Dekkarien aatelia

Håkan Nesser on kova. Jo hänen nimensä laittaa odottamaan hyvää dekkaria. Odotuksia kasvattaa, jos samaan kirjaan ovat eksyneet kaksi Nesserin suurta salapoliisia, Van Veeteren ja Gunnar Barbarotti. Tällainen uskomaton paketti on De vänsterhäntas förening.

Tarina alkaa 1950-luvulta, jolloin kaksi opettajan nöyryyttämää alakoululaista päättää perustaa yhdistyksen, johon ovat tervetulleita vain vasenkätiset. Vuosien varrella yhdistyksen jäsenmäärä kasvaa kuuteen. 90-luvun alussa neljä jäsentä menehtyy tuhopoltossa, joka kohdistuu hotelliin, jossa yhdistys kokoustaa vanhojen aikojen muistoksi. Viides katoaa heti palon jälkeen, joten Van Veeteren kumppaneineen ajattelee tapauksen ratkenneen. Hänen ruumiinsa löytyy kuitenkin 20 vuoden päästä, ja 75-vuotispäiväänsä viettävä Van Veeteren tarttuu tapaukseen uudelleen. Samaan aikaan Ruotsissa tapahtuu murha, joka tuo Barbarottin mukaan tutkintaan.

Nesser on taitava, sekä juonen kehittelyssä että kielen käytössä. Minä tykkään myös hänen salapoliisiensa sekavista filosofisista pohdinnoista. Tässä dekkarissa lukija (tai ainakin tämä lukija) arvaa murhaajan ehkä vähän liian aikaisin minuun makuuni, mutta sitä ennen kertoja johdattelee lukijaa harhaan niin monta kertaa, että jännitys säilyy loppuun asti.

Takuuvarma syysdekkari

Katselin vierestä, kun mies luki Håkan Nesserin De ensamma -dekkaria. Teksti oli miellyttävän suurta ja tulin lukeneeksi monta kappaletta ihan ohimennen – joten arvelin kirjan olevan kaikin puolin helppolukuinen. Kiinnostavakin se vaikutti olevan, koska lähes joka kerran, kun vilkaisin sitä, aukeamalla esiintyi ainakin kerran knulla-verbi. Niin että pitihän minun sitten tarkistaa, mitä nussimiskirjoja se mies lukee.

Jotenkin tämä kirja oli minusta erityisen kiinnostava. Ehkä se johtui kirjan uskonnollisesta pohdinnasta, ehkä siitä, että siinä myös nussittiin ja ryypättiin paljon. Kirja alkaa siitä, että metsästä löytyy keski-ikäisen miehen ruumis. Mies on pudonnut, hypännyt tai tönäisty alas kalliojyrkänteeltä. Sitten paljastuu, että 35 vuotta aiemmin miehen puoliso on pudonnut alas samalta jyrkänteeltä. Tuntuu epätodennäköiseltä, että molemmat olisivat vain pudonneet, joten Gunnar Barbarotti ja Eva Backman alkavat selvittää tapausta.

Romaanin rakenne on kiinnostava; tarina täydentyy vähitellen. Vuorotellen eletään nykypäivässä ja sen poliisitutkinnassa, vuorotellen 70-luvun alkuvuosissa, jolloin se, kenen näkökulmasta tapahtumista kerrotaan, vaihtelee. Lukija tietää enemmän kuin kukaan romaanin henkilöistä, mutta silti lopullista ratkaisua voi vain arvailla ja aavistella ihan loppuun asti.

Nesserin kieli ja kerronta ovat herkullisia, hän keksii uusia sanoja ja käyttää välillä mainioita kielikuvia ja sanaleikkejä. Välillä kerrontaa keventää huumori. Ainakin minä aion palata Barbarottin pariin mahdollisimman pian, tai viimeistään sitten, kun seuraavan kerran kaipaan helppolukuista mutta laadukasta dekkariviihdettä.