Kääk! Kuinka selviämme etäkoulusta ja -varhaiskasvatuksesta?

Nyt on takana ensimmäinen jakso etäkoulua - siis se pätkä, jonka ajaksi hallitus aluksi asetti koulusulun. Kaikki me tiesimme - tai ainakin epäilimme, että ihan näin lyhyellä ajalla emme selviä, ja oikeassa olimme. Vielä on jäljellä ainakin toinen mokoma. Ajattelin nyt kirjoittaa, miten meidän perheessämme etäkoulu-, etävarhaiskasvatus- ja meidän vanhempien etätyöt on järjestetty. Mukana on myös aika monta tehtävä- ja puuhavinkkiä, kannattaa siis lukea "sillä silmällä", mikäli aihe koskettaa juuri teidän perhettänne.

Kun aloitimme etätyöt ja etäkoulun ekaluokkalaisen kanssa, meille oli selvää, että myös perheen kaksi muuta lasta (vajaa 6v. ja 3,5v.) jäivät myös kotiin. Minä joudun tokaluokkalaisten opena menemään ajoittain töihin omalla lähiopetusvuorolla, mutta halusimme minimoida kontaktien ja tartuntariskin määrän pitämällä kaikki lapset kotona.

Tämä tietysti tarkoitti sitä, että jotenkin pitäisi hoitaa sekä ne omat työt, mikä minun tapauksessani tarkoittaa kahdeksantoista tokaluokkalaisten etäopettamista, että omien lasten kotivarhaiskasvatus ja huolehtia ekaluokkalaisen etäkoulun sujumisesta. Vaikka hänen omalta opelta tulee videoita ja kännykällä reaaliaikaista apua ja ohjetta, on selvää, että ekaluokkalainen tarvitsee tukea etäkoulunkäyntiin; Ainakin niiden wilmaan tulleiden tehtävien avaamisten ja suoritettujen tehtävien valokuvaamisen ja opelle lähettämisen verran.

Meillä koko tämä monimutkainen paketti onkin hoidettu jotakuinkin niin, että joko minä tai mieheni polkaisemme kotikoulun käyntiin toisen aloitellessa omia töitään. Katsomme aamun kalenterin, kuten päikyssä ja lapsen koulussa on tehty, selvitämme päivän kouluaineet ja ryhdymme hommiin. Jos ekaluokkalainen on saanut omalta opeltaan jotain toiminnallista tehtävää, otetaan pienemmän sisarukset niiden tekemiseen mahdollisuuksien mukaan mukaan. Matematiikan mittaamis- ja geometriajaksot olivat täynnä tällaisia toiminnallisia hommia, mikä oli toisaalta kivaa, mutta toisaalta niiden toteuttaminen vaati aikamoista multitaskaamista meiltä vanhemmilta. Varsinkin minun pitää tietysti olla itse opettamassa niitä omia oppilaitani ja päivystämässä meetissä ja whatsapp:ssa... Aika monta kiireistä hetkeä ovat pelastaneet Hamahelmet, Plusplus-Palat, Geomagit, palapelit, tangram-palat, muistipelit ja Ekapeli Alku.

Mikäli kumpikin meistä vanhemmista on kiireinen oman työnsä kanssa, pitää pienten pärjätä melkolailla omillaan. Tähän olemme keksineet ratkaisuksi erilaiset "koulutehtävät", eli kynähommat saman pöydän ääressä, jossa minä tai mieheni hoidamme omia töitämme ja ekaluokkalainen opiskelee oman opensa ohjeiden mukaan. Erilaiset tehtäväkirjat ovat osoittautuneet todella hyödyllisiksi tähän tarkoitukseen. Net toimivat siis hetken jos toisenkin lasten viihdyttäjinä, mutta tietysti myös ihan oikeasti opettavat heille ikätasoonsa sopivia akateemisia taitoja ja hienomotoriikkaa siinä sivussa.

Menossa Hauskat eskariharkat.

Viskari täyttää Hauskat eskariharkat - Tehtäväkirjaa (TacTic Publishing 2019, suom. Taina Tiuri, saatu kustantajalta), jossa on ihastuttavan isot ja värikkäät kuvat sekä erilaisia kirjaimiin, tarkkaavaisuuteen, numeroihin, lukumääriin, kynänkäsittelyyn ja päättelyyn liittyviä tehtäviä. Osa tehtävistä on hieman haastavampia kuin toiset, mutta ainakin meidän jo itse lukeva viskarimme on selvinnyt näistä melko itsenäisestikin. Kirja onkin oikein toimiva, mutta pienenä miinuksena se, että kirjainten ja numeroiden piirtämistehtäviin ei ole piirretty nuolilla piirtosuuntaa valmiiksi. Leikki-ikäiselle on ollut hieman hankalampi löytää sopivan helppoja ja lasta kiinnostavia kynäpuuhia, mutta erilaiset värityskuvat ja esimerkiksi kummeilta lahjaksi saatu Pyyhittävät piirrokset (Oppi&Ilo 2019) on jaksanut viihdyttää häntä hetken. (Lisää tehtäväkirjoja tämän jutun lopussa.)

Oppi&Ilo:n pyyhittäviä tehtäviä pienimmälle puuhastelijalle.

Tehtävien jälkeen on oman kirjan lukemsien, vuoro, eli ekaluokkalainen lukee opettajansa ohjeiden mukaan omaa kirjaa 15 minuttia (näistä kirjoista tulossa postaus myöhemmin), viskari lukee omaa kirjaansa ja 3,5-vuotias pelaa viisi minuuttua Ekapeli alkua, selaa omia kuvakirjojaan tai, jos ehdimme, minä tai mieheni luemme hänelle. Viskari on lukenut Pikku lukuavain -kirjoja, minun vanhaa aapistani ja nyt myös Sanoja ja lauseita aloittelijoille -kuvasanakirjaa (TacTiv Publishing 2019, suom. Alpo Nykänen, saatu kustantajalta), jossa on sanoja sekä yksinkertaisia virkkeitä, jotka kertovat, mitä arkielämää kuvaavissa kuvissa tapahtuu. Kirjan on tehnyt Magali Clavelet, Séverine Cordier ja Mylène Rigaudie. Mietin, että tämä kirja voisi sopia myös S2-oppilaille.

Viskarille: Sanoja ja lauseita alottelijoille sekä Hauskat eskariharkat

Pikkuisin tykkää kuunnella pitkiäkin kuvakirjoja, mutta lyhyet, pahviset kirjat ovat hyviä hänen "itsenäiseen" lukemiseensa, sillä niiden tarinan hän voi itse "lukea" samalla, kun isommat sisarukset lukevat omia kirjojaan. Tähä tarkoitukseen hyviä kirjoja ovat muun muassa Jujja Wieslanderin ja Sven Nordqvistin Varis sanoo EI! (Kustannus-Mäkelä Oy 2017), Sven Nordqvistin kirjoittamat ja kuvittama Viiru ja Pesonen piilosilla (Tammi 2016) sekä uudet uudet, vastikää TacTiv Publishing:ta saamamme kurkistuskirjat Leikitäänkö yhdessä? ja Korjaamon kaverit. Molemmat kirjat on kirjoittanut ja kuvittanut Nicola Slater ja suomentanut lrene Raivuo. Kirjoissa Kati-kissa lähtee etsimään itselleen leikkikaveria, ja vaikka moni hänen tapaamistaan tyypeistä on varsin kiireisiä, löytää hän itselleen aikamoisen sakin seuraksi. Kirjoissa on kivoja kurkistureikiä ja aukeavia "autoja" ja "taloja", joista paljastuu lisää luettavaa.

Kuka ehtisi leikkimään?

Lukemisen jälkeen mennemme yleensä ulos (minä ja mieheni hoidamme samalla töitä), minkä jälkeen syödään, nuorin menee päiväunille ja viskari sekä ekaluokkalainen tekevät omia puuhiaan. Ekaluokkalainen tekee loput koulutehtävänsä ja viskari kuuntelee yleensä äänikirjaa joko BookBeatista tai Lukulumo-sovelluksesta, joka on nyt avattu ilmaiseksi kaikille. Jos ekaluokkalaisella on ollut vähän etäkouluhommia, hän saattaa haluta vielä jatkaa kynäpuuhia Riitta Korhosen kirjoittaman ja Teresa Bastin kuvittaman Koululaisen tehtäväkirjan (TacTic Publishing 2018, saatu kustantajalta) parissa. Tässä kirjassa on kuulemma "paljon hauskemmat tehtävät ja kivemmat sivut, koska on värikuvia" kuin heidän omassa, koulusta saadussa harjoituskirjassa. Minunkin mielestäni tässä kirjassa värikkäät kuvat ja monipuoliset tehtävät ovat toimivia, joskin olisin kaivannut hieman suurempia viivastoja mallikirjainharjoituksiin. Koululaisten tehtäväkirja on nimensä mukaan suunniteltu kouluikäisille lapsille, ja siinä on paikoin aika paljonkin luettavaa. Taitava ekaluokkalainenkin pärjää suurimman osan tehtävien kanssa itsenäisesti, mutta ehkä parhaiten tämä kirja sopii 2.-4.-luokkalaisille, jotka kaipaavat lisäpuuhastelua.

Koululaisen tehtäväkirja ja Tietoa ja tarroja: Avaruus - Tehtäväkirja

Pienimmän päiväunien jälkeen minä tai mieheni irrottaudumme omista töistämme sen verran, että saamme pesueellemme syötettyä välipalat, puettua lapset taas ulkotamineisiin ja ohjattua heidät ulos. Iltapäiväulkoilujen jälkeen toinen meistä aikuisista huolehtii vielä, että esikoisen taito- ja taideaineiden sekä englannin tehtävät tulevat tehtyä, lasten harrastuksien etätehtävät suoritettua ja mahdollisesti vielä päiväkodin lähettämät montessoritehtävät ja taitohaasteet toteutettua. Työpäivämme jatkuvat yleensä aika myöhään, koska työtehtäviä jää väkisinkin iltaa, sillä lapsia pitää ohjata, paimentaa, ruokkia ja hoitaa omien töiden lomassa. Voin sanoa, että setti on haastava, sillä omat oppilaani tarvitsevat minua koko ajan klo 9.00-15.00 välillä, minkä päälle tulee kaikkien etäopetusvideoiden ja -tehtävien tekeminen, verkkotallentaminen ja seuraavien päivien tehtävien suunnittelu. Ja silloin, kun minä olen lähiopetuksessa, ei mikään toimi kuten yllä kirjoitin, koska kotona on vain yksi aikuinen, jonka myös pitää tehdä omia töitää. Jotenkin ihmeen kaupalla niistäkin päivistä toissaviikolla selvittiin...

Pöllöt askarreltiin ekaluokkalaisen open ohjeiden avulla.

Emmekä teitystikään ole tässä tilanteessa yksin, vaan kaikkialla Suomessa vanhemmat yrittävät lapsineen selvitä töiden ja koulutehtävien sekä varhaiskasvatuksen yhdistämisestä kotioloissa. Ruokaakin kuluu kattilakaupalla, kun kaikki ovat koko ajan kotona syömässä. Lapset kaipaavat kavereitaan ja harrastuksiaan, me aikuiset omaa tekemistä ja kaikki ikävöivät läheisiä sukulaisia ja ystäviä, joita ei voi nyt tavata. Aika moni virke alkaakin nykyään: "Sitten tämän koronan jälkeen..."
Nii-in, SITTEN. Sitten kaikki on kyllä ihan uutta, toisaalta vanhaa ja tuttua, toisaalta uutta. Toivotaan, että se aika koittaa mahdollisimman pian!

Tähän loppuun sopii Lauri tähkän yhdessä yli sadan artistin kanssa tekemä kappale Uuden edessä.

Muutama tehtäväkirjavinkki:

• Anne Luukkanen, Päivi Puustinen & Jii Roikonen: Reuhurinne - Askartelukirja (Otava)
• Miia-Liisa Waneus & Jii Roikonen: Reuhurinne - Metsäretki (Otava)
• Elli Mäkilä & Jii Roikonen: Reuhurinne Nettipuuhat (Otava)
• Tietoa ja tarroja: Avaruus - Tehtäväkirja (TacTic Pubishing, saatu kustantajalta)
• Tietoa ja tarroja: Meret - Tehtäväkirja (TacTic Publishing, saatu kustantajalta) -> Näissä kahdessa alimmaisessa on tarrojen lisäksi valtava määrä tietoa, joita sujuvasti lukeva ekaluokkalaisemme on lueskellut ja ihmetellyt.

Kevätseurantaa tehty Reuhurinne - Metsäretki -kirjaan.

Kuvakirja lapsen huolista ja peloista

Matthew Morgan ja Gabriel Alborozo (kuv.) ovat tehneet yhdessä herkän kuvakirjan Onneksi on ystävä (Tactic Publishing 2017, saatu kustantajalta, suom. Elina Vuori), joka ilahdutti ja ihastutti minua tärkeällä ideallaan ja onnistuneella toteutuksellaan.

Kirjassa pieni Mika-poika on kaikesta hirveän huolissaan. Hän pelkää asioita, jotka ovat olemassa (kuten hämähäkkejä), hän pelkää asioita, jotka ovat mielikuvitusta (esimerkiksi hirviöitä ja sitä, että ammeen reikä imaisisi hänet putkistoon). Mika pelkää myös sitä, mitä muut hänestä ajattelevat ja sitä, miten erilaisissa tilanteissa toimitaan. Hän on huolissaan siis koko ajan, ja huolia on niin paljon, että ne aivan pyörryttävät Mikaa.

Mika ei uskalla puhua huolistaan kenellekään, koska hän ajattelee, että vanhemmilla ei ole aikaa, sisko saattaa suuttua hänelle ja opettajakin voi pitää häntä ihan typeränä. Erityisen surullista on se, että vaikka Mikan vanhemmat ymmärtävät pojan olevan peloissaan ja huolissaan kaikesta, he eivät tiedä, miten voisivat auttaa poikaansa.

Onneksi Mikalla on kuitenkin eräs, joka osaa auttaa poikaa. Mikan Luppa-koira näkee, mikä sen ihmisystävää painaa, ja rohkaisee tätä kertomaan murheistaan. Mika tekee työtä käskettyä ja alkaa kertoa mielessään pyöriviä ajatuksia Lupalle. Puhumalla pelot tulevat ulos Mikan mielestä pyörimästä, ne muuttuvat kupliksi, jotka Mika yhdessä Lupan kanssa poksauttaa rikki yhden toisensa jälkeen. Niin Mika pääsee eroon turhista peloistaan, vaikka tietysti hän - kuten jokainen muukin maailman ihminen pelkää jotain. Mikä parasta, Mika oppii, että jos häntä alkaa huolettaa liikaa, kertominen auttaa ja puhua voi myös läheisille ihmisille.

Onneksi on ystävä on hyvä kirja kaikille, jotka murehtivat jotakin. Morgan ja Alborozo onnistuvat sekä tekstin että kuvien kautta osoittamaan pienillekin lukijoille, miten puhuminen ja huolien jakaminen tekee niistä helpommin käsiteltäviä ja usein myös auttaa niitä häviämään. Olisi tietysti ollut lohdullista, että Mikan puhekumppaniksi olisi heti alussa tullut joku hänen läheinen aikuinen tai että joku Mikan murheet tunnistanut läheinen olisi osannut auttaa poikaa. Onhan kuitenkin oikeassakin elämässä niin, että aina meillä aikusilla ei valitettavasti ole vastauksia tai ratkaisua kaikkeen eikä kaikilla lapsilla ole aikuista läsnä. Silloin voi lohduttaa sekin ajatus, että myös lemmikkieläin tai vaikka oma pehmolelu voi toimia huolten kuuntelijana ja kantajana.

Pienten lasten oma joulukirja: Tonttujen talvitouhut

Tonttujen talvitouhut (Tactic Publishing 2017, alkuteos Coppenrath Verlag GmbH & Co. KG, arvostelukapl.) on tukeva pahvikirja, joka sopiikin oikein mukavasti luettavaksi noin 2 - 4-vuotiaiden lasten kanssa. Lapsi pääsee kirjaa lukiessa kurkkaamaan tonttulasten elämään ja etsimään aukeama toisensa jälkeen tuttuja hahmoja.

Kuten kirjan nimikin jo kertoo, siinä esitellään kuuden aukeaman verran tonttujen touhuja. Tontut leipovat, leikkivät lumileikkejä, käyvät joulumarkkinoilla, valmistavat joululahjoja ja huolehtivat myös eläinystävistään. Viimeisellä aukeamalla tontutkin pääsevät nauttimaan joulurauhasta ja -iloista!

Kirjan juju on siinä, että jokaisella aukeamalla touhuaa seitsemän tonttua, joita lukija voi etsiä. Erityisesti eräs raitalakkinen Matti-tonttu puuhailee yhtä sun toista vähän hupsua ja hupaisaa - vähän siis kaikkea sellaista, mikä huvittaa pientä lukijaa.

Tonttujen talvitouhut on kirjoittanut Kristina Schaefer, kuvittanut Outi Kaden ja suomentanut Elina Vuori.

Mitäs se Matti nyt touhuaa?!

Tietokirjoja perheen pienemmille

Blogini alkuaikoina kirjoitin kulkeneuvo-aiheisesta lasten tietokirjasta, joka oli tuolloin noin kolmevuotiaan esikoiseni yksi suosikkikirjoista. Edelleen tuo sama kirja on meillä ahkerassa luvussa, ja nykyään sitä haluavat lukea niin 5,5-vuotias esiklinen kuin hänen kolmevuotias pikkusisaruksensakin. Samaiseen Pienet tutkijat -sarjaan on sittemmin ilmestynyt muitakin osia, joista olemme lainanneet kirjastosta ihmistä käsitteleväm tietokirjan, ja nyt saimme kustantajalta yllärinä kirjat Pienet tutkijat - Maatila sekä Pienet tutkijat - Dinosaurukset (Tactic Publishing 2017, alkuteokset Templar Publishing). Molemmat kirjat on suunnitellut Helen Chapman, tekstistä ja kuvista on vastannut Dynamo Ltd., ja kirjat on suomentanut Tuula Kuoppala.

Nämä Pienet tutkijat -sarjan kirjat ovat siitä hauskoja, että jämäköiden pahvisten kansien ja sivujen ansiosta ne sopivat jopa taaperon käsiin, mutta toisaalta tietoa on niin runsaasti, että isompikin leikki-ikäinen niitä voi hyvin lukea. Jos kirjan haluaa lukea pienemmän lapsen kanssa, voi osan runsaasta tietomäärästä jättää lukematta, sillä kokonaisuus ei siitä kärsi. Osa tiedoista on muuten luukkujen takana, ja kaikkihan me varmaan olemme huomanneet, kuinka paljon luukkukirjat pieniä kiehtovat.

Pienet tutkijat on käännöskirjasarja, mikä näkyy erityisesti maatilakirjassa muutamassa kohdassa. Farmarin pelloilla viljellään maissia, mikä ei ole kauhean tyypillistä täällä Suomessa, ja osiossa Vihannekset ja hedelmät lukee, että kasvimaan lukuisista viljelyskasveista saadaan satoa lähes ympäri vuoden. Suomen avokasvimailla tuskin ainakaan! Muuten tiedot vaikuttivat ainakin omaan silmiini ihan paikkansapitäviltä. Dinosauruskirjassa minua ilahdutti erityisesti se, että lukijalle kerrotaan, etteivät lentoliskot ja vesiliskot ole dinosauruksia, vaikka erityisesti lentoliskoja monesti pidetään lentävinä dinosauruksina.

Maatila-kirja esittelee lukijalle maatilan elämää, töitä, eläimiä ja niiden asuinsijoja, viljelyä, lypsämistä ja keritsemistä, tilan töissä tarvittavia koneita sekä vuodenkiertoa maatilan töiden näkökulmasta. Dinosaurukset-kirjassa kerrotaan dinosaurusten poikasista, eri kausista, ilmojen ja merten eläimistä sekä lopuksi vielä dinosaurusten tuhosta ja nykytutkijoiden työstä. Pidin erityisesti siitä, että eri kausien (muun muassa liitukausi jne.) yhteydessä on kartat, joista voi seurata, miten mannerlaatat ovat liikkuneet ja miten maanosat ovat hiljalleen erkaantuneet.

Kummassakin tietokirjoista on leikkisä kuvitus, ja faktojen sekaan on kuvien avulla lisätty humoristisia yksityiskohtia. Katsokaa vaikka tuota kuvaa siisteistä sioista! Nämä Pienet tutkijat -kirjat ovat hauskoja lahjoja innokkaille tiedonetsijöille!

Ps. Pysykäähän kuulolla, tällä viikolla on tulossa lisää tietokirjaherkkuja pikkulukijoille!

Lue tietokirjaa! - Vaikkapa Mahtavaa dinosauruskirjaa

Sunnuntaina 3.9. vietetään Kirja Suomi 2017 ja Suomen tietokirjailijat ry:n organisoimaa Lue tietokirjaa! -päivää, joka on osa vuoden 2017 Tietokirjaviikon ohjelmaa. Lisäksi Klassikkojen lumoissa -blogin Lukumato pisti pystyyn tietokirjanlukuhaasteen, jonka tarkoitus on parantaa tietokirjojen näkyvyyttä. Niinpä minäkin haluan esitellä teille erään hienon lasten tietokirjan, jonka lainasimme kirjastosta edellisellä kirjastoreissullamme.

Meillä luetaan aika paljon lasten tietokirjoja, sillä varsinkin vanhempi lapsemme on niistä kovasti kiinnostunut. Kirjastossa hän kävelee ensimmäisenä tietokirjapuolelle ja valitsee monta (iso) kirjaa, jotka käsittelevät usein kulkuneuvoja, avaruutta ja/tai eläimiä. Tietokirjat ovatkin siitä mahtavia, että ne kiinnostavat usein sellaisiakin lapsia, jotka eivät välttämättä muuten välitä kauheasti kirjoista tai lukemisesta. Kannustankin kaikkia etsimään käsiin kiinnostavia tietokirjoja ja lukemaan niitä yhdessä lasten kanssa!

Mutta nyt siihen kirjaan, eli kyseessä on Tom Jacksonin kirjoittama ja Rudolf Farkasin kuvittama tietokirja Mahtava dinosauruskirja (Tactic Publishing 2017, alkuteos Wldon Owen). Asiantuntija on ollut Dr. Dave Martill Portsmouthin yliopistosta. Suomentajan on Tommi Järvinen.

Sekä minä että mieheni olemme nyt lukeneet Mahtavaa dinosauruskirja lasten kanssa useampaan otteeseen. Ensimmäisellä lukukerralla kolmevuotias lapsemme kommentoi, että kuvat ovat pelottavia, mutta nyt hän sanoi niitä hienoiksi. Myös viisivuotias kehui kirjan kuvia, jotka ovat kuulemma hienot, koska ne on niin aidot. Mistä ne tiedemiehet on osannut niin oikeat tehdä?

Olen lasteni kanssa aivan samaa mieltä, että kirjan kuvat ovat todella hienoja. Esimerkiksi Ankylosauruksen paksut luulevyt todella näyttävät kuvissa paksuilta ja mahtavilta, kolmiulotteisilta. Huomasin kuitenkin, että osa kuvista on jotenkin sumeita joistain kohti, aivan kuin tarkennus olisi osunut väärään kohtaan. Esimerkki tällaisesta kuvasta on vaikkapa spinosauruksen kuva, jossa spinosauruksen harja on epätarkka. Noh, luulen, että lapset eivät tätä huomaa.

Mahtava dinosauruskirja on erittäin lapsiystävällinen tietokirja, sillä kuten mieheni sanoi: "Siinä ei ole yhtään ylimääräistä sälää. Tekstiä on sopivan vähän". Viisi- ja kolmevuotiaatkin jaksavat hyvin kuunnella ne tärkeimmät tiedot, jotka kirjassa on merkitty dinosauruksen muotoisin ranskalaisin viivoin. Jokaisella aukeamalla on myös pieni tietoruutu, jossa kerrotaan dinosauruksen koko, levinneisyys, ravinto ja aika, jolloin se on elänyt. Erityisen hauska on tieto, mitä kulloisenkin dinosauruksen yleensä niin kovin vaikeasti lausuttava nimi tarkoittaa. Esimerkiksi tuo panssaroitu ankylosaurus tarkoittaa jäykkäliskoa. Dinosaurusten lisäksi tässä kirjassa esitellään joitakin lentoliskoja, merimatelijoita ja muita muinaisia petoja.

Meidän perheemme suosittelee tätä tietokirjaa kaikille lukutoukille (tämä on siis 5v.:n suositus) sekä kaikille isoille ja erityisesti pienille dinosaurusfaneille. Sarjasta on ilmestynyt myös Mahtava eläinkirja, jossa myös näytti olevan ainakin hienot kuvat. Sen me jätimme kirjastoon odottamaan seuraavaa lainausreissua.

Mukavaa tietokirjaviikkoa ja muistakaahan tarttua tietokirjaan ainakin tulevana sunnuntaina!

Muutama joululahjavinkki

Kirjalahjat ovat minun ja varmasti monen teidän blogini lukijankin mieleen. Eräs sukulainen kysyi tuossa hiljattain, mitä voisi ostaa lahjaksi lapsillemme, kun ei tohdi ostaa uutuuskirjoja. Hän näet arvelee, että saattaisi muuten päätyä ostamaan kuvakirjan, joka meillä on tai jonka vähintään olemme lukeneet. Minun ei tarvinnut asiaa kauaa miettiä, sillä kaksi vanhempaa lastemme tykkäävät erilaisista tarra- ja puuhakirjoista. Niistä olen vinkannut aiemminkin täällä blogissa, ja ajattelin taas muistutella, kuinka mukavia lahjoja ne ovat! Tarra-, tehtävä- ja värityskirjoja on niin monista eri aihepiireistä, että niiden joukosta voi helposti etsiä lahjansaajan kiinnostuksenkohteita vastaavan kirjasen. Osa tehtäväkirjoista on sellaisia, joiden tarkoitus on lähinnä viihdyttää, osa kehittää lapsen tietotaitoa tai vaikka sorminäppäryyttä. Esittelen muutaman meidän lastemme suosikin. Osa niistä on itse ostettuja, muutama on saatu lahjaksi ja pari kustantajalta arvostelukappaleina.

Aiemmin esittelemiäni harjoitus- ja tarrakirjoja pääset katsomaan näistä linkeistä: luontoaiheisia, sekalaisia, Oppi & Ilo -puuhakortit ja Reuhurinteen Nettipuuhat -tehtäväkirja

Värityskirjat:

1. Etenkin keskimmäisen lapsemme suosikkihahmo, Sanna Pelliccionin ihana Onni-poika seikkailee kirjojen lisäksi myös värityskirjassa. Onni-pojan värityskirja (Mirri Creative) on niin pienikokoinen, että se mahtuu mukaan käsilaukkuun, josta se on helppo kaivaa esiin vaikka ravintolassa ruokaa odotellessa ja antaa lasten väritellä Onni-kuvia siinä istuessaan. Pienen koon takia osa värityskuvista on niin pieniä, että niiden värittämiseen vaaditaan tarkkuutta ja kärsivällisyyttä.

Vinkki! Kuvien ympärille lapset voivat vaikka kehitellä omia Onni-tarinoitaan, joita aikuinen voi kirjata ylös.

2. Esikoinen tykkää dinosauruksista, joten kirjamessuilta parilla euroilla ostamani Dinovärit sai hänet innostumaan. Värityskirjan dinot ovat melko aidon näköisiä ja jokaiseen kuvaan on nimetty, mistä dinosauruksesta on kyse.

Tarrakirjat:

3. Tarrakirjoja on kaupoissa lukuisia erilaisia. Nukkekotileikeistä ja "sisustamisesta" kiinnostuneet lapset voisivat tykätä Jenny Bowersin luomasta Tarrakivaa-sarjasta (Tactic Publishing).  Meillä on sarjan osat Kauppa ja Taloni.

Puuha- ja tehtäväkirjat:

4. Esikoisen kummi toi lapselle synttärilahjaksi puuhakirjan Samsam - Suuri puuhapaketti (Otava, perustuu Serge Blochin alkuperäisteoksiin). Tämä Samsam on monelle lapselle Pikkukakkosesta tuttu avaruussankari, joka ratkoo tv-sarjassa erilaisia ongelmia. Minä en hirveästi fanita ko. animaatiota, mutta lapseni katsovat sitä aika ajoin. Tässä puuhakirjassa on juonellinen tarina, ja tehtävät ovat osa sitä. Tehtävätyyppejä on erilaisia: väritystehtäviä, piirtämistä, sokkeloita, salakirjoitusta, etsi erot -tehtäviä, jne. Osa tehtävistä on sellaisia, että nelivuotias suoriutuu niistä itsenäisesti, osaan hän tarvitsee aikuisen apua.

5. Pähkähullu avaruus - tarrapuuhakirja (Tactic Publishing, tekstit ja käsikirjoitus Vesa Korpela) on hauska lahja kaikille avaruudesta ja muumorista pitäville. Tämän tarrapuuhakirjan kehyskertomuksessa Jepe-niminen poika lukee illalla avaruuskirjaa ja näkee yöllä unta, että pääsee kahden avaruusolion matkassa avaruuteen. Avaruusoliot esittelevät Jepelle eri planeettoja. Jepen matkassa puuhakirjaa täyttävä lapsi saa paitsi puuhailla tarrojen ja pienien tehtävien parissa, mutta myös oppii avaruudesta huumorin kautta.

6. Pienten oma harjoituskirja (Tactic Publishing, arvostelukappale kustantajalta) on suloisesti kuvitettu tehtäväkirja. Tehtävät eivät ole kovin vaikeita, joten ainakin vajaa viisivuotias esikoisemme on pystynyt täyttämään kirjaa itsenäisesti sen jälkeen, kun aikuinen on ensin selittänyt, mitä tehtävässä tehdään. Monessa tehtävässä pitää värittää ja liimata tarroja, osassa tunnistetaan erilaisia muotoja, lasketaan lukumääriä tai nimetään asioita.

Lukemaan ja kirjoittamaan innoittavia:

7. T niin kuin TIIKERI (Tactic Publishing, arvostelukappale kustantajalta, suom. Annu Nykänen) ei ole varsinaisesti puuhakirja, mutta sen parissa lapsi voi harjoitella tunnistamaan suuraakkosia. Se muistuttaa ns. vanhan ajan aapisia, joissa jokaiseen kirjaimeen liitettiin pieni loru tai lause. Kirjassa on vain suuraakkosia ja sanat on tavutettu. Tukevien pahvisivujen ansiosta T niin kuin TIIKERI toimii myös ihan pienempien lasten katselukirjana. Esikoinen, joka on nyt kovasti kiinnostunut kirjaimista, harjoittelee sen avulla eri kirjaimia. Pieni lipsahdus kirjassa kyllä on, sillä harmillisesti u-kirjaimen kuvassa on uiva majava, mutta sana on "uimari", vaikka lapsi muodostaa kuvasta helposti loogisen sana-kuvaparin "uu niin kuin majava".

8. Alakouluikäisiä, jo itse lukevia lapsia kirjoittamaan innoittaa mainioiden sekä monipuolisten tehtävien avulla Reuhurinne-sarjaan perustuva tehtäväkirja Omat tarinat (Otava 2014). Kirjan tekstit ja tehtävät ovat kirjoittaneet Tuula Kallioniemi ja Kati Solastie. Kuvat on piirtänyt tuttuun tapaan Jii Roikonen. Tehtävät ovat hyvin mietittyjä, ja etenevät mielikuvitusta virittelevistä ja perustaitoja treenaavista kirjoitusharjoituksista haastavampiin lehtijuttujen ja oman tarinan kirjoittamiseen. Minä käyttäisin tätä mielelläni jopa luovan kirjoittamisen tehtäväkirjana opetuksessa. Kirjan suositusiäksi on merkitty 9+.

Reuhurinne-sarjassa on runsas joukko tehtäväkirjoa erilaisista aiheista. Suosittelen tutustumaan!

Kirja, joka tarjoaa puuhaa leikki-ikäiselle automatkojen ajaksi: 100 luukkua. Iloinen laskukirja

Kävin pari syksyä sitten työni ohessa matematiikan opetuksen kurssin (Varga-Nemenyi), ja kurssilla opettaja painotti jo alussa, miten tärkeää on, että lapsi kiinnostuu lukumääristä ja niiden laskemisesta ennen kouluikää. Herkkyyskausi tähän kiinnostumiseen tulee kuulemma jo varhain (hitsi, kun en musita tarkkaa ikää), ja lasta pitäisi kotona kannustaa laskemaan esineiden ja asioiden lukumääriä. Minulle jäi elävästi mieleeni, miten moni meistä kurssilla olevista äideistä henkäisi tämän kuultuaan kauhistuneesti: "Ei meillä kotona treenata määrien laskemista. Ei ne siellä pienten ryhmässä päiväkodissakaan mitään tuollaista tee. Vaikuttaako tämä nyt negatiivisisti lapsemme esimatemaattisten taitojen kehittymiseen?" Kurssin vetäjä tietysti rahoitteli meitä ja kertoi, että moni laskee asioita lapsen kanssa kotonaan ihan huomaamattaa - eikä koskaan ole myöhäistä aloittaa. Taaperoikäisen ei tietenkään ole tarpeen oppia varsinainen lukumäärän, lukusanan ja numeromerkin yhteyttä, mutta lukumäärien laskemista voi jo alkaa harjoitella. Mietin tätä asiaa ja tajusin, että ainakin monet pahvikantiset kuvakirjat suorastaan tyrkyttävät tätä lukumäärien laskemista pienille lukijoilleen. Eli ei muuta kuin lukumääräkirjoja lukemaan!

Saimme TacTic Publishing:lta testattavaksi kirjan 100 luukkua. Iloinen laskukirja (2016, alkuteos 100 Flaps to Learn, Numbers). Kirjaan on merkitty ikäsuositus 3+, eli arvelin aivan oikein sen kiinnostavan myös meidän nelivuotiastamme. Vaikka esikoinen haluaa jo laskea isoja lukuja ja osaa yhdistää lukumäärät ja lukusanat ainakin kuuteentoista asti, ei tämä numeroihin ja lukumääriin 1 - 5 keskittyvä kirja suinkaan ole ollut hänestä liian helppo tai pitkästyttävä. Kirjassa on nimittäin jokaisella aukeamalla laskemiseen liittyviä etsi ja löydä -tehtäviä, mikä tekee muuten helposta laskemisesta nelivuotiaallekin kiinnostavampaa. Kirjassa on viisi perusaukeamaa, joiden rakenne on sama: On tehtävä, jossa luukun päällä on jokin kuva (esim. lehmä) ja lukijaa pyydetään laskemaan, kuinka monta kyseistä asiaa löytyy isosta kuvasta (esim. maatilan pihapiiri). Luukkua nostamalla näkee sitten oikean vastauksen. Toisessa tehtävässä on luukun päällä jokin pieni yksityiskohta isosta kuvasta (esim. tikkaiden puomit) ja numero (esim. 2), ja lukijan pitää keksiä, mikä ison kuvan esine on kyseessä. 

Esikoinen itse päätti, että tämä kirja on hyvää viihdettä automatkojen ajaksi. 10 - 15 minuutin mittaisella ajomatkalla hän ehti hyvin ratkaista ainakin yhden aukeaman tehtävät. Riitti, kun minä pelkääjän paikalta selitin tehtävän, niin lapsi osasi itse laskea asiat sekä tarkistaa tehtävät itse. Hänelle tuntui olevan kovin tärkeää juuri se, että sai tehdä "ihan itte ilman apua". Osa kuvavihjeistä on aika helppoja, osa vaikeampia, mikä on mielestäni hyvä asia. On tärkeää, että lapsi sai tehtäviä tehdessään onnistumisen kokemuksia, mutta muutamaan otteeseen kävimme myös tärkeää keskustelua siitä, että virheistäkin voi oppia. ;) Koska tehtävät jokaisella aukeamalla noudattavat samaa peruskaavaa, ei meidän lapsemme ainakaan jaksanut tehdä kerralla kovin montaa aukeamaa. Kirjasta riittikin siksi puuhaa kolmelle eri automatkalle. Jos mukana olisi vaikka helppoja, kuvien avulla suoritettavia yhteenlaskutehtäviä, olisi kirja hieman monipuolisempi ja jaksaisi kiinnostaa hieman kauemmin.

Pienten leikki-ikäisten supersankarikirjat ja taisteluleikit

Supersankarit, taistelijat, ninjat, ritarit - nämä kaikki ovat kovin suosittuja ja vahvasti läsnä nelivuotiaan esikoisemme leikeissä. Ei hän oikeastaan vielä osaa tehdä eroa ritarin, ninjan tai supersankarin välillä, mutta leikkii niitä siitä huolimatta. Tämä vaihe alkoi selvästi tuossa maaliskuussa, kun leikki-ikäisemme siirtyi päiväkodissa isompien lasten ryhmään. Yhtäkkiä hänen puheessaan alkoivat vilistä Ninjagot ja Batman, pahikset ja taistelut. Leikkeihin kuuluu paljon "tsuuh" ja "pang"  -ääniä, hyppimistä sekä huitomista.

Tällaiset leikit taitavat olla aika yleisiä kyseisen ikäryhmän lapsille. Muistan hyvin yliopistoajoiltani sen varhaiskasvatuksen kurssin, jossa lastentarhanopettajien kouluttaja, dosentti Marjatta Kalliala luennoi meille siitä, miten pienet lapset tarvitsevat näitä sota- ja taisteluleikkejä. Niiden avulla lapset käsittelevät omia pelkojaan ja pelon tunteitaan turvallisella tavalla. Hän kertoi meille päiväkodista, jossa rauhanomaisen kasvatuksen nimissä kiellettiin kaikki leikkiaseet ja aseleikit. Nerokkaat pikkulapset olivat kuitenkin nakertaneet itselleen pistoolit näkkileivistä, sillä niin kova tarve heillä oli leikkiä niitä kiellettyjä aseleikkejä.

Minä itsekin vierastan ase- ja taisteluleikkejä, mutta koetan kyllä itse pitää Kallialan opetukset mielessäni, enkä ole sormi pystyssä kieltämässä oman lapsemme väliin riehakkaitakin taisteluharjoituksia. Olemme tietysti sopineet, että ketään (lue: erityisesti pikkusisarusta) ei näissä leikeissä saa satuttaa, enkä ole ostanut leikkiaseita kotiin. Hellyin kuitenkin, kun lapsi itse bongasi Tactiin kuvastosta kaksi pahvikantista supersankarikirjaa ja kysyi, josko voisimme lukea niitä kotona. Pyysin kirjoista Tacticilta arvostelukappaleet, ja ne tulivat postissa jokin aikaa sitten. Teräsmies tulee apuun! ja Batman on urhea! ovat Donald Lemken ja Ethen Beaversin yhdessä tekemät pahvikantiset kuvakirjat, jotka on suomeksi kääntänyt Vesa Korpela. Suomessa kustantaja on siis Tactic Publishing (2015), mutta sekä Batman että Teräsmies ovat yhdysvaltalaisen DC Comicsin hahmoja.

Kirjat ilahduttavan lapsentasoisesti kirjoitettuja, ja ne esittelevät kunkin supersankarin erikoisvoimia. Batmanin kohdalla korostetaan sitä, että edes yön pimeys ja siellä väijyvät pahikset eivät lepakkomiestä pelota. Hän voittaa hirviöt supervempeleidensä avulla ja tuo rauhan Gotham Cityyn. Batman-kirja loppuu Batmanille piirrettyyn puhekuplaan, jossa tämä kertoo, kuinka rohkea pieni lukija itsekin on. Tämä kohta saa meidän esikoisemme aina virnistelemään ylepeydestä. Teräsmiess-kirjasta voi puolestaan lukea, että Teräsmies on hieman erilainen supersankari kuin Batman, eli hänellä on ihan oikeita supervoimia. Teräsmies vaikuttaa kaikkivoivalta ja auttaa kaikkia avuntarvitsijoita ja pelastaa ihmisiä suurkatastrofeilta.

Teräsmies tulee apuun! ja Batman on urhea! eivät ole pitkiä kirjoja, ja ajattelin ensin, että ne voivat olla jopa hieman liian lapsellisia melko pitkiäkin tarinoita kuuntelemaan tottuneelle esikoisellemme. Epäilys oli turha, sillä hän innostui kirjoista valtavasti ja vaati heti monta uusintalukukertaa. Lukemisen jälkeen hän lähti piirtämään Batmaneita sekä tämän erikoisvarusteita ja ryhtyi ideoimaan Batman- aiheisia leikkejä. Kirjat sopivat siis oikein mainiosti kaikille pienille leikki-ikäisille, jotka itse kaipaavat luettavaksi lapsentasoisia ja sarjakuvamaisia supersankaritarinoita.

Luontoseurantaa ja tarrapuuhastelua lapsille

Värity- ja tarrakirjat ovat tällä hetkellä kova juttu täällä meillä. Etenkin esikoinen värittää todella mielellään, ja kuvat saavat olla aika pikkutarkkojakin. Hän myös tykkää asetella tarroja sellaisiin tarrakirjoihin, joissa niille on jo valmis paikka. Tiedättehän, erilaisiin tarratehtävä- ja tarrasatukirjoihin?

Löysin kirjakaupasta alennuksesta mainion eläintarrakirjan, jossa on runsaasti tarroja ja jonka kuvitukseen on panostettu. Arvasin, että esikoinen innostuu tästä Jonna Markkulan kuvittamasta ja Maarit Varvun kynäilemästä Eläimet-elinympäristötarrakirjsta (Aurinko Kustannus 2015). Kirjassa kierretään ympäri maapalloa ja tutkitaan erilaisia elinympäristöjä sekä niiden eläinlajeja. Mukaan on päässyt myös suomalainen kangasmetsä. Jokaisella aukeamalla on pieni tietoteksti kyseisestä elinympäristöstä, ja eläimet lapsi saa asetella ympäristöön itse haluamaansa paikkaan. Kuvat ovat mukavan värikkäitä.

Toinen puuhakirja, jota olemme viime aikoina yhdessä esikoisen kanssa täytelleet, on Tactic Publishing julkaisema Luonnossa. Havaintokirja (uudistettu laitos 2016, julkaistu 2013 nimellä Luonnossa, saatu arvostelukappaleena), jonka ulkoasusta on vastannut Kari Puikkonen ja kuvat on Kuvaliiteristä. Kirja on nimensä mukaan luontopuuhakirja, johon pieni ja isompikin luonnontutkija voi päiväkirjanomaisesti kirjata tekemiään luontohavaintoja. Kirjassa on eri eliölajeja lyhyesti esiteltynä, ja niiden kohdalle lukija sitten saa itse merkitä, missä ja milloin hän on kyseisen lajin nähnyt. Me tykkäämme muutenkin tutkia luonnossa näkyviä kasveja ja elämiä, mutta tämän kirjan myötä esikoisen into löytää uusia lajeja on kyllä kasvanut. Kirjassa on myös mukana jokusia tarroja ja lopussa väritysosio. Kirjassa on myös paikkoja omille havainnoille. Luontoseuranta on mainio tapa tutkia keväällä heräävää ja kesällä kukoistavaa luontoa yhdessä lapsen kanssa!

Tietokirja avaruuden ihmeistä

Esikoisemme lukee tällä hetkellä kaikkein mieluiten tietokirjoja. Hänen susoikkejaan ovat dinosauruskirjat, kulkuneuvokirjat ja eläinkirjat. Tarjosin hänelle hiljattain luettavaksi kirjaa, jota olen pitänyt säilössä nyt vuoden verran, sillä arvelin, että hän saattaisi nyt innostua myös tästä Pienten seikkailijoiden avaruusmatkasta (TacTic Publishing 2013, arvostelukappale kustantajalta). Olin aivan oikeassa. Tämä Jiří Dušekin ja Jan Píšalan kirjoittama ja Tomáš Tůman sekä Pavla Kleinován kuvittama tietokirja kiehtoo lastamme sekä aiheensa että ulkoasunsa puolesta. Kirjan on suomentanut Vesa Korpela.

Kirjassa on kuusi perusaukeamaa, jotka on kuvitettu värikkäillä kuvilla. Teksti koostuu kuvien yhteyteen jaotelluista tietolaatikkoja muistuttavista kappaleista. Tämä rakenne on mielestäni toimiva, sillä lukija pystyy helposti valitsemaan, mitä osioita tällä kertaa lukee, mitä syventyy tarkastelemaan ja mitä jättää kenties lukematta.

Kirjasta tekee lapsen silmissä erityisen mielenkiintoisen se seikka, että jokainen perusaukeama avautuu myös isommaksi, julistekokoiseksi aukeamaksi, joissa perusaukeaman tietoja syvennetään ja joissa kuvilla on suuri rooli. Lisää tietoa on painettu myös lisätietovihkosiin, jotka muistuttavat ulkonäkönsä puolesta kouluvihkoa. Eniten tästä kirjasta saavat varmasti irti pienet (ja ehkä hieman isommatkin) alakouluikäiset, jotka ovat kiinnostuneita avaruudesta, tähdistä, planeetoista, avaruuslennoista ja maailmankaikkeuden ihmeistä.

Luetaanko teillä paljon tietokirjoja? Mitkä ovat omat tai lastenne suosikkiaiheet? Meille saa mielellään vinkata hyviä tietokirjoja, jos sellaisia tulee mieleen!

Päiväkodin aloittaminen jännittää

Ihan aluksi toivotan kaikille oikein hauskaa ja onnellista vuotta 2016!

Meidän perheessämme tämä tammikuu alkaa aika jännissä merkeissä, sillä lapset menevät loppiaisen jälkeen päiväkotiin. Keväällä neljä vuotta täyttävä esikoinen ehti olla päiväkodissa nelisen kuukautta ennen kuopuksen syntymää noin puolitoista vuotta sitten, eikä oikeastaan muista päiväkodista mitään. Hän on harjoitellut päiväkotielämää (tai oikeastaan muualla kuin kotona hoidossa olemista) syksyn aikana kerhossa, jota on ollut kerran viikossa. Jo pelkkä kerhon aloittaminen aiheutti esikoisessa aika paljon jännitystä ja ehkä hieman pelkoakin, joten nyt minua hieman jännittää, miten päivähoito lähtee lapsilla käyntiin.

Olemme lukeneet päiväkoti-aiheisia kirjoja, jotta päiväkotimaailma ja päiväkotiuran aloittaminen tulisivat edes jollain tavalla tutuksi lapselle/ lapsille ennen h-hetkeä.

Näitä kirjoja olemme lukeneet:

• Kristiina Louhi: Tomppa ja kissantassut (Tammi) 
• Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatu ja Patu päiväkodissa (Otava)
• Katri Kirkkopelto & Mervi Wäre: Oona ja Eetu: Päivä hoidossa (Lasten Keskus)
• Sanna Pelliccioni: Onni-poika menee päiväkotiin (Minerva Kustannus Oy)
• Pirkko Koskimies: Pupu Tupuna päiväkerhossa (Sanoma Media Finland)

Näiden lisäksi olemme lukeneet kahta kirjaa, joiden alkuperäisversiot on julkaistu Englannissa ja joissa päiväkoti muistuttaa pikemminkin kerhoa kuin päiväkotia. Tästä syystäm nämä kaksi kirjaa olivat meillä luettavana jo kerhoarkea aloittaessamme syksyllä. Vanhempi kirjoista on Nicola Smeen kirjoittama ja kuvittama taaperokirjasarjaan kuuluva Freddie goes to playgroup (Orchard Books 1998). Kirja on pikkusiskoni vanha ja englanninkielinen, mutta kertoo kerhopäivästä jollainen voisi olla myös täällä Suomessa.

Alussa kuvataan, miten vanhempi tuo lapsen "päiväkotiin", ja lasta jännittää hieman. Mukana täti ottaa lapsen heti hoitoonsa. Freddiellä on mukanaa oma nallensa, joka myös jännittää päiväkodin aloittamista.

 Vaatteille löytyy omat, nimikoidut naulakot, joissa on jokaisella myös jokin kuva.

Jännitys häviää, kun pääsee leikkeihin mukaan. Tässä kirjassa Freddie sopeutuu nopeasti ryhmäänsä, saa kavereita ja kokeilee jos jonkinlaista puuhaa vesileikeistä maalaamiseen, liukumiseen ja yleiseen riehumiseen.

Kaikki rauhoittuvat, kun täti lukee mukavaa satua.

Kun äiti tulee hakemaan, Freddie kertoo, että hänellä on ollut todella mkava päivä!

Kovin samantyylinen on Helen Stephensin kirjoittama ja kuvittama Sanni päiväkodissa (Suomessa julkaissut Tactic Publishing 2014, arvostelukappale kustantajalta). Kirjan on suomentanut Annu Nykyänen. Alkuteoksen nimi on Betsy Goes to School!, ja school on tässä suomenkielisessä kirjassa käännetty muotoon päiväkoti. Päiväkoti on kuitenkin hieman harhaanjohtava nimitys, sillä lukija huomaa, että kyseessä on pikemminkin kerho tai avoin päiväkoti kuin varsinainen päiväkoti sellaisena kuin se Suomessa tunnetaan. Kirjassa Sanni menee päiväkotiin, jossa lapset eivät ruokaile, ulkoile tai nuku päiväunia, ja heitä tullaan hakemaa ilmeisesti melko lyhyen hoitoajan jälkeen.

Tarinan alussa Sannin äiti kertoo, että Sanni on nyt tarpeeksi iso aloittamaan päiväkodin. Sannilla on ensimmäisenä päiväkotiaamuna mukana pehmopingviininsä, mutta silti hän ei haluaisi erota isästä. Mukava Liisa-täti tulee hakemaan Sannin ja esittelee tälle päiväkotia. Sanni innostuu nähdessään toisen tytön leikkimässä ravintolaa ja haluaa leikkiin mukaan.

 Liisa lukee lapsille tarinaa, ja varsinkin Sannin pingviini innostuu siitä kovasti.

 Kun isä tulee hakemaan Sannia, ei tyttö haluaisikaan vielä lähteä kotiin. Liisa-täti lohduttaa, että Sanni voi tulla leikkimään taas toisena päivänä. - Päiväkodissa on kivaa! tuumaa Sanni.

Yllä kuvatuissa kirjoissa lapset sopeutuvat varsin nopeasti hoitopaikkaansa, enkä suinkaan oleta tai usko, että päiväkotielämä alkaa yhtä jouhevasti oikeassa elämässä. Tärkeintä onkin, että kuvakirjojen kautta lapselle välittyy kuva päiväkodista (tai kerhosta) paikkana, jossa hänestä huolehditaan, jossa leikitään ja tutustutaan muihin lapsiin. Kirjojen yltiöpositiivinen kuvaus toivottavasti välittää omille lapsilleni viestin, että vaikka ikävä varmasti yllättää monta kertaa, voi hoidossa kuitenkin olla kivaa!

Päiväkotiaiheisia kirjoja ovat omissa blogeissan esitelleet myös Bleue (täällä ja täällä) ja Rouva Huu (täällä ja täällä).