Hurja jengi -kirjasarja ja elokuva motivoivat lukemaan

Olen omien lasteni kohdalla todennut moneen otteeseen, että vaikka he kuinka nauttivat tarinoiden kuuntelemisesta, itsenäinen lukeminen takkuaa aika ajoin. Varsinkin silloin, kun lukutaito ei vielä ole kovin sujuvaa, on tietysti raskastakin lukea kokonainen kirja, joten ymmärrettävästikin lukeminen ei välttämättä ole ykköstekemistä. 

Onkin tärkeää, että vanhempi tarjoaa lapselle luettavaksi häntä kiinnostavaa ja sopivan tasoista kirjallisuutta. Liian vaikean kirjan lukeminen on yhtä raskasta ja mahdotonta kuin maratonin juokseminen heti juoksuharrastuksen alussa. Ja vaikka aikuinen onnistuisikin tarjoamaan lapselle juuri oikeanlaista luettavaa, ei lukeminen siltikään välttämättä motivoi lasta, mikä on valitettava tosiasia. Sitä vastaan voi kuitenkin yrittää taistella...

Meilläkin on kannustettu ja suorastaan lahjottu lapsiamme lukemaan erilaisin palkkiosysteemein. Heille on muun muassa luvattu tietty määrä lisää peliminuutteja lukuminuutteja vastaan, tarroja (tietty määrä kerättynä = jotain kivaa tekemistä) ja aina välillä jopa muutama euro, jos lapsi on lukenut kirjan, joka ei oikeastaan tunnu hänestä kiinnostavalta, mutta joka itsestäni on erityisesti lukemisen arvoinen. 

Nyt keksin mielestäni loistavan kannustimen ekaluokkalaisemme lukumotivaatiota lisäämään ja ylläpitämään. Aaron Blabeyn mustavalkoisista Hurja jengi -sarjakuvista on nimittäin tehty elokuva, joka pyörii parhaillaan elokuvateatterissa. Esikoiseni luki aikoinaan kyseisiä kirjoja, ja jo silloin hänen pikkuveljensä selaili noita kirjoja kiinnostuneena. Nyt sain kustantajalta sarjan uusimman osan Hurja jengi - Kosminen kaasupommi (Into kustannus 2022, suom. Annukka Kolehmainen) ja lisäksi lainasin kirjastosta kaikki hyllyssä olevat Hurja jengi -kirjat ja kannoin ne ekaluokkalaiselleni. Lupasin, että jahka hän on lukenut ne kaikki, menemme yhdessä katsomaan Hurja jengi -elokuvan. Aika monesti elokuva voikin olla innoittaja sen taustalla olevan kirjan tai peräti kirjasarjan lukemiseen.

Tämä houkutin tuntui tepsivän, ja lapseni luki sarjan uusimman osan todella nopeasti (juu, hän aloitti takaperoisesti vikasta osasta, koska en vielä ollut ehtinyt hakea ensimmäistä osaa kirjastosta). Hän kehui sitä kovasti ja käski minunkin lukea. Kun kyselin juonesta, hän myös osasi kertoa siitä hyvin tarkasti. Tässä erittäin humoristisessa kirjassa tri Marmeladi-niminen paha keksijämarsu on asettanut zombaattoriaseen kuuhun, ja Hurja jengi lähtee pelastamaan maata varmalta tuholta. Vauhdikasta toimintaa on höystetty runsaalla pieru- ja kakkahuumorilla. Kirjassa on 140 sivua, ja kuvat ja testit sopivan isoja niin, että luettavaa ei ole mahdottoman paljon. Ja mikä parasta, kirja loppuu varsinaiseen cliffhangeriin, joka saa jo odottamaan sarjan seuraavaa osaa. Sitä odotellessa lapseni on nyt lukenut myös sarjan ensimmäisen osan ja aloittanut toista. Aivan pian saankin toivottavasti siis lunastaa lupaukseni ja viedä lapseni elokuviin!

Kaksi viihdyttävää lastenelokuvaa: Lasse-Maijan Etsivätoimisto ja Puluboin ja Ponin Leffa

Olen tässä parin viikon sisällä käynyt katsomassa peräti kaksi lastenelokuvaa, jotka pohjautuvat perheessämme paljon luettuihin lastenkirjoihin, Puluboin ja Ponin Leffan sekä Lasse-Maijan Etsivätoimisto -elokuvan.

Lassea esittää Frank Dorsin ja Maijan (Maja) roolissa nähdään Ester Vuori.

Viime viikon maanantaina sain käydä katsomassa ennakkoon Martin Widmarkin suosittujen Lasse-Maijan Etsivätoimisto -kirjojen pohjalta tehdyn elokuvan Lasse-Maijan Etsivätoimisto - Ensimmäinen arvoitus. Tähän näytökseen olisin saanut ottaa lapsenkin mukaan, mutta valitettavasti eskarinsa aloittanut esikoululainen oli juuri silloin tutustumassa uuteen ryhmäänsä. Niinpä en saanut kuulla lapsikatsojan mielipidettä tästä Josephine Bornebusch ohjaamasta alakouluikäisille suunnatusta salapoliisielokuvasta. Henkilökohtaisesti oletim trailerin perusteella, että elokuvassa olisi hieman enemmän vauhtia, ja nyt tuntui että tätä puolitoistatuntista elokuvaa olisi voinut hieman lyhentää, mikä olisi ehkä napakoittanut kerrontaa. Toisaalta kävin katsomassa dupatun version, eli voi olla, että huolimatta hyvistä suomalaisista ääninäyttelijöistä, ruotsinkielisessä elokuvassa olisi ollut hieman enemmän jännitettä, koska alkuperäisversiot yleensä ovat, noh parempia.

Elokuva kertoo siis nimensäkin mukaan Lassen ja Maijan ensimmäisestä yhteisestä jutusta eli arvoituksesta. Lasse on kirjaviisas koululainen, jonka suurin unelma olisi voittaa koulujen välinen Hammarabin tietokilpailu. Maija puolestaan on villisieluinen luonnonlapsi, joka on joutunut muuttamaan koulua tiuhaan. Lapset joutuvat erinäisten sattumien kautta yhteen ja todistavat, miten arvokas Hammarabin kirja varastetaan koulusta. Koska Maijasta tehdään yksi pääepäilty, päättävät Lasse ja Maija etsiä oikean syyllisen käsiinsä, sillä Vallilan kaupungin poliisi tuntuu olevan kaffella kuin opettajat välitunnilla. Kaksikko vakoilee, tutkii, poissulkee ja päättelee, - siis suorittaa taitavaa salapoliisityötä.  Lopulta epäiltyjen joukossa on enää muutama koulun opettaja, ja vaikuttaa siltä, että useimmalla heistä on jotain salattavaa. Ennen kun arvoitus ratkeaa, joutuvat Lasse ja Maija myös pohtimaan, mikä on heille tärkeintä: ystävyys vai maine ja kunnia.

Käsikirjoitus: Henrik Engström ja Mattias Grosin

Tänään vein eskarilaisemme katsomaan Puluboin ja Ponin Leffan, jonka on ohjannut Mari Rantasila. Tämä nuoren Jenni Lausin tähdittämä elokuva oli täyttä tykitystä koko 70 minuuttisen kestonsa ajan. Tykkäsin elokuvasta todella paljon, vaikka Puluboi ei ollutkaan ihan sellainen, joksi hänet olin kirjojen perusteella kuvitellut, vaikka Aapo Puusti näytteleekin mainoksia suoltavaa, pullia ahmivaa ja villejä biittejä beatboksaavaa pulua oikein mainiosti. Lausti näyttelee koulun aloittavaa Poni-tyttöä aivan loistavasti. Jokainen heppatytön ele, pukittelu, hirnahtelu ja hörähtely tuntui tulevan  täydestä sydämestä.

Käsikirjoitus: Hannamaija Matila ja Veera Salmi

Poni on siis pieni tyttö, jonka koulu on alkamassa parin viikon päästä. Poni itse on sitä mieltä, että hän ei ole tyttö laisinkaan, vaan Poni. Ja ponien ei tarvitse käydä koulua. Etenkin työtön äiti on huolissaan tekoturpaa käyttävästä tytöstään, vaikka taiteilijaisä yrittääkin vakuuttaa, että Ponilla on vain vilkas mielikuvitus. Paha kyllä perheen pihapiirissä asuu myös tulevan koulun rehtori, joka haukkuu Ponin ja tämän luovuuden lyttyyn.

Poni kohtaa (keksii) Puluboin, joka tuo hänelle turvaa ja jonka kanssa tyttö alkaa keksiä villejä suunnitelmia ja leikkejä, joiden tarkoitus on päättää hänen koulutaipaleensa ennen, kun se on kunnolla alkanutkaan. Elokuvassa seurataan, miten Poni kuitenkin kasvaa jännityksensä ja ahdistuksensa voittajaksi, ymmärtää, että koulussakin voi leikkiä (vaikka, joskus luovuudellekin on rajansa) ja ennen kaikkea opettaa myös rehtorille, että leikkiminen on sallittua. Tämä elokuva oli myös kuusivuotiaan lapseni mielestä hyvä, ja hän olikin sille jo aivan oikeaa kohderyhmää. Suosittelen lämpimästi tätä elokuvaa kaikille esikoulu- ja alakoulun alaluokkalaisille lapsille sekä heidän vanhemmilleen.

Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö

Meidän perheessämme on meneillään pienoinen Heinähattu ja Vilttitossu -villiys. Olemme lukeneet monta sarjaan kuuluvaa kirjaa ja katsoneet lasten kanssa vuonna 2002 valmistuneen elokuvan Heinähattu ja Vilttitossu. Elokuva perustuu löyhästi Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoittamaan samannimiseen lastenromaaniin, joka on julkaistu jo vuonna 1989 (Tammi).

EDIT. 30.10. Tähän pitää korjata, että Heinähattu ja Vilttitossu -elokuva ei perustu sarjan ensimmäiseen kirjaan vaan kahdeksanteen vuodelta 1999, ja se oli Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö. Korjauksesta kiitos Viherjuuria-lukijalleni, joka on itse Heinähattu ja Vilttitossu-kirjojen ystävä!

Vuoteen 2009 asti sarjan kirjoja kuvitti Markus Majaluoma. Vuodesta 2012 alkaen kirjojen kuvituksesta on vastannut Salla Savolainen. Uusi kuvitus on aiempaa runsaampaa ja värikkäämpää, ja kuvat ovat myös suurempia. Lapseni pitävät selvästi enemmän tästä uudemmasta kuvitustyylistä. Tammi onkin julkaissut vanhempia Heinähattuja ja Vilttitossuja uusintapainoksina, niin ikään Savolaisen kuvittamina.

Heinähatun ja Vilttitossun vauhdikkaista kommelluksista ja kepposista tykkäävät sekä viisivuotias että jopa kolmevuotias lapsemme. Jälkimmäinen haluaakin aina tasaisin väliajoin lukea uudestaan Salla Savolaisen kuvittaman kuvakirjan Heinähattu, Vilttitossu ja Kalju-Koponen, vaikka siinäkin on itseasiassa varsin paljon tekstiä. Voitte siis varmasti uskoa, kuinka lapset innostuivat, kun postin tuomasta kirjapaketista paljastui sarjan uusin osa Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö (Tammi 2017, arvostelukappale kustantajalta). Kirja piti tietysti lukea HETI!

Pääsimmekin siis jo näin syyskuun puolivälissä joulutunnelmaan, kun luimme, millaista joulun odotus ja vietto on Kattilakosken perheessä. Arvaahan sen, että tyypilliseen tapaansa Vilttitossu tekee yhtä sun toista jäynää, ja lopulta koko joulurauha meinaa särkyä Hanna-äidin kristallilasien tavoin. Tapahtumat alkavat, kun Vilttitossu huomaa kadulla keräysauton, johon ihmiset toimittavat vanhoja leluja varattomille lapsille. Vilttitossu närkästyy, sillä hänen mielestään varattomat lapset saavat valtavasti lahjoja, ja itseasiassa hänkin tahtoo niitä yhtä paljon. Koska impulsiivisella, aika ahneella ja kujeilevalla Vilttitossulla on hyvä mielikuvitus ja nopeat hoksottimet, keksii hän äkkiä keinon, jolla lahjoja taatusti tulee kasapäin: Hän ilmestyy kadulle kerjäämään köyhäksi Tiuku Nyyssöseksi pukeutuneena.

Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoihin kuuluu, että aikuiset ovat hieman höperöitä, eikä tämäkään kirja tee poikkeusta. Kukaan Vilttitossun läheisistä ei tajua, että Tiuko Nyyssönen on itseasiassa Vilttitossu. Tunnollinen ja kunnollinen Heinähattu kyllä epäilee, että Tiuku Nyyssösessä on jotain outoa...

Kerjäämisen lisäksi Vilttitossu kunnostautuu katulaulajana toiveenaan ansaita ylenmäärin karkkirahaa. Sekä laulaminen että kerjääminen osoittautuvat kuitenkin aika kehnoiksi tulon- ja lahjanlähteiksi, ja viimeisenä oljenkortenaan Vilttossu päättää ruveta kiltiksi, sillä kaikkihan me tiedämme, että vain kiltit lapset saavat lahjoja.

- Vilttitossu! Ennen joulua ei saa riehua. 
-Miksei?
- Joulupukki ei tykkää sellaisesta, Heinähattu selitti. ... - Tontut kurkkivat ikkunasta ja kertovat sille, Heinähattu valisti. (s. 7)

Vilttitossu siivoaa, pyykkää ja antaa jopa oman joulukalenterinsakin pois, kun tahtoo osoittaa tontuille ja joulupukille ansaitsevansa paaaaljon enemmän lahoja kuin Heinähattu. Aattona tyttö tietysti kihisee jännityksestä, ja pettymys on karvas hänen huomatessaan, että on saanut tasan saman verran paketteja kuin Heinähattu!

Aivan piloille ei Kattilakoskien joulu kuitenkaan mene, sillä tilanteen pelastaa ihme kyllä hieman hidas ja höpsö konstaapeli Isonapa, joka yhyttää ulos lähteneen Vilttitossun ja puhuu tälle järkeä. Vilttitossu jopa suree sitä, että Isonapa ja Rillirousku eivät ole saaneet yhtään joululahjaa, ja kutsuu poliisit viettämään joulua hänen perheensä luokse. Loppujen lopuksi myös Vilttitossu oppii, ettei tärkeintä ole lahjojen määrä ja niiden antaminenkin voi tuottaa paljon iloa.

Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö siis toistaa pitkälti monille sarjan aikaisemmille osille tuttua kaavaa: Vilttitossu haluaa jotakin ja ryhtyy aika radikaaleihin toimenpiteisiin tavoitteensa saavuttaakseen. Vilttitossu ei kaihda huijaamista ja petkuttamista, ja hänen konnankoukkunsa saavat pienet kuuntelijat kikattamaan. Heinähattu on yleensä ainoa, joka näkee siskonsa touhujen läpi, ja usein siskokset ottavatkin yhteen jossain välissä tarinaa. Kuitenkin kaksikko pitää vahvasti toistensa puolia ja sopii nahistelunsa tarinan lopussa.

Itse en muuten lukenut lapsena Heinähattuja ja Vilttitossuja, vaikka ne kuuluivat siskonikin suosikkikirjoihin. Elokuvan katsoin hänen kanssaan teini-ikäisenä, ja muistan, että erityisesti Vilttitossun näyttelijä oli roolissaan mielestäni todella hyvä, ja nyt myös omat lapseni tykkäsivät hänen hahmostaan. Onkin hauska nähdä, millainen on marraskuussa ensi-iltansa saava uusi Heinähattu ja Vilttitossu -elokuva Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset. Esikoinen jo varmisteli minulta, että menemmehän sitten varmasti katsomaan sen!