Hieno lasten tietokirja eläinten talvehtimisesta

Emma Janssonin tekemä tietokirja Luontopoluilla - Eläinten talvi (Lasten Keskus 2024) on ihastuttava tietokirja eläinten talvehtimisesta. Tässä tietokirjassa on piirretty kuvitus, johon eläinten lajit on merkitty selkeästi tekstein. Aukeamilta löytyy aiheen mukaan laaditut pääotsikot ja niihin liittyvät väliotsikot. 

Kirjassa on mielenkiintoisia yksityiskohtia, ja voin kuvitella, että esimerkiksi aukeama, jossa esitellään eläinten jälkiä ja jälkeensä jättämiä ”johtolankoja”, kiinnostavat pieniä lukijoita.

Kirja on ilmestynyt alun perin ruotsissa, mutta tässä Selma Öhmania suomentamassa versiossa lienee tarkistettu faktat Suomen luonnon osalta, sillä esimerkiksi hylkeiden talvehtimisesta kertovassa kappaleessa esitellään Suomessa asuvat kolme hyljelajia. Kirjan lopussa on myös sanasto ja vinkkejä eläinten auttamiseen talvella. 

Pieni, suuri kirja ystävyydestä: Lumi ja Lunni

 Marjo Nygårdin tekemä ihastuttava ja liikuttava kuvakirja ”Lumi ja Lunni - Pieni kirja ystävyydestä” kuvaa sellaista ystävyyttä, joka ei häviä tai haalistu, vaikka fyysinen välimatka ystävien välillä kasvaisi kuinka pitkäksi. Kirja kuvaa ystävyyttä, jossa erossa olemisen jälkeenkin yhteinen sävel ja leikit jatkuvat siitä, mihin ne viimeksi jäivät.

Lumi asuu mumminsa kanssa pienellä ja karulla saarella, jonne eräänä kesäpäivä saapuu Lunni. Lumista ja Lunnista tulee nopeasti erottamattomat ystävät - kunnes saapuu syksy, ja Lunnia ei enää löydykään mistään. Se on lähtenyt muuttomatkalle. Lumi kaipaa ystäväänsä saaren jäisessä hiljaisuudessa niin, että lukijan sydän on pakahtua.

Ja voi, miten riemastuttavaa onkaan, kun Lunni jälleen saapuu ystävänsä luokse!

Luin kirjan oppilailleni ystävänpäivänä, ja pysähdyimme tekstin sekä kuvan ääreen tekemään tulkintoja ja kysymyksiä: Millaisessa paikassa Lumi asuu? Mikä vuodenaika on? Mihin Lunni katosi? Miksi Lumi on yksin? Käykö Lumi koulua? Ja minusta tuntuu, etten ollut ainoa, joka nieleskeli palaa kurkustaan loppuratkaisun äärellä…

Tämä kirja on ehkä nimensä mukaan pieni kirja, mutta sen sanoma on kyllä suuri. 

Mollin joulu

Katri Kirkkopellon luoma sympaattinen hahmo Molli ihmettelee uusimmassa kuvakirjassa Joulua hyvin samaan tapaan kuin Muumit Tove Janssonin novellissa Kuusi. Muumit eivät olleet koskaan viettäneet joulua ja kun ne ryhtyvät muumilaaksolaisten kanssa valmistautumaan joulun tuloon, ne jopa ajattelevat, että Joulu on joku uhkaava, jota pitää lepytellä. Tarinan lopussa Muumit kyllä oppivat nauttimaan aattoillan rauhasta ja yhdessäolosta. Suurin piirtein samoin käy Mollille.

Mollin ystävä Pikku Sisu hätäilee, että joulu on tulossa ja ennen sitä vielä kamalasti tehtävää. Molli tietysti ottaa tämän hyvin kirjaimellisesti, koska ei ole koskaan viettänyt joulua. Sille Joulu on joku henkilö, jota varten pitää laulaa joululauluja, hankkia ja koristella kuusi, tehdä piparkakkutalo ja vaikka mitä muuta vaativaa puuhaa. Ja ennen kaikkea Molli saa kuulla, että jotkut punalakkiset olennot vahtivat, onko se kilti. Vain kiltit otukset saavat lahjoja.

Molli heittäytyy täysillä mukaan jouluvalmisteluihin. Se puunaa talonsa, tekee ja koristelee kuuseen, laulaa joululauluja ja lähettää joulukortteja. Ennen kaikkea Molli yrittää olla tavattoman kiltti, jotta saisi Joululta lahjoja. Molli jopa ryhtyy leipomaan piparkakkutaloa, mikä ei ole ollenkaan helppoa. Kaiken huipuksi taloviritelmä palaa, ja se on Mollille liikaa. Se suuttuu, murisee ja huutaa. Lopuksi Molli on valtavan surullinen ja päättää, että vaikka hän ei nyt itse saisikaan Joululta paketteja, se tekee niitä ystävilleen Sisulle ja Sutulle.

"Molli kuivasi kyyneleet ja päätti, että Sisu ja Suttu ainakin saisivat lahjat. Olivat nämä sitten kilttejä tai eivät."

Lopulta Joulu sitten koittaa, ja Sisu saapuu Mollin luokse juhlimaan. Molli ei vieläkään ymmärrä, ettei joulu ole kukaan henkilö, mutta Joulun sijasta ovesta hypähtelee sisään punalakkinen (Sutun näköinen) ukko. Ukolla on säkissään lahjoja, joista suurin osa on Sutulle. Molli ja Sisukin saavat lahjat ja sitten pukki jatkaa matkaansa. 

Pian pukin lähdettyä Suttukin porhaltaa paikalle ja ystävykset vaihtavat lahjoa. Sen jälkeen ne laulavat Mollin keksimiä joululauluja, leikkivät Sutun lempileikkejä ja syövät Sisun valmistamia herkkuja. Lopulta kaikki ovat väsyneitä ja nukahtavat onnellisena. 

"Molli ajatteli joulua. Se oli ihmeellinen ja salaperäinen.

-Joulu, minä taidan pitää sinusta, Molli kuiskasi.

Mollin joulu -kirjassa käsitellään viehättävästi joulun odotusta ja valmisteluja. Jopa Molliin, joka ei edes tiedä, mikä tai mitä joulu on, tarttuu sen ystävien joulustressi ja -paniikki. Varsinkin Sisu on varsin kuormittunut ennen joulun tuloa. Kuitenkin aaton ihana tunnelma, josta ystävykset saavat nauttia yhdessä, korvaa harmit, ja kiireettömyys vaihtuu yhdessäoloon. Eikä joulu lopulta edes ole kovin vaativa vieras. Ei sitä varten tarvitsisi ehkä puunata ja valmistella niin kovin paljon. Ainakaan ei tarvitse olla koko ajan iloinen ja hilpeä. Lahjoja voi saada, vaikka välillä kiukuttaa ja harmittaa. Molli myös oppii, että hyvä mieli tulee myös siitä, että iloa ja lahoja voi jakaa ystäville.

"Molli huomasi lumessa pienet jalanjäljet.

-Hyvää joulua, tontut! Molli huusi.

-Tervetuloa ensi jouluna uudestaan.

Kolmasluokkalaisen 3+1 kirjasuositusta

Oma esikoiseni on nyt kolmannella luokalla ja selvästi löytänyt lukemisen ilon. Ihan itsestään se ei kuitenkaan ole syttynyt, vaan kyllä meilläkin on käytetty (peliajalla) lahjontaa ja jopa eräänlaista kiristystä, eli sovittu, että jos haluaa ollenkaan pelata, pitää treenata myös lukemista. Luokanopettajana olen huomannut, että jos tekninen lukutaito on lapselle vaikeaa, ei lukeminen useinkaan huvita, mutta säännöllinen treenaaminen kasvattaa lukukuntoa ja siten myös mahdollistaa luetun ymmärtämisen kehittymisen. Se taas on avain kirjallisuudesta nauttimiseen. Siksi opettajana toteutan ateljee-opetusmallia, jossa kirjojen lukeminen aloitetaan jo ekalla, lapsen lukutaitoa vastaavien kirjojen kanssa, ja alkuun tavoite on jaksaa lukea noin 2 - 3 minuuttia. Toki tarinoihin voi jokainen upota, vaikka ei itse lukisikaan, ja siksi on tärkeää, että me aikuiset luemme lapsille ääneen. Jokainen kolmesta lapsestamme onkin nauttinut siitä, että me aikuiset luemme ääneen, joten tarinan ovat kiehtoneet heitä aina.

Nyt eksyin hieman aiheesta, ja palaankin siihen, millaisia kirjoja kolmasluokkalaiseni nykyään itse valitsee. Hän on kyllä lukenut jo aikaisemminkin kohtalaisen paljon, mutta nyt huomaan, että hän enenevässä määrin tarttuu kirjoihin, vaikka emme erikseen siihen häntä patista. Eniten hän lukee Jeff Kinneyn tekemiä Neropatin päiväkirja -sarjakuvaromaaneja, joita Suomessa kustantaa WSOY. Opetan itse tällä hetkellä nelosluokkalaisia ja vastaan myös koulumme kirjastonhoidosta ja olenkin huomannut, että nämä Neropatit eivät kauaa palautushyllyyn tultuaan siinä vanhene, vaan oppilaat lainaavat ja lukevat niitä valtavan paljon. Koitan itse kannustaa lapsia lukemaan muitakin kirjoja, ja siksi olen innoissani, kun huomasin, että oma esikoiseni on nyt tykännyt parista muustakin kirjasarjasta, jotka esittelen nyt tässä.

Thomas Teylorin Aaveranta-sarjan ensimmäisen osan, Malamanterin (WSOY 2020), luin esikoiselle ääneen, ja sen jälkeen hän on lukenut itse sarjan toisen osan Gargantiksen (2020) ja aivan juuri luki loppuun myös kolmannen osan eli Kammovarjon (2021). Tämän kirjasarjan on suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Kyseessä on fantasiasarja, jossa seikkaillaan nykyajassa, kuvitteellisessa Aaveranta-kaupungissa. 

Syksyisen Kammoyön juhlan aikaan kaupunkiin saapuu kummalliset esiintyjät, jotka kantavat mukaan ihmeellistä lyhtyä. Liittyvätkö esiintyjät jotenkin legendaariseen Kammovarjoon, hahmoon, joka kaappaa toisten varjoja? Ja kaiken huipuksi kaupungista alkaakin katoilla ihmisiä ja heidän varjojaan. Herbert ja hänen ystävänsä Orvokki alkavat selvittää tapausta, johon tuntuu liittyvän myös Herbertin kuolleen äidin sisar... Kuulemma tämä uusin osa on kaikkein jännittävin, vaikka sen loppu oli lapselle ilmeisesti pieni pettymys. Nämä kirjat ovat melko paksuja, ja esimerkiksi lapset, jotka Harry Potterin jälkeen kaipaavat uutta luettavaa, voisivat tykästyä näihin.

Kannen kuva: George Ermos

Uusin sarja, josta kolmasluokkalaiseni innostui, on Kristina Ohlssonin kirjoittama jännityskirjasarja, jonka ensimmäisen osan Lasilapset (WSOY 2018, suom. Pekka Marjamäki) hän luki juuri loppuun. Vinkkasin tätä kirjaa lapselleni saatesanoilla: "Saattaa kyllä olla liian jännä. Jätä sitten kesken, jos siltä tuntuu." Lapseni vastasi minulle viisaasti: "Mä olen äiti kato jo lukenut niin paljon, että ymmärrän kyllä, mikä on totta ja mikä ei." 

Tarinan päähenkilö Billie muuttaa äitinsä kanssa vanhaan taloon, joka on ollut ennen lastenkoti. Muutenkin talolla on hurja historia, ja vaikuttaa siltä, että jokainen talossa asunut perhe on kohdannut kauheita. Myös Billien ja hänen äitinsä asuessa siellä alkaa tapahtua merkillisiä ja karmivia asioita, jotka vaikuttavat vihamielisten aaveiden tai itse talon tekosilta. Billie ja hänen ystävänsä tutkivat talon historiaa, koska haluavat tietää, mikä tai kuka talossa tekee kiusaa. Kirja ei kuulemma ollut lapselleni liian jännittävä, vaikka tarinan loppukin jättää hieman aavemaisen tunnelman. Sen verran koukuttava kirja oli, että sen kohtalaisesta paksuudesta (203 sivua) huolimatta, luki hän sen muutamassa päivässä loppuun ja pyysi minua hakemaan kirjastosta seuraavat osa (joita on kaksi) sekä kirjailijan seuraavan sarjan. Sanoisin, että tämä kirjasarja sopii kolmasluokkalaisista ylöspäin, mutta vaatii jo hyvää lukutaitoa, eikä lukija saa myöskään olla taipuvainen pelkäämään.

Melko paljon kahta edellistä kirjaa helppolukuisempi on runsaasti kuvitettu Etsiväkaksikko sarjan uusin osa Operaatio sirkus (Otava 2022, suom. Sanna Manninen, saatu kustantajalta). Kirjan on kuvittanut Hans Jørgen Sandnes ja kirjoittanut Jørn Lier Horst. Tässä kirjasarjassa on suurehko, väljästi rivitetty fontti, ja sarja muistuttaa Martin Widmarkin ja Helena Willisin LasseMaijan etsivätoimisto -kirjasarjaa (Tammi). Molemmissa lapsikaksikko ratkoo pieniä, kotikaupunkiaa kohdanneita rikoksia. 

Virtakylään saapuu sirkus, ja samaan aikaan Oliverin vaarin taloon muratudutaan ja häneltä varastetaan pikkukarhu. Sirkus kiertää esiintymässä eri kaupungeissa, ja kummallisesti aina vieraulun aikaan katoaa karhuja. Päähenkilöt tietysti päättävät ratkaista, kuka karhuja varastelee. Nämä kirjat sopivat lapsen lukutaidosta riippuen noin 1.-4.-luokkalaisille. Oma lapseni luki tämän alle tunnissa.

Bonusvinkkinä vinkkaan kirjasta, jota lapseni ei itseasiassa lukenut itse vaan jonka minä luin hänelle sekä ekaluokkalaisellemme. Kirja on Reetta Niemelän kirjoittamaa ja Katri Kirkkopellon kuvittama Mustan kuun majatalo (Lasten Keskus 2021, saatu kustantajalta). Kirjoitin kirjasta aiemmin täällä. Se on kerrassaan hurmaava fantasiasarjan ensimmäinen osa, jonka lukemisesta minäkin nautin. Kirja sai hiljattain Arvid Lydecken -palkinnon, joka myönnetään vuosittain korkeatasoiselle lastenkirjalle. Niemelä nivoo fantasiatarinaansa ajankohatisia teemoja luontokadosta eläinten oikeuksiin, mutta kirjoittaa ilman saarnaamista. Ihmisten toiminnasta kärsivät kirjassa fantasiaolennot, joiden elintilan kaventuu koko ajan niin, että useat lajit ovat sukupuuton partaalla ja joutuvat pakenemaan Mustan kuun majataloon, jota ylläpitävät Saimi sekä hänen eläinlääkäri-isänsä.

Kirjalahja lapselle jouluksi

Tänäkin vuonna laitan omille lapsilleni pakettiin pari kirjaa, ja yksi heistä jopa toivoi pukilta kirjalahjaa. Myös kummityttöni ja lasteni pikkuserkku tulevat saamaan meiltä kirjapaketit, mutten tietenkään tässä voi vielä paljastaa, mitä lahjapapereiden sisältä paljastuu. Koska kirjalahjat ovat mielestäni - tietysti - mahtavia, vinkkaan tässä kuitenkin muutamasta kirjasta, joista meidän perheemme 5.-9.-vuotiaat lapsemme sekä minä olemme tykänneet.

Kuvakirjoista suosittelen lämpimästi Johanna Lestelän kirjoittamaa ja kuvittamaa Tuikku uskaltaa -kirjaa (Otava 2021, saatu kustantajalta), jonka olen aikaisemmin esitellyt tässä postauksessa. Tuikku on päiväkoti-ikäinen tyttö, joka tahtoisi kovasti mennä pelaamaan jalkapalloa oikeaan joukkueeseen, mutta kentän reunalla hän alkaa kuitenkin epäillä kykyjään ja jännittää niin, ettei ryhmään liittymisestä tule mitään. Oikeanlainen rohkaisu ja onnistumisen kokemus kuitenkin auttavat Tuikkua myöhemmin ymmärtämään, että kaikkia jännittää, ja mukaan voi mennä, vaikka ei aina osaisikaan. Lestelän kuvitus on melko pelkisttyä ja tyyli tunnistettavan omaperäistä. Minä ja perheeni 5-vuotias fanitamme Tuikkkua.

Tittamari Marttisen kirjoittamaa ja Johanna Ilanderin kuvittamaa Bonussiskoa (Kustannus-Mäkelä 2021, saatu kustantajalta) voin suositella erityisesti kaikille, joita uusperhekuviot koskettavat. Toki tämä on mukavaa luettavaa muidenkin, noin 4-8-vuotiaiden lasten kanssa. Kirja lähestyy uusperhe-aihetta lempellä otteella, eikä uusi sisarus ole tässä teoksessa kateuden tai vihan aihe, vaan päin vastoin, päähenkilö ihailee bonussiskoaan Kirsikkaa valtavasti. Toki bonussisaruksetkin välillä kinaavat keskenään, ja perheen aikuiset riitaantuvat, mutta kokonaisuus on kuitenkin erittäin positiivinen. Varsinaisia juonihuippuja siinä ei ole, vaan lähestymistapa on rennon kertova: tarina seurailee uusperheen elämää alkaen siitä päivästä, jolloin bonussisko muuttaa kertojan kotiin. Ilanderin kollaasimainen kuvitus on onnistunutta, ja minua miellyttää, miten toinen aikuinen - Outa - on kuvattu sen verran sukupuolettomasti, että omat lapseni pohtivat, onkohan hän mies vai nainen. Lapseni päätyivät siihen lopputulokseen, ettei sillä ole väliä, koska "nainen ja nainenkin voivat mennä naimisiin".

Usein iltaisin me istumme kylki kyljessä ikkunalaudalla ja katselemme kuuta. Se osaa lukea ajatuksia. Siksi kuu tietää, että Kirsikan saapuminen on elämäni paras päivä.

Mauri Kunnaksen faneille kannattaa tänä jouluna laittaa pakettiin hänen uusi kuvakirjansa Kuka kaappasi auringon? (Otava 2021, saatu kustantajalta), joka liittyy jo paljon aikaisemmin ilmestyneeseen Koirien Kalevalaan. Tämänkin kirjan tarina muistuttaa Kalevalan kertomusta auringon ryöstämistä, mutta "koirien tarina auringonryöstöstä on aivan omanlaisensa", kuten Kunnas esipuheessa sanoo. Kunnaksen aiempiin teoksiin verrattuna Kuka kaappasi auringon? on melko lyhyt kirja, ja lapsenikin ihmettelivät, joka tarina loppui. Toisaalta kompakti mitta mahdollistaa sen, että tämän kirjan voi lukea vaikka kokonaisuudessaan iltasatuna. Tarina kertoo siitä, miten Pohjan akka Louhi kähveltää kullanhimossaan, auringon taivaalta. Siitä seuraa tietysti pimeys ja kylmyys, joka kurittaa Kalevalaa. Susien Pohjolassa sen sijaan hikoillaan kuumuudessa, jonka kovetessa enää Louhi itse sinnittelee valtakuntansa kirjaimellisesti savuavalla tantereella. Onneksi aurinkoa ei kukaan voi lopullisesti kahlita, ja kirjan lopussa oikea luonnonjärjestys palaa, ja Louhikin oppii, mikä on kultaa kalliimpaa.

Kristiina Louhen Tomppa-sarja on kasvanut uudella kirjalla Tomppa ja mummolan karvatassut (Tammi 2021, saatu kustantajalta). Tompan mummilla on ennestään jo Vappu-koira, ja nyt mummi on hankkinut Vieno-pennun Vapulle kaveriksi. Tomppa menee äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa mummille kylään ja saa tutustua Vieno-pentuun. Pentu on useimpien pikkukoirien tapaan innokas tutustumaan ympäristöönsä ja tekee sen koirille luonnollisella tavalla, eli hampaillaan tutkimalla. Tutustumisen seurauksena Tompan rakas Martti-mato rikkoutuu, mutta onneksi mummi osaa korjata sen. Pentu on iloinen ja seurallinen ja sen kanssa on kiva leikkiä. Vieno opettelee vielä sisäsiistiksi, ja puree myös Tomppaa. Mummi selittää kärsivällisesti Tompalle, että Vieno vielä harjoittelee tiettyjä taitoja, eikä kukaan suutu, vaikka mattoon tulee märkä läikkä ja innokas koira pusuttaa Tompan siskon kumoon. Tämä kirja sopii loistavasti lahjaksi leikki-ikäsille lapsille, etenkin jos he haaveilevat omasta lemmiksitä tai pitävät eläimistä.

Niille eka- ja tokaluokkalaisille, jotka jo osaavat kohtalaisen hyvin lukea itse voin lämpimästi suositella Anneli Kannon kirjoittamaa ja Tuire Siiriäisen kirjoittamaa Kirjakärpänen-sarjan kirjaa Häntähoiva ja mahatautinen marsu (Karisto 2021, saatu kustantajalta). Minä tosin luin tämän meidän lapsillemme ääneen, ja siihen tykästyivät erityisesti 5- ja 7-vuotiaat lapseni. Kirjassa Martalla, Einolla ja Lilalla on Häntähoiva-niminen lemmikkikerho, joka saa tehtävän selvittää, mikä Einon marsua Spideä vaivaa, kun se on alakuloinen ja nököttää vain paikoillaan. Lapset havaitsevat, että Spidellä on ripuli, joten he ottavat selvää, miten marsua voi ja pitää siinä tilanteessa hoitaa. Marsu pestään ja sen häkkiin vaihdetaan puhtaat kuivikkeet, se myös eristetään lajitoveristaan ja viedään tietenkin eläinlääkäriin. Siellä he saavat varsin erikoisen hoito-ohjeen, jonka toteuttaminen aiheuttaa jopa hieman nolostelua. Onneksi marsu lopulta toipuu ja pääsee sitä kovasti ikävöineen lajitoverin seuraan. Häntähoivassa parasta on sen hieno lähestymistapa eläinten hoitamiseen. Testi on tarkoituksella helppolukuista ja virkkeet lyhyitä.

Alakouluikäisille vinkkaan lahjoiksi kolme lukuromaania:

Ensimmäinen, 9-vuotiaan lapseni suosittelema kirja on Jussi Lehmusveden kirjoittama ja Christer Nuutisen kuvittama Arianan aikamatkat -sarjan avausosa Robin Hood ja jäätävä pläjäys (Otava 2021, saatu kustantajalta). Tätä seikkailukirjaa lapseni suosittelee heille, jotka pitävät huumorista ja seikkailuista, vaikka kirja ei kuulemma olekaan varsinaisesti jännä. Tarinan päähenkilö, kuudesluokkalainen Ariana joutuu vahingossa porttiavaimen kautta toiseen ulottuvuuteen, aikakauteen, joka muistuttaa keskiaikaa. Siellä hän kohtaa myös salaisen ihastuksensa Pyryn. Lasten pitää selviytyä monesta kiperästä tilanteesta ja saada käsiinsä kolme avainta päästäkseen takaisin kotiin. Kuten lapseni sanoi, tarina on hieman kuin peli. Itseäni hieman ärsytti lukiessani se, että siellä täällä tekstiä on korostettu ISOILLA KIRJAIMILLA, mutta lastani tämä ei tuntunut häiritsevän. Itse ajattelin, että tämä sopii noin 3.-5.-luokkalaisille hieman heidän lukutaidostaan riippuen. 

Kaisa Paaston kirjoittaman Anni-sarjan toinen osa Anni kaverinkesyttäjä punaisella matolla (Tammi 2021, saatu) on onnistunut romaani ystävyydestä ja siitä kuinka kaverisuhteet helposti voivat mennä solmuun. Paasto kirjoittaa mielestäni aidonoloisesti neljäsluokkalaisten elämästä, ja tarinan kaverikiemurat kuulostavat tutuilta. Päähenkilö Anni on saanut edellisessä osassa uuden parhaan ystävän Riian, jonka kanssa alkaa ideoida hyväntekeväisyyselokuvaa hirmumyrskyn uhrien auttamiseksi. Riia kertoo elokuvasta Stinalle ja Julialle, joista Anni ei pidä ollenkaan. Annista alkaakin tuntua, että Riia ei oikeastaan tahdokaan olla hänen kaverinsa, eikä tehdä mitään Annin tavalla, vaan kuuntelee vaan pinkkityttöjä ja heidän ideoitaan. Kirjan edetessä Anni joutuu kuitenkin miettimään myös omia ennakkoluulojaan ja tapaansa välillä hieman määräillä muita. Onnistuisiko yhteistyö ja ennakkaoluulojen asettaminen syrjään puolin ja toisin? Tuleeko elokuvasta sittenkään yhtään mitään? 

Kuvituksen tähän kirjaan on tehnyt Mari Ahokoivu. Oma lapseni keksi tämän kirjan luettuaan monta luokkalaistaan tyttöä, jotka pitäisivät tästä kirjasta. Samaten hän nimesi muutaman pojan, jotka eivät todellakaan innostuisi tästä. Kirja sopii mielestäni hyvin noin 2.-5.-luokkalasille, ja tosiaan on ehkä perinteisessä mielessä tytöille sopivampi kirja.

Reetta Niemelän kirjoittamaa ja Katri Kirkkopellon kuvittamaa Mustan kuun majatalo -kirjaa (Lasten Keskus, saatu kustantajalta) olen lukenut iltasatuna 7- ja 9-vuotiaiden lasteni kanssa. Me kaikki pidämme tästä uuden fantasiasarjan avausosasta kovasti. Tarinan päähenkilö on Saimi, joka muuttaa eläinlääkäri-isänsä kanssa uudelle paikkakunnalle. Saimi tuntee itsensä hieman ulkopuoliseksi, eikä hänellä oikein ole ystäviä. Saimi on valtavan kiinnostunut perhosista ja ymmärtää luontoa ja kaikkia eliöitä upeasti. Varsina mielenkiintoisen (ja taianomaisen) sattumuksen seurauksena Saimi ja hänen isänsä päätyvät ostamaan vanhan kartanon, joka tuntuu olevan täynnä taikaa. Pian Saimi saa huomata, että se on täynnä vaikka mitä salaperäistä väkeä, joista osan vain hän itse tuntuu näkevän. 

Saimille selviä, että hän on salamieli, jonka kohtalo on huolehtia salaväestä eli taruolennoista, joilta ihmiset toimillaan vievät elinympäristöt niin, että nämä joutuvat pakenemaan Mustan kuun majataloon, eli Saimin uuteen kotiin. Sen lisäksi Saimin uusia ystäviä ja ehkäpä jopa Saimia itseään tuntuu vainoavan salaperäinen Quumestari ja vampiiri Hillevi Haava. Saimi perustaa uusien salaväkiystäviensä kanssa salakerhon, joka päättää selvittää, mitä on meneillään.

Tässä kirjassa sekä kerronta, fantasiaotukset että fantasiamaailman lomittuminen meidän reaalimaailmaamme on kirjoitettu taiten. Niemelä kirjoittaa hienosti kaikkien elävien kunnioittamisesta, hoitamisesta ja oikeudesta lajinmukaiseen elämään. Nämä teemat kulkevat punaisena lankana läpi kirjan. 9-vuotiaani hoksasi, että Saimi hoitaa ja kohtelee kaikkia eläimiä kuten "siinä yhdessä koirakirjassa ohjataan kasvattamaan koiranpentua" - siis rakkaudella, palkkioilla ja eläimen luontaisia tarpeita ymmärtäen. Kirjasta näkee, että lajikadon pysäyttäminen sekä eliöstön ja elinympäristöjen säilyttäminen ovat Niemellälle sydämen asioita.

Tietokirjoja ystävälle voin lämpimästi suositella Bettina Ipin kirjoittamaa, Mia Nilssonin kuvittamaa ja Marketta Pyysalon suomentamaa tietokirjaa Oivat aivot - Mitä päässsäsi tapahtuu? (Lasten Keskus 2021, saatu kustantajalta). Kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti, mutta mielestäni havainnollisella ja ymmärrettävällä tavalla aivojen toiminnasta. Kertoja on viisas pöllö, joka selittää lapselle erityisesti aisteista, tunteiden syntymisestä, muistista, aivojen "huoltamisesta", kehon toiminnasta, päätöksenteosta, unesta ja oppimisesta. Faktat kerrotaan pöllön puhekuplien ja sarjakuvamaisen kuvituksen kautta. Vaikka tekstiä on paljon, ei sitä ole mielestäni kuitenkaan liikaa ja kokonaisuus on yllättävän hallittu. Tästä kirjasta tulee mieleen vanha, kunnon Olipa kerran ihminen -sarja. Oivat aivot - Mitä päässsäsi tapahtuu -kirja sopii lahjaksi tiedonjanoisille esikoulu- ja alakouluikäisille.

Lopuksi haluan vinkata kirjalahjasta, jonka voisin antaa ihan minkä ikäiselle läheiselleni tahansa. Kyseessä on upea runokokoelma Tähtiviltti - Suomen lasten runot (Otava 2021, saatu kustantajalta), jonka on toimittanut Sanna Jaatinen ja kuvittanut Johanna Lumme. Kirja kokoaa yhteen kansanrunoutta, tuttuja runoklassikoita ja 2000-luvun runouutuuksia. Runot on jaettu teemoittain, ja mukana onkin runoja monista eri aihepiireistä vauvarunoista koulurunoihin, kummitusrunoista tunnerunoihin, eläinrunoista ruokailuun liittyviin runoihin ja vuodenaikaloruista ystävyysrunoihin (sekä monia muita). Mukaan mahtuu monia itselleni tuttuja runoja ja ihastuttavan monta uutta tuttavuutta. Opettajan näkökulmasta tästä runokokoelmasta löytyy runoja lähes jokaiseen koulussa vuoden aikana käsiteltävään teemaan, ja eräs opettajakollegani hankkikin tämän jo itselleen lainattuaan ensin minun kappalettani. Runoja tässä antologiassa on peräti 659 kappaletta, eli jos aloittaisi iltasaturunojen lukemisen uuden vuoden jälkeen, luettavaa riittäisi lähes pariksi vuodeksi!

Lintukirjoja lapsille: Höyhentakkisakki ja Hullunkurinen lintukirja

Esikoiseni mietti, mitä hän voisi kesälomallaan tehdä, ja yhtenä aktiviteettivaihtoehtona jaakapallon pelaamisen ja mökkireissun rinnalle hän oli kuulemma keksinyt lintujen bongailun. Hän ehdotti, josko kävisimme kirjakaupasta katsomassa, olisiko siellä sellaista lintukirjaa, jossa eri lintulajeista saisi aina pisteitä sitä mukaan, kun niitä näkisi. Hänellä oli selvästi mielessään jonkinlainen lintumaailman Pokémon-peli. Sanoin, ettei sellaista kirjaa tietääkseni ole tehty (kustantajat, vink vink), mutta meidän omasta hyllystä löytyy parikin lapsille tarkoitettua, piirroskuvitettua lintukirjaa. Ne eivät kyllä - ainakaan ihan kamalan paljon - auta lajien tunnistamisessa, mutta ainakin niiden avulla pääsee lintutunnelmaan.

Uudempi teoksista on Leena Ravantin runoilema ja Aapo Ravantin kuvittama Höyhentakkisakki-runokirja (Lasten Keskus 2020, saatu kustantajalta), jossa linnut esiintyvät erilaisissa runoissa ja loruissa. Aapo Ravantin kuvitus on silmääni miellyttävää, melko perinteistä lastenkirjakuvitusta, mutta lintujen tunnistaminen ei välttämättä näiden kuvien avulla onnistu. Se toki ei ole tämän kirjan tarkoituskaan. Oikeastaan linnut on näissä kirjoissa inhimillistetty, ja ne esittelevät meille muun muassa sporttisen, vauhtisokean Vertin, pullistelevan Pablo-pulun ja unelmoivan naakanpoikasen. Monen runon rytmi on mukaansatempaava, ja esimerkiksi Västäräkki-Veken kevätpuuhat -runossa kuulen räpin. Pääosin Höyhentakkisakin runojen sisällöt ovat siis fiktiota, mutta jotain lintumaailman fkatojakin runoihin on piilotettu. Kuten tosielämässäkin, myös runojen naakat viihtyvät suurissa parvissa ja varpuset poimivat ruuakseen maahan pudonneita ruuanmurusia. 

Tutunoloisiakin runoja näiden linturunojen joukosta löytyy. Vauhtisokea Vertti tuo mieleeni Kirsi Kunnaksen runon Iloinen auto. Ellin Velli -runo muistuttaa jo nimensäkin puolesta kahta vanhaa lorua, joista toisessa velliä keitellyt Elli pelästyi hämähäkkiä ja toisessa Elli kaatoi vellit kalliolle. Itseäni ilahduttivat eniten runot Ei yhtään pöllömpi keskustelu, jossa pieni pöllö oppii, miksi isompia pitää kuunnella, pitkästä parisuhteesta kertova Uskolliset-runo sekä Koulun alku, jossa räkättityttö aloittaa ensimmäisen luokan.

Myönnän, että tulevan ekaluokkalaisen äiti kyynel tuli silmään tätä lukiessani:

...

Puuhun jäi pehmeä pesä,

ruoho on viileää, pian loppuu kesä.

Äiti vain ilmoitti:

- Nyt täytyy mennä,

omin siivin jo lennä!

Äläkä pelkää muutosta moista!

Muutkin jo lähtevät kouluun. 

Yhdessä opitte yhtä ja toista

ennen kuin pääsette jouluun.

...

Toinen omasta hyllystämme löytynyt lasten lintukuvakirja on peruja omasta lapsuudestani. Mauri Kunnaksen ja Reijo Ikävalkon Hullunkurinen lintukirja (Gummerus) opetti minulle pienenä lintuihin liittyviä faktoja. Nyt aikuisena tunnistin kivitaskun noiden oppien avulla, ja yhä töyhtöhyypän nähdessäni mieleeni tulee Kunnaksen piirtämä kuva, jossa töyhtöhyyppä kampaa komeaa töyhtöään autotien pientareella.

Kumpikaan näistä kirjoista ei kuulemma ollut sellainen, jota esikoiseni kaipasi, vaikka hauskoja teoksia ovatkin molemmat. Ehkäpä voisin varata hänelle kirjastosta vaikkapa jonkin laulavan lintukirjan, josta voisi kuvien katselemisen ja faktojen lukemisen lisäksi kuunnella lintujen ääniä.

Duppaduulix ja salaperäinen ovi -kirja inspiroi viettämään pikkujoulua ja keksimään kivaa tekemistä joulunodotukseen.

Marraskuun pimeys kietoutuu iltaisin ympärillemme ikävänä ja synkkänä. Kun luonto on harmaa ja eloton on hyvä aika kääntää katse kohti joulukuun iloa, valoa ja joulunodotusta. Me aloitimme tämän odotuksen maltillisesti kaivamalla kaamosvaot kaapeista ja käpertymällä iltaisin takan eteen lukemaan. Aivan ihastuttava pieni kirja joulutunnelman luomiseen ja juhlakuuhun valmistautumiseen on Maija Barićin kirjoittama ja Matti Westerlundin kuvittama Duppaduulix ja salaperäinen ovi (Lasten Keskus 2020, arvostelukappale kustantajalta). Barić on tunnettu muun muassa Nukketeatteri Sampon perustajana, ja kirjassa esiintyvien koiranpentu Duppaduulixin ja tonttu Pikki Riikin esikuvina ovatkin Barićn samannimiset käsinuket.

Duppaduulix ja salaperäinen ovi kertoo pienen koiran ja hänen mumminsa joulunodotuksesta. Duppaduulix on mummin luona yötä - tai asuu mummin kanssa pysyvästi, sitä tarina ei paljasta. Mummi lukee Duppaduulixille lehdestä pikkujouluista, ja pieni hauva tahtoisi itsekin viettää sellaiset. Yöllä kuuluu salaperäisiä ääniä, ja aamulla koiranpentu huomaa, että mummin seinään on ilmestynyt pikkiriikkinen ovi. Duppaduulix miettii ja pohtii, kuka oven takana voisi asua. Mummin kanssa he viettävät lepposia hetkiä leipoen pipareita, askartelemalla joulukoristeita, leipomalla taikataikinasta pieniä astioita, ja samalla Duppaduulix yrittää saada pienen oven takana asuvan henkilön tulemaan esiin. Ja kun Pikki Riikki -niminen tonttu sitten uskaltautuu tapaamaan mummin ja Duppaduulixin, alkaa heillä iloinen pikkujoulun juhlinta.

Westerlundin kuvituksessa pieni koira on hyvin ilmeikäs ja värit lempeän pehmeitä.

Erityisesti neljävuotias kuopukseni tykästyi Duppaduulixin joulukirjaan, jonka tarinaan lapsemme eläytyi ihmetellen ja pohtien, kuka pienen oven takana mahtaakaan asua ja hämmästeli, mihin Duppaduulixin oven luo viemät tavarat ovat kadonneet. Hän myös esitteli minulle ihastuksissaan, kuinka kirjan takakannessa oleva ovi on kannen toisella puolella auki, ja sen takana näkyy tontun koti. Tälläinen kirja onkin omiaan lumoamaan pikkuruiset lukijat, jotka nauttivat salaisuuksista ja tahtovat kuulla jouluisin tontunjalkojen tipsutusta ja kulkusen kilinää. 

Jostain syystä Duppaduulix-koira tykkää puhua pekatarin, takaperin, mikä tuntui lukiessa välillä hieman ärsyttävältä, mikä lienee makukysymys.

Duppaduulix ja salaperäinen ovi on kirja, jota lukisin mielelläni varhaiskasvatuksessa, esikoulussa tai ensimmäisellä luokalla joulukuun ajan. Kirjan lopussa olevat tehtävävinkit koostaisin joulukalenteriksi, jossa jokaiselle päivälle olisi "tontun" tuoma tehtävä, joka sitten yhdessä tehtäisiin lapsiryhmän kanssa. Kuinka hauskaa olisikaan, kun lapsiryhmän tiloihin tai luokkaan ilmestyisi marraskuun lopussa pikkiriikkinen ovi kuten kirjassa ilmestyi. Koko joulukuun lapset voisivatkin sitten selvittää tontun salaisuutta, tonttu voisi jättää lapsille viestejä, sille voisi kirjoittaa kirjeitä, ja tontun etsimiseen saisi tehtyä hauskoja metsäseikkailuja. Kirjassa on myös Mauri Saarikosken tekemät nuottipiirrokset Pikki Riikin laulamiin lauluihin ja Tonttu meni piiloon -leikin ohjeet, joita voisi mukavasti hyödyntää lapsiryhmien kanssa.

Mollin iltahepuli: suloinen, lapsilukijaa osallistava kuvakirja

Katri Kirkkopellon luoma ihastuttava Molli-hahmo seikkailee jälleen ystävänsä Pikku Sisun kanssa uudessa kuvakirjassa. Mollin iltahepuli (Lasten Keskus 2020, saatu kustantajalta) ei ole samalla tavalla tunnekasvatukseen ja kaveritaitojen opetteluun tähtäävä lastenkirja kuin sarjan aiemmat kirjat, mutta aivan ihana teos silti! Tämä pieni kirja nimittäin osallistaa lapsen ja kutsuu tämän leikkimään kirjan äärellä.

Tarina on yksinkertainen: Mollin paras ystävä Pikku Sisu on tullut sen luo yökylään. Ystävykset ovat innoissaan ja onnessaan, eivätkä malta mennä millään nukkumaan. Pieni vihreä öttiäinen yrittää patistaa heitä petiin, mutta kaveruksia ei nukuta. Niinpä hän pyytää lukijaa auttamaan:

-Kutita Mollia mahasta ja Pikku Sisua jalkapohjista! Käännä sivua ja katso, mitä tapahtuu...

Seuraavalta sivulta nähdään, että kutittaminen ei suinkaan auttanut Mollia ja Sisua nukahtamaan, vaan päin vastoin sai aikaan nauruhepulin. Aukeamalta toiseen toistuu sama, eli vihreä öttiäinen keksii aina uuden keinon nukuttaa villit ystävykset. Hän pyytää lukijaa milloin puhaltamaan unihiekkaa Mollin ja Sisun päälle, milloin kertomaan näille satua, milloin ravistamaan ja kallistamaan kirjaa. Mikään keinoista ei kuitenkaan tepsi kaveruksiin, eikä uni kertakaikkiaan tule. Lopulta öttiäinen ehdottaa, että suljetaan valot (lukija saa painaa katkaisinta), ja vaikka Molli ja Sisu siitäkin ensin riehaantuvat, menevät he lopulta makuulle, ja lukija saa käskeä heitä painamaan päänsä tyynyyn. Aivan lopuksi öttiäinen vielä kehottaa lukijaa paijaamaan Mollia ja Sisua ja kuiskaamaan näille hyvänyöntoivotukset.

Erityisesti perheemme nelivuotias kuopus tykästyi tähän hellyttävään ja hauskaan kirjaan. Hän jaksaa kerta toisensa jälkeen kokeilla vihreän öttiäisen neuvoja, kutitella Mollia ja Sisua ja saatella nämä lopulta unille. On jännittävää kääntää sivua ja katsoa, mitä kulloisestakin toiminnasta seuraa. Pienet lukijat saavatkin tuntea itsensä isoiksi ja tärkeiksi tämän kirjan äärellä. On hauskaa, miten he saavat asettua huoltajan rooliin ja yrittää nukuttaa iltahepuleissa riehuvia Mollia ja Sisua. Tällaiset iltahepulit lienevät monille lapsille itselleen tuttuja, ja aika monella niistä on varmasti omakohtaisia kokemuksia. Tämä kirja on ihanan lempeää luettavaa ja sopii mainiosti vaikka juuri iltasatukirjaksi.

Piki ja pöljä päivä: kaikkea muuta kuin pöljä kuvakirja tunne- ja vuorovaikutuskasvatuksen tueksi

Lastenkirjailija ja -kuvittaja Katri Kirkkopellon tekemä Piki-kirja (Lasten Keskus 2016) oli ilmestymisvuonnaan Finlandia Junior -ehdokkaana, ja nyt tuo ihastuttava kuvakirja on saanut jatkoa. Piki ja pöljä päivä -kirja (Lasten Keskus 2020, saatu kustantajalta) käsittelee ensimmäisen Piki-kirjan tavoin suuria tunteita ja auttaa tunnistamaan lapsen käytökseen vaikuttavia stressitekijöitä sekä tukemaan vuorvaikutustilanteita lasten ja kavereiden sekä myös lasten ja aikuisten välillä. Kuitenkaan tämä kirja ei ole liian opettavaisen tuntuinen, ja kirjan pääosassa ovat upea kuvitus ja koskettava tarina, johon uskon monen lapsen voivan samastua.

Tarinan päähenkilö on Piki-niminen otus, jonka päiväkotipäivä lähtee menemään jo aamusta huonosti. Sen Isolla on kamala kiire, eikä tämä ehdi kunnolla varmistaa, että päiväkodin aikuiset havaitsisivat Pikin saapuneen päiväkotiin ja auttaisivat tätä liittymään muiden lasten leikkeihin. Iso vain kehottaa Pikiä olemaan reipas ja rohkea ja painelee ulos ovesta.

-Ai niin kuin Myrsky? Piki kysyi hämillään, mutta iso oli jo mennyt. Myrsky oli Pikin rohkein supersankari ikinä.

Pikin ei ole helppo mennä mukaan muiden leikkeihin, sillä hänellä on pieni ääni, eivätkä toiset edes huomaa paikalle saapunutta Pikiä.

Niinpä tämä päättää ryhtyä Myrskyksi ja ottaa käyttöön kaikki sen supervoimat. Myrsky on peloton ja kovaääninen, rohkea ja villi. Myrskynä Piki säntäilee läpi leikkihuoneen ja viskoo mennessään palloja ympäriinsä huutaen samalla kovaan ääneen: "Zwum!" Harmi vain, että Myrsky-Piki ei ymmärrä satuttavansa siinä ystäväänsä Lumia, jonka poskeen Pikin viskoma pallo osuu kipeästi. Piki tulkitsee Lumin hassun ilmeen niin, että Lumillakin on hauskaa ja on sitten vilpittömästi ihmeissään, kun Lumi alkaakin itkeä. Myrsky-Piki ei myöskään osaa pyytää tekoaan anteeksi, ja päiväkodin aikuinen on siitä ihmeissään ja pahastunut.

Tilanne vain pahenee, kun muut lapset yllyttävät Pikiä jatkamaan Myrskynä, ja Piki ryhtyy muita hauskuuttaakseen nauramaan Lumin hassulle ilmeelle. Lumi on Pikin hyvä ystävä, mutta nyt se pahoittaa mielensä Pikin hurjasta ja ajattelemattomasta käytöksestä. Piki ei osaa lukea tilannetta, eikä ymmärrä, että sen toiminta tuntuu Lumista kurjalta. Piki on nimittäin tyytyväinen, että se huomataan ja muut tuntuvat hyväksyvän sen porukkaan. Aikuisestakin Pikin käytös näyttää kiusaamiselta, ja päiväkodin aikuinen Apunen suuttuu Pikille ihan tosissaan.

Tilanne kyllä käsitellään Pikin kanssa jälkikäteen, ja Apunen myös kertoo siitä pikin Isolle iltapäivällä. Kirkkopellon kuvitus kuvaa loistavasti, kuinka pieneksi lapsi itsensä tällaisessa tilanteessa helposti tuntee, eikä aikuinen muutenkaan pysty aina ymmärtämään, mitä lapsen mielessä on liikkunut tämän toimiessa tietyllä tavalla.

Isokin yrittää jutella Pikin kanssa tapahtuneesta, mutta sanoittaa tilanteen aluksi niin, että Piki ei edes ymmärrä, mistä Iso puhuu. Onneksi Iso ja Piki saavat tapahtumat lopulta purettua ja käsiteltyä. Ison avulla Piki myös keksii keinon osoittaa Lumille, kuinka pahoillaan se on kaikesta. Kirja loppuu toiveikkaasti, ja tarinassa käydään vielä aivan lopuksi läpi, miten aikuinen rakastaa lasta, vaikka tämä tekisi mitä.

Piki ja pöljä päivä on erittäin onnistunut ja viimeistelty kuvakirja siitä, kuinka vaikea lapsen voi olla liittyä vertaisryhmään ja kuinka tämä saattaa hakea huomiota tavalla, jonka me helposti tuomitsemme häiriköinniksi. Ei Pikikään tahdo Myrskynä satuttaa ketään, mutta Myrskynä toimiessaan Pikiä itseään pelottaa vähemmän. Kirja avaa myös aikuiselle sitä, miltä tietyt tilanteet voivat näyttää lapsen silmissä, ja kuinka tärkeää on kommunikoida yhdessä lapsen kanssa.

Kirkkopellon tekemä kuvitus on kaunista, tunnekylläistä ja paikoin jopa hyvin dramaattista. Sekä Pikin, Lumin, aikuisten että muiden päiväkotilaisten ilmeet kuvastavat hyvin heidän tunteitaan. Luin tämän kirjan iltasatuna kolmen lapseni kanssa, ja pysähdyimme lukiessamme keskustelemaan kirjan tapahtumista ja hahmojen tunteista sekä toiminnasta. Tämä kirja on ehdottomasti tarkoitettu luettavaksi ääneen yhdessä vanhemman kanssa, ja uskon, että monissa lapsiryhmissä tämä tarjoaa paljon mahdollisuuksia tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelemiseen.

Kasvattajia varten on tehty Piki ja pöljä päivä -kirjaan liittyvä Meidän juttu -opas (Lasten Keskus 2020), joka tarjoavat monipuolisen ja toiminnallisen tavan käsitellä lapsen kehitykselle ominaisia haasteita ryhmässä. Jokaiseen teemaan on sisällytetty tietoa sekä ammattikasvattajille että vanhemmille. Tavoitteena on luoda lapselle mahdollisuus toimia ryhmässä tasavertaisena, vahvistaa vuorovaikutus-, tunne-, ja itsesäätelytaitoja, ehkäistä kiusaamista sekä tukea yhteistyötä lapsen perheen ja varhaiskasvatuksen välillä. (https://lkkp.kauppakv.fi/sivu/tuote/meidan-juttu/2653573)

Kasvit kasvamaan - kirjoja lapsille

Kevät on mahtavaa aikaa, kun luonto alkaa vihertää ja ikäänkuin herää eloon. Minulla ei todellakaan ole viherpeukaloa, mutta aina keväisin saan silti innostuksen laittaa siemeniä multaa, istuttaa, kasvattaa ja ihailla kasvua. Täytyy kyllä rehellisesti myöntää, että en ole mikään kärsivällisin puutarhuri, ja yleensä jossain kohtaa kesää kukka- ja kasviraukkani jäävät hieman oman onnensa nojaan, enkä oikein edes aina tiedä, miten niitä kuuluisi hoitaa.

Viljelijän ja puutarhurin kuitenkin olisi hyvä olla edes hivenen kärsivällinen, sillä, kuten me kaikki tiedämme, yksikään kasvi ei kasva yhdessä yössä - ei vaikka niin kuinka toivoisi. Ihastuttava esimerkki viljelemisen hauskuudesta mutta myös ajoittaisesta turhauttavuudesta löytyy Christel Rönnsin kirjoittamasta ja kuvittamasta kuvakirjasta Pinko ja salaperäinen siemen (Lasten Keskus 2020, saatu kustantajalta).

Kirjassa Pinko-jänis istuttaa metsään siemenen, josta uskoo kasvavan mehevän porkkanan. Osa sen eläinystävistä suhtautuu epäillen koko viljelytouhuun, ja esimerkiksi Joggi-kameleontti tuumaa: "Porkkanako muka, tuosta murusesta. Mikä vitsi!" Pinko ei kuitenkaan välitä Joggin epäilyksistä, vaan laittaa siemenen multaan. Ystävien avulla kasvia lannoitetaan ja kastellaan (kuvitelkaa vain, kuinka... hieman pissakakkahuumoria), ja Pinko laulaa ja juttelee sille myös silloin, kun muut eivät jaksaisi vain istua kasvia seuraamassa.

Voisi luulla, että Pinko odotus palkitaan, kun kasvi on vihdoin kasvattanut itselleen komeat lehdet. Porkkanaa ei kuitenkaan näy, eikä kuulu. Ei ennen, kun Orvokki-lepakko keksii, että ehkä porkkana kuitenkin kasvaa alaspäin. Pinko päättää korjata sadon. Viljelemisessä kaikki ei aina kuitenkaan suju toivotusti, sato voi jäädä laihaksi tai päätyä parempiin suihin. Niin käy Pinkollekin, sillä utelias kontiainen on syönyt Pinkon porkkanan! Voi sitä pettymyksen, surun ja kiukun määrään, minkä tämä teko aiheuttaa. Onneksi kontiaisella on tilanteeseen ratkaisu: kylvetään maahan uudet siemenet! Ja niin koko odotus, jännitys ja hauskuus alkaa alusta.

Pinko ja salaperäinen siemen on värikäs ja iloinen kuvakirja, joka sopii hyvin leikki-ikäisille lapsille. Meidän kolme ja puolivuotias kuopuksemme pitää tästä kirjasta niin paljon, että on opetellut lukemaan sen "itse". Kirjan äärellä voi paitsi miettiä kasvien kasvamista myös erilaisia tunteita ja tunnesäätelytaitoja.

...................................

Toisenlaisen lähetymistavan viljelemiseen tarjoaa tietokirja Kyllä kasvaa! sisällä , parvekkeella ja puutarhassa (Kustannus-Mäkelä Oy 2020, saatu kustantajalta, suom. Katariina Kallio. Se on kirjoitettu lapsille ja nuorille, jotka voisivat innostua syötävien kasvien tai erilaisten kukkien viljelemisestä ja kasvattamisesta. Kirjat tekstit ovat helppolukuisia ja valokuvat isoja ja houkuttelevan näköisiä. Teoksen on kirjoittanut ja piirretyt kuvat piirtänyt Elin Ek.

Kirja jakautuu kolmeen lukuun: Kasvata, Kokkaa ja Puuhaa. Tämä onkin hauska lähestymistapa, sillä sen lisäksi, että kirjassa opetetaan viljelemisen perusteita siemenpussin lukemisesta lähtien, siinä myös kerrotaan, mitä sadosta voi valmistaa leipomalla ja askartelemalla.

Ohjeiden joukosta löytyy muun muassa saippuoiden, huulirasvan ja tuoksupussien valmistusohjeita. Itse olisin lisännyt ohjeisiin myös viljelylaatikon nikkaroimisen ja "täyttämisen" ohjeen. Toisaalta kirjassa lähetymistapa on se, että kasvattaa voi muuallakin kuin viljelylaatikossa tai kasvimaalla. Jopa ikkunalaudalla tai ämpärissä parvekkeella voi viljellä kasveja, eikä aina tarvita isoja viljelyaloja.

Tämän kirjan innoittamana minäkin taas yritän esikasvattaa krassin ja kehäkukan siemeniä, vaikka kuten Ek myös muistuttaa, aina voi ostaa myös valmiita taimia ja istuttaa niitä. Ainakin yksi kolmesta krassista on itänyt, joten nyt vain odottelemme lämpimiä säitä, että sen saisi siirrettyä ulos kasvamaan. Minä yritän tänä vuonna valita puutarhaani sellaisia kasveja, joista pölyttäjät ja perhoset hyötyisivät. Olisikin ollut mahtavaa, jos Kyllä kasvaa! -kirjassa olisi vielä paremmin huomioitu, mitkä kukat ja kasvit houkuttelevat pölyttäjiä, sillä ilman niitä moni sato jää laihaksi. Mehiläishotellin ohje kirjassa kyllä on.

Mikäli pölyttäjä-asia kiinnostaa enemmän, kannattaa muuten tutustua Ylen Pelasta pörriäinen -kampanjaa.  Tuon linkin takaa löytyy artikkeleita ja videoita, jotka kertovat, miksi pörriäiset ovat tärkeitä, miksi niiden hupenevasta määrästä pitää olla huolissaan ja mitä me voimme tehdä niiden pelastamiseksi. Sieltä löytyy myös lista niistä kasveista, jotka sopivat pörriäispuutarhaan.

Lisää viljelyaiheisia ja kasvien kasvamiseen liittyviä kirjoja:

• Marjo Nygård: Kaikessa on itua
• Giuliano Ferri: Ihmeellinen syntymäpäivälahja
• Eric Carle: Pienen pieni siemen
• Sanna Pelliccioni: Onni-poika ja parvekeviidakko