Hukkareissu

Helsingin Sanomista huomasin jutun "Ruotsin Artekin" eli Svenskt Tennin näyttelystä Galerie Donnerilla. Tyyli yhdistää iloisia värejä vakavampaan sisustukseen juuri minun mieleiselläni tavalla. Minusta sisustus saa olla asujansa näköistä tyylin puhtaudesta piittamatta. Juuri sellaiselta kuvat ruotsalaissuuntauksesta näyttivät. Päätin siis lähteä oikein paikan päälle katsomaan. 

Varmuuden vuoksi yritin nettisivuilta varmistaa putiikin aukioloajat. Niitä ei ilmoiteta. Noin varttia vaille yksitoista olin Merikadulla ja pettymyksekseni liikkeen ikkunoista ei valoa pilkottanut. Kohdalle päästyä sain vahvistuksen epäilylleni: ovi oli lukossa. Kyltissä kerrotaan, että liike on avoinna arkisin klo 12-17. Arvatkaa oliko nimimerkki "Pettynyt Espoosta" harmissaan? Antiikkikaupan pitäminen on omistajalleen näköjään mukava harrastus, johon voi uhrata muutaman tunnin päivässä, kuitenkin niin ettei aamu-uni häiriinny.

Käsityksen asiasta saa Herrasmiehen päiväkirjan sivuilta: 
 htmlhttp://hienostelua.blogspot.fi/2013/09/ruotsalainen-sisustusliike-on.html

Tyhmä, laiska ja piittaamaton ...

... on ihminen. Vai mitä on ajateltava tästä:

klikkaa kuva isommaksi

Roskia pitää tunkea ennestään  täyteen roskikseen, vaikka joku viisaampi on nähnyt vaivaa ja laittanut pöntön kylkeen selkeät ohjeet:

klikkaa kuva isommaksi

Kuva on Toppelundin parkkipaikalta.

Moinen herättää sisäisen anarkistini ja mieleni tekisi puhkoa renkaat noitten roskaajien autosta. Mitäköhän Pikku Myy teksisi?

Hyvät naiset ja miehet – Ladies and Gentlemen

 Olin eilen kuuntelemassa Aivotutkimussäätiön yleisöluentoa Oivat, soivat aivot ja kuulin elämässäni ensimmäisen kerran yleisöä tervehdittävän sanoilla Hyvät naiset ja miehet. Ja kyllä särähti korvaan. Ennen vanhaanhan tervehdys kuului Hyvät naiset ja herrat.

Oikeastaan on aika outoa, että suomenkielessä ei ole sanaa sisäsiistille naisihmiselle, siis vastinetta sanoille damer, ladies, mesdames, Damen. Rouva ei kelpaa, eihän ruotsissa tai saksassakaan tuossa kohdassa käytetä sanoja fru tai Frau.

Mutta jos vanha tapa (hyvät naiset ja herrat) ei kelpaa, niin onko toisaalta enää tarpeen näinä sukupuolineutraaleina aikoina erikseen tervehtiä yleisöä jalkovälin anatomian mukaisesti. Jos tapaa muutetaan, niin miksei sitten saman tien vain sanota Hyvät ihmiset, hyvät läsnäolijat tms. Hyvät naiset ja miehet kuulostaa ainakin minun korvissani kovin keinotekoiselta. Miltä kuulostaisivat Women and Men tai Mina kvinnor och män?

No, eipä professori Arajärvi sentään tohtinut tervehtiä meitä sanalla Toverit ;)

Ehkä suomenkieleen pitäisi saada vastine daamille/ladylle; olemmehan EU-jäsenyyden myötä oppineet poskisuudelmatkin.

Tapiolan kasvaa ja kehittyy - kenen tarpeisiin?

 

Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta päätti alentaa Jousenpuiston tulevien rakennusten kerrosmääriä (HeSa 14.6.2012). Virkamiehet esittivät yhtä 26-kerroksista ja kahta 17-kerroksista asuintaloa, mutta kaupunkikuvaan täysin sopimattomina nämä alennettiin nyt 18- ja 12-kerroksisiksi.  Hyvä niinkin, vaikka mielestäni kerrosluvut ovat edelleen ihan älyttömiä puutarhakaupunkiin. Lautakunnan puheenjohtajan Markku Markkulan mukaan matalampien talojen rakentaminen ei ole mahdollista, koska silloin kaupunki ei saisi rakennusoikeuksien myymisestä tarpeeksi rahaa alueen kehittämiseksi, ts. metron rakentamiseksi.

Tietty logiikka tässä kieltämättä on, mutta silti on omituista, että alueen rakentamisen ajava voima on rahan kerääminen eikä ihmisten asumistarpeet. Nythän lähialueelle rakennetaan uskomattomia määriä uusia asuntoja. Pilvenpiirtäjiä ja muita korkeita asuintaloja tulee Keilaniemeen, Tapiolan keskustaan, Steniuksen mäelle, Jousenpuistoon ja Niittykumpuun. Jopa Westendiin kaavaillaan kaikessa hiljaisuudessa yhtä asuinpilvenpiirtäjää melko massiiviseksi kaavaillun senioritalon viereen. Lisäksi muutaman kilometrin päähän rakennetaan kokonaan uusi Suurpellon kaupunginosa.

Näillä rakennusluvilla luulisi kaupungin kassaan rahaa kertyvän. Toivoa sopii, että virkamiehet ja lautakunnan jäsenet suuressa viisaudessaan ovat myös miettineet, mistä näihin kaikkiin asuntoihin saadaan asukkaat. Neliöhinnat tulevat hipomaan pilviä siinä missä talojen katotkin; Keilaniemen huipun asuntojen yhteydessä puhutaan jo 12000 euron neliöhinnoista, ja alle kuuden tonnin tuskin saa neliöitä pohjakerroksestakaan.

Kellosepän ja Kaupinkallion kohteet ovat olleet hyvin kysyttyjä, ja melkein kaikki asunnot varattiin ennenkuin taloihin oli muurattu ensimmästäkään kiveä. Kysyntä on siis kovaa nyt, mutta riittääkö sitä koko kaavailulle tuotannolle? Ettei vain käy niin kuin joillakin Espanjan aurinkorannan turistialueilla, missä valmiit tai puolivalmiit rakennusmassat seisovat tyhjillään ostajaansa turhaan odottamassa.

Revontulentien ja Etelätuulentien kulma-alue alkaa hahmottua

Kellosepän talot ovat jo harjassa

Ensimmäinen talo nousee Revontulentien varteen

Kaupinkalliota vasta louhitaan

Ortodoksikappeli saanee jatkossakin olla omassa rauhassaan Silkkiniityn kupeessa.

Kaikkialla, kaiken aikaa, kaikkien kanssa …

Termi ubikviteetti tarkoittaa erään teologisen oppisuunnan mukaan Jeesuksen läsnäoloa kaikkialla kaiken aikaa. Näinä kiireisinä aikoina Jeesus, enempää kuin Joulupukkikaan, ei tietysti kerkiä aivan kaikkialle, joten ihminen on joutunut kantamaan osansa tästä kaikkialla olemisen taakasta. Teknologia on tullut teologian tueksi. Elisahan mainoksessaan lupaa ihmiselle mahdollisuuden olla kaikkien kanssa kaiken aikaa kaikkialla. Tämän sain eilen(kin) kokea oopperassa.

Debussyn Pelléas ja Mélissande on hiljaisuuden musiikkia, jonka lomaan säveltäjä on lisännyt taukoja. Siis hetkiä jolloin orkesteri on aivan hiljaa. Nämä hetket osoittautuivat ylivoimaiseksi nyky-ihmiselle. Suurin osa yleisöstä jaksoi toki kestää noin minuutin hiljaisuuden ryhtymättä muihin toimiin, mutta siellä täällä katsomossa alkoivat kännykän näytön valot vilkkua. Oli näköjään pakko tarkistaa saapuneet viestit ja facebook-päivitykset.  Meistä on tullut niin tavattoman tehokkaita; jokainen sekunti on käytettävä hyödyksi!

Muuten voi vain todeta, että Pelléas ja Mélissande on lumoavan unenomainen ja leijuva ooppera, ja nyt nähty toteutus sopi musiikin kanssa yhteen täydellisesti. Kaikki oli kohdallaan: lavastus, ohjaus ja loistavat solistit. Orkesteri soitti kauniisti ja Debussyn musiikkihan on korvia hivelevää. Jollain lailla Pelléas ja Mélissande toi mieleen Kaija Saariahon Kaukaisen rakkauden. Olin aivan myyty.

Hämärää touhua

klikkaa kuva isommaksi

Kuohunta Finnairin ympärillä herättää kysymyksiä. 

Miksi kutsutaan ihmisiä, joille maksetaan satojatuhansia ensin siitä että suostuvat tulemaan töihin, sitten siitä että pysyvät töissä ja jälleen siitä, että heidät irtisanotaan?

Vastaus: vaikeasti motivoitaviksi.

Yleisesti tunnettu tosiasia kai on, että huippusuoritus vaatii hyvää motivaatiota.

Johtopäätös: Huippusuorituksia syntyisi varmemmin (ja halvemmalla), jos johtopaikoille löydettäisiin hieman paremmin motivoituneita johtajia. Siis sellaisia, joita motivoi työn sisältö sinänsä, ei pelkästään - tai edes pääasiassa - raha.  Tällaisia johtajia oli vielä parikymmentä vuotta sitten. Miljoonabonuksista ei oltu kuultukaan.

Hyvästä suorituksesta tulee maksaa kunnon korvaus, mutta miksi pitää maksaa tyhjästä? Mieleen tulee muinoinen UMTS-kauppa, muistattehan, jossa Sonera maksoi Saksalle miljardeja ilmatilasta, jota piti käytettämän tiedon siirtoverkkoihin, joita ei kai sitten koskaan hyödynnetty mitenkään. Maksetaan potentiaalista, jota todellisuudessa ei ehkä ole olemassakaan.

Miten ihmeessä tällainen uusi rälssi on päässyt syntymään? Veikkaan, että kysymyksessä on suuri puhallus, jota jälkipolven yhteiskuntatieteilijät tulevat analysoimaan ja ihmettelemään.

Poikia lapsettaa

klikkaa kuva isommaksi

Tasavallan presidentin virkaanastujaiset osoittautuivat kovaksi paikaksi kovien miesten egolle. Yksi kansanedustaja ja puoluesihteeri ei tilaisuuden virallisesta pukukoodista huolimatta suostu kietomaan kaulaansa solmiota, koska se ei sovi hänen tyyliinsä ja toinen, valtiomieheksikin kehuttu ex-puhemies ja ex-pääministeri mittailee katuja eduskuntatalon ulkopuolella, koska haluaa boikotoida tilaisuutta, jonka tähtenä hän itse ei saa loistaa.

Ymmärrän kyllä molempia. Itsekin pidän rennosta pukeutumisesta ja minua alkaa ahdistaa kun näen kovitettuun kaulukseen pyntätyn Matti Klingen arkiasussaan. Ymmärrän myös senkin, että viralliset tilaisuudet voivat olla pitkästyttäviä ja että joku saattaa valita päiväkävelyn kuivan seremonian sijaan.

Mutta silti: minäminäminäminäminä, minä ja minun egoni. Murrosiässä oma napa tunnetusti on maailman keskipiste ja vanhempien ynnä muiden auktoriteettia kuuluu vastustaa. Aikuisena ihmisen olisi kuitenkin hyvä osata erottaa oma egonsa laajemmasta yhteisöllisyydestä. Joskus kun joutuu tilanteisiin, jossa ei edusta omaa persoonaansa vaan instituutiota, jonka jäsen sattuu olemaan. Silloin on syytä laittaa oma ego hetkeksi hyllylle ja käyttäytyä protokollan mukaan. Miten se voi olla niin vaikeaa?