Ihania lukuromaaneja

 Armottoman feminististen pamflettien kuuntelun lisäksi olen lukenut hyviä romaaneja.

Anni Kytömäki: Margarita

Tämä joululahjaksi saamani Finlandia-voittaja on odottanut vuoroaan yöpöydällä. Vaikka se on ollut monta kuukautta seuraavana jonossa, ovat kirjaston pikalainat ja varaukset kiilanneet ohi. 

Alussa lukeminen oli vähän takkuista, ja varsinkin sotajutut tuntuivat tunkkaisilta. Kirja seurailee pääasiassa Senniä, joka toimii 1950-luvun alussa maaseudulla kylpylän hierojana ja kylpylätoiminnan loputtua siirtyy Helsinkiin opiskelemaan lääkintävoimistelijaksi. Välissä on kuitenkin takaumia jatkosodan loppuvaiheisiin, ja ne tuntuivat irrallisilta. Mutta sinnitelkää vaan, laiskat lukijat! Puolessavälissä Sennin tarina alkaa kantaa, ja lopussa ne sotajutut tulevat aivan olennaiseksi osaksi tarinan kulkua.

En ihmettele yhtään Finlandia-voittoa. Tarina on upea ja taitavasti rakennettu. Romaanissa kuvataan suomalaista luontoa, sen tuhoutumista ja suojelemista kauniisti ja tarkasti. Kuin pisteenä iin päälle kirja kertoo 50-luvun polioepidemiasta, jonka kuvaus tuntuu koronavuoden jälkeen hyvin tutulta. Kytömäki tuskin tähtäsi tällaiseen ajankohtaisuuteen, mutta tässä kirjassa kaikki osuu nappiin!

Tämä sopii moneenkin haastekohtaan, ainakin:

• 6, kirja kertoo rakkaudesta
  
• 8, kirja, jossa maailma on muutoksessa
  
• 12, kirjassa ollaan metsässä
  
• 17, kirjan nimessä on kirjan päähenkilön [toinen] nimi
  
• 20, kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen
  
• 22, kirjassa ajetaan polkupyörällä
  
• 27, kirjan päähenkilö on eläin [No on, on! Simpukan mielenliikkeitäkin kuvataan aina välillä!]
  
• 29, kirjan henkilön elämä muuttuu
  
• 34, kirjassa tarkkaillaan luontoa
  
• 37, kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
  
• 41, kirjassa matkustetaan junalla
  
• 45, kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija
  
• 50, kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä.
  

Johannes Ekholm: Kärlek liksom

Kärlek liksom kertoo kolmekymppisestä Joonasta, joka on ollut pitkään töissä mainostoimistoissa, mutta leipääntynyt kapitalismiin - ja muuttanut isän omakotitalon vierashuoneeseen Kirkkonummelle. Lähtöasetelma on mehukas, samoin se idea, että romaani rakentuu dialogeista (tai useamman henkilön välisistä keskusteluista) ja chat-keskusteluista. Ajatuksena se on hauska, samoin puhekielisyyden jatkuva käyttäminen, mutta käytännössä jatkuvaa dialogia on raastavaa lukea. Kirja on alunperin kirjoitettu suomeksi, mutta minä luin ruotsinkielisen käännöksen. Ajattelin, ettei sillä niin olisi väliä, koska kirjassa muutenkin käytetään monikielisyyttä tyylikeinona, mutta on sillä. Ruotsissa puhekielisyys näkyy ihan erilaisissa asioissa kuin suomessa, ja osittain siksi kirja saattaa olla raskaslukuinen. Joonan pohdinnat ovat kuitenkin kiinnostavia ja lukijan ajatuksia möyhentäviä. Välillä kirja on hulvattoman hauska, mutta ei niin paljon kuin olin kuvitellut arvioiden perusteella. 

Tämä sopii varmasti muihinkin haastekohtiin (on kaveriporukkaa ja käännös toimii), mutta laitan tämän kohtaan

• 39, kirjassa kuunnellaan musiikkia, koska monessa kohtaa keskustelun taustalla kuuluvaan kappaleeseen zoomataan.
  

Delia Owens: Suon villi laulu

Kaiken ruotsinkielisen dialogin tavaamisen ja tilastojen kuuntelemisen jälkeen oli ihana upota kunnon lukuromaaniin. Aloitin Suon villin laulun illalla, pääsin hyvin vauhtiin, ja kun en heti nukahtanut, jatkoin lukemista. Aamuneljään. Eli niin pitkään, että kirja loppui. Seuraavana aamuna piti herätä aikaisin töihin, mutta sekään ei pannut pistettä lukemiselle.

Romaani kertoo Kya-tytöstä, joka joutuu selviytymään paljolti itsekseen Pohjois-Carolinan marskimaalla 50- ja 60-luvulla. Sitten läheisen pikkukaupungin kultapoika kuolee hämärissä olosuhteissa ja syytökset kohdistuvat Kyaan. Mielestäni tämä on eniten Kyan kasvukertomus ja sellaisena tosi vaikuttava, mutta pieni murhamysteeritwist tekee kirjasta vain paremman. Hienoa on myös luonnon kuvaus, jota luin mielelläni, poiketen tavanomaisesta suhtautumisestani luontokuvauksiin.

Tämänkin kirjan saa vaikka mihin haastekohtaan (rakkautta on, ollaan köyhiä ja metsässä ja ilman sähköä, tarkkaillaan luontoa, henkilön elämä muuttuu jne.). Koska olen jo täyttänyt kaikki nuo kohdat, laitan tämän kohtaan

• 5, kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan, koska elokuva on jo työn alla.
  

Suomenruotsalaisuudesta, pettämisestä ja uusperheistä

Tykkään Philip Teirin romaaneista. Hänen kielensä on väljää, jopa lakonista. Lauseet ovat selkeitä, eikä tekstissä ole turhaa kuvailua (jota monissa kirjoissa on ja josta en hirveästi tykkää). Olen lukenut Teiriä sekä ruotsiksi että suomeksi, ja mielestäni käännökset tavoittavat hienosti alkuperäisen tekstin sävyn. Neitsytpolku kertoo kirjailijamiehestä, joka elää ihan onnellista perhe-elämää, mutta ihastuu ja rakastuu satunnaiseen tuttavaan.

Teir käsittelee tutuntuntuisesti ihastumista ja rakastumista, sitä, kuinka toinen vain tuntuu oikealta. Samaten lapsiperhearjen ja myöhemmin uusperhehetkien kuvaukset ovat tosi aitoja ja tunnistettavia. Lukiessa oli helppo nähdä sellaiset askelmerkit, jotka johtivat ensiperheen hajoamiseen, pettämiseen ja uuteen suhteeseen. Niitä ei erityisesti alleviivattu, mutta koska tekstissä ei ollut mitään ylimääräistä, ne erottuivat sieltä selvästi. 

Minua viehättää myös Svenskfinlandin kuvaus, joka tulee esiin sivulauseissa ja pienissä eleissä. Minulle sellaiset yksityiskohdat ovat nykyään tuttuja, mutta jos suomenruotsalaisuus ei ole osa omaa arkea, saattavat ne olla jopa eksoottisia, pieniä kurkistusikkunoita vähemmistön elämään.

Helmet-lukuhaastekohdat

• 6, kirja kertoo rakkaudesta
• 15, kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi
  
• 29, kirjan henkilön elämä muuttuu
  
• 37, kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
  
• 38, kirja on käännetty hyvin (kääntäjä Jaana Nikula)
  
• 45, kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija.
  

Strömsön sekopäinen seurakunta

Kirjamessuilla selasin lyhyesti Rosanna Fellmanin Strömsöborna-runoteosta, ja päätin varata sen kirjastosta. Nyt joulun jälkeen sain sen kirjastosta, ja luin parissa päivässä - niin mukaansatempaava, innostava ja helppolukuinen se oli, hauskakin ajoittain.

Kirja koostuu runoryppäistä, joilla kaikilla on oma minäkertojansa. Fellman hyppää sujuvasti monenlaisten ihmisten nahkoihin ja kertoo heidän elämästään sisäisen puheen kautta. Erilaisten kertojien avulla käsitellään monia nyky-yhteiskunnassa puhuttavia aiheita, usein sitä, mikä on normaalia tai normi, ja sitä, keiden ääni jää kuulumatta ja keiden äänen pitäisi kuulua.

Sijoitan tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 27, runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani. Vähän venytän haastekohtaa, koska yhden kertomuksen sijaan kirja kertoo monta lyhyttä tarinaa. Välillä lähestytään proosarunoutta, ja selvästi vaikutteita on saatu spoken wordista ja estradirunoudesta. Suosittelenkin kirjaa henkilöille, jotka eivät yleensä runoudesta innostu.

Toistaiseksi kirja täytyy lukea ruotsiksi, mutta kyllä tämän ihan kouluruotsilla lukaisee. Ilmaisu on raikkaan suomenruotsalaista, eli suomalaiset kirosanat ja muut ilmaisut maustavat ruotsia ja tekevät kokonaisuudesta entistä helpomman ymmärtää (jos siis ruotsin kielen kanssa on hankaluuksia). Välillä kirjan ihmiskuvat ovat hieman stereotyyppisiä, mutta Fellmanin tapa näyttää ihmiset sisältäpäin tekee hahmoista kuitenkin raikkaita.

Itse tulkitsen nimen Strömsöborna, niin, että idyllin alle piiloutuu monenlaisia, rosoisiakin, todellisuuksia. Tämä kirja antaa niille kasvot.

1. Kirjassa muutetaan

Sain joululahjaksi Kjell Westön Rikinkeltaisen taivaan. Vähän arastelin sen lukemisen aloittamisen kanssa; ajattelin, että se saattaa olla vähän tylsä ja liian vakava kirja. Ihan turhaan. Jokin noissa Westön romaaneissa iskee juuri minuun: pidän niitä erilaisista pohdiskelevista aiheista huolimatta helppolukuisina ja jopa viihdyttävinä.

Rikinkeltainen taivas kertoo suomenruotsalaisen miehen historian varhaisnuoruudesta keski-ikään. Minusta tämä(kin) Westön romaani on kiinnostava kuvaus suomenruotsalaisuudesta: erilaisista suvuista ja hyväveliverkostoista, joihin tullaan mukaanvedetyiksi riippumatta siitä, mihin sukuun kuuluu. 

Tämä on miehinen kasvukertomus, mutta myös kertomus Suomesta, 1970-luvun sisäänpäinkääntyneisyydestä, 1980-luvun kasinotaloudesta ja 2000-luvun maailmoja syleilevästä uudesta postmodernista suomalaisuudesta. Koko ajan mukana kulkee pop-musiikki. Tämä romaani on siis todella tyypillistä Westöä, mutta sellaisena oikein toimivaa.

Itse sijoitan tämän haastekohtaan 1, kirjassa muutetaan, koska minäkertoja muuttaa romaanin aikana useaan otteeseen - asunnosta ja asuinalueelta toiseen vaihtaminen on selkeä merkki sekä yhteiskunnallisen aseman muutoksesta että oman elämän uudesta kohtaa aloittamisesta.

Muslimityttöjen tarinoita

Ennen jo mainostamaani kirjastokäyntiä luin kaksi kirjaa, jotka tarttuivat mukaan edellisellä kirjaston ohi kävelyllä.

Ensimmäinen oli Leena Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet. Maria Kallio -dekkari käsitteli maahanmuuttajatyttöjen outoja katoamisia ja yhtä murhaakin. Kirja oli kyllä jännittävä ja mukaansatempaava, mutta minä vähän petyin. Olen lukenut Lehtolaiselta parempiakin dekkarijuonia, ja erityisesti olisin toivonut maahanmuuttajateeman käsittelyyn vähän raikkaampaa otetta. Kyllä tällaisellekin aiheen käsittelylle varmaan on tilausta - esimerkiksi esiteini otti kirjan minun jälkeeni lukemisekseen, ja hän saa siitä varmasti uutta ajateltavaa - mutta minä olen lukenut ja nähnyt tällaisia juonenkäänteitä jo aika monessa dekkarissa ja tv-sarjassa.

Mutta minä olin taas teemoittanut lukemistoni, ja seuraavan kirjan kanssa en joutunut pettymään. Se oli Johanna Holmströmin Itämaa (ruots. Asfaltsänglar). Se kertoo ysiluokkalaisesta Leilasta, jonka suomenruotsalainen äiti pyrkii toteuttamaan islamia täydellisesti ja pohjoisafrikkalainen isä haluaa ottaa etäisyyttä uskontoon. Leila ei koe sopivansa mihinkään lokeroon, eikä tilannetta helpota se, että isosisko Samiran yritys itsenäistyä vanhemmista päättyy huonosti, tai se, että koulu ja kaverisuhteet siellä ovat Leilalle yhtä helvettiä.

Holmström käsittelee raikkaasti suomalaista islamia sekä maallistuneen ja puhdasoppisen uskonnon törmäystä. Tarinan todenmakuisuutta lisää se, ettei Leilan tarina pyöri pelkästään uskonnon ympärillä, vaan koululla ja teini-iän ongelmilla on oma osansa. Suomenruotsalaisuudellakin on paikkansa Leilan tarinassa; kirjassa käsitellään monellakin tapaa vähemmistön vähemmistössä olemista. Myös Itämaa on ahmittavaa matskua: välillä pitää pitää mietintätaukoja ja tarina jää päähän pyörimään lukemisen jälkeenkin.

Tunnista parisuhteesi

Annoin vuosi sitten miehelle syntymäpäivälahjaksi Philip Teirin Vinterkriget-romaanin. Jonkin aikaa se lepäsi yöpöydällä, mutta kun en enää jaksanut joka viikko kysyä, joko se on alkanut lukea sitä, kirja siirtyi kirjahyllyyn. Kaivoin sen sieltä muutama viikko sitten ja päätin lukea sen ennen miestä.

Kirja on aika helppolukuinen, ja aina kun olin hyvässä lukuvauhdissa, luin miehelle valittuja paloja ääneen. Tekstistä on helppo tunnistaa itsensä, miehensä, oman parisuhteensa, vanhempiensa ja appivanhempiensa parisuhteet jne. Se on siis kirja avioliitosta. Ja itse sanoisin, että nimenomaan oman identiteetin säilyttämisestä parisuhteessa. 

Kirja kertoo Maxista ja Katariinasta sekä heidän kahdesta aikuisesta tyttärestään. Tämän perhepiirin lisäksi kirja kertoo pääkaupunkiseudun akateemisesta suomenruotsalaisuudesta, mikä on sekin tuttua ja hauskaa.

Vinterkriget sai ilmestyessään kohtuullisesti kehuja ja sitä nimitettiin taparomaaniksi. Tunnistan tässä kyllä sellaista kuivan humoristista aikalaiskuvausta. Aivan varauksettomasti en kuitenkaan lähde romaania kehumaan. Mielestäni siinä on paljon hyviä aihioita ja ajatuksia, mutta tarina junnaa paikallaan pitkälle yli puolenvälin. Vasta ihan lopussa langat vedetään yhteen, mutta se tapahtuu liian myöhään, ja siksi romaani jää hajanaiseksi ja vähän raakileeksi. Minua ärsyttää myös romaanin kieli, joka on minun korvaani epäluontevaa ja paikoitellen jopa kömpelöä. Myönnän kyllä, että koska ruotsi ei ole äidinkieleni, ei tulkintani ehkä ole aivan viimeisen päälle asiantunteva. Olen kuitenkin lukenut ruotsiksi myös kirjoja, joiden teksti on tuntunut luontevalta ja sujuvalta - tämä ei ollut yksi niistä.

Vinterkriget voisi olla hyvä kirja, jos se olisi kirjoitettu vielä kertaalleen uudestaan. Minulle jäi kuitenkin karvas maku suuhun. Nyt kirja jää fragmentaariseksi ja esimerkiksi Vinterkriget-nimi jää vain yksittäiseksi ideaksi, jolle ei löydy kaikupohjaa tekstistä.