Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luetut 2015. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luetut 2015. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. tammikuuta 2016

Stonehengen perintö – Sam Christer

Nimi: Stonehengen perintö
Tekijä Christer Sam
Julkaisu 2012
Sivuja 413
Luokka: 84.20 CHR/jännitys
Luettu: 12/2015
Mistä: Kirjastosta lainattu.

Gideon Chase palaa kotiseudulleen kun hänen upporikas ja kuuluisa  isänsä ampuu itsensä. Isä ja poika eivät ole olleet vuosiin tekemisissä toistensa kanssa. Gideonin  pitää isäänsä lähinnä haudanryöstäjänä jolla on pakkomielle Stonehengestä. Joka tapauksessa isä on jättänyt pojalleen mittavan omaisuuden lisäksi kirjeen, joka sisältää arvoituksen. Avain salaisuuksiin löytyy salakielellä kirjoitetuista päiväkirjoista joiden paljastumista vaikutusvaltainen taho varjelee hinnalla millä hyvänsä. No Gideon on myös tutkija, ja kun hänelle jätetään salaisuus, niin eihän hän mitenkään malta olla sitä tutkimatta, tulee hommasta sitten miten vaarallista tahansa.

Samaan aikaan Englannissa katoaa amerikkalaisen vaikutusvaltaisen miehen hulivilityttö. Jäljet johtavat Stonehengen kulmille. Sekä Gideonin isän itsemurhaa, että julkkiskaunottaren katoamista päätyy tutkimaan rikosskomisario Megan Baker, jonka oma elämäkin on aika mutkikkaassa tilanteessa.

Ajatuksia: Alkuun tarina käynnistyi hitaasti ja minulla kesti kauan päästä mukaan. Henkilöhahmot jäivät turhan etäisiksi. Loppua kohti tahti kiihtyi, ehkä jopa hitusen turhankin paljon. Lopputuloksena viihdyin tämän parissa kuitenkin ihan mukavasti. Saman lajityypin kuningasteos eli Da Vinci Koodi pysyy sellaisena edelleen, koska siihen tämä ei yllä lähellekään, mutta ihan mukava viihdehetki, ei siinä mitään.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Kultatukka, tähtönen – John Ajvide Lindqvist

Nimi: Kultatukka, tähtönen
Tekijä Lindqvist John Ajvide
Julkaistu Gummerus 2011 ( alkuperäinen teos  Lilla stjärna, 2010)
Sivuja 575
Luettu: 12/2015
Mistä: Lainattu kirjastosta

Lennart on tavanomaisella sieniretkellään kun hänen silmiinsä sattuu muovipussin kulma, joka tuntuu liikkuvan. Mies löytää pienen vasta peitetyn haudan ja ei oikeastaan halua tietää mitä siellä on. Toisaalta, jokin vielä vahvempi tunne saa hänet avaamaan haudan. Haudasta löytyy pieni tyttövauva. Tästä muuttuu koko Lennartin ja hänen vaimonsa elämä. Tyttö osoittautuu varsin epätavalliseksi olennoksi monessakin suhteessa. Varmaa on, että hänellä on ainutlaatuinen musikaalinen kyky joka korvaa Lennartille kaikkien tytön normaalien tunteiden ja toimintojen puuttumisen. Tyttö käyttää itsestään nimeä Pikkuinen. Hän asuu kellarissa ja pelkää kaikkea ulkopuolista, etenkin isoja ihmisiä.

Toisaalla kasvaa hyvin erilaisissa olosuhteissa toinen tyttö. Teresa on mielestään äärettömän ruma ja lihava. Tyttö on koulukiusattu hylkiö ja hänen elämänsä tähtihetket tapahtuvat verkossa, minne tyttö on luonut erilaisia profiileja. Vain siellä hän uskaltaa olla oma itsensä ja toisaalta hupailla provosoimalla kaikkia muita. Teresan elämä saa uudenlaisen käänteen kun hän kuulee Idolsissa Tora Larssonin laulavan. Tyttö tekee upealla äänellään ja omintakeisella tyylillään (tai tyylittömyydellään) Teresaan lähtemättömän vaikutuksen. Teresasta tulee Toran vankkumaton kannattaja.  Yllätyksekseen Tora ottaa yhteyttä Teresaan ja pian kaksikosta tulee ystäviä.

Ystävyys Toraan ei ole helppoa eikä kivutonta. Taustalla on jotain hyvin outoa ja pelottavaa joka kasvaa hetki hetkeltä. Kahdesta nuoresta naisesta kasvaa lopulta ryhmä nuoria naisia jotka ovat yhtä, ja heillä on yhteinen pelottava päämäärä.

Ajatuksia: Tästä on äärettömän vaikeaa kirjoittaa, ilman että paljastaa jutun juonta. Tämä vei minut täysin mukanaan. Tarina oli ahdistava ja pelottava, enkä sitä herkille lukijoille suosittele, mutta voi miten se pitikään otteessaan. Valitettavasti ihan täysiä pisteitä tarina ei minulta saa, koska minusta loppu ei toiminut yhtä maagisesti kuin koko muu osa tarinasta. Mutta kokonaisuus oli siltä todella huippuhyvä. Jos vaikutuin Ystävät hämärän jälkeen –kirjasta, niin tämä toimii loistavana jatkona, Olen lukenut kaksi tämän kirjailijan kirjaa ja molemmissa on keskeisenä teemana ystävyys. Ystävyys joka pitää ystävysten erilaisuudesta,  ympäröivistä vaikeuksista, tapahtumista ja kauheuksista riippumatta. John Ajvide Lindqvist on todella huikean taitava.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Avioliitto Jane Austenin tapaan – Kim Izzo

Nimi: Avioliitto Jane Austenin tapaan
Tekijä Izzo Kim
Julkaistu 2012
Sivuja 327
Luokka: romantiikka / 84.24 IZZ
Luettu: 12/2015

Kate Shaw on kohtuullisen tyytyväinen elämäänsä. Vakituinen työpaikka on viittä vaille varmaa ja sitä odotellassa muotitoimittajan sijaisuudet tuovat arkeen sopivasti glamouria. Muodin lisäksi Katen intohimoihin kuuluu ehdottomasti Jane Austenin romaanit.

Tummia pilviä alkaa kuitenkin kasaantumaan Katen ylle, kun varmaksi luultu työpaikka katoaa ja perhepiirissä tapahtuu kaikenlaista. Pian Kate huomaa olevansa koditon ja rahaton. Onnekseen Katelle pukkaa sentään freelancetoimittajan hommia ja pääseekin tutustumaan henkilökohtaisesti Jane Austenin teorioihin miten metsästetään rikas mies.

Ajatuksia: Tämä tarina oli virkistävä ja hauska. Päähenkilö ei herättänyt mitenkään erityisesti sympatioita, enemmänkin Kate vaikutti aika kylmältä tyypiltä. MUTTA kokonaisuus oli kuitenkin varsin viihdyttävä. Hetihän tässä pystyi päättelemään miten tarina päättyy, mutta sekään ei haitannut. Viihdyin tämän parissa oikein loistavasti. Tämä kannattaa lukea, kun haluaa tarinan mikä rentouttaa ja saa hymyilemään.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Pojallani on seksielämää ja minä luen äidille Punahilkkaa – Renate Dorrestein

Nimi: Pojallani on seksielämää ja minä luen äidille Punahilkkaa
Tekijä Dorrestein Renate
Julkaistu 2010
Sivuja 265
Luettu: 12/2015

Heleen on 50-vuotias äiti ja yrittäjä joka kamppailee paitsi omien vaihdevuosioireiden, niin haastavan äitisuhteen kanssa. Kun muutenkin valmiiksi erikoinen äiti saa aivoinfarktin tilanne muuttuu entistä haastavammaksi. Heleen päätyy sukkuloimaan kodin, työn, sairaalan ja äidin entisen kodin väliä. Samalla  kuumat aallot vetävän naista syvyyksiinsä. Omasta rakkauselämästä on jäljellä vain kuivat limakalvot ja pikku hiljaa huolestuttaa miten kauan aviomies jaksaa kaiken kaaoksen keskellä.

Ajatuksia: Ajoittain ajatuksia herättävä ja paikoin ironisen hauska tarina. Kuitenkaan tämä ei saanut minua jostain syystä täysin mukaansa . Tarinassa ei ollut ”sitä jotain”, vaikka asetelema oli herkullinen ja yritystä toki riitti.

tiistai 5. tammikuuta 2016

Hiljainen tyttö - Tess Gerritsen

Nimi: Hiljainen tyttö
Tekijä Gerritsen Tess
Julkaistu 2011
Sivuja 349
Luokka: jännitys / 84.2 GER
Luettu: 11/2015

Maura Isles on menettänyt poliisikunnan arvostuksen kun hän todistaa oikeudessa poliisia vastaan. Samaan aikaan Bostonin Chinatownista löytyy irtileikattu käsi ja hetken perästä loput nuoren naisen ruumiista. Ruumiista ei löydetä sormenjälkiä, ainoa erikoinen löydös osoittautuu tunnistamattoman eläimen karvoiksi.  Chinatownin salaperäiset legendat ja tarut tuntuvat heräävän henkiin. Tutkimusten etulinjassa luonnollisesti Rizzoli, jonka elämä on tälläkin erää hiuskarvan varassa.

Ajatuksia: Nämä ovat kuin kotiinpaluu. Toki Gerritseniltäkin löytyy eritasoisia kirjoja, mutta kokonaisuudessaan pidän näitä kovasti. Nämä käyvät rentoutuksesta kun tiedän jo valmiiksi minkä tyyppistä tarinaa on luvassa.  Hitusen jäi harmittamaan, että  tarinassa ”Rotta” palaa vierailulle Mauran luo, mutta tämä sivuutetaan vähän turhan vikkelään.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Tummempaa tuolla puolen – Kaj Korkea-aho


Nimi: Tummempaa tuolla puolen
Tekijä Korkea-aho Kaj
Julkaistu 2012
Sivuja 439
Luokka: 84.2 KOR
Luettu: 11/2015

Kirjan takakannesta
Benjaminin kihlattu kuolee auto-onnettomuudessa, mutta valvonta kameran kuvasta käy ilmi, ettei Sofia matkannut yksin. Sofien veli Loke on Helsinkiin muuttanut tv- ja radioesiintyjä, joka kärsii änkytyksestä ja on rakastunut puheterapeuttiinsa. Christoffer tekee kansanrunouden lopputyötä eräästä lapsuudenmaisemiensa pahuutta uhkuvasta myyttisestä oliosta ja asuu Turussa sulhasensa kanssa. Simon, uskonsa menettänyt pappi, asuu Benjaminin lailla edelleen Pohjanmaalla. He kaikki tapaavat Sofien hautajaisissa kotipaikkakunnallaan, ja siellä menneisyys ja salaisuudet paljastuvat väistämättä. ”

Ajatuksia: Ensimmäinen ajatukseni joka kantoi koko tarinan läpi oli, että tämäpä on kummallinen tarina. En osaa määritellä onko se huonolla tavalla kummallinen vai hyvällä tavalla outo. Yhtä kaikki tarina oli ainakin erilainen lukukokemus. Pala palalta asioita paljastui, ja samalla salaisuuksia tuli lisää. Henkilöhahmot eivät kuitenkaan tulleet niin läheisiksi kuin olisin toivonut. Ajoittain pitkästyin pahasti. Tämä tarina on erilainen, mutta tämä ei koskettanut minua. 

Vaikkei tämä nyt ihan suoraan ole haasteen mukainen, niin menkööt.  Haaste 19: Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä

lauantai 2. tammikuuta 2016

Herääminen – Stephen King

Nimi: Herääminen
Tekijä King Stephen
Julkaistu 2015
Sivuja 368
Luokka: jännitys / 84.2 KIN
Luettu: 11/2015
Mistä: Lainattu kirjastosta

6-vuotias Jamie kohtaa pikkukaupungin uuden pastorin ja tuo kohtaaminen muuttaa Jamien koko elämän. Pastorista tulee Jamien ja monen muunkin ihailun kohde. Elämä ei kuitenkaan ole ruusuilla tanssimista ja lopulta traagisen onnettomuuden seurauksena pastorikin menettää uskonsa ja häipyy muille maille, eikä Jamienkaan elämä pyyhi kovin hääppöisesti. Kohtalo on päättänyt että nämä kaksi miestä kohtaa vielä uudelleen ja mikään ei voi sitä estää. Vuodet kuluu ja Jamie kaipaa kipeästi pastorin apua. Apua hän saakin. Mutta kuten arvata saattaa, mitään ei oikeasti saa ilmaiseksi....

Ajatuksia: Rehellisesti sanoen Herääminen oli minulle pienoinen pettymys. Olen viime aikoina lukenut Kingiltä pari mielestäni todella hyvää kirjaa, ja jotenkin tämä ei vaan saanut minua lämpenemään. Tunsin itseni ulkopuoliseksi ja loppu meni jotenkin kokonaan ohi.  Vaikka tämä ei itselleni pääse lähellekään Kingin parhaimmistoa, pidin tässäkin Kingin tavasta ripotella tuttuja asioita tarinoidensa joukkoon. Tässäkin viitettä mm. Joylandin tivoliin. Tämä ei ole missään tapauksessa huono, mutta minä en päässyt sopivaan tunnelmaan tällä kertaa.

maanantai 28. joulukuuta 2015

Kohtalon kirja – Parinoush Saniee

HAASTE 37:  Kirja joka on kielletty jossain päin maailmaa

Nimi: Kohtalon kirja
Tekijä: Saniee Parinous
Julkaistu: Tammi 2014, alkup. 2003
Sivuja 609
Luokka: 84.2 HIL
Luettu: 10/2015
Mistä Kirjastosta lainattu

Kohtalon kirja kertoo iranilaisen Masumen elämäntarinan. Tarinan siitä, mitä on olla nainen ja äiti iranissa. Minkälaisessa yhteiskunnassa kirjan tapahtumat etenevät. 

Ajatuksia: Olen aina ollut kiinnostunut erilaisista kulttuureista ja uskonnoista. Ja oli mielenkiintoista tutustua Masumen elämään. Kirja kertoi Masumen elämästä varsin pitkältä ajalta. Mukaan mahtuu nuoren tytön ensi rakastuminen ja samalla karvas pettymys. Pelkoa ja iloa. Ystävyys joka kantaa vuosikymmenten yli. Välillä Masume elää tiukassa kurissa ja välillä hän on täysin näkymätön, saa tehdä mitä vaan.

Minulle tämä ei ollut mikään nopealukuinen kirja, en muista koska olisin viimeksi näin hitaasti mitään lukenut, mutta jotenkin en vaan jaksanut pitkiä pätkiä kerrallaan. Kokonaisuus on toki mielenkiintoinen, mutta hitusen lyhyempikin tarina olisi voinut olla. Olen kuitenkin vipittömän iloinen, että tutustuin Masumen elämään.

Olen käyttänyt tätä lukuvuoden kirjahaasteeseen kohtaan 37, vaikka tämä kirja ei käsittääkseni enää ole kiellettyjen kirjojen listalla. Mutta tämä kirja on ollut kielletty ainakin Iranissa, joten loivasti tulkiten sopii haasteeseen ;).

lauantai 26. joulukuuta 2015

Yhdeksäntoista minuuttia – Jodi Picoult

Haaste 8: Kirja jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle

Nimi: Yhdeksäntoista minuuttia
Tekijä: Picoult Jodi
Julkaistu: Karisto 2008, alkuperäisteos 2007
Sivuja 628
Luokka: 84.2 PIC
Luettu: 10/2015
Mistä Kirjastosta lainattu

”Yhdeksässätoista minuutissa ehtii leikata nurmikon, värjätä hiukset tai viikata pyykit. Sterlingin pikkukaupungista ajaa Vermontin rajalle yhdeksässätoista minuutissa. Samassa ajassa voi pysäyttää maailman. Yhdeksässätoista minuutissa ehtii myös kostaa, ja juuri niin 16-vuotias Peter Houghton päättää tehdä. Kukaan Sterlingissä ei tiedä miksi, mutta rajusti purkautuneen väkivallan jälkeen mikään ei ole entisellään. ”

Ajatuksia: Picoult on taitava nainen herättämään ja kyseenalaistamaan omia periaatteita ja ajatuksia. Kaikki ei ole niin mustavalkoisen selvää kun aluksi ajattelee. Kaikki lukemani Picoultin kirjat ovat omalla tavallaan herätelleet ajattelemaan asioista paljon laajemmin kuin ennen lukemista. Nämä tarinat todella herättävät keskustelua. Rohkeaa ja mielestäni hienon puolueetonta tekstiä. Jokainen voi itse päätellä mikä on oikein ja mikä on väärin, missä määrin ja miksi asioita tapahtuu. Kipeitä asioita käsitellään ja avataan, ketään ei aseteta jalustalle, ja toisaalta ei myöskään lytätä tai tuomita. Vaikka itsellä olisi etukäteen täysin selvä mielipide asioista, kirjailija saa näkemään asiat myös toiselta kantilta.

Tällä kertaa aavistukseni osui oikeaan, en tiedä miksi. Enempää en paljasta. Mutta jos kestät tämän rankan aiheen, niin suosittelen vilpittömästi lukemaan tämän tarinan. Picoultin tarinat herättävät aina ajattelemaan ja se on hyvä se. Picoultin kirjojen laatuun voi luottaa. Aina lopputulos ei itseä miellytä tai se voi järkyttää, tai  saa surulliseksi, mutta kokonaisuus on ollut kaikissa lukemissani kirjoissa hyvä.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Kirjeitä San Franciscosta – Melissa Hill

Nimi: Kirjeitä San Franciscosta
Tekijä: Hill Melissa
Julkaistu: Tammi 2011, alkup. 2009
Sivuja 415
Luokka: 84.2 HIL
Luettu: 10/2015
Mistä Kirjastosta lainattu

Leonie kaipaa elämäänsä radikaalia muutosta ja jättää Irlannin taakseen ja suuntaa San Franciscoon. Elämä alkaa soljua mukavasti ja uusia ystäviäkin tulee. Leonien vuokra-asunnon kaapista löytämät kirjeet herättävät naisen sisäisen ällöromanttisen salapoliisin, ja hän alkaa selvittämään rakastavaisten tarinaa.

Ajatuksia: Tarina oli kieltämättä ihan viihdyttävä, mutta samalla jotenkin väkisin väännetty. Ehkä samalla kaavalla on tehty jo aiemminkin tarinoita jotka ovat osuneet eteeni ja nyt tämä oli kohdaltani niin nähty. Uskon/toivon silti, että moni kokee mukavia rentouttavia hetkiä tämän keveän viihteen parissa.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Henkeäsalpaava – Joy Fielding

Nimi: Henkeäsalpaava
Tekijä: Fielding Joy
Julkaistu: WSOY 2012, alkuperäisteos Heartstopper v. 2007
Luokka: 84.20 FIE
Sivuja 410
Luettu: 10/2015
Mistä: Kirjastosta lainattu

Pienen floridalaisen kaupungin rauha järkkyy kun teinityttö katoaa. Eikä kyse ole edes ensimmäisestä katoamisesta. Kun toinen tytöistä löytyy julmasti tapettuna alkaa huhut liikkumaan. Kaupunkilaiset ovat varmoja, että liikkeellä on sarjamurhaaja.  Kaupungista löytyy useitakin tyyppejä jotka sopisivat sarjamurhaajan profiiliin. Muutenkin kaikilla on enemmän tai vähemmän outoja luurankoja kaapeissaan. Poliiseilla on kiire, koska sarjamurhaaja on vasta päässyt vauhtiin. 

Ajatuksia:   Tarina on mielenkiintoinen jo ihan senkin takia, ettei tässä ole selvää päähenkilöä. Lukija pääsee alusta alkaen tutustumaan murhaajan ajatuksiin päiväkirjamerkintöjenkautta. Samalla tutustutaan Crosbien perheeseen tarkemmin. Samoin koulukiusattuun Delilahiin jonka äidin Kerrin silikonit ja muutenkin muokattu ulkonäkö on saanut Crosbien perheen isukin pauloihinsa.

 Naapurustossa asuu myös hyvin epäilyttävä Cal Hamilton joka tuntuu pitävän vaimoaan piilossa kuin vankia. Jotain hämärää on myös koulun nuorissa miehissä Victorissa ja Gregissä. Ylipäätään kaupunki on täynnä hyvinkin epäilyttäviä tyyppejä ja kirjailija sekoittaa pakkaa ihan kiitettävästi.

Ihme kyllä aavistin kuka pahis oli jo varsin varhaisessa vaiheessa, en tosin yhtään osaa sanoa minkä takia, koska tarina oli mielestäni taitavasti ja ovelasti punottu. Jostain tuli kuitenkin mutu-tuntuma ja tällä kertaa se osui ja upposi.

Kokonaisuudessa oikein hyvä dekkari, joka piti otteessaan kiitettävästi. Tällaista jännityksen pitääkin olla.

torstai 10. joulukuuta 2015

Emännöitsijä – Enni Mustonen

Syrjästäkatsojan tarinoita, osa 3

Nimi: Emännöitsijä
Tekijä Mustonen Enni
Julkaisuv. Otava 2015
Sivuja 447
Luettu: 10/2015

Ida on aloittanut emännöitsijänä Albert Edelfeltin ateljeessa. Nainen nauttii tehtävästään. Vihdoin on Idankin aika rakastua, vaikka kohde onkin kielletty, eikä lupaa ikuista onnea.

Ajatuksia: Edelleen lumous ja taika kestää. Koko sarja on tuottanut minulle paljon iloa ja rentouttavia hetkiä. Hetkiä, jolloin olen saanut tehdä aikahypyn menneeseen, rauhallisesti nauttien joka hetkestä. Minua ei sinänsä hetkauta sarjassa mukana olevat "kuuluisuudet" vaan väitän, että vetovoima on työteliäässä Idassa. Haastavista oloista kasvaa ahkera ja tunnollinen nainen, jonka työtä myös arvostetaan.

Tämä on sarja jota suosittelen todella vilpittömästi kaikille lukijoille jotka nauttivat historian havinasta ja haluavat tietää tavallisen naisen arkisesta elämästä 1900-luvun alkupuolella.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Rajoilla - Eva Wahlström

Nimi: Rajoilla
Tekijä: Wahlström Eva
Julkaistu: SKS (Suomalaisen kirjallisuuden seura) 2014
Sivuja 4281
Luokka: 79.183 WAH
Luettu: 10/2015
Mistä: Kirjastosta lainattu

Tarina vahvasta naisesta joka ei anna sairauden ja vaikeuksien nujertaa. Nainen joka on vahva, mutta samalla tunnustaa olevansa epävarma, ja joskus jopa heikko. Nainen joka on armoton piiskuri itselleen. Uskomattoman rohkea ja sitkeä, taistelija, kaunis upea nainen ja ennen kaikkea äiti

Ajatuksia: Olen aina pitänyt Evan persoonasta, vaikkakin se on vain television ja haastattelujen antama mielikuva. Olen aina ajatellut, että wau miten sympaattisen oloinen ja ennen kaikkea täyspäinen nainen.

Tämä kirja paljastaa Evasta julkisuudessa ehkä harvemmin nähdyn herkemmän puolen. Ihailen suunnattomasti, että hän uskaltaa tuota haavoittuvuutensa ja vaikeat asiat esille. Nyt ihailen tätä upeaa naista entistä enemmän. En ole koskaan välittänyt nyrkkeilystä pätkääkään, mutta silti vuodatin jo aikoinaan kyyneleitä kun Eva voitti mestaruutensa. Se oli henkilö jonka upea saavutus herkisti, ei laji.  Hieno ja roheka kirja, kiitos Eva. Jos jotain toivon, niin sitä, että Eva oppisi olemaan itselleen hitusen armollisempi. Aika kova haaste sekin, eikö?

torstai 3. joulukuuta 2015

Minä, Ozzy – Ozzy Osbourne

Nimi: Minä, Ozzy
Tekijä Osbourne Ozzy, Ayres Chris
Julkaisuv. 2010
Sivuja 414
Luettu: 10/2015
Luokka 78.993 OSB
Mistä: Lainattu kirjastosta

”Isä sanoi aina, että jotain päivän tekisin jotain merkittävää. Sinusta tulee vielä jotain, John Osbourne, faija hoki aina parin bissen jälkeen. Teet varmasti jotain ainutlaatuista. Tai sitten joudut vankilaan.

Oikeassahan isäukko oli. Olin linnassa ennen kuin täytin kahdeksantoista.”

Ajatuksia: Ozzy kirjoittaa tarinaansa varsin rennosti ja viihdyttävästi, tosin tässä on paljon sellaistakin mikä ei mene minulle läpi, mutta ei siinä mitään, pieni värikkyyshän kuuluu asiaan. Mielenkiintoinen tarina, ja käsittämätöntä, että kyseinen heppu vielä täällä hengailee, sen verran epäterveellisen sorttista elämää tuo rokkari on viettänyt.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Voitonmerkki - Tess Gerritsen

Nimi: Voitonmerkki
Tekijä Gerritsen Tess
Julkaistu 2009
Sivuja 319
Luokka: jännitys / 84.2 GER
Luettu: 10/2015

Museon ikivanhaksi luultu muumio, alias Rouva X,  osoittautuukin huomattavasti ennakoitua tuoreemmaksi tapaukseksi ja päätyy kuolinsyytutkija vitriinin asemasta Maura Islesin pöydälle. Museon karmaisevat kokoelmat eivät pääty tähän , vaan lisää yllätyksiä luvassa. 

Pian yksi museon työntekijöistä, nuori ja kaunis Josephine Pulcillo katoaa. Onko Josephinesta tullut uhri vai onko hänellä jotain tekemistä karmeiden löytöjen kanssa? Siinäpä tutulle kaksikollemme Isles&Rizzoli taas pientä pähkinää purtavaksi.

Ajatuksia: No juu, olihan tämä ihan luettava ja jännitystäkin löytyi.  Kokonaisuudessa Voitonmerkki ei mielestäni yllä silti lähellekään Gerritsenin parhaimmistoon. Joka tapauksessa tämäkin oli varsin viihdyttävää lukemista ja Gerritsen pysyy edelleen  luottokirjailijana. Suosittelen jännityksen ystäville.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Lapsenpiika – Enni Mustonen

Syrjästäkatsojan tarinoita, osa 2

Nimi: Lapsenpiika
Tekijä Mustonen Enni
Julkaisuv. Otava 2014
Sivuja 368
Luettu: 09/2015

Tarinan alussa eletään vuotta 1898 ja Ida Eriksson on jo nuori nainen. Maalaiselämään tottunut Ida aloittaa lapsenpiikana Aino ja Jean Sibeliuksen taloudessa Helsingissä. Kaupungissa kaikki on toisin kuin maalla. Haasteita tuo myös perheen epävakaa talous ja isännän taiteilijaluonteen mukainen ailahtelevaisuus. Helsingissä Ida kokee myös ensirakkauden. Muutto maalle on kuitenkin edessä ja sen mukana uudet haasteet niin työssä kuin rakkaudessakin.

Ajatuksia: Edelleen tämä lumoaa minut. Tässä on jokin taika jota en itsekään ymmärrä. Tarina pyörii pitkälti Idan arkiaskareissa ja siinä peruselämässä, mutta tarinassa on jotain mikä kantaa minut tuonne 1900-luvun maisemiin. Toivoisin, että voisin vierailla siellä vielä hetkisen pidempään. On toki ihan mielenkiintoista kun tarinaan on ujutettu näitä kulttuuripersoonia, mutta itse olen tykästynyt ihan tuohon Idan tarinaan.

Yhteenvetona: Nautinnollinen aikamatka. Tarina jota suosittelen kaikille historian havinasta nauttiville. Tätä luin hitaasti nautiskellen ja toivoin ettei se lopu liian pian.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Carrie – Stephen King

HAASTE 10: Suositun kirjailin ensimmäinen kirja

Nimi: Carrie
Tekijä King Stephen
Julkaistu 1974
Sivuja 206
Luokka: jännitys / 84.2 KIN
Luettu: 09/2015
Mistä: Lainattu kirjastosta

Carrie White asuu syvästi uskonnollisen, mieleltään pahasti häiriintyneen äitinsä kanssa. Carrie on myös koulukiusattu hylkiö, joka ei tiedä nykymaailmanmenosta mitään. Carrie  haluaisi kuitenkin olla normaali ja hyväksytty. 

Carriella on taito jollaista kiusaajat eivät voi kuvitellakaan. Ja kun asiat menevät oikein pieleen, tämä ominaisuus vain vahvistuu. Lopulta kun asiat menevät äärilaitojen yli tapahtuu jotain pahaa kaikille.

Ajatuksia: Tämä on Kingin ensimmäinen kirja ja olen lukenut sen joskus todella kauan aikaa sitten. Silloin se vaikutti minuun enemmän, mutta olin itsekin teini. Nyt lukemisen jälkeen tuli enemmän tunne surullisesta tarinasta kuin varsinainen jännityskirjan aiheuttama fiilis. Näin ne vuodet muuttaa lukukokemusta aika paljonkin. Teinille tämä oli aikoinaan wau ja nyt äiti-ihmisenä ajatukset ihan toisenlaiset.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Paimentyttö – Enni Mustonen

Syrjästäkatsojan tarinoita, osa 1


Nimi: Paimentyttö
Tekijä Mustonen Enni
Julkaisuv. Otava 2013
Sivuja 363
Luettu: 09/2015

Ida jää 12-vuotiaana orvoksi ja päätyy Zachir (Sakari)Topeliuksen palvelukseen. Raskas työura  navettapiikana alkaa. Sattumien summana tarmokas Ida päätyy sisäpiiaksi ja perheen yleisapulaiseksi.

Tarina kulkee 1800-luvun lopulla, ajalle kun Ida on 12-17-vuotias. Sujuvasti etenevää tarinaa arjesta ja sen tapahtumista iloineen ja murheineen.

Ajatuksia: Tämä tarina jotenkin lumosi ja piti otteessaan hellästi mutta tiukasti. Mikä on hyvin yllättävää ottaen huomioon, että tarinassa puhutaan paljon ruotsia ja sehän ei kuulu minun suosikkeihini, tähän se jotenkin sopi. Jos Myrskyluoto –sarja sai minut haukottelemaan (ja siitäkin luettuna vasta ensimmäinen osa) niin tämä kulki sukkelaan. Hiukan jännityksellä odotan tuon toisen osan lukemista; jaksaako tunnelma ja mielenkiinto pysyä edelleen. En osaa määritellä mikä tästä teki itselleni niin mieluisan, mutta tämä jätti lämpimän muiston jonnekin hyvin syvälle.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Radleyn perhe - Matt Haig

Haaste 5: Kirja jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä

Nimi: Radleyn perhe
Tekijä: Haig Matt
Julkaistu: Atena Kustannus Oy 2011
Sivuja 413
Luokka: jännitys 84.2
Luettu: 09/2015
Mistä: Kirjastosta lainattu

Radleyn perhe näyttää tavalliselta englantilaiselta perheeltä. Tosin tätä perhettä inhoaa ja välttelee kaikki eläimet, Jopa useimmat ihmisetkin tuntevat jonkinlaista vastenmielisyyttä, tai vähintäänkin varovaisuutta heitä kohtaan. Radleyn perheen isä ja äiti yrittävät kovasti olla normaaleja, jopa niin, että se on suorastaan epänormaalia. 

Myös perheen nuoret havaitsevat itsessään erikoisia ongelmia, sellaisia joita ei voi pistää edes teini-iän piikkiin. Erinäiset tapahtumat johtavat arvaamattomiin seurauksiin ja lopulta vanhempien on lopetettava teatteri ja paljastettava suuri salaisuus

Ajatuksia: Tämän kirjan on tullut lukulistalleni jostain, mutta en yhtään muista mistä. Pienellä,  tai jopa kohtuullisella varauksella aloitin tarinaan tutustumisen. Positiivisena yllätyksenä tarina kantoi ja vei mukanaan. Viihdyin sen parissa oikein hyvin. Tottakai tässä tulee tiettyjä kliseitä vastaan ja jotain tuttuakin tarinaan liittyy mutta kokonaisuus oli todella viihdyttävä. Teksti on sukkelan sujuvaa. Kiva lukea taas vähän erilainen tämän genreen satu. 

maanantai 2. marraskuuta 2015

Eksyneiden jumala – Stephen King

Nimi: Eksyneiden jumala
Tekijä King Stephen
Julkaistu 1999
Sivuja 299
Luokka: jännitys / 84.2 KIN
Luettu: 09/2015
Mistä: Lainattu kirjastosta

9-vuotias Trisha McFarland lähtee viettämään laatuaikaa äitinsä ja veljensä kanssa. Laatuaika heidän avioeroperheessään tarkoittaa metsässä vaeltelua teini-ikäisen veljen ja äidin kinastellessa ihan kaikesta. Kukaan ei huomaa, että Trisha vetäytyy asioilleen metsän uumeniin. Tytön oli sen jälkeen tarkoitus oikaista pieni mutka ja palata muun perheen luo. Jotenkin polku oli kuitenkin hävinnyt, samoin äiti ja veli. Alkaa pienen tytön selviytymistaistelu ypöyksin suuressa erämaassa. Aluksi Trisha pelkää yksinäisyyttä, mutta hetken päästä hän huomaa, että pelottavampaa on tieto ettei ehkä olekaan yksin. 

Ajatuksia: Minulla on tavoitteena käydä Kingin tuotantoa läpi uudelleen. Ison osan olen joskus lukenutkin, mutta tämä on jostain syystä jäänyt kokonaan huomioimatta.

Hyvä, että se on nyt luettu. Tarinan tunnelma oli huima. Mielestäni tämä ei kaipaa mitään ihmeempiä kummituksia, koska jännitystä riitti ihan muutoinkin. Kukin voi käsitellä ja tulkita tarinan miten vaan, mutta minusta tuo pieni pilkahdus yliluonnollisutta kuvaa pienen eksyneen tytön pelkoja ja väsyneen mielen tuomia tunnelmia. Homma toimi hyvin. No olihan Trisha 9-vuotiaaksi äärettömän järkevä ja urhea, ehkä sillä rajoilla, ettei ollut liiankin järkevä, jos näin voi sanoa.

Kun aloitin tämän tarinan, oli se pakko lukea kerralla loppuun. Vietin siis yön mökillä lukien tarinaa otsalampun avulla. Ei äiti-ihminen voi jättää 9-vuotiasta lasta metsään yksin, pakko oli selvittää ja jännittää miten käy.

Tätä uskallan suositella myös niille, jotka karsastavat Kingin kauhukertomuksia. Mielestäni tämä hurja on seikkailu, missä oikeasti jännittää lapsen puolesta. Pelkää pahinta ja toivoo parasta.