4/2022: Suomen ainoa sarjamurhaaja: Juhani Adaminpojan rikos ja rangaistus - Teemu Keskisarja

Kunneltu: 7.-9.1.2022

Lukija:     Jarkko Pajunen

Aika:         8 t 18 min

Julkaistu:     2008, Storytel äänikirjana 2021
Luokka:  Tietokirjallisuus

2022 Helmet-lukuhaaste 14: Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta

Kirjaus kuvaus:

Heinolan pitäjän kirkonmäellä tungeksi kansaa pakkasaamuna vuonna 1853. Ensimmäistä kertaa miespolveen Suomessa oli pystytetty mestauslava. Vaaleatukkainen 26-vuotias mies ojensi kaulaansa pölkylle, ja pyöveli kohotti kirveensä. Mies oli lukutaidoton renki Juhani Adaminpoika, joka oli murhannut 12 ihmistä - enemmän kuin kukaan aiempi tai myöhäisempi suomalainen rikollinen.

Suomen ainoa sarjamurhaaja kertoo kerjäläispojasta, josta varttui irtolainen ja varas. Juhani päätyi päähänpistosta vankikarkuriksi ja jatkoi uraansa ryöstömurhaamalla keski-ikäisen pariskunnan muutaman kolikon takia - ja sitten neljä lähisukulaistaan. Juhani Adaminpoika eli 1800-luvun Suomessa, missä rikollisuus versoi yhteiskunnallisesta epätasa-arvosta. Rutiköyhissä mökeissä Juhania syötettiin ja juotettiin kuin sankaria, mutta virkavalta ja vauraat maalaiset toimivat tarmokkaasti. Juhani jäi kiinni, koska harvaanastutussa maassa häneltä puuttui modernien sarjamurhaajien luontevin turva: suurkaupunkien ihmisvilinä. Yleisön pettymykseksi pyöveli pysäytti kirveensä tuuman päähän Juhanin kaulasta, koska keisari Nikolai I perui teloituksen viime hetkellä. Mestaustuomio muuttui elinkautiseksi Viaporin linnoituksen metrin levyisessä kolossa, johon Juhani ”muurattiin elävältä”.

AJATUKSIA: Alun perin tartuin tähän tietokirjaan ihan sen takia, että olin törmännyt Kerpeikkariin geokätköharrastuksen parissa ihan tässä kotikulmilla. Kerpeikkarin tarina on kyllä mielenkiintoinen, mutta mielestäni Keskisarjan teos laajenee hieman sivuraiteille itse päähenkilöstä, joka oli tavallaan harmi. Historia on kuitenkin mielenkiintoinen, vaikkakin olisin halunnut tietää enemmän päähenkilöstä. 

Hurjalta tuntuu myös tuo Kerpeikkarin lopullinen rangaistus: pienessä kopissa kahleissa ihmisten pällisteltävissä. Eli jos joku pitää mestausta julmana, niin mielestäni tuo rangaistus johon Juhani Adamin poika päätyi, oli julmempi. Silkkaa kidutusta, jota julma murhamies kesti puolitoista vuotta. Kukaan ei varmasti päässyt sanomaan, että Kerpeikkari olisi päässyt helpolla, vaikka pää ei pölkylle lopulta jäänytkään. 

Unohtunut avain joka upotti Titanicin – Vesa Sisättö

Nimi: Unohtunut avain joka upotti Titanicin
Tekijä Sisättö Vesa
Julkaistu SKS 2014
Sivuja 313
Luokka: 91 SIS
Luettu: 07/2015

”Mitäs jos lähtisin saartamaan 10000 intiaania 300 miehellä”

Unohtunut avain joka upotti Titanicin on tietokirja joka paljastaa 55 historiallista mokaa, joiden seuraukset ovat olleet enemmän tai vähemmän katastrofaalisia.

Myös meidän perheen muut jäsenet innostuivat tästä, eli kokonaisuus oli pelkkää plussaa. Toki noiden tarinoiden joukkoon mahtuu sellaisia mitkä eivät itseäni kauheasti kiinnostaneet, mutta tätä oli helppo lueskella aina silloin tällöin, ja koska jutut olivat lyhyitä, ei pitkästymistä ehtinyt syntymään.Tämä toimi meillä mökin kesäkirjana, ja hoiti tehtävänsä loistavasti. Tämän pohjalta syntyi myös varsin mielenkiintoisia keskusteluja :).

Erityisplussaa tuosta kirjan nimestä. Ilman tuollaista nimeä, tämä olisi todennäköisesti jäänyt minulta tietokirjahyllyn uumeniin huomaamattomana.

Usko, toivo ja raskaus – Aila Ruoho ja Vuokko Ilola

Nimi: Usko, toivo ja raskaus
Tekijä Ruoho Aila ja Ilola Vuokko
Julkaistu Atena 2014
Sivuja 399
Luokka: 28.714 RUO
Luettu: 03/2015

Hieman oppikirjamainen teos vanhoillislestadiolaisuuden tapoihin ja käytäntöihin. Mikä on hyväksyttävää mikä ei. 

Kirja on mielenkiintoinen ja avaa rohkeasti asioita. Lukija pääsee kurkkaamaan monelle tosi salaperäiseen ja tuntemattomaan maailmaan. Tosin tietyt kirjan teemat eivät mielestäni liity pelkästään tähän uskonnolliseen yhteisöön. Esimerkiksi lasten kuritus ennen oli valitettavan yleistä ihan kaikkialla, ei vain uskonnollisissa yhteisöissä. 

Yhteisöissä on kriittistä tarkastelua vaativien asioiden lisäksi varmasti pakko olla hyviäkin asioita. Toisaalta ymmärrän, miksi asioita halutaan tuoda julki. Epäilen kyllä vahvasti voiko kukaan ulkopuolinen vaikuttaa yhteisön tapaan toimia, vaan mielestäni muutos lähtee liikkeen sisältä, jos on lähteäkseen.  

Näin ulkopuolisena on halutessaan helppo muodostaa vaikka kuinka jyrkkiä mielipiteitä. Itse yritän kuitenkin muistaa, että asioilla tuppaa aina olemaan kaksi puolta. Tasapuolisuuden nimessä olisi mielenkiintoista lukea myös teos, joka käsittelee aiheesta vastakkaisesta näkökulmasta. Positiivissävyinen tarina vanhoillislestadiolaisperheestä ja siinä kasvamisessa. Mikä on hyvää?  Miksi niin monet haluavat kuulua juuri tähän yhteisöön ja mitä se heille merkitsee? Mitä etua on kasvaa suurperheessä? 

Julkisuudessa puhutaan, että esimerkiksi tämä kirja, tai Rauhalan teos Taivaslaulu paljastaa liikkeen sisältä ongelmia, ja murtaa julkisuuskuvan herätysliikkeestä. Omasta puolestani on pakko sanoa, että enemmänkin teokset vahvistavat sitä yleistä julkisuuskuvaa, minkä olen vanhoillislestadiolaisuudesta saanut. En muista koskaan törmänneeni siihen onnelliseen kirjalliseen kertomukseen ja hehkutukseen julkisuudessa, ja tämä vähän vaivaa minua. Ei ole ollut mitään ruusuista julkisuuskuvaa, mitä nämä teokset ovat voineet muuttaa. Vai onko vain niin, etteivät vanhoillislestadiolaiset  yksinkertaisesti koe tarvetta lähteä julkiseen keskusteluun? 

Mielestäni kirja sopii parhaiten lukijalle joka on aidosti kiinnostunut asioista, eikä lähtökohtana ole päästä vain kauhistelemaan. Oikein käytettynä tämä teos auttaa ymmärtämään vanhoillislesdiolaisten tapoja, ja antaa tietoa, josta voi olla hyötyä erilaisissa arkielämän tilanteissa ja ammateissa, riippumatta siitä mitä mieltä itse on yhteisön tavoista  . 

Kiinan kadotetut tyttäret – Xinran

HAASTE 9: Tietokirja

Nimi: Kiinan kadotetut tyttäret
Tekijä Xinran
Julkaistu 2013
Sivuja 304
Luokka:  32.3 XIN
Luettu: 02/2015
Mistä: Lainattu kirjastosta


Kiinalaissyntyinen toimittaja-kirjailija Xinran kertoo kiinalaisäitien ja tyttärien kohtaloita. Samalla hän yrittää kirjallaan vastata adoptoitujen kiinalaistyttöjen kysymykseen ”Miksi kiinalainen äitini ei halunnut minua?” Tositarinaa siitä miten yhden lapsen politiikka ja sukupuolten eriarvoisuus on vaikuttanut Kiinassa etenkin tyttövauvojen kohtaloon. 

Ajatuksia: Karua ja rankkaa luettavaa. Tuntuu käsittämättömältä minkälaisen kohtalon moni tyttölapsi on Kiinassa saanut. Aihe tyttöjen asemasta on mielenkiintoinen ja tärkeä. Silti, en lämmennyt Xinranin tavalle kirjoittaa. Xinran on itse sanonut olevansa toimittaja eikä kirjailija, ja  olisin ehkä toivonutkin hänen pysyvän juuri siinä roolissa. Tarinoiden kerronta on mielestäni paikoin epäuskottavaa ja kömpelöä, tuli tunne, on yritetty kirjoittaa kertomakirjallisuutta ilman taitavaa kerrontaa. Välillä teksti oli kuin raportissa ja välillä sekaan oli yritetty heittää jotain muuta.  Jokin tässä ”tökki”, mutta kuten aiemminkin olen sanonut, vika voi hyvinkin olla lukijassa eikä teoksessa.

Yhteenvetona: Pidin siis teosta ja sen aihetta tärkeänä. Lasten, äitien ja koko perheen kohtalo tietysti järkyttää ja liikuttaa, mutta Xinranin tekstistä en jostain syystä pitänyt.