Arkkitehtuuri- ja rakenteluopas lapsille: Iloista rakentelua. Spagettitorni & leijuva linna

Viime viikonloppu vietettiin ainakin täällä meillä päin sateisessä säässä. Koska lasten kuravaatteet unohtuivat päiväkotiin, oleskelimme pienellä pakolla sisällä. Onneksi keksin, että nyt jos koskaan on hyvä hetki kaivaa esiin kesällä Nemo Kustannukselta saamamme aivan upea, lapsia rakenteluun ohjaava kirja Iloista rakentelua. Spagettitorni & leijuva linna (2017). Kirjan on laatinut arkkitehti Pihla Meskanen, joka on myös yksi Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin perustajista.

Meskanen listaa kirjansa alkusanoissa joukon ihmisiä, jotka ovat olleet apuna kirjan tekemisessä. Listalla on muun muassa Arkin johtava opettaja Niina Hummelin, jonka dokumentointikuvat ovat luoneet kirjan perustan. Kuvat on otettu Arkin oppilaiden töistä Suomen ja Kreikan toimipisteissä Arkin historian aikana. Uudet kuvat on puolestaan ottanut Peter Thornton,  ja kirjan ilmeen on luonut graafikko Pia Pettersson. Runsaasta kuvituksesta rakenteleva lapsi saa helposti inspiraatiota ja ideoita omiin teoksiinsa. Kirjan tekstiosuuksia on kommentoinut arkkitehti Mari Jaakonaho.

Kirjan hienous onkin siinä, miten teoksesta on rakennettu kokonaisuus, jossa tekstit, kuvat ja rakennusohjeet toimivat loistavasti yhteen ja saavat kirjaa selaavan lapsen huudahtamaan: "Rakennetaan tollanen". Myös minun sisäinen hoitovapaalla uinuva opettajaminäni hykerteli mielessään ja mietti, miten näitäkin ohjeita voi hyödyntää opetuksessa! Kirjassa on yhteensä 12 toinen toistaan houkuttelevampaa rakentelutehtävää. Ohjeiden avulla lapsi voi rakentaa esimerkiksi leijuvan linnan, riippusillan, Pokemonin kodin tai vaikka eläimen muotoisen talon! Me päädyimme kokeilemaan sokeripalaiglun kasaamista ja tekemään karkkitehtuuria, sillä niihin tarvittavat välineet meiltä löytyi helposti keittiön kaapeista.

Kirjassa jokaisen rakentelutehtävän kohdalla on merkitty, mitä välineitä kyseisen rakennuksen tekemiseen tarvitaan. Kaikki kirjassa käytetyt tarvikkeet on listattu myös kirjan alussa. Liimapyssy on väline, jota tekijä suosittelee hankkimaan. Meilläkin sellainen on, mutta ajattelin, että askarteluliima on pieniin käsiin sopivampi väline. Noh, sehän liuotti sokerit aika vetisiksi. Ensi kerralla kokeilemme Erikeeperiä...

Jokaisen rakennuksen ohje on tehty ajatuksella ja monipuolisesti. Aluksi esitellään kyseinen rakennustyyppi ja kerrotaan sen historiasta, annetaan suunnitteluohjeita, kerrotaan rakennusohjeet ja esitetään työtä helpottavia ja ohjaavia lisäkysymyksiä kuten: "Minkälaista olisi asua ja elää korkealla sijaitsevassa puumajassa? Miten majaan kuljetaan". Meidän viisivuotiaamme omaksui kirjasta tavan piirtää ensin suunnitelma ja sitten vasta ryhtyä rakentamaan. Seuraavana aamuna hän nimittäin laati oma-alotteisesti rakennusohjeen legoauton tekemistä varten! Minä puolestani aloin suunnitella, miten oppilaiden kanssa voisi esimerkiksi keskiajan historia -jakson yhteydessä ensin suunnitella ja maalata paperille linnan ja sitten rakentaa sen kirjan ohjeiden avulla pikkukivistä ja saneerauslaastista. Meidän viisivuotiaamme toivoi, että seuraavaksi rakennamme labyrintin.

Iloista rakentelua. Spagettitorni & leijuva linna on aivan upea askartelu- ja tietoteos kaikille rakentelusta ja arkkitehtuurista kiinnostuneille. Minä toivon, että monet päiväkodit ja koulut hoksaavat hankkia tämän kirjan vaikka sinne yhteiseen opetusmateriaalikirjastoonsa ja hyödyntävät lasten kanssa kirjan runsaita ohjeita, jotka ovat helposti sovellettavissa eri-ikäisille rakentelijoille.

Ps. Pipsa Pentti vinkkasi, että karkkitehtuuria voi tehdä vaikka pihlajanmarjoista.
Pihlajanmarjat toimisivatkin ehkä karkkeja paremmin päiväkodeissa ja kouluissa.

Unelmahommissa - Tee itsellesi työ siitä mistä pidät

Instagramin kuvatulvassa on tänä keväänä vilahdellut lukuisia kuvia kauniista ja hauskannäköisestä, keltasinisestä kirjasta, jonka kannessa nauraa kaksi iloista naista. Kirjan nimi on lupaava: Unelmahommissa - Tee itsellesi työ siitä mistä pidät (WSOY 2017). Päätin välittömästi tuon kansikuvan nähtyäni, että tuo kirja minun on pakko lukea. Minua nimittäin kiinnostaa valtavasti, mitä kirjan kirjottajilla, kahdella luovan alan yksityisyrittäjällä ja ammattibloggaajalla on kerrottavana unelmatyön löytämisestä. Kirjan takakansiteksti lupaa reteästi, että kirjailijat Satu Rämö ja Hanne Valtari opastavat, miten suunnitella ura tai vaikkapa työpäivä niin(,) että pääsee poimimaan rusinat työelämän pullasta. Minä kyllä pidän omasta päivätyöstäni, mutta toki olen itsekin pyöritellyt päässäni lukuisia haaveita ja ajatuksia muistakin työvaihtoehdoista. Varsinkin näin äitiyslomalla ollessa on ihan hauska miettiä erilaisia työvaihtoehtoja...

Tämän kauniin kirjan graafisesta suunnittelusta on vastannut Yö- ja Vesi-kirjojen kuvittaja Satu Kontinen.

Kirjoitettakoon näin heti alkuun, että olen seurannut Valtarin Lähiömutsi-blogia, jossa hän on jo ennen kirjan ilmestymistä kirjoittanut paljon muun muassa yksityisyrittäjäksi ryhtymisestä, ammattibloggaamisesta, työn ja perheen yhdistämisestä sekä omasta uupumisestaan. Tiesin, että hän on työskennellyt myös tuottajana ja toimittajana. Rämön urakaari ei ollut minulle kovin tuttu, vaikka tiesin, että hän on kirjoittanut kirjoja ja pitää suosittua Salamatkustaja-blogia. Kirjasta sain lukea, että hän muun muassa pyörittää parin muun naisen kanssa menestyvää kivijalkakauppaa Islannissa ja järjestää issikkavaelluksia. Molemmilla naisilla on siis monta kiinnostuksenkohdetta, joista he ovat luoneet itselleen työpaletin, jolla pystyvät elättämään itsensä ja perheensä.

Valtari ja Rämä ovat Unelmahommissa-kirjassa vuorotellen äänessä, ja lähestyvät unelmaduunin löytymistä omista elämistään ja omasta kokemusmaailmastaan käsin. He kertovat, mitä tekivät aiemmin työkseen ja miten päätyivät hyppäämään yksityisyrittäjiksi. Lisäksi he ovat haastatelleet kirjaa varten eri alojen ihmisiä, jotka ovat löytäneet oman unelmatyönsä. Haastateltujen joukosta löytyy muun muassa suuresti ihailemani koodauslähettiläs ja Ruby-kirjojen kirjoittaja Linda Liukas!

Unelmahommissa - Tee itsellesi työ siitä mistä pidät on oikeasti erittäin inspiroiva opas, joka herätti ainakin minut miettimään, voisinko joskus tehdä muutakin kuin opehommia sekä sitä, millaisista opehommista nautin eniten ja voinko kehittää itseäni sillä saralla. Vaikka kirjoittajat kannustavat lukijoita haaveilemaan ja tekemään määrätietoisesti töitä unelmiensa saavuttamiseksi, he eivät myöskään unohda kertoa, että unelmatöihin pääseminen on ainakin heidän kohdallaan vaatinut paljon duunia, suunnittelua, valvottuja tunteja ja aikaa. He kumpikin kuitenkin rohkaisevat harkitsemaan alanvaihtoa, jos nykyinen työ ei tuo tekijälleen mielihyvää. Kirjassa myös pohditaan, onko monilla aloilla käytäntönä olevasta kello kahdeksasta neljään -työpäivästä mitään hyötyä. On monta sellaista työtä, jota voi tehdä kotona, kahviloissa tai vaikka lenkkipolulla, eikä aina ole mielekästä istua toimistossa tuijottamassa seinää, jos työt eivät luista.

Kirjaa haaveesi muistiin ja tee suunnitelma.

Kirjassa käsitellään paljon luovia aloja ja sellaisia töitä, joihin ei välttämättä valmistuta opiskelemalla jotain tiettyä alaa. Kuitenkin sekä Valtarilla että Rämöllä on korkeakoulutukinto, ja kumpikin kannustaa unelmatyön etsijää kehittämään itseään, tekemään suunnitelmia, hakemaan kokemuksia ja verkostoitumaan. Erittäin hyvä neuvo on myös se, että työtä ei kannata tehdä ilmaiseksi, vaikka varsinkin monella luovan alan tekijälle tarjotaankin töitä tyyliin: "Saat tästä paljon kokemusta."

Minulle jäi tästä kirjasta päällimmäiseksi mieleen oikeastaan kaksi asiaa. Ensinnäkin nykyään voi tehdä monia sellaisia töitä, joista vielä 10 - 20 vuotta sitten ei oltu kuultukaan. Vai tunnustaako joku haaveilleensa 1990-luvulla ruokataiteilijan tai ammattibloggaajan urasta? Siksi kaikkien opojen kannattaisi lukea tämä, koska moni nykynuori luultavasti haaveilee kuvaillun kaltaisista töistä.

Toinen asia, joka jäi mieleeni on se, että omat haaveensa kannattaa tehdä näkyväksi ja niistä kannattaa puhua. Jos itsekään ei edes uskalla ajatella omia unelmahommiaan, tuskin ne koskaan tulevat toteutumaan. Minulle suurin anti olikin se, että listasin omat haaveni - ihan vaan, jos.....

Olisi esimerkiksi mahtavaa päästä lukemaan äänikirjoja. Nautin lastenkirjojen lukemisesta ääneen omille lapsilleni ja oppilaille, voisinko siis saada kirjojen lukemisesta palkkaakin. Myös moni oppimisvaikeusoppilas hyötyisi siitä, että oppikirjojen tekstejä voisi kuunnella esim. qr-koodin takaa löytyvästä äänitteestä, ja voisinko minä kenties olla se, joka noita kirjoja olisi äänitteille lukenut?

Tai sitten voisin vielä enemmän yhdistää kirjallisuusopetusta omaan työhöni luokanopettajana. Voisinko kehittää itseäni kirjallisuusopettajana tai luoda materiaalia kirjallisuusopetukseen? Tai entäpä, jos joskus saisin palkkaa siitä, että luen ja esittelen lastenkirjoja?

Minä olen lapsesta asti haaveillut kuvakirjan kirjoittamisesta. Kymmenvuotiaana kirjoitin pahvista nidottuun kirjaseen tarinoita Pörri Peikosta ja kävin tiukkoja ammatillisia keskusteluja niin ikään 10-vuotiaan kuvittajaystäväni kanssa siitä, voiko Pörrille piirtää kirjaan hännän vai ei. Myöhemmin laajensin toimintaani äänikirjojen maailmaan, kun aloin nauhoittaa Pörrin seikkailuja kasetille, jolta pikkusiskoni sitten kuunteli niitä omalla pikkumankallaan. Ehkäpä siis jonakin päivänä vielä kirjoitan oman kirjan?

Millaisia ovat sinun ammatilliset haaveesi vai oletko jo kenties omassa unelmaduunissasi? Miten olet päätynyt nykyiseen unelmatyöhösi? Kerro ihmeessä, sillä olisi mielenkiintoista lukea teidän muidenkin unelmahommista ja -kokemuksista!

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka haluavat inspiroitua, unelmoida tai vaikka vain nähdä oma nykyinen työnsä hieman uudelta kantilta.

Mitä ruokaa? Luokallinen lempireseptejä - Ilmiöoppimista parhaimmaillaan!

"Aivan käsittämättömän upea!" oli ensimmäinen ajatukseni, kun näin ensimmäistä kertaa kuvia Töölön ala-asteen 2B-luokan tekemästä keittokirjasta Mitä ruokaa? Luokallinen lempireseptejä (2016). Luin kirjasta Visuaalisesti vaativa -blogista, jossa kirja esiteltiin lyhyesti ja kerrottiin, että kyseessä on keittokirja, johon 2B.n oppilaat ovat koonneet omia lempireseptejään. Kirja vaikutti niin hienosti tehdyltä, että kiinnostuin siitä välittömästi sekä opettajana, kirjabloggarina että ihan ruuanlaittajanakin. Otin yhteyttä kirjan tekijätiimiin ja tilasin sen itselleni. Tässä kohtaa muuten mainittakoon, että kirjan tuotto menee 2b-luokan hyväksi.

En joutunut pettymään, kun sain kirjan käsiini. Se on todella hienosti tehty, visuaaliselta ilmeeltään kutsuva ja ohjeiltaankin monipuolinen keittokirja, jossa on reseptejä päivän jokaiselle aterialle. Reseptien joukosta löytyy muun muassa helppoja smoothieohjeita sekä haastavampia ruoka-ohjeita kuten esimerkiksi Rauhan Sushin ohje. Tekijät ovat halunneet tehdä keittokirjan, jossa on reseptejä helpottamaan sitä monissa kodeissa käytävää pähkäilyä: "Mitä tänään syötäisiin?" Kantavana ajatuksena on myös opettaa lapsia ja aikuisia nauttimaan ruuasta ja kutsua perheenjäseniä ruokailemaan yhteisen pöydän ääreen ainakin kerran päivässä. Nämä ovat tärkeitä aiheita, mutta kaikkein eniten minua ilahduttaa kuitenkin se, että oppilaiden oma kädenjälki näkyy kirjassa niin hienosti!

Uusi opetussuunnitelma toi kouluihin entistä vahvemmin ilmiöpohjaisen oppimisen, ja monialaisten oppimiskokonaisuuksien rakentaminen sekä opetettavien aiheiden kytkeminen vahvemmin oppilaiden omaan kokemusmaailmaan haastavat opettajia keksimään uudenlaisia tapoja opettaa eri aineiden oppisisältöjä sekä tekemään yhteistyötä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Mitä ruokaa? -kirja on upea osoitus siitä, mitä ilmiöpohjaisesta projektista voi parhaimmillaan syntyä.

Minua kiinnosti suuresti, millainen projekti tämän kirjan tekeminen on ollut ja otin toistamiseen yhteyttä kirjan tekijätiimiin. Sain erittäin ystävällisen vastauksen erään oppilaan äidiltä, Kaisa Amalia Alaräihältä. Alaräihä kertoi, että kirjan toimitustyöryhmässä työskentelivät hänen itsensä lisäksi neljä muuta aktiivista vanhempaa, joilla on osaamista valokuvaamisesta, kirjoittamisesta, graafisesta suunnittelusta, kuvasuunnittelusta ja kuvankäsittelystä. Oppilaat itse valitsivat suosikkiruokansa ja toivat sen reseptin kirjaa varten kouluun. Oppituntien aikana he muun muassa kirjoittivat suhteestaan ruokaan, tekstasivat reseptinsä otsikon, laskivat raaka-aineiden menekkiä ja työskentelivät vanhempien vetämissä työpajoissa. Oppilaat pääsivät tutustumaan ruokakuvaajan ja kuvataiteilijan töihin, he saivat leipoa kirjan reseptin mukaan suklaakeksejä ja luoda omia ruokakuviaan kirjaa varten. Alaräihän mukaan sekä oppilaat, opettaja että vanhemmat innostuivat tästä projektista valtavasti. Sen kyllä huomaa tätä kirjaa lukiessaan!

"Äidin tekemä ruoka on parasta." Ilmari

Onnittelut 2B-luokan oppilaille hienosta kirjasta!

ps. Kiinnostuitko kirjasta tai projektista? Täältä pääset kurkkaamaan kirjan Facebook-sivuja, josta saat lisätietoja ja pääset tilaamaan oman kirjasi.

Parhaat ruokaohjeet ilman maitoa ja kananmunaa

Sain Parhaat ohjeet ilman maitoa ja kananmunaa Kustannus-Mäkelältä (2011, alkuteos Forma Books AB 2010, suom. Pirjo Muurinen) siinä vaiheessa imetysdieettiäni, kun sain vielä käyttää kotimaisia viljoja. Hyvin pian luovuin lääkärin suosituksesta niistäkin, joten emme ole nyt hirveästi ehtineet kokkailla tämän Anna Benckertin ja Pernilla Warhammarin laatiman keittokirjan ohjeilla. Niissä kun monessa on mukana viljoja ja/tai soijaa.

Benckertin ja Warhammarin syy tehdä maidottomia ja munattomia reseptejä sisältävä keittokirja on sama kuin monella muullakin erikoisruokavaliokeittokirjojen tekijöillä. Heillä on allergisia lapsia ja he ovat joutuneet opetella laittamaan ruokaa ja leipomaan ilman monen jääkaapin perusraaka-aineita - tässä tapauksessa siis maitoa ja kananmunaa. Kirjan alussa naiset vinkkaavat, mitä perusraaka-aineita kannattaa varata kotiinsa ja muistuttavat, että hyvä suunnittelu takaa paremman lopputuloksen. Kirjan lopussa on aukeama, jossa he lyhyesti selittävät, mitä eroa on ruoka-aineallergialla, laktoosi-intoleranssilla ja yliherkkyydellä. Lukijan kannalta hyödyllinen on myös lista tuotteista, joissa saattaa olla käytetty maitoa tai kananmunaa, vaikka sitä ei tuotteen nimestä uskoisi. Niin ikään he kertovat, missä ei ole laktoosia tai maitoproteiinia, vaikka niiden luullaan sitä sisältävän. Tosin tässä listassa lukee maitohappo, mutta minä olen ymmärtänyt, että maitohappo E270 sisältää maitoa.

valokuvat: Mirjam Persson
piirrokset: Harry Rosenquist

Parhaat ohjeet ilman maitoa ja kananmunaa on keittokirja, jossa suurin osa resepteistä on niin sanottuja pääruokareseptejä. Minua ilahdutti, kuinka kansainvälisen tuntuisia ruokia tekijät ovat kirjaan valinneet. Mukaan on mahtunut esimerkiksi mielettömän herkullisen näköinen tandoorikananpojan ohje, italialaiset kalapihvit, itämainen lehtipihvisalaatti ja falafel-leivät. Kirjan tekijät ovat ruotsalaisia, joten siitä löytyy toki myös ohje lihapulliin ja perunasoseeseen sekä hieman huvittavasti myös fish & chips -ohje ruotsalaiseen tapaan. Minulle ei ihan auennut, mikä se ruotsalainen tapa on, mutta toisaalta, minä en olekaan ruotsalainen! Kirjassa on todella monipuolinen reseptivalikoima, ja uskon, että moni ruuista maistuu niissäkin perheissä, joissa ei ole ruoka-allergioita.

Ainoa resepti, jota kummeksuin on lasten sushi. Se nimittäin tehdään riisistä ja nakeista. Tekijöiden mukaan tämä on sopiva ruokalaji tarjottavaksi silloin, kun halutaan hiukan "aikuisempia" makuja. Me ainakin yritämme noudattaa kotona periaatetta, että aikuiset ja lapset syövät ihan samaa ruokaa. Nakksisushi ei vaikuta kovin houkuttelevalta. Tässä keittokirjassa on ehdottomasti positiivista, että vaikka se on käännöskirja, on ohjeissa käytetty tuttuja desilitroja, teelusikoita ja ruokalusikoita. Olen nimittäin joskus huolimattomasti ostanut keittokirjan, jossa käytettiin mittayksiköinä grammoja, eikä oma keittiövaakani enää ole kovin iskussa ja siksi leipomuksista tuli vähän mitä sattuu.

Me ehdimme kokkailla tämän kirjan ruuista balsamikananpoikaa (kuvassa) ja Pernillan purjo-perunakeittoa. Seuraavaksi kokeilemme Köyhän saltimboccaa tai itämaista lehtipihvisalaattia.

Kustannus-Mäkelä on julkaissut myös kirjan Parempia herkkuja ilman sokeria, gluteenia ja maitoa (Ulrika Hoffer, 2015). Yritin etsiä sitä kirjastosta, mutta en valitettavasti saanut sitä tähän hätään käsiini. Kustantajan sivuja selaillessani muuten huomasin, että he ovat julkaisseet aika monta gluteenittomaan kokkaukseen sopivaa keittokirjaa.

Viikon keittokirja: Koko perheen kattaus

Jatketaan taas tätä keittokirjojen esittelyä! Tänään vuorossa on Emmi-Liia Sjöholmin laatima kaunis keittokirja Koko perheen kattaus. 31x3 tapaa tehdä mutkatonta ruokaa ilman gluteiinia, maitoa ja kananmunia (Atena 2016, saatu kustantajalta). Mikäli ymmrsin oikein, on Sjöholm paitsi laatinut itse reseptit myös ottanut kirjan hurmaavat ruokakuvat. Tässä kirjassa onkin mukavan persoonallinen ote, sille reseptien lomaan on laitettu sekä kuvia annoksista että hauskoja otoksia, joissa eri-ikäiset lapset nautiskelevat ohjeiden ruokia. Koko perheen kattaus onkin laadittu ajatuksella, että kirjan ruuat sopivat kaikenikäisille perheenjäsenille.

Sjöholm kertoo kirjansa esipuheessa, että ajatus tämän kirjan tekemiseen syntyi, kun hänen ystävänsä alkoivat kysellä reseptejä ruuista, joissa ei olla käytetty maitoa, kananmunia tai gluteeniviljoja. Hän on tehnyt aiemmin keittokirjan Viljaton kattaus. Tätä kirjaa tehdessään Sjöholm pyrki kehittämään reseptit sellaisiksi, että kaappiin ei tarvitse ostaa montaa erilaista erikoisjauhopussia tai -purnukkaa, jotka yhden ruokalajin tekemisen jälkeen jäävät käyttämättä. Tämä onkin hyvä asia, sillä varsinkin niissä perheissä, joissa halutaa kokeilla uusia ruokia, mutta ei välttämättä ole tarvetta noudattaa gluteenitonta ruokavaliota, ei ole tarvetta ostella montaa erilaista jauhoseosta kaappiin pölyttymään. Monissa resepteissä Sjöholm on käyttänyt luonnostaan gluteenitonta kauraa tai kaurajauhoja, mutta mainitsee, että sen voi korvata esimerkiksi riisijauhoilla tai tattarilla, mikäli kaura ei sovi jollekin perheenjäsenelle. Minä testasin joitakin kirjan reseptejä, ja osan tein silloin, kun en vielä joutunut välttelemään kauraa. Siksi en ole ehtinyt koittaa muuttaa reseptejä niin, että olisin korvannut kaurahiutaleet tai -jauhot riisillä tai tattarilla, joten en osaa sanoa, kuinka hyvin muuntaminen käytännössä toimisi.

Kirja on jaettu 31 ruokalajiin, joista jokaisesta on kolme eri variaatiota. Ohjeiden joukosta löytyy reseptejä aamu- ja välipaloihin, juomii, jälkiruokiin, salaatteihin ja pääruokiin. Makeita leivonnaisia on aika vähän. Minulle suurin murhe tässä maidottoman ruokavalion noudattamisessa oli aluksi se, että en voinut käyttää juustoa. Teemme nimittäin usein lämpimiä voilepiä ja pizzoja, joihin tykkään laittaa paljon juustoa. Ilahduin kovasti, kun löysin Koko perheen kattaus -kirjasta reseptin muutamaan hyvään pizzatäytteeseen, eikä niissä missään ole tietystikään juustoa eikä kumimaista maidotonta juustokorviketta. Yhdessä niistä on tosin käytetty kaura fraichea, jota en valitettavasti nykyään enää voi syödä. Niiden lisäksi tein myös välipalanaposteltavia eli aprikoosipatukoita, kaurakeksejä ja pannukakkuja. Pannukakkujen resepti oli mielenkiintoinen, sillä taikinaan tuli kaurahiutaleiden lisäksi valkoisia tölkkipapuja. Näitä oli aika vaikea paistaa, eikä makukaan miellyttänyt kaikkia perheenjäseniämme. Sen sijaan kirjan kvinoapihvireseptit ovat myös oikein hyviä, ja kalapihvejä tulemme varmasti tekemään uudestaan.

Sjöholm on kirjaa tehdessään huomioinut hienosti sen, että osa resepteissä tarvittavista ruoka-aineista voi olla lukijoille vieraampia. Olikin mukavaa, että reseptien oheen oli lisätty inforuutuja, joissa esimerkiksi selitettiin, mitä oluthiiva tai polenta ovat. Minä en ole aiemmin tehnyt mitään kvinoasta, ja olikin hyvä vinkki käyttää vauvaharsoa apuna sitä huuhdellessa. Huomasin kuitenkin, että kaikista ruuista ei ollut kuvia, mikä on hieman harmi, sillä minä ainakin kaipaan kuvaa kertomaan, millaista ruokaa olenkaan tekemässä.

Keittokirjoja on mielestäni hauska selailla niiden herkullisten annoskuvien takia, vaikka en välttämättä edes aikoisi kokeilla kirjan reseptejä. Koska Koko perheen kattauksen kuvat herkuttelevista lapsista ovat niin suloisia, olisi niitä kuvia voinut olla kirjassa vielä enemmänkin. Samaten kanteen olisin valinnut kuvan, jonka tausta ei olisi noin tumma kuin nykyisessä kansikuvassa. Koko perheen kattaus on sen verran valoisa kirja, että se ansaitsisi ehdottomasti myös aurinkoisemman kannen, vaikka kuva muuten onkin ihan onnistunut.

Kaiketonta ruuanlaittoa

Maidottomat, munattomat, soijattomat sekä kotimaisia viljoja välttävät ruuanlaitto- ja leivontakokeiluni jatkuvat. Esittein viime viikolla Meidän perheen parhaaksi -kirjan, josta kerroin olleen suurta hyötyä imetysdieettini alkuvaiheessa. Toinen minulle tärkeäksi muodostunut kirja on Annukka Moilasen ja Kati-Annika Ansaksen laatima keittokirja Kaiketon. Hyvää ilman, maitoa, munia, viljoja, soijaa ja pähkinöitä (Moreeni 2017, arvostelukappale kustantajalta). Sen houkuttelevat ruokakuvat on ottanut Kim Öhman.

Moilanen ja Ansas ovat itse moniallergisten lasten äitejä, ja tottuneet laittamaan niin sanottua kaiketonta ruokaa koko perheelle. Heidän ruokafilosofiaansa kuuluu, että koko perheen pitää voida syödä samaa ruokaa ja myös kaiketon ruoka voi olla maistuvaa. Kaiketonta sisältää lukuisan määrän reseptejä, joissa ei ole käytetty maitoa, munia, soijaa, kotimaisia viljoja, mantelia, tattaria, sinappia, kaloja, äyriäisiä tai nautaa. Teikijät myös ohjeistavat, miten resepteistä voi esimerkiksi lihaa tai rasvoja vaihtamalla tehdä itselleen ja omalle ruokavaliolleen sopivan. Kirjan alussa annetaan ohjeita pakkausmerkintöjen lukemiseen ja ruuan valmistamiseen niin, että valmistusvaiheessa ruokaan ei pääse siirtymään kiellettyjä raaka-aineita (esim. kiertoilmauunissa tavallisten leivonnaisten kanssa). Erittäin hyödyllinen on myös lista, jossa esitellään erilaisia raaka- ja apuaineita sekä vinkkilista, jota seuraamalla kaikettomat keitokset onnistuvat paremmin.

Koko tammikuun oma facebook-sivuni on vilissyt kuvia pullista, sillä liityin vuodenvaihteessa Suomi 100 pullaa -haasteeseen. Siksi olen kaivannut toimivaa reseptiä kaikettomiin pulliin. Riemuni oli suuri, kun löysin Kaiketonta-kirjasta ohjeen pikkupullien leipomiseen. Tosin opin taas, että kaikettomissa resepteissä ohjetta pitää noudattaa täsmälleen. Muuten pullista saattaa tulla turhan kuivia ja suolaisia, kuten esikoinen ensimmäistä pullasatsiani luonnehti... Toinen leipomuserä onnistuikin sitten hienosti! Muutkin kokeilemani reseptit ovat toimineet hyvin, vaikka pizza-ohjeessa mainittu maidoton juusto ei ollutkaan minun suuhuni sopivaa ja vaikka unohdin kanakormaan tarkoitetun inkiväärin kaupan kassalle. Kirjassa on reseptejä puuroista dippeihin, levitteisiin, suolaisiin ruokiin ja leivonnaisiin, karkkeihin sekä makeisiin leivonnaisiin. Monen reseptin oheen on liitetty jokin käytännön niksi, jossa tekijät esimerkiksi neuvovat, mitä ylijäämätaikinalle kannattaa tehdä, miten tuotteen raakapakastaminen onnistuu tai miten taikinaa voi varioida sitä maustamalla. Ainostaan kooko-banaanikeksien reseptiin olisin kaivannut ohjetta siitä, miltä valmiiden keksien kuuluisi tuntua. Omani jäivät pehmeiksi ja märiksi, vaikka pidin niitä uunissa yli ohjeessa suositellun ajan. 

On ilo lukea näitä visuaalisestikin tyylikkäitä keittokirjoja, ja olenkin nyt suorastaan innostunut kokeilemaan erilaisia reseptejä.

Kirjalla kuntoon: Meidän perheen parhaaksi. Herkullista ruokaa helpottamaan vauvojen yliherkkyyksiä, allergioita ja vatsavaivoja

Nyt vietetään valtakunnallista Kirjalla kuntoon -teemaviikkoa, jonka aikana kirja-alan toimijat kirjastoista kustantamoihin nostavat esiin hyvinvointia parantavia kirjoja. Teemaviikko on osa Kirja-Suomi 2017 hanketta.

Tänään teemana on ruoka, ja siksi onkin erittäin sopiva hetki esitellä teille, kirja, joka on viime viikkoina tullut aika tärkeäksi osaksi arkeamme nuorimmaisemme allergiaepäilysten takia. Kyseessä on Piia Heinosen ja Tuulia Järvisen kirjoittama teos Meidän perheen parhaaksi. Herkullista ruokaa helpottamaan vauvojen yliherkkyyksiä, allergioita ja vatsavaivoja (Atena 2016, arvostelukappale kustantajalta). Kirja sisältää tietoa imetyksestä, vauvojen allergioista ja yliherkkyyksistä, ohjeita imetysdieetin aloittamiseen ja imetysdieetillä olevan äidinkin ruokavalioon sopivia reseptejä. Kirjan tekijöillä on paljon kokemusta aiheesta sillä Heinonen on itse kahden allergisen lapsen äiti ja Järvinen on elintarviketieteiden maisteri, hyvinvointivalmentaja ja perehtynyt allergiareseptiikkaan. Minulle tärkeä tieto on, että kirjan on tarkastanut ja kommentoinut Tiina Tuomela, joka on refluksiin ja allergioihin erikoistunut lääkäri. Hänenen kanssaan perheemme on asioinut aikaisemminkin.

Kun lastenlääkärimme totesi, että epäilee vauvallamme olevan ruoka-aineallergia ja ehdotti minulle imetysdieettiä, aloin etsiä aiheesta tietoa - mistäpä muualta kuin kirjoista. Meidän perheen parhaaksi osoittautui oikeaksi aarreaitaksi, sillä siinä on aluksi käyty läpi, mitä ruoka-aineallergiat ovat, miten ne yleisimmin ilmenevät vauvoilla ja pienillä lapsilla, kuinka niitä tutkitaan ja miten niitä hoidetaan. Kirjasta selviää, että ruoka-aineallergiat voivat ilmetä vauvalla koko ruuansulatuselimistön alueella (suusta peräsuoleen) eli muun muassa kutinana, ummetuksena, ripulina, ilmavaivoina, refluksina, levottomuutena, ihottumana jne. Yleensä vauvan suoliston kypsymättömyydestä johtuvat oireet helpottavat noin neljän kuukauden ikään tultaessa, jos eivät, voi kyseessä olla allergia tai yliherkkyys.

Suomessa terveydenhuoltoa ohjaavat Käypä hoito -suositukset, jotka perustuvat tutkimusnäyttöön. Käypä hoito -sosituksen mukaan rintamaito sisältää niin pieniä määriä allergeeneja, että ne eivät voi aiheuttaa allergiaoireita. Tämä tieto minullekin kerrottiin neuvolassa, kun kerroin vauvamme oireiluista, jotka lisääntyivät hänen kasvaessaan. Tuomela kuitenkin kommentoi kirjassa, että asiantuntijat eivät ole Käypä hoito -suosituksen paikkansapitävyydestä yksimielisiä, ja hänellä on lukuisia kokemuksia, joissa imetysdieetin aloittaminen on auttanut allergioista kärsivää lasta. Hän kannustaa kokeilemaan eliminaatiodieettiä, mutta tekemään sen yhdessä osaavan lääkärin ja ravintoterapeutin kanssa, jotta imettävä äiti ei alkaisi kärsiä puutoksista.

Minä itse olin ihmeissäni neuvolasta saamani tiedon ja lastenlääkärin antaman ohjeistuksen ristiriitaisuudesta. Luettuani tämän kirjan, koin, että imetysdieetissä oikeasti on mieltä ja olen onnekas, että saimme hyvä lääkärin, joka ei tuijota pelkkää Käypä hoito -suositusta. Ja vielä kerran kiittelen, että Meidän perheen parhaaksi -kirjaa on saatu kommentoimaan tunnettu lääkäri, sillä minä kyllä itse kartan kaikkea "mututuntumalla" kirjoitettua "tietoa", jota esimerkiksi netti on pullollaan.

Koko kirjan kantava idea on imetyksen hyödyllisyys sekä vauvalle että äidille. Heinonen ja Järvinen korostavat, että vaikka kirja lähtee siitä, että allergista vauvaa kannattaa ehdottomasti imettää ja äidin aloittaa imetysdieetti, on korvikkeen antaminen myös ihan hyvä ja joskus ainoa vaihtoehto. On erittäin tärkeää, että äiti voi hyvin ja saa ruuasta kaiken tarpeellisen, jotta jaksaa huolehtia sekä itsestään että lapsestaan. Järvinen ja Heinonen ovat koonneet joukon reseptejä, jotka perustuvat ylihekkyyksiä tai haasteita mahdollisesti aiheuttavien ruoka-aineiden eliminointiin yhdellä kertaa. Resepteissä on huomioitu, että äidin ruokavalio ei kavennu liikaa, ja kaikki ruuat sopivat myös muulle perheelle sekä kasvavalle taaperollekin. Reseptit on jaoteltu aamu- ja välipaloihin, puuroihin, smoothieihin ja juomiin, keittoihin, pääruokiin, dippeihin, kastikkeisiin ja levitteisiin, jälkiruokiin sekä leivonnaisiin.

Ja entäs millaisia sitten ovat kirjan reseptit? Ennen varsinaisia reseptejä kirjassa on vinkkejä, millä ruoka-aineilla voi korvata allergioita aiheuttavia ruokia. Oireilevan lapsen ruokavaliosta poistetaan yleensä ensin maito, muna soija, kotimaiset viljat ja mahdollisesti myös naudan liha. Opin, että kananmunan voi leivonnassa korvata esimerkiksi päärynäsoseella tai vaikka chia-siemenillä. Kotimaisia viljoja korvataan ruuanlaitossa leivonnassa muun muassa tattarilla, hirssillä, kvinoalla ja maissilla. Jouduinkin siis aluksi etsiytymään kaupassa ihan uusien ruoka-aineiden äärelle, tutkimaan tuoteselosteita ja etsimään meille sopivia tuotteita. Kirjan reseptit ovat mielestäni selkeitä ja helposti toteutettavia (jos ei ota laskuihin sitä, että oikeiden jauhojen ja vastaavien aineiden etsiminen vie tottumattomalta kaupassa tolkuttomasti aikaa). Aluksi mietin, miksi pitäisi tehdä ruokia itse, onhan kaupassa esimerkiksi gluteenittomia tuotteita. Noh, tutkailtuani ainesosaluetteloita, voin todeta, että monet niistäkin sisältävät esimerkiksi kauraa ja vehnää, eivätkä ne sovi meille. On oikeastaan helpompi tehdä itse, kun yrittää löytää kaupasta sopivia ruokia!

Koska oman imetysdieettini takia olen joutunut karsimaan ruokavaliostani lähes kaikki herkut, halusin tietysti ensimmäisenä kokeilla Meidän perheen parhaaksi -kirjan leivos ja jälkiruokareseptejä. Teimme ensin lasten kanssa Suussa sulavia muruksejä, jotka tosiaan ovat herkullisia. Meidän keksimme ovat kyllä tummempia kuin kirjan kuvassa, mikä johtunee siitä, että käytimme ohjeesta poiketen ruokokidesokeria. Seuraavaksi teimme Helppoja kookospalloa helpottamaan karkkihampaani kutinaa - onnistuimme! Molempiin resepteihin olisin kaivannut vinkkiä siitä, miten nämä herkut kannattaa säilyttää ja kauanko ne säilyvät hyvänä.

Minä olin ennen kaurapuuron suurkuluttaja, ja koska jouduin karsimaan sen pois ruokavaliostani, tarvitsin jotakin korvaamaan tuo aamuni tärkein ruoka. Tein kirjan reseptillä Ihanan rapeaa granolaa, josta nyt on jo toinen satsi menossa. Toiseen satsiin korvasin neitsytkookosöljyn rypsiöljyllä. Perheen yhteiselle sunnuntaivälipalalle paistoin kannen kuvassakin näkyviä Makeita amerikkalaisia pannukakkuja. Sanotaanko, että uskon niiden maistuvan paremmilta, mikäli olisin käyttänyt hienoja riisijauhoja valitsemieni karkeiden sijaan... Pidin siitä, että reseptissä kerrottiin, mistä pannukakkujen tietää olevan kypsiä, sillä tässä erikoisleivonnassa on välillä haastavaa, kun uudet ruoka-aineet (esim. tattarijauho jne.) käyttäytyvät eri tavalla kuin aikaisemmin käyttämäni tutut vehnäjauhot yms. Pääruuista olen kokeillut vasta yksinkertaista Lohi-kukkakaaliriisiä. Suhtauduin epäillen kukkakaaliriisiin, mutta ruoka oli oikeasti hyvää sekä minun että mieheni mielestä.

Suosittelen Meidän perheen parhaaksi -kirjaa erityisesti niille, jotka miettivät, mitä lasten suolistoallergiat ovat, miten ne ilmenevät ja kuinka voisi itse helpottaa tilannetta. Kaikkien, jotka ovat saaneet jossain kuulla, että ei oma ruokavalio vaikuta maidon kautta vauvaan, kannattaa myös lukea tämä läpi, sillä on kurjaa, kun oma kokemus osoittaa, että kyllä lapsen oireet helpottavat, mutta asiantuntijat esimerkiksi neuvolassa väittävät muuta. Ja tietysti tämä on nappivalinta niille vanhemmille, jotak etsivät erityisruokavalioon sopivia, hyviä reseptejä sekä arkeen että juhlaan.

Kaupassa kuolasin Runebergin torttuja. Niitä en valitettavasti saa syödä, mutta Meidän perheen parhaaksi -kirjasta löytyy ohje Runefree tottuihin!

Tässä seuraavina viikkoina esittelen muutaman muunkin keittokirjan, joissa kaikissa on teemana erityisruokavaliot. Ja on esittelyyn tulossa myös yksi varsin lapsilähtöinenkin kirja. Seuraava erityisruokavaliota noudattaville sopiva keittokirja on tulossa esittelyyn jo ensi viikolla!

Lastenkamarin aarteita: viihdyttävä katsaus lastenkulttuurin historiaan

Olen viime aikoina lueskellut Ismo Loivamaan suloista teosta Lastenkamarin aarteet (Avain 2016, saatu kustantajalta). Kirjassa käydään läpi suomalaisen lasten- ja nuortenkulttuurin kehittymistä sekä muuttumista 1940-luvulta 2010-luvulle saakka. Erityisesti Loivamaa nostaa tarkasteluun kirjallisuuden, teatterin, radion, television ja lehdet lastenkulttuurin ilmentäjinä. Loivamaa myöntää itse esipuheessaan, että Lastenkamarin aarteet -kirjassa nostalgia pääsee anteeksipyytelemättä valloilleen, mutta hän sanoo tuovansa kirjassa esiin myös jo niitä unohdettuja lastenkulttuurin ilmiöitä.

Loivamaa tarkastelee jokaista vuosikymmentä ja näyttää, mitä lapset ja nuoret lukivat, kuuntelivat ja katselivat sekä millaista kulttuurillista keskustelua kyseisenä aikakautena käytiin. Myös kustannusala on päässyt Loivamaan tarkasteluun. Lasten- ja nuortenkulttuurin rinnalla on muuttunut myös käsitys lapsesta ja lapsuudesta sekä esimerkiksi siitä, millainen on lapsille sopivaa kirjallisuutta. Loivamaan mukaan nuoruus omana tärkeänä ajanjaksonaan keksittiin 1950-luvulla, ja 1970-luvulla lapsi sai oman äänensä kuuluville myös kulttuurin saralla. Selvää on se, että lastenkulttuuri ei ole irrallinen muusta maailmasta, vaan ajan henki ja yhteiskunnan tapahtumat heijastuvat myös esimerkiksi lastenkirjallisuuteen. 1940-luvulla isänmaallisuuteen kasvattaminen oli lastenkirjojen tärkeä tehtävä, mikä näkyi muun muassa kirjojen aihevalinnoissa.

Kuten Loivamaa itsekin kirjoittaa Lastenkamarin aarteita ei ole järjestelmällinen kirjallisuushistoria tai hakuteos, ja siitä puuttuvatkin kokonaan lähdeviitteet. Niitä olisin kaivannut, ja paikoin jäin toivomaan jokusia tarkennuksia ja muutamassa kohdassa olisin halunnut lukea aiheesta lisää. Tämän kirjan lukeminen sai minut ennen kaikkea valtavan hyvälle tuulelle. Koska historia on lähellä sydäntäni, on selvää, että minusta on ilo lukea teosta, joka sukeltaa lastenkulttuurin historiaan. Kirjassa on hyvä taitto, runsaasti kuvia ja minua viehättävä kansi. Erittäin lukijaystävällisiä ovat myös jokaisen luvun alkuun tehty tiivistelmä kyseisen vuosikymmenen tärkeimmistä ilmiöistä yms. sekä jokaisen luvun lopussa oleva vuosilukutaulukko.

Kirja etenee kronologisesti, mutta myönnä alkuun selailleeni teosta sieltä ja täältä. Ja tietysti tarkistin ensimmäiseksi, mitkä ilmiöt omilta lapsuus- sekä nuoruusvuosiltani Loivamaa on Lastenkamarin aarteisiin valinnut, ja mitkä ilmiöt nykyvuosikymmeniltä ovat päässeet tämän kirjan sivuille asti. 2010-luvun uusia ja merkittäviä asioita ovat Loivamaan mukaan muun muassa lukukoirien lisääntyminen, uudentyyppinen tekstiviestityylinen ladonta helppolukuisissa kirjoissa, suomalaisen lastenkulttuurin näkyminen maailmalla mutta myös kotiseutukiinnostuksen uusi tuleminen.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille nostalgianälkäisille, jotka ovat kiinnostuneita lasten- ja nuortenkulttuurista, mutta jotka eivät kaipaa turhan tieteellistä esitystä aiheesta.

Ps. Jos lastenkirjallisuuden menneet vuosikymmenet kiinnostavat, pysy kuulolla, sillä blogiini on tulossa haaste, jossa tarkoitus on muistella omia lastenkirjasuosikkejaan.... :)

Isin ja tyttöjen lettikirja. Bileet!

Matti Airola on Isin ja tyttöjen lettikirja. Bileet! -kirjan (S&S 2016, arvostelukappale) isi, ja monessa somekanavassa tunnettu ja seuratti lettiguru. Hänen ensimmäisen lettikirjansa oli nimeltää Isin ja tyttöjen lettikirja (S&S 2015), ja niin menestynyt opas se oli, että kirjalle tehtiin nyt jatkoa tämän uuden bilelettikirjan muodossa.

Isin ja tyttöjen lettikirja. Bileet! alkaa isin lyhyellä ohjeistuksella siitä, millaisia välineitä ja hiustenhoitotuotteita letittäjällä kannattaa olla. Minua itseäni hieman hämää se, että kirjassa suoraan markkinoidaan erästä tiettyä hiustenhoitotuotemerkkiä - sitä samaa, jonka ison ständin näin lähimarketissamme ja jonka vieressä kaupiteltiin näitä kirjoja... Noh oli miten oli, isin lyhyen alkuohjeistuksen jälkeen päästää itse asiaan eli lettiohjeisiin. Lettiohjeet on jaettu eri kategorioihin, sellaisiin kuten esimerkiksi Perusletit, Prinsessajuhlat ja Eläinkemut. Ensimmäinen lettiohje on tavallisen ranskalaisen letin ohje ja sen jälkeen opetellaan letittämään hollantilainen letti. Isi lupaileekin, että vaikkei olisi koskaan aikaisemmin letittänyt, nämä kaksi peruslettiä opittuaan, voi kokeilla kirjan muita lettejä missä vain järjestyksessä, oman fiiliksensä mukaan.

Minä hallitsen jo auttavasti sekä ranskalaisen että hollantilaisen letin, joten kokeilin heti jotain vähän vaativampaa. Olin lähdössä juhliin ja halusin tehdä itselleni kirjassa esitellyn käärmeletin. Olin kuitenkin jo alussa hieman vaikeuksisa. Ohjeissa nimittäin sanotaan: "Rajaa hiuksista osia oikealta ohimolta ja aloita puolihollantilainen letti. Siirrä osioita alakautta ja lisää hiuksia vain yläpuolelta, hyvin vähän kerrallaan." Minä jouduin kelailemaan mielessäni, mitä tässä tarkoittavat alakautta ja yläpuolelta ja mistä kohtaa ohimolta tässä nyt on tarkoitus aloittaa. Ähelsin aikani, mutta en tiennyt, näyttikö väkerrykseni alkuunkaan oikealta, sillä kirjassa ei ole kuvaa letistä edestä päin, eli en tiedä, miltä letin pitäisi näyttää. Tuuminkin, että kirjassa voisi käyttää termejä "vasemman korvan puolelta, oikean korvan puoleta, jakauksen kohdalta jne." ja piirtää kuviin vaikka havainnollistavia nuolia tai hieman tarkempia vaihekuvia, jotta kaltaiseni hieman huonosti asioita hahmottavatkin letittäjät
pääsisivät kärryille.

Päättelin ehkä aiheellisesti, että taisin aloittaa liian vaikeasta letistä ja siirryn kokeilemaan rusettia avonaisiin hiuksiin. Siinä ohjeet ovat minullekin selkeät, ja sainkin aikaan jonkinlaisen rusetin. Se ei kuitenkaan näyttänyt yhtään niin hienolta kuin isin letti, joten purin senkin. Minulla alkoi olla jo kiire, joten tällä kertaa minä lähdin sitten juhliin tavallinen kalanruotoletti hiuksissani...

Itselle letittäminen onkin huomattavasti vaikeampaa kuin kaverin hiuksien letittäminen. Siksi, ajattelin, että haluan kuulla, mitä mieltä paljon letittänyt ystäväni on tästä kirjasta ja sen ohjeista. Lainasin kirjan hänelle, ja jo samana iltana ystäväni Nea Hyytiäinen lähetti minulle alla olevat kolme kuvaa.

Hän oli tehnyt ystävälleen kirjan ohjeiden avulla seuraavat letit: punottu neljäsosainen nauhaletti, hollantilainen ruusuletti ja perhosletti. Nean mielestä ohjeet olivat ihan selkeitä ja niitä oli helppo seurata. Tähän varmasti vaikuttaa, että Nea on jo valmiiksi kokenut ja taitava letittäjä. Kirjassa oli kuulemma sellaisia lettejä, joihin hän ei ollut aikaisemmin törmännyt mutta myös sellaisia, joita jo muissakin lettikirjoissa on.

Minulle monet leteistä ovat uusia, ja erityisen hauskoja ja kekseliäitä ovat mielestäni letit, joita voi yhdistää naamiaisasuihin: kissan ja hiiren korvat. Pidän myös kirjan leikkisästä ja iloisesta ulkonäöstä, sekä näppärästä koosta. Pientä ja kevyttä kirjaa on mukava selailla ja kantaa mukanakin. Kuvat on ottanut Anna Autio, piirrokset on tehnyt Anni Virtanen ja graafisesta suunnittelusta ovat vastanneet Anna-Mari Tenhunen ja Helena Masalin.

Teippileikki eli Leikkimään, teippi!

Lapsilla on yleensä hyvä mielikuvitus, ja moni arkinen asia ja esine taipuu heidän käsissään leikkiin jos toiseenkin. Samaa lapsenmielistä leikkisyyttä on Vuokko Hurmeen ja Suvi-Tuuli Junttilan yhdessä tekemässä Leikkimään, teippi! (Kustantamo S&S 2016, saatu kustantajalta) -kirjassa. Leikkimään teippi on pieni kirja, jonka nimi jo oikeastaan kertoo, mistä kirjassa on kyse. Se esittelee tarinan kautta kaikkia niitä tapoja, joihin teippiä voi käyttää ja saada aikaan hauskoja leikkejä.

Junttilan kuvitus on tehty askartelemalla ja noh, teippaamalla. Tarinan päähenkilö on Leila, joka leikkii teipillä koko päivän. Hän askartelee taloja ja jopa kokonaisen kaupungin. Hän ajaa mutkaista tietä aina merelle saakka. Leila tapaa kummallisia eläimiä ja lähes juuttuu hämähäkinseittiin. Uimareissulla hän melkein jää mustekalan lonkeroiden vangiksi! Ja tietysti hauskaan leikkiin kuuluu myös täydellinen pyörremyrsky, joka syntyy totaalisesta teippisotkusta. Onneksi teippiä riittää kaiken seikkailun jälkeen vielä ruutuhyppelyruudukon rakentamiseen.

Vuokko Hurme & Suvi-Tuuli Junttila: Leikkimään, teippi! (Kustantamo S&S)

Omat lapseni miettivät, mitä he voisivat teipistä tehdä. Se lieneekin tämän kirjan tarkoitus: Herättää lasten mielikuvitus ja innostaa heitä keksimään omia leikkejä. Tähän kirjaan päteekin hyvin sanonta: Luova leikki kunniaan! Tuota ruutuhyppelyteippileikkiä taidammekin jonain sataisena päivänä kokeilla kotona. Tai voisihan lattiaan teipata vaikka aakkosia tai tavuja ja harjoitella hyppelemällä lukemista. Oppilaiden kanssa olen teipannut luokan lattiaan lukusuoran, jota pitkin astelemalla olemme harjoitelleet lukujonotaitoja.

Millaiseen leikkiin sinä käyttäisit teippiä?

Vuokko Hurme & Suvi-Tuuli Junttila: Leikkimään, teippi! (Kustantamo S&S)

Hello Ruby. Matka tietokoneeseen

Ohjelmointi on nyt ehdottomasti kova sana, eikä vähiten siksi, että ohjelmointi on otettu osaksi uutta peruskoulujen opetussuunnitelmaa. Minulla on kokemus, että moni opettaja on ollut asiasta hieman kummissaan, ja pohtinut, miten ohjelmointia voisi ja kuulusi toteuttaa kouluissa. Onneksi opettajien tueksi on perustettu erilaisia ohjelmia, virtuaalioppaita, livekoulutusta yms. Minä olen kiinnostunut lastenkirjallisuudesta, joten minulle luontainen tapa lähestyä ohjelmointia, on etsiä käsiini ja lukea sitä käsittelevää lastenkirjallisuutta.

Eräs suomalainen ohjelmointimaailman näkyvimpiä hahmoja on Linda Liukas, joka muiden ansioidensa lisäksi julkaisi viime vuonna menestyskirjan Hello Ruby. Maailman paras koodisatukirja! (Otava 2015). Kirja nousi hitiksi, mistä johtuu luultavasti myös se, että postaukseni kyseisestä teoksesta on yksi blogini kaikkien aikojen suosituimmista ja googletetuimmista postauksista. Tuota kirjaa lukiessani koin, että vaikka tarina kirjassa ei olekaan kovin erikoinen, sen yhdistäminen kirjassa oleviin, ohjelmoinnillista ajattelua kehittäviin tehtäviin innostaa lapsia ohjelmoinnillisen ajattelun pariin hauskalla tavalla. Kirja antoi minulle eväitä omaan opetukseeni, ja tarjoaa myös vanhemmille ja lapsille mainion tavan lähestyä aihetta yhdessä.

Onko tässä valossa siis ihmekään, että riemastuin, kun huomasin Linda Liukkaan kirjoittaneen ja kuvittaneen uuden tarina- ja työkirjan nimeltään Hello Ruby. Matka tietokoneeseen (Otava 2016, arvostelukappale kustantajalta). Luin kirjan innoissani, mutta tulin jotenkin hieman pettyneeksi. Tarina kirjassa on mielestäni jo liiankin simppeli, eikä kovinkaan innostava. Juonen idea on ihan ok: Ruby-tyttö yrittää pelata tietokoneella, joka ei kuitenkaan toimi. Pieni hiiri tulee kertomaan, että tietokone on epäkunnossa, koska osoitin on kadonnut. Ruby hyppää hiirenkolon eli usb-portin kautta ja lähtee hiiren kanssa etsimään osoitinta tietokoneen sisältä.

Linda Liukas: Hello Ruby. Matka tietokoneeseen (Otava 2016)

Tietokoneen uumenissa se tapaa erilaisia tyyppejä, kuten esimerkiksi bittejä, portteja, Prosessorin ja Massamuistin. Jokaisella näistä on jokin ominaisuus (esim. Prosessori määräilee muita), mikä ilmentää kyseisen komponentin tehtävää tietokoneessa. Ruby koettaa kysellä kaikilta, missä osoitin on, mutta kukaan ei osaa auttaa sitä. Tarinan loppuratkaisu on se, joka eniten minua hämmästyttää. Ruby näet päättä, että nyt pitää loogisesti päätellä, missä osoitin voisi olla. Hän miettii ja keksii tuosta vaan ratkaisun: Osoitin on nukkumassa! Ratkaisu tuntuu lattealta, eikä Rubyn etsintäretkenkään aikana tapahdu mitään jännittävää ja tarinallinen huippukohta puuttuu. Tiedän toki, että tarina ei ole Ruby kirjoissa tärkeintä, vaan siihen liittyvät tehtävät, mutta kyllä silti toivoin jotain mukaansatempaavampaa, joka tuntuisi lapsestakin jännittävältä. Nyt tarina ei loppujen lopuksi tee muuta kuin tutustuttaa lapsen komponenttien nimiin... Kuvitus on kuitenkin edellisen Ruby-kirjan tavoin herkullisen värikästä ja kiehtovaa, mikä pelastaa paljon.

Linda Liukas: Hello Ruby. Matka tietokoneeseen (Otava 2016)

Itse tarinaa innostavampia ovat kirjan lopusta löytyvät harjoituskirjan tehtävät. Aikuisen ja lapsen on tarkoitus tehdä niitä yhdessä, joko tarinan lukemisen lomassa tai vasta sen jälkeen. Harjoituskirjan luvut on näppärästi numeroitu, mutta ihmettelen, mihin vastaava numerointi on hävinnyt itse tarinasta. Aikuisen olisi huomattavasti helpompi yhdistää oikea tehtävä oikeaan lukuun, jos tarinassa myös luvut olisi numeroitu, kuten kirjasarjan ensimmäisessä osassa. Myös se harmittaa, että tehtävien oikeat vastaukset pitää hakea netistä.

Siinä, missä Hello Ruby. Maailman paras koodisatukirja sisälsi ohjelmoinnillista ajattelua kehittäviä tehtäviä, pitää tämä Hello Ruby. Matka tietokoneeseen sisällään tehtäviä, joiden tarkoitus on tutustuttaa lapsi tietokoneisiin ja niiden toimintaperiaatteisiin. Tehtäviä tehdessään lapsi saa askarrella oman tietokoneen, jonka pahviset osat löytyvät kirjan takakannen välistä. Osa tehtävistä liittyy suoraan lapsen omaan tietokoneen rakentamiseen ja sen osien tunnistamiseen, mutta osa haastaa lapsen ajattelua ja päättelykykyä. Mukana on myös pohdintatehtäviä, joissa lapsi ja aikuinen keskustelevat yhdessä erilaisista tietokoneisiin liittyvistä asioista (Hui, minä en olisi osannut sanoa vastauksia kaikkiin kysymyksiin!). Vanhempia varten lukuihin on liitetty myös työkalupakki, jossa selitetään keskeisiä käsitteitä. Ne joko voi lukea lapselle tai jättää lukematta.

Linda Liukas: Hello Ruby. Matka tietokoneeseen (Otava 2016)

Mietin pitkään, kenelle suosittelisin tätä kirjaa. Sen tarinan ei tosiaan ole kummoinen, joten pelkän tarinan takia tätä ei kannata hankkia. Pohdin, onko tässä kirja lapsille, jotka ovat kiinnostuneita tekniikasta ja tietokoneista, mutta ehkä se olisi vähän turhankin rajaava määritelmä. Loppujen lopuksi mietin, että kyllä tätä kirjaa voi lukea yhdessä lapsen kuin lapsen kanssa (eskari-ikäisistä pieniin alakouluikäisiin), vaikka he eivät vielä tietäisi tietokoneista mitään. Moni lapsi pitää askartelusta ja tehtävien tekemisestä, ja tässä kirjassa eittämättä parhaita puolia on sen toiminnallisuus ja se, miten kirja tarjoaa lapselle ja aikuiselle yhteistä tekemistä. Ei ole väliä, jäävätkö tietokoneiden osien nimet tai toimintaperiaate lapsen mieleen, mutta ainakin niitä on tuotu osaksi hänen arkeaan - ts. tietokone ei ole mikään taikalaatikko, joka mysteerisesti "osaa tehdä kaiken". Ihminen suunnittelee koneet ja niiden käyttötarkoitukset. Itselleni suurin oivallus sekä kirjaa että harjoituskirjan tehtäviä lukiessani liittyy siihen tosiasiaan, että tietokoneita on kaikkialla ja niiden toimintaperiaate on keskenään käsittääkseni loppujen lopuksi hyvin samankaltainen. Harjoituskirjan loppupuolella lasta kehotetaankin suunnittelemaan oma tulevaisuuden tietokoneensa.

Linda Liukas: Hello Ruby. Matka tietokoneeseen (Otava 2016)

Innostava kirjoittamisopas: Käsikirja mielikuvituksen matkaajille

"Osatakseen kirjoittaa ei tarvitse olla hyvä oppilas. On olemassa kirjailijoita, joilla on lukihäiriö, ja kirjailijoita, jotka eivät koskaan opi pilkkusääntöjä. Kirjoittamisessa saa olla rosoa ja särmää, eikä kirjoittajan tarvitse välttämättä olla hyvä matikassa tai äidinkielessä. Tarinan keksiminen tai silkka ilo siitä, että kirjoittaa mitä huvittaa, on tärkeämpää kuin kumi, oikeinkirjoitus tai pilkkusäännöt." (Arja ja Emma Puikkonen: Käsikirja mielikuvituksen matkaajalle, Kirjoittamisen seikkailuopas, s.13, Kirjapaja 2015)

Näin hienoilla lauseilla Arja ja Emma Puikkonen kannustavat kaikkia tarttumaan rohkeasti kynään ja paperiin, tietokoneeseen, atblettiin tai vaikka älypuhelimeen ja ryhtymään rohkeasti kirjoittamaan. Kirjoittamassaan kirjassa Käsikirja mielikuvituksen matkaajalle, Kirjoittaamisen seikkailuopas (Kirjapaja 2015) he kertovat ja opastavat, miten kaikki halukkaat voivat ryhtyä kirjailijoiksi

Nimensä mukaan Käsikirja mielikuvituksen matkaajille, Kirjoittamisen seikkailuopas on kirjoitettu kuin matkaopas. Teos johdattaa lukijansa salaiselle matkalle mielikuvitukseen. Matkan aikana lukija saa tutustua toinen toistaan kiinnostavimpiin paikkoihin. Hän voi pysähtyä esimerkiksi kirjoittamaan Salaisten ajatusten kirjaa tai luoda kokonaisen omalakisen kuningaskuntansa. Tai jos matkaaja haluaa pysähtyä Suudelmien punaiseen linnaan kirjoittamaan oman riipivän rakkaustarinansa, onnistuu sekin matkan aikana oppaan ohjauksessa. Soivien sanojen maassa pysähtyy varmasti se mielikuvituksen matkaaja, joka on innostunut luomaan omia sanoituksiaan. Kulkuneuvoksi  tälle salaiselle ja innostavalle matkalle voi valita esimerkiksi proosabussin tai runojunan. Toki mielikuvituksen matkaaja voi hypätä myös draamapyörän kyytiin tai kokeilla sarjakuvalaukkaa. Tämän kirjan luettuaan ja sen tarjoaman seikkailun koettuaan mielikuvituksen matkaaja voi jatkaa aloittamaansa seikkailua itsenäisesti, reppu täynnä luovan kirjoittamisen työkaluja.

Teoksesta välityy vahva viesti siitä, että kirjoittaminen on hauska, monipuolinen ja luova harrastus, eikä kaikkien kirjoittajien tarvitse kirjoittaa kirjaa. Joku saattaa haluta kirjoittaa runon, toinen vaikkapa rap-lyriikan ja kolmas nauttii afrorismien ja neljäs listojen keksimisestä. Kaikkiin näihin ja moniin muihin kirjallisuuden lajeihin voi tutustua Puikkostensten kirjoittaman kirjoittamisoppaan avulla. Kirjassa on runsaasti konkreettisia harjoituksia, joiden avulla jokainen voi ryhtyä luomaan omaa tekstiään - oli tavoitteena sitten kirjoittaa kokonainen fantasiakirja tai vaikkapa vain leikitellä kielellä omaksi huvikseen. Sivua elävöittävät lasten itse kirjoittamat kirjoitustehtävät, tunnettujen kirjailijoiden haastattelupätkät ja katkelmat erilaisista esimerkkiteksteistä.

Vaikka Käsikirja mielikuvituksen matkaajille on kirjoitettu kirjoittamisoppaaksi itsenäiselle lukijalle, saa opettajakin tästä aivan valtavan paljon vinkkejä omaan sanataide- ja kirjoittamsiopetukseensa. Kirja on täynnä harjoituksia, joita opettaja voi teetättää koko luokalla, eikä näitä tehtäviä tarvitse tehdä järjestyksessä, ja osan voi hyvin jättää tekemättäkin. Kirjan kirjoittavat myös vinkkaavat, millä hakusanoilla milloinkin kannattaa netistä etsiä mallitekstejä omien kirjoitusten malliksi. 

Kirjan kuvituksen ja graafisen ilmeen on luonut Terese Bast.

Kirjan tehtävät ovat sellaisia, että ne sopivat mainiosti eri ikäisille ja tasoisille kirjoittajille. Isoa osaa tehtäväistä voi hyvin soveltaa jopa ekaluokkalaisten kanssa! Suosittelen tätä opasta oikein lämpimästi kaikille kirjallisuuden ja kirjoittamisen opettajille, mutta myös niille, jotka ovat kiinnostuneita kirjoittamisesta, heille, joilla on hyvä mielikuvitus ja kaikille, jotka haluavat hurahtaa kirjoittamiseen!

Kirjasta piti myös Maria Sinisen linnan kirjastosta.