Ajatuksia: Miksi intersektionaalinen feminismi

Atte Kalevan suosittama yhdenvertaisuusperiaate on kahdestakin syystä parempi kuin Maria Ohisalon ajama intersektionaalinen feminismi. Ensinnäkin intersektionaalinen feminismi on jo sanahirviönä tavalliselle ihmiselle käsittämätön. Toiseksi, kun intersektionaalinen tarkoittaa monien eri ominaisuuksien huomioon ottamista, naisnäkökulma on syrjinnässä vain yksi muuttuja monien joukossa. Tasa-arvon toteutumisen tiellä kun voi olla syrjimistä monen muuttujan näkökulmasta. Näitä voivat olla esimerkiksi kieli (ruotsinkieliset ovat joissain tapauksissa etulyöntiasemassa), sosioekonominen asema (akateemisesti koulutettujen lapset opiskelevat pitemmälle), etninen tausta (maahanmuuttajat ovat heikommassa asemassa, erottava tekijä voi olla jopa savolaisuus, pohjalaisuus tai karjalaisuus), asuinpaikka (haja-asutusalueella palvelut heikommat), ruumiinrakenne (pitkät miehet tienaavat enemmän, lihavat ylipäätään heikommassa asemassa), ikä (50+ vaikeuttaa työnsaantia), väritys (valkoihoiset etulyöntiasemassa, blondeja kuitenkin pidetään tyhminä ja heitä saa pilkata julkisesti), sukupuoli (miehet etulyöntiasemassa), sukupuolinen identiteetti (homot, lesbot, transsukupuoliset ja muunsukupuoliset ovat heikommassa asemassa). 

   Kun syrjinnän taustalla voi olla monia syitä, joista naisnäkökulma on vain yksi, en ymmärrä miksi feminismi pitää erikseen termissä tuoda esille. Onko naisnäkökulma painavampi syy ajaa tasa-arvoa kuin esimerkiksi sosioekonominen asema tai etninen tausta? Ei minusta. Sen vuoksi Atte Kalevan lanseeraama yhdenvertaisuusperiaate on hyvä. Tai jos halutaan vielä selventää niin voisiko monimuuttujatasa-arvo olla se mitä tavoittelemme?

Tiskikone ottaa kantaa

Kaunista Haukilahtea

Toukokuun loppu ja kesä kauneimmillaan.

Telamäentie on kuin maalaiskylän raitti

Vielä on vanhoja puutaloja herttaisine (ja laajoine) pihapiireineen

Kadulle päin sireeniä

ja hevoskastanjaa 
 

Taimentien puolella valtaisa sireeni

ja tämä ihailuni kohde: hyvin säilynyt, kaunis puuhuvila

Telamäen viehätys piilee vanhassa alueessa, jossa talot on rakennettu maaston ja maiseman ehdoilla. Näistä kun aika jättää, niin tilalle rakennetaan tehokkaasti, tontti täyteen laidasta laitaan ja korkea muuri ympärille. Toivottavasti siihen menee vielä kauan.

Uusi uljas Tapiola

Tapiolan kasvojenkohtotus tulee olemaan mittava. Pelkään pahoin, että Tapiolan ominaisilmeestä  jää jäljelle yhtä vähän kuin face-liftingin jälkeen entisillä ihmiskaunottarillakin. Ilme muuttuu auttamatta, toivon mukaan pirteämmäksi, mutta valitettavan usein luonnottoman jähmeäksi - joka tapauksessa persoonattomaksi, koskapa tavoitteena on tehdä kaikista yhtä nuorekkaita, siis samanlaisia. Mutta eipä arvostella keskeneräistä. Tässä kohoaa Ainoan laajennus:

Kaiken uudistumisen keskellä hyvää on, että Tapiolan vanha keskus säilynee suhteellisen ennallaan. Ja vaikka Tapiolan uurnalehto on pahasti liikenteen sumpussa, on Gräsassa tilaa hengittää ja mielen rauhoittua.

Hölmöläisten hommaa

Olisikohan sittenkin ollut viisaampaa pitää elintärkeä infra omassa hallinnassa kuin myydä sähkönsiirto monopoliksi ulkomaisille pääomasijoittajille. Nyt hintoja korostetaan suhteettomasti, koska rahaa tarvitaan investointeihin. 
   Sinänsä ymmärrettävää, mutta kun samainen yhtiö samaan aikaan siirtää pääomia hollantilaiselle emoyhtiölle ylisuurten korkojen muodossa, niin eihän asiassa ole päätä eikä häntää. Rahat siis otetaan suomalaisilta kuluttajilta, jotka eivät voi vaikuttaa enempää palveluntarjoajaan, koska kyseessä on paikallinen monopoli, kuin kulutukseensakaan, koska kysymys on asumisesta kylmässä ja pimeässä maassa. Sähkön saanti on elinehto. Kaiken huipuksi kyseinen yhtiö ei edes maksa veroa Suomeen. Hyvin kannattavaa Carunalle ja sen emolle, mutta suomalaisten kannalta täysin järjetöntä.

Tietyillä valtion yhtiöillä pitää olla muukin tarkoitus kuin liiketoiminnan pyörittäminen. Se muu tarkoitus on turvata elintärkeät toiminnot kansalaisille. Toivottavasti VR ottaa tästä opikseen, vai jokohan puolustusvoimatkin kohta yhtiöitetään ja myydään ulkomaiselle pääomasijoittajalle?

Herra Lexington ja Fiona

klikkaa kuva isommaksi

Vaalit on nyt käyty ja tulos - persujen nousu maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi - on herättänyt huomiota. Minun huomiotani on herättänyt tapa millä asiaa on julkisuudessa tuotu esiin. Tuntuu kuin media haluaisi ehdoin tahdoin lietsoa eriseuraisuutta; ainakin siltä näytti näyttelijä Krista Kososen haastattelu, jossa hän sanoi ettei tiedä tuttavapiirisssään ketään perussuomalaisia äänestänyttä.

Hyvänen aika, Suomessahan on vaalisalaisuus. Miten kukaan voi sanoa tietävänsä jokaisen tuntemansa ihmisen äänestyspäätöksen. En minä ainakaan voi mennä sanomaan mitä puoluetta kukin naapurini äänesti. Minusta sekä uskonnollinen että poliittinen vakaumus on jokaisen oma asia, eikä ihmisiä pidä arvottaa tai lokeroida niiden mukaan.

Olisin aika pettynyt, jos tuttavapiirissäni olisi ihmisiä jotka halveksisivat minua vain äänestystapani perusteella. Sellainenhan osoittaisi suurta ennakkoluuloisuutta ja suvaitsemattomuutta. Niin, missä päin Suomea ne itseään suvaitsevaisina pitävät olivatkaan ;)

Minun sohvallani herra Lexington ja Tansanian tyttö Fiona  istuvat sulassa sovussa.

Herra Lexington edustaa amerikkalaista tuotemerkkiä ja Fiona on Unicefin hyväntekeväisyysnukke, jolla kerätään varoja maailmanlaajuista rokotuskampanjaa varten.

Hedelmällinen yhteistyö kantaa hedelmää

klikkaa kuva isommaksi

Valokuvatorstain vaikea haastesana, hedelmällisyys, vaatisi mieluiten kuvaa raskaudesta tai pikkuvauvoista. Sellaiseen ei nyt ole tilaisuutta, mutta hedelmällisyys voi olla muutakin kuin lisääntyvä ihminen tai muu olento.

Hedelmällinen yhteistyö kantaa hedelmää ja synnyttää hyviä tuloksia. Harmi, ettei Suomen hallitus siihen ole viime aikoina kyennyt. Kun tuottavuudesta puhutaan, niin hullulta tuntuu, että ensin tehdään laajat selvitykset ja laskelmat ja niiden pohjalta lakiesitys, joka sitten jätetään viemättä eduskuntaan vetoamalla samoihin selvityksiin ja samoihin lukuihin. Viittaan lakiesitykseen hoitovapaan jakamisesta puolisoiden kesken ja subjektiivisesta oikeudesta täysiaikaiseen päivähoitoon toisen vanhemman ollessa kotona.

Rimakauhuko yllätti vaalien alla? En tiedä, mutta kalliiksi tulee veronmaksajille tuollainen nollatutkimus.

Valokuvatorstai, haaste 354: Hedelmällisyys

Kansa on puhunut

klikkaa kuva isommaksi

Lähdin keskustaan katsomaan Sanomatalon valokuvanäyttelyä Helsingistä 125 vuoden ajalta ja ajauduin todistamaan kansan valtavaa kiinnostusta eduskunnan äänestykseen uudesta avioliittolaista. Riemulla ei ollut rajoja kun tulos lakivaliokunnan esityksen kaatumisesta tuli julki ja tasa-arvoinen avioliittolaki saa edetä. Tuntui hyvältä nähdä niin paljon iloisia ilmeitä ympärilläni. 

Henkilökohtaisesti asia ei ole minulle kovin läheinen, mutta pidän tulosta hyvänä. Kun asian merkitys on noin suuri osalle väestöä, eikä sen hyväksyminen ole keneltäkään millään tavalla pois, niin en ymmärrä miksi sitä silti niinkin kiihkeästi toisaalla vastustetaan. Tämä päätös muuttaa yhteiskuntaamme avoimempaan ja raikkaampaan suuntaan.

Kaupunkikierroksella

Helsingin katuilme on minun silmissäni muuttunut ankeaksi. Kun Kampissa nousen bussista ja siirryn kakkosen raitiovaunuun, jolla kivasti pääsee Kauppatorille, on reitti Urho Kekkosen kadun, Simonkadun, Kaivokadun ja Aleksin kautta mitä masentavin: rumaa, sekavaa ja huonosti hoidettua. Jopa Aleksi, joka nuoruudessani oli Helsingin kutsuvin katu "ikkunaostoksille", on muuttunut surkeaksi ja mitäänsanomattomaksi väyläksi, jonka varrella ei ole mitään esteettisiä houkutuksia silmälle.

Kauppatori on toki värikäs ja kuhisee elämää, toisin sanoen turisteja, joita lukuisat markkinakojut kusuvat syömään aitoa Lapin kalaa, mm. friteerattuja calmareita. Hmm... pakasteenahan ne tietenkin ovat tulleet, eivätkä varmaankaan Lapista. 

klikkaa kuva isommaksi

Torilla kahvittelevat toki muutkin kuin turistit. Nämä vihreät miehet ovat leppoisampia kuin Krimillä tavatut.

klikkaa kuva isommaksi

Poikkeuksen tässä murheen laaksossa muodostaa Espa puistoineen.

klikkaa kuva isommaksi

Siellä  voi viihtyä yhtä hyvin itsekseen kuin

klikkaa kuva isommaksi

porukallakin

klikkaa kuva isommaksi

Toiset istuvat mieluummin Marimekon edessä kadulla

klikkaa kuva isommaksi

ja jotkut katukahvilassa

klikkaa kuva isommaksi

Strindberg ei ole hullumpi, vaikka autot peittävätkin enimmän aikaa näkymän puistoon. Onhan se myös Zyssen toimisto

klikkaa kuva isommaksi

Espan päässä on Ruotsalaisen teatterin talo, jonka terassi on milloin minkin niminen, nyt näköjään bubbles, vaikka minä miellän sen yhä Royaliksi.

klikkaa kuva isommaksi

Aurinkoisen terassin sijaan kahville voi piipahtaa myös sisätiloihin, vaikka Stockalle Robet's Coffee'n

klikkaa kuva isommaksi

Tämän pikkukierroksen jälkeen paluu Kamppiin, jonka läpi kulkee taukoamaton, anonyymi ja kasvoton ihmismassa, joka juuri tekee suurkaupungista niin ahdistavan ja ikävän. Paljon ihmisiä, jotka eivät kuulu tänne, jotka ovat vain läpikulkumatkalla.

klikkaa kuva isommaksi

Porttien valotaulut opastavat oikeaan bussiin.

klikkaa kuva isommaksi

Ihana päästä kotiin :)

Hylätyt talot, autiot pihat

klikkaa kuva isommaksi

Kirjan otsikko tuli mieleeni Kuhmossa kävellessä. Useimmat talot ovat isoilla ja hyvin hoidetuilla tonteilla, ja sitten yhtäkkiä niiden välissä on hylätty talo. Kulkija jää pohtimaan, miksi näin on käynyt, missä asukkaat ovat nyt ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

klikkaa kuva isommaksi

Autio pihapiiri on yhä kutsuvan näköinen, ja piharakennuksen katto näyttää vastakorjatulta. Ehkä talo ei sittenkään ole hylätty, vaan odottaa jotakin ...

Portugalin veropakolaiset

 Portugali houkuttelee eläkeläisiä lupaamalla nollaverotusta kymmeneksi vuodeksi. Tämähän ratkaisee Suomen epäedullisen huoltosuhteen kertaheitolla, kun eläkeläisistä päästään eroon!

Sitä vain on vaikea ymmärtää, miten Portugali selviää siivellä elävistä eläkeläisjoukoistaan, kun Suomessa eläkeläiset ovat valtava ongelma vaikka maksavat saman verran veroja kuin työtä tekevät tai itse asiassa kuusi prosenttia enemmänkin siltä osin kuin eläke ylittää 45 000 euroa vuodessa. Tätä matematiikkaa on vaikea ymmärtää – ellei Portugali sitten kerää veroja muulla tavalla, esimerkiksi korkeampana arvonlisäverona tms. Tai sitten siellä ei ole ollenkaan julkista infrastruktuuria ja palveluja, kuten teitä, poliisia, kouluja, sairaaloita, postia yms.

Täytyy vain toivoa, että veropakolaiset pysyvät poissa loppuun asti eivätkä palaa Suomeen siinä vaiheessa kun golfmaila ei enää pysy kädessä ja klubipalvelujen tilalle tarvitaan hoivapalveluja.

Yhteisvastuukeräys

Vietin perjantai-iltaa keräyslipas kädessäni Olarin Prismassa. Tänä vuonna yhteisvastuukeräyksellä tuetaan hyvän saattohoidon kehittämistä. Tästä on tullut minulle sydämen asia, kun olen omakohtaisesti voinut nähdä, miten valtava merkitys asialla on. Aina ei ole kysymys edes suurista rahoista; päinvastoin saattohoito on halvempaa kuin sairaalan vuodeosastohoito.

Jossain kohdassa on kysymys niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin siitä, ettei kuolevan ihmisen tarvitsisi palella. Sairaalassa potilailla on peitteenään pelkkä lakana, parhaassa tapauksessa ohut froteepyyhe. Terhokodissa viluinen potilas saa kevyen, mutta paksun untuvatäkin.

Keräyksen aikana hauskinta oli se, että monet vanhemmat antoivat lastensa laittaa rahat lippaaseen. Minusta tällainen on loistavaa esimerkillä kasvattamista: lapsi oppii antamaan.

Muutenkin oli mukava vaihtaa muutama sana ystävällisten ihmisten kanssa. Yhdelle nuorelle naiselle sain jopa kädestä pitäen näyttää, miten neulotaan nurja silmukka!

Terhokodissa

Kun yleensä julkisesta sairaanhoidosta saa kuulla vain ikäviä asioita, on nyt koettu muutakin.

klikkaa kuva isommaksi

 Joku aika sitten omaiseni sai siirron terveyskeskuksen vuodeosastolta Terhokotiin. Siirto merkitsi samalla sen tosiasian hyväksymistä, että sen enempää parantavaa kuin kuntouttavaa hoitoa ei enää ole.

klikkaa kuva isommaksi

 Näissä olosuhteissa pääsy kodinomaiseen paikkaan, jossa toiminnan keskiössä on potilas ja hänen hyvä olonsa, oli kuin taivaan lahja. Superystävällisen henkilökunnan ohella viehättävä ympäristö helpottaa potilaan ja hänen omaistensa tuskaa elämän viimeisellä taipaleella.
 

klikkaa kuva isommaksi

Terhokodin toiminnasta vastaa voittoa tavoittelematon säätiö. 
 

klikkaa kuva isommaksi

Kauniit huonekalut ja taulut on saatu lahjoituksina, ja toiminnassa on mukana lukuisa joukko vapaaehtoisia, jotka osaltaan luovat ympärilleen hyvää henkeä.

Lapsipotilaita Terhokodissa ei ole, mutta potilaita tervehtimään tulevien lasten viihtymiseen on kiinnitetty huomiota.

Tänne ovat tervetulleita myös koiravieraat. Vierailuaikoja ei tunneta ja omainen voi halutessaan myös yöpyä läheisensä luona.

Miksi tällaisia paikkoja ei ole enempää?

Tyhmä, laiska ja piittaamaton ...

... on ihminen. Vai mitä on ajateltava tästä:

klikkaa kuva isommaksi

Roskia pitää tunkea ennestään  täyteen roskikseen, vaikka joku viisaampi on nähnyt vaivaa ja laittanut pöntön kylkeen selkeät ohjeet:

klikkaa kuva isommaksi

Kuva on Toppelundin parkkipaikalta.

Moinen herättää sisäisen anarkistini ja mieleni tekisi puhkoa renkaat noitten roskaajien autosta. Mitäköhän Pikku Myy teksisi?

Yritysilme ...

.. on tärkeä osa firman brändin hallintaa.  Ja siihen vaikuttaa kaikki, työntekijöiden asuista 

klikkaa kuva isommaksi

aina asujen kantajiin asti. Uskaltaisiko kuntoklubin asiakaskaan liiaksi poiketa annetusta linjasta?

Jäätelöä jonotetaan

 

klikkaa kuva isommaksi

Merenkävijöiden paviljongin edustalla olevan Mövenpickin jäätelökojun edessä on melkein aina jonoa - ainakin näin hyvillä ilmoilla. 

Sitäkin kummallisempaa on, että koju on välillä suljettuna jopa parhaaseen sesonkiaikaan, esimerkiksi sunnuntaina. Onko syynä vaikeus saada työntekijöitä hommiin vaiko liian korkeat kustannukset? Ihan pöllöä meininkiä, tuumaa päiväkävelyllään pettynyt potentiaalinen asiakas :-(

Vanha rouva (kuvassa vasemmalla) on tullut jäätelölle rollaattorin kanssa. Onneksi koju tällä kertaa oli auki.

House & Garden

klikkaa kuva isommaksi

Matkalla rantaan on yksi lähiseudun kauneimmista taloista ja pihoista. Miten mukavaa, että se on vain verkkoaidan eikä muurin takana. Hyvin hoidetusta puutarhasta on silmäniloa ohikulkijoillekin eikä se ilo ole pois talon omistajaltakaan. Sananlaskunkin mukaan jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Kumma vain, että nyt aika monet uusista ökytaloista rakennetaan muurin sisään. Ehkä varkaiden pelossa tai muuten yksityisyyden suojaksi - en tiedä - mutta samalla kun rajaa maailman muurien ulkopuolelle, sulkee itsensä muurien sisään, kuin vankilaan. Muurien takaa ei näe kauas.

klikkaa kuva isommaksi

Kun Tapiolaa alunperin rakennettiin puutarhakaupungiksi, rivitalojen ja erillistalojen pihapiirit jätettiin ilman muureja ja aitoja. On sääli, jos maailma menee semmoiseksi, että Suomessakin pitää asua ristikoiden takana niinkuin Venezuelassa. Kun 90-luvulla olin työkokouksessa Etelä-Afrikassa, kokouksen avaaja totesi puheessaan, että paljon on tehty ja paljon on tehtävää, että ne joilla ei varallisuutta ole saisivat sitä tarpeeksi ja että ne joilla on paljon, voisivat turvallisesti nauttia siitä mitä heillä on. Silloin kun tämä tavoite ei toteudu, tarvitaan aitoja.

klikkaa kuva isommaksi

Matka rantaan käy siis kauniin reitin kautta. Mutta paras silmänilo odottaa perillä. Siitä tulee seuraava postaus.

Omaishoitajana

Työ tekijäänsä neuvoo, niin uskon.

Olen viimeisen vuoden aikana mielestäni oppinut melko kelvolliseksi lähihoitajaksi. Päivääkään en ole saanut muodollista teoriaopetusta, mutta niin vain osaan hankkia, annostella ja jakaa lääkkeet, antaa pistokset, katetroida, tyhjentää alusastian, pitää potilaan ihon puhtaana, pukea, vaihtaa vaipan ja tarvittaessa myös syöttää. Pätevyyteni osoitukseksi olen saanut virallisen aseman läheiseni omaishoitajana. Jos kuitenkin haluaisin tehdä samaa työtä kotini ulkopuolella, ei pätevyyteni enää kelpaisikaan. Enkä tarvittavaa muodollista pätevyyttä kovin helposti saisikaan.

Hoivahenkilöstön pulaan tulevaisuudessa on ratkaisuksi ehdotettu muutamien kuukausien, ehkä puolen vuoden koulutusta. Ehdotus on kuitenkin tietämäni mukaan torjuttu. Paula Kokkonen kirjoitti joku aika sitten Helsingin Sanomissa asiaa, kun hän ihmetteli, miksi omaistaan kotona hoitavat menettävät pätevyytensä heti kotinsa kynnyksen yli astuttuaan ja miksi perushoivatyössäkin vaaditaan lähes korkeakoulututkintoa.

Hoivatyö ei ole ydinfysiikkaa, siihen todella riittää lyhyempikin teoreettinen tai muodollinen koulutus. Tärkeintä on asenne. Oikean asenteen puuttumista taas ei mikään määrä korkeakouluopintoja voi korvata.  Kunhan vaatimusten takana ei vain olisi ammattiliittojen edunvalvonta. Sääli, jos vanhusten hoitokin asetetaan panokseksi poliittisen pelaamiseen. Sote-uudistuksessa politiikka ainakin tuntuu ajavan järjen käytön edelle.

Oman potilaani hoidossa en itselleni kaipaa lisäkoulutusta. Hyvälle haltiattarelle, joka sadussa toteuttaa toivojan kolme toivetta, esitän omat toivomukseni: voimia, viisautta ja rakkautta – VVR.

Kivoja pihoja

klikkaa kuva isommaksi

Kameran kanssa kulkiessa huomaa ympäristöstään enemmän, esimerkiksi tällaisen idyllisen pihapiirin. Muutama vuosikymmen sitten asunnot - tai ainakin huonekalut (ja autot) - olivat ehkä pienempiä kuin nykyisin, mutta pihat olivat väljempiä. Nyt ainakin Tapiolaan rakennettavat talot tuntuvat olevan kuin kiinni toisissaan. Väljät puutarhapihat ovat katoavaa ylellisyyttä.

Johdonmukaisuutta kaivataan

klikkaa kuva isommaksi

Politiikka on monesti sellaista, että tärkeintä on oman hännän nostaminen, toisten mollaaminen ja kansan kosiskelu. Nyt kohkataan EU-budjetista. Oppositio on kauhuissaan, kun suomalaisten rahaa valuu eteläeurooppalaisille.  Kurjaahan maksaminen tietenkin on, mutta eikö sittenkin ole mukavampaa, että maan talous on vahva kuin se, että asiat olisivat vielä pahemmin rempallaan ja pitäisi kerjuulle ruveta. Kohtuus tietenkin kaikessa.

Oppositionkin mielestä on kuitenkin itsestään selvää ja vallan oikeudenmukaista, että Suomen sisällä vauraat kunnat rahoittavat valtionosuuksien kautta köyhempiä kuntia ja yhtä lailla ollaan yksimielisiä siitä, että suurituloisten henkilöiden maksamia veroja kuuluu jakaa tulonsiirtona köyhemmille.

Miksi tämä käsitys reiluudesta ja oikeudenmukaisuudesta muuttuu valkoisesta mustaksi heti kun ylitetään Suomen rajat? Vai pitäisikö johdonmukaisuuden nimissä ruveta vastustamaan tulonsiirtoja myös maan sisällä? Moisen ehdotuksen tekeminen taitaisi kuitenkin merkitä poliittista itsemurhaa. 

Tietenkään ei ole Suomen asia panna kuntoon koko maailman - tai edes Euroopan - asioita, mutta ehkä olisi paikallaan keskustella asioista myös periaatteellisella tasolla: onko tulonsiirto hyväksyttävää vai ei. Onko kehitysapu hyväksyttävämpää kuin euromaiden tukeminen? Epäjohdonmukaista, tekopyhää ja älyllisesti epärehellistä on se, että periaatteessa ollaan valmiita auttamaan, mutta vain niin kauan kun omaan taskuun ei kajota.

klikkaa kuva isommaksi