Onnen tunti – Anna-Leena Härkönen

Nimi: Onnen tunti
Tekijä Härkönen Anna-Leena
Julkaistu 2011
Sivuja 287
Luettu: 02/2015
Lainattu kirjastosta

Tuula, Harri ja Roope elävät onnellista uusperheen elämää. Kuitenkin Tuulaa vaivaa ettei hän pysty antamaan Harrille omaa biologista lasta, lasta joka olisi yhtä paljon heidän molempien. Jostain Tuulan mieleen tulee ajatus sijoitetusta lapsesta ja sijaisvanhemmuudesta. Hän saa Harrinkin innostumaan asiasta. Kun 10-vuotiaalla Roopellakaan ei ole mitään ajatusta vastaan, perhe valmistautuu tarjoamaan kodin sitä tarvitsevalle. Pian perheeseen muuttavat sisarukset Luke 8 v.ja Venni 5 v.  

Uudet lapset tuovat odottamattomia tunteita ja tilanteita.

"Mitä erityisesti ottaisit huomioon sijoitetun lapsen kasvattamisessa? kysyttiin valmennuksen kotitehtävissä keväällä.

- Että hän on kokenut pelkoa, minä vastasin.  

- Hälventäisin sitä pelkoa. En koskaan jättäisi yksin.

Ei minulle tullut silloin mieleenkään, ettei lapsi haluaisi sitä. Minua."

Ajatuksia: Minä suorastaan rakastan Anna-Leenan tapaan kirjoittaa ja tuoda ajatuksia julki. Teksti on suoraa eikä sillä pyritä mielistelemään ketään. Vaikka se on ironista se on myös  äärettömän hauskaa. Vaikka kirjan teema on vakava, puhutaan huostaanotetuista lapsista, erilaisista ongelmista, vaikeasta lapsuudesta ja niin edelleen, kirjaa on miellyttävää lukea ja lopuksi siitä jäi hyvä olo. Sain myös nauraa ääneen. Alla oleva teksti huvitti minua erityisesti, siinä sattui vaan olemaan jotain niin tuttua…

”- Mä kysyin kerran että miksi sä luulet sun pulpetin olevan noin sekaisin ja se sanoi ettei se tiedä.

- Ei se varmaan tiedäkään, naurahdan. Yritän saada naisen mukaan hymyyni, mutta ei hän lähde. Saatanan tosikko, itsellään ei ole varmaan lapsia ollenkaan. - Se on kymmenvuotias, minä sanon. - Ei ton ikäset ole huolellisia ja hiljaa.

- No ei toki, mutta siihen pitäisi tietysti pyrkiä, ja kotonakin keskustella näistä huolellisuusasioista.

- Okei. Mä sanon sille tänä iltana että ole huolellisempi. Huomenna se on ihan eri ihminen koko poika. 

Hän katsoo minua hämmentyneenä. ”

No juu, onhan Tuula kieltämättä moniulotteinen persoona, enkä tiedä onko hänen ominaisuutensa parhaimmat sijaisperheen haasteisiin, sen verran omia traumoja taustalla,  mutta toisaalta uskon että on tarkoituskin kuvailla ihmistä joka ei ole täydellinen ja silti pystyy olemaan hyvä äiti ja kasvattaja. Harrihan tuntuu olevan vankka kuin muuri ja tasapainottaa tilannetta. Samoin mielessäni kävi, että mistä löytyy noin äärettömän joustavia työnantajia, kuin mitä Tuulalla on?? Mutta mitäpä noista, kirjahan on fiktiivinen ja asiat menee juuri niin kuin kirjailija haluaa ne meille kertoa. 

 Anna-Leena Härkönen on taitava. Ihailen hänen tapaansa kertoa tarinaa ja nautin siitä. Kiitos.

Kakin maku - Kirsti Kaija

Nimi: Kakin maku
Tekijä Kaija Kirsti
Julkaistu 2013
Sivuja 333
Luettu: 02/2015
Lainattu kirjastosta

Kirja kertoo vanhemmista joiden lapset on huostaanotettu. Taustoja asioista jotka ovat johtaneet lasten menettämiseen. Biologisten vanhempien suhteesta lapsiinsa, elämään, sosiaalihuoltoon ja sijaisvanhempiin. Kakin maku käsittelee vaikeita asioita monelta kantilta. Kirjassa on omat lukunsa sijoitettujen lapsien omille kokemuksille ja tunteille, eikä unohdeta myöskään sijaisperheen kokemuksia. 

Anneli on 53-vuotias tutkimusten mukaan keskimääräistä älykkäämpi nainen. Anneli on myös alkoholisti ja 13-vuotiaan Madsin ylpeä äiti. Mads on huostaanotettu yli 10 vuotta sitten. 

Anneli: ”Minä ryhdyn ikään kuin valmistamaan itseäni sen ensimmäisen ryypyn ottamiseen. Kun ensimmäinen ryyppy on otettu lupa on jo saatu. Samalla lailla toimii ensimmäinen kalja. Koko ajan sitä etsii aistit avoinna syytä ottaa se ensimmäinen kalja tai ryyppy.  Ja syitähän löytyy. Ellei löydy, keksitähän.”

”Olin antanut lapselleni luvan asettua Lindholmien lapseksi. Olin myös antanut hänelle luvan kutsua perheen vanhempia isäksi ja äidiksi. Kumpikaan ei ollut minulle itselleni OK. Ei lähellekään sitä. Vaikka oma sydämeni oli pakahtua, tiesin sen olevan parasta siinä tilanteessa. Ylitin silloin omat rajani, josta olen ylpeä.” 
(otteita kirjan osasta 1: Anneli)

Mika ja Minna ovat sisarukset. Lapsilla on kokemusta elämästä väkivaltaisessa kodissa,  lastenkodissa ja sijaisperheissä. Piia on Mikan ja Minnan äiti. 

Kaisu ja Eerik toimivat sijaisperheenä. 

Ajatuksia: Tämä kirja sai todella ajattelemaan. Ajattelemaan myös sitä, kuinka helppoa ihmisiä on ”tuomita” ja lokeroida, unohtaa, että kaikki me olemme tuntevia ajattelevia ihmisiä.  Minusta on hienoa, että kirjassa tuodaan rohkeasti ilmi myös se, ettei sijaisperheen biologiset lapset välttämättä ole innostuneita ”uusista sisaruksista”, ei ole olemassa yli-inhimillisiä sijaisvanhempia perheineen, vaan ihan tavallisia perheitä iloineen ja suruineen. Uskon myös, että todellisuudessakin tieto, etenkin teini-ikäiselle nuorelle siitä, että sijaisperhe saa hänen hoidostansa rahaa, herättää paljon kysymyksiä, epäluuloja, epävarmuutta rakastetaanko häntä vain rahasta?? Monia muitakin asioita pyörii mielessäni.

Itselleni jäi hieman kysymysmerkiksi onko osa henkilöistä ja tarinoista todellisia, tapahtuiko asiat kuten kirjassa kerrottiin, vai onko niitä muokattu? Etenkin kun kirjassa oli kuva Annelista ja myös tieto hänen kuolemastaan. Tämä hieman hämmensi, koska aluksi ajattelin automaattisesti, että kyse on kuitenkin täysin fiktiivisestä tarinasta, joka on luotu kirjailijan omien kokemuksien perusteella. 

Suosittelen tätä sosiaalialaa opiskelevalle tai alalle aikovalle, sijaisperhetoiminnasta kiinnostuneille ja kaikille muillekin jotka haluavat saada laajempaa näkökulmaa asioihin. Kaikki ei todellakaan ole niin mustavalkoista kuin helposti ajattelemme. Mielestäni teos on enemmän oppikirjamainen kuin romaani, mutta kaikkinensa mielenkiintoinen.