Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lastenkirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lastenkirjat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

24/2021: Domowik, osa 1 - Ilkka Auer

 

Luettu: 21.3.2021-26.3.2021

Julkaistu:  2018 Haamu Kustannus
Luokka: 84.2 fantasia/nuoret
Sivuja: 262 (paperikirjassa)
Mistä: Storytel E-kirja, julk. 2019

Yllättävän testamentin myötä Vilma Sumeliuksen perhe muuttaa Hästebäckin kartanoon Raaseporin linnan tuntumaan. Edesmennyt isosetä on jättänyt Vilmalle kummia viestejä, joiden myötä uusi koti paljastaa salaisen puolensa. Käytävillä liikkuva aave on vain alkua. Domowik-kotihengen avulla Vilma tutustuu salaperäiseen maailmaan, josta tuntemamme sadut ovat peräisin.Hän alkaa selvittää sukunsa arvoituksia. Ja kohtaa synkät salaisuudet silmästä silmään.

Ajatuksia: Aloitin tämän kuuntelemalla, mutta aika pian vaihdoin e-kirjaksi, joka toimi itselleni paremmin.  Tarinan alku oli hyvä ja antoi odottaa enemmmän, kuin mitä lopulta tarinalta sain. Toki, en ole tarinan kohderyhmää, mutta hieman turhan sekavaksi tarina muuttui alun jälkeen.  Uskon, että tämä vetoaa kyllä kummitustarinoista pitävään kohderyhmäänsä ihan mukavasti. 

Nähtäväksi jää, palaanko sarjan toiseen osaan (Noidankiro) vielä myöhemmin.



sunnuntai 24. lokakuuta 2021

45/2021: Yön kuningatar - Eva Frantz


Luettu: 9.5.-9.5.2021
Julkaistu:  2021
Suomennos: Anu Koivunen
Luokka: 84.2 lapset /kauhu tai jännitys
Sivuja: 180
Mistä: Storytel E-kirja
Miksi:     Helmet-haaste

 
2021 Helmet-lukuhaaste 13: Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin

Eletään vuotta 1915, ja 12-vuotias Viktor uneksii pääsevänsä pois Helsingistä. Hän asuu Bulevardilla äitinsä ja isoäitinsä hienossa asunnossa, mutta heti pihalla hän törmää talonmiehen poikaan Algotiin kumppaneineen. Kukaan ei tunnu pitävän Viktorista, paitsi ehkä Helmi-sisäkkö.

Kun he vielä asuivat Pariisissa, Viktorin äiti Margareta oli arvostettu oopperalaulaja. Helsingissä hän saa Yön kuningattaren roolin Venäläisen teatterin Taikahuilussa, ja kaikki näyttää lupaavalta. Myös Viktor viihtyy teatterissa ja saa ystävän lavastajan tyttärestä Agnesista, jolla vaikuttaa olevan selvännäkijän kykyjä. Mutta kuka on nainen, joka laulaa niin kammottavasti äidin huoneen ulkopuolella? Ja miksi teatterissa sattuu yhtenään erikoisia onnettomuuksia, erityisesti Yön kuningattarelle?
   
Jotakin kauhistuttavaa ja pahantahtoista on piiloutunut teatterirakennuksen perustusten alle. Mutta uskaltaako Viktor todella puuttua peliin ja pelastaa äitinsä ennen kuin on liian myöhäistä? https://kustantamo.sets.fi/kirja/yon-kuningatar/

Ajatuksia: Loistava, jännittävä ja sopivan napakka kummitustarina. Aika pelottava, tosin itse olisin pitänyt tästä myös lapsena. Minua kiehtoi kovasti tarinan sijoittuminen ensimmäisen maailmansodan aikaan. Tämä sopi hyvin myös aikuisen luettavaksi ja itse viihdyin oikein mainiosti.  Kirjailija kirjoittaa vaikeistakin asioista, eikä aliarvioi nuorempaa lukijakuntaa. Minä vaikutuin.

keskiviikko 12. toukokuuta 2021

46/2021: Koira nimeltä Mutsi - Jukka Itkonen


Kuunneltu:   11.5.2021

Lukija:          Aku Laitinen
Kesto:            1 h 48 min
Julkaistu:     2019 Lasten Keskus
Luokka: L84.2 kertomakirjallisuus,  lasten- ja nuorten kirjat, sadut ja tarinat
Mistä: Storytel äänikirja
2021 Helmet-lukuhaaste 42: Satukirja

ESITTELYTEKSTI
Mutsi on ei ihan pieni, jos ei aivan isokaan koira, jolle tapahtuu joka päivä uutta ja ihmeellistä. Maailma kun on Mutsista kiinnostava ja kerrassaan jännittävä paikka. Täällä riittää seikkailtavaa ja vastaan voi tulla vaikka mitä.

Siksi ei ole yhtään kummallista, että Mutsi tekee keikkaa bändin solistina, joutuu merirosvojen kaappaamaksi ja ratkaisee kadonneen professorin tapauksen. Toki Mutsi käy ystävänsä Jäniksen kanssa omatekoisella raketilla myös avaruudessa - siellä asustelee ainakin yksi chiliä kavahtava ilkimys ja monta kurnuttavaa pituushyppääjää.

Jukka Itkosen Koira nimeltä Mutsi on riemukas ja vastustamaton seikkailukertomus, joka on yllätyksiä täynnä. Humaani teos puhuu kauniisti välittämisestä, ystävyydestä ja erilaisuuden kohtaamisesta sekä tietenkin mielikuvituksen mahtavasta voimasta. Virpi Pennan letkeä kuvitus on omiaan siivittämään mainion ja viisaan Mutsi-koiran seikkailuja.

Ajatuksia: Kun tarina kertoo sansibarin hilpeän laputtajan ja kerimäen leukavan metsänakin jälkeläisestä, ei se voi olla kuin loistava. Itse kuuntelin Aku Laitisen tarinointia hymyillen, koska tässä oli paljon aikuisillekin suunnattuja vitsejä ja kokonaisuudessaan loistavia oivalluksia ja sanaleikkejä, jotka saivat hyvälle tuulelle. Mutsi muutetaan välillä jopa jäähalliksi eli jääkautiseksi koiraksi ja samalla hän kohtaa vuokatin eli jäälakeuksien älykkäimmän kissalajin.

Uskon, että kuvitettu versiokin on ihastuttava, mutta Aku Laitinen tekee kyllä lukijana hurjan hyvää työtä. 
Tämä tarina sai lenkistäni iloisen.

Suosittelen lämpimästi. Uskon, että lapsetkin tykkäävät.

maanantai 11. marraskuuta 2019

Poika nimeltä Joulu – Matt Haig

Julkaistu 2016
Luokka: 84.2
Sivuja: 267
Luettu: 10/2017
Mistä: Lainattu kirjastosta
Miksi: jostain sain vihjeen??
Vuosi 2017:   106. luettu kirja

Tarina on takakannen mukaan tositarina joulupukista. Tositarinaa puoltaa se, että tapahtumat sijoittuvat Suomeen, toki kirjan Suomi ei ihan vastaa todellisuutta, mutta ei haittaa.

Nikolas on köyhän perheen poika, joka asuu kahdestaan isänsä kanssa. Kun isä lähtee työn perään ja Nikolas joutuu karmean tätinsä hoiviin, poika tekee omat ratkaisunsa ja päättää lähteä vuorostaan isänä perään. Alkaa seikkailu, jossa on kauhua, jännitystä, surua, iloa ja ystävyyttä.

Ajatuksia: Mielenkiintoinen tarina, vaikkakin aika hurja lapsen luettavaksi. Välillä lentää aivonkappaleita seinillä ja muuta karmeaa. Tarina on kuitenkin satu, jossa on onnellinen loppu. Suru on kuitenkin vahvasti läsnä koko mielikuvituksellisen seikkailun.

Ehkä en suosittelisi tätä lapsille, en ainakaan kovin nuorille, vaan enemmänkin nuorille ja sitten meille aikuisille. Tarina herätti ainakin minussa monia ajatuksia.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Älä itke, Tiina – Anni Polva

Haaste 16: Kirja, jota äitisi rakastaa


Nimi: Älä itke, Tiina!
Tekijä Polva Anni
Julkaistu: Karisto1983
Sivuja 139
Luettu: 02/2015
Mummolta lainattu.

Kesälomalla Tiina haluaa vain leikkiä pihalla kavereiden ja etenkin Juhan kanssa. Tiinan kintereillä seuraa kuitenkin pikkusisko Tinttamari, jota Tiina ei aina jaksaisi ottaa leikkeihin. Kun tuollaista pikkupirpanaa täytyy aina odotella ja huolehtia. Pikkusisko Tinttamari on viimeaikoina ollut muutenkin omituisen väsynyt, ja tyttöä janottaakin jatkuvasti, tämä ihmetyttää koko perhettä. Lääkärissä paljastuu, että Tinttamari on sairastunut sokeritautiin eli diabetekseen ja pikkusiskon pitää jäädä sairaalaan. Äidin pitää olla myös sairaalassa opettelemassa diabeteksen hoitoa, joten Tiina lähetetään  Juhan kanssa mummon hoivaan. Mummolassa on aina ihana olla, mutta  Tiina potee syyllisyyttä ja on kovasti huolissaan siskostaan. Tulisipa Tinttamari pian kotiin.

Ajatuksia: Lapsena sivuutin äitini tarjoamat Tiina kirjat sujuvasti, olin kyllä joskus aloittanut lukemaan, mutta olivat mielestäni ”aivan liian lällyjä” (sen sijaan tyttökirjoista Lotta-kirjat ahmin hetkessä). Nyt aikuisena on kirjaa huomattavan hankalaa arvioida, mutta ymmärrän edelleen miksi Tiinat eivät olleet minun kirjojani, vaikka teksti on ihan sujuvaa ja sukkelaa. Jotain särmää puuttuu. (Olen pahoillani äiti, yritin kuitenkin .) Koska osallistun kirjavuoden lukuhaasteeseen ja siellä on yhtenä  haasteena on kirja jota äitisi rakastaa, uskon pääseväni vielä tutustumaan Polvan tuotantoon uudestaan. 

No, Tiina kirjojen suurta fania minusta ei edelleenkään tullut, mutta sen sijaan löysin netistä Tiinasta tehdyn TV-sarjan trailerin ja sen perusteella tuo kolmen tunnin pläjäys olisi mukava nähdä. Sarjan löysin myynnistä ainakin täältä. Eli taidan tehdä tilauksen ja viettää myöhemmin Tiinan merkeissä äiti-tytär päivää ikioman äitini kanssa. 

Haasteeseen osallistun tällä kirjalla, vaikkei tämä yksittäinen kirja ole äidilleni ylitse muiden. Hän on vaan joskus rakastanut kaikkia Tiina kirjoja :)