Vesipetoja

-Kukkuu, Seita. Et kai sä hukkunu sinne laiturin alle?
-Milläs tonne saareen nyt mennään?
-Jippiaijee. Tää maistuu keväältä!

Vesi on meille ihan uus juttu, kun ei sitä ollu edellisessa kotona ku ojissa ja keittiön hanassa. Täällä sitä on sulanu nyt esille tommonen hirmu iso lammikko ja Seita varsinkin tykkää. Vaikka se on vielä ihan kylmää, Seita kahlaa ja loiskuttelee. Eilen se juuttui vahingos hetkeksi ton laiturin alle ja yhden veneen alustakin me tutkittiin.

Rantakaislikossa suhisee kivasti ja heinikossa vilistää pieniä otuksia. Kevät ja järvi on aika kivoja asioita.

Unista joukkoa

Tänään meitä kaikkia on nukuttanu ihan hirmuisesti. Ihan kuin olisi iskeny joku basilisko tai univiirus koko laumaan. Muuttolaatikoita on aina vaan joka puolella. Niiden väliin on mukavaa piiloutua nokosille. Seita tosin tahtoo mieluiten sängyn päälle ja mä sängyn alle. Kissat valloittaa puolestaan kaikki sohvat. Ihmiset saa nukkua sitten siellä, minne sattuu tilaa jäämään.

Leikkikenttä suli

No, nyt on meidän leikkikenttä sitten sulanu. Hiukan tarttee tuumata, missäs nyt päästään juoksentelemaan. Pian tekee linnutkin lapsia ja kaikenmoiset muut lierot ja mönkiäiset ryömii koloistaan päivää paistattelemaan. Sitten me ei kuulemma saada enää juoksennella vapaina.

Se pyörälenkkeily on ihan kivaa. Seita on siinä kuulemma tosi hyvä, eikä se uskalla huudella ruokottomiakaan muille koirille, kun on korkeemman kanssa yksin matkassa, enkä mä oo turvana. Se on ihan fiksua siltä. Mä kuulemma niillä pyörälenkeillä vähän liian usein tahtoisin pysähtyä tutkimaan tienvierustaa ja se siinä kans on tylsää, että niin me ei voida lenkkeillä yhdessä, vaikka kaksistaan meillä on Seitan kanssa aina hauskempaa.

Karvarukkanen kainalossa

Seita näyttää tällä hetkellä kuulemma loppuun käytetyltä karvarukkaselta, kun sillä on niin kauhee karvanlähtö, mutta on siitä täällä nätimpiäkin kuvia, joten ei kai se pahastu näistäkään.

Me tarvittais nyt kyllä vähän neuvontaa tässä ihmisen kasvatuksessa, kun toi matalampi meinaa olla niin hankala. Näitä kuvia ottaessaan se taas nuputti siitä, että karvanlähtösiä, kuraisia koiria ei sais pitää sängyssä, mutta missäs sitten, kysyn vaan.

Niitten aikaisemmat koirat ei kuulemma oo koskaan saanu kiivetä sänkyyn tai edes sohvalle. Meillä meni jonkin aikaa niin, että jos toi matalampi kielsi jotain, niin käytiin kysymässä korkeemmalta ja sehän lupas aina. Niin me sitten lakattiin kyselemästä tolta matalammalta mitään, mitä se vois kieltää. Kaikki pissahätäjutut ja nälkäasiat tarttee kyllä hoitaa sen kautta, kun toi korkeempi on vähän kovakorvanen, mutta kyllä se matalampi semmoset jutut ihan hyvin hoitaa.

Näissä arkaluonteisimmissa asioissa me nyt sitten toimitaan just niinku Seita tuossa kuvassa, että ensin turvaan korkeemman kainaloon ja sit vaan kysytään matalammalta, että mites meinaat tän homman hoitaa...Toi nuputus vaan joskus kiusaa, niin että mitenköhän sen sais loppumaan?

Rakastunut Vinski

Vinski on jo monena päivänä viettänyt tavallistakin enemmän aikaa ikkunalla ja välillä ponnekkaasti raaputtanut ikkunalasia. Eilen matalampi sitten osui näkemään, mikä siellä niin kiinnostaa. Valitettavasti kamera ei sattunu just olemaan käsillä.

Ikkunan toisella puolella pieni, punainen tyttökissa likisti ikkunaan nenäänsä ja Vinski huokaili toisella puolella. Se taitaa olla ihastunut.

Pörrökorvat ikkunalla

Täällä uuden kodin pihalla tapahtuu paljon enemmän kuin siellä entisessä kotona. Joka päivä meidän tontille tunkee vieraita kissoja ja koiria. Sitä mä vaan en tajuu, miksi me ei saatais haukkuu niitä siitä hyvästä. Mitä kannattaa ottaa kaks terävää vahtikoiraa, jos ei sitten anna niiden vahtia.

Mun mielestä meidän pitäis saada tänne samanmoinen aitaus ku vanhan kodin pihalle, niin voitais kunnolla pitää jöötä edes aidan sisäpuolelle tulijoille. Tänäänkin oltais saatu pyydystettyä hyvä Kiitolinja ihan omalta tontilta, ellei matalampi olis tiukasti kieltäny. Nyt jouduttiin tyytymään vaan ikkunasta katteluun ja vuhkutteluun.

Valokuvaamatonta

Tänään tapahtui jotain jännää, josta meillä ei nyt oo kuvia, kun oltiin niin tohinassa, että kuvaaminen unohtui kokonaan. Korkeempi otti nimittäin meidät yksitellen mukaansa ja vei lenkille polkupyörällä. Semmosta me ei olla koskaan kokeiltukaan, mutta hyvin se meni, fiksuja koiria kun ollaan.

Olihan se vähän hassua, kun piti hoksata, ettei saa kauheesti kiskoo, eikä hypätä ojan yli, vaikka sattuis huvittaan. Aika hyvä toi korkeempi on pyöräileen, kun ei se kaatunu meidän päälle kertaakaan. Juosta saatiin kyllä ihan tarpeeksemme, kun hölköteltiin hissuksiin yli kymmenen kilometriä. Ei se tietysti kummonenkaan treeni ollu tämänkuntoisille koirille. Me kun tavataan spurttailla ja painia vapaina toista tuntia päivässä ja siinä tulee kyllä helposti juostua paljon pidemmälti.

On aika kivaa oppia uusia asioita. Tota voitais kokeilla toistekin.

Nätti nappi

Jekkukoiran oma ihminen quu antoi meille tommosen nätin napin. Me kiitetään kauniisti ja heilutetaan häntää. Sen saa kuulemma laittaa eteenpäin ja me tahdotaan lähettää se tolle Seitan somalle siskontytölle Teklalle, joka seikkailee blogissa Pissalammikossa, jonka entinen nimi oli toi Throu mii a boun tai jotain semmosta (se on tossa sivupalkissa. Kattokaa siitä) ja myös Usman velipojalle Jerelle ja sen isovelikoira Juusolle Vauhtipääkaksikko seikkailee -blogiin

Tavallisia kissoja ei olekaan

Kissat on sitte kummallisia ja jotkut yksilöt vielä kummallisempia ku toiset. Villiminttu kuuluu noihin jälkimmäisiin. Me ei yhtään Seitan kanssa ymmärretä, mitä se meinaa, kun ensin se tulee ja pesee kiltisti meidän naaman. Sitten se yhtäkkiä saa jonkun hepuliraivarin ja huitasee piikkikintaalla tai puree tassuun, niinku Seitaa tossa kuvassa. Miksei kissat voi olla niinku koirat? Me ollaan paljon yksoikoisempia otuksia.

Matalampi käski muuten lisätä, että tosta kuvasta näkee myös sen, mihin epäjohdonmukainen koirankasvatus johtaa. Se itse on aina kieltäny meitä olemasta sohvalla, mutta korkeempi ei. Arvatkaas vaan kumpaako me mieluummin uskotaan.

Villahousut lähtee

Mulla on jo hieno kevätturkki päällä, mutta Seitan karvanlähtö alkoi yhdellä rysäyksellä ja sitä sit riittää. Matalampi väittää, että sillä on täytyny olla ainaski viis laamapaitaa ja parit villahousut alusvaatteina, kun tota pohjavillaa riittää noin valtavasti.

Onneks se tykkää harjaamisesta ja jähmettyy tollee ihan tönköksi odottamaan, että sitä harjataan. Mä en tykkää siitä puuhasta yhtään, vaan livahdan piiloon heti, jos tommosia karstoja kaivetaan esille.

Eilen me muuten oltiin taas lainakoirina päivähoidossa ja juostiin viis tuntia putkeen metsässä ja järvellä. Nähtiin kevään ensimmäinen lierokin. Se oli semmonen sahalaitainen ja ihmisten mielestä ihan hirvittävä, vaikka olikin niin jäässä, ettei se varmasti olis pystyny pureen, vaikka oltais työnnetty kuonomme kiinni siihen.

Meidän omia ihmisiä kuitenkin vähä huolestutti, kun Seita sit illalla oksensi hirveesti. Se tais kumminkin johtua vaan ylirasituksesta, eikä käärmeenpuremasta. Blondi ei tosiaan oo ihan niin sporttinen ku mä ja niin sillä oli sitten takatassut vähän kankeina juoksentelusta tänä aamuna.