Taidetta välillä

 Äidin kanssa kävimme paikkakunnan museossa ja taidenäyttelyssä, Poikilossa. Edellisestä käynnistä olikin jo kulunut aikaa.  

Näyttelyn nimi on Kosketuksissa.  Taiteilijoina Tuuli Autio, Soile Hovila, Tiia Matikainen ja Melissa Sammalvaara.  Näyttelyn on tarkoitus avata mielen lukkoja ja parantaa keskittymistä rentoutumisen kautta.  Taide kutsuu ihmisiä läsnäoloon ja kosketuksiin tähän hetkeen, toisten ihmisten ja oman itsemme kanssa. Taiteilijaryhmä on käyttänyt materiaaleina puuta, tekstiilejä, keramiikkaa.

Alla yksi upeista raanuista, joita näyttelyssä on.  Miten näin tarkkaa kudontaa voi edes tehdä??  Kauempaa työt näyttivät maalatuilta tauluilta, mutta lähempi tarkastelu paljasti työt raanuiksi. 

Ihmettelin tämän keraamisen työn sisällä olevia pahkuroita.... 

Tietenkin ne ovat siellä, koska ulkopuolelle on muodostunut koloja kasveille!   Tässä on nyt ideaa teille puutarhaihmiset.  Ensi kesälle oman tyylisenne "kasvilokerikko" valitsemastanne materiaalista.  Meillä eivät kasvit niin hyvin kasva, että kannattaisi aloittaa rakentamista.  Olisihan se aika ikävää, kun ne kuolleet oksat ja lehdet peittäisivät rakennelmaa. 

Erilaisia ryijyjä oli useita. Tässä yksi, nimeltään Suopursu (Melissa Sammalvaara). Pahoittelut, että en hoksannut katsoa kaikkien teosten nimiä... 

Kuvatkin ovat vähän hämäriä, kun näyttelytila oli hämärä. Kohdevalot olivat töiden kohdalla.

Kaikella kunnioituksella taas teosta kohtaan, mutta tästä minulle tuli ihan heti mieleen tulevan UMK:n kappale Takatukka 😂

Katsoimme videon, joka oli tehty töiden valmistamisesta.  Näitä puutöitä oli työstetty mm. luistimilla, kirveellä, taltalla, kivillä....   

Äiti huomautti, että mökillä olisi aika paljon puuta. Siinä saattaisi olla ensi kesälle uusi projekti. Hokkarit jalkaan ja puiden päällä pomppimaan.  Naapuri jos ihmettelee, niin pitää vaan kertoa, että taidettahan tässä tehdään! 

Alla oleva ryijy on tehty pitemmistä langanpätkistä (olisiko tässä inspiraatiota uusiin jämälankaprojekteihin?).   Tummat osiot ovat jännästi kuin ulkonevia vaaleassa osassa.  Nämä ryijyt ovat käsittääkseni kaikki käsin solmittuja.  Ihan hirmuinen työ!  Vähän mietiskeltyäni  jää epäselväksi, voiko ryijyjä edes tehdä muutoin, kuin käsin solmimalla?

Miniryijy Hankiainen, sama tekijä, kuin tuolla aiemmassa.   Hauskoja yksityiskohtia. 

Alla oleva työ on todella laaja ja sitä on varmasti tehty todella pitkään.  Näyttävät riippukeinuilta. Minä laittaisin riippukeinun tuonne alle ja katselisin työtä alhaalta päin. 

Alla taas yksityiskohtia toisesta työstä: torvia, lieriöitä, hapsuja.... 

Luulin museossa olevan osittain sama näyttely, kuin aiemminkin.  Käynti oli kuitenkin iloisesti yllättävä, sillä aiheet olivat vaihtuneet.  Kaupunki on yhdistynyt 7 eri kunnasta/ kaupungista.   Kaikista oli historiaa kuvina ja teksteinä.  Katselimme pitkään mm. kuvia taloista, jotka on jo purettu.  Nykyään helposti puretaan ties mitä rakennuksia. On sitä näköjään tehty ennenkin.  Käsittämätöntä, että rakennuksia on purettu jopa parinkymmenen käyttövuoden jälkeen.   Kuvissa näkyi paljon mennyttä aikaa, josta osan olen itsekin elänyt. Äiti löysi myös paljon tuttuja maisemia kuvista. Vietimme taidenäyttelyssä ja museossa yli 2 tuntia!   

Talo, jossa nuo käyntikohteet ovat, on  myös monen muun toiminnan keskiö. Siellä sijaitsee mm. musiikkiopisto.  Voi miten tulikaan mieleen niitä kertoja, kun  kävin soittotunneilla. Opintoihin kuului myös esiintymisiä muutaman kerran vuodessa.  Minä olin aina kova jännittämään. En vieläkään käsitä, miksi loppuvuosina piti esittää kappaleet ulkomuistista.  Se oli lievästi sanottuna stressaavaa.  Kerran nappasin nuotit mukaan, kun tiesin, että opettajani ei ollut paikalla.  Kyllähän se sana kiiri heti hänelle ja sain nuhteita seuraavalla soittotunnilla. 

Kävimme äidin kanssa syömässä lounaan talon kahvilassa, jonka nimi on osuvasti Kolmisointu 🎼🎶

Mahtavat lumityöt olleet tänään!  Meille (ja monelle muulle) tuleva autotie on aina auraamatta tosi pitkään. Se on varmaan pudotettu tärkeysasteikolla alimmaiseksi.  Onneksi vielä pääsee.  Sohjoisilla ja uraisilla teillä on aina vaikeampaa, etenkin, jos joku vielä keksii parkkeerata auton tien varteen. 

Nyt olisi sitä luntakin, että pääsisi hiihtämään.  Huomasin tämän hetken esteenä olevan sen, että latuja ei ole tehty 😂

Rauhallista sunnuntai-iltaa ja alkavaa uutta viikkoa kaikille! 

Arboretumin taidetapahtuma

 Netissä mainostettiin Arboretum Mustilan taidetapahtumaa. Se on järjestetty jo aiemminkin muutamana vuonna, mutta jostain syystä on mennyt ohi tutkani.   Tapahtuma järjestettiin illalla ja pimeässä, mikä oli minusta erikoista, verrattuna moniin muihin tapahtumiin.  Kierrokset alkoivat jo klo 18,  mutta me menimme paikalle vasta klo 19 jälkeen. Tapahtuma päättyi klo 21.  Aluksi oli liian valoisaa ja aloitimme munkkikahveilla.  Monet kuvistani ovat silti liian vaaleita verraten siihen, millainen pimeys oikeasti oli, eli kamera valehtelee.  

Lippujen ostamisen jälkeen kävelimme kahvila-alueen pihalle.  Ihmisiä oli tullut paikalle todella paljon.  Taidepolkua sai kävellä omaan tahtiinsa. Taskulamppua oli suositeltu mukaan otettavaksi. 

Kaunista tunnelmaa jo pihalta alkaen, joskin oikeasti jo hämärämmissä olosuhteissa. 

Pimeys laskeutui  nopeasti.  Moottorisahalla veistetyt patsaat näyttivät pimeydessä aavemaisilta.  Olen kuvannut niitä päivänvalossa TÄÄLLÄ, ja TÄÄLLÄ jos haluat käydä katsomassa. 

Tulta erilaisissa muodoissa oli kaikkialla; jätkänkynttilöitä ja aurinkokennovaloja, kynttilöitä yms. 

Tässä joku luulee olevansa yhtä näkymättömissä, kuin nuo aiemmat peikot 😂 Olin lähtenyt toppatakissa, kun illat ovat jo niin viileitä. Oli sopiva valinta sen puoleen, että ei ollut kylmä, eikä kuuma. Savun  haju kyllä tarttui aika kivasti vaatteisiin. 

Vihreä katto alppiruusu ja rhodo -alueella (tämä oli tietysti sama asia, vai miten?  😅).

Alla kulki upea "tunneli".  Joku tuttu mieskin siellä taskulampun kanssa hiippailee, eikä tiedä olleensa salakuvauksen kohteena 😂

Reitti oli aika pitkä, vaikka sitä olikin lyhennetty kesäisestä luonto- ja kasvustokierroksesta.   Yllättävistä paikoista tuli esiin aina uusia asioita, kuten tämä valaistunut tanssija hulmuavine vaatetuksineen. 

Musiikki kiiri pitkin pimeää metsää. Harmonikka ja huilu soivat kauniin mystisesti houkutellen ihmisiä ympärilleen kuuntelemaan ja katselemaan. Pienetkin katsojat jaksoivat olla aivan paikoillaan. Huilukeiju sai houkuteltua yhden pikkutytön tanssiinkin kanssaan. 

Sellomusiikkia hämärässä tulen kajossa. 

Valaistuneet runonlausujat. 

Tämä runonlausuja näytti aika pelottavalta. Kuva on vähän epäselvä, mutta niin hänen ulkomuotonsa oli muutenkin. Varmasti joku metsän harvinainen hahmo lähtenyt salaisesta piilopaikastaan ihmisten nähtäville. 

Kesällä tämä keinuja ei näyttänyt näin pelottavalta. 

Useamman kerran kuului, kuinka vanhemmat kyselivät mukana olleilta lapsiltaan, onko liian pelottavaa. Aina kuului vastaus, että ei ole. Yksi sanoi, että taskulampun jos sammutan, on pelottavaa.  Lapsia oli paljon. Kokemus oli heille varmaan erityisen jännittävä. Sai hiippailla turvallisessa seurassa, pimeässä metsässä taskulamppujen kanssa.  

Yksinäinen viulu soi pimeässä.  Reitti oli niin pitkä, että seuraavaa esiintyjää ei nähnyt etukäteen missään vaiheessa.  

Tässä yksi syy, joka houkutteli minut paikalle 😀 Soittokaverit hämärähommissa! 

Mustilassa on metsäkirkko. Sen alttarille sai käydä laittamassa kynttilän.  Näin pimeässä  paikka oli aivan erilainen, kuin päivänvalossa. Tunnelma oli jotenkin hartaamman oloinen. 

Kaikenlaisia tulia oli kaikkialla metsässä. Ihmettelin, miten ei koko metsä roihahda palamaan.  Vieressä oli tulivahteja ja vesisäiliöitä ja metsäkin taisi olla aika märkää. 

Jätkänkynttilöihin oli tehty mielenkiintoisia aukkoja ja kuvioita. Ei mitään tavallisia jätkänkynttilöitä.  Pitääkö tässä nyt ajatella, että tällainen puiden polttaminen ja hiillos muokkaavat maaperän ekosysteemiä positiivisesti? 

Kahvila -rakennus näyttää pimeässä valaistuna hienolta. 

Tämä oli niin erikoinen ja mieleenpainuva tapahtuma, että mennään varmasti ensi vuonnakin, jos vaan osuu mainos ajoissa silmiin. 

Piika ja Renki

 Elimäellä sijaitseva Piika ja Renki on vaihtanut omistajaa.  Yrittäjäksi on käynyt tuttu henkilö, joten aion ilman muuta vähän mainostaa paikkaa. Se on jo itsessään hieno ja ja esittelemisen arvoinen vanha rakennus. 

Paikka sijaitsee Elimäellä, 6 -tien varrella. Sen vieressä on monelle tuttu Arboretum Mustila puutarhamyymälöineen. 

Piian ja Rengin uusi omistaja on  mm. kokki ja leipoo mielellään suolaisia ja makeita syötäviä kahvilan vitriiniin.  Tulevaisuudessa hän suunnittelee tarjoavansa myös kevytlounaita, kuten salaatteja ja uuniperunoita (meikäläisen suosikkeja!).   Myynnissä on myös paikallisten leipomoiden tuotteita. 

Näin omistaja kuvailee uutta yritystään mm. Kouvolan Sanomissa.  (en tiedä avautuuko linkki kaikille). 

Kahvilapöytiä on sekä ulkona, että sisällä. 

Sisältä löytyy käsityömyymälä. Myynnissä on paikallisten käsityöntekijöiden tuotteita. 

Yläkerrasta löytyy Vinttigalleria.  Siellä on vaihtuvia näyttelyitä koko kesän ajan.  Kahvila ja näyttelytila ovat avoinna toukokuulta syyskuulle ja talvisin suljettu. 

Tällä kertaa näyttelytilassa on Elimäen taideseuran vuosinäyttely. 

Yläkerrassa näin, että lattiassa on useita luukkuja. Minullehan tuli heti tunne, että pitää varoa askeleitaan 😂

Näyttelytila on tunnelmallinen ja sisustettu vanhoilla esineillä. Tuolejakin on, jos joku haluaa tunnelmoida ja ihailla taidetta pitempään. 

Alla oleva taulu on Auli Steffen Lemmikkipuu. Mielenkiintoisen siitä tekee se, että siihen on kiinnitetty helmiä joukkoon. 

Mitenkähän minulta olisi onnistunut ihan vaikka vain verhojen lyhennys tällä entisaikojen ompelukoneella? Veikkaan, että kärsivällisyys olisi ollut koetuksella.  En saa edes kuvaa suurentamalla näkyviin koneen merkkiä, ehkä Singer?  Se näkyy tuossa vaaleassa laatassa koneen oikeassa sivussa. 

Alla 1900 -luvun alussa käytetty hunajalinko. En ollut moisesta ennen kuullutkaan, mutta nopealla kuukkeloinnilla selviää, että tämän moderneja versioita on vaikka kuinka. Ilmeisesti tärkeä vempain edelleen hunajanvalmistajalle. Minä en ole hunajan ystävä, joten on iso aukko sivistyksessä tämän laitteen kohdalla. 

Suloinen Nelli on Satu Rantasen akvarellityö. 

Alla olevasta patsaasta piti ottaa kuva, koska sen nimi on Huiluvelho (Anne-Mai Silvonen). 

Kulunut viikko on ollut raskas ja surullinen. Anoppi nukkui pois muutama päivä sitten.   Itse hän toivoi jo pitkään poispääsyä, kun ikääkin oli jo liki 100 vuotta.    Tuntuu ihmeelliseltä ajatella, mitä tuon ikäinen ihminen on ehtinyt elämässään nähdä ja kokea.   Pitkät sotavuodet, työvuodet, asuminen maalla ja kaupungissa, elinolojen kohentuminen, lapset, lastenlapset, lastenlastenlapset ja jopa lastenlastenlastenlapset. Anoppi olisi ollut iloinen varmasti myös tämän kahvilan uuden omistajan puolesta. 

Toukokuu on mennyt ihmeellisen nopeasti.  Pitää varmaan sanoa, että kohta on jo taas juhannus ja  joulu. Rauhallista tätä päivää juuri Sinulle! 

Onnittelukortti

 Tuli äkillinen tarve onnittelukortille. Voiko äkilliseksi arvioida tilanteen, jossa tarve on tiedossa jo hyvin pitkään, mutta tuumaan tartutaan vasta edellisenä päivänä?  Näinhän tässä kävi, vaan sainpahan tehtyä! 

Vaatteista riisutut hintalaput ovat käteviä askartelussa.  Ne voi päälystää jollain ja tuosta reiästä voi laittaa vaikka jotain roikkumaan. Minä laitoin pienen nauhan. 

Katselen aina Pinterestistä näitä upeita kissa-aiheita. Nyt muistin ne oikealla hetkellä ja tulostin yhden söpöläisen.  Synttärisankarillakin on kissa kotona.  Kortin toiselle puolelle tuli tuo ensimmäinen kuva ja toiselle puolelle tämä kuva. 

Se ei ollut kuitenkaan itse kortti, vaan kortin osanen.  Kartongille liimasin yhdestä paidasta ratkomani taskun (tämänkin idean olen nähnyt Pinterestissä).   Tarkoitus oli antaa rahalahja, mutta halusin antaa sen hauskassa muodossa.  Nyt on taskussa taskurahaa ja lisäksi pieni kortti. 

Toiselle puolelle kyhäsin idean vanhenemismittarista, eli oldometer, kuten nappaamassani ideassa luki.  Vuodet ovat juuri vaihtumassa vanhasta uuteen.   Numerot löytyivät lehden tarjoussivuilta. 

Kuvan kissa on aivan järkyttynyt tuollaisista lukemista 😅 

Vanhin kissa, jonka olen kuullut, on ollut 28 vuotias.  Minkä ikäisiä kissoja te olette kuulleet/ tavanneet?

Soittoharjoituksista poistuessani huomasin kulttuuritalon takapihalla  näin upean valoilmiön (tuolloin ei ollut vielä lunta, jos ihmettelette ympäristön viherrystä).  Tuossa vähän matkaa lasivitriinin takana on Kymijoki. 

Myöhemmin näin lehdestä, että kyseessä on Leila Kososen sekatekniikalla luotuja valohahmoja -teos. 

Päiväkausien väsymys ja muutaman päivän takainen influenssarokotus tekaisivat minulle migreenin. Hyvä puoli tässä on se, että on vapaa, eikä tarvi raahautua töihin. Piakkoin olen varmaan taas työkuntoinen 😏   Arvatkaas muuten mitä?! Meikäläisellä on talviloma ensi viikon töiden jälkeen.  Viikko menee varmaan ihan jo sen tiedon varassa vaikka seipään nokassa kökötellen. 

Pirteää pakkaspäivää juuri Sinulle!