kuinka paljon lopulta ymmärsin tästä. Ei siis minun kirjani, mutta sopii varmasti paremmin enemmän Kalevalainnostuneille ja -tietoisille lukijoille:)


★★★-

Ps! Kirjan kansi on minusta todella kaunis ja kirjaan sopiva!

Myös Mari.A on lukenut tämän kirjan.

Olemisen sietämätön keveys / Milan Kundera

Olemisen sietämätön keveys / Milan Kundera

Tsekinkielinen alkuteos: Nesnesitelná lehkost byti, 1983

Loisto-pokkarit 2008, 390 sivua

Suomentanut: Kirsi Saraste
1.suom.kiel.painos 1985

Kannen suunnittelu: Urpo Huhtanen

Mistä minulle? parin euron löytö huuto.netistä

Milan Kunderan klassikkoromaani Olemisen sietämätön keveys valikoitui syksyn ensimmäiseksi kirjaksi lukupiirissämme. Halusimme lukea jonkin klassikkoteoksen ja tämä löytyi monen piiriläisen lukulistalta.

Olemisen sietämätön keveys kertoo neljän eurooppalaisen tarinan. Tomás on prahalainen kirurgi ja naistenmies. Hän on naimisissa rakastamansa Terezan kanssa mutta haluaa silti vapautensa. Toisista naisista Tomásille tärkein on Sabrina, taiteilijasieluinen seikkailija. Neljäs eurooppalainen joka pian astuu mukaan kuvioihin on Sabrinan rakastaja, keski-ikäinen tiedemies Franz. Näiden neljän henkilön kohtalot kietoutuvat yhteen ja heidän elämänsä kautta näkee myös eurooppalaisen yhteiskunnan muutokset, poliittiset ja moraaliset muutokset.

Kirja sisältää paljon filosofista ajattelua ja filosofien teorioita, myös Tsekkoslovakian aikaisen Tsekin yhteiskunnallisia kiemuroita ja ajan politiikka on paljon. Tomásin elämässä tapahtuu suuri käänne kun hän saa potkut työpaikaltaan sairaalasta kirjoitettuaan lehteen kriittisen jutun kommunismista. Suosittu kirurgi päätyy ikkunanpesijäksi joka kuitenkin osoittautuu hyväksi ammatiksi -ainakin naisten iskemistä varten.

Samoihin aikoihin Tomásin rakastajatar Sabrina elää omaa elämäänsä Genevessä Franzinsa kanssa. Tomás ja Sabrina kaipaavat ja tapaavat välillä toisiaan. Muuten Tomás on kuitenkin kovin onnellinen Terezan sekä parin yhteisen koiran Kareninin kanssa.

Romaanin tärkeitä aiheita ja käsitteitä on "paino" ja "keveys". Kunderan mukaan oleminen (eläminen) on sietämättömän kevyttä. Myös lausetta "Einmal ist keinmal" viljellään paljon. Minä käsitän tuon saksankielisen lauseen niin, että koska ihmisellä on vain yksi elämä ei yhden henkilön teoilla lopulta ole kovinkaan paljon merkitystä.

Olemisen sietämätön keveys sisälsi minun makuuni hieman liikaa filosofiaa, se kun ei kuulu suosikkiaiheisiini. Omia tulkintoja oli kiva miettiä, ja muutamia fiksujakin filosofisia ajatuksia sekaan mahtui mutta kirjan kiinnostavinta antia oli mielestäni 1960-luvun yhteiskunnan kuvailu, sen aikaisen politiikan ja kommunismin kuvailu sekä yhteiskunnan hurjien sääntöjen rikkomisesta koituvat rangaistukset (kuten esim. Tomásin potkut).

Henkilöistä kiinnostavin oli Tereza. Ihmettelimme lukupiirikeskustelussamme kuinka hän pystyi "hyväksymään" miehensä syrjähypyt, sen että mies haisi kotiin tullessaan toisille naisille ja kuitenkin rakasti ja välitti miehestä täysillä. Muista henkilöistä esimerkiksi Franz jäi todella etäiseksi kuten mielestäni myös Sabrina. Terezan ja Tomásin koira Karenin oli kirjan hellyyttävin tapaus ja Kareniniin liittyvä tarina myös tunteita herättävin kohtaus tässä kirjassa.

Klassikoksi Olemisen sietämätön keveys on varsin helppolukuinen. Luvut ovat lyhyitä ja teksti aika helppoa. Tämä taitaa olla sellainen kirja joka pitäisi lukea rauhassa ja mietiskellen, kirjan filosofiset pointit menevät varmaan "tavallisella" lukuvauhdilla hieman ohi. Minulle tässä oli silti liikaa filosofiaa, olisin tykännyt tästä huomattavasti enemmän jos esimerkiksi Terezan ja Tomásin elämästä olisi kerrottu enemmän...

★★★-

Amerikkalainen tyttö / Monika Fagerholm

Amerikkalainen tyttö (Den amerikanska flickan, 2004) / Monika Fagerholm. Teos, 2010. 530 sivua.

 Monika Fagerholmin Amerikkalainen tyttö valikoitui lukupiirimme loppukesän kirjaksi. Tämä on taas sellainen ihmeellinen kirja, josta en oikein tiedä mitä kirjoittaa tai sanoa.

Tapahtumat sijoittuvat Seudulle jossa vuonna 1969 löydetään amerikkalainen tyttö, Eddie de Wire, kuolleena Bule-lammesta. Eddie on hukkunut ja pian löydetään myös nuori mies hirttäytyneenä eräästä vajasta. Tästä lähtee tarina, kuka oli tuo amerikkalainen tyttö, entä kuollut poika?

Seudulla asuvat Sandra sekä hänen ystävänsä Doris Flinkenberg ovat kovin kiinnostuneita amerikkalaisen tytön kohtalosta ja alkavat teini-ikäisinä ottaa tarkemmin selville, mitä vuonna 1969 oikeasti tapahtui. Leikkien, vanhojen tavaroiden tutkimisen ja toisten ihmisten haastattelujen avulla tytöille alkaa selvitä amerikkalaisen tytön kohtalo. Mutta matkaan mahtuu paljon tapahtumia. Liejuisimman laidan talossa eletään välillä mitä kummallisinta arkea, Sandran isän naisystävät vaihtuvat tiuhaan tahtiin mutta missä oikeasti on Sandran äiti? Entä kuka oikein on tuo serkkumamma jonka luona Doris asuu, missä on hänen oikea kotinsa?

Amerikkalainen tyttö on erikoinen, hieman sekava ja lukijalle aika vaikea kirja. Fagerholmin kielenkäyttö on omalaatuista, mutta positiivisella tavalla. Myös kirjan tunnelma on aivan omanlaisensa. Se mikä teki kirjasta minun mielestäni vaikean luettavan oli suuri määrä henkilöitä, ajassa hyppiminen, henkilöiden oudot nimet ja kutsumanimet ja myös hieman utopistiset tapahtumat. Mikä oli jonkun kuvitelmaa, omaa keksintöä, mielen temppuja, mikä taas totta?

Tämä on myös ns. tiiliskivikirja, sivuja pokkarissani oli yli 500 ja on myönnettävä, että välillä asioita toisteltiin turhan paljon ja turhan usein. Kirjan puoliväliin saakka odotin jotain käännettä, sitä, että kirjassa ja juonessa tapahtuisi jotain. Kun sitä ei ikinä tullut, luin loppukirjan kuitenkin nauttien sen tunnelmasta josta pidin. Kyseessä ei silti välttämättä ole ihan minun kirjani, pidin Fagerholmin Ihanat naiset rannalla -kirjasta huomattavasti enemmän.

Lukupiiritapaamisessamme kaikki olivat pitkälti yhtä mieltä tästä kirjasta. Aika pitkäveteinen, tylsä ja vaikea ymmärrettävä ja monella olisi kirja jäänyt kesken, jos se ei olisi ollut lukupiirikirja. Minä olisin kuitenkin lukenut tämän loppuun vaikka lopussa ei toivomaani selvitystä tapahtumista oikeastaan tullutkaan...


★★★ -

Mitä ikinä keksitkin pelätä

Mitä ikinä keksitkin pelätä / Jukka-Pekka Palviainen. Johnny Kniga, 2010. 211 sivua.

 Jukka-Pekka Palviaisen uusi romaani Mitä ikinä keksitkin pelätä alkaa kun entiset luokkatoverit Katariina ja Mikko tapaavat uudestaan, kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Mikko työskentelee vartijana ja näkee monitoristaan kahden miehen hyökkäävän keski-ikäisen naisen kimppuun parkkihallissa. Mikko rientää apuun ja huomaa maassa makaavana naisen Katariinaksi, nuoruuden ihastuksekseen. Mikko lupaa huolehtia Katariinasta jolla on pahoja ongelmia, hän on juuri eronnut miehestään, synnyttänyt kuolleen lapsen ja nyt kuvaan astuu vielä rahahuolia. Katariina kaipaa turvaa ja huolenpitoa, ja Mikko tarjoaa hänelle juuri sitä. Mikko on vähäsanainen, ujo raumalaismies joka oli ihastunut Intiasta Suomeen muuttaneeseen Katariinaan pitkän ajan kouluvuosina. Katariina oli tumma ja kaunis, erilainen kuin muut tytöt.

Katariina ja Mikon teiden risteytyessä uudelleen alkaa "psykologinen trilleri jonka loppu on dramaattinen ja traaginen." Katariina ja Mikko kertovat kirjan luvuissa vuorotellen omia näkeymyksiään, muistelevta myös lapsuuttaan ja nuoruuttaan - Katariina muistelee paljon aikoja jolloin hän asui Intian Kalkutassa, Mikko nuoruuttaan, ihastumistaan ja itseinhoaan. Välillä lukija saa lukea samasta asiasta sekä Katariinan että Mikon näkökulman kun heidän muistonsa leikkaavat toisensa.

Kirjan kielestä täytyy sanoa sen verran, että välillä dialogissa käytettiin murretta joka ärsytti minua. Olen ehkä aikasemminkin maininnut täällä blogissa, että aina en syty murteisiin kirjoissa vaikka poikkeuksia toki löytyy. Tämä oli kirja, jossa murteen lukeminen ärsytti minua hieman. Muuten kirja oli varsin nopea- ja helppolukuinen. Kirjan päähenkilöt, Katariina ja Mikko olivat tavallaan kiinnostavia, etenkin Katariina tilannetta oli mielenkiintoista seurata psykologisesti. Kirjan loppuratkaisu on erittäin dramaattinen ja traaginen. Minulle jäi valitetavasti tunne, että loppuratkaisu oli liian dramaattinen kirjan muuhun sisältöön, itse tarinaan verrattuna. Loppu toimi ihan hyvin itsekseen - mutta en saanut sitä yhdisettyä tähän kirjaan, se jäi jotenkin liian suureksi, kirjan hieman vaisun tarinan jälkeen. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, ehkä juuri tämä kontrasti on muiden mielestä hieno asia! En myöskään tunnista kirjaa jännittväksi trilleriksi, minua ei jännittänyt yhtään kirjan edetessä, mutta siitä voin olla samaa mieltä, että "...heti alussa kylvetty pelon siemen ei jää iduksi, vaan siitä kasvaa täysiverinen tragedia." (kirjan takakansi)

***-

Ps! Kirjan kaunis nimi viittaa Ultra Bran kappaleeseen "Minä suojelen sinua kaikelta" ja sopii kirjalle mielestäni todella hyvin.

Susi sisällä

Susi sisällä / Tiina Lymi. Helsinki-kirjat 2010. 223 sivua

 Tiina Lymin Susi sisällä on kirjailija/näyttelijä/käsikirjoittajan esikoisromaani, samannimisen näytelmän pohjalta kirjoitettu. Susi sisällä on rankka tarina pettämisestä, täydellisen avioliiton romahduksesta. Tuulalla ja Vesalla on se täydellinen avioliitto - paljon rakkautta ja ihanat lapset kunnes erään aamun Hesari romuttaa kaiken. Avioliitto hajoaa ja sotkuun sekoittuu Tuulan ja Vesan lisäksi Vesan pomo ja paras ystävä Antero, Tuulan paras ystävä Sanna sekä tämän mies Mauri ja tietenkin myös Tuulan ja Vesan lapset Petteri ja Ansa.

"Mä olen elukka. Haiseva, kuolaava, mun kauluspaidan alla haisee pistävä hiki, mun suussa on raateluhampaat. Mä olen hylkiö. Mä en voi olla kokonaan paikalla, susi tahtoo jolkottaa maisemassa. Se on peto pehemässä turkissa. Huohottavia ikeniä, karvaa, kynsiä, hampaita, kuolaa, murinaa. Saalis tulee eteen, ei sitä voi olla kaatamatta, kun tietää pystyvänsä tai on vaan pakko." (s.102)

Susi sisällä oli hauska, varsinkin kirjan alussa oli todella hulvattomia dialogeja. Lymi kuvailee myös henkilöt oivallisesti -vaikka Vesan törkyteot inhottivatkin oli mukava tuntea, että pääsi myös pettäjämiehen ajatuksiin sisään, välillä näin tulevana psykologina Vesan terapia-ajatukset liikuttivat;) Vesan ja Tuulan lapsia kävi sääliksi -he jäivät vanhempiensa riitojen ja erimielisyyksien jalkoihin niin kuin samantyyppisissä tilanteissa ihan oikeastikin usein taitaa olla. Juuri lasten ajatukset ja suhtautuminen vanhempiensa ongelmiin oli mielestäni kirjan parhainta antia. Välillä jotkut henkilöt ärsyttivät, eniten ehkäpä Tuulan bestis Sanna joka haki lohtua sauvakävelystä vaikka puhumalla olisi selvinnyt paljon helpommin. Jotkut ennalta arvattavat tapahtumat ja jutut hieman ärsyttivät mutta kokonaisuutena varsin hauskaa ja kivaa luettavaa. Susi sisällä tempaisi mukaansa ihan alusta saakka ja oli nopeaa luettavaa.

***-

Hiljainen kevät

 Tylsän Zahirin jälkeen oli luettava jokin nopealukuinen, helppo kirja. Taina Teerialhon Hiljainen kevät oli ainakin nopealukuinen ja melko helppokin. Muutaman tunnin eilen illalla sain tutustua Hannaan, nuoreen naiseen jolla on kolmevuotias poika aviomiehensä Ilarin kanssa. Hanna kärsii kuulo-ongelmista ja hän miettiikin, mahtaako enää ensi keväänä kuulla lintujen laulua laisinkaan. Ilari on suuri lintufani, hänelle linnut ovat kaikki kaikessa, jopa tärkeämpiä kuin oman pojan syntymä. Kyllä Hannakin linnuista tykkää, mutta ei yhtä paljon kuin Ilari. Hannan ja Ilarin avioliitto on alkanut rakoilla ja Hannan kuulon heikkenemisen myötä se rakoilee yhä enemmän. Rakkautta ei ole, Ilarin mukaan ei ole koskaan ollutkaan. Hanna tapaa työmatkallaan työtoverin jonka kautta hän alkaa taas tuntea itsensä naiseksi ja itsenäistymisen ja oman itsensä löytämisen kautta päätös elämänmuutoksesta tulee esille.

Hiljainen kevät on ihan ookoo tarina kahden ihmisen, miehen ja naisen, välisestä hiljaisuudesta ja mihin se hiljaisuus johtaa. Joukkoon on sekoitettu aika paljon lintuja, minun mielestäni, ei lintufanina, ehkä vähän liikaakin. "Perhetarinoita" tykkään aina lukea mutta mielestäni kyllä kirja jäi jotenkin vähän vaisuksi. Kuulo-ongelmat ja avioliiton heikkeneminen ja näiden kahden rinnastaminen oli mielenkiintoinen seikka, mutta ei kirja kyllä tuonut okein mitään uutta ja merkittävää, ainakaan minulle.

***_

Yacoubian-talon tarinat

Alaa al-Aswanin romaani Yacoubian-talon tarinat sijoittuu Egyptin Kairoon ja siellä punaoviseen Yacoubian-taloon. Romaani kertoo talossa asuvista "tavallisista egyptiläisistä", talonmiehen poika Tahasta joka haluaisi poliisiksi, politiikon uraa rakentavasta Azzamista, jo iäkkäästä Zakista joka lopulta löytää itselleen nuoren vaimon, nuoresta ja kauniista Busainasta joka tekee kaikkensa työpaikan eteen. Kirja oli paikka paikoin ihan hyvä, kieli oli rikasta ja luettavaa mutta ei itse tarina kyllä herättänyt minussa sen kummempia tunteita. Tarina oli joissakin kohdissa hauska, toisissa kohdissa oli terrorismia ja muita kamaluuksia. Odotin kirjalta enemmän, nyt se valitettavasti jäi aika pettymykseksi. Välillä tuntui siltäkin, kuin ihmisiä olisi ollut mukana liikaa. Vaikka luin kirjan muutamassa päivässä, ehdin jo yön aikana unohtaa kuka oli kuka ja miten juuri nämä henkilöt liittyivät toisiinsa.

***-

*******maailmanvalloitusprojekti: Egypti*********