Viihdyttävä merirosvotarina: Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika

Kansi: Pete Revonkorpi

Juha-Pekka Koskisen kirjoittama nuorten seikkailukirja Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika (Karisto 2016, arvostelukappale) kertoo jännittävän merirosvotarinan, joka sijoittuu 1600-luvun loppuun, aitoon merirosvoaikaan. Tarinan nuori päähenkilö on 14-vuotias Benjamin Hawk, joka työskentelee kotonaan Portsmouthissa setänsä suutarinverstaassa. Pojan isä on lähtenyt jonkin laivan matkaan, eikä äiti yksin kykene elättämään perhettään. Benjamin kaipaa kuitenkin seikkailuja ja toisenlaista elämää. Hänen isoisänsä ymmärtää merkillisen hyvin nuoren pojan kaukokaipuun, ja tämä jopa kannustaa Benjaminia pestautumaan kaukaisiin maihin seilaivaan purjelaivaan. Isosisä yllättää Benjaminen kertomalla tälle, että on itsekin nuoruudessaan purjehtineut maailman meriä mitä hurjemmissa miehistöissä...

Benjamin siis karkaa kotoaan äidin ja enon vastusteluista huolimatta. Hän pestautuu Black Swan -nimiseen laivaan, joka nostaa - sataman kadottua näköpiiristä - mastoonsa pääkallolipun. Tämä ei Benjaminia kauhistuta, vaan poika tahtoo oppia kaiken piraatin elämästä. Lisäksi hänellä on ihan omakin salaisuutensa: isoisältä saatu aarrekartta. Benjamin ystävystyy laivan kokkipojan kanssa, ja yhdessä nämä kaksi punovat juonia karttaan merkityn aarteen löytämiseksi. Aarteenmetsästys ei olekaan turhan helppoa, sillä käy ilmi, että myös laivan merirosvokapteeni Swan on saanut vihiä samasta aarteesta. Benjamin oppii karulla tavalla, että kehenkään ei kannata luottaa eikä ilman hyvää varasuunnitelmaa kannata edes lähteä liikenteeseen.

Koskinen on onnistunut kirjoittamaan vetävän nuortenkirjan, jossa tapahtumat etenevät käänteestä toiseen aina yllättävään, ja jopa vähän hurjankurjaan, loppuratkaisuun saakka. Koskisen kuvaileva ja värikäs kerrontatapa, merirosvojen käyttämä puheenparsi ja muun muassa Pirates of the Caribbean -elokuvista tutut paikannimet luovat kirjalle todellista merirosvouskottavuutta. Tästä kirjasta tulee mieleeni "vanhanajan poikakirjat", ja uskonkin, että Benjamin Hawk Merirosvon oppipoika (Karisto 2016, arvostelukappale) kiinnostaa erityisesti juuri 3.-8.-luokkalaisia poikalukijoita.

Jos pidätte piraateista, niin kannattaa pysyä kuulolla. Loppuviikosta tulee esittelyy runomuotoon kirjoitettu merirosvokuvakirja!

Kirja on juuri hiljattain luettu myös Kirjojen keskellä -blogin Maijan kotona, jossa siitä tykättiin kovasti.

Kirja ennakkoluuloista ja kateudesta: Kaikkien juhla

Miikka Pörstin lastenromaani Kaikkien juhla (Tammi 2016, arvostelukappale) on onnistunut ja ajankohtainen kertomus ennakoluuloista ja suvaitsemattomuudesta, joita valitettavasti ilmenee jo lastenkin keskuudessa. Kirjan päähenkilö, kahdeksanvuotias Kettu-Petteri asuu rivitalossa äitinsä, isänsä ja yksivuotiaan pikkusiskonsa kanssa. Ketun vanhemmat vaikuttavat lempeiltä, mutta hieman poissaolevilta. Isä puhuu usein sanonnoin, joita Kettu ei ymmärrä, ja äidin aika kuluu pikkusiskoa hoitaessa - tai siltä Ketusta ainakin tuntuu.

Kettu viettää ison osan ajastaan taloyhtiön pihalla, jossa hänellä on kolme ikäistään kaveria: Lippe, Nalle ja Juusto. Kettu tuntuu olevan porukassa se, joka on tottunut määräämään, mitä tehdään. Hän on esimerkiksi antanut Juustolle lempinimen Juusto, sillä tämä tulee puoliksi ranskalaisesta perheestä, jossa syödään paljon juustoja. Ketulla on myös vähemmän mukava tapa naureskella Juuston ja tämän äidin ranskankieliselle puheelle, vaikka Juustoa itseään se ei naurata yhtään... Ketulla on itseassa muitakin vähemmän mukavia tapoja. Hän esimerkiksi pissaa tahallaan ohi vessanpöntöstä, koska häntä yksinkertaisesti huvittaa. Hän varastaa pipareita seurakunnan pienten jouluhlasta, vaikka ei edes halua syödä niitä. Ketun mielestä tärkeintä on nimittäin, ettei kukaan mukaan saa syödä niitä. Sellainen kettu on.

Marika Maijalan kuvitusta teoksessa Kaikkien juhla (Tammi 2016)

Kettu on oikein tyytyväinen elämäänsä, kunnes hänen taloyhtiössään alkaa tapahtua kummia. Talo venyy ja keskelle sitä kasvaa uusi ovi. Ovessa lukee Hassen, ja sen avauduttua paljastuu, että pihaan on muuttanut uusi lapsi. Lapsi on Muhammad eli kavereiden kesken Muhis. Muhis on muuttanut Ketun taloyhtiöön Salosta, mutta hänen perheensä on alkujaan kotoisin Irakista. Kettu tietää heti, että Muhiksessa on jotain väärää. Muhis on hänen mielestään outo, leso ja haiseva. Kettu tekeekin parhaansa, jotta pihan muutkin lapset huomaisivat sen. Hän ei voi käsittää, miksi muut pitävät Muhista mukavana ja tavallisena tyyppinä, eikä Kettu halua olla enää taloyhtiön pihalla, jos Muhis tulee sinne. Koulussa Kettu liikkuu mieluummin yksin, kuin hakeutuu vanhan porukkansa seuraan. Nämä nimittäin kaveeraavat koulussakin Muhiksen kanssa. Kettu koettaa jopa levittää Muhiksesta ilkeitä juoruja, mutta Nalle, Lippe ja Juusto uskaltavat vastustaa Ketun höpöpuheita.

Marika Maijalan kuvitusta teoksessa Kaikkien juhla (Tammi 2016)

Muhis itse yrittää olla Ketulle ystävällinen ja kutsuu tämän syntymäpäivilleen. Kettu iloitsee Muhiksen pettyneestä ilmeestä, kun kieltäytyy astumasta jalallaankaan syntymäpäiville. Hän yrittää katalin konstein estää muitakaan pihan lapsia pääsemästä juhliin. Kuin sattumalta Ketun omat "Kaikkien juhlat" sattuvat ajoittumaan päällekäin Muhiksen syntymäpäiväjuhlien kanssa... Onneksi taloyhtiössä asuu, myös erikoinen herra Jargon, joka tuntuu työntävän nokkansa ikkunaverhojen takaa vähän jokaiseen lasten asiaan. Herra Jargon on se, joka saa Ketunkin näkemään ennakkoluulojensa taakse. Onnistuuko herra Jargon pelastamaan Muhiksen syntymäpäivät ja lasten ystävyyden ennen kuin "Kaikkien juhlat" kääntyvät todellisiksi "Kakkien juhliksi".

Marika Maijalan kuvitusta teoksessa Kaikkien juhla (Tammi 2016)

Pörstin teos kuvaa mikrotasolla sitä ilmapiiriä ja niitä keskusteluja, joita sosiaalinen media on ollut syksyn ja kevään mittaan pullollaan. Pörsti asettaa ennakkoluulot ja kurjat puheet lasten suuhun, lasten tasolle. Silti on valitettava tosiasia, että myös lasten keskuudessa ilmenee tämänkaltaisia ennakkoluuloja ja valtataisteluita. Kirjan päähenkilö Kettu on hämmästyttävän suvaitsematon ja epäempaattinen lapsi, joka pilkkaa muitakin kuin Muhista ainakin miun mielestäni kovin säälimättömästi. Ketulla on itselläänkin arat kohtansa: hän tuntuu kaipaavan vanhempiensa huomiota ja äidin syliä. Vanhemmat itse ovat suvaitsevaisia, mutta eivät ilmeisesti osaa tarttua poikansa kasvatukseen sen vaatimilla keinoin. Kettu saakin tehdä tuhmuuksia yllättävän vapaasti, vaikka kyllä hänenkin omatuntonsa (onneksi!) välillä soimaa.

Kaikkien juhla on kertakaikkiaan hyvä lastenromaani, joka kannattaa lukea. Se pitää sisällään monia isoja teemoja ja tarjoaa monia keskustelunaiheita lasten kanssa käsiteltäväksi. Kirjassa teksti on ladottu aika pienellä fontilla, joten eka - tokaluokkalaisenluokkalainen voi hyvin lukea tämän yhdessä vanhemman kanssa. Kirjan hienon kuvituksen on tehnyt Marika Maijala, jonka kuvitustyyliä ihailin esimerkiksi jo kirjoissa Topin nokinenäpäivä ja Puhelias Elias harjoituspusaja.

Tämä sopii hyvin myös #pojatkinlukee -kirjaksi

Luettavaa alakouluikäisille: Niko ja taistelu Jamijasta

Tuula Lehtisen kirjoittamassa kirjassa Niko ja taistelu Jamijasta (Myllylahti 2016, arvostelukappale) päähenkilö on kymmenen korvilla Niko-poika, jonka suurin kiinnostuksenkohde on taistelupelien pelaaminen. Hän on katkera vanhemmilleen, jotka ovat toteuttaneet unelmansa ja ostaneet talon maalta. Niko joutui jättämään parhaan ystävänsä ja vanhan koulunsa, kun perhe muutti vanhaan maataloon. Vaikka on kesäloma, haluaa Niko istua sisällä pelaamassa pelikonsolia, sillä ilman kavereita eivät ulkoleikit ja uimiset paljon kiinnosta.

Kansi: Karin Niemi

Kaikki muuttuu, kun Niko törmää kotinsa ulkorakennuksessa pieneen olentoon, joka esittelee itsensä avaruuden lapseksi Jamijaksi. Jamija on tullut tutustumaan omin päin maapalloon kuten hänen planeettansa aikuisillakin on tapana tehdä. Niko ystävystyy Jamijan kanssa ja lupaa esitellä tälle maan ihmeitä. Niko ja Jamija kokevat muutamia tukalia tilanteita ja hassuja kommelluksia, kun Niko yrittää estää uteliasta Jamiaa paljastumasta muille maan asukkaille.

Tällaisella tutkimusretkellä Niko törmää naapurissa asuvaan Sakuun, joka vaikuttaa Nikosta mukavalta tyypiltä. Pojat melkein ystävystyvät, mutta Niko joutuu harmikseen huijaamaan Sakua, jotta saa pidettyä Jamijan salaisuutena. Kaiken huipuksi Jamija onnistuu eksymään Nikon taistelupelin sisään ja meinaa joutua vihollisjoukkojen ampumaksi. Niko joutuu hakemaan Sakun apuun ja toivoo, että yhdessä he onnistuisivat voittamaan sotapelin pahat agentit, jotka meinaavat koitua pikkuisen avaruusolion kohtaloksi.

Niko ja taistelu Jamijasta on ohuehko (69 sivua) kirja, jonka fontti on melko isoa. Mikään juuri lukemaan oppineiden kirja tämä ei ole, mutta sopii hyvin niille alkuopetuksen oppilaille, jotka lukevat hyvin jo kouluun tullessaan. Takakannessa kirjan kohderyhmäksi on merkitty 6 - 10-vuotiaat lapset. Esikouluikäisille tämä kirja saattaa mielestäni olla vielä hieman vaikea, onhan päähenkilö itsekin jo 3. - 4.-luokkalainen.

Kirjassa minua hieman häiritsi se, miten selkeästi kirjailija halusi tuoda esiin taistelupelien negatiiviset puolet ja pelaamisen huonouden. En minkään fanita taistelupelejä ja lasten liiallista pelaamista, mutta jotenkin tämä viesti tunki tekstistä kovin räikeästi esiin. Muuten Niko ja taistelu Jamijasta on ihan kivaa luettaavaa, ja tämä onkin taas yksi kirja, jota voisin suositella lukemista etsiville pojille.

Kirjasta on blogannut ja tykännyt Krista Lukutoukan kulttuuriblogista.

Tämä nuortenkirja kannattaa lukea: Paarmamies

Ulkoasu: Markus Paajala

Jussi Huhtalan Paarmamiehessä (kustannettu BoD-kustantamon kautta 2015) on taattua #pojatkinlukee -ainesta. Näin ajattelin jo takakannen tekstin luettuani enkä kyllä muuttanut mieltäni tarinan edetessäkään. Kirjan päähenkilö on kuudennen luokan juuri päättänyt Pekka, joka asuu kaksin äitinsä kanssa Mäntysalossa. Pekalla on tapana vaipua hurjiin kuvitelmiin, hän ei ole kovin urheilullinen, mutta osaa laskea päässään huiman vaikeita laskuja. Äidin kesäloman alettua he lähtevät viettämään kesälomaansa mökille lähelle Savonlinnaa. Ymmärrettävästi kohta seiskaluokkalainen Pekka ei ole ajatuksesta kovin innoissaan, vaikka luonnossa tykkääkin kuljeskella. Pekka kaipaisi mökille ystävien seuraa, eikä vuosi sitten kuolleen isoisän muisto tee mökille lähtemistä yhtään helpommaksi.


Mökkimatkalla Pekka sattuu kuulemaan mielenkiintoisen keskustelun, kun levähdyspaikan kahvilan naapuripöydässä hänen ikäisensä tyttö keskustelee vanhempiensa kanssa Aarresaaresta ja sieltä mahdollisesti löytyvästä aarteesta. Utelias poika pohtii tietysti, missä moinen Aarresaari mahtaa sijaita. Pekan äiti tietää paljon asioista ja vastaa kärsivällisesti tiedonjanoisen poikansa lukuisiin kysymyksiin. Äiti kertookin Pekalle, että Aarresaareksi-nimettyjä paikkoja on Suomessa useitakin, ja yksi niistä sijaitsee lähellä heidän mökkirantaansa.

Tarina etenee ripeästi, ja kiinnostavat tapahtumat alkavat heti äidin ja pojan saavuttua mökille. Ensimmäisenä aamuna Pekka saa mielenkiintoisen vieraan, kun hänen edesmennyt isoisänsä tulee herättämään pojan ja pyytää Pekkaa mukaansa kalaan. Kalareisuullaan he muun muassa näkevät valtavan meriturilaan, hirviön, joka on tähän asti elänyt vain Pekan mielikuvituksessa. Äiti ei tietenkään usko, että Pekka on todella viettänyt aikaa isoisän kanssa, ja niinpä Pekka päättää pitää isosisän vierailut vastaisuudessa omana tietonaan. Saa Pekka onneksi muutakin seuraa, sillä käy ilmi, että hänen kahvilassa näkemänsä Maarit-tyttö on muuttanut vanhempiensa kanssa asumaan lähelle Pekan mökkiä. Nuoret ystävystyvät - aluksi paremman seuran puutteessa - ja ryhtyvät etsimään yhdessä geogätköjä.

Kirjassa tapahtuvat ihmeet eivät rajoitu mielikuvitushirviön ja kuolleen isosisän kohtaamiseen. Pekkaa puree valtava, radioaktiivinen paarma, ja käy ilmi, että pureman myötä Pekka saa itselleen supervoimat. Isoisä kertoo yhdellä vierailuistaan, että supervoimia ei saa käyttää turhaan eikä niillä saa leveillä. Supervoimat tulevat kuitenkin enemmän kuin tarpeeseen, sillä merkillistä geokätköä ja Aarresaareen kätkettyä aarretta etsiessään Pekka ja Maarit joutuvat pulaan jos toiseenkin.

Paarmamies on melko nopealukuinen ja mielestäni oikein kiinnostava kirja. Viime aikoina pojille on suositeltu ja kirjoitettu paljon huumoripitoisia kirjoja, mutta Paarmamies ei kalastele poikien huomiota ja suosiota sanaleikeillä ja sanailuilla. Sekä Pekka että Maarit ovat itseasiassa melko vakavia nuoria, ehkä koska molemmat ovat kokeneet menetyksiä. Maaritin Antti-veli on kuollut leukemiaan ennen tytön syntymää. Pekka puolestaan on menettänyt rakkaan isoisänsä, joka on ollut pojalle isähahmo, koska pojan oma alkoholisti-isä on lähtenyt jo ajat sitten Ruotsiin.

Paarmamiehessä on sopivassa suhteessa seikkailua, fantasiaa, mielikuvitusta ja sellaisia tosielämän tapahtumia, joihin nuoret lukijat varmasti voivat samastua. Kirjassa vanhemmat ovat välittäviä ja ehkä hieman turhankin huolehtivia, ja Maaritin harrastama geokätköily on oikeasti suosittu harrastus. Minäkin ryhdyin kirjan luettuani googlettelemaan, onko meidän asuinpaikkamme lähellä geokätköjä. Pekka ja Maarit ovat aidontuntuisia hahmoja, ja minulle itseasiassa tuli mieleen muutama tosielämässäni kohtaama nuori, jotka olisivat voineet toimia päähenkilön esikuvina.

Paarmamies on oikein hyvä kirja, jossa huonosti toimivaa on oikeastaan vain sen nimi. Nimi Paarmamies ei varsinaisesti houkuttele lukijoita. Tätä mieltä oli  muuten myös mieheni, joka ensimmäisenä kummasteli kirjan luotaantyöntävää nimeä: "Paarmathan ovat niin vastenmielisiä otuksia, että eikö tuo nimi karkota lukijoita?" Toivon, että kirjan onnistunut kansikuva ja houkutteleva takakansiteksti onnistuvat kiinnittämään nuorten lukijoiden huomion. Minä vien tämän oman arvostelukappaleena saamani Paarmamiehen koulumme kirjastoon #pojatkinlukee -kirjanmerkillä varustetuna ja toivon, että mahdollisiman moni innokas lukija tarttuu tähän kirjaan!