Näytetään tekstit, joissa on tunniste fragmentaarisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fragmentaarisuus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Pääsiäisen lukuloman antia

Pääsiäisen tienoilla ehdin lukea paljon: viimeistelin maaliskuun puolella aloitettuja romaaneja ja ahmin uusia tietokirjoja.


Georges Perec: Elämä. Käyttöohje: romaaneja.

Olen väistellyt tätä kirjaa koko aikuisikäni ajatellen, että se on raskaslukuinen. Se koostuu 99 luvusta, joissa kerrotaan pariisilaisen kerrostalon asukkaista ja asunnoista. Oikeasti romaani on hauska, välillä jopa kepeä ja yllättävän helppolukuinen. Osa luvuista on lyhyitä, ja mukana on paljon kirjoitusharjoitusten tyylisiä tekstejä, joihin ei tarvitse paneutua erityisen syvällisesti. Silti sälästä tulee kokonaisuus, jonka eri osaset, lyhyet tarinat, muodostavat ison kuvan ja kokonaisen tarinan. 

Helmet-lukuhaasteessa tämän kirjan voisi sijoittaa varmaan miljoonaan kohtaan, mutta valitsen itse tämän:

  • 38, kirja on käännetty hyvin. EDIT: Kääntäjä on Ville Keynäs, joka on tehnyt hulppean työn tämän kirjan kanssa. Ranskaksi olisi jäänyt lukematta.

J.M. Coetzee: Häpeäpaalu

Käyn läpi Nobel-kirjailijoita, jotta voisin sanoa lukeneeni edes jonkin heidän pääteoksistaan. Tosin Häpeäpaalua lukiessani epäilin, että olen saattanut lukea tämän jo aiemmin. Jostain syystä se ei ole painunut pysyvään muistiin. Ehkä se johtuu siitä, että tarina ei mene tarpeeksi minun ihoni alle, ja syynä on se, että on vaikea asettua päähenkilön kenkiin. Romaani kertoo keski-ikäisestä valkoisesta opettajamiehestä, joka ensin ryhtyy varsin arveluttavaan ja hyväksikäytön rajoja hivelevään suhteeseen opiskelijansa kanssa ja sitten joutuu kohtaamaan oman vajavaisuutensa, kun hänen oma maatilalla asuva tyttärensä raiskataan ja joutuu elämään samassa yhteisössä raiskaajien kanssa. Etelä-Afrikan kuvaus on tosi kiinnostavaa, päähenkilön ajatuskulut lähinnä rasittavia, ajoittain raivostuttavia.

Helmet-lukuhaaste:

  • 8, kirja, jossa maailma on muutoksessa
  • 11, kirja kertoo köyhyydestä
  • 29, kirjan henkilön elämä muuttuu
  • 37, kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
  • 38, kirja on käännetty hyvin.

Corien van Zweden: Rinnat. Elämänmittainen rakkaustarina.

Kevytlukuinen tietokirja käsittelee rintoja, niiden merkitystä naiselle eri ikävaiheissa ja niiden asemaa historian aikana. Taustana on kirjailijan oma rintasyöpä ja rinnan poisto, mutta mikään rintasyöpäkirja tämä ei ole, vaan sopii kaikille rintojen merkityksestä kiinnostuneille.

Helmet-lukuhaaste:

  • 4, joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
  • 15, kirjassa on jotakin samaa kuin omassa elämässäsi.

Robert T. Kiyosaki: Rich Dad Poor Dad. What the Rich Teach Their Kids about Money - That the Poor and Middle Class Do Not!

Tartuin tähän sijoituskirjallisuuden klassikkoon epäilevin mielin. Kirja vastasi odotuksiani: tosi amerikkalaista rikastumisen ylistystä, jonka mukaan yksilön pitäisi sijoittaa pärjätäkseen tulevaisuudessa. Hyvinvointikunnan kasvattina en ole ihan samaa mieltä, enkä haluakaan olla, mutta kyllä tämä kirja antaa paljon ajateltavaa. Se on myös vetävästi kirjoitettu, tosin lyhyiden lukujen jälkeen tulevat kertauskysymykset saavat oman pääni kiehumaan. Mutta tästä siis investing for dummies, jos aihe yhtään kiinnostaa.

Helmet-lukuhaaste:

  • 4, joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
  • 33, kirjassa opetetaan jokin taito.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Kummallisia lukukokemuksia, osa Muistinmenetys

Luin muutama viikko sitten Olga Tokarczukin romaanin Alku. Takakansi lupasi myyttejä, kansantarinoita, legendoja yms., joten päätin kokeilla. Kirja oli loistava. Yksittäisten henkilöiden oman elämän kokoisista tragedioista ja komedioista muodostui kokonaisen puolalaisen pikkukylän tarina vuosikymmenten ajalta.

Kirjastoreissullani huomasin hyllyssä saman tekijän Päivän talo, yön talo -teoksen ja lainasin sen saman tien. Aloitin lukemisen sillä tavalla hapuillen niin kuin nyt yleensäkin aletaan lukea kirjaa, josta ei etukäteen oikein tiedä, mitä on odotettavissa. Siinä vaiheessa, kun yleensä aletaan päästä kirjan juoneen sisälle, minusta rupesi tuntumaan, että olen lukenut nämä tarinat aiemminkin. Silti minulla ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, mitä on tulossa.

Nyt kirja alkaa olla lopuillaan, ja olen vakuuttunut siitä, että olen lukenut sen joskus aikaisemmin. On vain kovin kummallista, ettei minulla ollut siitä minkäänlaista muistijälkeä, kun tartuin siihen kirjastossa. (Tai itse asiassa kyllä minulla oli: muistan siirtäneeni sen joskus syrjään sillä perusteella, että tuota en kyllä jaksa lukea. Ja nyt olen sitten lukenut sen kahdesti!)
Minun on täytynyt lukea kirja sellaisessa elämäntilanteessa, jossa olen ollut kovasti kiireinen tai muuten vaan muissa maailmoissa (ehkä äitiyslomalla?). Luulen, että suurin yksittäinen syy, miksi en muista kirjaa, on se, ettei siinä ole varsinaista tarinaa. Tämäkin kirja muodostuu lyhyistä yksittäisistä kertomuksista, joiden henkilöt kyllä liittyvät enemmän tai vähemmän toisiinsa.

Sekin on kummallista, että minä ylipäätään olen näin tykästynyt näihin kirjoihin. Lukijana olen ahmija, en makustelija. (Ja sama taitaa päteä myös ruokaan, mutta ei siitä sen enempää...) Kammoan tunnelmallisia kuvauksia, mutta tykkään vetävistä tarinoista. Jos hyvän tarinan katkaisee maisemakuvaus, silmäilen sen vain kursorisesti läpi, etten missaa mitään tarinan kannalta oleellista. Tokarczukin kirjoja pitää kuitenkin pysähtyä aistimaan. Niitä ei voi eikä edes halua lukea nopeasti. Ehkäpä luin Päivän talon, yön talon ensimmäisellä kerralla "väärin". Onneksi osasin tällä kertaa pysähtyä nauttimaan siitä.