Nimi: Iloisia aikoja mielensäpahoittaja
Tekijä Tuomas Kyrö
Julkaistu 2014
Sivuja: 248
Luokka: 84.2
Luettu: 10/2016
Mistä: Lainattu kirjastosta
Tällä kertaa mielensäpahoittaja valmistautuu huolella tulevaan, luonnollisesti huomattavasti huonompaan tulevaisuuteen, laatimalla testamentin, tekemällä arkkunsa itse ja hoitamalla muutoinkin hautajaisjärjestelyjä. Ei tällaisia asioita jätetä muiden hoidettavaksi, itse ne on hoidettava, että saa sitten mieleisensä.
Poika ja miniä ovat huolissaan, olisiko Mielensäpahoittajan vallannut masennus tai sairaus. Mutta monenlaista seikkailua on luvassa ennen kuin arkku on valmis ja testamentti laadittu.
Ajatuksia: Olen Tuomas Kyrölle äärettömän kiitollinen tästä ihanasta hahmosta. Väkisinkin tulee mieleen Havukka-ahon ajattelija, mutta sehän on vain positiivista. Mielensäpahoittaja on äärettömän viisas ja lämminhenkinen hahmo, vaikka yrittääkin sitä peitellä. Minä pidän hänestä suunnattoman paljon, kirja kuuluu ehdottomasti omiin suosikkeihini. Suosittelen ihan kaikille. Kirjaa kannattaa lukea niin, että näkee myös sarkastisen huumorin läpi, koska tässä on oikeasti tärkeää ja todellista asiaa. Asioita mitä jokaisen meistä kannattaa vähän miettiä. Suhdetta ikäihmisiin, maailmaan ja siihen mikä on todella tärkeää ja mikä ei. Olen siinä onnellisessa asemassa, että olen tavannut montakin "mielensäpahoittajaa" ja arvostan heitä. Hieno kirja, kiitos!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kyrö Tuomas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kyrö Tuomas. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 17. toukokuuta 2017
lauantai 18. huhtikuuta 2015
Kerjäläinen ja jänis– Tuomas Kyrö
Nimi: Kerjäläinen ja jänis
Tekijä Kyrö Tuomas
Julkaistu Siltala 2011
Sivuja 328
Luokka: 84.2 KYR
Luettu: 04/2015
Mistä: Lainattu kirjastosta
”Kerjäläinen lähtee Romanian
slummista, kani Töölön puskista.”
Vatanescu tarvitsee rahaa ja
pojalleen jalkapallokengät. Siinä tärkeimmät syyt tarttua huume- ja
ihmiskauppias Jegor Kugarin tarjoamaan vuoden työsopimukseen. Sopimuksen
reiluudesta (Jegorille 75% ja Vatenesculle loput) voi olla montaa mieltä mutta
köyhällä ei tunnetusti ole hirveästi varaa valita. Sopimukseen kuuluu matka Suomeen täydellä ylläpidolla,
joka käytännössä tarkoitti vuoden 1974 ydinsodan jälkeiseen selviytymiseen
varastoitua purkkiruokaa eli tutummin nötköttiä sekä epämääräisiä nukkumapaikkoja.
Työhön perehtymisenä Vatanescu saa mukaansa
pahvinpalaan kirjoitetun kuvauksen kurjista elinolosuhteista ja muusta sääliä
herättävästä materiaalista. Työpiste määritellään ja Vatanescu päätyy kerjäämään suurin piirtein Taidemuseon risteyksen lähettyville. Työläisen elämä ei ole helppoa ja ura kerjäläisenä saa uuden käänteen
kun poliisit hajottavat kerjäläisten leirialueen. Tässä vaiheessa uraansa, sekä työnantajaansa hyvin pettynyt, normaalisti varsin rauhallinen Vatanescu päätyy sietokykynsä rajoille,
uhmaa Jegoria, varastaa häneltä rahaa ja pakenee paikalta. Pakomatkalla
Vatanesculta hakee turvapaikkaa kaltoin kohdeltu citykani. Turvapaikka myönnetään ja kaksikko lähtee
seikkailulle joka kuljettaa heitä ympäri Suomea. Matkan varrella Vatanescu ja citykani saavat tietämättään valtavaa julkisuutta ja suosiota. Suosiosta seuraa yllättäviä asioita molemmille.
Ajatuksia: Olen vasta viime aikoina tutustunut Kyrön tuotantoon
ja on todettava, että kyllä mies on paikkansa ja palkkansa ansainnut. Vatanescu
on varsin sympaattinen hahmo, vaikkakin sydämessä erityispaikan ja sankarin
roolin saikin ihastuttava, urhea ja viisas citykani.
sunnuntai 5. huhtikuuta 2015
Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajia kaksin kappalein
Mielensäpahoittaja – Tuomas Kyrö
Nimi: MielensäpahoittajaTekijä Kyrö Tuomas
Julkaistu 2010
Sivuja 130
Luokka: Novellit / 84.2
Luettu: 03/2015
Mistä: Lainattu kirjastosta
Kun 80-kymppisellä Sysi-Suomalainen herralla riittää totuuksia, mielipiteitä ja ohjeita vähän kaikesta ja kaikille, voi ajatuksista muodostaa novellikokoelmankin. Siitähän mielensäpahoittajassa lienee kyse. Ei taida olla asiaa, mistä tällä herralla ei olisi vankkaa mielipidettä, ja taattua on ettei mielipidettä vaihdeta ihan tuosta vain. Eihän sitä miehen nyt sovi olla mikään tuuliviiri.
Eihän tuosta vanhasta herrasta voi oikein olla pitämättä, varsinkin kun itsekin tuntee useammankin samanlaisen sekä miehen, että naisen. Toisaalta myötätuntoani saavat omaisetkin, ei ole helppoa heilläkään. Tämä toimii loistavana välipalana ja hyvänmielen kirjana. Ainoa asia mistä vähän pahoitin mieleni, on se, etten tajunnut kuunnella tätä äänikirjana.
Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike - Tuomas Kyrö
Tekijä Kyrö Tuomas
Julkaisu: 2012
Sivuja: 130
Luokka: Novellit / 84.2
Luettu: 03/2015
Mistä: Lainattu kirjastosta
"Kyllä minä niin mieleni
pahoitin , kun ruma ihminen vaihtui kauniiseen naiseen."
Mielensäpahoittajan tarina
jatkuu. Uuden kotiapulaisen kanssa menevät sukset ristiin ja mielensäpahoittaja
päättää kieltäytyä kotiavusta kokonaan. Sen sijaan mies päättää opetella
kokkauksen salat ihan itse. Mielensäpahoittaja ehtii pahoittaa mielensä monta
kertaa ennen kuin sopivat ohjeet ruuan laittoon löytyy ja ruskeasta
kastikkeesta tulee sitä aitoa ja oikeaa.
Edelleen pidän Mielensäpahoittajasta. Tämän kirjan jälkeen uskaltauduin jopa katsomaan elokuvan. Elokuvaversiosta en pitänyt ihan yhtä paljon kun kirjoista, mutta on silläkin omat hyvät puolensa.
Haluan kokea vielä nämä Mielensäpahoittajat äänikirjoina. Kesällä on varmasti sopivaa aikaa nauttia mökkeilyn lomassa Mielensäpahoittajaa äänikirjana.
Tunnisteet:
100 kirjaa jotka tulee lukea,
2010,
2012,
Huumori,
Hyvän mielen kirja,
Kevyttä kotimaista,
Kotimainen kirjallisuus,
Kyrö Tuomas,
Lainattu 2015,
Luetut 2015,
Novellit,
Suomi,
TBR1,
Vanhukset
keskiviikko 11. helmikuuta 2015
Miniä – Tuomas Kyrö
Julkaistu 2012
Sivuja 122
Luettu: 01/2015
Lainattu kirjastosta
Sen piti olla täydellisen rentouttava viikonloppu, viiniä, sisustuslehtiä, kaukosäädin omassa käytössä ja aamulla saisi nukkua pitkään. Muu perhe oli appiukon luona Sysi-Suomessa 300 km:n päässä. Vihdoinkin Liisa rentoutuisi kunnolla.
Liisa eli tarinan miniä, on nelikymppinen kolmen lapsen äiti sekä uraohjus. Mies toimii "kotiäitinä" ja on työssään hyvä. Anoppi on vaikeasti dementoitunut ja joutunut sairaalaan. Kun iäkäs appiukko loukkaa nilkkansa eikä pärjää kotona, hänet lykätään taksiin ja miniän hoiviin . Mies ja lapset jäävät vielä appilaan hoitamaan asioista. Liisa yrittää saada kodin appiukkoa vastaavaksi, eli pois hus pois hienosteluruuat ja espressot. Tilalle HK:n sinistä. Maidon pitää olla punaista ja kahvin tavallista. Ja ei pidä unohtaa PERUNAA, tuota maailman kaikkeuden tärkeintä ravinnon osaa.
Tietysti tähän viikonloppuidylliin sopii loistavasti vielä venäläinen delekaatio jonka piti saapua vasta maanantaina. Tärkeät kaupat on tärkeät kaupat, joten Liisan ei auta muu kuin ottaa appiukko mukaan neuvotteluihin. Kun mies pistää lapset junalla kotiin, on varsin erikoinen kauppaneuvottelukunta valmis.
Ajatuksia: Pidin kovasti Kyrön tarjoamasta huumorista. Tarina ei hauskuudestaan huolimatta ollut todellakaan mitään höttöä. Minuun tämä tyyli uppoaa täysillä. Vähän nolottaa myöntää, että tämä oli ensimmäinen lukemani Tuomas Kyrön kirja, mutta ei todellakaan viimeinen.
Tunnisteet:
2012,
Huumori,
Hyvän mielen kirja,
Kevyttä kotimaista,
Kotimainen kirjallisuus,
Kyrö Tuomas,
Lainattu 2015,
Luetut 2015,
Novellit,
Perhesuhteet,
Suomi,
Vanhukset
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)