Minä olen siinä mielessä aika poikkeuksellinen ja erityinen ihminen, että musiikki on ollut elämässäni aina hyvin merkityksellinen asia. (Jätän teidät pohtimaan, mahdanko tässä epäonnistuneesti tavoitella nokkelaa ja ironista otetta, vai olenko vain oikeasti tosi ylimielinen typerys.)
Vaikka tästä syystä, siis minun erityislaatuisuuteni vuoksi, kaikkia tietysti kiinnostaa ihan hirveästi, en kuitenkaan nyt käy läpi musiikin voittokulkua elämässäni Rölli-lauluista, Vivaldin vuodenajoista ja Abbasta Spice Girlsin, Backstreet Boysin ja Hansonin kautta Nightwishiin, Tori Amokseen ja siitä eteenpäin tähän nykyiseen lyömättömän hyvään musiikkimakuuni. Päätin vain tulla tänne jakamaan erään ihanan biisin, (ja voitte olla varmoja, että se on ihana, koska minä kaikessa musiikillisessa neroudessani niin kerron), jonka löysin aivan sattumalta.
Viime aikoina on muuten tuntunut, että sattumalta löytämäni musiikki on juuri sitä parasta...
Vaikka kappale kuvastaa aika täydellisesti nykyistä musiikkimakuani, siinä missä oikeastaan tämän suomalais-ranskalaisen duon muukin tuotanto, olen jostain syystä ihan kokonaan missannut heidät tähän asti. Harmi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja sivistän nyt tässä sivussa teitäkin, jos vaikka joku muukin on elänyt tynnyrissä. Tutustukaa siis Evaan & Manuun, upeisiin muusikoihin, joiden luovuus on ihan mielettömän innostavaa.
Minua vastaan tämä musiikki käveli jumppatunnin venyttelyosiossa. Vaikka seuraavana päivänä lihakseni kokivat kuoleman tuskia, jäin silti selvästi voiton puolelle ja tuntui, että kaikella on tarkoituksensa - jopa sillä että jossain kummallisessa itsetuhoisuuskohtauksessa piti mennä rääkkäämään itseään. En tiedä olisiko se ollut sen arvoista ilman tämän duon löytämistä.