Muumi-kirjojen -lukuhaasteen koonti (linkitä omat postauksesi tähän)

Ystävänpäivänä 2020 alkanut Muumi-kirjojen lukuhaaste päättyi vappuaattona. Haasteen aikana luettiin Muumi-kirjoja, ja halutessaan sai lahjoittaa jokaista lukemaansa kirjaa kohti valitsemansa summan #MEIDÄNMERI -kampanjaan. Rahat menevät Itämeren suojelutyöhön. Kaikki haasteessa mukana olleet voivat liittää tämän postauksen kommenttikenttään linkin postaukseensa. Minä nostan ne tähän postaukseen.

Minä luin haasteeseen yhteensä seitsemän kirjaa, joista kaksi oli Tove Janssonin kirjoittamia romaaneja, kolme hänen tekemäänsä kuvakirjaa, yksi faktiokirja sekä yksi tietokirja. Tarkoitus oli lukea myös Näkymätön lapsi -romaani, mutta tämä koronakevät ja siitä johtuva etäopetusrumba on vienyt ison osan ajastani, enkä kertakaikkiaan ehtinyt lukea enempää.

Luin seuraavat kirjat:

• Janina Ahlfors, Minna Honkasalo & Päivi Arenius: Muumimuseokirja 
• Katariina Heilala, Miina Mäki, Riina Kaarla & Sami Kaarla: Muumipeikko majakkasaarella - Retki meriluontoon! 
• Tove Jansson: Muumipappa ja meri 
• Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva 
• Tove Jansson: Kuinkas sitten kävikään?
• Tove Jansson: Kuka lohduttaisi nyytiä?
• Tove Jansson: Vaarallinen matka

En ollut aiemmin lukenut yhtään Toven kirjoittamaa romaania, ja ihastuin hänen tapaansa kirjoittaa. Etenkin Muumipappa ja meri -kirjassa oli paljon viisaita sanoja ja kauniita kuvauksia. Kaikissa lukemissani Toven kirjoissa - sekä kuvakirjoissa että romaaneissa - koetaan suuria ja pieniä seikkailuja ja löydetään vanhoja sekä uusia ystäviä, mutta myös tutkiskellaan itseä. Tykästyin erityisesti romaaneihin Muumimappa ja meri, kuvakirjaan Vaarallinen matka ja opetuskäytössäkin hyödylliseen sekä monipuoliseen Muumimuseo -kirjaan.

Jokaista lukemaani kirjaa kohti lahjoitin 2 euroa #MEIDÄNMERI -kampanjaan.

Haasteeseen osallistui sekä kirjabloggaajia että kirjagrammaajia. Myös Facebookin kautta tuli pari osallistujaa. Arvon heidän joukostaan Muumit ja suuri tuhotulva -kirjan voittajan lauantaina 9.5. 

Mukana olivat muun muassa:

• Jokke/ Jokken kirjanurkka, joka luki kirjan Vaarallinen matka.
• Ulla/ @tarinanuppuja, joka luki ainakin Näkymättömän lapsen ja Vaarallisen matkan.
• Eveliina/ @kauniitalukuja, joka luki muun muassa Muumipapan urotyöt ja Taikatalven
• Sanna M., joka luki pahvikantisia Muumi-kirjoja vajaa vuoden ikäisen pienokaisensa kanssa (Facebook)
• Justiina/ @vuosisadantarina, joka luki muun muassa kirjat Taikatalvi ja Muumipeikko ja pyrstötähti
• Nea/ @pagesofgem
• Paula/ Kirjan pauloissa, joka luki kirjan Muumipappa ja meri.
• Kati/ Lastenkirjavuosi, joka luki peräti kuusi muumikirjaa. Niistä hän bloggasi neljästä.

Edit. Lukuhaasteen arpajaisissa onni suosi Justiinaa/ @vuosisadantarina. Voittajalle on ilmoitettu henkilökhtaisesti.

Muumeista inspiroituva opetusjakso, joka ei koskaan toteutunut - kiitos koronan

Blogissani on vielä vajaan viikon verran käynnissä Muumi-kirjojen -lukuhaaste, jonka tarkoitus on sekä juhlia muumien 75-vuotisjuhlavuotta että osallistua Itämeren-suojelutyöhön. Tämän blogihaasteen lisäksi minun oli tarkoitus toteuttaa myös koulussa jakso, jonka aikana olisimme tutustuneet Tove Janssoniin sekä hänen kirjoittamaansa ensimmäiseen Muumi-tarinaan eli Muumit ja suuri tuhotulva -kirjaan ja yhdistäneet tämän kaiken vesistöjaksoon sekä kierrätysteemaan. Olin jo ehtinyt suunnitella kokonaisuutta jonkin verran, joten päätin kirjoittaa sen suurinpiirtein tänne blogiin ja esitellä samalla kaksi Muumi-aiheista kirjaa lisää.

Edit. 26.4. Tämän postauksen kommenteista voit lukea tarkemmin, miksi en voi toteuttaa tätä jaksoa etäkoulussa.

Jakso piti aloittaa tutustumalla ensin Tove Janssoniin. Oppilaiden omassa lukukirjassa (Apilatien Lukukirja, Sanoma Pro) on itseasiassa kaksi kappaletta, joista toinen käsittelee Tovea ja toinen kirjaa Muumipeikko ja pyrstötähti. Niistä oppilaat olisivat saaneet lukea äidinkielen tunneilla Tovea käsittelevän kappaleen ja tehdä siihen liittyvät tehtävät sekä luku- että työkirjasta. Läksynä olisi voinut hyödyntää lukukirjan monisteista löytyvää monistetta.

Minun oli tarkoitus esitellä jakson aluksi Tovea ja hänen elämäänsä aivan mainion Muumimuseokirja -tietokirjan (WSOY 2019, arvostelukappale kustantajalta) avulla. Sen ovat kirjoittaneet Janina Ahlfors & Minna Honkasalo. Kuvituksen on tehnyt Päivi Arenius, joka muuten on kuvittanut aika monta nykyään ilmestyneistä muumi-aiheisista teoksista. Kirjassa on selkeä aikajana, joka esittelee Toven elämän vaihe vaiheelta. Olisimme luultavasti työstäneet oppilaidenkin kanssa jonkinlaisen Toven elämänkaaren joko seinätyönä tai videoteoksena.

Jakson aikana ajattelin lukea oppilaille ateljee- sekä äidinkielen tunneilla Muumit ja suuri tuhotulva -kirjaan, joka tarjoaa monia herkullisia aiheita muun muassa äidinkieleen ja kuvataiteeseen. Ympäristöopin tunneilla olisimme yhdistänet hattivatit sähköön ja ukkoseen, jotka myös ovat aiheinamme tänä keväänä. Tunnekasvatuksenkin olisi voinut luontevasti yhdistää tähän kirjaan.

Kuviksessa olisimme luoneet luokkaan taidenäyttelyn (ohje Muumimuseokirjassa), jonka teoksiin olisi saatu aiheita Muumit ja suuri tuhotulva -kirjasta ja jotka olisi tehty aina siinä vaiheessa, kun tarinassa olisi tullut sopivasta kyseiseen työhön sopiva kohtaus. Tällaisia töitä suunnittelin:

• luokan yhteisenä työnä viidakko voimapaperille pulloväreillä
• yksinkertaiden "nykytaidetyö", jossa Muumipeikon ääriviivat piirretään ja leikataan paperille, liimataan yksiväriseen taustaan, ja jossa häntä jaa roikkumaan paperin reunan ulkopuolelle
• Muumimaailma pienoiskoossa kenkälaatikoihin (dioraama)
• Muumitalon pienoismalli (Naapuriluokan ope oli jo luvannut minulle talouspaperirullaa paksumpaa ja halkaisijaltaan sitä isompaa putkea, josta olisimme sahanneet jokaiselle pätkän talon seiniksi.)
• pullopostikirje, joka olisi vanhennettu teellä -> tähän yhdistyy myös äidinkieli
• myrskyinen meri
• kauas kohoavat portaat lyijykynillä tai hiilellä (perspektiivi, idea Muumimuseokirjasta, kuva Muumit ja suuri tuhotulva)

Lisäksi:

• Toven tekemiin taidekuviin tutustuminen, taidekuvista keskusteleminen (Muumimuseokirjassa vinkkejä mm. tunne, tunnelma)
• väriympyrään, viivaan ja sommitteluu tutustuminen (Muumimuseokirjassa vinkit tähän)
• Luokkaan piti tuoda vanha muumitalo ja muumifiguurit, joilla oppilaat olisivat saaneet leikkiä-----> Leluja olisi valokuvattu uusissa ympäristöissä (kuvis)

Äidinkielessä olisimme tehneet tietotekstejä, joko jostain suomalaisesta taiteilijasta tai muumihahmosta - en ollut vielä päättänyt. Lisäksi olisimme tosiaan kirjoittaneet pullopostikirjeet ja tutustuneet sarjakuviin Muumi-sarjakuvia apuna käyttäen. Oma muumi-aiheinen tarina olisi kirjoitettu niin, että olisimme harjoitelleet samalla juonikaavion käyttämistä. Mahdollisuuksien ja käytettävissä olevan ajan puitteissa olisimme lukeneet myös muita Toven kirjoittamia Muumi-kirjoja.

Tuossa Muumimuseokirjassa on aivan mahtavia ideoita, joita voi käyttää opetuksessa, ja niitä olisin voinut toteuttaa jakson aikana ihan sellaisenaan. Edellä mainittujen tehtävien lisäksi olin suunnitellut toteuttavani ainakin nämä:

• (Muumi)museon työn esittely lyhyesti ja sen jälkeen oppilaiden omiin keräilykokoelmiin (Mitä kaikkea voi kerätä?) ja kokoelmaesineen luettelointi lomakkeeseen -> tietoja varten esineen paino ja pituus mitataan, ja mittaaminen on aiheena myös matematiikassa
• geometristen muotojen etsiminen teoksesta, kolmiulotteisuus/ kaksiulotteisuus, taideteoksen tutkiminen (matematiikka, kuvataide)

Itämeri- ja vesistöteemaan olisimme alkaneet tutustua oppilaiden kanssa lukemalla Muumipeikko majakkasaarella - Retki meriluontoon! -kirja (Tammi 2020, arvostelukappale). Kyseisen kirjan ovat kuvittaneet Riina ja Sami Kaarla, ja sen on kirjoittanut Katariina Heilala yhteistyössä John Nurminen Säätiön Miina Mäen kanssa. Kirja juhlistaa Muumipeikon 75-vuotisjuhlavuotta ja on myös osa #MEIDÄNMERI -kampanjaa.

Itse tarina on melko yksinkertainen, eli Muumiperhe ystävineen päättää lähteä taas Muumipappa ja meri -kirjasta tutulle majakkasaarelle katsomaan, mitä saarelle ja majakalle kuuluu. Saarella he tutkailevat meriluontoa ja muun muassa löytävät Muumimamman istuttaman omenapuun hyvissä voimissa. Saaren kasvillisuuteen kajoaminen ja maiseman muuttaminen kuitenkin kyseenalaistetaan, kun Muumimamma tuumaa:

"Olin hassu, kun kuvittelin(,) että tällaista saarta voisi muuttaa. Se on parhaimmillaan ja kauneimmillaan juuri sellaisena kuin on."

Koko kirjan idea onkin tutustuttaa lukijat mereen ja meriluontoon ja opettaa heitä kunnioittamaan sekä vaalimaan sitä. Jokaisella sivulla on kuvitukseen lisätty ja nimetty saariston kasveja ja eläimiä sekä muun muassa merenkulkuun liittyviä asioita. Hieman jäin kyllä miettimään, miksi kuvitus on melko tyyliteltyä, sillä ainakaan minä en tunnistaisi kirjan kuvituksen avulla esimerkiki jäkälää tai sammalta, jotka ovat lähinnä harmaita ja vihreitä palloja kuvissa. 

Kirjan viimeisen aukeaman otsikko on Suojellaan meriluontoa! - Pohtimisen aiheita lapsille ja aikuisille yhdessä. Tekstissä on vinkkejä (Itä)meren suojelemiseen ja sen hyvinvoinnin lisäämiseen.

Koulussa olisimme keskittyneet erityisesti seuraaviin teemoihin: vesistöjen suojelu, vesillä liikkuminen ja noste veden ominaisuutena. Suunnitteilla oli lukea meri-aiheisia katkelmia Muumi-kirjoista ja käyttää niitä opetuksessa. Aioin myös hyödyntää Otavan Oppimisen Palveluiden verkkosivulta löytyvää #MEIDÄNMERI -opetuspakettia ja Moomin Charactersilta saamiani koulun seinille laitettavia #MEIDÄNMERI -julisteita, joissa neuvotaan, miten jokainen voi omilla teoillaan vaikuttaa ja osallistau Itämeren suojeluun. 

Tokaluokkalaisteni omassa ympäristöopin kirjassa aiheena on järviluonnon lajistoon tutustuminen, joten olisimme myös opiskelleet myös järvi-aihetta. Kytkös Itämeri-aiheeseen on ilmeinen, järviä vaivaa rehevöityminen. Ihmisen toimet aiheuttavat sekä ilmaston muuttumista että vesistöjen saastumista, joten tästä olisikin sitten opetuksessa saanut mainion siirtymän kierrättämis- ja "pelasta pörriäinen" -aiheisiin.

Muumipappa ja meri

Tove Janssonin kirjoittaamssa Muumipappa ja meri -kirjassa Muumiperhe eli Muumipappa, Muumimamma, Muumipeikko ja Pikku Myy lähtevät syyskesän iltana isän toiveesta kaukaiselle majakkasaarelle, jonne Pappa on päättänyt muuttaa perheineen asumaan. Kotona Muumilaaksossa hän tuntuu potevan jonkinlaista kriisiä, jonka takia hän tuntee itsensä hyvin tarpeettomaksi. Hän tahtoo kesyttää majakkasaaren, tehdä majakasta kodin perheelleen, rakentaa ja nikkaroida, pystyttää aallonmurtajan ja tutkia meren liikkeet läpikotaisin. Saarella Pappa jopa yrittää vakuuttaa Mamman siitä, että tämä voi lopettaa järjestelyn ja muista huolehtimisen - Pappa hoitaa kyllä kaiken.

Kun seikkailijat yöllä tulevat saaren lähelle, he huomaavat, että majakan valo ei pala. Aamulla selviää, että majakka on tyhjä, majakanvartijaa ei näy missään eikä majakkaan pääsekään sisään. Alkaa ensimmäinen papan monista taisteluista saarta, merta ja majakkaa vastaan: majakan avain pitää löytää! Papan pyrkimykset ymmärtää merta ja saarta tosiaan tuntuvat taistelulta, sillä vaikka hän tahtoisi käsittää meren syvimmät salaisuudet ja keksii tarmokkaasti aina uutta tehtävää itselleen, vastoinkäymiset seuraavat toisiaan.

-Meri käyttäytyy koko ajan uudella tavalla, jatkoi isä. 

-Miten milloinkin, sikin sokin. Viime yönä se pelästytti hereille koko saaren. Miksi? Mitä oikein tapahtui? Ei ole mitään järjestelmää. Ja jos on, en ymmärrä sitä. ...

-Mutta sittenhän meren täytyy olla elävä, pohdiskeli isä. 

-Se voi ajatella. Se käyttäytyy aivan miten haluaa... sitä on mahdoton käsittää... Jos metsä kerran pelkää merta, niin täytyyhän sen merkitä, että meri on elävä. (s. 176)

Kirjan kuvitus on tietysti Toven käsialaa.
(s.91)

Muumimamma seuraa miehensä ponnisteluja ihailtavalla kärsivällisyydellä, vaikka se tarkoittaa sitä, että Mamma luopuu monista itselleen tärkeistä asioista. Majakalle saavuttuaan hän ei esimerkiksi laita vuoteita valmiiksi perheelleen, koska Pappa lupaa hoitaa kaiken. Mamma jopa eroaa rakkaasta käsilaukustaan, mikä on täysin ennenkuulumatonta ja kuvaa hyvin, millaiseen muutokseen Mamma suostuu sopeutumaan. On Mammallakin tosin saarella yksi haave: hän haluaa perustaa sinne puutarhan.

s.59

Mamma raivaa paikan Muumilaaksosta tuoduille ruusuille, ja yrittää kärsivällisesti, mutta saari ei ole hedelmällisin kasvualusta. Kun Muumimamma ei voi hoivata oikeaa puutarhaa, hän alkaa kasvattaa sitä majakkaan piirtämällä. Kukan versovat Mamman kynästä ensin ikkunalaudalle ja sitten lopulta myös majakan seinille. Kun Mamma oikein potee koti-ikävää hän onnistuu jopa pakenemaan maalaamaansa tuttuun maisemaan. Se on Mamman hiljainen kapina ja salainen piilopaikka.

Myös Muumipeikko käy saarella läpi omaa kasvuaan. Hän rakastuu kuutamoyönä näkemäänsä kauniiseen hopeakenkäiseen merihevoseen. Unissaan hän kokee seikkailuja, joissa pelastaa merihevosen pulasta. Ennen unissa pelastettava oli hänen äitinsä. Poika tekee muutenkin eroa perheeseensä muuttamalla omaan pieneen salaiseen soppeen, jonka löytää keskeltä villiä saaristometsää. 

s.84

Muumipeikko ihailee hevosten kauneutta, mutta myös kohtaa yksinäisyyden pelon, sillä myös Muumilaaksosta tuttu Mörkö löytää tiensä saarelle. Se seuraa Muumipeikon myrskylyhdyn valoa, ja aluksi Muumipeikko on siitä ahdistunut. Ajan kuluessa hän kuitenkin kokee velvollisuudekseen mennä Mörköä vastaan rantaan joka yö, näyttää tälle valonpilkahdus ja antaa Mörön nauttia siitä. Muumimamma on kertonut, että Mörköä ei voi pelastaa tämän omalta yksinäisyydeltä eikä pidä sääliä, mutta Muumipeikko onnistuu osoittamaan tämän oletuksen vääräksi. Kaikkein koskettavinta tässä kirjassa minusta olikin, miten Mörkö selvästi ilahtuu Muumipeikon näkemisestä myös sinä iltana, kun lyhdystä on loppunut paloöljy, ja Muumipeikko menee siitä huolimatta Mörön luo. 

Ei ollut epäilystäkään, etteikö Mörkö ollut iloinen nähdessään hänet. Mörkö ei välittänyt myrskylyhdystä. Mörkö oli iloinen siksi, että Muumipeikko oli tullut tapaamaan häntä. (s.201)

Kun Muumipeikko osoittaa Mörölle jonkinlaista ystävällisyyttä, sulaa Mörönkin hyhmä. Maa hänen allaan ei enää jäädy pilalle, eikä saari enää pelkää ja kavahda sitä. 

s.110

Elämä kaukaisella majakkasaarella ei ehkä ole sellaista kuin Muumipappa kuvitteli saareen muuttaessaan, ja ison osan ajasta koko perhe tuntuu elävän rinnan, mutta silti kaukana toisistaan. Vasta perheen yhteinen ponnistus myrskyävän meren heille heittämien lankkujen pelastamiseksi, tuo perheen taas yhteen. Lisäksi Muumipeikko ja Muumipappa pelastavat yhdessä äksyn kalastajan ja meren lähettämän viskilaatikon, mitä pappa pitää eräänlaisena kädenojennuksena mereltä. 

Vastentahtoiselle kalastajalle järjestetään syntymäpäiväjuhlat, ja silloin saaren salaisuus selviää. Muumit taipuvat taas lähelle toisiaan, ja pappa ymmärtää, ettei majakka ole hänen kotinsa eikä meri kesytettävissä, vaikka hän sitä kuinka rakastaakin. Mikä tärkeintä, hän oppii taas vain nauttimaan ja elämään. Pätemisentarve jää taakse ja toisaalta hän on ylpeä siitä, ettei luovuttanut ja lähtenyt silloin, kun meri oikein raivosi heille. 

-Ymmärrättehän, sanoi isä nojautuen eteenpäin. -Meri on suuri olento, joka on toisinaan hyvällä tuulella ja toisinaan huonolla. Ja on aivan mahdotonta tietää miksi. Siitä näkee vain pinnan. Mutta jos pitää merestä, niin se ei haittaa mitään... Silloin siitä sietää huonot tuulet samoin kuin hyvätkin. (s.185)

Lukukokemuksena tämä kirja oli mielenkiintoinen. Aluksi Muumipappa suorastaan ärsytti minua. Säälin Mammaa, joka joutui luopumaan kaikesta itselleen tärkeästä ja yritti kaikin keinoin pitää miehensä tyytyväisenä. Toisaalta opin näkemään, miten hän kuitenkin pienin teoin otti aikaa ja tilaa itselleen, ehkä jopa kapinoi omalla hiljaisella tavallaan. Ja toisaalta koko kirja on valtavan kauniisti kirjoitettu, ja teksti vilisee hienoja ajatussikermiä - kuin aforismeja. Loppujen lopuksi opin pitämään kirjasta ja rakastuin Toven tyyliin kirjoittaa. Hän osoittaa tarinallaan rakkauden, yhdessäolon ja perheen tärkeyden. Kaikkien meidän on opittava elämään itseksemme ja käytävä omat kamppailumme, muttei tehdä sitä tyystin erillään muista. Yksinäisyys on möröistä pahin ja tarvitsemme toisia rinnallemme. 

Muumipappa ja meri -kirja on Toven kunnianosoitus merelle, jota hän rakasti. Meri onkin ehdottomasti yksi kirjan päähenkilöistä. Se on arvaamaton, oikukas, anteeksipyytelemätön ja hurja, mutta myös kaunis ja iätön.

Muumipappa ja meri on ilmestynyt ensimmäisen kerran 1965, ja minun lukemani painoksen suomennoksen tarkistus on tehty 2018 (saatu kustantajalta). Uuden painoksen (2020, WSOY) tuotosta lahjoitetaan euro #MEIDÄNMERI-kampanjaan eli Itämeren suojelutyöhön. Lisäksi mukana on pieni vihkonen, jossa on sekä kymmenen vinkkiä Itämeren suojeluun ja Itämeren lajiston esittelyä.

Sinäkin voit osallistua Itämeren suojelutyöhön osallistumalla Muumi-kirjojen -lukuhaasteeseen. Lue lisää klikkaamalla tätä linkkiä.

Ensimmäinen muumitarina: Muumit ja suuri tuhotulva

Muumit ja suuri tuhotulva (WSOY, uusi painos 2020, arvostelukappale kustantajalta) on ensimmäinen Tove Janssonin kirjoittama muumitarina, ja se julkaistiin 75 vuotta sitten. Tove itse tosin kirjoittaa kirjan esipuheessa, että kyseinen tarina on saanut alkunsa jo sotatalvena 1939, jolloin hän innostui kirjoittamaan satua, muttei halunnut kirjoittaa prinsessoista, prinsseistä tai pienistä lapsista. Toven sadun päähenkilöksi valikoitui hänen pilapiirroksistaan tuttu äkäinen hahmo, jonka Tove nimitti Muumipeikoksi. Vuonna 1945 Tove sitten viimeisteli tarinan ja lähetti sen kustantamoon. Onneksi lähetti, sillä sen jälkeen hän jatkoi uusien muumiseikkailujen kirjoittamista.

Minulle muumit ovat kaikkein tutuimpia animaatiosarjasta Muumilaakson tarinoita, joka sai ensi-iltansa televisiossa minun ollessani lapsi. Myös omat lapseni ovat katsoneet kyseistä sarjaa ja olemme lukeneet myös kuvakirjoja, joiden hahmojen ulkonäkö on sarjan hahmojen kaltainen. En ole lukenut muumiromaaneja aiemmin, joten tuntui luontevalta aloittaa juuri tuosta ensimmäisestä muumitarinasta eli Muumit ja suuri tuhotulva -kirjasta. Luimme sen yhdessä esikoiseni kanssa iltasatuna.

Kirjan tapahtumat ajoittuvat aikaan ennen, kun muumiperhe on asettunut asumaan Muumilaaksoon muumipapan rakentamaan siniseen taloon. Itseasiassa olin melko hämmästynyt, sillä tarina kertoo siitä, kuinka Muumipeikko ja hänen äitinsä ovat lähteneet etsimään itselleen turvallista asuinpaikkaa sekä kadonnutta isää. Erityisesti yllätyin siitä, että Muumipeikon isä oli kadonnut lähdettyään hattivattien matkaan, koska ei osannut asettua aloilleen.

-Kerro isästä, pyysi Muumipeikko.
-Hän ei ollut tavallinen muumipeikko, hänen äitinsä sanoi mietteissään ja surullisena. -Hän halusi aina muuttaa, kaakeliuunista toiseen. Hän ei viihtynyt missään. Ja sitten hän hävisi - lähti hattivattien, pikku vaeltajien mukaan. (s.15)

Muumimamma kertoo Muumipeikolle paitsi tämän kadonneesta isästä myös muumien historiasta. En ollut tiennyt, että alunperin muumit ovat asuneet tavallisten talonpeikkojen kanssa ihmisten kodeissa, yleensä kaakeliuunien takana.

-Joitakin meistä asuu siellä varmasti vieläkin, sanoi Muumimamma. -Siellä missä ihmisillä on vielä kaakeliuuneja, nähkääs. Mutta lämpöjohdoista me emme pidä. (s.15)

Tove luo tässä ensimmäisessä muumisadussa historian muumipeikoille ja loihtii esiin satumaisen ja mielikuvituksellisen maailman, jossa asuu muumien lisäksi monia muita erikoisia hahmoja, joihin moniin Muumipeikko ja hänen äitinsä tutustuvat seikkailunsa aikana. Heti tarinan alussa heidän matkaansa lähtee pieni pelokas Nipsu, joka kulkee mukana aivan tarinan loppuun asti. Osa otuksista on kilttejä ja ystävällisiä kuten esimerkiksi kaunis tulppaanista syntynyt Tulppaana-neito, haaksirikkoisia auttava punatukkainen poika ja luolan sisään ihmeellisen, huvipuistomaisen kodin itselleen rakentanut silinteripäinen vanha herra. Näiltä he saavat apua ja tukea etsintäretkellään. Toiset otukset ovat vaarallisia ja pelottavia, ja heitä muumit pakenevat jopa henkensä kaupalla.

Vaaroja aiheuttavat pelottavien otusten lisäksi myös luonnonvoimat. Etsiessään Muumipappaa Muumipeikko kumppaneineen lyöttäytyy yhteen hattivattien kanssa ja lähtee näiden veneen kyytiin. Meri on kuitenkin arvaamaton, ja retkeläiset joutuvat myrskyn kouriin. Lopulta he selviävät rantaan kyytiin hypänneen merenpeikon ansiosta, mutta ei mene kauaakaan, kun Muumimamma, Muumipeikko ja Nipsu joutuvat taas luonnonvoimien armoille. Tällä kertaa seikkailijoiden kiusaksi tulee sade, joka yltyy pian päiväkausia kestäneeksi rankkasateeksi. Sataa niin paljon, että nousee tulva, joka peittää maat alleen.

Oli yhä vaikeampaa tarpoa eteenpäin, vesi nousi nousemistaan ja lopulta heidän piti pelastautua pienelle vuorelle, ettei virta veisi heitä mukanaan. Siellä he istuivat ja katselivat, kuinka kohisevat pyörteet tulivat yhä lähemmäksi, ja tunsivat pian vilustuvansa. Joka puolella kellui huonekaluja, taloja ja suuria puita, jotka tulva oli temmannut mukaansa. (s.39)

Tulva tuo kuitenkin tullessaan jotain hyvää, sillä heidän luokseen lipuu pullo, jonka sisään joku on kirjoittanut viestin. Viestissä eräs muumipeikko kertoo odottavansa pelastajaa puussa yksinään, nälissään ja viluissaan. On selvää, että viestin on lähettänyt matkaan Muumipeikon isä. Jälleen kerran muumit saavat apua eräältä paikalle sattuneelta henkilöltä eli tällä kertaa marabuhaikaralta, joka on kadottanut silmälasinsa. Muumipeikko löytää haikaran silmälasit ja tämä auttaa heitä pääsemään yksinäisen Muumipapan luo.

Siellä, valtavan puun ylimmillä oksilla, istui märkä murheellinen muumipeikko tuijottamassa veden yli. ... Hän oli niin ällistynyt ja iloinen, kun marabuherra laskeutui puuhun ja koko hänen perheensä kapusi haikaran selästä oksille, ettei saanut sanaa suustaan. -Nyt me emme koskaan enää eroa, nyyhkytti Muumimamma ja otti hänet syleilyynsä. (s.50) 

Kirjan lopussa muumit ja Nipsu pääsevät kauniiseen laaksoon, jossa he asettuvat asumaan Muumipapan rakentamaan ihanaan taloon. Tarinan lopetus enteileekin jo uusi seikkailuita, tarinoita ja muumikirjoja:

-Tämä talo on kaunein mikä meillä voi koskaan olla. Hän otti Muumipeikkoa kädestä ja astui sisään taivaansiniseen huoneeseen. Ja siinä laaksossa he sitten elivät elämänsä loppuun asti, mitä nyt jonkun kerran kävivät vaihteen vuoksi matkalla muualla.

Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan muumien maailmaan Toven ensimmäisen tarinan kautta. Muumeilla - ja etenkin Muumimammalla - tuntuu olevan paljon enemmän luonnetta kuin mihin olen lasteni kanssa aiemmin tottunut. Oma lapseni oli jopa vähän närkästynyt, kun Muumimamma eräässä kohtaa tarinaa oikein suutahti ja sanoa kivahtaa tavalla, jollaista animaatiosarjan Muumimammalta ei ole totuttu kuulemaan. Koko muumeja ympäröivä maailma tuntuu aika paljon arvaamattomammalta ja hurjemmalta kuin televisiosarjassa ja sen pohjalta tehdyissä kuvakirjoissa. Kuten jo kolmea Toven kirjoittamaa ja kuvittamaa kuvakirjaa esitellessäni kirjoitin, Tove tuntuu rakastavan seikkailutarinoita, ja huimia tapahtumia löytyy paljon myös tästä Muumit ja suuri tuhotulva -kirjasta.

Luin tämän kirjan osana Muumikirjojen lukuhaastetta, johon osallistumalla juhlitaan Muumi-tarinoiden 75-vuotisjuhlavuotta sekä otetaan osaa Itämeren suojelutyöhön. Sinäkin voit vielä lähteä mukaan haasteeseen!

Lue lisää haasteesta:
http://luetaankotama.blogspot.com/2020/02/suojellaan-itamerta-lukemalla-eli-muumi.html

Muumi-kirjojen -lukuhaaste alkaa kolmella kuvakirjalla

Eilen alkoi Muumi-kirjojen -lukuhaaste, ja sen kunniaksi aloimme esikoisen kanssa lukea kirjaa Muumit ja suuri tuhotulva (WSOY, uusintapainos 2020). Lisäksi luimme kolmikkoni kanssa kolme muumi-kuvakirjaa, joissa kaikissa seikkaillaan ja voitetaan pelkoja.

Ensimmäiseksi luimme omasta lapsuudestanikin tutun kurkistusaukkoja sisältävän kirjan Kuinkas sitten kävikään? (WSOY, 23. painos, 1987, suom. Hannes Korpi-Anttila). Muistan, miten jännittävältä tämä kirja pienenä tuntui, ja huomasin nyt sitä omille lapsilleni lukiessa, että seikkailun tuntu ja salaperäisyys ovat edelleen vahvasti läsnä kirjan alusta loppuun asti. Kuvat ja tarina ovat leikkisän vauhdikkaita, kuljettaahan tarina muumipeikon ja hänen mukaansa päätyneen Mymmelin ja Myyn muun muassa läpi pohjattoman peltipurkin, Hommulin imurinletkun ja Hattivattien sähköä ritisevän talonkin.

Aluksi Muumipeikko lähtee muumimamman pyynnöstä hakemaan maitoa kaupasta ja yrittää kuljettaa sen kotiin muumitaloon. Tehtävä saattaa kuulostaa helpolta, mutta sisältää monta mutkaa ja uutta tuttavuutta. Aina tapahtuu jotain yllättävää eli Kuinkas sitten kävikään? - ja vaikka kaikki pääsevät lopulta turvallisesti perille, on maito muuttunut piimäksi. Muumien elämänasenne on kuitenkin valoisa, eikä mammakaan hätkähdä, vaikka jää ilman maitoa. Ainahan voi nimittäin juoda mehua!

Tove Jansson on kirjoittanut Kuinkas sitten kävikään? -kirjan ja toisena lukemamme Kuka lohduttaisi nyytiä -teoksen (WSOY, 9. painos, suom. Kirsi Kunnas) runomuodossa, ja tekstit on painettu pääasiassa vanhalla kaunokirjoituksella. Aluksi hieman takeltelin niitä ääneen lukiessani, ja lastenkin piti pinnistellä, jotta he pysyivät kirjojen juonessa mukana.

Kuka lohduttaisi nyytiä ei ole yhtä jännittävä kuin Kuinkas sitten kävikään?, mutta seikkailuntäyteinen kirja sekin. Pieni yksinäinen nyyti, joka pelkää vähän kaikkea möröstä uusiin tuttavuuksiin, lähtee etsimään maailmasta kolkkaa, jossa sen olisi hyvä olla. Matkalla se tapaa iloisia henkilöitä, joille ei kuitenkaan uskalla sanoa mitään. Ja koska se uskalla puhutella vieraita, se jää aina ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun se löytää pullopostikirjeen, jossa eräs tuittu kertoo yksinäisyydestään ja pelostaan. Nyyti ymmärtää, että tämä tuittu on sitä itseäänkin suuremmassa hädässä ja lähtee rohkeutensa keräten etsimään tuittua. Ja lopulta nyyti ajaa mörön eli itse pelon ja yksinäisyyden pois. Lopulta löytää itselleen lohduttajan ja lohdutettavan.

Tämä kuva kirjassa Kuka lohduttaisi nyytiä? on suosikkini kaikista näiden kolmen kirjan kuvista.

Kolmas lukemamme muumi-maailmaan sijoittuva kuvakirja Vaarallinen matka (WSOY 2018, alkuteos 1977, suom. Alice Martin) on myös kirjoitettu runomuotoon, mutta kieltämättä lukemista helpotti se, että tämä kirja on painettu tavallisin painokirjaimin. Vaarallinen matka on minulle aivan uusi tuttavuus, mutta varsin hauska sellainen. Tove Janssonin kuvitustyyli on tässä kirjassa erilaista kuin kahdessa yllä esittelemässäni. Kuvat ovat ääriviivoiltaan pehmeitä ja maalauksellisia, ja luovat huikean visuaalisen taustan Toven kirjoittamalla tarinalle.

Kirjan alussa pieni Sanna-tyttö herää kiukkuisena ja purkaa kaiken kiukun kissaansa. Hän jopa toivoo, että vaarallisin vaara tulisi tänne näin, niin nauraisin, ja kaikki kääntyisi nurinpäin. Sanna ei ehkä ole koskaan kuullut, että pitää varoa, mitä toivoo, sillä toive saattaa toteutua. Niin käy nyt Sannalle, kun hän hävittää vanhat silmälasinsa ja löytää uudet, joiden läpi nähtynä kaikki muuttuu vallan kummalliseksi: tuttu metsä magrovesuoksi, kissa jättiläiskissahirviöksi ja oma peilikuva suohirviöksi. Sanna juoksee läpi magrovesuon rannalle, josta vesi on hävinnyt ja ymmärtää, että kaikki outous johtuu hänen toiveestaan. Tyttö tapaa myös merkillisiä henkilöitä: Hemulin, pienen koiran sekä Tiuhtin ja Viuhtin. Myös Nipsu juoksee pian paikalle paetessaan purkautuvaa tulivuorta. Yhdessä he kaikki lähtevät kohti turvallista paikkaa eli Muumilaaksoa. Tie sinne on pitkä ja vaikea, ja näyttää siltä, etteivät he koskaan pääse perille. Matkan varrella on este jos toinenkin. Onneksi seikkailu kuitenkin lopulta päättyy hyvin, ja he pääsevät Muumiperheen vieraiksi.

Oliko kaikki totta,

on Sannalle hämärää,

mutta jos sen oikein ottaa,

ei niin tärkeää.

Minua ihastuttaa näissä kaikissa kolmessa kuvakirjassa se, miten Toven huikea mielikuvitus tulee niistä ilmi. Hänellä on kyllä todella ilmiömäinen kyky luoda mielikuvitusmaailma, josta ei puutu ihastuttavia hahmoja, juhlia, suuria tunteita, jylhiä maisemia eikä vaaraa ja seikkailua. Kannustava sanoma pelkojen voittamisesta on myös läsnä kaikissa kolmessa kirjassa. Ajoittain voi olla vaikeaa ja yksinäistäkin, mutta muumien maailmassa tarinat päättyvät hyvin.

Haluatko sinä lähteä mukaan Muumi-kirjojen -lukuhaasteeseen ja auttaa samalla Itämeren suojelussa? Kurkkaa haaste tämän linkin kautta.

Suojellaan Itämerta lukemalla eli Muumi-kirjojen -lukuhaaste

Tove Janssonin ensimmäisen muumi-tarinan Muumit ja suuri tuhotulva julkaisemisesta on kulunut tänä vuonna 75 vuotta. Muumi Characters juhlii merkkivuotta #MEIDÄNMERI-kampanjalla, jonka tarkoitus on jakaa tietoa Itämeren tilasta ja kerätä miljoona euroa John Nurmisen Säätiön työhön meren ja sen perinnön suojelemiseksi.

Voit käyttää haastepostauksissa tätä haastekuvaa. 

Meri on tärkeä elementti muumi-kirjoissa, joissa se edustaa vapautta ja seikkailua, mutta myös vaaraa ja luonnon arvaamattomuutta. Myös Tove Janssonille Suomen luonto - erityisesti meri ja sen saaristo - olivat tärkeitä taiteellisen innoituksen lähteitä. Halusin täällä Luetaanko tämä? -blogissa juhlistaa muumi-kirjallisuuden juhlavuotta ja osallistua samalla omalla panoksellani Itämeren suojelutyöhön. Niinpä käynnistänkin Muumi-kirjojen -lukuhaasteen*, joka alkaa ystävänpäivänä 14.2. ja jatkuu 30.4.2020 asti. 

Haastan kaikki lukemaan muumi-kirjoja ja lahjoittamaan jokaista lukemaansa kirjaa kohti haluamansa summan #MEIDÄNMERI-kampanjaan, eli John Nurmisen Säätiön tekemään suojelutyöhön. Itse lupaan lahjoittaa jokaista lukemaani muumi-kirjaa kohti 2 euroa osoitteessa https://oursea.fi. Jokaista kerättyä 10 euroa vastaan Itämerestä voidaan poistaa 40 kiloa sinilevää. Osallistua voit, vaikka et lahjoittaisikaan rahaa. Mahtavaa, jos lähdet kanssani juhlimaan muumi-tarinoiden juhlavuotta lukemalla muumi-kirjoja!

Itämeri on maailman mittakaavassa aivan ainutlaatuinen meri, jonka vesi on sekoitus suolaista ja makeaa vettä. Sen eliöstökin on erikoinen sekoitus valtamerten ja makeiden vesien eläin- ja kasvilajeja. Itämeren eläin- ja kasvilajit ovat erityisen herkkiä ympäristön muutoksille, ja niitä uhkaavatkin rehevöityminen ja ilmaston lämpeneminen. Moni Itämeren eliölaji ei kestä ilmastonmuutoksen aiheuttamaa meren lämpenemistä, vieraslajien tuloa elinalueelleen ja kiihtyvää rehevöitymistä. Itämeri tarvitsee apua.

Kaikkien muumi-lukuhaasteeseen osallistujien, lukukokemuksensa jakaneiden ja tähän postaukseen mukaan ilmoittautuvien kesken arvotaan WSOY:n arvontaan lahjoittama kirja Muumit ja suuri tuhotulva. Osallistua voit siis lukemalla mitä tahansa muumi-aiheisia kirjoja kuvakirjoista romaaneihin ja postaamalla lukukokemuksesta joko blogiisi, Instagramiin, Facebookiin, vlogiin tai vaikka podcastiisi. 

Osallistumisohjeet:

• Haasteaika 14.2. - 30.4.2020
• Mukaan haasteeseen voit liittyä mihin aikaan vain. Ilmoittaudu tähän postaukseen. 
• Olisi kiva, jos kirjoittaisit blogissasi lukemistasi muumi-kirjoista - tai postaisit niistä kuvia Instagramissa tai kertoisit lukukokemuksestasi muissa kirjakanavissasi. 
• Haasteen hashtag: #muumilukuhaaste  
• Kaikki mukaan ilmoittautuneet ja lukemistaan muumi-kirjoista bloganneet tai lukukokemuksensa muutoin sosiaalisen median kanavissa jakaneet ovat mukana kirjapalkinnon arvonnassa.
• Voit osallistua vaikka sinulle ei olisi omaa blogia tai muuta kirjakanavaa. Teen haasteen loputtua (3.5.2020) koontipostauksen, johon voit kirjoittaa, mitä muumi-kirjoja luit.
• Voit käyttää tekemääni haastekuvaa (kts. yllä) omassa blogissasi haastepostausten yhteydessä. Mikäli käytät versiota, jossa on #MEIDÄNMERI -tunnus, linkitä kuvaa web-osoite: https://oursea.fi (Kuva ilman tunnusta löytyy tämän postauksen lopusta.)
• Mikäli haluat, voit lahjoittaa haluamasi summan jokaista lukemaasi kirjaa kohden osoitteessa  https://oursea.fi

Takana: Riina & Sami Kaarla: Muumiperheen vuosi (Tammi 2015)
Edessä: Päivi Arenius: Muumiperheen albumi (Tammi 2013)

”Meri on suuri olento, joka on toisinaan hyvällä tuulella ja toisinaan huonolla. Ja on aivan mahdotonta tietää miksi. Siitä näkee vain pinnan. Mutta jos pitää merestä, niin se ei haittaa mitään… Silloin sietää huonot tuulet samoin kuin hyvätkin.” (Muumipappa ja meri s.182)

Vaihtoehtoinen haastekuva

Mukaan haasteeseen ilmoittautuneet:

- MarikaOksa/ Oksan hyllyltä
- Jokke/ Jokken kirjanurkka
- Meri/ Kaikkia värejä
- Sanna M./ Facebook
- Ulla/ @Tarinanuppuja
- @Vuosisadantarina
- Reetta I.
- Johanna/ Kirjoihin kadonnut
- Satu/ Kirjat kertovat
- Kati/ Lastenkirjavuosi
- @pagesofgem
- @kauniitalukuja
- Paula/ Paulan palsta
-Paula/ Kirjan pauloissa

*ei-kaupallinen yhteistyö Muumi Charactersin kanssa