Siirin kurssin satoa nämäkin, koottu ja viimeistelty Pirtillä. Paperileikkuria ei ollut mukana, joten ovat herttaisen epätasaisesti saksilla leikattuja.
lauantai 25. lokakuuta 2025
perjantai 3. lokakuuta 2025
ATC-sarja: Outoa sakkia
Kävin männä lauantaina Viikin kaupalla Siirin ATC-kurssilla! Oli kivaa, sain hyviä ideoita, tein kaksi masterboard-taustaa ja kolmen kortin sarjan valmiiksi asti (kaikki jo vaihdettu).
keskiviikko 1. lokakuuta 2025
ATC: Ässä hihassa
Askarteluystävän 50-vuotislahjaan tein tällaisen ATC-kortin. Tausta on Paperisilppuri-tapahtumassa yhteisesti maalatusta ja kuvioidusta, pöydän kokoisesta paperista 😊
torstai 3. huhtikuuta 2025
Lempiprojektini 2024
2024 oli päiväkirjan vuosi: tammikuun lopussa aloin kirjoittaa ja koristella päiväkirjaa Hobonichi Cousiniin, ja sitä on tullut tehtyä siitä lähtien päivittäin (tänä vuonna käytössä on Wonderlandin B6-muistikirja). Tähän kollaasiin päätyi pari lempiaukeamistani.
Lisäksi jatkoin artteilua kuten kuvasta näkyy, uutena kuvioihin tulivat mukaan myös decot. Kortteja tein omiin tarpeisiin kuten tavallista; niistä mainittakoon itse piirtämäni revontulikortti, joka voitti Paperimaailman haasteen. Hurahdin monen muun tavoin Karin-akvarellitusseihin, joita ostin ison laatikollisen ja käytin mm. korteissa leima- ja stanssikuvien väritykseen. Memorydex-helistinkortin teko oli kivaa aivojumppaa. ATC-korttejakin tein jokusen, tässä käytössä Mimmilän Gothic Arch -stanssit. Skräppäystä tein tasan yhden sivun TN-vihkoon, päiväkirjailu on korvannut sen aika tehokkaasti… Stansseja tuli käytettyä monenlaisessa askartelussa, mukaan lukien minitägeissä ja helistindiassa.
Askartelutapahtumissa kävin vuoden mittaan ahkerasti: sekä kevät- että syys-Pirtillä ja Kouvolan kesäisellä pirtillä, lisäksi ainakin Craft Camp Kauhavalla, Tuulia Designin käsityö- ja kirppismatkalla Viroon, Craftaamossa ja omassa pikkumiitissä Oodi-kirjastossa. Ihanaa! Tänäkin vuonna on ollut jo monta kivaa tapahtumaa – jatketaan samaan malliin!
torstai 9. tammikuuta 2025
ATC-pari: Brewing Trouble
Hyvää alkanutta vuotta! Eka askarteluni päiväkirjan lisäksi oli tämä ATC-pari.
Tein taustan Oxide-musteilla ja vedellä + maaliroiskeilla, sitten päällystin sen Stationery Ads -tekstiteipillä (Tarun idea). Stanssasin Gothic Arch -stanssilla, lisäsin kohopastaa sapluunan läpi ja musteutin reunat. Tarrat tulivat Mimmilän tilauksen kylkiäisenä, diakehys on tehty Timpan stanssilla. Käytössä myös Lidlistä ostettu kimallepasta, Glossy Accents -koholakka (lepakoiden silmissä) ja Wink of Stellan kimallekynä (pääkallojen silmissä).
For the Simon Monday Challenge: Something New (I just bought the text tape used in the background).
perjantai 15. marraskuuta 2024
ATC-sarja: Halloween
Tein tämän sarjan Paperimaailman Halloween-ATC-vaihtoon. Kallot on leikattu tallinnalaisesta Zelluloos-paperikaupasta ostamastani arkista; sulatin päälle muutaman kerroksen paksua läpinäkyvää kohojauhetta ja lisäsin punaiset blingisilmät.
Taustaan telailin Sarin livejen innoittamana Oxide-musteita, liimasin kuvioituja silkkipaperinpaloja ja suihkutin kimallesuihketta sapluunan läpi. Juustoharso on värjätty mustalla suihkevärillä. Stanssasin Gothic arch -muodot Mimmilän stansseilla ja kävin reunat läpi mustalla musteella. Timpan tekstejä värjäsin myös hieman musteilla.
perjantai 23. elokuuta 2024
Itse maalatut ATC:t
Tein Tuuniksen vaihtoon kolme itse maalattua ATC:ta. Kivaa! Valitettavasti unohdin, että sarjan teeman toivottiin olevan yhteneväinen… Näissä ainoa yhteinen nimittäjä on se, että tein sitä mitä kiinnosti kokeilla.
Ylävasemmalla Andreas Erikssonin inspiroima abstrakti työ, jonka toteutin lyijykynällä, vesiväreillä ja mustalla + valkoisella kynällä. Alla itse ottamani lummekuvan perusteella maalattu työ, jonka piirsin Karin-tusseilla ja lisäsin vettä suihkeena + siveltimellä, valkoista maalikynää ja kirkasta gessoa tavan maalisudilla (siitä tuli kiva tekstuuri). Yläoikealla taas muotokuva, johon katsottu mallia netistä löytyneestä valokuvasta, mutta tuli kyllä hyvin erinäköinen. Tein ensin taustalle tekstuuria levittämällä gesson ja tekstuuripastan sekoitusta palettiveitsellä. Annoin kuivua ja maalasin työn akryylimaaleilla ja pienehköillä karkeakarvaisilla siveltimillä.
maanantai 15. huhtikuuta 2024
Söpöilyä
Paperimaailmassa oli söpöilyviikonloppu, johon tein kolme työtä.
Söpö ATC-haaste teemalla eläin (kortti on jo vaihdettu):
Söpösti vartissa teemalla ilmapallo (tämäkin on ATC):
The above ATC is for the Simon Monday Challenge: Make Your Own Background.
Suloinen askartelubingo rivillä pastelliväri–taruolento–sateenkaari:
Yritin leimata sateenkaaren päiväkirjaan leimailutyökalulla, vähän oli haastavaa… Mutta kiva söpöillä!
maanantai 18. maaliskuuta 2024
ATC: For Good
Craft Camp Kauhavalla tehtiin sekatekniikalla masterboard josta leikattiin erikokoisia paloja töiden pohjaksi. Yhdestä palasesta tein nyt ATC:n.
Ikkunassa on "lasi" (PET-teipin taustamuovi), mutten tällä kertaa tehnyt siitä helistinelementtiä, kohotin vain kohotarroilla.
keskiviikko 3. tammikuuta 2024
Lempiprojektini 2023
2023 oli minijournaloinnin vuosi, mutta suosikeista löytyy myös ATC-kortteja ja vähän isompia arttisivuja.
Tavallisia korttejakin tuli toki tehtyä, mutta skräppäystä vain parin vihkoaukeaman ja yhden digisivun verran. Hauskoja kokeiluja olivat kollaasirulla, feikkipostimerkit washiteipillä ja siirtokuvilla, flipbook, Memorydex-kortti ja rosetit.
Monessa askartelutapahtumassakin pääsin vuoden aikana käymään (kiitokset uskolliselle matkaseuralle): Paperisilppuri Kokkolassa, Askartelupirtti Tampereen Teiskossa keväällä ja syksyllä, Viiniä & tuunailua -miitti Helsingin Viikissä, Willy Duitin työpajat Tampereella, Wine Tasting X Watercolor Workshop Helsingissä, Kortteja ja askartelua -ryhmän miitti Kouvolassa, Craft Camp Kauhavalla, Suomen Kädentaidot -messut Tampereella… Osallistuin aktiivisesti myös Paperimaailman ja Tuunausgramin toimintaan Facebookissa. Oli kiva askarteluvuosi!
maanantai 20. marraskuuta 2023
ATC-kolikkosarja: Joulun tunnelmaa
Tein nämä kolikot Paperimaailman jouluiseen coins-haasteeseen, jonka teemoina olivat lumi & jää, kuusipuu ja lahja. Taustan tein Sarin metallivahaliven innoittamana uudella kohotaskulla, Fabrika Decorun metallimaalilla, pinkillä Oxide-suihkeella + vedellä ja valkoisilla maalikynäroiskeilla.
Kolikoitten designia inspiroi myös Satun pakettikorttilive – Paperimaailman pikkujoulut siis tosiaan inspiroivat askartelemaan! Osansa oli toki myös Tampereen kädentaitomessuilla, joilla kävin lauantaina ja joilta lähti mukaan joltinenkin tarvikekasa 😊
Leikekuva-arkit, Distress-jutut ja kumileimasin Anulta, kohokuviointikansio ja siirtokuvat Nannalta ja pitkään kuolaamani Lavinian leimasimet Klemmarikellarista.
sunnuntai 28. toukokuuta 2023
ATC-kolikkosarja: Life Lessons
Kävin perjantaina Wine Tasting X Watercolor Workshop -tapahtumassa maalailemassa vesivärikukkasia. Kotona leikkelin osasta kolikkopohjia, joista syntyi pieni sarja. Lisäsin pohjiin mm. leimailua, kohopastaa sapluunan kera, maalikynää ja kuultopaperille tulostamaani lehtikuviota. Hahmot ovat valkoiselle kartongille liimattua PET-teippiä. Kolikot ovat vapaita vaihtoon.
For the Simon Monday Challenge: Watercolor.
sunnuntai 21. toukokuuta 2023
ATC-kortteja Ecolineilla
Kävin pe-la Tampereella Willy Duitin sekatekniikkatyöpajoissa. Toisessa tehtiin ATC-kortteja nestemäisillä Ecoline-vesiväreillä, jotka ovat ihanan värikkäitä. Oli kiva leikkiä myös itselle uusilla leimasimilla – tarvitsen nuo roiskeet ja postileimat…
Korteista vasemmanpuoleinen on vielä vapaana.
tiistai 16. toukokuuta 2023
ATC: Sweet Life
Kerrostin tässä washipaperia, leimailua, PET-teippiä, tarroja ja siirtokuvia. Kortti on varattu Puuhikselle.
keskiviikko 19. huhtikuuta 2023
ATC-kortteja Jehkottaren ohjeella
Ihana-lehdessä oli nelisen vuotta sitten nyt jo edesmenneen Jehkottaren ohje keväisiin lintutägeihin. Paperimaailman kevätteemaiset ATC-haasteet inspiroivat kokeilemaan ohjetta.
Näistä kukka-aiheinen kortti on vielä vapaana.
tiistai 18. huhtikuuta 2023
Mini-APC-sarja
Männä pääsiäisen hitti askartelijoiden keskuudessa olivat Ronin kultamunat, joissa yhtenä yllätyksenä oli 2x3 sentin kokoiset minipelikortit. Sain minäkin ne lopulta kolmannella yrityksellä ja aloitin tuunauksen tällaisella perhossetillä (vaihdettu).
Värjäsin kortit ensin teellä ja annoin kuivua. Sitten lisäsin taustaan kasviaiheista riisipaperia, vanhaa tekstipaperia jonka reunat käsittelin musteella, teepussista stanssatun kasvin, pitsiä, pergamiinista stanssatun kasvin, Copic-tussilla värjäämäni helmen ja kalvolle liimatun PET-teippiperhosen, josta poistin kiillon matte gel mediumilla ja jonka kiinnitin Timpan mininitojalla. Lopuksi värjäsin niitit Copic-tusseilla ja kävin korttien reunat läpi ruskealla Distress-musteella. Hauskaa pikkunäpertelyä!
perjantai 24. maaliskuuta 2023
ATC-kolikkosarja: Snarky Girls
Tein nämä Paperimaailman suuren ATC-vaihdon ryhmään, jossa tehtiin turkooseja ATC-kolikoita.
Kaikki kolikot on leikattu samasta masterboardista, jonka värjäsin Dylusions-suihkeilla ja vedellä, jotain sapluunaakin taisin käyttää. Lisäksi taustassa on leimailua Distress-musteella ja mustalla Archival-musteella, kohopastaa sapluunan läpi, sitten kerrostettu lankaa, pitsiä ja revittyä kuvioitua kuultopaperia. Reunat tikattu valkoisella maalikynällä ja käyty läpi myös musteenlevittimellä + mustalla Archival-musteella. Tekstitarrojen reunat värjätty Distress-musteella ja musteenlevittimellä. PET-teippitytöt liimattu valkoiselle kartongille, leikattu irti pienen ääriviivan kera ja kiinnitetty ohuilla kohotarrapaloilla.
keskiviikko 23. helmikuuta 2022
tiistai 23. marraskuuta 2021
ATC-pari: Vastakohdat
Askarteluvuoren ATC-vaihdon aiheena oli Vastakohdat. Sain heti idean rikkautta huokuvasta taustasta blingeineen, köyhä sai tyytyä Distress-musteisiin ja tehdastyöhön viittaaviin hammasrattaisiin.
Jalokivitaustan tymäkkä kimallus näkyy paremmin alla olevasta kuvasta. Suunnittelin taustan ensin Silhouette-leikkurin tahmealle alustalle, josta löytyi myös tuumamitat. Sitten liimailin blingit ATC-pohjaan aloittaen keskeltä.
For the Simon Monday Challenge: ATCs. This pair is called Opposites.
torstai 28. lokakuuta 2021
ATC-sarja: Eläimellistä menoa
Askarteluvuoren ATC-vaihtoon tehtiin kortteja syksyn väreissä. Tämä hieman makaaberi sarja lähti Vikelle.
For the Simon Wednesday Challenge: Anything Goes.