Näytetään tekstit, joissa on tunniste Novellit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Novellit. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. lokakuuta 2015

Suomesta, rakkaudella – Roman Schatz

Nimi: Suomesta, rakkaudella
Tekijä Schatz Roman
Julkaisu Johnny Kniga 2005
Sivuja 133 + 133
Luokka: 84.2 SCH / Novellit
Luettu: 09/2015
Mistä: Kirjastosta lainattu.

Saksalaissyntyisen Roman Schatzin toi Suomeen rakkaus naiseen, mutta tänne hänet sai jäämään rakkaus Suomeen. Tässä pakinakokoelmassa Roman kuvailee näkemystään suomalaisuudesta, kielestä ja kulttuuristamme varsin moniulotteisesti ja osuvasti.  Monista asioista olen jopa itsekin samaa mieltä, toki en nyt ihan kaikista sentään. Minusta on valloittavan mielenkiintoista lukea miten meidät nähdään kulttuurillisesti ja kansalaisina. Selväksi tuli, että suomalainen sisu on käsitys, joka lienee aika haastavaa ulkomaalaisille.

Nauratti paikoin ihan ääneenkin. Mukavaa oli myös se, että kirjasta oli puolet suomeksi ja puolet englanniksi. Oli hauskaa lukea molemmat.

Suomen kielestä Roman heittää mm. seuraavan esimerkin.

”It looks as if she/he pretens to be asleep”. Kymmenen sanaa. Sama suomeksi kahdella: 
“ Lienee nukkuvinaan ( tai: Nukkuneeko tuo?)

Roman hyvä, juurikin tämän takia meillä on sananlasku ”Lyhyestä virsi kaunis”

Romanin tarjoaa myös ohjeita ulkomaalaisille:

”Yritä kehittää ainakin perustavaa laatua oleva rakkaus luontoon ja maaseutuun. Joudut viettämään siellä joka tapauksessa hyvän tovin, voit yhtä hyvin pitää siitä.”

”Opettele syömään jäätelöä talvella. "

"Opettele puhumaan sisään hengittäessäsi."
" Kun lasket sormillasi, aloita pikkurillistä”

What?? Tätä pikkurillistä aloittamista en kyllä allekirjoita!!

Ajatuksia: Mukava pieni piristys syksyiseen hetkeen. Tämä täytyy ostaa lahjaksi eräälle ihmiselle

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajia kaksin kappalein

Mielensäpahoittaja – Tuomas Kyrö

Nimi: Mielensäpahoittaja
Tekijä Kyrö Tuomas
Julkaistu 2010
Sivuja 130
Luokka: Novellit / 84.2
Luettu: 03/2015
Mistä: Lainattu kirjastosta

Kun 80-kymppisellä Sysi-Suomalainen herralla riittää totuuksia, mielipiteitä ja ohjeita vähän kaikesta  ja kaikille, voi ajatuksista muodostaa novellikokoelmankin. Siitähän mielensäpahoittajassa lienee kyse. Ei taida olla asiaa, mistä tällä herralla ei olisi vankkaa mielipidettä, ja taattua on ettei mielipidettä vaihdeta ihan tuosta vain. Eihän sitä miehen nyt sovi olla mikään tuuliviiri.

Eihän tuosta vanhasta herrasta voi oikein olla pitämättä, varsinkin kun itsekin tuntee useammankin samanlaisen sekä miehen, että naisen. Toisaalta myötätuntoani saavat omaisetkin, ei ole helppoa heilläkään. Tämä toimii loistavana välipalana ja hyvänmielen kirjana. Ainoa asia mistä vähän pahoitin mieleni, on se, etten  tajunnut kuunnella tätä äänikirjana.

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike - Tuomas Kyrö

                                          Nimi: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike 
                    Tekijä   Kyrö Tuomas
                    Julkaisu: 2012
                    Sivuja:  130
                    Luokka: Novellit / 84.2
                    Luettu:   03/2015
                    Mistä:   Lainattu kirjastosta

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin , kun ruma ihminen vaihtui kauniiseen naiseen."

Mielensäpahoittajan tarina jatkuu. Uuden kotiapulaisen kanssa menevät sukset ristiin ja mielensäpahoittaja päättää kieltäytyä kotiavusta kokonaan. Sen sijaan mies päättää opetella kokkauksen salat ihan itse. Mielensäpahoittaja ehtii pahoittaa mielensä monta kertaa ennen kuin sopivat ohjeet ruuan laittoon löytyy ja ruskeasta kastikkeesta tulee sitä aitoa ja oikeaa. 

Edelleen pidän Mielensäpahoittajasta. Tämän kirjan jälkeen uskaltauduin jopa katsomaan elokuvan.  Elokuvaversiosta en  pitänyt ihan yhtä paljon kun kirjoista, mutta on silläkin omat hyvät puolensa.

Haluan kokea vielä nämä Mielensäpahoittajat äänikirjoina. Kesällä on varmasti sopivaa aikaa nauttia mökkeilyn lomassa Mielensäpahoittajaa äänikirjana. 

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Miniä – Tuomas Kyrö

                                                        
Julkaistu 2012
Sivuja 122
Luettu: 01/2015
Lainattu kirjastosta

Sen piti olla täydellisen rentouttava viikonloppu, viiniä, sisustuslehtiä, kaukosäädin omassa käytössä ja aamulla saisi nukkua pitkään. Muu perhe oli appiukon luona Sysi-Suomessa 300 km:n päässä. Vihdoinkin Liisa rentoutuisi kunnolla.

Liisa eli tarinan miniä, on nelikymppinen kolmen lapsen äiti sekä uraohjus. Mies toimii "kotiäitinä" ja on työssään hyvä. Anoppi on vaikeasti dementoitunut ja joutunut sairaalaan. Kun iäkäs appiukko loukkaa nilkkansa eikä pärjää kotona, hänet lykätään taksiin ja miniän hoiviin . Mies ja lapset jäävät vielä appilaan hoitamaan asioista. Liisa yrittää saada kodin appiukkoa vastaavaksi, eli pois hus pois hienosteluruuat ja espressot. Tilalle HK:n sinistä. Maidon pitää olla punaista ja kahvin tavallista. Ja ei pidä unohtaa PERUNAA, tuota maailman kaikkeuden tärkeintä ravinnon osaa.  

Tietysti tähän viikonloppuidylliin sopii loistavasti vielä venäläinen delekaatio jonka piti saapua vasta maanantaina. Tärkeät kaupat on tärkeät kaupat, joten Liisan ei auta muu kuin ottaa appiukko mukaan neuvotteluihin. Kun mies pistää lapset junalla kotiin, on varsin erikoinen kauppaneuvottelukunta valmis. 

Ajatuksia: Pidin kovasti Kyrön tarjoamasta huumorista. Tarina ei hauskuudestaan huolimatta ollut todellakaan mitään höttöä. Minuun tämä tyyli uppoaa täysillä. Vähän nolottaa myöntää, että tämä oli ensimmäinen lukemani Tuomas Kyrön kirja, mutta ei todellakaan viimeinen.