Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjasta puikoille. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjasta puikoille. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. joulukuuta 2017

Pipoasiaa

Kun ei näköjään tule tänne enää raportoitua mitään heti valmistumisen jälkeen, niin tehdäänpä sitten pieniä koosteita. Tänään vuorossa neljä pipoa syyskuusta joulukuuhun, kaksi luultavasti minulle ja kaksi tilauksesta ystävälle.


Ohje: Cuba Street / Nikki Jones
Lanka: harmaa (20) Drops Baby Merino sekä erinäisiä jämänöttösiä
Puikot: 2,25 ja 2,75 mm pyöröt
Ravelryssä: Cuba

Tämän simppelin jämäkirjoneulemallin neuloin nyt kolmannen kerran. Ensimmäisen niistä olen näköjään saanut tänne blogiin asti raportoitua. Pipo on tehty 132 silmukalla muistaakseni ihan ohjeen mukaan.


Ohje: omilla muunnoksilla Siksak / Hanna Leväniemi (ilmaisohje)
Lanka: Drops Karisma väreissä 21, 53, 52 ja 47
Puikot: 2,75 ja 3,75 mm pyöröt
Ravelryssä: Siksak 2

Siksak-pipon olen neulonut aiemmin itselleni, ja nyt tein hieman muunnellulla kaaviolla samantyyppisen ystävän päätä lämmittämään. Kiva malli edelleen!


Ohje: Anker's Hat / PetiteKnit (ilmaisohje)
Lanka: Drops Nord kaksinkertaisena, väri 11
Puikot: 4,0 mm pyöröt
Ravelryssä: Anker's Hat

Tähän malliin törmäsin Instagramissa ja paksumman langan puutteessa päätin purkaa puikoilta yhden jämähtäneen sukanalun ja tekaista pipon kaksinkertaisesta alpakkasukkalangasta. Toimi oikeastaan oikein hyvin! Pipossa on 88 silmukkaa.


Ohje: Petites Bulles / Joji Locatelli (ohje löytyy kokoelmasta Interpretations Vol. 2)
Lanka: Drops Nord, väri 10
Puikot: 2,5 mm pyöröt
Ravelryssä: Pikkukuplia

Päätin tänä syksynä osallistua Joji Locatellin syysneulontatempaukseen neljällä työllä, joista tämä pipo oli viimeinen puikoille päässyt. Samalla tuli neulottua yksi ohje kirjastostakin. Muokkasin ohjetta sen verran, että loin puikoille silmukoita 132 ja neuloin ohuemmilla puikoilla, jotta sain aikaan tiheämpää neulosta, mutta kuitenkin riittävän ison pipon omaan päähäni. Kuplat eivät tuosta langasta kovin hyvin erotu, mutta kyllä ne siellä ovat kuitenkin. Langan väri on sitä täydellistä vihreää jälleen, aivan ihana väri. 


Näiden pipojen myötä toivotan oikein mukavaa ja rentouttavaa joulua kaikille!


lauantai 29. heinäkuuta 2017

Pikkulintuja ja pumpulipilviä


Uusimmassa Interpretations-kokoelmassa on monta kaunista neulemallia - no, oikeastaan kaikki - mutta yksi paita sieltä jäi jo ensimmäisellä selauksella erityisesti mieleeni. Sitten bongasin sopivaa pitsivahvuista lankaa alesta ja päädyin tällaiseen itselleni aika epätyypilliseen, melkoisen hempeään väriin. Kerrankos sitä!




Paita oli mukavan aivotonta neulottavaa, joten se kulki keväällä mukanani myös matkaneuleena. Valmistumisessa menikin sitten yli neljä kuukautta, kun tuli kaikenlaista muuta tehtävää väliin. Piti myös hieman soveltaa ohjetta, kun tulin heti alkuun valinneeksi liian ison koon. Tällä saattoi olla jotain tekemistä neuletiheyden kanssa. Onneksi säätäminen oli helppoa, vaihdoin vain lennosta pienempään kokoon muokkaamalla lisäyksiä kainaloiden tienoilla. Myös hihat tein omasta päästä, pienemmällä silmukkaluvulla ja suuremmalla määrällä kavennuksia. Hyvä tuli, joskin ehkä hiukan liian pitkä helmasta.


Malabrigon pitsivahvuus on sellaista pumpulinpehmoista höttöä, joka muistaakseni valmiissa neuleessa nyppyyntyy nopeasti ja ehkä vähän huovuttuu, mutta en anna sen haitata - tehdään sitten uusi, kun tästä aika jättää. Neuleesta tuli joka tapauksessa ihana: kevyt, pehmoinen ja kesäinen.


Ohje: Little Bird / Veera Välimäki (löytyy Jojin ja Veeran kokoelmasta Interpretations Vol. 4)
Lanka: Malabrigo Lace, 170 grammaa väriä 83 Water Green
Puikot: 3,0 ja 2,0 mm pyöröt
Ravelryssä: Pikkulintu

 

torstai 20. heinäkuuta 2017

Jämäpalapeli ja reissuhommia






Tuossa joskus melkein kaksi kuukautta sitten sain päähäni purkaa yhden viimeistelemättä ja siis käyttämättä jääneen neuleen, minkä seurauksena päädyin kaivelemaan Holst-jämäpussia ja aloittamaan jälleen kerran yhden Stephen Westin suunnitteleman huivin. Ja tämäpä vasta olikin hauska huivi neuloa! Huivi rakentui pala palalta niin koukuttavalla tavalla, että isokin koko neuloutui lopulta aika nopeasti. Langanpäiden päättely saikin sitten odottaa tähän päivään saakka ja kuvat kävin räpsimässä äsken parin sadekuuron välissä. Kiva huivi tuli, etenkin ihastuin tuohon huonosti erottuvaan sinivihreään raidoitukseen. Ihan lopussa punaoranssi jämä loppui kesken, vaikka kaiken järjen mukaan sitä piti olla ihan riittävästi - oli ihan laskelmat ja suunnitelmat paperille tehtynä! Lisäsin sitten loppuun muutaman metrin punaisempaa jämää, joka ei ihan hirveästi kuvista edes erotu.



Ohje: Vertices Unite / Stephen West (löytyy myös kirjasta Westknits Bestknits) 
Lanka: Holst Garn Coast (värit A: Dove, C: Jade ja E: Honeydew) sekä Holst Garn Samarkand (värit B: Marigold ja D: Antimony sekä pieni pätkä väriä Tulip)
Puikot: 3,5 mm pyöröt
Ravelryssä: Vertices


Tämän kuun alkupuolella oltiin miehen kanssa kymmenen päivää muilla mailla, minkä vuoksi blogissakin on ollut hiljaisempaa (tai osittain siksikin, että bloggaajaa on laiskottanut). En ollut siis myöskään neulefestareilla kuten kaikki muut, koska olin samaan aikaan muistaakseni Slovakiassa. 

Näkymiä Prahan Linnasta.

Schönbrunnin linnan puutarhassa Wienissä.

Uusi neule pääsi käyttöön yhtenä iltana Prahassa, muuten oli aivan liian kuuma pitkähihaisille.

Sininen kirkko Bratislavassa.

Bratislavan vanhankaupungin pääaukiolla.

Kalastajanlinnake Budapestissa.

Pieni neuletauko Budapestissa.
 
Matka kulki reittiä Praha-Wien-Bratislava-Budapest, joten paljon oli nähtävää noiden päivien aikana. Neljä uutta kaupunkia, neljä uutta maata! Uudestaan menisin näistä paikoista Prahaan ja kenties parin päivän lomalle Bratislavaan. Ehkä Budapestiinkin, mutta en heinäkuussa: +37 asteen lämpötila ensimmäisenä päivänä uuvutti aika lailla ja saikin olla tyytyväinen, että hotellihuoneessa oli todella tehokas ilmastointi. Harmittamaan jäi, että ei päästy Tonavaa pitkin Wienistä Bratislavaan - liput olisi pitänyt varata etukäteen, jotta laivassa olisi ollut paikkoja jäljellä. Mutta ei hätää, junatkin kulkivat ihan mallikkaasti. Lankaakin reissusta löytyi mukaan ja osa on jo päässyt puikoille asti. Niistä varmaankin lähiaikoina enemmän!



lauantai 6. toukokuuta 2017

So hot right now




Jostain se keltainen taas pääsi yllättämään. Tarttui käsityömessuilta matkaan ja halusi huiviksi tuon harmaankirjavan kanssa. Nyt vaan pitäisi olla väreihin sopiva takki myös.



Tässä on nyt sitten kaikkea trendikästä samassa paketissa - on speckleä ja briossia ja siililankaa. Niin mukavaa neulottavaa, että huivi syntyi muutamassa päivässä, vaikka välillä piti hieman purkaakin. Aloitin tuon patenttineuleosuuden ohjeen mukaan ja totesin reunasta tulevan ruman ja reikäisen. Niinpä purkuun meni ensimmäiset viisi senttiä, lisäsin reunaan yhden silmukan ja sain paljon siistimpää jälkeä aikaan. Tuosta reunasta poimittiin siis silmukat viimeiseen osioon, mikä sekin oli helpompaa napakammasta reunasta tehtynä.


Lanka loppui tässäkin huivissa kesken - siis tuo keltainen. Reunuksesta puuttuu muutamia lyhennettyjä kerroksia ja päättelyn viimeiset kymmenen senttiä on tehty jollain satunnaisella keltaisella jämälangalla. Mutta hyvä huivi tuli!


Ohje: Flyway Twist / Veera Välimäki (ohje löytyy Interpretations Vol. 4 -kokoelmasta)
Lanka: Hedgehog Fibres Skinny Singles, värit Salty Tales ja Fool's Gold
Puikot: 3,75 mm pyöröt
Ravelryssä: Yellow Twist

 

perjantai 19. elokuuta 2016

Kurkistus



Olen neulonut jotain kirjasta, jihuu! Kirja onkin mainio, kuten kaksi edeltäjäänsäkin - jotka toki myös tuossa hyllyssä nököttävät. Kyllä niistäkin vielä jotain tulee neulottua, mutta ennen kaikkea ne ovat kauniita katsella ja loistavia inspiraation lähteitä. Puhun siis Jojin ja Veeran Interpretations-kokoelmista.


Tässä tuubihuivissa (vai kaulurissa?) on samaa ideaa kuin viime vuoden kevätsuosikissani, mutta tässä oli paljon enemmän - ja hitaampaa - tekemistä. Johtuu kenties siitä, että palmikot eivät ole lemppareitani ja siksi hieman tökkivät. Lopputulos on kyllä kaunis. Ehkä eniten silti tykkään tuosta pitsiosuudesta ja sen yläpuolella olevista raidoista jo väriyhdistelmänkin takia.


Kuten näkyy, tässä putkilossa on siis neulottu jokaisella neljällä värillä yksivärinen osuus erilaisilla pintaneuleilla ja niiden välissä raitoja eri väriyhdistelmillä. Hieno projekti jämien käyttöön, ja omassa putkilossani onkin käytetty kahta eri jämää: Malabrigo Sockia, joka jäi kesän parhaasta villatakista sekä Cascade Heritage Silkiä, josta neuloin ensin Solariksen ja sitten vielä pätkän jämäpipon sisäpuolelle. Malabrigoa vielä jäikin, mutta vaaleanharmaa kului viimeistä metriä myöten. Jopa niin, että se piti ottaa avuksi päättelyyn, kun tuo petrooli kerä ei ihan riittänytkään loppuun asti. Ei siis ihan ilman soveltamista selvitty tästäkään projektista, mutta melkein!




Ohje: Peeping Cowl / Joji Locatelli (löytyy myös kokoelmasta Interpretions Vol. 3)
Lanka: Filcolana Arwetta Classic (Teal), Cascade Heritage Silk (Silver), Hopeasäie Sukka (okrankeltainen Outsider) ja Malabrigo Sock (Persia). Yhteensä lankaa kului noin 170 grammaa.
Puikot: 3,5 mm pyöröt (tässä tapahtui joku moka ja unohdin katsoa puikkokoa ohjeesta, mutta ihan hyvä tuli)
Ravelryssä: Peep

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Vihertää


Toinen kesäpaita! Lempiväriä ja lempilankaa, mikäs sen parempaa!



Tähän voisi itse asiassa kirjoittaa samoja asioita kuin edelliseen tekstiin, sillä lanka on sama ihana ja paidan muotokin hyvin samanlainen kuin Isabellin mallissa. Tiivistettynä: valitaan reilusti väljyyttä sisältävä koko, luodaan väliaikainen aloitus olkapäille ja sitten pienen palapelin avulla (olkapää - olkapää - takakappaleen yläosa - olkapää - olkapää - etukappaleen yläosa) edetään posottamaan vartalo-osuutta, joka tässä mallissa on ihan suora pötkö helmaan saakka. Helma muotoillaan lyhennetyillä kerroksilla (lopetin ne jossain puolessa välissä, kun helmasta uhkasi tulla takaa liian pitkä) ja lopuksi poimitaan silmukat 3/4-hihoja varten. Hihansuut ja pääntie viimeistellään i-cordilla.



Aloitin tämän paidan joskus keväällä suurella innolla ja neuloinkin sitä aika reippaasti kahvitauoilla eteenpäin, mutta koska paita on muotoa leveä laatikko, se ei tuntunut etenevän millään. Pintaneule on sen verran aivotonta, että kävi välillä vähän tylsäksi. Mutta hihojen kohdalla tuli viimeinen stoppi - olisi pitänyt tajuta tehdä ne ennen laatikko-osuutta valmiiksi. Tiedänpähän seuraavalla kerralla. Tiedän sitten myös sen, että mahdollisessa seuraavassa versiossa aloitan pintaneuleen pari kerrosta alempaa, jotta tuo pääntien i-cord ei vetäisi sitä edestä hassusti ylöspäin. Toisaalta sitten menisi pilalle tuo olkapään hauska kolmiomuodostelma. No, täytyy miettiä.


Jotain uuttakin tässä tuli opittua, sillä olkapäiden muotoilut tehtiin japanilaisilla lyhennetyillä kerroksilla, joissa käytetään apuna hakaneuloja. Aika pätevän oloinen tekniikka, joskin tälle langalle ei ehkä paras, koska lanka on karkeaa ja vähän takertuvaista ja olettaisin, että tuo tekniikka toimisi paremmin jollain liukkaammalla langalla. Mutta aina mielenkiintoista oppia uutta, joten tämä kirja oli kyllä ostamisen arvoinen. Yhdet sukatkin sieltä olen puikoille ottanut, jos vaan kaikelta muulta saisi ne joskus neulottua.


Ohje: Riyito Carol Fellerin kirjasta Short Row Knits
Lanka: Holst Garn Samarkand, väri Spring Green (vajaat viisi kerää)
Puikot: 3,25 mm pyöröt
Ravelryssä: Kesäpaita


lauantai 19. maaliskuuta 2016

Pähkinä purtavaksi


Joskus sitä saattaa hommata kokonaisen kirjan yhden ainoan sukkaohjeen vuoksi. Ja joskus sitä saattaa viettää töissä useampia kahvitaukoja pähkäillen kummallista ohjetta. Ja sitten saattaa syntyä aika hauska sukkapari yllättävänkin nopeasti, kun ei malta lopettaa raitojen neulomista.


Näissä sukissa juju on taas - yllätys yllätys - kantapäässä. Sukka aloitetaan neulomalla u-kirjaimen muotoinen takakappale, jonka jatkoksi neulotaan sitten etuosa ja loput sukasta. Vaikeaa tämä ei ole, kunhan tajuaa jutun juonen. Ei kannata säikähtää, vaikka ohje näyttää pitkältä ja monimutkaiselta laskutoimituksineen ja soveltamisnikseineen. Kun lukee ensin koko ohjeen huolella läpi ja sitten vain tekee juuri niin kuin neuvotaan, sukkapari syntyy vallan helposti. Ja kyllä, nämäkin voi tehdä ihan helposti magic loopilla, vaikka herra kenraali (hänen oikea nimensä on muuten Holger Auffenberg - nerokasta!) ilmeisesti tykkää kahden pyöröpuikon taktiikasta. Vähän soveltelin silmukkamäärien kanssa siten, että sain varteen enemmän tilaa ja jalkaterästä napakamman, ja lisäksi kärkikavennukset tein oman pään mukaan, mutta muuten noudattelin ohjetta.



Eriparisukkien ystävänä hieman petyin, kun näistä tulikin melkein samanväriset keskenään. Harkitsin jo kahden uuden sukan tekemistä, jos siten saisi enemmän variaatioita aikaan.


Ohje: General Hogbufferin U-Turn Ann Buddin kirjasta New Directions in Sock Knitting
Lanka: Schoppel-Wolle Zauberball (väri Wurzelsepp) ja värikkäämpi Lang Yarns Jawoll Magic Dégradé
Puikot: 2,0 mm pyöröt
Ravelryssä: U-käännös


En muuten ole mukana käsityökirjahaasteessa, joka monissa blogeissa näyttää olevan meneillään, kun minulla on tämä oma kirjakampanja ollut jo aika pitkään menossa. Huonolla menestyksellä tosin, koska kirjoja jostain syystä tupsahtelee koko ajan lisää hyllyyn.


maanantai 1. helmikuuta 2016

Maasälpää




Mullahan oli meneillään joku sellainenkin projekti, että hyllyihin kertyneistä neulekirjoista pitäisi kaikista neuloa edes jotakin. No nyt näyttää siltä, että olen neulonut lähinnä yhdestä kirjasta ja kirjoja on jälleen tullut lisää. Tämäkin huivi on päätelty jo syyskuun alussa, mutta jostain kumman syystä se jäi tuonne kaappiin odottelemaan parempia päiviä. Yksi syy: en osaa kietoa tätä kaulaan mitenkään kivasti ainakaan ilman peiliä. Vaatii harjoittelua siis. Muoto vaan oli jotenkin niin hauska kirjasta katsottuna ja ehkä kätevä käytössä sitten kun saan jonkunlaisen ahaa-elämyksen.



Lähilankakauppaan tuli suunnilleen vuosi sitten myyntiin Tukuwoolia, josta sain heti Maasälpä-vision. Hyvin se tuohon kävikin ja on aivan ihanaa lankaa. Onnekseni sitä sattui nyt tulemaan joulupaketista ihan villapaitatarpeiksi asti, kunhan nyt saisin puikkoja siihen vapautettua. Saattaa olla, että hieman vihjasin lahjan ostajalle Tukuwoolin ihanuudesta.



Ohje: Maasälpä Veera Välimäen Huivileikki-kirjasta
Lanka: Tukuwool Fingering, noin puolitoista vyyhtiä värejä Auri ja Uupo
Puikot: 3,5 mm pyöröt
Ravelryssä: Päkä päkä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...