Stanstan jatkotarina osa 14

 Stanstan jatkotarina jatkuu...

Tästä lähtee jo 14. osa. 

Alku, aiemmat osat ja  ohjeet linkitykseen löytyvät TÄÄLTÄ ja ne kannattaa lukea järjestyksessä, niin pysyt mukana Maisaa järkyttäneissä tapahtumissa. 

Tarinaa on tarkoitus jatkaa pätkissä, kuka vaan innostuu kirjoittamaan jatketta. Oletko se tällä kertaa Sinä?  Ilmoita halukkuutesi tämän jutun alle ja anna mielikuvituksen kulkea!

Mika juoksi kaupasta  Maisan perään ja sanoi tulevansa jossain vaiheessa käymään mökillä, koska kaikki tavarat ja kassi olivat jääneet mökkiin. Maisa sanoi nostavansa ne terassille, josta mies voisi hakea kamppeensa koska ehtii.  Sananvaihdon päätyttyä Maisa keskittyi Hannaan, joka oli  tällä kertaa yksin liikenteessä. Nyt on tilaisuuteni jutella Hannan kanssa kahdestaan näistä asioista. 

"Hanna hei! Ehditkö lähteä kanssani kahville tuonne kyläkahvilaan?", hän kysyy.  Hanna näyttää hieman yllättyneeltä, mutta myöntyy hymyillen ehdotukseen.  Kahvila on opaskyltin mukaan 2 kilometrin päässä. Hanna kehottaa Maisaa hyppäämään autoonsa, niin matka taittuisi nopeasti.  Kävely kesäisessä lämmössä ei tuntunut houkuttelevalta.  Maisa silmäili ympärilleen autossa.  Se oli vanha, mutta siististi pidetty Ford. Takapenkillä oli pari laatikkoa täynnä tavaraa.  Hanna ajoi reipasta vauhtia, kurveissa jarrutellen.  Pian viimeisen mutkan takaa paljastui vanha, puinen koulurakennus, jonne oli tehty kesäkahvila. Hanna kertoo koulun lopettaneen toimintansa jo ainakin 10 vuotta sitten. Roopekin joutui käymään bussilla koulussa lähikaupungissa.  Vanhan koulurakennuksen onneksi kauppiaan tytär oli palannut pääkaupunkiseudulta takaisin synnyinkyläänsä ja pistänyt pystyyn kesäkahvilan.  Talvisin hän kuulemma matkusteli ja asui jossain muualla. 

Hanna parkkeerasi koulun pihalle. Maisa ihasteli vanhan koulun koristeellisia puuosia ikkunoiden ja ovien pielissä.  Ketä kaikkia tässä koulussa oli istunut opiskelemassa, hän mietti.  Siis ketä kaikkia? Maisalle välähti päähän, että Paavo ja Pentti olivat varmaan molemmat istuneet tässä koulussa oppimassa lukemaan ja kirjoittamaan, tietämättä toisistaan, ja sukulaisuussuhteistaan mitään! Maisa kysyi asiaa Hannalta ja sai myöntävän vastauksen.  "Pentti tosin on vanhempi ja pojat jäivät siksikin toisistaan etäisemmiksi myös koulukavereina", Hanna jatkaa.  

Kahvila on sisältä viihtyisän ja vanhanaikaisen näköinen. Pöydät ovat kaikki eri paria ja seinillä on vanhoja opetustauluja, opettajien ja koulun tapahtumien kuvia. Nurkassa on iso pönttöuuni, lattialla värikkäitä räsymattoja.  Luoka perälle on rakennettu siisti myyntitiski, jonka takana seisoo pyöreä pieni nainen, iloisesti hymyillen. Ilmassa leijuu pullantuoksu.  Hanna ja Maisa ottavat kumpikin samanlaiset korvapuustit ja kermakahvia.  Eteisen puolelta johtaa ovi ulkoterassille, josta löytyi sopivan hiljainen nurkkaus kahvitteluun. Maisa ajattelee tilan sopivan mitä parhaiten siihen, mikä tilanteessa on tärkeintä, eli Hannan kuulusteluun, kuten hän mielessään asian suunnitteli. 

Hanna ehtii avata keskustelun, Maisan vasta miettiessä, miten aloittaisi.  " Oletan, että haluat saada selvyyttä tapahtumiin?", hän kysyy. Maisa lähes pillahtaa itkuun niin suorasta avauksesta. "Todellakin! Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Keitä te oikein olette ja mistä tunnette minut? Minä en teitä tunne ja koen tulleeni suorastaan pelotelluksi tällä kauan kaipaamallani kesälomalla! Miten olen edes tänne päätynyt? Onko siinäkin teillä ollut sormenne pelissä?", Maisa lopettaa hengästyneenä. 

"Kyllä kaikkeen on aivan luonnollinen selitys", aloittaa Hanna. " Minä suosittelin tuota kesämökkiä sinulle, kun kuulin sisareltasi Minnalta, että olet sellaista etsiskellyt.  Sinulla alkoi kuuleman mukaan keittiöremontti ja tarvitsit nopeasti jonkun tilapäispaikan.  Minnan tunnen tietysti sitä kautta, että Roope on ollut usein hoidossa isänsä äidillä, Helvillä. Hänethän sinä tunnetkin, vai kuinka?".  

Helvi...voisiko olla kyseessä sama Helvi, jonka Maisakin tunsi, eli kasvattiäiti, joka piti heistä hyvää huolta heidän oman äitinsä menehdyttyä sairauteen.  Vihdoinkin joku kiinnekohta, jonka hän ymmärsi. Maisa ei ollut päässyt edes Helvi -tädin hautajaisiin, kun oli ollut niin kovassa kuumetaudissa juuri silloin. Ikävä ja suru olivat estäneet katsomasta edes hautajaiskuvia, vaikka Minna -sisko oli niitä yrittänyt esitellä.  Minna oli muutenkin ollut Helvin kanssa enemmän tekemisissä vielä senkin jälkeen, kun he olivat jo aikuistuneet ja muuttaneet omiin koteihinsa. 

"Miksi Roopella on valokuva minusta?", hän kysyy lopulta.  Hanna kertoo Roopen saaneen sen mummoltaan. Poika oli ihastunut kuvassa olleeseen tyttöön, jolla oli ollut samanlaisia pisamia, kuin hänellä. Mummo oli kertonut paljon tarinoita Maisasta ja Minnasta, joita hän oli hoitanut kuin omia lapsiaan. Minna oli kuulemma nähnytkin Roopen muutaman kerran, kun sattui Helville samaan aikaan kyläilemään.  

"Miksi sitten en koskaan nähnyt miestäsi, jos kerran hän on Helvin poika?", ihmettelee Maisa.  "Pentti oli pitkään vihoissaan äidilleen, kun tämä ei ollut kertonut, että hänellä on veli ja vieläpä samassa koulussa, ja isäkin sama.  Riita kesti vuosia ja sopu syntyi vasta vähän ennen Helvin kuolemaa.  Tällöin Pentti oli jo rakentanut saamalleen metsätontille talomme ja minä olin astunut hänen elämäänsä.  Roopen synnyttyä Penttikin heltyi ja salli perheensä  lähentyä äitiään.  Hän oli lopulta kovin pahoillaan aiheutuneesta välirikosta ja yritti korvata sen kaikin keinoin".  

"Entä Paavo sitten? Miten hän liittyy minuun ja kesälomamökkeilyyni?", Maisa kysyy. " Paavolla ja Pentillä on ollut jo pitkään riita tuosta rantatontista ja kesämökistä. Paavon mielestä se on hänen perintöaluettaan, vaikka maa on mittautettu oikein ammattilaisella jo aikoja sitten. Paavo yrittää varmaan pelotella sinua, että siitä koituisi harmia myös meille, mökin oikeille omistajille". 

Kaikki alkoi hiljalleen löytää paikkansa Maisan ajatuksissa.  Hän kiitteli Hannaa kaikesta kuulemastaan. Kahvit oli juotu ja Hanna lupasi vielä ajaa Maisan takaisin vuokramökilleen. 

Maisa alkoi jo rentoutua kotimatkan aikana ja ehti sopia Hannan kanssa uusista kahvitreffeistä. Pihaan ajattaessa näkyi jo kaukaa Mika Haapamäen auto. Maisalla alkoivat kierrokset lisääntyä jo ennen kuin Hanna pysäköi auton.  "Ei voi olla totta! Taasko se on täällä norkoilemassa", hän älähtää.  Mökin nurkan takaa paljastuu terassi, jossa mies istuskelee Merlinin kanssa kaikessa rauhassa. " Oliko puhetta, että haet vain tavarasi ja häivyt?", kivahtaa Maisa.   "Mieluusti topakka neiti, mutta kun ne sattuvat olemaan sisällä, vaikka lupasit nostaa ne tänne terassin puolelle", mies vastaa jatkaen rentoa istuskeluaan. "Lisäksi totean poliisina, että mökkiin on murtauduttu. Ikkuna on rikottu ja siitä on menty sisään.  Kaikki tavarat ovat hujan hajan pitkin lattiaa ja seinään on kirjoitettu sinulle viesti", sanoo nyt jo hieman valpastunut mies. 

Maisa ja Hanna pelästyvät ja ryntäävät terassille katsomaan tilannetta. Mitä ihmettä on tapahtunut?

Stanstan jatkokertomus jatkuu...

Stansta aloitti jatkokertomuksen  kesäkuussa . Sen alkutarina ja linkitetyt jatkot löytyvät TÄÄLTÄ.  

Ohjeet löytyvät TÄÄLTÄ.

Olisi mukavaa, jos juuri SINÄ haluaisit jatkaa tarinaa!  Ilmaise valtava kirjoitusinnostuksesi tämän jutun kommenttikenttään 😀

Ja näin se jatkuu tällä kertaa....

Maisa nousi portaat yläkertaan ja koputti pojan ovelle. Ei vastausta. Uusi koputus, sama tulos.  Maisa kokeili ovenkahvaa ja avasi oven varovasti.  Huoneessa ei ollut ketään. Hän hiipi sisälle. Ikkunasta näkyi pihalle, jossa puut kasvoivat kovin lähellä taloa.  Muutama kukkapenkkikin siellä näkyi, ja yksinäinen keinu.  Ikkunan alla oli kirjoituspöytä, johon oli levitetty papereita ja värikyniä. Huoneen oikealla seinustalla oli vuode ja vasemmalla isohko kirjahylly, joka oli täynnä kirjoja ja lehtiä.  Maisa huhuili vielä vaisusti, vaikka poikaa ei näkynytkään.  Kuuluiko jostain vastaus?  Hiljaista oli taas. Uusi huhuilu, johon kuului selvä "täällä ollaan" -vastaus.  Maisa huomasi kirjahyllyn vieressä pienen ullakon oven joka oli raollaan.  Ääni kuului sieltä.  Hän avasi oven varovasti ja näki pojan istuvan ullakkoikkunan vieressä lattialla.  Poika oli tehnyt itselleen mukavan, pienen oleskelutilan ullakolle. Hän oli kerännyt sinne aarteita ulkoa ja asetellut ne laatikoiden päälle järjestykseen. 

Hän oli juuri selaillut kirjaa Maisan tullessa. Hän katseli varovasti alta kulmain, mitä vieras nainen oikein aikoi. "Saanko istua?", kysyi Maisa.

"Joo, istu tuohon tyynylle", sanoi poika ja työnsi jalallaan yhtä lattialla olevaa säkkikangastyynyä lähemmäs Maisaa. 

"Roopeko se sinun nimesi oli?", kyseli Maisa varovasti. 

"Joo. Sinä olet Maisa". 

Maisa hämmästyi, kun poika tiesi hänen nimensä. Oliko hän ollut paikalla eilen, kun ilta oli ollut kovin sekava. Pojan on täytynyt nähdä Maisa eilen illalla. 

"Sinä olet tässä kuvassakin", sanoi poika ja näytti avoinna olevaa kirjaa.  Maisa katsoi kirjaa hämmästyneenä. Siinä oli useita valokuvia. Joidenkin vieressä luki jotain, toisissa ei. Hänen kuvansa tosiaan oli siinä ja vieressä luki Maisa. Järkytyksen värähdys kulki taas Maisan lävitse.  Kuvassa Maisa oli noin 5 vuotias ja katsoi kameran ohi jonnekin kaukaisuuteen. Päällä oli äidin ostama huppari.  Maisa ei muistanut kuvaustilannetta. " Mistä olet saanut tämän kuvan?" , hämmästeli Maisa. 

"Isän kuvien joukosta olen sen löytänyt ja liimannut omaan kirjaani. Sinulla on samanlaisia pisamia, kuin minulla", sanoi poika nyt jo vähän hymyillen. 

Maisa oli aivan pyörällä päästään. Tämän loman aikana näköjään järkytys seurasi toistaan. Happi tuntui loppuvan ja Maisa joutui haukkomaan sitä oikein kunnolla, ennen kuin olo tasaantui. Vatsassa velloi kuitenkin edelleen.   Maisa ja Minna olivat olleet pienestä asti kasvattikodissa, kun äiti oli sairastuttuaan  lopulta menehtynyt. Siitä oli jo kauan. Äiti oli ollut yksinhuoltaja ja tytöt olivat kasvaneet läheisiksi toisilleen jo pienestä lähtien.  Orvoiksi jääminen oli lähentänyt heitä vielä lisää. Onneksi kasvattiperhe oli ollut ihana ja tyttöjä oli rakastettu, kuin omia lapsia. Minna vanhempana siskona oli aina ollut hieman suojeleva Maisan suhteen. 

Maisa olisi halunnut kysellä Roopelta vielä lisää kuvasta, mutta samaan aikaan alakerrasta alkoi kuulua meteliä ja hän kuuli nimeään huudettavan.  Nopeasti hän nousi  ja kiiruhti portaat alas. Veljesten keskustelu oli äitynyt kovasanaiseksi ja  Mika odotteli Maisaa eteisessä.

"Lähdetään pois ja jatketaan asian selvittämistä muualla", hän sanoi. "Aion vielä tänään lämmittää saunan ja käydä uimassa, kun kerran on kesä ja ollaan mökillä". 

Raivo kiehahti Maisan mielessä välittömästi. Kaiken selvittämättömän ja omituisen pyöriessä hänen päässään, tuo mokoma renttu aikoi omia hänen vuokraaamansa mökin ja tehdä mitä huvittaa. 

"Voit painua ihan mihin huvittaa ja  jättää minut rauhaan! Kuuletko vai väännänkö rautalangasta!? Olen keskellä kauhuja ja järkytyksiä ja sinä suunnittelet saunomista! Eikö yhtään hävetä? Jätä minut rauhaan!"  Maisa kääntyi kannoillaan, marssi pihalle ja siitä juosten metsäpolulle, mökkiä kohti.  Mies ei ainakaan seurannut, hän ajatteli. Toivottavasti siltä loppui bensa, eikä auto kulje enää mihinkään.  Vähän aikaa juostuaan Maisa rauhoittui ja jatkoi kävellen. Uupumus valtasi mielen ja tuli itku.  Näin kamalaa kesälomaa, eikä mitään muutakaan elmänvaihetta, ollut Maisalla ollut ikinä.  Kuka hän oikeastaan oli? Tiesikö hän itsekään? 

Stanstan jatkokertomus, osa 4

Päätin jatkaa kirjoitusta toistamiseen, kun jatkajaa ei löytynyt 😃

Jatkotarinan alku ja aiemmat linkitetyt kirjoitukset löytyvät Stanstan blogista TÄÄLTÄ. 
Edellinen osa on siis Vanhan Rouvan  käsialaa. 
Kannattaa lukea aina aiemmat ennen uusinta osiota.

Olisi kiva, jos innostuisit jatkamaan tarinaa tästä eteenpäin!  Mikäli innostuit, laita tämän jutun alle kommentti, niin pääset jatkamaan.  Ensimmäinen ilmoittautuja aloittaa.

💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙

Nolo Maisa pakeni lampolaan. Siellä hän näki kertakaikkisen pöyristyttävän näyn; sulhanen makasi  aivan tokkurassa lampaiden keskellä, kossukermaa suupielissään.

Mökin terassilla istuessa Maisaa puistatti vieläkin. Maisa muisti vain hämärästi loppuillan kulun, se oli ollut niin sekavaa. Lampolasta hän oli juossut suoraan autolleen ja ajanut kotiin.  Sielläkin lehmät olivat odotelleet lypsäjäänsä. Onneksi sisko oli jo palannut  lomamatkaltaan ja Maisa pääsi tuuraamasta maatalon töissä.  Seuraavana päivänä hän oli lähtenyt omaan kotiinsa, pikkukaupungin kerrostalokaksioon.  Hän oli  ollut tyytyväinen päästyään kaikista eläimistä, paitsi tietysti  rakkaasta Merlin -kissastaan, joka oli kulkenut mukana maalla.  Merlinin mielestä maalla oleminen oli ollut kuitenkin parempi vaihtoehto, kuin kerrostalo ja se oli osoittanut mieltään mököttämällä pari päivää.
  Seuraava järkytys oli ollut koko talon kattava keittiöremonttihanke.  Maisa oli kyllä kuullut siitä taloyhtiön kokouksessa, mutta ajankohta oli päässyt unohtumaan. Miksi remontin piti alkaa juuri kesäloman aikana?  Maisan vajottua jo lähes masennukseen, tuttava kertoi tuntevansa henkilön, jolla olisi pieni mökki vuokralla ja tyhjänä.
  Siitä se sitten oli lähtenyt ja nyt oltiin Merlinin kanssa mökin terassilla nauttimassa yhteisestä ruokahetkestä.  Järven vesi kimalteli, aurinko helli, kevyt kesätuuli tuntui hetkellisesti....kaikki oli ihanaa....   Vai oliko sittenkään?  Oliko jo liian rauhallista?  Mitä loppupäivänä voisi tehdä?  Aurinko ja uiminen alkoivat jo riittää.  Maisa päätti lähteä metsäkävelylle. Mökin takaa näkyi lähtevän polku. Polut ovat aina jännittäviä, kuin uusia alkuja.
Maisa  nousi reippaasti ja vei astiansa keittiöön. Merlin oli käynyt nukkumaan terassin aurinkoisimpaan paikkaan.
Matkalaukkua kaivellessaan Maisa tajusi,  että tavarat eivät olleet enää samassa järjestyksessä, kuin aiemmin.  "Nyt riittää tämä vilkas mielikuvitus! " hän sanoi itselleen, nappasi haluamansa vaatteet ja puki ne päälleen.  Päättäväisesti hän suuntasi metsäpolkua kohti.  Polku oli mutkitteleva, havunneulasten peittämä ja juurakkoinen. Sen molemmin puolin kasvoi mustikanvarpua ja sammalta. Metsä hengitti omaan tahtiinsa, rauhoittaen Maisan hermostuneen mielen.  Metsä tuoksui vahvasti lapsuudelle, majan rakentamiselle ja aarteenetsinnälle.  Jonkin aikaa kuljettuaan, Maisa saapui risteyskohtaan; kaukana häämötti talon katto, joten Maisa valitsi toisen polun.  Se oli kapeampi ja selvästi vähemmän kuljettu, kuin aiempi.  Puolen tunnin kävelyn jälkeen metsä alkoi vaikuttaa synkeämmältä, auringonpaisteesta huolimatta. Maisa ajatteli kulkevansa vielä hetken ja kääntyvänsä, kun puiden lomasta alkoi näkyä jotain.  Kiinnostus heräsi ja Maisa käveli lähemmäs. Askel alkoi, kuin huomaamatta, olla hiipivämpi. Jalan alla napsahtava risu sai Maisan säpsähtämään ja pysähtymään.  Näkymä oli nyt selvempi.  Alhaalla rinteessä, järvenpoukaman  rannalla, näkyi hylätty mökki.  Oliko se hylätty?  Katto oli osittain romahtanut ja piha näytti autiolta, käyttämättömältä.  Vain metsän äänet kuuluivat.  Uteliaisuus voitti ja Maisa päätti käydä kurkistamassa paikkaa lähemmin.  Oliko joku asunut siellä?  Milloin?  Kävellessään hän ohitti rinteeseen rakennetun maakellarin, jonka ovi repsotti avoinna.


💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙💙

Stanstan jatkotarina

Stansta on kehitellyt kivan jatkotarinaidean.

Hänen kirjoittamansa alkutarina löytyy  hänen blogistaan TÄÄLTÄ
Säännöt löytyvät TÄÄLTÄ
Sain olla ensimmäinen tarinan jatkaja.

Kannattaa käydä lukemassa tarinan alkuosa ennen tätä juttua.


... samalla sekunnilla kissankin karvat päälaelta hännänhuippuun asti pörhistyvät ja se hyppää sähähtäen kauemmas.  Tyttö, tai oikeastaan jo nuori nainen, nimeltään Maisa, pelästyy ja kirkaisee!
Mökissä seisoo mies, saappaat jalassa ja haalarit päällä. Hän on juuri sulkenut ikkunan, jonka Maisa oli jättänyt aiemmin auki.
" Minä olen tämän mökin omistaja ja tulin katsomaan, miten täällä sujuu", sanoi mies. "Nimeni on Paavo Lahtinen ja asun tuossa lähellä. "
Maisan säikähdys tasaantuu ja hän tervehtii vuokraisäntäänsä kohteliaasti, ihmetellen kuitenkin samalla, mitä mies oli tehnyt ikkunan kimpussa.
" Laitoin tuon ikkunan kiinni, kun on noita hyttysiä. Et saa yöllä nukuttua, jos tulevat sisään inisemään. Eihän minulla muuta.... hyvää päivänjatkoa", sanoo mies ja lähtee matkoihinsa.
Maisa ei ollut ehtinyt sanoa sanaakaan koko ajassa, nyökytellyt vain kohteliaasti.
Kissa palaa nurkan takaa katsomaan, onko vaara ohi.
"Olipa outo mies", sanoo Maisa kissalle.
Hän kiertää vielä varmuuden vuoksi mökin kaikki huoneet, katsoen, onko kaikki paikallaan.  Kaikki on kuten aamullakin.
  "Oli miten oli", hän ajattelee. " Nyt on aika kehitellä jotain syömistä. Mitä sinne jääkaappiin tulikaan varattua... ainakin perunoita ja makkaraa, taattua mökkiruokaa! " .
Maisa laittaa perunat kiehumaan ja miettii, mitä tekisi makkaran kanssa.  "Taidan laittaa sen vaan ihan pannulle" , hän sanoo ääneen,  ja ottaa paketin jääkaapista.  "Mitä ihmettä? Yksi makkara on poissa!  Söikö se vuokraisäntä minulta yhden makkaran? ".  Maisa ei tiennyt, olisiko itkenyt vai nauranut. Tuntematon mies tulee mökkiin, esittäytyy vuokraisännäksi ja sanoo vain sulkeneensa ikkunan. Hänen vatsassaan taisi poistua myös yksi makkara!  Aika oudot vaatteetkin sillä oli näin helteellä; saappaat ja haalarit.
 Maisa päättää syödä perunoita ja tehdä niiden kanssa vain salaattia. Makkaranhimo katosi sen sileän tien.
Kissa pyörii jaloissa, kun Maisa kantaa eväänsä mökin terassille, aikomuksenaan nauttia  kesästä ja ateriastaan.  Maisa opastaa sen menemään omalle ruokakupilleen, jonne oli ilmestynyt herkullista kissanruokaa.
Istuessaan lautanen sylissään Maisa alkaa muistella viimeisiä päiviään töissä, ennen kesäloman alkua. Se viimeisen päivän kiire oli saanut aikaan aikamoisen nolon tilanteen...



Minun pitäisi nyt määritellä tarinan jatkaja  tähän juttuun ensimmäisenä kommentoivasta kirjoitushaluisesta henkilöstä.  Laita siis kommentti, jos haluat jatkaa tarinaa. Palaan asiaan iltapäivällä, kun saan työt taputeltua....