Julkaistu:
2017
Luokka:
84.2
Sivuja:
380
Luettu:
04/2018
Mistä:
Kirjastosta lainattua
Miksi:
Sattumalöydös
Vuosi 2018: 33. luettu kirja
”Tulevanakaan vuonna minä en pidä vanhuksista. Siitä laahustuksesta rollaattorien perässä, turhanaikaisesta kärsimättömyydestä, iänikuisesta valituksesta, pikkuleivistä teen kanssa, kaikesta siitä huokailusta ja voivottelusta.
Olen itse 83 ¼ vuotta. ”
Hendrik asuu vanhainkodissa ja kuuluu Vanha vaan ei vainaa -kerhon perustajajäseniin. Lisäksi hän on päättänyt paljastaa todelliset mielipiteensä ja ajatuksensa kirjaamalla ne päiväkirjaansa. Hendrik on mielestään aivan liian kohteliaan korrekti. ja haluaa kerrankin kertoa mitä todella ajattelee.
Elämä vanhainkodissa tuntuu pitävän sisällään kaikki koulumaailman elkeet. On kiusaamista, ihastumisia, draamaa sen kaikissa muodoissa.
Ajatuksia:Ihan ensimmäiseksi lienee parasta sanoa, että Hendrik Groen on salanimen takana pystyttelevä kirjailija, joka ei tietojen mukaan asu itse vanhainkodissa, mutta hän kirjoittaa omasta kokemuksestaan. Kirjassa on sarkasmia, joka kieltämättä hymyilyttää. Samalla tarina on surullinen ja haikea, paikoin jopa pelottava. Vaikka maailmanmeno saattaa Hendrikin hoivakodissa tuntua ankealta, on monin paikoin totuus täällä suomessa lienee paljon hurjempi, ainakin jos uutisointiin on luottamista.