Poika ullakolla, poika kellarissa

 Lukusuositus alakouluikäisille! Kirjailija Salla Simukka ja sarjakuvantekijä JP Alhonen ovat tehneet yhdessä jännittävän seikkailusadun, jossa mielikuvitusta kutkuttava mysteeri pitää lukijan mielenkiinnon yllä aivan loppusivuille asti. 10-vuotiaiden Alexiksen ja Maxin perheet muuttavat tahoillaan uusiin koteihin, joissa molemmissa alkaa tapahtua jännittäviä asioita, joita muut perheenjäsenet eivät edes tunnu huomaavan. Pojat tutustuvat toisiinsa, ja heidän hämmästyksekseen näyttää siltä, että heidän maailmansa ovat kummallisesti limittäin ja nyt vain he huomaavat, että niihin on alkanut tulla repeämiä. Mistä kaikki johtuu, miten asia voidaan korvata ja tuhoutuuko kaikki, jos pojat eivät lakkaa tapaamasta toisiaan?

Tämä kirjan sopii isommille alakoululaisille.

Valpuri ja hirmuinen hammashässäkkä

Saara Kekäläisen kirjoittama ja Reetta Niemensivun kuvittamassa Valpuri ja hirmuinen hammashässäkkä -kirjassa leikitellään onnistuneesti oivaltavaltavilla sanavalinnoilla ja niitä mainiosti kuvaavalla kuvituksella. 

Päiväkoti-ikäinen Valpuri kauhistuu, kun huomaa hampaansa heiluvan. Hänen villi mielikuvituksensa lähtee laukalle, ja tyttö muun muassa pohtii, mitä käy, jos uuden hampaan sijaan suuhun kasvaakin lammas. Tai entä jos suussa maistuu pahalle, koska siellä asuvilla hammaspeikoilla on haisevat peput? Entä vaihtuvatkin jalat hampaiden tapaan maitojaloista rautajalkoihin? Kaiken tämän pohdinnan keskellä hänen pitäisi selvitä arkisesta halmaspesusta, mistä inhimillisen kärsivällisyyden omaava isä käy häntä tasaisin väliajoin muistuttamassa. 

Valpurin hupsutukset naurattivat kovasti perheemme seitsenvuotiasta lukijaa, ja erityisesti hammaskeijot jaksoivat kikatuttaa häntä vielä lukemisen jälkeenkin.

Joululahjakirjoja lapsille ja nuorille

Kuulun siihen porukkaan, joka tykkää antaa ja saada lahjaksi kirjoja. Yleensä jopa ostan itse itselleni lahjakirjan, jotta aattona kuusen alla on varmasti yksi kirjapaketti minulle. Lapsemmekin usein saavat kirjalahjan, ja esikoinen on tottunut pyytämään pukilta uusinta Neropatin päiväkirjaa joululahjaksi. Koska kirjalahjat ovat mielestäni parhaita, vinkkaan taas tänäkin vuonna muutaman kivan kirjan, jotka sopivat lahjaksi lapsille ja nuorille. Näiden lisäksi voin toki lämpimästi suositella muitakin blogissani aiemmin vinkkaamiani kirjoja, eli kannattaa tietysti selata aiemmatkin postaukseni, mikäli et tästä löydä lahjan saajalle sopivaa kirjaa.

Ala- ja yläkouluikäisille (sekä joitakin vanhemmillekin) sopivia romaaneja voit selata tämän linkin kautta: http://luetaankotama.blogspot.com/search/label/romaani

Kuvakirjoja leikki-ikäisille, eskarilaisille ja pienille alakoululaisille:

Maria Nilsson Thoren kirjoittama ja kuvittama Raja  (suom. Raija Rintamäki, Kustannus-Mäkelä 2022, saatu kustantajalta) on kaikessa yksinkertaisuudessaan verraton kuvakirja siitä, miltä aikuisten laatimat rajat voivat lapsesta tuntua eli kuinka ne voivatkin houkuttaa ja pelkällä olemassaolollaan kutsua testaamaan kieltojen järkevyyttä.

Tarinassa Nannan kotipihalle on ilmestynyt punainen raja, jota vanhemmat ehdottomasti kieltävät ylittämästä. Nanna ei voi unohtaa rajaa, vaikka kukaan pihan muista lapsista ei välitä siitä. Hän kyseenalaistaa rajan merkityksen ja pohtii, mitä vaarallista sen ylittämisestä oikeastaan voisi seurata. 

"Aikuisten säännöt ovat joskus outoja. Mitä kielletty oikeastaan tarkoittaa? Onko se sama asia kuin vaarallinen, Nanna miettii. Ja mikä tässä sitten on niin vaarallista?"

Kuten arvata saattaa, Nanna päättää ylittää rajan ja lähtee vaeltamaan kohti lähimetsää. Siellä hän löytää kauniita kiviä, joita haluaa palata esittelemään kotipihaan jääneille kavereilleen. Nanna kuitenkin tajuaa olevansa eksyksissä ja paniikki iskee. Onneksi koti löytyy, eikä seikkailukaan tunnu enää niin pelottavalta. Ehkäpä Nanna oppii kantapään kautta jotain rajan merkityksestä. Hän myös luo oman rajansa: kukaan pihan lapsista ei saa tietää, mistä kaunis kivi on hänen taskuunsa ilmestynyt!

***

Kerttu Rahikan kirjoittama ja Nadja Sarellin isoin ja iloisin värikuvin kuvittama Elsa ja Lauri tutustuvat puhelimiin (Kustannus-Mäkelä 2022, saatu kustantajalta) esittelee leikin ja tarinan kautta puhelimien historiaa, käyttötarkoituksia ja fiksua sekä turvallista käyttöä. 

Elsa ja Lauri ovat menneet mummolaan, jossa lasten serkku esittelee heille uutta puhelintaan, jota lapset testaavat tietysti riemuissaan. Pappa alkaa muistella menneitä aikoja, jolloin ei ollut kännyköitä ja viestit piti kirjoittaa kirjeisiin. Sattumalta mummolan vintille on talletettu liuta vanhoja puhelimia, ja lapset saavat nerokkaan idean tehdä elokuva vanhoista puhelimista ja siitä, miten niitä käytettiin. Elokuva kuvataan tietysti kännykkäkameralla. Lopuksi lapset järjestävät oikean elokuvaillan, jossa "Kuka soittaa?" -elokuva katsotaan mummolan telkkarista.

Kirjan lopussa on kattava, mutta kuitenkin sopivan lapsentasoisesti kirjoitettu tietopaketti lankapuhelimista, älypuhelimista sekä puhelimen fiksusta ja turvallisesta käytöstä. Minusta oli hienoa, että kännyköistä ei tehdä tässä kirjassa mörköä, vaan niiden hyödyt tuodaan myös esiin.

***

Satujen ystäväville suosittelen lämpimästi näitä kolmea uutta satukirjaa: 

Riikka Jäntin Pikku hiiren satulipas (Tammi 2022), Hannele Lampelan ja Ninka Reitun Prinsessa Pikkiriikin hiukkasen hurjat sadut (Otava 2022) ja Saara Kekäläisen sekä Netta Lehtolan Prinsessa joka lähti kälppimään.

Jäntin kirja muistuttaa pitkänomaista ulkoasuaan myöten esikuvaansa Hanhiemon satulipasta. Kirjassa äiti-hiiri lukee Hiirulle satdut Punahilkasta, Kolmesta karhusta, Hannusta ja Kertusta, Kolemesta toivomuksesta, Taikakattilasta sekä Jaakosta ja Pavunvarresta. Sadut ovat tiivistelmiä alkuperäisistä kansansaduista, ja tietysti niiden päähenkilöitä ovat hiiret. Tämä kirja sopii klassisten satujen ystäville, Pikku hiiren faneille ja heille, jotka kaipaavat perinteisistä saduista vain hieman freesattuja ja lyhennettyjä versioita. 

Mikäli lukija arvostaisi uudenlaista näkökulmaa vanhoihin satuihin, kannattaa hänelle sen sijaan hankkia joko Prinsessa Pikkiriin hiukkasen hurjat sadut (S&S 2022)tai Prinsessa joka lähti kälppimään (S&S 2022). Ensin mainitussa Prinsessa Pikkiriikki haluaa kertoa muutaman tutun sadun astetta paremmin, eli niin, että kaikkein kurjimmillekin tulisi lopussa parempi mieli. Tämä satukirja on aikaisempien Pikkiriikki-kirjojen tavoin oivaltava ja vallattoman humoristinen. Pikkiriikin saduissa haltiatar, jota kukaan ei kutsu juhliin, saa lopulta kavereita, toisten kotiin tunkeutuva Käkkäräväkkärä oppii olemaan varastelematta, Tähkäpää kieltää ketään enää ikinä kipuamasta tukkaansa pitkin, muita määräilevä Prinssi Hernonokka jää yksin määräyksineen ja narraava, nakupelleksi heittäytyvä leikkipuiston kuningatar saa lopulta vanhemmiltaan tavoittelemaansa huomiota. Kaikkien näiden hulvattomien satujen taustalla on ajatus siitä, että jokainen saa olla sellainen kuin on, mutta toisia pitää kunnioittaa. Ja vaikka joskus tekeekin töllöilyjä tai tuhmoroi, voi aina saada anteeksi.

Prinsessa joka lähti kälppimään -kuvakirjassa  on usean sadun sijaan vain yksi tarina, jossa prinsessa pakenee hänelle suunniteltua kohtaloa. On näet päätetty, että prinsessa Leonan pitää mennä naimisiin prinssin kanssa, mikäli haluaa pelastaa valtakuntansa lohikäärmekiroukselta. Prinsessa päättää, ettei moinen kohtalo kiinnosta häntä. Pakomatkallaan hän rientää monen sadun läpi ja kohtaa niistä tuttuja hahmoja. Hän muun muassa onnistuu vakuuttamaan Rumalle ankanpoikaselle, että tämä on oikeasti joutsen, vaatettamaan nakun keisarin ja pakenee huonoja kohteliaisuuksia laukovaa prinssiä, joka kaiken huipuksi pussaa Leonaa ilman lupaa.

Kekäläinen rikkoo onnistuneesti perinteisten satujen kaavoja ja osoittaa niiden ongelmakohtia luoden samalla ihastuttavan, uuden sadun, jonka sankaritar on itsenäinen ja vahva hahmo, jonka mieluusti tarjoaisin roolimalliksi nykylapsille.

***

Lukuromaaneja ja tietokirjoja koululaisille:

Ympyräiset-tunnetaitokirjasarjasta on tänä syksynä ilmestynyt helppolukuinen, 1.-2.-luokkalaisille sopiva kirja Minä olen Pomppu Bansku ja innostun helposti (saatu kustantajalta, Kustannus-Mäkelä 2022, kuvitus Matias Teittinen). Tämän kirjan voisi antaa lahjaksi lapselle, joka on hiljattain oppinut lukemaan. Sen virkkeet ovat melko yksinkertaisia ja muutama pidempi sana on tavutettu. Päähenkilö on minä-kertoja Pomppu Bansku, joka innostuu valtavan helposti, eikä osaa rauhoittua. Nyt hän on niin innoissaan syntymäpäivistään, että käy lopulta aivan ylikierroksilla. Sen ystävät eivät siksi enää jaksa leikkiä sen kanssa, eikä se onnistu myöhemmin edes nukahtamaan. Onneksi rauhallinen Fiksu Fantti tietää, mikä auttaa ja vie Banskun Zen Flamingojen luo oppimaan rauhoittumiskeinoja. 

Tämä kirja voinee tarjota samastumispintaa ja auttaa jotakuta lasta myös käsittelemään innostuksen tunnetta, joka menee yli. Kirjassa on mukana runsaasti puhekuplia, joissa lukijaa haastetaan miettimään omia tunteitaan ja tapojaan toimia. Eräs tokaluokkalainen oppilas luki tätä kirjaa koulussa ja totesi, miten "tuo Pomppu Bansku on niin kuin mä".

Helena Meripaasin kirjoittama alakouluikäisten romaani Kaisla ja Isla - Pystykorvatalvi (otava 2022, saatu kustantajalta) kertoo kahdesta tytöstä, jotka kumpikin ovat kokeneet elämässään hijattain suuria mullistuksia ja joutuneet muuttamaan tutusta kodistaan uusiin ympyröihin. Kumpikin heistä on yksinäinen ja tukeutuu surussaan rakkaaseen koiraansa.

Kaislan äiti on kuollut ja hän on muuttanut isän uusioperheen luo. Tyttö on jatkuvasti törmäyskurssilla äitipuolensa ja tämän 5-vuotiaan pojan kanssa. Kumpikaan uusista perheenjäsenistä ei oikein osaa olla koirien kanssa, ja Kaislan elämässä tärkeintä on hänen koiransa Kashmir. Isä on tytölle tärkeä, mutta tämän on selvästi vaikea tasapainoilla uuden vaimonsa ja Kaislan välillä.

Isla puolestaan yrittää isänsä kanssa sopeutua elämään Helsingissä, kun heidän äitinsä on lähtenyt toisen miehen matkaan ja ottanut perheen koirat mukaansa. Islalle ja isälle on jäänyt vain isän metsästyskoira Jokke, joka ei oikein tunnu sopeutuvan elämään kerrostalossa Helsingissä. Isla salaa isältää, että naapurivat valittavat, kun koira ulvoo päivisin yksin jäätyään, sillä tyttö ei halua millään erota koirastaan. 

Sattumalta tytöt tapaavat toisensa, ja siitä alkaa molemmille valoisampi aika ja sopeutuminen uuteen elämäänsä. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi alakouluikäisille lapsille. Koirafanit varmasti pitävät tästä, mutta nuorten elämän haasteet, ilot ja murheet koskettanevat muitakin lukijoita.

***

Maria Kuutti on kirjoittanut hienon kirjan, jota suosittelisin erityisesti noin 5.-7.-luokkalaisille pojille. Kirjan (Myllylahti 2022, saatu kustantajalta) nimi Lusikkatesti viittaa legendaan, jota kuudesluokkalaisen Maken serkku kertoo tälle: terveystarkastuksessa terveydenhoitaja testaa lusikalla, ovatko poikien kivekset laskeutuneet tarpeeksi. Kun Make ja kirjan päähenkilö Roope sitten näkevät ruokalassa, miten terveydenhoitaja laittaa lusikan ruokailun jälkeen laukkuunsa, ovat pojat - ja erityisesti Make - aivan kauhuissaan. Make päättää selvittää, onko legenda totta. Paha vain, että Makella on tapana joutua jatkuvasti ongelmiin, ja Roope joutuu mukaan tämän hölmöilyihin. Roopelle tämä on erityisen vaikeaa, sillä hän yrittää saada kerättyä koulussa vihreitä wilmamerkintöjä, jotta äiti antaisi ostaa mopon. Kaikesta kohelluksesta johtuen poikien välit kiristyvät, kun Roope joutuu kirjaimellisesti Maken temppujen maksumieheksi. Lisäksi Roope alkaa pelätä, että Make siirretään erityisluokalle, sillä on selvää, että Maken on hyvin vaikea keskittyä koulun käyntiin ja jonkinlaista tukea tämä tarvitsee.

Kirjassa on mukana Anne Muhosen mustavalkokuvituksia, joista näkee, että tämä on tehnyt myös sarjakuvia. Tarinaan tulee niiden kautta lisävivahteita. Pidin tästä kirjasta paljon, sillä Kuutti onnistuu mielestäni todella hyvin kirjoittamaan kuudesluokkalaisten poikien näkökulmasta. Tämä on pieni kirjahelmi, jonka toivon päätyvän kohderyhmänsä käsiin!

***

Tietokirjojen ystäville suosittelen kirjoja Nuoren antirasistin käsikirja (Otava 2022, saatu kustantajalta) ja Ameriikan lapset (Avain 2021).

Antirasistin käsikirjan on kirjoittanut Tinashe Williamson, kuvittanut Thea Jacobsen ja suomentanut Terhi Width. Kirjailija on 37-vuotias norjalainen, jonka sukujuuret ovat Zimbabwessa. Hän on kohdannut elämänsä aikana paljon rasismia ja kokenut siitä puhumisen vaikeaksi. Siksi hän kokee tärkeäksi tämän kirjan kirjoittamisen:Hän toivoo, että tämän kirjan avulla rasismista puhuminen on helpompaa niille, jotka ovat sitä kokeneet ja silmiä avaavaa kaikille muille. Kirjailija myös uskoo vuoropuhelun voimaan, ja kirjassa onkin mukana kahdeksan eritausta ja -näköistä nuorta, joiden tarinoiden ja kommenttien kautta lukija ymmärtää paremmin, mistä on kyse. Mielestäni Nuoren antirasistin käsikirja on erittäin monipuolinen, kiinostava ja tärkeä teos, joka sopii ihan kaikille nuorille (ja miksei vanhemmillekin lukijoille). Kirja opettaa tunnistamaan rasismin ja puuttumaan siihen. 

***

Karoliina Suoniemen lapsille suunnattu tietokirja Ameriikan lapset on erittäin mielenkiintoinen tietokirja, joka kertoo suomalaisten siirtolaisten matkoista ja elämästä Amerikassa. Kirjan aihe on ainakin itsestäni kiehtova ja käsittelee sellaista osaa historiassa, josta ei juurikaan koulussa puhuta - ei ainakaan näin monipuolisesti kuin Suoniemi tekee. Kirjassa siirtolaisten elämää käsitellään monipuolisesti aina matkaanlähdöstä asti. Suoniemi käy läpi ihmisten arkista työntekoa, juhlia, halua säilyttää osa kotimaastaan mutta myös menestyä ja sopeutua uudella mantereella. Lopussa hän myös esittelee joitakin tunnettuja amerikansuomalaisia. Tätä kirjaa hän ei ole kirjoittanut tarinamuotoon, mutta tietoteksti on helposti ymmärrettävää, ja sitä elävöittävät Emmi Kyytsösen tekemät kuvat ja jokuset tehtävät, joilla lukija voi testata omaa tietouttaan ja eläytyä amerikansuomalaisten elämään. Tämä kirja sopii kaikille historiasta kiinnostuneille nuorille viidennestä luokasta ylöspäin.

***

Varhaiskasvattajalle tai opelle

Ainakin oman lapseni päiväkodissa tunne- ja kaveritaitoja on jo vuosien ajan harjoiteltu muun muassa Piki-materiaalin avulla. Katri Kirkkopellon luomat Molli ja Piki ovat hahmoina aivan ihastuttavia, ja niistä kertovat kirjat kauniita ja tunteellisia. Nyt Kirkkopelto on tehnyt yhdessä Tiina Haapsalon kanssa Mollin superkortit - Tunnetaitoja ja toimintaa (Lasten Keskus 2022, saatu kustantajalta), joiden avulla lapsirymien tai miksei ihan yksittäistenkin lasten kanssa voi harjoitella itsetuntoa sekä tunne-, rauhoittumis- ja vuorovaikutustaitoja. Pakassa on 28 korttia, joiden toisella puolella on Kirkkopellon kauniita Molli-kuvia ja toisella puolella tehtäviä, jotka kannustavat lapsia kertomaan kuvasta ja oppimaan tunteista sekä toiminnalisin että sanallisin menetelmin. Lisäksi korteissa on myös Mollin mukavat-osio, joissa on rauhoittumis- ja rentoutumisharjoituksia. Nämä kortit olisivat varmasti mieluinen lahja ammattikasvattajalle.

Pssst... Kannattaa pysyä kuulolla, sillä joulukuussa on tulossa esittelyyn kirja Mollin joulusta....

Kirjalahja lapselle jouluksi

Tänäkin vuonna laitan omille lapsilleni pakettiin pari kirjaa, ja yksi heistä jopa toivoi pukilta kirjalahjaa. Myös kummityttöni ja lasteni pikkuserkku tulevat saamaan meiltä kirjapaketit, mutten tietenkään tässä voi vielä paljastaa, mitä lahjapapereiden sisältä paljastuu. Koska kirjalahjat ovat mielestäni - tietysti - mahtavia, vinkkaan tässä kuitenkin muutamasta kirjasta, joista meidän perheemme 5.-9.-vuotiaat lapsemme sekä minä olemme tykänneet.

Kuvakirjoista suosittelen lämpimästi Johanna Lestelän kirjoittamaa ja kuvittamaa Tuikku uskaltaa -kirjaa (Otava 2021, saatu kustantajalta), jonka olen aikaisemmin esitellyt tässä postauksessa. Tuikku on päiväkoti-ikäinen tyttö, joka tahtoisi kovasti mennä pelaamaan jalkapalloa oikeaan joukkueeseen, mutta kentän reunalla hän alkaa kuitenkin epäillä kykyjään ja jännittää niin, ettei ryhmään liittymisestä tule mitään. Oikeanlainen rohkaisu ja onnistumisen kokemus kuitenkin auttavat Tuikkua myöhemmin ymmärtämään, että kaikkia jännittää, ja mukaan voi mennä, vaikka ei aina osaisikaan. Lestelän kuvitus on melko pelkisttyä ja tyyli tunnistettavan omaperäistä. Minä ja perheeni 5-vuotias fanitamme Tuikkkua.

Tittamari Marttisen kirjoittamaa ja Johanna Ilanderin kuvittamaa Bonussiskoa (Kustannus-Mäkelä 2021, saatu kustantajalta) voin suositella erityisesti kaikille, joita uusperhekuviot koskettavat. Toki tämä on mukavaa luettavaa muidenkin, noin 4-8-vuotiaiden lasten kanssa. Kirja lähestyy uusperhe-aihetta lempellä otteella, eikä uusi sisarus ole tässä teoksessa kateuden tai vihan aihe, vaan päin vastoin, päähenkilö ihailee bonussiskoaan Kirsikkaa valtavasti. Toki bonussisaruksetkin välillä kinaavat keskenään, ja perheen aikuiset riitaantuvat, mutta kokonaisuus on kuitenkin erittäin positiivinen. Varsinaisia juonihuippuja siinä ei ole, vaan lähestymistapa on rennon kertova: tarina seurailee uusperheen elämää alkaen siitä päivästä, jolloin bonussisko muuttaa kertojan kotiin. Ilanderin kollaasimainen kuvitus on onnistunutta, ja minua miellyttää, miten toinen aikuinen - Outa - on kuvattu sen verran sukupuolettomasti, että omat lapseni pohtivat, onkohan hän mies vai nainen. Lapseni päätyivät siihen lopputulokseen, ettei sillä ole väliä, koska "nainen ja nainenkin voivat mennä naimisiin".

Usein iltaisin me istumme kylki kyljessä ikkunalaudalla ja katselemme kuuta. Se osaa lukea ajatuksia. Siksi kuu tietää, että Kirsikan saapuminen on elämäni paras päivä.

Mauri Kunnaksen faneille kannattaa tänä jouluna laittaa pakettiin hänen uusi kuvakirjansa Kuka kaappasi auringon? (Otava 2021, saatu kustantajalta), joka liittyy jo paljon aikaisemmin ilmestyneeseen Koirien Kalevalaan. Tämänkin kirjan tarina muistuttaa Kalevalan kertomusta auringon ryöstämistä, mutta "koirien tarina auringonryöstöstä on aivan omanlaisensa", kuten Kunnas esipuheessa sanoo. Kunnaksen aiempiin teoksiin verrattuna Kuka kaappasi auringon? on melko lyhyt kirja, ja lapsenikin ihmettelivät, joka tarina loppui. Toisaalta kompakti mitta mahdollistaa sen, että tämän kirjan voi lukea vaikka kokonaisuudessaan iltasatuna. Tarina kertoo siitä, miten Pohjan akka Louhi kähveltää kullanhimossaan, auringon taivaalta. Siitä seuraa tietysti pimeys ja kylmyys, joka kurittaa Kalevalaa. Susien Pohjolassa sen sijaan hikoillaan kuumuudessa, jonka kovetessa enää Louhi itse sinnittelee valtakuntansa kirjaimellisesti savuavalla tantereella. Onneksi aurinkoa ei kukaan voi lopullisesti kahlita, ja kirjan lopussa oikea luonnonjärjestys palaa, ja Louhikin oppii, mikä on kultaa kalliimpaa.

Kristiina Louhen Tomppa-sarja on kasvanut uudella kirjalla Tomppa ja mummolan karvatassut (Tammi 2021, saatu kustantajalta). Tompan mummilla on ennestään jo Vappu-koira, ja nyt mummi on hankkinut Vieno-pennun Vapulle kaveriksi. Tomppa menee äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa mummille kylään ja saa tutustua Vieno-pentuun. Pentu on useimpien pikkukoirien tapaan innokas tutustumaan ympäristöönsä ja tekee sen koirille luonnollisella tavalla, eli hampaillaan tutkimalla. Tutustumisen seurauksena Tompan rakas Martti-mato rikkoutuu, mutta onneksi mummi osaa korjata sen. Pentu on iloinen ja seurallinen ja sen kanssa on kiva leikkiä. Vieno opettelee vielä sisäsiistiksi, ja puree myös Tomppaa. Mummi selittää kärsivällisesti Tompalle, että Vieno vielä harjoittelee tiettyjä taitoja, eikä kukaan suutu, vaikka mattoon tulee märkä läikkä ja innokas koira pusuttaa Tompan siskon kumoon. Tämä kirja sopii loistavasti lahjaksi leikki-ikäsille lapsille, etenkin jos he haaveilevat omasta lemmiksitä tai pitävät eläimistä.

Niille eka- ja tokaluokkalaisille, jotka jo osaavat kohtalaisen hyvin lukea itse voin lämpimästi suositella Anneli Kannon kirjoittamaa ja Tuire Siiriäisen kirjoittamaa Kirjakärpänen-sarjan kirjaa Häntähoiva ja mahatautinen marsu (Karisto 2021, saatu kustantajalta). Minä tosin luin tämän meidän lapsillemme ääneen, ja siihen tykästyivät erityisesti 5- ja 7-vuotiaat lapseni. Kirjassa Martalla, Einolla ja Lilalla on Häntähoiva-niminen lemmikkikerho, joka saa tehtävän selvittää, mikä Einon marsua Spideä vaivaa, kun se on alakuloinen ja nököttää vain paikoillaan. Lapset havaitsevat, että Spidellä on ripuli, joten he ottavat selvää, miten marsua voi ja pitää siinä tilanteessa hoitaa. Marsu pestään ja sen häkkiin vaihdetaan puhtaat kuivikkeet, se myös eristetään lajitoveristaan ja viedään tietenkin eläinlääkäriin. Siellä he saavat varsin erikoisen hoito-ohjeen, jonka toteuttaminen aiheuttaa jopa hieman nolostelua. Onneksi marsu lopulta toipuu ja pääsee sitä kovasti ikävöineen lajitoverin seuraan. Häntähoivassa parasta on sen hieno lähestymistapa eläinten hoitamiseen. Testi on tarkoituksella helppolukuista ja virkkeet lyhyitä.

Alakouluikäisille vinkkaan lahjoiksi kolme lukuromaania:

Ensimmäinen, 9-vuotiaan lapseni suosittelema kirja on Jussi Lehmusveden kirjoittama ja Christer Nuutisen kuvittama Arianan aikamatkat -sarjan avausosa Robin Hood ja jäätävä pläjäys (Otava 2021, saatu kustantajalta). Tätä seikkailukirjaa lapseni suosittelee heille, jotka pitävät huumorista ja seikkailuista, vaikka kirja ei kuulemma olekaan varsinaisesti jännä. Tarinan päähenkilö, kuudesluokkalainen Ariana joutuu vahingossa porttiavaimen kautta toiseen ulottuvuuteen, aikakauteen, joka muistuttaa keskiaikaa. Siellä hän kohtaa myös salaisen ihastuksensa Pyryn. Lasten pitää selviytyä monesta kiperästä tilanteesta ja saada käsiinsä kolme avainta päästäkseen takaisin kotiin. Kuten lapseni sanoi, tarina on hieman kuin peli. Itseäni hieman ärsytti lukiessani se, että siellä täällä tekstiä on korostettu ISOILLA KIRJAIMILLA, mutta lastani tämä ei tuntunut häiritsevän. Itse ajattelin, että tämä sopii noin 3.-5.-luokkalaisille hieman heidän lukutaidostaan riippuen. 

Kaisa Paaston kirjoittaman Anni-sarjan toinen osa Anni kaverinkesyttäjä punaisella matolla (Tammi 2021, saatu) on onnistunut romaani ystävyydestä ja siitä kuinka kaverisuhteet helposti voivat mennä solmuun. Paasto kirjoittaa mielestäni aidonoloisesti neljäsluokkalaisten elämästä, ja tarinan kaverikiemurat kuulostavat tutuilta. Päähenkilö Anni on saanut edellisessä osassa uuden parhaan ystävän Riian, jonka kanssa alkaa ideoida hyväntekeväisyyselokuvaa hirmumyrskyn uhrien auttamiseksi. Riia kertoo elokuvasta Stinalle ja Julialle, joista Anni ei pidä ollenkaan. Annista alkaakin tuntua, että Riia ei oikeastaan tahdokaan olla hänen kaverinsa, eikä tehdä mitään Annin tavalla, vaan kuuntelee vaan pinkkityttöjä ja heidän ideoitaan. Kirjan edetessä Anni joutuu kuitenkin miettimään myös omia ennakkoluulojaan ja tapaansa välillä hieman määräillä muita. Onnistuisiko yhteistyö ja ennakkaoluulojen asettaminen syrjään puolin ja toisin? Tuleeko elokuvasta sittenkään yhtään mitään? 

Kuvituksen tähän kirjaan on tehnyt Mari Ahokoivu. Oma lapseni keksi tämän kirjan luettuaan monta luokkalaistaan tyttöä, jotka pitäisivät tästä kirjasta. Samaten hän nimesi muutaman pojan, jotka eivät todellakaan innostuisi tästä. Kirja sopii mielestäni hyvin noin 2.-5.-luokkalasille, ja tosiaan on ehkä perinteisessä mielessä tytöille sopivampi kirja.

Reetta Niemelän kirjoittamaa ja Katri Kirkkopellon kuvittamaa Mustan kuun majatalo -kirjaa (Lasten Keskus, saatu kustantajalta) olen lukenut iltasatuna 7- ja 9-vuotiaiden lasteni kanssa. Me kaikki pidämme tästä uuden fantasiasarjan avausosasta kovasti. Tarinan päähenkilö on Saimi, joka muuttaa eläinlääkäri-isänsä kanssa uudelle paikkakunnalle. Saimi tuntee itsensä hieman ulkopuoliseksi, eikä hänellä oikein ole ystäviä. Saimi on valtavan kiinnostunut perhosista ja ymmärtää luontoa ja kaikkia eliöitä upeasti. Varsina mielenkiintoisen (ja taianomaisen) sattumuksen seurauksena Saimi ja hänen isänsä päätyvät ostamaan vanhan kartanon, joka tuntuu olevan täynnä taikaa. Pian Saimi saa huomata, että se on täynnä vaikka mitä salaperäistä väkeä, joista osan vain hän itse tuntuu näkevän. 

Saimille selviä, että hän on salamieli, jonka kohtalo on huolehtia salaväestä eli taruolennoista, joilta ihmiset toimillaan vievät elinympäristöt niin, että nämä joutuvat pakenemaan Mustan kuun majataloon, eli Saimin uuteen kotiin. Sen lisäksi Saimin uusia ystäviä ja ehkäpä jopa Saimia itseään tuntuu vainoavan salaperäinen Quumestari ja vampiiri Hillevi Haava. Saimi perustaa uusien salaväkiystäviensä kanssa salakerhon, joka päättää selvittää, mitä on meneillään.

Tässä kirjassa sekä kerronta, fantasiaotukset että fantasiamaailman lomittuminen meidän reaalimaailmaamme on kirjoitettu taiten. Niemelä kirjoittaa hienosti kaikkien elävien kunnioittamisesta, hoitamisesta ja oikeudesta lajinmukaiseen elämään. Nämä teemat kulkevat punaisena lankana läpi kirjan. 9-vuotiaani hoksasi, että Saimi hoitaa ja kohtelee kaikkia eläimiä kuten "siinä yhdessä koirakirjassa ohjataan kasvattamaan koiranpentua" - siis rakkaudella, palkkioilla ja eläimen luontaisia tarpeita ymmärtäen. Kirjasta näkee, että lajikadon pysäyttäminen sekä eliöstön ja elinympäristöjen säilyttäminen ovat Niemellälle sydämen asioita.

Tietokirjoja ystävälle voin lämpimästi suositella Bettina Ipin kirjoittamaa, Mia Nilssonin kuvittamaa ja Marketta Pyysalon suomentamaa tietokirjaa Oivat aivot - Mitä päässsäsi tapahtuu? (Lasten Keskus 2021, saatu kustantajalta). Kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti, mutta mielestäni havainnollisella ja ymmärrettävällä tavalla aivojen toiminnasta. Kertoja on viisas pöllö, joka selittää lapselle erityisesti aisteista, tunteiden syntymisestä, muistista, aivojen "huoltamisesta", kehon toiminnasta, päätöksenteosta, unesta ja oppimisesta. Faktat kerrotaan pöllön puhekuplien ja sarjakuvamaisen kuvituksen kautta. Vaikka tekstiä on paljon, ei sitä ole mielestäni kuitenkaan liikaa ja kokonaisuus on yllättävän hallittu. Tästä kirjasta tulee mieleen vanha, kunnon Olipa kerran ihminen -sarja. Oivat aivot - Mitä päässsäsi tapahtuu -kirja sopii lahjaksi tiedonjanoisille esikoulu- ja alakouluikäisille.

Lopuksi haluan vinkata kirjalahjasta, jonka voisin antaa ihan minkä ikäiselle läheiselleni tahansa. Kyseessä on upea runokokoelma Tähtiviltti - Suomen lasten runot (Otava 2021, saatu kustantajalta), jonka on toimittanut Sanna Jaatinen ja kuvittanut Johanna Lumme. Kirja kokoaa yhteen kansanrunoutta, tuttuja runoklassikoita ja 2000-luvun runouutuuksia. Runot on jaettu teemoittain, ja mukana onkin runoja monista eri aihepiireistä vauvarunoista koulurunoihin, kummitusrunoista tunnerunoihin, eläinrunoista ruokailuun liittyviin runoihin ja vuodenaikaloruista ystävyysrunoihin (sekä monia muita). Mukaan mahtuu monia itselleni tuttuja runoja ja ihastuttavan monta uutta tuttavuutta. Opettajan näkökulmasta tästä runokokoelmasta löytyy runoja lähes jokaiseen koulussa vuoden aikana käsiteltävään teemaan, ja eräs opettajakollegani hankkikin tämän jo itselleen lainattuaan ensin minun kappalettani. Runoja tässä antologiassa on peräti 659 kappaletta, eli jos aloittaisi iltasaturunojen lukemisen uuden vuoden jälkeen, luettavaa riittäisi lähes pariksi vuodeksi!

Kuvakirja Suomen sisällissodasta: Oravien sota

Hätkähdyttävän hieno kuvakirja Oravien sota (Tammi 2021, arvostelukappale) on suomalaisen kirjailijan, Riina Katajavuoren ja saksalaisen kuvittajan, Martin Baltscheitin yhteistyön tulos, joka kuvaa onnistuneesti Suomen sisällissotaa ja siihen johtaneita tapahtumia. Kirjan idea syntyi, kun Goethe-Institut Finnland esitti kaksikolle vuonna 2018 kysymyksen, miten sodista ja konflikteista voisi puhua lapsille, kuinka heitä voisi vahvistaa itsenäisinä sekä vastuullisina kansalaisina ja ennen kaikkea, miten yhteistä tuskaa ja surua voisi käsitellä.

Mielestäni Oravien sota onnistuu vastaamaan kaikkiin näihin kysymyksiin, ja piirtää lukijan eteen kuvan sodan raakuudesta, inhimilliseltä tuntuvista syistä sen taustalla sekä taisteluiden surullisista seurauksista. Kirjan oravaveljeksistä vanhimmalla on syntymäoikeutensa takia isompi ja parempi pesäpuu, josta saa paremmin käpyjä. Kun koittaa ankara talvi, on Valtteri-isoveljellä ja hänen kavereillaan kaikki hyvin, mutta Pekka-pikkuveli kavereineen värjöttelee omassa pesässään  nälkää nähden. 

-Näin ei voi jatkua, sanoi Pekka. 

Pekka hyökkää ja hajottaa oravien kotien välillä olevan sillan. Vihapäissään veljekset kaatoivat toistensa pihapuut. Ei kulu kauaa, kun punaisiin ja valkoisiin sonnustautuneet oravat sotivat kaikkialla metsässä. Punainen Pekka on jo aikaisemmin ihaillut karhua, joka on riidoissa valkoisen Valtterin ihaileman suden kanssa. Susi tulee Valtterin joukkojen avuksi, ja karhu tarjoaa apuaan Pekalle. Taistelut metsässä kestävät 109 päivää, minkä jälkeen siellä on valtava hävitys. Vaikka Valtteri joukkoineen juhlii voittajana, ovat kaikki väsyneitä ja menettäneet monia ystäviään. Vangittuja vastustajia viruu vankileirillä ja tuhansia lapsia kulkee metsässä ilman vanhempia. 

Lopulta kuitenkin veljesten välille versoo uusi yhteisymmärrys, Valtteri ehdottaa, että ruuat jaetaan tulevaisuudessa tasan ja pesien jälleenrakennus tehdään yhdessä. Paikattu silta kulkee taas Pekan ja Valtterin kotien välillä, ja tarinan loppu on toiveikas: 

Tästä kaikesta on kulunut jo kauan aikaa. Vuosikausia. Siitä pitäen oravat ovat eläneet rauhassa. Ja elävät vastakin.

Katajavuori ja Baltscheit ovat luoneet tarinaan erittäin taitavasti kytkökset sekä Suomen sisällissotaan että karhun ja suden kautta myös tuolloiseem maailmanpoliittiseen tilanteeseen. Vähempiosaisen oraveljen kokema puute ja siitä syntyvä raivo tuntuu hyvin ymmärrettävältä, joskin lukija saa huomata, että oravan raivo saa suuret mittasuhteet, ja väkivalta synnyttää lisää väkivaltaa. Kuten historiantutkija Marko Tikka kirjan loppuun kirjoitetuissa jälkisanoissakin toteaa, voi tämän kuvakirjan lukea lapsen kanssa joko satuna tai historiallisia tapahtumia valottavana teoksena. Lukiessa lapsen kanssa voi pohtia, olisiko sota oravien välillä voitu välttää ja miten. Lapsen kanssa voi käsitellä myös syitä sodan taustalla, sodan seurauksia, oikeudenmukaisuuden kysymystä sekä väkivallattoman konfliktinratkaisun tärkeyttä. Eikä pidä unohtaa, että tälläkin hetkellä maailmassa on lukuisia konflikteja, ja omalta osaltaan Oravien sota auttaa sanoittamaan myös niitä.

Oravien sodassa tarina kerrotaan yhtälailla sanojen ja kuvien kautta, ja täytyy sanoa, että Baltscheitin kuvat ovat erittäin voimakkaita ja puhuttelevia. Sodan melskeessä oravien hahmot muuttuvat pelkistetyiksi ja villeiksi, ja kuvituksen värimaailma kapenee punavalkoiseksi. Mielenkiintoinen on myös kuvitustyylin muutos aivan viimeisellä aukeamalla, jossa oravat ovatkin inhimillistetyn sijaan aivan tavallisia metsäneläimiä - ei punaisia tai valkoisia, ei isoveljiä ja pikkuveljiä, vaan aivan kaikki samanlaisia.

Tätä kirjaa voisi lukea aivan hyvin koulussa 

Ystävystyminen ei käy taikasauvaa heilauttamalla

Luimme talven aikana esikoisen ja eskarilaisen kanssa kaksi kirjaa, jotka vaikuttivat aluksi varsin erilaisilta, mutta joiden aihe olikin loppujen lopuksi hyvin samankaltainen. Toinen kirjoista on Cristal Snown esikoisromaani Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku (Tammi 2020, saatu kustantajalta). Kirjan upean ja herkän mustavalkoisen kuvituksen on piirtänyt Kati Vuorento. Toinen kirjoista on Tom Percivalin kirjoittama ja kuvittama Satujen sankarit - Loitsuvaras (suom. Terhi Leskinen, Kumma-kustannus 2020, saatu kustantajalta, alkuteos MacMillan Children's Books). Molemmat näistä kirjoista ovat uusien sarjojen ensimmäisiä osia. Itseasiassa lainasimme kirjastosta jo Satujensankarit-sarjan toisen osan, sillä vauhdikkaasti etenevä seikkailu oli erityisesti minun ja eskarilaisemme mieleen. 

Siinä, missä Penni-kirjan kieli on kimurantin koukeroista ja melko haastavaa, on Satusankarit kirjoitettu väljällä fontilla ja niin yksinkertaisilla virkkeillä, että alakouluikäisten on helppo lukea kirjaa itse. Molemmat kirjoista sijoittuvat satumaailmoihin, mutta Percival ammentaa vanhoista tutuista saduista, ja Snow on luonut aivan omanlaisensa keijumaailman, Tuulenpesän metsän. Snown kirjassa sekä minua että erityisesti tokaluokkalaista lastamme viehätti juuri se, kuinka siihen on keksitty keijumaisia vastineita ihmismaailman asioille kuten esimerkiksi kakkuaineksia kivisokerista kaislakermaan ja kakkarakeltuaisiin. 

Penni Pähkinäsydän -kirjan päähenkilö on pikkuruistakin pienempi keiju, jonka sydän on niin herkkä ja hauras, että Penni on oppinut pelkäämään terveytensä puolesta. Tosiassa Pennin sydän ei ehkä olekaan fyysisesti heikko, vaan taipuvainen tuntemaan suuria ja ehkä siten myös särkymään suurista suruista. Eräänä kesänä Pennin maailma järkkyy, kun hänen naapuriinsa asettuu asumaan Markka Meritähti -niminen keijupoika, jota Penni alkaa vaistomaisesti inhota. Pennin mielestä Markka on tärkeilijä, joka pilaa hänen elämänsä. Yhdessä parhaiden ystäviensä Lianan ja Viliinan kanssa Pennin alkaa valmistaa isoäitinsä reseptillä kadotuskakkua, joka nimensä mukaan saisi Markan katoamaan. Kakun valmistus ei kuitenkaan ole helppoa sillä siihen tarvitaan muun muassa kadotettavan naurua ja kyyneleitä. Ainesosia hankkiessaan Penni joutuu viettämään aikaa Markan kanssa ja huomaa lopulta, ettei tämä ehkä olekaan aivan kamala. Harmillisesti silloin taitaa olla enää liian myöhäistä perua kakun taikaa, ja Penni saa katua katkerasti omia ennakkoluulojaan.

Kati Vuorenton lyijykynällä (?) tehty kuvitus on ihastuttavaa, ja varmasti 
tulisi vielä paremmin esille, jos kuvat olisivat värikuvia. Olin toivonut, että 
hänen nimensä oli mainittu myös kannessa eikä vasta sisäliepeessä, sillä nämä 
kuvat ovat iso osa kirjan viehätystä.

Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku tuntui etenevän paikoin hieman hitaasti, sillä kadotuskakkua leivottiin pitkään ja hartaasti. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt siitä, miten taitavasti Snow kirjoittaa ja käyttää kieltä. Paikoin kirjan pitkät ja monia asioita kuvailevat virkkeet tuntuivat kuitenkin hieman hengästyttäviltä:

"Penni on vasta näädän nokareen kokoinen keijunkikkara, joten hänen piti kiivetä ja kurottaa, jotta hän sai otteen maailman laajimmasta ja kenties painavimmasta tietosanakirjasta. Hän keskitti tasapainonsa ja riuhtaisi kirjan hyllystä, miltei tiputti sen, mutta onnistui laskeutumaan äänettömästi pikkuruisia siipiään räpytellen paksun punaisen ryijymaton päälle."

Loitsuvaras-kirjassa puolestaan seikkailevat Jaakko, Hilkka, Tähkäpää ja sisarukset Hannu ja Kerttu. He asuvat Tarinalassa, jonka keskustassa on puu, joka versoo asukkaidensa tarinoita. Vanhoista saduista tutuilla sankareilla on puussaan jo omat tarinansa, mutta niitä syntyy jatkuvasti uusia. Tämän kirjan päähenkilö on Jaakko, jonka isä on lähtenyt kauas vieraille maille etsimään kuukiveä eli ainetta, joka pitää kamalat peikot loitolla. Eräänä päivänä Tarinalaan saapuu laivan mukana Anansi-poika, joka hurmaa Jaakkoa lukuunottamatta kaikki puolelleen. Anansi on taitava ja reilu, mutta Jaakosta pojassa on jotain epäluotettavaa. Jaakko saakin aidon syyn epäillä Anansia, kun näkee tämän hiipivän salaiseen tapaamiseen peikon kanssa. Jaakko vakuuttuu siitä, että Anansi on itsekin valepukuinen peikko, ja päättää tehdä kaikkensa, jotta muut ymmärtäisivät, että Anansin aikeet ovat pahat.

Myös Percivalin kuvitus on paikoin todella onnistunutta. Tmä kuva pahasta 
äitipuolesta on hätkähdyttävä.

Kukaan ei usko Jaakkoa, ja niinpä tämä menee vieraisille merinoiden luo. Merinoitaharjoittelija Lilli ystävystyy Jaakon kanssa ja myy tälle loitsuja muistoja vastaan. Jaakko on valmis myymään kaikki kallisarvoiset muistot isästään saadakseen aina uusia loitsuja. Lilli kyllä varoittaa, että loitsut eivät yleensä toimi toivotulla tavalla, ja Jaakko saakin huomata, että hän ei onnistu paljastamaan Anansia, vaikka miten yrittää. Sen sijaan hän näyttää tempuillaan karkottavat kaikki muutkin ystävät ympäriltään. Onneksi Jaakko pysähtyy lopulta miettimään, onko Anansi sittenkään paha ja onko mitään enää tehtävissä tilanteen pelastamiseksi.

Kummassakin kirjassa on siis hyvin selkeä ystävyys-teema, ja kumpikin tarina on punottu osoittamaan, että toisiin ihmisiin kannattaa suhtautua ennakkoluulottomasti ja uusia ihmisiä ei pidä tuomita tutustumatta. Kirjojen päähenkilöt joutuvat myös pohtimaan sitä, ovatko he itse reiluja kavereita, jotka toimivat toisia kohtaan kauniisti. Vastaus taitaa olla, etteivät suinkaan aina, ja niinpä he joutuvatkin miettimään, kuinka omaa käytöstä voisi korjata. Aihehan on sinällään hyvin paljon käytetty lasten- ja nuortenkirjoissa. Jos se kiinnostaa, kannattaa lukea myös Miikka Pörstin kirjoittama Kaikkien juhla. 

Luettavaa koululaiselle hiihtolomaksi

Koululaisten hiihtoloma alkoi täällä Etelä-Suomessa tänään, ja moni varmasti aikoo ulkoilla ja talviurheilla, kun kerran talvikelit ovat vielä upeat. 

Ehkä johonkin väliin jää kuitenkin aikaa myös lukemiselle, ja ainakin meillä kotona koululaisen on hyvä välillä rauhoittua kirjan ääreen. Hän itse lukee tällä hetkellä Thomas Taylorin kirjoittaman Gargantis-kirjaa (WSOY 2020), joka on Malamanterin (2020, saatu kustantajalta) jatko-osa. Kirjan on suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Itse en ole lukenut Gargantista, mutta Malamanterin luimme ääneen yhdessä. Kirjoitin tuolloin eriskummalliseen merenrantakaupunkiin sijoittuvasta Malamanterista Instagramiin seuraavasti:

"Tätä kirjaa on suositeltu erityisesti Potter-faneille, ja voin kyllä kuvitella, että hekin tästä pitäisivät. Toisaalta Malamanterista puuttuu tietynlainen syvyys, esimerkiksi henkilöiden ajatuksia ja tunteita ei ruodita kovin syvällisesti. Toiminta on suoraviivaista, ja tapahtumasta toiseen mennään vauhdilla. Tämä välillä häiritsee, mutta nuorempienkin lukijoiden on ehkä juuri siitä syystä helpompi koukuttua juonenkäänteisiin. Jännitystä ja vauhtia tästä salaperäisestä kirjasta ei ainakaan puutu".

Kirjan päähenkilöt Herbert Sitrus ja tämän ystävä Orvokki Parma ovat molemmat orpoja, ja Herbert työskentelee Hotelli Vanhan Nautiluksen löytötavaratoimiston virkailijana. Orvokki ilmestyy hänen luokseen, ja tahtoo, että Herbert auttaa häntä selvittämään kadonneiden vanhempiensa tapauksen. Orvokin tulosta alkavat jännittävät tapahtumat, joihin liittyy mystinen koukkumies ja tarujen merihirviö Malamanteri. Tämä kirja sopii alakouluikäisille, joilla on jo hyvä lukutaito.

........................................

Aivan kaikille suosittelen Hirviö ja Helmikki -nimistä kirjauutuutta, jonka on kirjoittanut Jack Meggitt-Phillips ja kuvittanut Isabelle Follath. Tämän kirjan on suomentanut Marja Helanen. Me saimme tämän ennakkokappaleena WSOY:lta, ja luin sen ääneen eskarilaisellemme ja tokaluokkalaisellemme. Kirjaa ei tarvinnut lukea montaakaan sivua, kun tarina sai niin jännittävän ja yllättävän käänteen, että me kaikki kolme nieleskelimme pienoisesta järkytyksestä ja yllätyksestä... Tämä ilkikurinen, omaperäinen, yllättävä ja jopa hieman röyhkeä kirja muistuttaa Roald Dahlin kirjoja - niitä, joissa lapsia pistellään säälimättömästi noitien tai jättien poskeen.

Hirviö ja Helmikki -kirjassa tekstiä on kohtalaisen paljon, mutta rivitys on väljää ja siellä täällä on mustavalkoisia kuvia keventämässä tekstimäärää.

Kirjan päähenkilöistä toinen on 511 -vuotias Ebenezer, jonka ökykartanon ylimmässä kerroksessa asuu hänen pitkän ikänsä salaisuus: hirviö, joka sylkee sisuksistaan elämän eliksiiriä ja mitä tahansa tavaraa, kunhan Ebenezer ruokkii sitä aina sillä herkulla, jota hirviö kulloinkin pyytää. Ei ole väliä, toivooko hirviö ruuakseen maailman viimeistä dodoa, Ebenezerin lemmikkikissaa tai vaikka harvinaista papukaijaa, Ebenezer toimittaa sen hirviölle. Ebenezerillä ei nimittäin ole omaatuntoa, ja hän ajattelee vain itseään. 

Kun hirviö sitten tahtoo syödä ihmislapsen menee Ebenezer orpokotiin ja adoptoi sieltä koko orpokodin häijyimmän kakaran eli Helmikin. Sekä Ebenezer että Helmikki käyttäytyvät kirjassa varsin hirviömäisesti, mutta varsinkin Helmikillä on käytökseensä lopulta aika ymmärrettävä syy. Nämä kaksi oppivat kuitenkin tärkeitä asioita itsestään ja ystävyydestä, ja nousevat lopulta hirviötä vastaan. Kirjan loppu vaikuttaa onnelliselta, mutta voin sanoa, että aivan viimeisellä sivulla on käänne, joka ei sovi herkimmille lukijoille! Minä ainakin mietin, oliko kirjaa sittenkään sopivaa lukea ääneen eskarille. Olin varma, että hän näkee kirjasta painajaisia, mutta onneksi niin ei käynyt!

........................................

Mikäli luettavakseen tahtoo sittenkin jotain vähemmän pelottavaa, kannattaa lapsen valita monelle tuttuakin tutumman Timo Parvelan Ella-kirjasarjan toiseksi uusin osa Ella ja kaverit vihdoin kolmannella (Tammi 2020, saatu kustantajalta). Itseasiassa sarjan uusin osa Ella ja etäkaverit etäkoulussa taisi juuri ilmestyä, eli ahkerin lomalukija ehtii lukea vaikka nämä molemmat kirjat.

Ella ja kaverit vihdoin kolmannella -kirjassa Ella luokkatovereineen on todellakin viimein aloittanut kolmannen luokan. Oppilaat tuntevat itsensä jo valtavan isoiksi ja viisaiksi, mutta opettajalla tämä siirtymä on aiheuttanut ikäkriisin. Kuten sarjalle on tyypillistä, opettajan toilailut ovat käsittämättömiä ja naurattavat lukijoita. Hän etsii itseään ja yrittää nuorentua pukeutumalla milloin punkkariksi, milloin hoppariksi.

Opettaja ei ole ainoa, joka kriiseilee, sillä Patekin on suuren elämänmuutoksen edessä. Hänen on nimittäin mentävä naimisiin, jotta hän saa ajaa autoa. Patella on kuitenkin ongelma, sillä hänellä ei ole morsianta. Ella ja kaverit tahtovat tietysti auttaa ystäväänsä, ja päättävät etsiä tälle morsiamen. Tietysti tästä kaikesta aiheutuu kommelluksia ja hauskoja juonenkäänteitä. Ella jopa menee tapaamaan paikallista kirjailijaa Pamo Tirvelaa siinä toivossa, että tämä kirjoittaisi Patesta kirjan, ja Pate saisi kuuluisuutta ja sitä kautta ihailijoita.

Ellat ovat saaneen uuden ulkoasun: Anni Nykäsen piirtämiä kuvia on runsaasti ja osa tekstistä on sovitettu puhekupliin.

Aikuislukijalle tämän kirjan parasta antia onkin sarjan uudistuneen ulkonäön ja Anni Nykäsen piirtämien kuvien ohella juuri tämä Pamo Tirvelan ilmestyminen tarinaan. Tirvela on kirjailija, jonka runoja ei liene lukenut kuin oma äiti, mutta joka kuitenkin jotenkin kummasti muistuttaa erästä tunnettua tosielämän kirjailijaa... ;) Lapsilukijoita huvittavat hauskat sanailut, kommellukset, jotka syntyvät muun muassa väärinymmärryksistä ja opettajan pöllyilyt. Oman lisänsä tarinaan tuo myös se, että Ella tajuaa olevansa pihkassa Pateen!

........................................

Vielä Ella-kirjaakin hauskempi, ja sanoisinko kreisimpi, lastenromaani on Miina Supisen kirjoittama Rosmariini - Mättömädon salaisuus (WSOY 2020, saatu kustantajalta). Tämä kirja on myös kaikista näistä tässä postauksessa esittelemistäni kirjoista helppolukuisin, sillä se etenee yhtä vahvasti sarjakuvamaisen kuvituksen kuin lyhyiden tekstiosuuksien kautta. Minusta tämä Mättömadon salaisuus on tyyppiesimerkki nykylapsille suunnatuista romaaneista, joissa kuvituksen rooli on hyvin suuri. Olen huomannut töissäni, että moni kolmasluokkalaisista oppilaistanikin valitsee mielellään luettavaksi kirjoja, joissa kuvitus on runsasta ja tarinassa paljon huumoria. 

Rosmariini - Mättömädon salaisuus pohjautuu helppolukuisesta Lukupalat-sarjasta tuttuihin Kokkiklubi-kirjoihin. Mättömato-kirjassa keittiönoita-Rosmariini on vienyt kokkiklubilaiset toiseen maailmaan seikkailemaan, mutta aluksi näyttää, että eksoottisesta miljööstään huolimatta tämä Kumaria-niminen maa on varsin tylsä paikka. Sitten Madeleine nappaa veneen kyytiin suloisen, keltaisen toukan, joka syö matkalaisten veneen, ja siitä alkavat ongelmat! 

Retkeilijät tutustuvat ensin tanssiharjoituksia pitäviin hevosiin, joutuvat sitten ilmarosvojen ilmalaivaan ja sieltä muurahaiskuningattaren valtakuntaan, jossa he joutuvat orjatyöhön keittiöön. Kuningatar pakottaa kokkiklubilaiset ja muut orjuuttamansa keittiönoidat raatamaan jälkeläistensä tulevan syntymäpäivän takia, mutta kaikki heidän ponnistelunsa tuntuvat valuvan hukkaan, kun mättömato ahmii toukkien syntymäpäiväkakun! Madeleine suuttuu toukalle, joka muuttuu säikähdyksestä elottoman näköiseksi pötkyläksi. Tarinan lopussa tämä elottoman näköinen pötkylä muuttuu kauniiksi perhoseksi, joka onnistuu pelastamaan Rosmariinin ja kokkiklubialiset muurahaiskuningattaren vankeudesta. Rosmariini toimittaa kokkiklubilaiset takaisin omaan maailmaansa, mutta jää itse Kumariaan suorittamaan tärkeää tehtävää. Tämä tarinan loppu viittaa vahvasti siihen, että tulossa on uusia Rosmariini-kirjoja, joissa vauhdikkaat seikkailut jatkuvat.

Arvatkaas muuten, mikä näistä kirjoista oli meidän tokaluokkalaisemme suosikki? Kaikki olivat kuitenkin kivoja (Ella ja kaverit kuulemma vähiten suosikki), mutta parhaan kirjan tittelin pokkasi fantasiaromaani Malamanteri!

Väinö Linnaa lapsilukijoille

Tänään on kulunut 100 vuotta Väinö Linnan syntymästä. Epäilen, ettei tässä maassa ole kovin montaa aikuista suomalaista, joka ei olisi koskaan kuullut hänestä tai erityisesti Linnan menestysromaaneista "Täällä Pohjantähden alla" ja "Tuntematon sotilas". Linnan elämästä nykysuomalaiset eivät ehkä kuitenkaan tiedä kovin paljon, vaikka itse asiassa tänään Helsingin Sanomat julkaisi mielenkiintoisen artikkelin, jossa Linnan elämää ja häneen liitetty työläismyyttiä tutkiskellaan kriittisesti.

Tuon artikkelin on kirjoittanut Karo Hämäläinen, joka on kirjoittanut myös tänä syksynä julkaistun ja lapsille suunnatun kuvakirjan Tampereen linna (Tammi 2020, saatu kustantajalta), joka jakaa lapsille tietoa paitsi Väinö Linnasta ja hänen teoksistaan myös Tampereen kaupungista. Kirjan on kuvittanut Ilpo Koskela, ja teos on osa Tammen kaupunkikirjasarjaa. 

Kirjan idea on varsin hauska: Sisarukset Akseli ja Elina viettävät kesää mummolassa Urjalassa, josta he matkustavat mummin ja papan kanssa Tampereelle. Naapurin Jussi-setä antaa lapsille haasteen ja lupaa antaa näille kaksikymppiä, jos lapset löytävät Tampereen Linnan. Lapset ottavat tietysti haasteen vastaan ja lähtevät tutkimaan Tamperetta ja etsimään, mistä Linna voisi löytyä. 

Akseli ja Elina eivät siis tunne Väinö Linnaa tai tiedä hänen historiaansa Tampereella asuneena menestyskirjailijana. Tästä syystä lapset käyvät tutkailemassa muun muassa sekä Linna-kirjastoa, Hämeensiltaa ja Finleysonin tehdasaluetta pohtien, joska Jussi olisi sitä linnaa tarkoittanut. Matkan varrella heidän ja lukijan eteen pudotellaan pieniä vihjeitä oikeasta Linnasta ja paljon faktaa hänestä sekä Tampereesta. Ja tarinan lopussa paljastuu tietysti, mikä tai kuka se oikea Tampereen Linna todella on Minun lapsistani tämä kirja on mielenkiintoinen, joskin ensimmäisellä lukukerralla he eivät selvästi ymmärtäneet ihan kaikkea. Oman haasteensa toi, että luin kertomusta ja faktaruutuja sen rinnalla, mikä katkaisi juonen kulun tuon tuosta.

Oman tasonsa kirjaan tuo myös Koskelan kuvitus, jossa tarkkasilmäinen lukija voi nähdä monia hauskoja yksityiskohtia ja tapahtumia, joita ei mainita tekstissä lainkaan. Esimerkiksi erään kukkamekkoisen rouvan voi nähdä pyöräilemässä läpi Tampereen, ja torilla Tappara ja Ilves-fanit hautaavat erimielisyytensä löytäessään toisista treffiseuraa. Tarinassa ja kuvituksessa seikkailee Linnan lisäksi myös muita tunnettuja tamperelaisia Kirsi Kunnaksesta konstaapeli Reinikaiseen (tai ainakin minusta torilla päivystävä poliisi näyttää aivan Reinikaiselta). Hämäläinen on punonut hauskasti tarinaansa myös Linnan tuotannosta tuttuja nimiä kuten Akseli, Elina ja Jussi. Nämä yksityiskohdat aukeavat ehkä vain aikuisille, mutta se onkin mainiosti keksitty: Tämä lastenkirja tarjoaa oivalluksen iloa lasten lisäksi aikuisille.

Tarinan loputtua lapsilukija voi pelata "Kirjailijan kurimus ja kunnia" -peliä, jonka avulla hän voi myös seurata Linnan nousua tnuntemattomasta kirjailijanalusta kunniatohtoriksi. Lisäksi lopusta löytyy tietoa myös Linnan romaaneista ja tämän elämälle tärkeistä paikoista.

Kirjastokassin esittelyä: Luettavaa taaperoille, leikki-ikäisille ja eskarille sekä pikkukoululaisille

Olemme olleet jo melkein kuukauden verran lomalla ja käyneet sinä aikana kirjastossa muutaman kerran. Koska aikani kirjoittaa on tällä hetkellä aika rajattua erinäisten kesäloma-aktiviteettien takia, olen viime aikoina tehnyt muutaman kirjaesittelyvideon sellaisista kirjastolainoista, joista lapseni ovat erityisesti pitäneet. Nuo esittelyt ovat näkyneet sekä Instagramin Storyissa että blogin Facebookissa. Facebookiin pääset tämän sivun sivupalkissa olevasta Facebook-logosta.

Tuorein kirjastolöytö, josta erityisesti vajaa neljävuotias kuopukseni tykkää, on Fearne Cottonin kirjoittama ja Sheena Dempseyn kuvittama kuvakirja Joogavauvat (Kustannus-Mäkelä 2018). Kirjan on suomeksi riimitellyt Minna Ihatsu. Tämä kirja innosti kuopukseni joogaamaan kotona - ja tietysti minut hänen kanssaan. Kävimme lapsen aloitteestaan läpi jokaisen kirjassa esitellyn asennon, veikkei tässä kirjassa varsinaisesti opetettukaan joogaamista. Kirjan vauvat vain tekevät asanoja huvikseen, ja Dempseyn kuvitus esittelee jokaisella aukeamalla uuden asennon. Katso ihmeessä kirjan esittely alla olevasta videosta!

Toisella videolla esittelen useamman kirjan. Joukossa on kirjasuosituksia taaperoille (Peppe- ja Kolmikko-sarjat), leikki-ikäsille (Klaara ja laulava orkidea sekä Pieni Maija), karttakirja kaikille perheenjäsenille (Lumotun maan kartasto), tulevan eskarilaisen lainaamat helppolukuiset PikkuLukuavain-kirjat sekä tulevan tokaluokkalaisen valitsemat kirjat. Olin erityisen iloinen, kuinka paljon uutuuksia kirjaston hyllyistä kesäkuun alussa löytyi. Kannattaa katsoa tarkemmin videolta, millaisista kirjoista on kyse.

Tarkemmin esittelen:
- Mervi Lindman: Peppe potalla
- Maria Nilsson Thore: Kolmikko ulkoilee ja kolmikko leikkii sisällä
- Johanna Hulkko & Marjo Nygård: Pieni Maija
- Sharon Rentta: Klaara ja laulava orkidea
- Laura Ertimo & Satu Kontinen*: Lumotun maan kartasto
- Helena Bross & Kadri Ilves: PikkuLukuavain -kirjat
*Videolla erehdyksessä sanon Konttinen, eikä Kontinen, kuten kuuluisi. 

Lastenromaani, jossa hankitaan ystäviä: Anni kaverinkesyttäjä

Kaisa Paasto on kirjottanut lämminhenkisen lastenromaanin Anni kaverin kesyttäjä (Tammi 2020, saatu kirjailijalta), joka käsittelee oivaltavasti kouluikäisen yksinäisyyttä ja kaverittajäämisen aiheuttamia tunteita. Kirjassa kulkee rinnan ikään kuin kaksi juonipolkua: toisessa neljäsluokkalainen Anni kaipaa ystävää, toisessa hän yrittää voittaa uuden lemmikkipossunsa luottamuksen. Molemmat juonet kietoutuvat taitavasti yhteen, kun Anni hoksaa, että oikeastaan kaverinkin voisi kesyttää siinä kuin lemmikinkin.

Annista on tullut yksinäinen sen jälkeen, kun hänen paras ja oikeastaan ainoa ystävänsä Miisa muutti Amerikkaan. Sen jälkeen Anni on huomannut, ettei oikein osaa mennä mukaan muiden lasten juttuihin ja muuttuu kummallisesti tuppisuuksi toisten lähellä. Anni yrittää vakuutella, ettei oikeastaan edes välitä muiden tyttöjen seurasta, mutta pohtii toisaalta myös, miksi Koulu-Anni on niin kovin paljon tylsempi ja vaikeammin lähestyttävä kuin se oikea Anni, joka hän kotona on.

Annin perhe on hankkinut tytön toiveesta lemmikkipossun, mutta sekään ei tunnu tykkäävän Annin seurasta, vaan juoksee vauhkona karkuun. Niinpä vanhemmat ovat jopa alkaneet miettiä, pitäisikö possusta kuitenkin luopua. Anni on kyllä välillä itsekin vihainen Vaapulle ja pettynyt siihen, mutta Anni myös ymmärtää arkaa possuaan ja taitaa jopa samastua Vaapun ahdistukseen, kuten alla olevasta katkelmasta voi tulkita.

-Äiti, Vaappu on oikeasti kiva possu, hän sanoi hädissään.
-Joo, niinpä kai, äiti sanoi. -Eivät possut taida ihan samalla tavalla kesyyntyä kuin koirat. -No... Anni ei tiennyt, mitä sanoa ... 
Se oli Annin possu.
Annia alkoi itkettää.
-Ehkä se jo haluaisi kesyyntyä! hän sanoi. -Ehkä se ei vaan osaa.
-Osaa mitä? äiti kysyi ymmällään.
-Kesyyntyä! Saada kavereita. Ehkä jotkut ei vaan osaa sitä.

Onneksi Annilla on 19-vuotias isoveli, joka on selkäleikkauksen takia kotona sairaslomalla ja jolla on siksi paljon aikaa pikkusiskolleen. Akseli auttaa siskoaan googlaamaan vinkkejä lemmikin kesyttämiseen, rohkaisee tätä, kun Anni kaipaa rohkaisua ja neuvoo myös kavereihin liittyvissä kysymyksissä.

Lukijana ja opettajana tunsin välillä oikeasti pahaa mieltä Annin puolesta, sillä niin onneton tämä välillä koulussa tuntui olevan. Toisaalta mietin, kuinka monelle lapselle, nuorelle ja miksei myös aikuisellekin on tuttua se kuristava tunne kurkussa, kun tuntuu, että on päivästä toiseen muille kuin ilmaa. Tai jos joku joskus tuleekin juttelemaan, sanat karkaavat, eikä suusta tunnu tulevan yhtään järkevää vastausta.

Annia ei siis varsinaisesti kiusata, mutta hän on jäänyt siihen ikävään tilanteeseen, että se ainoa ystävä on lähtenyt, eikä valmiiksi muodostuneisiin porukoihin olekaan helppo päästä mukaan. Toisaalta Anni myös itse tyypittelee muutamaa luokkatoveriaan pinkki-ihmisiksi ja pitää yllä heistä muodostamia ennakkoluulojaan ehkä vähän turhankin hanakasti.

Anni oppii kuitenkin Vaappu-possua kesyttäessään muutaman hyvän kikan ja päättää itse aktiivisesti alkaa kesyttää kaveria itselleen. Hyvä kohde kesytettäväksi on toinen hiljainen tyttö, jonka nimi on Riia. Tämä ei kuitenkaan ole samanlainen kuin Annin vanha bestis Miisa, ja aluksi tuntuu, ettei kaveruus oikein ota syttyäkseen. Tytöiltä löytyy kuitenkin myös jotain yhteisiä kiinnostuksenkohteita, eikä kumpikaan heistä luovuta. Niin ystävyys alkaa hitaasti, kärsivällisyydellä ja sinnikkyydellä, syntyä. Sama kärsivällisyys ja toisen kunnioittaminen pätevät myös lemmikin kesyttämiseen, ja Anni huomaa ilokseen voittavansa myös Vaapun luottamuksen.

Luin tämän kirjan yhdessä kahdeksanvuotiaan lapseni kanssa, ja hänestä kirja oli hyvä, muttei kuulemma kovin jännittävä. Onkin totta, että Anni kaverinkesyttäjä ei ole niinkään juonivetoinen seikkailukertomus kuin tunteisiin ja sosiaalisiin suhteisiin keskittyvä lastenromaani. Koululuokalle ääneenluettuna tämä tarjoaisi monta hyvää keskustelunavausta ja aihetta yhteiseen pohdiskeluun. Tekstiä on kohtalaisen paljon, eli aivan aloittelevan lukijan kirja Anni kaverinkesyttäjä ei ole. Mari Ahokoivun piirtämät hauskat kuvat kuitenkin tuovat tekstin lomaan mukavaa kevennystä ja sopivat mainiosti tarinaan.

Muumi-kirjojen -lukuhaasteen koonti (linkitä omat postauksesi tähän)

Ystävänpäivänä 2020 alkanut Muumi-kirjojen lukuhaaste päättyi vappuaattona. Haasteen aikana luettiin Muumi-kirjoja, ja halutessaan sai lahjoittaa jokaista lukemaansa kirjaa kohti valitsemansa summan #MEIDÄNMERI -kampanjaan. Rahat menevät Itämeren suojelutyöhön. Kaikki haasteessa mukana olleet voivat liittää tämän postauksen kommenttikenttään linkin postaukseensa. Minä nostan ne tähän postaukseen.

Minä luin haasteeseen yhteensä seitsemän kirjaa, joista kaksi oli Tove Janssonin kirjoittamia romaaneja, kolme hänen tekemäänsä kuvakirjaa, yksi faktiokirja sekä yksi tietokirja. Tarkoitus oli lukea myös Näkymätön lapsi -romaani, mutta tämä koronakevät ja siitä johtuva etäopetusrumba on vienyt ison osan ajastani, enkä kertakaikkiaan ehtinyt lukea enempää.

Luin seuraavat kirjat:

• Janina Ahlfors, Minna Honkasalo & Päivi Arenius: Muumimuseokirja 
• Katariina Heilala, Miina Mäki, Riina Kaarla & Sami Kaarla: Muumipeikko majakkasaarella - Retki meriluontoon! 
• Tove Jansson: Muumipappa ja meri 
• Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva 
• Tove Jansson: Kuinkas sitten kävikään?
• Tove Jansson: Kuka lohduttaisi nyytiä?
• Tove Jansson: Vaarallinen matka

En ollut aiemmin lukenut yhtään Toven kirjoittamaa romaania, ja ihastuin hänen tapaansa kirjoittaa. Etenkin Muumipappa ja meri -kirjassa oli paljon viisaita sanoja ja kauniita kuvauksia. Kaikissa lukemissani Toven kirjoissa - sekä kuvakirjoissa että romaaneissa - koetaan suuria ja pieniä seikkailuja ja löydetään vanhoja sekä uusia ystäviä, mutta myös tutkiskellaan itseä. Tykästyin erityisesti romaaneihin Muumimappa ja meri, kuvakirjaan Vaarallinen matka ja opetuskäytössäkin hyödylliseen sekä monipuoliseen Muumimuseo -kirjaan.

Jokaista lukemaani kirjaa kohti lahjoitin 2 euroa #MEIDÄNMERI -kampanjaan.

Haasteeseen osallistui sekä kirjabloggaajia että kirjagrammaajia. Myös Facebookin kautta tuli pari osallistujaa. Arvon heidän joukostaan Muumit ja suuri tuhotulva -kirjan voittajan lauantaina 9.5. 

Mukana olivat muun muassa:

• Jokke/ Jokken kirjanurkka, joka luki kirjan Vaarallinen matka.
• Ulla/ @tarinanuppuja, joka luki ainakin Näkymättömän lapsen ja Vaarallisen matkan.
• Eveliina/ @kauniitalukuja, joka luki muun muassa Muumipapan urotyöt ja Taikatalven
• Sanna M., joka luki pahvikantisia Muumi-kirjoja vajaa vuoden ikäisen pienokaisensa kanssa (Facebook)
• Justiina/ @vuosisadantarina, joka luki muun muassa kirjat Taikatalvi ja Muumipeikko ja pyrstötähti
• Nea/ @pagesofgem
• Paula/ Kirjan pauloissa, joka luki kirjan Muumipappa ja meri.
• Kati/ Lastenkirjavuosi, joka luki peräti kuusi muumikirjaa. Niistä hän bloggasi neljästä.

Edit. Lukuhaasteen arpajaisissa onni suosi Justiinaa/ @vuosisadantarina. Voittajalle on ilmoitettu henkilökhtaisesti.