Vanhan lapsen tarina / Jenny Erpenbeck

Vanhan lapsen tarina / Jenny Erpenbeck

Avain, 2011. 115 sivua.

Alkuteos: Geschichte vom alten kind, 1999.

Suomentanut: Mari Janatuinen

Kannen suunnittelu: Jussi Jääskeläinen

Mistä minulle? oma ostos

Jenny Erpenbeckin esikoisromaani Vanhan lapsen tarina valikoitu luettavakseni omasta kirjahyllystäni, kun etsin ohutta ja nopeaa välipalakirjaa. Ohut tämä olikin, mutta ei erityisen nopea tai helppo.

14-vuotias tyttö löytyy kadulta tyhjä ämpäri kädessään. Hän ei osaa kertoa itsestään muuta kuin ikänsä. Tytöllä ei ole menneisyyttä, eikä odotuksia tulevaisuuden suhteen. Hän päätyy lastenkotiin, jossa ikätoverit ja opettajat yrittävät oppia tuntemaan hänet.

Vanhan lapsen tarina on täynnä symboliikkaa, ja tuntuikin, että minulla jäi suurin osa tästä kirjasta ymmärtämättä. En tavoittanut tarinan ydintä, luin tämän läpi, mutta käteen ei jäänyt oikeastaan mitään. Lähinnä oli pettynyt olo viimeisen sivun jälkeen. Tässäkö tämä oli?

Tytön vaikea lapsuus ja nuoruus, sirpaleinen elämä tuli selväksi ja välittyi lukijalle jo kirjan tunnelman kautta. Mutta silti tarina oli jotenkin sekava, eikä tytön tarina koskettanut sillä tavalla, kuin sen olisi pitänyt. Tyttöhän oli kokenut kovia, ja tällaiset tarinat herättävät minussa usein heti empatiat. Mutta nyt en tuntenut oikein mitään, ja se olikin suurin ongelma tämän kirjan kanssa. Ei oikein minkäänlaisia ajatuksia tai tunteita, ja unohdin koko tarinan lähes heti kirjan kannet suljettuani.

En osaa sanoa oliko vain tarinan vai myös kielen vika, että kirjan lukeminen oli minulle hidasta. Tarina siihen vaikutti aivan varmasti, mutta tuntui, että kielikään ei ollut aivan helpoimmasta päästä. Vanhan lapsen tarinassa mätti valitettavasti moni asia, vaikka olisin kovasti halunnut tästä innostua. Nyt se jäi tyhjänpäiväiseksi välipalakirjaksi, johon suurella todennäköisyydellä en palaa enää ikinä, ja joka pyyhkiytyy mielestänikin varsin nopeasti...

★★-

Hiljaiset sillat / Robert James Waller

Hiljaiset sillat / Robert James Waller

WSOY, 1993. 168 sivua.

Alkuteos: The Bridges of Madison County, 1992.

Suomentanut: Kaijamari Sivill

Kannen suunnittelu: Kirsikka Mänty

Mistä minulle? kirjaston poistokirja

Huhh. Olipa kirja. Olen kauan suunnitellut Robert James Wallerin romaain Hiljaiset sillat lukemista, koska haluan nähdä kirjaan pohjautuvan elokuvan jota äitini kovasti kehui (hän katsoo ehkä yhden leffan vuodessa, ja oli nähnyt tämän joskus silloin kun se ilmestyi). Odotin romanttista ja kauniinhaikeaa rakkaustrainaa, mutta sainkin jonkinlaisen kioskiharlekiinia muistuttavan, varsin roisin ja kiihkeän rakkaustarinan.

Robert Kincaid on valokuvaaja, joka matkustaa Iowan Madisoniin valokuvaamaan vanhoja, katettuja siltoja. Hänellä on päivän päätteeksi yksi silta kuvaamatta, ja vaikeuksia löytää kuvauspaikalle. Niinpä hän pysähtyy erään tilan pihalle kysymään tietä. Tien neuvoo yksin kotona oleva perheenäiti Francesca Johnson, alunperin Italiasta sotamorsiamena tuotu amerikkalaistunut nainen. Tästä ensitapaamisesta lähtien Robert ja Francesca ovat erottamattomat neljän päivän ajan. Heidän rakkautensa on kiihkeää ja heidän loppuelämänsä muuttuu, vaikka elämä ulospäin näyttääkin samalta kuin ennen.

Hiljaiset sillat oli imelä, ennalta-arvattava ja täynnä rakkaustarinakliseitä. Kaksi ennestään toisilleen tuntematonta tapaa, rakastuu ensisilmäyksellä palavasti, jahkailee hetken ja päätyy pian vällyjen väliin. Neljä kiihkeää päivää yhdessä ja paluu normielämään. Huoh. Kulunut ja kliseinen tarina, joka ei valitettavasti edes yrittänyt tuoda mitään uutta tai mullistavaa rakkustarinoiden joukkoon. Kiinnostavinta tässä oli Robertin työn kuvaus. Tarkkuus, yksityiskohtaisuus, varusteiden putsaus, kuvauskohteiden miettiminen ja oikeiden kuvaushetkien vahtaaminen antoivat valokuvaajan työstä mielenkiintoisen ja minusta varsin realistisen kuvan.

Kirjan tapahtumamaisemat olivat myös hienot. Miljöökuvaus oli jokseenkin onnistunut, sillä näin silmieni edessä Francescan tilan maalaistunnelman sekä madisonilaisen pikkukaupungin suloisenrennot maisemat. Kirjan kieli oli kikkailematonta ja helppoa, mutta paikoitellen varsin tönkköä. Kirjan rakenne on myös ihan kiinnostava, mutta lopulta ei ehkä niin onnistunut. Tarinaa seurataan kahdessa ajassa, silloin kun neljän päivän romanssi oikeasti tapahtui, ja aikaa, kun Francesca jo lähestyy seitsemääkymmentä ja viettää syntymäpäiväänsä. Näiden kahden ajan sekoitus toi kirjaan toki kiinnostavuutta, mutta siirtymät näiden kahden välillä tulivat usein oudoissa paikoissa, yhtäkkiä ja olivat kaikkea muuta kuin sujuvia. Rakenne teki siis koko kirjan varsin sekavaksi vaikka tämä kuitenkin oli todella nopealukuinen.

Kokonaisuutena Hiljaiset sillat oli pettymys. Odotin kaunista ja mieleenpainuvaa rakkaustarinaa, mutta sainkin ihan jotain muuta. Tämä muistutti liikaa kioskikirjallisuutta, teininä lukemiani ennalta-arvattavia ja keskenään ihan samanlaisia harlekiinejä. Hieman syvällisyyttä ja vähemmän kliseitä olisin kaivannut, jotta olisin nauttinut tästä enemmän. Mutta, kuten sanottua, kaikki eivät voi pitää samoista kirjoista ja onhan tämä jonkinlaisessa klassikkomaineessakin, joten aivan varmasti moni muu pitää tästä minua enemmän. Ei vain ollut minun kirjani.

★★-

Happy family / David Safier

Happy family / David Safier

Bazar, 2012. 314 sivua.

Alkuteos: Happy Family, 2011.

Suomentanut: Sanna van Leeuwen

Kannen suunnittelu: Nic Oxby

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

David Safierin romaani Huono karma on ollut lukulistallani sen ilmestymisestä saakka. Törmäsin kuitenkin kirjastoreissulla viime vuoden puolella Safierin uudempaan teokseen Happy family, ja päätin ottaa tämän varsin hauskalta ja erikoiselta kuulostavan kirjan luettavakseni.

Kun lastenkirjakauppaa pitävä Emma Wünschmann kutsutaan Stephanie Meyerin kirjanjulkistamistilaisuuteen, Emma ryhtyy heti innoissaan suunnittelemaan tulevaa iltaa. Emma päättää, että illasta tulee hänen perheelleen uusi alku. Suhde teini-ikäiseen Fee-tyttäreen ei ole kunnossa, Max-poikakin on vain sulkeutunut kirjojen maailmaan eikä avioliitto Frankin kanssakaan kukoista. Emma on kyllästynyt elämäänsä, ja haluaisi onnellisen, rakastavan perheensä takaisin.

Emman suunnittelemasta illasta tulee toki mieleenpainuva, mutta ei aivan odotetulla tavalla. Frank-mies kuikuilee Meyerin takapuolta, Fee ja Max häpeävät vanhempiaan entistä enemmän. Kotimatkalla perheen eteen osuu eräs noita, joka muuttaa Wünschmannit mitä oudoimmiksi hahmoiksi. He palautuvat ennalleen vasta kun koko perhe on samaan aikaan onnellisia ja osoittaa rakkautta ja välittämistä toisilleen.

Pidin kirjan ideasta ja sen ajatuksista siitä, kuinka tärkeää on välittää ja myös osoittaa rakkautta läheisilleen. Idea siis hyvä, mutta toteutus ei kyllä uponnut minuun laisinkaan. Oudoiksi hahmoiksi (ihmissusi ja muumio näin esimerkkeinä) muuttuneet Wünschmannit ovat lapsellisia ja heille tapahtuu aivan liian absurdeja ja outoja asioita. Koko kirja vaikutti jotenkin hassulta ja lapselliselta vitsiltä, en osannut ottaa mitään tosissani, eikä kirjan tapahtumat tai henkilöt koskettaneet minua millään tavalla. Lähinnä ärsyynnyin tätä lukiessani. Noidat, Dracula, ylipirteä autokuski ja ärsyttävät teinit menivät ihan överiksi enkä saanut tarinasta kunnolla otetta missään vaiheessa.

Luin kirjan kuitenkin loppuun, vaikka huomasin heti alussa että tämä ei ole minun juttuni. Halusin tietää, millä tavalla perhe onnistuu purkamaan noidan taian, sillä olihan se selvää jo kirjan alusta että tässä on onnellinen loppu. Odotin kirjan olevan hauska, mutta ei tämä huumorikaan oikein minuun uponnut. En nauranut kertaakaan, lähinnä kieriskelin myötähäpeässä. Täytyy kyllä sanoa, että en aivan ymmärrä kirjan saavuttamaa suosiota Euroopassa, sillä minuun tämä ei iskenyt lainkaan. Liian rento, kummallinen, lapsellinen tarina vaikka aiheet varsin kiinnostavia ja tärkeitä olivatkin. Toki Happy family on erilainen tarina tavallisista perheongelmista, mutta minä luen kuitenkin mieluummin niitä hieman totuudenmukaisempia tarinoita.

 ★★-

Stalinin lehmät

Stalinin lehmät / Sofi Oksanen. Bazar, 2010 (1. painos 2003). 478 sivua

 Lukupiirimme toisena kirjana oli Sofi Oksasen Stalinin lehmät. Nyt harmittaa, etten kirjoittanut kirjasta heti sen luettuani vaan jätin sen lukupiiritapaamisen jälkeen kirjoitettavaksi. Nyt kun lukemisesta on pari viikkoa, en muista kirjasta enää mitään;)

Stalinin lehmien aihealueina on syömishäiriöt, Viron historia ja naisten asema Viron historiassa. Kirjassa seurataan Annan nuoruutta kun hän kamppailee bulimian kanssa mutta sivussa myös Annan äidin Katariinan elämää suomalaisen miehen vaimona, 1970-luvun Virossa ennen Suomeen muuttoa. Katariinan suvusta kerrotaan enemmänkin, välillä vieraillaan 1940-luvulla ja käydään läpi Neuvosto-ajan tapahtumia Katariinan suvussa. Vuosisadan alussa virolaisia karkotettiin Siperiaan, he saivat käyttää ainoastaan "käytettyjä" vaatteita ja tavaroita joten ne kuljetettiin salaa Suomesta Viroon. Kirjassa puidaan myös ryssävihaa, virolaisten ja suomalaisten (naisten) eroavaisuuksia ja syömishäiriöiden taustaa. Vääristynyt malli naiseudesta, kontrollintarve ja vaikeat miessuhteet saavat kirjan Annassa aikaan vakavan syömishäiriön joka ohjailee hänen elämäänsä.

Stalinin lehmät kuvailee syömishäiriötä yksityiskohtaisesti ja varmasti juuri niin rankasti kuin se oikeasti onkin. Syömishäiriökohdat olikin kirjassa mielestäni parasta antia, Viron historiasta en sen kummemmin jaksanut kiinnostua. Kaikenkaikkiaan Stalinin lehmät oli minulle pettymys, liikaa ihmisiä, liikaa ajassa hyppimistä ja liikaa samaa syömishäiriön kuvailua. Juttelimme lukupiiritapaamisessamme tänään kirjasta enemmänkin, mutta en edes jaksa puida niitä juttuja täällä. Pettymys oli, ja ellei kyseessä olisi ollut lukupiirikirja, olisin varmasti jättänyt sen kesken.

Tähtiä **.

Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä

The Brief Wondrous Life of Oscar Wao / Junot Diaz

Like, 2008

288 sivua

 Junot Diazin Pulitzer-palkittu romaani Oscar Waon Lyhyt ja Merkillinen elämä kertoo ylipainoisen ghetto-nörtti Oscarin tarinan. Oscar rakastaa tietokonepelejä ja scifiä. hänellä ei ole montaa ystävää, mutta kuitenkin rakastavia ihmisiä ympärillään. Oscarin sisko Lola toimii kirjan toisena kertojana, Oscarin ja Lolan tuttu, välillä myös Lolan poikaystävänä ja Oscarin kämppiksenä toimiva Yunior on kirjan toinen kertoja.

Oscarin nuoruus täyttyy tietokonepelistä, kirjoista ja tytöistä haaveiluun. Ylipainoinen ja idiootin leiman saaneena hän haaveilee ja rakastaa etäältä, eikä ole kovinkaan suosittu tyttöjen joukossa. Oscarin elämään kuuluu myös vahvoja naisia, äiti mukaan lukien. Eletään Dominikaanisessa Tasavallassa Trujillon aikakautta ja maan historia ja sen poliittinen tilanne on näkyvästi esillä kirjan sivuilla. Oscar Waon elämä jää lyhyeksi, kuten kirjan nimestä voi päätellä. Ennen kuolemaansa hänet hakataan jo aikaisemmin henkihieveriin mutta siitä Oscar selviää. Hän yrittää voittaa rakastamansa naisen sydämen itselleen, mutta kuolee sitä yrittäessä.

En voi sanoa pitäneeni kirjasta. Aluksi ärsytti todella pitkät (jopa sivun mittaiset) alaviitteet jotka keskeyttivät kirjan lukemisen pahasti. Välillä jopa jätin alaviitteiden lukemiset väliin koska en jaksanut hyppiä tekstissä niin paljon. Toiseksi, tarina ei oikein antanut minulle mitään. Toki se kertoi mielenkiintoisista, vahvoista persoonista mutta jotenkin se kuitenkin jäi vaisuksi. Mietin monet kerrat viitsinkö edes lukea kirjaa loppuun, mutta päädyin silti lukemaan. Loppukaan ei ollut mitenkään yllättävä tai ennalta arvaamaton joten eipä tästä kirjasta, tai Oscar Waon elämästä jäänyt sen kummempia ajatuksia. Ihan selkeä pettymys!

**-

*******maailmanvalloitusprojekti: Dominikaaninen tasavalta******