Puuron uusi aika - Maidottomia ja gluteenittomia puuroja, vanukkaita ja jugurtteja

Tuulia Järvisen ja Tiina Stranbergin yhdessä kirjoittama teos Puuron uusi aika - Maidottomia ja gluteenittomia puuroja, vanukkaita ja jugurtteja (Atena 2017, arvostelukappale kustantajalta) on täynnä toinen toistaan herkullisemman näköisiä ruokakuvia (kuvat tekijöiden ottamia) ja reseptejä, joita tahdoin heti päästä kokeilemaan. Jouduttuani tammikuun alussa tiukalle imetysdieetille, olen joutunut opettelemaan itselleni aivan uudenlaisten ruokien valmistamista. Olen tutustunut sellaisiin raaka-aineisiin kuin chiasiemenet, amarantti, kvinoa ja lucumajauhe.

Järvinen ja Stranberg ovat valinneet tähän kirjaan sellaisia puuro-, vanukas-, jugurtti- ja välipalareseptejä, joissa käytetään muun muassa yllä mainitsemiani raaka-aineita. He halusivat tehdä kirjan, jonka reseptien avulla voi tehdä terveellisiä, herkullisia, vegaanisia ja gluteenittomia puuroja päivän eri hetkiin. Kirjassa on yli 50 reseptiä, ja ne on jaettu seitsemään eri kategoriaan: lämpimiin puuroihin, uunipuuroihin, suolaisiin puuroihin, tuorepuuroihin, pikapuuroihin, leftoveriin sekä vanukkaisiin & jugurtteihin.

Tällaista kirjaa ainakin minä olen kaivannut, sillä uuden ruokavalion takia juuri aamu-, ilta- ja välipalojen keksiminen ja tekeminen on tuntunut haastavalta. Tiedän, että moni muukin imetysdieetillä oleva äiti kaipailee hyviä ja terveellisiä vinkkejä maidottomaan, munattomaan ja viljattomaan ruokavalioon. Täysin viljattomia tämänkään kirjan kaikki reseptit eivät tosin ole, sillä monissa resepteissä käytetään yhtenä raaka-aineena gluteenitonta kauraa. Minä en voi kauraa käyttää, joten moni kirjan resepteistä jää vielä odottamaan testaamistaan. Aivan varmaa on, että saatuani kauran ja maissin takaisin omaan ruokavaliooni kokeilen muun muassa Salted caramel & popcorn -puuroa, Omenapiirakkapuuroa sekä Trooppista kauravanukasta. 

Salted caramel & popcorn -puuro, Avokadopuuro tomaattisalsalla, Porkkanainen appelsiinipuuro ja Coocies'n cream -vanukas

Ilahduin kuitenkin kovasti, kun huomasin, että monen reseptin ruoka sopii minunkin ruokavaliooni. Merkkasin kirjan hiirenkorville valitessani kaikkia niitä puuroja ja vanukkaita, joita kokeilen. Päädyin testaamaan reseptejä Nopein kookospuuro ja Pina colada -vanukas - lähinnä siksi, että niihin tarvittavat raaka-aineet löytyivät kaapistamme. Tällaisissa resepteissä kun on aika monia aineita, eikä kaikkia tule pidettyä varuiksi kaapissa.

Molemmat valmistamani ruuat maistelutin myös perheeni muulla väellä, ja kaikki olivat sitä mieltä, että ne maistuivat hyvältä. Viisivuotias kehui erityisesti kookospuuroa, ja mies piti vanukkaasta, vaikka sen pääraaka-aine kookos ei yleensä ole hänen herkkuaan. Miinuksena voisin mainita, että nopea kookospuuro ei kyllä ainakaan meillä ollut yhtä nopea valmistaa, kuin ohjeessa sanottiin. Viiden minuutin keittoaika muuttui nimittäin noin viideksitoista minuutiksi... Onneksi ei ollut kiireinen aamu!

Kookospuuro

Kirjaa lukiessani huomasinkin, että moni reseptien puuroista ja vanukkaista on sellaisia, että ne eivät valmistu aivan hetkessä, ja etenkin vanukkaissa pitää huomioida, että niissä olevat pakastamis/liotus/jähmetysvaiheet kestävät vähintään pari tuntia tai mieluiten koko yön. Paras siis katsoa mieluinen resepti jo edellisenä päivänä!

Maisteluannokset Pina Colada -vanukasta. Pillit ovat lähinnä rekvisiittaa, sillä vaikka lapset kuinka posket lommoilla koittivat imeä vanukasta pillillä, oli se aivan liian paksua. Siis ihan oikeaa vanukasta!

Samasta padasta on loistava keittokirja pienten lasten perheille!

Noin. Otsikkokin sen jo kertoo, eli mielestäni Outi Väisäsen kirjoittama keittokirja Samasta padasta - Huippuhyvää kotiruokaa vauvalle ja itsellesi - (Readme.fi, 4., uusittu painosa, arvostelukappale) on aivan loistava kokoelma reseptejä, vinkkejä ja hauskoja kuvia, joista välittyy yhdessä syömisen ilo ja ruokien herkullisuus. Kuvat tähän varta vasten vauvaperheille suunnattuun keittokirjaan on ottanut Elvi Rista. Kirjan kuvat on piirtänyt Anna Salonen/ Mottowasabi.

Väisänen on kirjoittanut tämän kirjan, koska koki itse esikoisensa vauvavuoden aikana eräänlaisen ahaa-elämyksen, kun hän huomasi käyttävänsä kaiken ruuanlaittoaikansa vauvan soseiden kokkaamiseen ja syövänsä itse jotain einestä tai muuta pikaruokaa siinä sivussa. Hän halusi alkaa tehdä ruokaa, joka sopii sekä vauvalle että perheen ruokaa rakastaville aikuisille. Hän päätti hylätä höyrytys-soseutus -rumban ja ryhtyi tekemään vauvalle ruokia, joita halusi itsekin syödä. Aivan kirjan alkuun hän onkin laatinut Hyvän (vauva)ruuan manifestin, jossa hän esittelee ruokafilosofiansa. Ruuanlaitto ei saa viedä lapsiperheissä liian kauan aikaa, ruuasta olisi hyvä jäädä pakastettavaa ja sen pitää maistua kaikille.

Outi Väisäsen Hyvän (vauva)ruuan manifesti kirjassa Samasta padasta - Huippuhyvää kotiruokaa vauvalle ja itsellesi - (Readme.fi 2017)

Väisänen kertoo, että hän yllättyi siitä, kuinka paljon vauvakin pitää mausteista, kun hänelle annettiin mahdollisuus maistella kevyesti maustettuja ruokia. Samasta padasta -ohjeet onkin laadittu niin, että niihin on punaisella fontilla merkitty lisäyksiä, joita ruokiin voi tehdä, kun vauvan annos on otettu ensin syrjään. Osa punaisista lisäyksistä koskee yli vuoden ikäisiä vauvoja. Me esimerkiksi kokeilimme intialaisten minilammaspullien reseptiä, ja siinä punaisella oli merkitty kohdat, joissa ruokaa kehotettiin lisäämään chilihiutaleita ja korianteria.

Outi Väisänen: Samasta padasta - Huippuhyvää kotiruokaa vauvalle ja itsellesi - (Readme.fi 2017)

Kirja on laadittu muutenkin niin, että sitä on selkeä ja helppo käyttää. Aluksi esitellään sekä se, miten reseptejä kuuluu lukea että niissä käytetyt symbolit, jotka kertovat lukijalle nopeasti ja simppelisti, onko reseptin ruoka soseruoka, syödäänkö se paloina, sopiiko se sormiruokailijalle ja riittääkö siitä pakkaseen. Tietysti Väisänen muistuttelee myös, mitkä ruoka-aineet sopivat tietyin isäisille vauvoille ja mitä pitää välttää kokonaan. Selkeät listat kertovat, mitä ruokia kannattaa aina säilyttää keittiön kaapeissa, jääkaapissa ja mitkä mausteet kuuluvat maustehyllyn perusvarusteisiin. Reseptit on sitten jaettu pääraaka-aineensa ja/ tai "käyttötarkoituksensa" mukaan omiin lukuihin. Lukujen välistä löytyy sekä Ristan ihania, isoja valokuvia että lisää ruoka-tietoutta. Väisänen antaa muun muassa vinkkejä siitä, mitä kannattaa tehdä, kun vauva tai taapero ei suostu syömään ja pohtii, kannattaako opettaa vauva sormiruokailemaan.

Totesin, että reseptit ovat ilahduttavan monipuolisia. Pääruokien lisäksi niiden joukosta löytyy kivoja aamu- ja välipalaohjeita, juomareseptejä (muun muassa jääkahvi väsyneelle vanhemmalle), eikä vauvoille sopivia herkkujakaan ole unohdettu. Väisänen on esimerkiksi kehittänyt mainion vesimelonikakun ohjeen, jota voi hyödyntää vaikka vauvan yksivuotissyntymäpäivätarjoiluja loihtiessaan. Minun piti tehdä keskimmäisen lapsemme synttäreille kirjasta löytyvällä reseptillä mangohyydykekakkua, mutta harmikseni meidän kuouksemme vaikuttaa saavan oireita myös mangosta... (Niille, jotka eivät tiedä, voin kertoa, että hänellä epäillään suolistolla oireilevia allergioita). Kirjassa on runsaasti kasvisruokareseptejä, ja minäkin löydän sieltä paljon itselleni sopivia ruokia, vaikka ruokavalioni onkin imetysdieetin takia hyvin rajoitettu (ei maitoa, munaa, soijaa, kotimaisia viljoja, maissia, riisiä...).

Ehdimme testaamaan omien lasteni kanssa tuon edellä mainitsemani intialaisten lihapullien ohjeen lisäksi myös reseptin Mustat banaanit ja maapähkinöitä. Lapset pääsivä mukaan tekemään tätä aivan tajuttoman herkullista välipalaa ja koristelivat omat annoksensa maapähkinöillä ja kastikkeella. Voi nam! Myös lihapullaruoka sai meidän perheeltämme hyvät pisteet, ja varsinkin viisivuotias esikoinen pyysi saada lisää - kaksi kertaa!

Eräs allergisen vauvan äiti kysyi, kannattaako tätä kirjaa ostaa allergisen lapsen perheeseen. Kysymys on kinkkinen, sillä kyseessä ei kuitenkaan ole mikää "kaiketon" keittokirja. Minuakin rupesi inasti harmittamaan, että en voi tarjota kuopukselle oikein mitään kirjassa mainittuja ruokia. Vauvamme kun saa syödä tällä hetkellä vain noin kuutta eri ruoka-ainetta. Muulle perheelle reseptien ruuat kuitenkin sopivat loistavasti. Olen jo merkinnyt kirjan hiirenkorville, sillä aloin heti merkkailla niitä sivuja, joilta löytyy kokeilemisen arvoinen resepti!

Mistä ruoka tulee? : Mukulat maalla - Lasten ruokaretki

Minä olen aina halunnut, että omat lapseni oppivat ymmärtämään, mistä ruokaa saadaan ja mistä se tulee kauppojen hyllyille tai lasten lautasille. Meidän perheemme on sekasyöjäperhe, mutta olen sitä mieltä, että lastenkin kuuluu tietää, mitä liha on ja mistä se tulee. Emme kuitenkaan kauhistele alle kouluikäsiten lasten kuullen tuotantoeläinten kurjia olosuhteita tai vastaavaa, mutta kerromme asiallisesti, mitä tarkoittaa, että syödään nautaa, broileria jne. Olemme myös mahdollisuuksien mukaan käyneet lasten kanssa marjastamassa ja viljelleet itse tomaatteja, herneitä ja yrttejä. 

Toivon, että lapseni oppivat arvostamaan tuoreitä, hyviä raaka-aineita, ja ymmärtävät, että ruoka ei putkahda lautaselle tyhjästä. Siksi innostuinkin Katariina Vuoren ja Jarkko Kääriäisen - kahden villiyrteistä ja lähiruuasta kiinnostuneen kirjailijan, ruuanlaittajan ja pienten lasten vanhemman* - yhdessä kirjoittamasta keittokirjassa, jossa reseptit yhdistyvät ruokatietouteen. Kirjan on nimeltään Mukulat maalla - Lasten ruokaretki  (Docendo 2017, arvostelukappale kustantajalta), ja sen kattava ajatus on kulkea mukuloiden kanssa ruuan alkulähteille. Kirjassa vieraillaan liha- ja maitokarjatilalla, viljamyllyssä, mehiläisfarmilla ja siipikarjatilalla. Mukulat käyvät myös kalastamassa, tutustuvat mukulamarkkinoihin ja tekevät luontoretken. Jokainen näistä retkistä muodostaa oman lukunsa, jossa ensin esitellään kyseinen tila tai retkikohde ja kerrotaan, miten ja millaista ruokaa kyseisestä paikasta saa. Lihakarjatilan yhteydessä esitellään esimerkiksi pihattonavetassa asuvia nautoja, ja ihastellaan lampaita ja niiden monikäyttöistä villaa. Koska kirja on tarkoitettu lapsille, on tekstissä tietysti pyritty lapsilähtöisyyteen, ja siellä täällä vieraileekin pieni papu, joka antaa lisätietoja. Paikoin minusta tuntui, että tekstiä olisi voinut hieman tiivistää ja vähän yksinkertaistaa, vaikka kyllä nuo meidän kolme- ja viisivuotiaat lapsemme jaksoivat seurata kirjan tapahtumia, kun niitä heille aina iltapalapöydässä luin.

Jokaisen tieto-osuuden jälkeen on sitten reseptien vuoro, ja kussakin reseptissä pääraaka-aineena on käytetty kyseisessä luvussa esiteltyä ainetta. Esimerkiksi mehiläisfarmi-luvun resepteissä on maukkaanoloisen hunajatoffeen resepti, jota lapseni olisivat heti halunneet testata. Reseptit on merkitty vaikeusasteensa mukaan yhdestä viidellä tähdellä. Yhden tähden reseptit ovat helpompia, mutta kirjailijoiden tavoite on, että lapset ovat aina mukana ruuanlaitossa, joten myös viiden tähden resepteissä on lapsille sopivia ruuanlaittovaiheita. Kirjan alussa on myös hyödyllinen Keittiö - Suomi -sanakirja, jossa selitetään, mitä erilaiset ruuanlaittotermit tarkoittavat ja annetaan vinkkejä erilaisiin työvaiheisiin turvallisuusohjeita unohtamatta.

Minulle itselleni kaikkein vierain kirjan osa-aluista oli villiyrttejä käsittelevä osuus. Minä en ole ikinä poiminut tai käyttänyt villiyrttejä, joten siksi lähdin ensimmäisenä testaamaan niitä käsitteleviä reseptejä. Meidän takapihamme metsässä kasvaa valtavasti nokkosia, ja viime kesänä kirosin, kuinka ne tunkevat kulkuväylille ja polttavat ikävästi, kun vähän horjahtaa polulta. Päätin, että nyt opin suhtautumaan nokkosiin hieman myönteisemmin, ja kävin kirjan neuvoja apuna käyttäen poimimassa niitä ja tein reseptien mukaan nokkossipsejä ja sormivärejä. Sormivärien raaka-aineina käytin nokkosten lisäksi myös mustikoita ja voikukkia. Koska olen tosiaan nokkoskäyttäjänoviisi, olisin kaivannut nokkossipsien reseptiin vielä paria tarkennusta. Nyt esimerkiksi mietin, kauanko nokkosia kuuluu tarkalleen ottaen ryöpä, jotta ne eivät polta syöjäänsä (googletin tämän) ja pitääkö nokkossipsejäkin varten nokkoset ryöpätä vai ei. Päädyin ryöppäämään, mutta ehkä pelkkä uunissakäyttäminenkin olisi poistanut poltinominaisuuden? Lapseni olivat ihan ihmeissään, että teemme ruokaa nokkosista, ja heistä oli hauskaa ja jännittävää päästä maistamaan nokkossipsejä. "Siis miten näsitä tällaisia tuli!?" ihmetteli esikoinen. Ne nokkossipsit, joita emme jaksaneet syödä, jauhoin hienoksi ja leivoin siemenleivän sisään.

Minun tekisi mieleni kovasti myös testata rosvopaistin tekemistä kirjan ohjeella, mutta voi olla, että emme ryhdy kaivamaan niin massiivista kuoppaa, kun sen tekeminen vaatisi. Luulen, että seuraavaksi testaamme juuressipsien ja focaccian reseptejä. Focacciaa tehdessä minun vaan pitää yrittää vaihtaa vehnäjauhot viljattomiin vaihtoehtoihin... Ja ai, että, miten mieleni alkoi tehdä myös savustettuja ahvenia, kun katselin kirjan reseptejä. 

On ehdottomasti hyvä juttu, että kirjassa on paljon valokuvia ja monen reseptin kohdalla on kuvattu työvaiheetkin. Se helpottaa ruuanlaittoa, ja on kiva, että kuvissa on paljon lapsia! Kuvat on ottanut Vuori itse. Kuvat on piirtänyt Maiju Marttinen.

*Vuori on koulutuksetaan arkeologi ja fysioterapeutti, ja hän on julkaissut lukuisia muitakin keitto- ja tietokirjoja. Kääriäinen on elintarvikealan ammattilainen, jolla on taustaa muun muassa lähi- ja villiruuan parissa tehdyssä kehittämistyössä. 

Opas sormiruokailun aloittamiseen: Minä syön itse - Sormiruokailun käsikirja

Esikoiseni ollessa aikoinaan siinä iässä, että hän alkoi maistella kiinteitä ruokia, osti lapsen isoäiti meille aivan loistavan kirjan Minä syön itse - Sormiruokailun käsikirja (Tammi 2012). Kirjan ovat kirjoittaneet toimittaja sekä sormiruokailuun keskittyneen blogin (Ella ja Essu) kirjoittaja Hanna-Mari Arosilta ja ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen, joka on väitellyt tohtoriksi lasten ravitsemuksesta ja joka on aiemmalta ammatiltaan kokki. Kirjan lukuisat ruokailu- ja ruokakuvat on ottanut Ulla-Maija Lähteenmäki.

Isoäiti ei kirjaa ostaessaan tiennyt mitään koko sormiruokailusta tai siitä, että noihin aikoihin se oli kasvava trendi vauvaperheissä. Minä olin sormiruokailusta varovaisen kiinnostunut ja luinkin kirjan yhdeltä istumalta. Ja voin kertoa, että innostuin sormiruokailun ideasta niin paljon, että ryhdyin toteuttamaan sitä esikoisemme kanssa. Sen jälkeen myös keskimmäinen lapsemme on aloitellut kiinteiden maistelua sormiruokaillen, ja nyt myös kuopuksemme on saanut maistella ensimmäiset bataattiateriansa sekä soseena että sormiruokana. Mikään sormiruokailufanaatikko en kuitenkaan ole, vaan olemme aina noudattaneet kirjassakin mainittua tapaa antaa lapselle sormiruokapalojen lisäksi myös soseita niinä kausina, kun tuntuu, että lapsi ei saa tarpeeksi ravintoa pelkästään sormiruokaillen.  Tiedän, että toiset ovat ehdottomia siinä, että pelkkä lapsentahtinen sormiruokailu riittää lapselle kuin lapselle, mutta itse en tykkää sellaisesta ehdottomuudesta.

Minä syön itse - Sormiruokailun käsikirja tarjoaan kattavan tietopaketin sormiruokailun hyödyistä, sen aloittamisesta ja tietysti myös koko joukon erilaisia reseptejä ruokiin, joita lapsi voi syödä omin sormin. Kaikki reseptit ovat sellaisia, että niiden ruokia voi syödä muukin perhe, ja monessa on mainittu, miten ruuista saa helposti muokattua vähän isommille taaperoille tai aikuiselle sopivaa ruokaa. Minä pidän myös siitä, että reseptien yhteyteen on kirjoitettu kuinka monelle hengelle ne on suunniteltu. Tässä kirjassa noudatetaan Suomen neuvoloissa käytettäviä ravitsemussuosituksia. Reseptien lisäksi kirjasta löytyy taulukot vauvoille sopimattomista ruoka-aineista ja siitä, minkä ikäiselle vauvalle kannattaa ja sopii tarjota ruokia tietyistä ruokaryhmistä (esim. maitotuotteet, liha ja viljatuotteet). Oikein näppäriä ovat myös sivuilla 23 ja 24 olevat vinkkilistat nopeisiin ja helppoihin sormin syötäviin ruokiin, joita voi vaikka ottaa matkoille mukaan. Minä pidin myös lukuisista sormiruokailevien vauvojen vanhempien sanomista kommenteista, jotka on liitetty kirjaan muun tekstin oheen.

Isin lihapullia meillä on tehty paljon. Bataatti-kvinoasalaatti ja Raikas kanasalaatti sopisivat myös nykyiseen ruokavaliooni. (Minä syön itse - Sormiruokailun käsikirja, Tammi 2012)

Mikäli haluaa aloittaa sormiruokailun lapsensa kanssa suosittelen tutustumaan joko tähän tai johonkin muuhun aiheesta kirjoitettuun opukseen, mutta perusperiaate sormiruokailussa on siis se, että lapsi syö oman ruokansa sormin, ei aikuisen syöttämänä. Sormiruokailu aloitetaan lapsentahtisesti, eli silloin, kun tällä on kehittynyt siihen fysiologiset valmiudet. Lapsen pitää osata tarttua asioihin ja viedä niitä suuhun sekä kyetä istumaan turvallisessa pystyasennossa, koska takakenossa (esim. sitterissä) ruoka menee helpommin kurkkuun. Koska kakomisrefleksi on vauvoilla edempänä suussa kuin aikuisilla, hän alkaa helposti yksiä ja kakoa, vaikka ruoka ei ole vielä nielussa. Tämä tekee sormiruokailusta turvallista. Kirjoittajat muistuttavat, että sormiruokailevaa lasta ei saa koskaan jättää ruokailemaan ilman aikuisen valvontaa, sillä vaikka vauvoilla kakomisrefleksi on laukeaa edempänä suussa kuin aikuisilla, pitää aikuisen kuitenkin olla aina läsnä vahtimassa, että ruoka ei kuitenkin pääse juuttumaan lapsen kurkkuun. Lisäksi aikuisen täytyy varmistaa, että tarjoaa lapselle sopivaa ruokaa, eli pehmeitä, sopivan kokoisia suupaloja. Periaate on kirjoittajien mukaan se, että mitä pienempi ruokailija, sitä suuremmat palaset. Jos pystyt murskaamaan hedelmät kielelläsi, voi lapsi syödä sitä ilman hampaita. 

Minä lisäisin kirjaan ehdottomasti myös sellaisen turvallisuusohjeen, että kovin flunssaisille ja tukkoisille vauvoille sekä taaperoille kannattaa antaa mieluummin sosetta. Tämä perustuu omiin kokemuksiini, sillä kahden vanhimman lapsen kanssa olen yhteensä kolme kertaa joutunut siihen tilanteeseen, että ruokapala on kuin onkin juuttunut heidän kurkkuunsa, olen joutunut kääntämään lapsen ylösalaisin ja lyömään selkään, että pala on irronnut. Tilanteet ovat olleet aika pelottavia, ja jälkikäteen olen ymmärtänyt, että flunssan takia lapsi on ollut kovin räkäinen ja hänen hengitystiensä ovat olleet turvoksissa, eli pala on jäänyt sitten normaalia helpommin kiinni.

Miksi sitten kannattaa antaa vauvalle sormiruokaa? Ravitsemusterapeutin mukaan sormiruokailun etu purkkiruokien syöttämiseen on palakoko.  Karkeamman ruuan ja suurempien palojen syöminen kehittävät lapsen suun ja käsien hienomotoriikkaa ja pureskelutaitoja. Pureskelu lisää syljeneritystä ja on hyväksi hampaille. Sormiruokailevan lapsen äiti puolestaan kannustaan kirjassa kokeilemaan sormiruokailua sen helppouden takia. Lapselle ei tarvitse kokata kokonaan eri aterioita kuin muulle perheelle ja ruokailutilanteetkaan eivät kulu pelkästään siihen, että aikuinen yrittää syöttää lasta. Tämän minä voin allekirjoittaa. Ravintoloissa saa itsekin syödä rauhassa, kun lapsi syö itse. Sormiruokailu on kyllä melko sottaista puuhaa, ja vanhempien pitää opetella sietämään aikamoista sotkua!

Minä syön itse - Sormiruokailun käsikirjassa onkin kuin varoittavana esimerkkinä listattu eniten sotkuja aiheuttavien ruokien top kolmonen!

Varudu sotkuun! (Minä syön itse - Sormiruokailun käsikirja, Tammi 2012)

Mitä ruokaa? Luokallinen lempireseptejä - Ilmiöoppimista parhaimmaillaan!

"Aivan käsittämättömän upea!" oli ensimmäinen ajatukseni, kun näin ensimmäistä kertaa kuvia Töölön ala-asteen 2B-luokan tekemästä keittokirjasta Mitä ruokaa? Luokallinen lempireseptejä (2016). Luin kirjasta Visuaalisesti vaativa -blogista, jossa kirja esiteltiin lyhyesti ja kerrottiin, että kyseessä on keittokirja, johon 2B.n oppilaat ovat koonneet omia lempireseptejään. Kirja vaikutti niin hienosti tehdyltä, että kiinnostuin siitä välittömästi sekä opettajana, kirjabloggarina että ihan ruuanlaittajanakin. Otin yhteyttä kirjan tekijätiimiin ja tilasin sen itselleni. Tässä kohtaa muuten mainittakoon, että kirjan tuotto menee 2b-luokan hyväksi.

En joutunut pettymään, kun sain kirjan käsiini. Se on todella hienosti tehty, visuaaliselta ilmeeltään kutsuva ja ohjeiltaankin monipuolinen keittokirja, jossa on reseptejä päivän jokaiselle aterialle. Reseptien joukosta löytyy muun muassa helppoja smoothieohjeita sekä haastavampia ruoka-ohjeita kuten esimerkiksi Rauhan Sushin ohje. Tekijät ovat halunneet tehdä keittokirjan, jossa on reseptejä helpottamaan sitä monissa kodeissa käytävää pähkäilyä: "Mitä tänään syötäisiin?" Kantavana ajatuksena on myös opettaa lapsia ja aikuisia nauttimaan ruuasta ja kutsua perheenjäseniä ruokailemaan yhteisen pöydän ääreen ainakin kerran päivässä. Nämä ovat tärkeitä aiheita, mutta kaikkein eniten minua ilahduttaa kuitenkin se, että oppilaiden oma kädenjälki näkyy kirjassa niin hienosti!

Uusi opetussuunnitelma toi kouluihin entistä vahvemmin ilmiöpohjaisen oppimisen, ja monialaisten oppimiskokonaisuuksien rakentaminen sekä opetettavien aiheiden kytkeminen vahvemmin oppilaiden omaan kokemusmaailmaan haastavat opettajia keksimään uudenlaisia tapoja opettaa eri aineiden oppisisältöjä sekä tekemään yhteistyötä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Mitä ruokaa? -kirja on upea osoitus siitä, mitä ilmiöpohjaisesta projektista voi parhaimmillaan syntyä.

Minua kiinnosti suuresti, millainen projekti tämän kirjan tekeminen on ollut ja otin toistamiseen yhteyttä kirjan tekijätiimiin. Sain erittäin ystävällisen vastauksen erään oppilaan äidiltä, Kaisa Amalia Alaräihältä. Alaräihä kertoi, että kirjan toimitustyöryhmässä työskentelivät hänen itsensä lisäksi neljä muuta aktiivista vanhempaa, joilla on osaamista valokuvaamisesta, kirjoittamisesta, graafisesta suunnittelusta, kuvasuunnittelusta ja kuvankäsittelystä. Oppilaat itse valitsivat suosikkiruokansa ja toivat sen reseptin kirjaa varten kouluun. Oppituntien aikana he muun muassa kirjoittivat suhteestaan ruokaan, tekstasivat reseptinsä otsikon, laskivat raaka-aineiden menekkiä ja työskentelivät vanhempien vetämissä työpajoissa. Oppilaat pääsivät tutustumaan ruokakuvaajan ja kuvataiteilijan töihin, he saivat leipoa kirjan reseptin mukaan suklaakeksejä ja luoda omia ruokakuviaan kirjaa varten. Alaräihän mukaan sekä oppilaat, opettaja että vanhemmat innostuivat tästä projektista valtavasti. Sen kyllä huomaa tätä kirjaa lukiessaan!

"Äidin tekemä ruoka on parasta." Ilmari

Onnittelut 2B-luokan oppilaille hienosta kirjasta!

ps. Kiinnostuitko kirjasta tai projektista? Täältä pääset kurkkaamaan kirjan Facebook-sivuja, josta saat lisätietoja ja pääset tilaamaan oman kirjasi.

Parhaat ruokaohjeet ilman maitoa ja kananmunaa

Sain Parhaat ohjeet ilman maitoa ja kananmunaa Kustannus-Mäkelältä (2011, alkuteos Forma Books AB 2010, suom. Pirjo Muurinen) siinä vaiheessa imetysdieettiäni, kun sain vielä käyttää kotimaisia viljoja. Hyvin pian luovuin lääkärin suosituksesta niistäkin, joten emme ole nyt hirveästi ehtineet kokkailla tämän Anna Benckertin ja Pernilla Warhammarin laatiman keittokirjan ohjeilla. Niissä kun monessa on mukana viljoja ja/tai soijaa.

Benckertin ja Warhammarin syy tehdä maidottomia ja munattomia reseptejä sisältävä keittokirja on sama kuin monella muullakin erikoisruokavaliokeittokirjojen tekijöillä. Heillä on allergisia lapsia ja he ovat joutuneet opetella laittamaan ruokaa ja leipomaan ilman monen jääkaapin perusraaka-aineita - tässä tapauksessa siis maitoa ja kananmunaa. Kirjan alussa naiset vinkkaavat, mitä perusraaka-aineita kannattaa varata kotiinsa ja muistuttavat, että hyvä suunnittelu takaa paremman lopputuloksen. Kirjan lopussa on aukeama, jossa he lyhyesti selittävät, mitä eroa on ruoka-aineallergialla, laktoosi-intoleranssilla ja yliherkkyydellä. Lukijan kannalta hyödyllinen on myös lista tuotteista, joissa saattaa olla käytetty maitoa tai kananmunaa, vaikka sitä ei tuotteen nimestä uskoisi. Niin ikään he kertovat, missä ei ole laktoosia tai maitoproteiinia, vaikka niiden luullaan sitä sisältävän. Tosin tässä listassa lukee maitohappo, mutta minä olen ymmärtänyt, että maitohappo E270 sisältää maitoa.

valokuvat: Mirjam Persson
piirrokset: Harry Rosenquist

Parhaat ohjeet ilman maitoa ja kananmunaa on keittokirja, jossa suurin osa resepteistä on niin sanottuja pääruokareseptejä. Minua ilahdutti, kuinka kansainvälisen tuntuisia ruokia tekijät ovat kirjaan valinneet. Mukaan on mahtunut esimerkiksi mielettömän herkullisen näköinen tandoorikananpojan ohje, italialaiset kalapihvit, itämainen lehtipihvisalaatti ja falafel-leivät. Kirjan tekijät ovat ruotsalaisia, joten siitä löytyy toki myös ohje lihapulliin ja perunasoseeseen sekä hieman huvittavasti myös fish & chips -ohje ruotsalaiseen tapaan. Minulle ei ihan auennut, mikä se ruotsalainen tapa on, mutta toisaalta, minä en olekaan ruotsalainen! Kirjassa on todella monipuolinen reseptivalikoima, ja uskon, että moni ruuista maistuu niissäkin perheissä, joissa ei ole ruoka-allergioita.

Ainoa resepti, jota kummeksuin on lasten sushi. Se nimittäin tehdään riisistä ja nakeista. Tekijöiden mukaan tämä on sopiva ruokalaji tarjottavaksi silloin, kun halutaan hiukan "aikuisempia" makuja. Me ainakin yritämme noudattaa kotona periaatetta, että aikuiset ja lapset syövät ihan samaa ruokaa. Nakksisushi ei vaikuta kovin houkuttelevalta. Tässä keittokirjassa on ehdottomasti positiivista, että vaikka se on käännöskirja, on ohjeissa käytetty tuttuja desilitroja, teelusikoita ja ruokalusikoita. Olen nimittäin joskus huolimattomasti ostanut keittokirjan, jossa käytettiin mittayksiköinä grammoja, eikä oma keittiövaakani enää ole kovin iskussa ja siksi leipomuksista tuli vähän mitä sattuu.

Me ehdimme kokkailla tämän kirjan ruuista balsamikananpoikaa (kuvassa) ja Pernillan purjo-perunakeittoa. Seuraavaksi kokeilemme Köyhän saltimboccaa tai itämaista lehtipihvisalaattia.

Kustannus-Mäkelä on julkaissut myös kirjan Parempia herkkuja ilman sokeria, gluteenia ja maitoa (Ulrika Hoffer, 2015). Yritin etsiä sitä kirjastosta, mutta en valitettavasti saanut sitä tähän hätään käsiini. Kustantajan sivuja selaillessani muuten huomasin, että he ovat julkaisseet aika monta gluteenittomaan kokkaukseen sopivaa keittokirjaa.

Viikon keittokirja: Koko perheen kattaus

Jatketaan taas tätä keittokirjojen esittelyä! Tänään vuorossa on Emmi-Liia Sjöholmin laatima kaunis keittokirja Koko perheen kattaus. 31x3 tapaa tehdä mutkatonta ruokaa ilman gluteiinia, maitoa ja kananmunia (Atena 2016, saatu kustantajalta). Mikäli ymmrsin oikein, on Sjöholm paitsi laatinut itse reseptit myös ottanut kirjan hurmaavat ruokakuvat. Tässä kirjassa onkin mukavan persoonallinen ote, sille reseptien lomaan on laitettu sekä kuvia annoksista että hauskoja otoksia, joissa eri-ikäiset lapset nautiskelevat ohjeiden ruokia. Koko perheen kattaus onkin laadittu ajatuksella, että kirjan ruuat sopivat kaikenikäisille perheenjäsenille.

Sjöholm kertoo kirjansa esipuheessa, että ajatus tämän kirjan tekemiseen syntyi, kun hänen ystävänsä alkoivat kysellä reseptejä ruuista, joissa ei olla käytetty maitoa, kananmunia tai gluteeniviljoja. Hän on tehnyt aiemmin keittokirjan Viljaton kattaus. Tätä kirjaa tehdessään Sjöholm pyrki kehittämään reseptit sellaisiksi, että kaappiin ei tarvitse ostaa montaa erilaista erikoisjauhopussia tai -purnukkaa, jotka yhden ruokalajin tekemisen jälkeen jäävät käyttämättä. Tämä onkin hyvä asia, sillä varsinkin niissä perheissä, joissa halutaa kokeilla uusia ruokia, mutta ei välttämättä ole tarvetta noudattaa gluteenitonta ruokavaliota, ei ole tarvetta ostella montaa erilaista jauhoseosta kaappiin pölyttymään. Monissa resepteissä Sjöholm on käyttänyt luonnostaan gluteenitonta kauraa tai kaurajauhoja, mutta mainitsee, että sen voi korvata esimerkiksi riisijauhoilla tai tattarilla, mikäli kaura ei sovi jollekin perheenjäsenelle. Minä testasin joitakin kirjan reseptejä, ja osan tein silloin, kun en vielä joutunut välttelemään kauraa. Siksi en ole ehtinyt koittaa muuttaa reseptejä niin, että olisin korvannut kaurahiutaleet tai -jauhot riisillä tai tattarilla, joten en osaa sanoa, kuinka hyvin muuntaminen käytännössä toimisi.

Kirja on jaettu 31 ruokalajiin, joista jokaisesta on kolme eri variaatiota. Ohjeiden joukosta löytyy reseptejä aamu- ja välipaloihin, juomii, jälkiruokiin, salaatteihin ja pääruokiin. Makeita leivonnaisia on aika vähän. Minulle suurin murhe tässä maidottoman ruokavalion noudattamisessa oli aluksi se, että en voinut käyttää juustoa. Teemme nimittäin usein lämpimiä voilepiä ja pizzoja, joihin tykkään laittaa paljon juustoa. Ilahduin kovasti, kun löysin Koko perheen kattaus -kirjasta reseptin muutamaan hyvään pizzatäytteeseen, eikä niissä missään ole tietystikään juustoa eikä kumimaista maidotonta juustokorviketta. Yhdessä niistä on tosin käytetty kaura fraichea, jota en valitettavasti nykyään enää voi syödä. Niiden lisäksi tein myös välipalanaposteltavia eli aprikoosipatukoita, kaurakeksejä ja pannukakkuja. Pannukakkujen resepti oli mielenkiintoinen, sillä taikinaan tuli kaurahiutaleiden lisäksi valkoisia tölkkipapuja. Näitä oli aika vaikea paistaa, eikä makukaan miellyttänyt kaikkia perheenjäseniämme. Sen sijaan kirjan kvinoapihvireseptit ovat myös oikein hyviä, ja kalapihvejä tulemme varmasti tekemään uudestaan.

Sjöholm on kirjaa tehdessään huomioinut hienosti sen, että osa resepteissä tarvittavista ruoka-aineista voi olla lukijoille vieraampia. Olikin mukavaa, että reseptien oheen oli lisätty inforuutuja, joissa esimerkiksi selitettiin, mitä oluthiiva tai polenta ovat. Minä en ole aiemmin tehnyt mitään kvinoasta, ja olikin hyvä vinkki käyttää vauvaharsoa apuna sitä huuhdellessa. Huomasin kuitenkin, että kaikista ruuista ei ollut kuvia, mikä on hieman harmi, sillä minä ainakin kaipaan kuvaa kertomaan, millaista ruokaa olenkaan tekemässä.

Keittokirjoja on mielestäni hauska selailla niiden herkullisten annoskuvien takia, vaikka en välttämättä edes aikoisi kokeilla kirjan reseptejä. Koska Koko perheen kattauksen kuvat herkuttelevista lapsista ovat niin suloisia, olisi niitä kuvia voinut olla kirjassa vielä enemmänkin. Samaten kanteen olisin valinnut kuvan, jonka tausta ei olisi noin tumma kuin nykyisessä kansikuvassa. Koko perheen kattaus on sen verran valoisa kirja, että se ansaitsisi ehdottomasti myös aurinkoisemman kannen, vaikka kuva muuten onkin ihan onnistunut.

Kaiketonta ruuanlaittoa

Maidottomat, munattomat, soijattomat sekä kotimaisia viljoja välttävät ruuanlaitto- ja leivontakokeiluni jatkuvat. Esittein viime viikolla Meidän perheen parhaaksi -kirjan, josta kerroin olleen suurta hyötyä imetysdieettini alkuvaiheessa. Toinen minulle tärkeäksi muodostunut kirja on Annukka Moilasen ja Kati-Annika Ansaksen laatima keittokirja Kaiketon. Hyvää ilman, maitoa, munia, viljoja, soijaa ja pähkinöitä (Moreeni 2017, arvostelukappale kustantajalta). Sen houkuttelevat ruokakuvat on ottanut Kim Öhman.

Moilanen ja Ansas ovat itse moniallergisten lasten äitejä, ja tottuneet laittamaan niin sanottua kaiketonta ruokaa koko perheelle. Heidän ruokafilosofiaansa kuuluu, että koko perheen pitää voida syödä samaa ruokaa ja myös kaiketon ruoka voi olla maistuvaa. Kaiketonta sisältää lukuisan määrän reseptejä, joissa ei ole käytetty maitoa, munia, soijaa, kotimaisia viljoja, mantelia, tattaria, sinappia, kaloja, äyriäisiä tai nautaa. Teikijät myös ohjeistavat, miten resepteistä voi esimerkiksi lihaa tai rasvoja vaihtamalla tehdä itselleen ja omalle ruokavaliolleen sopivan. Kirjan alussa annetaan ohjeita pakkausmerkintöjen lukemiseen ja ruuan valmistamiseen niin, että valmistusvaiheessa ruokaan ei pääse siirtymään kiellettyjä raaka-aineita (esim. kiertoilmauunissa tavallisten leivonnaisten kanssa). Erittäin hyödyllinen on myös lista, jossa esitellään erilaisia raaka- ja apuaineita sekä vinkkilista, jota seuraamalla kaikettomat keitokset onnistuvat paremmin.

Koko tammikuun oma facebook-sivuni on vilissyt kuvia pullista, sillä liityin vuodenvaihteessa Suomi 100 pullaa -haasteeseen. Siksi olen kaivannut toimivaa reseptiä kaikettomiin pulliin. Riemuni oli suuri, kun löysin Kaiketonta-kirjasta ohjeen pikkupullien leipomiseen. Tosin opin taas, että kaikettomissa resepteissä ohjetta pitää noudattaa täsmälleen. Muuten pullista saattaa tulla turhan kuivia ja suolaisia, kuten esikoinen ensimmäistä pullasatsiani luonnehti... Toinen leipomuserä onnistuikin sitten hienosti! Muutkin kokeilemani reseptit ovat toimineet hyvin, vaikka pizza-ohjeessa mainittu maidoton juusto ei ollutkaan minun suuhuni sopivaa ja vaikka unohdin kanakormaan tarkoitetun inkiväärin kaupan kassalle. Kirjassa on reseptejä puuroista dippeihin, levitteisiin, suolaisiin ruokiin ja leivonnaisiin, karkkeihin sekä makeisiin leivonnaisiin. Monen reseptin oheen on liitetty jokin käytännön niksi, jossa tekijät esimerkiksi neuvovat, mitä ylijäämätaikinalle kannattaa tehdä, miten tuotteen raakapakastaminen onnistuu tai miten taikinaa voi varioida sitä maustamalla. Ainostaan kooko-banaanikeksien reseptiin olisin kaivannut ohjetta siitä, miltä valmiiden keksien kuuluisi tuntua. Omani jäivät pehmeiksi ja märiksi, vaikka pidin niitä uunissa yli ohjeessa suositellun ajan. 

On ilo lukea näitä visuaalisestikin tyylikkäitä keittokirjoja, ja olenkin nyt suorastaan innostunut kokeilemaan erilaisia reseptejä.

Kirjalla kuntoon: Meidän perheen parhaaksi. Herkullista ruokaa helpottamaan vauvojen yliherkkyyksiä, allergioita ja vatsavaivoja

Nyt vietetään valtakunnallista Kirjalla kuntoon -teemaviikkoa, jonka aikana kirja-alan toimijat kirjastoista kustantamoihin nostavat esiin hyvinvointia parantavia kirjoja. Teemaviikko on osa Kirja-Suomi 2017 hanketta.

Tänään teemana on ruoka, ja siksi onkin erittäin sopiva hetki esitellä teille, kirja, joka on viime viikkoina tullut aika tärkeäksi osaksi arkeamme nuorimmaisemme allergiaepäilysten takia. Kyseessä on Piia Heinosen ja Tuulia Järvisen kirjoittama teos Meidän perheen parhaaksi. Herkullista ruokaa helpottamaan vauvojen yliherkkyyksiä, allergioita ja vatsavaivoja (Atena 2016, arvostelukappale kustantajalta). Kirja sisältää tietoa imetyksestä, vauvojen allergioista ja yliherkkyyksistä, ohjeita imetysdieetin aloittamiseen ja imetysdieetillä olevan äidinkin ruokavalioon sopivia reseptejä. Kirjan tekijöillä on paljon kokemusta aiheesta sillä Heinonen on itse kahden allergisen lapsen äiti ja Järvinen on elintarviketieteiden maisteri, hyvinvointivalmentaja ja perehtynyt allergiareseptiikkaan. Minulle tärkeä tieto on, että kirjan on tarkastanut ja kommentoinut Tiina Tuomela, joka on refluksiin ja allergioihin erikoistunut lääkäri. Hänenen kanssaan perheemme on asioinut aikaisemminkin.

Kun lastenlääkärimme totesi, että epäilee vauvallamme olevan ruoka-aineallergia ja ehdotti minulle imetysdieettiä, aloin etsiä aiheesta tietoa - mistäpä muualta kuin kirjoista. Meidän perheen parhaaksi osoittautui oikeaksi aarreaitaksi, sillä siinä on aluksi käyty läpi, mitä ruoka-aineallergiat ovat, miten ne yleisimmin ilmenevät vauvoilla ja pienillä lapsilla, kuinka niitä tutkitaan ja miten niitä hoidetaan. Kirjasta selviää, että ruoka-aineallergiat voivat ilmetä vauvalla koko ruuansulatuselimistön alueella (suusta peräsuoleen) eli muun muassa kutinana, ummetuksena, ripulina, ilmavaivoina, refluksina, levottomuutena, ihottumana jne. Yleensä vauvan suoliston kypsymättömyydestä johtuvat oireet helpottavat noin neljän kuukauden ikään tultaessa, jos eivät, voi kyseessä olla allergia tai yliherkkyys.

Suomessa terveydenhuoltoa ohjaavat Käypä hoito -suositukset, jotka perustuvat tutkimusnäyttöön. Käypä hoito -sosituksen mukaan rintamaito sisältää niin pieniä määriä allergeeneja, että ne eivät voi aiheuttaa allergiaoireita. Tämä tieto minullekin kerrottiin neuvolassa, kun kerroin vauvamme oireiluista, jotka lisääntyivät hänen kasvaessaan. Tuomela kuitenkin kommentoi kirjassa, että asiantuntijat eivät ole Käypä hoito -suosituksen paikkansapitävyydestä yksimielisiä, ja hänellä on lukuisia kokemuksia, joissa imetysdieetin aloittaminen on auttanut allergioista kärsivää lasta. Hän kannustaa kokeilemaan eliminaatiodieettiä, mutta tekemään sen yhdessä osaavan lääkärin ja ravintoterapeutin kanssa, jotta imettävä äiti ei alkaisi kärsiä puutoksista.

Minä itse olin ihmeissäni neuvolasta saamani tiedon ja lastenlääkärin antaman ohjeistuksen ristiriitaisuudesta. Luettuani tämän kirjan, koin, että imetysdieetissä oikeasti on mieltä ja olen onnekas, että saimme hyvä lääkärin, joka ei tuijota pelkkää Käypä hoito -suositusta. Ja vielä kerran kiittelen, että Meidän perheen parhaaksi -kirjaa on saatu kommentoimaan tunnettu lääkäri, sillä minä kyllä itse kartan kaikkea "mututuntumalla" kirjoitettua "tietoa", jota esimerkiksi netti on pullollaan.

Koko kirjan kantava idea on imetyksen hyödyllisyys sekä vauvalle että äidille. Heinonen ja Järvinen korostavat, että vaikka kirja lähtee siitä, että allergista vauvaa kannattaa ehdottomasti imettää ja äidin aloittaa imetysdieetti, on korvikkeen antaminen myös ihan hyvä ja joskus ainoa vaihtoehto. On erittäin tärkeää, että äiti voi hyvin ja saa ruuasta kaiken tarpeellisen, jotta jaksaa huolehtia sekä itsestään että lapsestaan. Järvinen ja Heinonen ovat koonneet joukon reseptejä, jotka perustuvat ylihekkyyksiä tai haasteita mahdollisesti aiheuttavien ruoka-aineiden eliminointiin yhdellä kertaa. Resepteissä on huomioitu, että äidin ruokavalio ei kavennu liikaa, ja kaikki ruuat sopivat myös muulle perheelle sekä kasvavalle taaperollekin. Reseptit on jaoteltu aamu- ja välipaloihin, puuroihin, smoothieihin ja juomiin, keittoihin, pääruokiin, dippeihin, kastikkeisiin ja levitteisiin, jälkiruokiin sekä leivonnaisiin.

Ja entäs millaisia sitten ovat kirjan reseptit? Ennen varsinaisia reseptejä kirjassa on vinkkejä, millä ruoka-aineilla voi korvata allergioita aiheuttavia ruokia. Oireilevan lapsen ruokavaliosta poistetaan yleensä ensin maito, muna soija, kotimaiset viljat ja mahdollisesti myös naudan liha. Opin, että kananmunan voi leivonnassa korvata esimerkiksi päärynäsoseella tai vaikka chia-siemenillä. Kotimaisia viljoja korvataan ruuanlaitossa leivonnassa muun muassa tattarilla, hirssillä, kvinoalla ja maissilla. Jouduinkin siis aluksi etsiytymään kaupassa ihan uusien ruoka-aineiden äärelle, tutkimaan tuoteselosteita ja etsimään meille sopivia tuotteita. Kirjan reseptit ovat mielestäni selkeitä ja helposti toteutettavia (jos ei ota laskuihin sitä, että oikeiden jauhojen ja vastaavien aineiden etsiminen vie tottumattomalta kaupassa tolkuttomasti aikaa). Aluksi mietin, miksi pitäisi tehdä ruokia itse, onhan kaupassa esimerkiksi gluteenittomia tuotteita. Noh, tutkailtuani ainesosaluetteloita, voin todeta, että monet niistäkin sisältävät esimerkiksi kauraa ja vehnää, eivätkä ne sovi meille. On oikeastaan helpompi tehdä itse, kun yrittää löytää kaupasta sopivia ruokia!

Koska oman imetysdieettini takia olen joutunut karsimaan ruokavaliostani lähes kaikki herkut, halusin tietysti ensimmäisenä kokeilla Meidän perheen parhaaksi -kirjan leivos ja jälkiruokareseptejä. Teimme ensin lasten kanssa Suussa sulavia muruksejä, jotka tosiaan ovat herkullisia. Meidän keksimme ovat kyllä tummempia kuin kirjan kuvassa, mikä johtunee siitä, että käytimme ohjeesta poiketen ruokokidesokeria. Seuraavaksi teimme Helppoja kookospalloa helpottamaan karkkihampaani kutinaa - onnistuimme! Molempiin resepteihin olisin kaivannut vinkkiä siitä, miten nämä herkut kannattaa säilyttää ja kauanko ne säilyvät hyvänä.

Minä olin ennen kaurapuuron suurkuluttaja, ja koska jouduin karsimaan sen pois ruokavaliostani, tarvitsin jotakin korvaamaan tuo aamuni tärkein ruoka. Tein kirjan reseptillä Ihanan rapeaa granolaa, josta nyt on jo toinen satsi menossa. Toiseen satsiin korvasin neitsytkookosöljyn rypsiöljyllä. Perheen yhteiselle sunnuntaivälipalalle paistoin kannen kuvassakin näkyviä Makeita amerikkalaisia pannukakkuja. Sanotaanko, että uskon niiden maistuvan paremmilta, mikäli olisin käyttänyt hienoja riisijauhoja valitsemieni karkeiden sijaan... Pidin siitä, että reseptissä kerrottiin, mistä pannukakkujen tietää olevan kypsiä, sillä tässä erikoisleivonnassa on välillä haastavaa, kun uudet ruoka-aineet (esim. tattarijauho jne.) käyttäytyvät eri tavalla kuin aikaisemmin käyttämäni tutut vehnäjauhot yms. Pääruuista olen kokeillut vasta yksinkertaista Lohi-kukkakaaliriisiä. Suhtauduin epäillen kukkakaaliriisiin, mutta ruoka oli oikeasti hyvää sekä minun että mieheni mielestä.

Suosittelen Meidän perheen parhaaksi -kirjaa erityisesti niille, jotka miettivät, mitä lasten suolistoallergiat ovat, miten ne ilmenevät ja kuinka voisi itse helpottaa tilannetta. Kaikkien, jotka ovat saaneet jossain kuulla, että ei oma ruokavalio vaikuta maidon kautta vauvaan, kannattaa myös lukea tämä läpi, sillä on kurjaa, kun oma kokemus osoittaa, että kyllä lapsen oireet helpottavat, mutta asiantuntijat esimerkiksi neuvolassa väittävät muuta. Ja tietysti tämä on nappivalinta niille vanhemmille, jotak etsivät erityisruokavalioon sopivia, hyviä reseptejä sekä arkeen että juhlaan.

Kaupassa kuolasin Runebergin torttuja. Niitä en valitettavasti saa syödä, mutta Meidän perheen parhaaksi -kirjasta löytyy ohje Runefree tottuihin!

Tässä seuraavina viikkoina esittelen muutaman muunkin keittokirjan, joissa kaikissa on teemana erityisruokavaliot. Ja on esittelyyn tulossa myös yksi varsin lapsilähtöinenkin kirja. Seuraava erityisruokavaliota noudattaville sopiva keittokirja on tulossa esittelyyn jo ensi viikolla!

Kirjabloggaajien joulukalenteri - 2. luukku

Tervetuloa Kirjabloggaajien joulukalenterin toiseen luukkuun! Joulukalenteri avautui eilen komeasti Hyllytontun höpinöitä -blogissa, ja kolmannen luukun taakse voi huomenna käydä kurkkaamassa Limalepakon kirjablogissa. Jos haluat katsoa kaikki mukana olevat kirjablogit, se onnistuu klikkaamalla tätä linkkiä.

Meillä kotona jouluvalmistelut alkavat aina marras-joulukuun vaihteessa. Usein ensimmäisen adventin aikaan leivomme satsin piaprkakkuja ja toisinaan teemme myös piparkakkutalon, jonka sitten syömme uutena vuotena. Piparin, glögin, kuusen ja hyasintin tuoksut tekevät mielestäni joulun. Siksi olen lasten kanssa alkanut leipoa pipareita myös aatonaattona (ja siksi, että adventtina leivottu satsi on yleensä aattoon mennessä kadonnut parempiin suihin).

Tämä toinen luukku onkin omistettu piparkakuille ja piparkakkukirjalle. Piparkakuilla on komea historia, sillä Anna-Liisa Mattilan mukaan (Piparikirja, Atena 2001) arkeologiset kaivaukset ovat osoittaneet, että Indus-virran laaksossa on jo arviolta vuonna 3000eKr. leivottu leipäsiä tutunoloisella leipämuotilla. Faarao Ramseksen haudasta on löydetty ihmisen muotoisia hunajakakkuja, jotka on valmistettu vuoden 1500eKr. aikoihin. Eurooppaan nuo piparin kaukaiset edeltäjät eli hunajakakut tulivat Egyptistä ensin Kreikkaan ja sieltä muualle Eurooppaan. Keskiajalla hunajakakkujen valmistusoikeus oli pitkään vain luostareilla, mutta vähitellen niitä saivat valmistaa muutkin leipurit. Pohjoiseen hunajakakut kulkeutuivat luultavasti Saksasta. Pian sokeri syrjäytti hunajan kakkujen makeutusaineena, ja taikinaan alettiin lisätä myös muita mausteita sekä voita. Piparkakut saivat nimensä pippurista, jota niihin myös laitettiin. Suomeen piparkakut ovat tulleet myöhäisellä keskiajalla. Aluksi pipareita myytiin toreilla, mutta vähitellen niitä alettiin valmistaa myös kartanoissa, ja noin 1800-luvun lopulla tavallisissakin kodeissa.

Piparkakkujen reseptit olivat ainakin Suomessa tarkkaan varjeltuja salaisuuksia, ja edelleen moni kotileipuri tekee joulupiparkakkuja reseptillä, jolla niitä on hänen perheessään "aina leivottu". Toisaalta varmasti yhtä moni tyytyy minun tavoin ostamaan kaupan valmistaikinaa, josta siitäkin tulee maistuvia jouluherkkuja. Olen minä yrittänyt tehdä piparitaikinaa myös itse, mutta käyttämäni resepti oli sellainen, että taikinan maku ei päihittänyt kaupan taikinan makua, joten enpä uudestaan viitsinyt vaivautua leipomaan taikinaa itse. Paitsi tänä vuonna.

Sain tätä kalenteria luukkua varten arvostelukappaleen Mima Sinclairin jouluisen näköisestä kirjasta Pipari-ihmemaa - 30 piparkakkuohjetta leivontaan ja koristeluun (Gummerus Kustannus Oy 2016, alkuteos Kyle Cathie Ltd 2015, suom. Jenna Pahlman). Kirjan alussa on ohjeet sekä tummaan että vaaleaan piparkakkutaikinaan, ja minä päädyin testaamaan vaaleaa taikinaa. Aika tummaa siitäkin tuli - ja hyvää! Taikina on hyvän makuista ja helppoa työstää. Leivoimme siitä lasten kanssa satsin piparkakkuja, ja sekä taikina että piparkakut maistuivat heille hyvin. "Vähän maistuu saippualle", oli kyllä esikoisen ensikommentti, mutta se mielleyhtymä johtui taikinaan laitetusta sitruunankuoriraasteen tuomasta makuvivahteesta.

Taikinan ohjeiden lisäksi Sinclairin kirjasta löytyy ohjeita pikeerikuorrutteeseen, sokeriliimaan ja erilaisiin piparisiin leivonnaisiin ja jälkiruokiin. Minä leivoin kirjan ohjeella pikkujouluihin Omena-piparkakku-murupiirakan. Omenapiirakkaa rakastava mieheni toivoi, että leipoisin kyseistä piirakkaa myös jouluaatoksi, niin hyvää se kuulemma oli. Innostuin kokeilemaan myös piparkakkusiirapin keittämistä kirjan ohjeella. Sen maku on intensiivinen ja piparkakkuinen, mutta koostumus aika tönkkö, vaikka keitinkin siirappia ihan ohjeenmukaisen ajan ja otin sen pois hellalta hyvin juoksevana.

Pipari-ihmemaa on juuri sellainen reseptikirja, jota minä ja lapseni tykkäämme selailla sen houkuttelevan näköisten kuvien takia. Sinclair on tehnyt kirjaan ohjeita muun muassa piparkakkukuusiin, erilaisiin mökkeihin ja piparkakku-ukosta muokattuihin poroihin. Lukiessamme Pipari-ihmemaata kuopus ihmetteli, ovatko Sinclairin maatuskapiparkakut oikeasti syötäviä, esikoinen huokaili suklaisen linnunpönttökuvan äärellä ja minä mietin, että kirjassa esitellyt piparitaikinasta tehdyt täytekeksit voisivat olla kokeilemisen arvoisia ja tuoda mielenkiintoista vaihtelua joulun herkkupöytään. Meillä ei nimittäin olla turhan tarkkoja sen suhteen, että pipareiden tai piparitalon pitää olla juuri tietynlaisia joka vuosi.

Mima Sinclair: Pipari-ihmemaa - 30 piparkakkuohjetta leivontaan ja koristeluun

Sinclairin piparikirja tarjoaakin paljon katseltavaa ja uusia ohjeita, ja kirjan takana olevat kaavat mahdollistavat erilaiset piparitalonra kennuskokeilut ihan kotioloissakin. Kirjan piparkakkutalot ovat aika perinteisen näköisiä, ja olisinkin toivonut, että mukana olisi ollut muutaman todella näyttävän talon ohjeet. Ei sillä, että osaisin sellaista kasata, mutta niiden kuvia olisi mukava katsella.
Me saatamme kuitenkin tänä vuonna kokeilla tehdä perinteisen piparkakkutalon sijasta kirjan ohjeen avulla piparkakkukranssin roikkumaan keittiön ikkunaan.

Sinclairin kirja toimii kaltaiselleni jouluihmiselle mukavana joulutunnelman luojana. Vielä, kun tähän kirjaan olisi lisätty hivenen tietoa piparkakkujen historiasta ja niihin liittyvistä uskomuksista - vaikka vain lyhyiden tietoruutujen verran - olisin piparkakkujen ystävänä ollut enemmän kuin tyytyväinen. Suosittelen Pipari-ihmemaa -kirjaa kaikille, jotka rakastavat piparkakkujen makua, haluavat vaihtelua joululeivonnaisiinsa tai etsivät sitä täydellistä piparkakkutaikinan ohjetta.

Jos joku teistä lukijoista on oikein kokeilunhaluinen, suosittelen tutustumaan Pirkko Jurvelinin laatimaan Keskiajan keittokirjaan (Art House 2007), josta löytyy keskiaikaisen piparipuuron ja piparitaikinan reseptit. Resepteistä käy muuten hyvin ilmi, että tutut mausteet: neilikka, kaneli, inkivääri ja muskotti näyttävät tuoneen herkullista makua jo keskiaikaisiin piparkakkuihin.

Miten on, leivotaanko teillä kotona joulupipareita? Teettekö itse taikinan vai kelpuutatteko kaupan valmistaikinasta tehdyt piparkakut? Entä rakennatteko piparkakkutaloja tai koristeletteko pipareita sokerikuorrutteella?

Pöhköönnyin piparkakuista niin paljon, että tein lapsille piparkakkukalenterinkin.

Oikein tunnelmallista ja iloista joulunodotusta kaikille!