Näytetään tekstit, joissa on tunniste Romantiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Romantiikka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

77/2018: Miss you - Kate Eberlen


 MISS YOU – KATE EBERLEN

Luettu: 25.-28.8.2021

Julkaistu: 2018 Gummerus
Suomentaja: Sari Kumpulainen
Luokka: 84.2
Sivuja: 479
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Blogivinkki

18-vuotiaat Tess ja Guss kohtaavan ensimmäisen kerran ohimennen Firenzessä. Kohtaaminen ei johda mihinkään, mutta jättää muistijäljen jonnekin syvälle. Molempien elämä mutkittelee omia välillä hyvin haastaviakin teitään ja he ovat usein lähellä kohdata uudelleen. Kumpikin kohtaa ihmisiä, mutta ei sitä oikeaa sielunkumppaniaan. Kohtalo pitää heitä erillään, mutta toivoa on, että jonain päivänä nämä kaksi sielua kohtaavat. 

Ajatuksia: Tuntui kuin olisin lukenut jotain tuttua luottokirjailijaa, vaikka kyseessä on esikoisteos. Pidin kirjailijan tavasta kertoa tarinaa ja kokonaisuus oli hyvä. Paikoin tarina on hyvin surullinen, mutta ei liikaa. Kaiken kaikkiaan ihastuin kokonaisuuteen ja palaan varmasti kirjailijan tuotantoon myöhemminkin. Nyt vain odotellaan, että sitä tulee. 

tiistai 11. toukokuuta 2021

70/2018: Revontulet - Nora Roberts


 Luettu: 4.-7.8.2018

Julkaistu:  2005, alkup. 2004
Suomentaja: Anna Salo
Luokka: 84.2 romanttinen viihde
Sivuja: 538
Mistä: omasta kirjahyllystä

Nate Burke menetti ampumavälikohtauksessa työparinsa ja syyllisyyden vainoamana mies päättää lähteä mahdollisimman kauas. Näin mies päätyy poliisipäällikön virkaan kauniiseen ja karuun Alaskaan. 

Uudessa kotikaupungissaan Nate kohtaa omalaatuisia ihmisiä ja ihmeellisen luonnon. Mutta siellä on myös upea nainen sekä mystinen selvittämätön murha.

Ajatuksia: Aika perus Robertsia, joka kyllä sopii lomalukemistoon, mutta mitään erityisiä yllätyksiä tämä ei tuo.

lauantai 8. toukokuuta 2021

69/2018: Kohtalokas ystävyys - Jane Stanton Hitchcock

 

KOHTALOKAS YSTÄVYYS – JANE STANTON HITCHCOCK

Julkaistu: 2010
Kustantaja: Tammi
Suomentaja: Päivi Holmberg
Luokka: 84.2 jännitys
Sivuja: 423
Luettu: 07/2018 
Mistä: Omasta hyllystä
Miksi: Omaan kirjahyllyyn tutustuminen
Vuosi 2018: 69. luettu kirja

Reven Lynch on nelikymppinen antiikkikauppias ja sisustussuunnittelija. Etuoikeutetun lapsuuden ja nuoruuden jälkeen Reven on jämähtänyt paikoilleen, eikä hänestä tullutkaan niin suurta menestyjää kuin kaikki luulivat. Ystävättärensä Violet Boltonin ansiosta hän pääsee kuitenkin usein hienoille kutsuille ja sitä kautta kuuluu jollain tapaan Washington D.C. kermaan, tai ainakin pääsee näkemään sitä.  

Kaupungissa liikkuu sarjamurhaaja ja Violet on hyvin innoissaan asiasta. Revenin ystävätär tietää sarjamurhaajista kaiken mahdollisen ja mahdottoman. Jostain syystä Revenin elämään tulee kuitenkin tapauksia tutkiva etsivä Gunnar joka houkuttelee Revenin apurikseen murhaselvittelyihin.

Reven saa huomata, ettei lähimmätkään ihmiset ole välttämättä sitä mitä luulet, eikä elämä ole niin turvallista kuin hän on ajatellut.

Ajatuksia: Kaikin puolin sujuvaa viihdettä, jossa mukana jännitystäkin hitunen. Miellyttävä yllätys, joka sopi lomalukemistoon täydellisesti. Täytyypä etsiä muitakin kirjailijan tuotoksia, kun haluaa kevyttä viihdettä.

maanantai 26. huhtikuuta 2021

12/2021: Kun unelmat toteutuvat, osa 1 - Sofia Fritzson

 

Luettu: 21.-24.2.2021

Julkaistu:  2017
Suomentaja: Pirjo Lintuniemi
Luokka: 84.2 romantiikka
Sivuja: 256
Mistä: Storytel E-kirja

2021 Helmet-lukuhaaste 45: Kirjan on kirjoittanut pohjoismaalainen kirjailija

Ensimmäinen osa sarjasta Siskot ja rakkaus.

Melinda Strom pitää hallussaan perheen sukutilaa ja tekee valtavasti töitä pystyäkseen avaamaan oman bed and breaksfastyrityksen. Lainan saaminen ei ole helppoa, etenkään kun tilan kulujen lisäksi elätettävänä on elämänsuuntaa vielä etsivä nuorempi sisar.

Juorulehtien ja naisten päiväunien kohde , näyttelijä Anton Nylander saapuu sattumalta Melindan työpaikan asiakkaaksi. Yllätyksekseen, mies ei saa extrakohtelua,  ja itse asiassa vastaanottovirkailija ei näytä edes tunnistavan komistusta. Naisen välinpitämättömyys hämmästyttää Antonia kovasti ja sen myötä hän saa idean joka sekoittaa molempien elämän.

Ajatuksia: Tämä oli juuri sopivan kevyttä lukemista sairastelun lomassa. Hitusen höttöä, mutta ei mitenkään ärsyttävällä tavalla, vaan mukavaan ajanvietettä. Oikein sopivaa rentoutumiseen ja aika täydellistä lomalukemistoon.


lauantai 3. huhtikuuta 2021

65/2018: Valkoisen pilven maa - Sarah Lark


 VALKOISEN PILVEN MAA – SARAH LARK

Julkaistu: 2015
Luokka: 84.2 historiallinen tarina
Sivuja: 893
Luettu: 07/2018 
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Kirjavinkki netistä

”Varaton kotiopettajatar Helen Davenport vastaa lehti-ilmoitukseen, jossa Uuden-Seelannin kunnialliset miehet etsivät vaimoa.” Kirje vaikuttaa lupaavalta ja mies sivistyneeltä sanataiturilta. Helen irtisanoo itsensä ja lähtee pitkälle matkalle tuntemattomaan.

Toisaalla rikkaasta perheestä oleva nuori Gwyneira Silkham naitetaan hävityn korttipelin jälkeen uusiseelantilaisen lammasparonin pojalle.

Molempia naisia odottaa haasteet ja yllätys. Naiset ystävystyvät matkalla uuteen kotimaahansa. 

Ajatuksia: Tämä tarina kantoi ja vaikka kyseessä oli aikamoinen järkäle, sen jaksoi lukea vaivatta. Toki tarinaa olisi varmaan voinut lyhentää sen kärsimättä, mutta mukava ja lupaava lukukokemus näinkin.


torstai 1. huhtikuuta 2021

64/2018: Sinusta kaikki alkoi - Mhairi McFarlane

 


SINUSTA KAIKKI ALKOI – MHAIRI MCFARLANE

Julkaistu: 2015
Luokka: 84.2 romantiikka
Sivuja: 396
Luettu: 07/2018 
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Kirjailijan tuotanto kiinnostaa

Anna Alessi oli koulukiusattu ylipainoinen tyttö. Nyt kuudentoista vuoden jälkeen Anna on hoikistunut ja täyttää vaativammatkin ulkonäkökriteerit. Silti Anna on äärettömän epävarma, eikä osaa suhtautua kehuihin. 

Anna saa kutsun luokkakokoukseen, johon hän vastentahtoisesti lupaa osallistua. Muistot koulun päättymisestä kirvelee yhä. Kukaan ei kuitenkaan tunnista Annaa ja juttusille tulee vuosien takainen koulun suosituin poika James, joka on myös Annan pahimpien koulutraumojen syy.

Ajatuksia: Tämä ei ollut yhtä mieleinen kuin aiemmat kirjailijalta lukemani, mutta toki sopii lomalukemistoon hyvin. Aihe on vakava, mutta samalla mukana on huumoria ja romantiikkaa.


sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

27/2020: Tähtiin kirjoitettu - Minnie Darke


Julkaistu: 2019
Suomennos: Irmeli Ruuska
Luokka: 84.2 romantiikka, romanttinen viihde
Sivuja: 445
Luettu: 04/2020
Mistä: kirjastosta lainattua
Miksi:  vaikutti mielenkiintoiselta

Nuori toimittaja Justinella on huipputyöpaikka ja hän odottaa malttamattomana pääsyään oikeisiin toimittajan töihin. Urakehityksen ottaessa pienen askeleen lähemmäksi tavoitetta Justine törmää vanhaan lapsuuskaveriin ja myöhemmin ensirakkauteen Nickiin. Edelleen Nickillä on paikka Justinen sydämessä. Nick odottaa myös urakehitystä ja pääsyä oikeisiin näyttelijän töihin, ja luottaa samalla vankasti horoskooppien kertomaan. Justine ei mitenkään malta olla ohjailematta Nickin tähtiä haluamaansa suuntaan, vaikka kohtalo kääntääkin Justinen asettamat kuviot uusiksi. 

Ajatuksia: Tämä oli kevyttä ja mukavaa luettavaa. Ei mitään maata mullistavaa, mutta juuri sopiva, silloin kun haluaa rentoutua ja viihtyä romanttisen tarinan parissa. Hyvänmielenkirja, joka tarjoaa hattaraa. 

lauantai 20. maaliskuuta 2021

21/2019: Missä olet - George Constable

 


Julkaistu: 1999

Luokka: 84.24 romantiikka
Sivuja: 335
Luettu: 02/2019
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Sattumalöydös
Vuosi 2019: 21. luettu kirja

Lake Stevensson saa perintönä hulppean talon tädiltään. Ainut, että perinnön ehtona on hoitaa tädin rakasta koiraa ja taata rakkaalle lemmikille hyvä elämä. Lake ei ole koiraihminen ja haluaisi vaan pistää talon rahoiksi, mutta elämä saattaa yllättää moneltakin kannalta. 

Ajatuksia: Tästä jäi vähän ristiriitaiset tuntemuksetIdea on loistava ja paikoitellen viihdyin hyvin. Paikoitellen tarina taas tuntui junnaavan paikoillaan ja pitkästyin. Henkilöhahmot eivät varsinaisesti saaneet minua huutamaan hurraata, vaan jäivät etäisiksi. Koirat saavat aina sympatiapisteet, niin tässäkin tapauksessa.


lauantai 27. helmikuuta 2021

62/2018: : TYTTÖ MUIDEN JOUKOSSA – MHAIRI MCFARLANE


 Julkaistu: 2016
Luokka: 84.2 romantiikka
Sivuja: 431
Luettu: 07/2018 
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Kirjailijan tuotanto kiinnostaa
Vuosi 2018: 62. luettu kirja

Edien elämä muuttuu varsin radikaalisti kun hän jää kiinni häissä työkaverinsa sulhasen suutelemisesta. Monet tuomitsevat naisen heti ja kyselemättä. Hankalaa tilannetta lievittämään Edien päätyy kotiseudulleen toimimaan erään kuuluisuuden tarinan haamukirjoittajana. Mukaan tulee todelliset ystävät, monimutkaiset ja kipeät perhesuhteet, eikä romantiikkaa voi tietenkään sivuuttaa.

Ajatuksia: Olen kovasti tykästynyt kirjailijan tapaan kertoa tarinaa. Mukana on kepeyttä ja huumoria, samalla näissä on muutakin kuin höttöä. Tämän tarinankertojan parissa tulen jatkamaan.

lauantai 18. heinäkuuta 2020

ETSITÄÄN KÄTEVÄÄ MIESTÄ – JÖNS HELLSING

Julkaistu: 2017
Luokka: 84.2
Sivuja: 464
Luettu: 06/2018 (24.6.2018)
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Facebookin kirjaryhmästä bongattu kansikuva
Helmet-haaste 2018: 38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo
Vuosi 2018: 55. luettu kirja
Tunnisteet: Luetut 2018, Lainattua 2018, romantiikka, parisuhde, jännitys, pettäminen, aatelisto, Englanti, 2017, Ruotsi, pohjoismainen kirjallisuus

28-vuotias John on kirjailijan urasta haaveileva ”tyhjäntoimittaja”. Kunnes eräänä päivänä hän huomaa oudon työpaikkailmoituksen.  Skotlantiin haettiin ”kätevää miestä” remontoimaan mökkiä. John ei tiedä remontoimisesta mitään, mutta ajattelee selviävänsä, ja samalla kirjoittavansa seikkailutarinansa loppuun. Edessä onkin seikkailu, johon kuuluu aatelisia, viettelystä, jännitystä ja jopa murha.

Ajatuksia: Minulla ei ollut aavistustakaan minkälaisen kirjan lainasin. Näin tämän kuvan facebookin kirjaryhmässä ja nappasin kuvakaappauksen ja varaus kirjastoon. Tarina osoittautui ihan mielenkiintoiseksi, vaikkakin paikoin pikkutuhmaksi tarinaksi. Mukaan oli ujutettu romantiikan ja viettelysten lisäksi jännitystä.  Sen verran mielenkiintoinen pläjäys, että jatkan kirjailijan tuotantoon tutustumista varmasti jatkossakin. Viihdyttävä, vaikka paikoin synkkä tarina.

lauantai 30. toukokuuta 2020

ENSI SILMÄYKSELLÄ – NICHOLAS SPARKS

Julkaistu: 2007
Luokka: 84.24 romantiikka
Sivuja: 329
Luettu: 06/2018
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Sattumalöydös
Vuosi 2018: 50. luettu kirja


Jeremy ja Lexie kokevat salamarakastumisen ja pari päättää mennä naimisiin, ystävien epäilyksistä huolimatta. Jeremy muuttaa New Yorkista pieneen Boone Creekiin, johon pari päättää perustaa kotinsa. Perheenlisäystäkin on luvassa ja hääjärjestelyjä tehdään kiireen vilkkaan.
Jeremyn kotiutuminen pikkukaupunkiin ei kuitenkaan käy kivuttomasti. Joku heittää vielä mukaan epäilyjä hänen ja Lexien suhteesta ja siitä onko Jeremy edes tulevan lapsen isä. Kuinka hyvin pari oikeasti tuntee toisensa ja mitä salaisuuksia kullakin on kaapissa.

Ajatuksia: Toisaalta romanttinen tarina ja toisaalta surullinen tarina. Tämän luki nopeasti,mutta Sparksin parhaimmistoon tämä ei yllä.

tiistai 19. toukokuuta 2020

SINUUN MINÄ JÄIN – Mhairi McFarlane


Julkaistu: 2017
Luokka: 84.2  romantiikka
Sivuja: 413
Luettu: 06/2018
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Sattumalöydös
2018 Helmet-lukuhaaste 11: Kirjassa käy hyvin
Vuosi 2018: 48. luettu kirja

Ben ja Rachel ystävystyivät yliopistossa ja heistä tuli toiselleen korvaamattomia. Rachel oli kuitenkin varattu, ja elämä kuljetti opiskelujen jälkeen heidät erilleen. 13 vuotta myöhemmin Rachel on järjestämässä häitään, kunnes kaikki muuttuu ja Rachel päättyy sinkkuelämään. Sattumalta hän törmää myös Beniin, joka on tahollaan naimisissa. Ben ja Rachel kuitenkin huomaavat, ettei ystävyys ole hävinnyt mihinkään. Taustalla kuuluvat muiden epäilyt miehen ja naisen ystävyyden mahdollisuuksista. Pystyvätkö he unohtamaan ystävyyden erikoisen päättymisen.

Ajatuksia: Tästä on vaikea kirjoittaa niin, että saisi kuvattua tarinan vetovoimaa. Koska tämä tarina oli mielestäni aivan ihana, enkä malttanut laskea kirjaa käsistäni. Toisaalta olisin halunnut pitkittää lukukokemusta. Ihana esikoisteos! Odotan malttamattomana lisää tätä herkkua.

lauantai 6. heinäkuuta 2019

PARILLISIA JA PARITTOMIA – JOJO MOYES

Julkaistu: 2017
Luokka: 84.2 romantiikka
Sivuja: 482
Luettu: 04/2018
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Lukulistalla
Vuosi 2018: 31. luettu kirja

Jess Thomas on kahden lapsen sinnikäs yksinhuoltaja, jolla ei ikinä tarpeeksi rahaa, vaikka hän tekeekin aina useampaa työstä. Jess uskoo, että hyvät ihmiset palkitaan vielä joskus. 

Nicky on Jessen poikapuoli, jonka on hyljännyt niin narkkari äiti, kun vätys isä. Jess ja Tanzie ovat ainoa varma asia Nickyn elämässä. Nickyä kiusataan erilaisuudesta, eikä pojan elämä ole todellakaan helppoa.

Tanzie on Jessen matikkanero tytär. Tyttö on äärettömän lahjakas, ja hänet halutaankin opiskelemaan matematiikkaa stinpendin turvin yksityiskouluun. Stipendi on loistava, mutta ei riittävä apu. Tanzie elämässä on äidin ja veljen lisäksi tärkeintä valtava laiska ja kuolaava koira Norman.

Ed Nicholls on varakas IT-menestyjä, joka on juuri nyt vaikeuksissa typerän virheen takia. Ed on päättänyt, ettei yksikään nainen enää ikinä huijaa häntä.

Erinäisten sattumien johdosta koko porukka ajautuu samaan autoon pitkälle matkalle.

Ajatuksia: Tähän lämpenin jotenkin hitaammin kuin moneen muuhun, mutta loppujen lopuksi kirja sai silmiini kyyneleet, mitä ei tapahdu kovinkaan usein, eli hyvä kokonaisuus. Silti, tässä olisi ollut tiivistämisen varaa.

maanantai 13. toukokuuta 2019

MAKSUN AIKA, OSA 4 – JEFFREY ARCHER


Julkaistu: 2018
Luokka: 84.2
Sivuja: 431
Luettu: 01/2019
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Sarja kiinnostaa
Vuosi 2019: 8. luettu kirja
Helmet-haaste 2019: 37: Pienkustantamon julkaisema kirja

Tarina jatkuu taas suoraan siitä mihin edellinen kirja päättyi. Sebastian toipuu hitaasti vakavasta onnettomuudesta, jossa hänen paras ystävänsä kuoli. Jessica etenee taitelijan urallaan ja häntä pidetään harvinaiset lahjakkaana. Samalla Jessica löytää myös rakkauden ja suunnittelee häitään. Taustalla häärivät kuitenkin useat Cliftonin perheen viholliset, joten surulta murheelta ei voida välttyä. Lisäksi Barringtonin varustamolla on omat haasteensa. Viholliset ovat voimakkaita, mutta helpolla eivät Cliftonitkaan ole luovuttamassa.

Ajatuksia: Tarina on edelleen mielenkiintoinen, vaikka nuo poliittiset kiemurat eivät itseäni niin kiinnostakaan. Välillä tarina kuljetteli romantiikan poluilla, välillä tuntui kuin olisi jännäriä lukenut. Hyvin monipuolinen sisältö. Loppuun oli tehty sellainen koukku, ettei kukaan joka tämän lukee, voi muuta kuin odottaa seuraavaa osaa innolla.

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Hääyöaie – Kinsella Sophie


Helmet 2017:38: Kirjassa mennään naimisiin
Julkaistu: 2014
Luokka: 84.2
Sivuja: 389
Luettu: 82/2017
Mistä: Lainattu kirjastosta
Miksi: sattumalöydös
Kirjavuosi 2017:93. luettu kirja

Lottie on saanut pitkäaikaiselta poikaystävältään lukuisia vihjeitä tulevasta, ja kun mies kutsuu Lottien ”tärkeälle illalliselle” on Lottien varma, että kosinta on tulossa. Lopputuloksena ei kuitenkaan tule hääsuunnitelmia, vaan suhde päättyy. Surun keskellä Lottie saa yhteydenoton nuoruuden rakastetultaan ja olettaa kohtalon saattaneen heidät uudelleen yhteen. Lottien isosisko sekä sulhasen bestman ovat kuitenkin täysin eri mieltä ja yrittävät saada puhuttua kaksikolle järkeä. Kun puhuminen ei auta, ottaa Lottien sisko järeämmät aseet käyttöön. Luvassa on vauhtia ja kommelluksia.

Ajatuksia: Yleisesti ottaen pidän Kinsellan tarinoista, tämä ei vaan nyt oikein sytyttänyt. Ehkä tässä on liikaa kohellusta minun makuuni. Tarina kuitenkin sopii oikein hyvin kevyeen kesälukemistoon.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

YLLÄTÄ MINUT – SOPHIE KINSELLA

Julkaistu: 2018
Luokka: 84.2
Sivuja: 378
Luettu: 01/2019
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Sattumalöydös palautushyllystä
Lukuhaaste 2019: 17: Kirjassa on kaksoset
Vuosi 2019 . 5. luettu kirja

Sylvien ja Davidin arki sujuu varsin mutkattomasti. Molemmilla on hyvät työpaikat, kaunis koti ja ihanat kaksostytöt. Pariskunta on toisilleen täydellisen sopivat, tietävät toisensa ajatukset jo katseesta. Mikään ei heilauta tätä liittoa. Paitsi lääkärin ennustus, jonka mukaan pari saa viettää vielä seuraavat 68 vuotta yhdessä. Tästä harmittomasta lauseesta tuppaa syntymään parille pienoinen kriisi ja he miettivät miten ihmeessä selviytyvät moisesta urakasta, kun asuntolainastakin pääsee eroon 25 vuodessa. Suhdetta piristämään he alkavat järjestämään toiselleen yllätyksiä,  ja yllätys, yllätys, kaikki ei enää sujukaan niin mutkattomasti. 

Ajatuksia: Olihan tämä ihan mukava ja lämminhenkinen tarina, jostain syystä se ei vaan tehonnut minuun yhtä hyvin kuin Kinsellan monet muut tarinat. Kelpo viihdettä, mutta ei kirjailijan parhaimmistoa.

lauantai 9. helmikuuta 2019

NE, JOTKA YMMÄRTÄVÄT KAUNEUTTA – JOJO MOYES

Julkaistu: 2017
Luokka: 84.2
Sivuja: 446
Luettu: 03/2018
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Lukulistalla
Vuosi 2018: 23. luettu kirja

Ranska, 1916
Ensimmäinen maailmansota. Sophie Lefevre yrittää pitää perheensä turvassa, kun hänen miehensä komennetaan taistelemaan rintamalle. Sophie pyörittää pientä hotellia sisarensa kanssa. Kun kotikylä miehitetään saksalaisten toimesta, kaikki muuttuu. Sophien määrätään ruokkimaan saksalaisia upseereita ja perhe joutuu kyläläisten tarkkailuun. Tahtomattaan Sophie kiinnittää saksalaisen komendantin huomion ja etenkin Sophiesta tehty maalaus tuntuu kiinnostavan. Sophie yrittää vain selviytyä ja pitää perheensä turvassa, mutta se ei ole helppoa ja maksu voi käydä liian kalliiksi.

Lontoo, 2006
Liv Halston on nuori leski, joka vaalii aarteenaan naisen muotokuvaa, jonka hän on saanut lahjaksi mieheltään. Sattumalta selviää, ettei taulu olekaan mikä tahansa, vaan todella arvokas ja mahdollisesti aikoinaan varastettu. Liv alkaa selvittää taulun taustoja ja samalla omaa oikeuttaan hänelle rakkaaseen esineeseen. Mukana on vielä kimurantti romanttinen käänne, joka ei todellakaan helpota Livin elämää.

Ajatuksia: Pidin tästä. Jojo Moyesista on tullut minulle yksi luottokirjailijoista. Vielä mikään hänen myöhemmistä teoksistaan ei ole ylittänyt ensimmäistä lukemaani, mutta kaikkien parissa olen viihtynyt loistavasti ja olen niin onnellinen ettei tämäkään tehnyt poikkeusta.

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Valintojen vuosi - Cecelia Ahern

Julkaistu: 2016
Luokka: 84.2 romantiikka
Sivuja: 426
Luettu: 01/2019
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Sattumalöydös palautushyllystä
Vuosi 2019: 1. luettu kirja

Jasmine on aina ollut jonkin sortin työnarkomaani ja menestynyt hyvin. Hän perustaa firmoja, saa ne menestymään ja myy ne pois. Yllättäen Jasmine irtisanotaan ja hän joutuu työsopimuksensa mukaiselle vuoden mittaiselle ”puutarhavapaalle”. Tähän asti Jasminea on kiinnostanut lähinnä vain työ ja sisarensa, mutta nyt hän joutuu haluamattaan kohtaamaan muitakin ihmisiä. Etenkin naapurissa asuvan juopporentun ja radiojuontaja Mattin sietäminen osoittautuu vaikeaksi. Elämä osaa yllättää ja rakkautta sekä kaiken sietävää ystävyyttä voi löytyä yllättäviltä tahoilta.

Ajatuksia: Tälle tarinalle lämpenin vähän hitaasti mutta olihan tässä kokonaisuutena ihan kelvollinen tarina. Kirjailijan parhaimmistoon tämä ei minun kokemuksella kuitenkaan yltänyt.

Muuta höpinää: Tällä hetkellä kirjoitukseni ovat äärettömän paljon jäljessä, joten päätin, että jatkossa kirjoittelen sekaisin 2017, 2018 ja 2019 luetuista kirjoista. Pääasia, että valtaosa lukemistani tarinoista päätyy tähän lukupäiväkirjaani.

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

PAKKOMIELLE – NORA ROBERTS

Julkaistu: 2017
Luokka: 84.20 jännitys
Sivuja: 508
Luettu: 02/2018
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Sattumalöydös
Vuosi 2018: 18. luettu kirja

”Naomi Bowesin viaton lapsuus päättyi sinä iltana, kun hän seurasi isäänsä tämän tietämättä kotitalosta ulos ja lähimetsään. Metsässä oli maakellari ja maakellarissa kauhistuttava näky: kahlittu nainen verissä päin”

Ajatuksia: Tässä olisi kyllä ollut aineista, vaikka mihin, ja alku oli jännärinä ihan lupaava. Hetken ehdin tuulettaa, että yes, kerrankin! Tarina kuitenkin palasi luvattoman pian Robertsin tyypilliseen romantiikkapainotteiseen kerrontaan. Harmittaa, koska kirjailijalla olisi lahjoja monipuolisempaan tarinankerrontaan. Sinänsä tämä on kuitenkin laadukkaampi kuin edellinen yritelmäni ko. kirjailijan parissa, koska tämä oli kuitenkin viihdettä. Toivoisin, että Roberts uskaltaisi kirjoittaa tarinan missä pääosassa olisi jännitys, eikä se romanttinen asetelma, joka toistuu hänen jokaisessa kirjassaan. Vaikka konsepti selkeästi myy hyvin, voisi kirjailija haastaa itsensä ja kokeilla välillä rajojaan erilaisen tarinan parissa.

tiistai 27. marraskuuta 2018

KERRAN VIELÄ TYTÖT – HELEENA LÖNNROTH

Julkaistu: 2017
Luokka: 84.20 romantiikka
Sivuja: 199
Luettu: 02/2018
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Sattumalöydös
Vuosi 2018: 16. luettu kirja

Riitta, Maisa ja Irene ovat 60+ ystävyksiä, jotka päättävät kokeilla vielä kerran kumppanien hankintaa, kukin tavallaan.

Ajatuksia: Asetelma vaikutti lupaavalta. Kypsempi, ja toisistaan hyvin erilainen naiskolmikko lähtee miesjahtiin eri palveluiden avustuksella. Valitettavasti toteutus jää vaan nihkeäksi eikä täyttänyt odotuksiani.