Konsertissa

Hetki ennen konserttia..... tuolit tyhjinä, soittajat valmistautumassa kuka mitenkin. 

Vaatetusta kohennellaan, virvokkeita nautitaan, jaetaan yhteinen jännitys. 

Käsillä on yhdessäoloa ja hetkessä elämistä, kaikkien soittajien rakkaus musiikkiin.

Nuotit esillä, teline asennettuna...

Soittimia löytyy puhaltimista erilaisiin lyömäsoittimiin; trumpettia, huilua, klarinettia, pasuunaa, baritonia, tuubaa, erilaisia lyömäsoittimia, fagottia, bassoklarinettia, saksofonia eri kokoisina. 

Konsertin aiheena mm. elokuvamusiikki lännen mailta. Isoja teoksia, pienempiä teoksia. Jokaiselle jotain erityistä soittamista, sekä "takapotkuja" ja taustalirutuksia (soittajan tarkkaavaisuuden tarkistamiseksi 😉 ). 

Harjoitukset on yleensä pienemmässä  tilassa ja isomman tilan akustiikka ja muiden soittimien kuuleminen ovatkin ihan erilaisia.  

Virheitäkin sattuu, mutta ne sivuutetaan tyylillä 😁

Katsomo vielä tyhjänä...

Juontaja pistää parastaan luodakseen kuulijoille mielikuvamaailmaa ennen kappaleen kuulemista. 

Huumoriakaan ei pidä unohtaa. 

Kapellimestari soittajien edessä, selin yleisöön, luotsaten musiikin laivaa (anteeksi hassu kielikuva) eteenpäin. 

Väliajalla kahvilan antimia...

Pääsin (=jouduin) "kukkaistytöksikin" .  Lopuksi kapellimestari ja juontaja tuli kukitettua. 

Näin päättyi 1,5 vuoden harjoittelu näiden kappaleiden osalta.  

Kämmenet kihisten odotellaan uusia kappaleita kokeiluun 😍

Tilanne kotona: 

Merri: Siis mitä!!! Et voinut avata sitä kaappia ja surauttaa sitä vetoketjua siitä mölytoosasta!!  Ei ole reilua! Joudun mennä ulos, vaikka on kylmä. Alakerran sohvallekin kuuluu vielä liian kovaa, mutta taidan mennä sinne. 

Siis tosi noloa! Lopettaisit jo!!

(Aiemmin olen kirjoittanut soittamisteni vaiheista TÄÄLLÄ)

Soitatko sinä mahdollisesti jotain soitinta? Tai laulatko?

Uutta etsimässä

Selailtiin lehtiä ja etsittiin sopivaa mallia. 

Maia on innokkaasti  mukana etsinnöissä. 

Sam on enemmänkin kiinnostunut Aku -lehdistä. 

Merri on jo lehtensä valinnut, siinä ei kauaa mennyt. Lopun aikaa voi ottaa nokosia. 

Haluaisin tehdä jonkin isomman neuleen, mutta langatkin on vielä valitsematta. Villaista en yksinkertaisesti voi pitää. Tänään kävin lankamyymälässä katsastelemassa vaihtoehtoja. Baby wool voisi olla ratkaisu?  Sopiva paksuuskin olisi. Nyt mietin, mitä väriä voisin pitää. Moniväriset nk.islantilaistyyppiset neuleet ovat kauniita, mutta tiedän oman makuni, enkä voisi niin kirjavassa kulkea.  Ehkä valkoinen ja harmaa? Tai valkoinen ja musta? Valkoinen ja punainenkin voisi mennä? Tai musta ja punainen? Itseni ja mustan makuni tuntien päädyn luultavasti vaalean mustaan ja tumman mustaan! 

Vaan eipäs hätäillä! tulikin erikoinen  ja uusi haaste/ toive sukkien malliksi. Niitä tässä sitten heti aloittelin. En tiedä osaanko, mutta aina pitää yrittää,  Lisäksi jokin uusi aina kiinnostaa, etenkin, kun ei varsinaisesti ole ohjetta. 

 Töissä olen surkutellut uudehkon reppuni sivupussukkaa, joka repesi melkein heti, kun reppu oli ostettu.  Sivutasku on juuri sopiva koko käsidesille, joka on hyvä aina olla lähellä.  Ehdin jo miettiä, missä alan käsidesiäni kuljettamaan, kun rattaat hitaasti pyörähtivät pääkopassa. No tottakai se täytyy korjata parsimalla! 

Tästä tuli minusta aika hyvä!  Ensin ajattelin, että pitäisikö virkata paikkalappu, mutta lopulta päädyin vaan ihan parsimaan ja hyvä tuli! Toimii ihan täydellisesti. Risa tasku harmitti niin vietävästi, että nyt tuntuu, kuin olisi isommankin homman tehnyt. 

Alkaa olla taas konsertin aika!  Kenraaliharjoitukset meinasivat mennä minulta ohi, kun iski pahemman luokan dementia juuri ennen H -hetkeä.. onneksi olin laittanut ajan puhelimen kalenteriin ja 10 minuuttia aiemmin se kilautti muistutuksen. No aika myöhäistähän sekin oli, kun ottaa huomioon, että istuin vielä yöpaidassa ja hiukset pystyssä aamupalapöydässä.  Onneksi on tuota vauhtia veressä niin en ihan hirveästi myöhästynyt. 

Normaalissa harjoitustilassa ei ole tuota piccolon telinettä ja soittimien vaihto kesken kappaletta on vähän hankalaa. Olen käyttänyt ylimääräistä tuolia käden ulottuvilla.  Konserttisalissa on telineet, joihin löytyi piccoloteline! Mahtavaa!  Nyt on homma hanskassa, eikä ainakaan ole telineen vika, jos tuutista puskee ulos vikaääniä. 

Joulu on jo ovella

Minulle joululeivonnassa tärkein tehtävä on taatelikakku. Siitä tulee lapsuuden maut mieleen.  Yleensä kuivat kakut eivät ole niin kovin innostavia juttuja, mutta tämä tekee poikkeuksen.  Taatelikakkuja on monenlaisia, mutta harva maistuu tältä, kuin tämä äidiltä saadun ohjeen mukaan tehty.
 Jostain syystä minulla on tapana toistaa samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Ehkäpä siksi näitä kakkujakin on nyt syntynyt jo 6 kappaletta.  Vielä suunnittelen, josko tekisin  2 lisää.  Olen jakanut kakkuja jouluviemisiksi. Töihin voisi viedä yhden....jos sellainen olisi, eli jonkun pitäisi käydä kaupassa ostamassa taateleita.
Taateleitakin on erilaisia. Tähän kakkuun ostan aina sen palikan mallisen paketin. Kerran erehdyin ostamaan pussitaateleita, ja ne olivat selvästi kuivempia.

Eipä täällä paljon muuta ole leivottukaan; nämä 6 kakkua, hiukan pipareita (joista "rosvo" vei osan taikinasta) ja vähän torttuja.
Jouluruokia en aio tehdä. Asian voi ymmärtää niinkin, että en oikein osaa... eikä jostain syystä ole tullut innostustakaan.  Lapset ovat joskus sanoneet, että NYT on hyvä  porkkanalaatikko tms.  Tällöin on kyseessä ollut Kuuluisien Äitien tekemä tuote.
  Miehellä on suunnitelmissa tilata pizzaa, kun on Merrin kanssa kahden kotona jouluaattona.  Tässä on kai tarkoitus rikkoa niitä vanhoja joulurutiineita. Minulla on heti alkuviikosta 3 iltavuoroa.  Jouluruokailufiilikset eivät ole ihan huipussaan. Tapanina päästään kylään syömään.

Leipoessa totesin käteväksi tämän kirpputorilta löytyneen telineen. 

Vihko on todella vanha. Ohjeet on kirjoitettu  suuren innostuksen vallassa useita kymmeniä vuosia sitten. Onhan tätä vihkoa tullut käytettyäkin.  Äskettäin tuli mieleen, josko tekisi tuoreemman version, johon keräisi ne parhaimmat ohjeet, joita kirjoittamisen jälkeen on oikeasti tullut käytettyä. 

Mikäli haluatte tämän ohjeen, niin laitan sen tähän selkosuomeksi, jos tuo vihko on parhaat päivänsä nähnyt. 

Säilyvä taatelikakku

1pkt kivettömiä taateleita

3dl vettä

1½dl sokeria

200 g margariinia (käytän laktoositonta Keijua)

2 kananmunaa

1tl soodaa

1tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

3½ dl vehnäjauhoja

Pilko taatelit kattilaan ja mittaa sinne myös vesi ja sokeri. Keitä aineet soseeksi. Jäähdytä puolilämpimäksi ja sekoita rasva soseeseen. Jäähdytä ja vatkaa munat yksitellen taikinaan. Lisää kuivat aineet.

Kaada seos voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. 

Kypsennä 175 asteessa noin tunti. 

Kakun maku paranee säilytyksen aikana. Leivo se siis pari viikkoa ennen käyttöä (??? viikkoa??? no näin olen ohjeeseen kirjoittanut, en ole kyllä toteuttanut tätä osuutta)

Taateleissa on luvatusta kivettömyydestä huolimatta joskus kivi tai kaksi.  Joulunajan hammasvaivat  voi estää esim. vetämällä taatelit soseeksi sauvasekoittimella. Tässä vaiheessa kuuluu pieniä kilauksia, jos mukaan on jäänyt kivi.   Sen jälkeen otan käyttöön kikka kolmosen:  vedetään käteen kertakäyttökäsine ja tunnustellaan vielä taikinanalku ja poistetaan mahdolliset kivet.  Olen tällä keinolla ottaut tosissaan sen hammasasian, joka ei ole mikään naurunasia. 

Teen taikinan tuplana, koska uuniini mahtuu 2 kakkuvuokaa kerralla. 

Asioiden toistosta puheenollen, tätä mallia olin tehnyt vasta yhdet.... 

Langankulutus 110g.  Nyt voin sanoa, että ennen joulua ei valmistu enää yhtään käsityötä (99.9% varmuudella). 

Merri: Lupaatko, että tämä mölytoosa ei ala vinkumaan ja ulvomaan, jos haistan tätä?? Jos narraat, niin juoksen ulos tai alakertaan! 

Haistan huilua, kun kerran niin olen kuullut  kehotettavan.  

Yleensä  mulkaisen pahasti ja lähden pois, kun kuulen sinun avaavan sen mölytoosan päälyskotelon vetoketjun.  

Nyt riitti....lähden varmuuden vuoksi....pidä se metelikoneesi!

No niinpä pidänkin! Tänään olisi vielä toistamiseen soittokeikka kauneimmissa joululauluissa. 

Muutama päivä sitten soitettiin koululaisille heidän ruokataukonsa ajan.  Olisipa aina näin innostunutta yleisöä! Taputuksia ja hurrauksia sateli. Pienet koululaiset nauttivat erilaisesta koulupäivästään, ja kouluruokailustaan.  

Tällaisia soittokeikkoja on ollut nyt jo 4-5. Olemme käyneet soittamassa joulun alla ja kevätkauden viimeisinä päivinä. 

Palkkioksi olemme joulun alla saaneet  syödä kouluruoan.  Joka kerta on ollut oikein hyvä ruoka. 

Vielä 2 yötä jouluun.......... 

Kesäkuulumisia

Kesäloma on mennyt vauhdilla eteenpäin. Työasiat ovat kivasti unohtuneet. Unirytmi on taas "vaarallisesti" kääntynyt tavallistakin iltapainotteisemmaksi.
Ilma on suosinut lomailijoita, joskin välillä on ollut koleaa.  Vaihtelu virkistää. 😊

Pihalla olen touhuillut maltillisesti (luetaan: laiskasti). Kaikki on kuitenkin suurin piirtein kohdillaan ja nurmikon leikkuun voi ottaa liikuntasuorituksesta. 😏
Kasvilavoissa kasvaa herneitä, retiisiä, porkkanaa ja punajuurta. Ehkä pitäisi sanoa, että niihin on istutettu noita siemeniä. Jotain sieltä kyllä jo kasvaakin.
Komposti toimii upeasti! Olen joka kerta ylpeä viime vuotisesta hankinnastani, kun laitan sinne jotain. Ainoa harmi on, että sinne ei voi laittaa esim. kitkemisjätettä reiluja määriä, kun ne eivät mahdu sinne, eivätkä ehdi maatua niin nopeasti. Pitääkin täyttää vain hillitysti, enemmän kerroksittain ja vähän kerrrallaan.         Rikkaruohojen kiskojan on vähän vaikea saada itseään käyntiin niin montaa kertaa kesän aikana 😓

Jättiläiskokoisesta laukkakasvista tuli sittenkin hieno pallero! Aluksi se oli aika harva ja ajattelin, että ei ole kummoinen kasvi tuo.  Pikkuiset kukat kuitenkin avautuivat vähitellen ja pallo tuuheutui sen mukana.  Nyt voi sanoa, että kannatti tuokin sipuli istuttaa. Olisivat varmaan aika näyttäviä, jos olisi useampi, mutta tuohon penkkiin ei kyllä enempää mahdu.

Lomalla olen tehnyt paljon asioita, toisaalta jättänyt myös tekemättä paljon asioita. Parasta on se, kun ei kalenteri ja kello määräile päivän tekemisiä. 

Olen käynyt mm. taidenäyttelyssä. 

Soittokeikalla GP -raveissa. Silloin oli tosi kylmä päivä. Joutui kaivamaan kynsikkäätkin kassista, että tarkeni. 

Hevosille (vai kuunteleville ihmisille? ) piti soittaa esittelymarssia aina ennen  kilpalähtöjä. Lopuksi kansallislaulu voittaneelle hevoselle, joka tällä kertaa oli ruotsalainen. 

Kaikenlaistahan tuossa odotellessa ehti miettimään. Ainakin on tullut vuosien varrella soitettua tosi monessa erilaisessa paikassa. Mieleen tulee ainakin teltta tehtaan pihalla, kuorma-auton lavalla, esiripun takana, painikisoissa,  hautausmaalla, kirkoissa, pihoilla, avaamassa jos jonkinlaisia tilaisuuksia, torilla, TI-TI -nallen kanssa, jäähallissa, uudenvuodenavajaisissa, palvelutaloissa....... 

Täytyy sanoa, että kaikki ovat olleet kokemuksen arvoisia, enkä olisi läheskään kaikkiin paikkoihin päätynyt ilman soittoaikeita. 

Vielä on kesää jäljellä, vielä myöskin joitain lomapäiviä.....

Merrillä oli tänään jännittävä päivä. Kertokoon itse......

Tässä olen jo taas kotona. Istun tuolla kuljetusrepussa ja kehrään. Automatkasta en tykännyt, mutta kestin sen kuin kissa konsanaan!  Minut vietiin eläinlääkäriin. En ole ihan varma, mutta muistaakseni olen käynyt siellä ennenkin. Istuin repussani mamin sylissä . Olin vähän hermostunut, kun en tiennyt mitä tapahtuu. 2 isoa koiraakin siellä oli! Minä maastouduin ihan alas, niin ne eivät nähneet minua ollenkaan. 

Päädyin eläinlääkärin pöydälle. Lääkäri oli nainen ja puhui tosi nätisti. Se pyysi mamia rapsuttelemaan minua korvien takaa! Osaahan se itsekin!  Joka tapauksessa ne luulivat, että en huomaisi sitä rokotuspiikkiä. Olen kuitenkin jo niin iso kissapoika, että en ihan vähästä hätkähdä.  

Vaakassa minut punnittiin; 4,3kg. Ihan sopivan kokoinen siis, kuten se aika mukavaltakin kuulostanut lääkäri sanoi!  Alkoi olla minun suosikkini 😻

En ollut kuulevinaan, kun ihmiset puhuivat hampaidenpesusta. Minulle ostettiin harja ja tahnaa! Höh. Onneksi edes kananmakuista. Ovatkohan ne itse  maistaneet sitä?

Mami osti myös uusia ruokanappuloita!  Tykkään nappuloista.  Viljaakin saa kuulemma kissanruuassa olla, jos kissalla ei ole mitään erityisruokavalion tarvetta. Minä en ole mikään nirso nappuloiden suhteen!

Kotona piti vielä haistella reppua, kun siihen oli tarttunut jotain hajuja sieltä lääkäristä. Toivottavasti ei haise niille koirille!

Nyt minua ei tarvitse rokottaa 3 vuoteen! Sain punkkiliuosreseptinkin. 

Minulla on nytkin punkkisuoja, kun pyörin pihalla ruohikossa. Yhtään punkkia en ole vielä nähnyt!! Jos näen, niin otan siltä nirrin pois!

Teille KissaKamut tahdon sanoa, että ei se lääkäri mikään paha paikka ollut. Minä ainakin haluan nähdä sen rapsuttavan naisen vielä uudestaankin. Kehui turkkianikin ihanan sileäksi ja pehmeäksi!

Ei muuta kun hellurei ja hellät tunteet! 

t: Merri ja Sartsa

Tuubapipo

Tuubistin paras kaveri on toinen tuubisti, joka tuntee huilistin, joka voi tehdä tuubapipon, jonka tuubisti voi antaa kaverilleen lahjaksi.
Kuvaaminen oli vähän haasteellista, kun pipo on reilun kokoinen ja sopivan kokoista kulhoa ei löytynyt.  Tällä pipolla ei ole nokkaa, vaikka se tässä saattaa siltä näyttää, taikinakupin takia...
Asiasta tietoiset voivat todeta, että taustalla olevaa nuottia ei voi tuuballa soittaa; väärä nuottiavain ja menee liian korkealta.

Pipo on tehty Venlasta, jota kului 55g. Puikot kokoa 2½.  Menee reiluun päänkokoon., n.61cm.

Yläosan kavensin näin. 

Aloitushan tapahtui tästä kuvionpalasta, jonka kuvittelin lisääväni suorakaiteenmuotoiseen, yksiväriseen pipo-osuuteen.  En kuitenkaan osannut määritellä silmukkamäärää oikein ja sovitus ei tuottanut tulosta, ennen kuin oli jo työ aika pitkällä. Päätin tehdä yksivärisen pipon, jonka päälle ompelin tämän kuviokappaleen. 

Silmukoita oli kuviossa 30. Yksiväriseen osaan loin 170silmukkaa ja lisäsin resorin jälkeen 10 silmukkaa. Valmista, tähän lankaan sopivaa pipo-ohjetta en löytänyt ja vetäisin hatusta (piposta) nämä silmukkamäärät. 

Ensimmäiset versiot ovat aina ns. prototyyppejä. Aina pitäisi tehdä toinen ja kolmaskin, ennen kuin kaikki mitat ja määrät täsmäisivät. 

Tuuba -kuvion malli löytyy Ravelrysta ilmaisena ja Pinterestistä selkeämpänä ruutukuviona. 

Kuviopalasen yläosan kiinnitin muuhun osioon silmukoimalla. Tästä ei jäänyt juuri mitään jälkeä neuleeseen. 

Mökillä käväistiin palelemassa. Jäät olivat vielä visusti järven pinnassa ja jonkin verran luntakin pihalla. Merri oli tarkkana taas metsän hajujen kanssa.  Se kävi kokeilemassa kävelyä jäällä ja ihmettelemässä pientä sulakohtaa rantaviivan tuntumassa.
Merriä kai vähän jännittää, kun sille tulee aina tarve kyöhnätä ihmisten lähellä. Ties mitä hajuja siellä metsässä on, mistä me ihmiset emme tiedä mitään.

Konsertti lähestyy

Aiemmin olen jo kertonut soittoharrastuksestani.  Olen aloittanut huilun soiton 9 vuotiaana, tätini jalanjäljissä. Liityin paikalliseen työväen orkesteriin, joita ennen oli lähes joka paikkakunnalla. Nyttemmin ovat monet muuttaneet nimeään tai tyyliään, syystä tai toisesta.
Kävin vuoden verran soittotunnilla orkesterin huilistilla ja sitten pääsin musiikkiopistoon. Siellä kului seuraavat 8 vuotta ja suoritin musiikin perustutkinnot teoriassa ja soitossa.  Koko tämän ajan kävin myös orkesterin harjoituksissa ja esityksissä. Aluksi soitin mm. vappumarsseilla marssirumpua, kun ei huilunsoittotaito ollut riittävä.  Kaikki kunnia silti oikeille rumpaleille, jotka lyövät rummuistaan ulos taidokkaita rytmejä.
Taidot karttuivat hiljalleen ja harrastus jäi olemaan, vaikka musiikkiopiston opinnot loppuivatkin.
Löysin miehen ja saimme lapsia, mutta musiikkiharrastus pysyi. Mukaan tuli jossain vaiheessa piccolo huilun rinnalle. Nuorimman lapsen myötä innostuin myös pianonsoitosta. Kävin pianotunneilla useamman vuoden ja soitimme tosi vaikeitakin kappaleita (ainakin minun mielestäni).  Pianon kanssa en kuitenkaan ikinä tullut aivan sinuiksi ja oma vaatimustasoni teki minulle lopulta tepposet.  En kestänyt sitä, että kaiken harjoittelun jälkeenkään ei soitto käynyt yhtä helposti, kuin huilulla. Vaadin itseltäni aivan liikaa ja tuskastuin lopulta.  Piano löytyy meiltä edelleen, mutta opinnot olen lopettanut.
 Viimeisen 5 vuoden aikana olen 2 kertaa ollut niin stressaantunut ja uupunut, että musiikki alkoi tuntua aivan turhalta. Tässä kohtaa jäi myös tuo pianonsoitto. Tila oli oikeastaan aika pelottava, koska musiikki on minussa, enkä koskaan ole ajatellut, että tulisi aika, jolloin se suorastaan ärsyttäisi. En kuunnellut edes radiosta musiikkia. Tunsin jopa syyllisyyttä siitä, että en käynyt orkesterissa, vai tiesin, että siellä odotetaan. Näin monta kertaa unta, että menin harjoituksiin, mutta siellä ei ollut minulle enää paikkaa, eikä nuotteja.
Tutun soittajan houkuttelu toiseen orkesteriin sai pitkällä viiveellä aikaan uuden soittokipinän.  Menin lopulta harjoituksiin ja päädyin soittamaan ensisijaisesti piccoloa ja tarpeen tullen myös huilua.  Sisäinen tarve musiikin harrastamiseen ja kuunteluun ja kaikenlaiseen musiikista nauttimiseen löytyi jälleen. Palasin myös alkuperäiseen orkesteriini. Nämä ryhmät soittavat keskenään erilaista musiikkia, jolloin saan myös vaihtelua. Tykkään haasteista. Niitä pitää olla myös soittamisessa. Lapset ovat aikuisia ja minulla on aikaa käydä kahdessa orkesterissa.

Ensi lauantaina on toisen orkesterin järjestämä konsertti. Olemme aloittaneet kappaleiden harjoittelun jo kauan sitten. Kyseessä on harrastelijaporukka ja kaikki eivät pääse kaikkiin harjoituksiin työ- ja muiden esteidensä takia.  Tämän konsertin aiheena ovat ulkolaiset sävelet, kuten Bohemian rapsody, Indiana Jones, Cats, Entry of Bojares jne.

Kenraaliharjoitukset on pidetty ja huomenna "pärähtää" .  Konserttitilanne luo usein lisäjännityksen soittamiseen. Toisaalta se on myös tila, jonka vuoksi harjoitellaan. Tavoite.  

Ennen joulua on vielä Kauneimmat joululaulut kirkossa, jossa myös soitetaan molempien orkesterien vuorolla, eri viikoilla.  

Viime vuonna kävimme myös ystävän kanssa soittamassa 3 palvelutalokeikkaa ihan vaan omaksi ja muiden huviksi.  Olisi mukava tehdä niin tänäkin vuonna, jos aika ja inspiraatio kohtaavat. 

Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä uusia nuotteja ja tuulahduksia tuleva vuosi tuo tullessaan. 

Harrastuksia

Puhuin  viime viikonloppuna soittokeikoista, joissa olin mukana.  Sunnuntaina illalla oli palokunnan soihtumarssi, jossa soittajat ovat auton lavalla soittamassa. Palomiehet kävelevät soihtujen kanssa takana ja paloautoja kulkee jonona mukana.  Tälläisen auton lavalla me istuimme. Tikkaita pitkin kiipesimme ylös ja kasasimme jakkarat, nuottitelineet ja niihin nuottivalot, koska kulkueen alkaessa oli jo aika hämärää, loppupäässä jopa pimeää.  Auto kulki melko tasaisesti, eikä kukaan pudonnut penkiltä. 😀 Matka oli noin 5km ja siinä ajassa ehdittiin soittaa 4 eri marssia, niin, että kaikkiaan soitimme 11 marssia. .Nuoteilla on siis tapana kiertää kehää marssin aikana. Jokaisessa välissä oli lisäksi pelkkää rumpusooloa. Rumpali oli siis ainoa, joka soitti koko ajan. Häneltä kuulimme ensimmäisen ja viimeisen äänen.🎵  Auton lavalla äänet kaikuivat tosi kovina. Siksipä laitoin itsekin toiseen korvaan korvatulpan.  Olisin laittanut toiseenkin, mutta tällöin oman soiton ääni oli ainoa, joka tuntui kuuluvan kovemmin. 🎧
Reilu tunti autonlavalla oli aika kylmää kyytiä, vaikka olin pukeutunut useisiin eri kerroksiin.  Onneksi oli soiton jälkeen sauna odottamassa.

Itse soitin piccoloa, joka on orkesterin kimein ääni.  Soitan sitä marsseilla, sekä useissa orkesterikappaleissakin. Useimmiten soitan poikkihuilua.  Soitan kahdessa orkesterissa. Aiemmin soitin vain yhdessä, mutta nyt ovat lapset jo aikuisia, ja aikaa jää itselle enemmän.  Toisessa orkesterissa soitetaan enemmän nk. tanssimusiikkia ja toisessa orkesterimusiikkia.  Viimeksimainitussa on tulossa konsertti ensi kuussa. 

Vajaa pari vuotta sitten ostin uuden huilun ja samalla reisulla sain kokeilla eri piccoloita. Ennen minulla oli lainapiccolo, koska tätä soitinta ei juurikaan tule yksin soitettua missään.  Kokeilu tuotti kuitenkin tälläisen heräteoston...  Pearl -piccolo soi tosi helposti verrattuna aiempaan piccolooni.  Ääni on hieman terävämpi, kuin pehmeissä puupiccoloissa, mutta tällä harjoittelumäärällä olen vain iloinen, kun ääni tulee helposti. 

Huiluni on Miyazawa, joka oli aiemmankin huiluni merkki. 

Musiikki on ollut yksi tärkeistä tekijöistä elämässäni lapsesta asti. Musiikkiopiston jälkeen en kuitenkaan halunnut musiikista ammattia, joten se jäi edelleen harrastukseksi. 

Tämäkin harrastus on seurannut mukana lapsesta asti. 😁 Neulominen! 

Nyt aloitin sukkia, joiden ohje löytyy Novitan lehdestä  3/2018. Tajusin vasta, kun puikot ja lanka olivat käsissä, että sukathan aloitetaankin varpaista! En ole ennen tehnyt sukkia näin päin. Kerran olen kokeillut ja pieleen meni. Nytkin lähdin kokeilemaan ja hommahan lähtikin käyntiin. Vielä en tiedä miten etenen kantapään kohdilla, mutta luotan ohjeen kertovan sen ajallaan.  

Mukavaa sunnuntaita Teille toivotellen!   

Arvonta on voimassa vielä 20.10 asti. 

Naisellisemmat karhut ja panhuilu

Voiko karhusukka olla naisellinen? En osaa sanoa. mut ainakin yritin. 😃

Oikealla päälipuoli ja vasemmalla pohja. Kokeilin tota tassunjälkeä ekaa kertaa.  Sukkien koko on 36, enkä oikein osannu hahmottaa, miten pitkälle kuvio ulottuu. Niinpä tulin alottaneeks sen vähän turhan aikasin. Ois voinu olla vähän lähempänä kärkee. Koko sukan terä näyttää aika isolta ja leveältä. Se johtuu osin myös siitä, että varsi on niin kapea resorin takia. Varren takaosan tein kokonaan resoria. Sukan varren reuna on nk valepalmikkoa.  Lankaa näihin meni 80g Nallea, puikot kokoa 3. 

Mut kattokaas tätä!! Oon haaveillu jo pitkään panhuilusta ja nyt olen saanu sen hankittua. En halunnu mitään ihan pilipalia (sellanen jo koristeena löytyy), enkä toisaalta liian kallistakaan. Tilasin tän musanettikaupasta ja olen ihan tyytyväinen. Muutama biisi menee jo . Yllättävää, miten helppo lopulta on puhaltaa just oikeasta kohasta.  Pientä treeniä vaatii kuitenkin jos aikoo enempi soitella. Sama puhallustekniikka kuitenkin kun huiluunkin, eli siinä ei oo ongelmaa.