Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2018. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2018. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

24/2021: Domowik, osa 1 - Ilkka Auer

 

Luettu: 21.3.2021-26.3.2021

Julkaistu:  2018 Haamu Kustannus
Luokka: 84.2 fantasia/nuoret
Sivuja: 262 (paperikirjassa)
Mistä: Storytel E-kirja, julk. 2019

Yllättävän testamentin myötä Vilma Sumeliuksen perhe muuttaa Hästebäckin kartanoon Raaseporin linnan tuntumaan. Edesmennyt isosetä on jättänyt Vilmalle kummia viestejä, joiden myötä uusi koti paljastaa salaisen puolensa. Käytävillä liikkuva aave on vain alkua. Domowik-kotihengen avulla Vilma tutustuu salaperäiseen maailmaan, josta tuntemamme sadut ovat peräisin.Hän alkaa selvittää sukunsa arvoituksia. Ja kohtaa synkät salaisuudet silmästä silmään.

Ajatuksia: Aloitin tämän kuuntelemalla, mutta aika pian vaihdoin e-kirjaksi, joka toimi itselleni paremmin.  Tarinan alku oli hyvä ja antoi odottaa enemmmän, kuin mitä lopulta tarinalta sain. Toki, en ole tarinan kohderyhmää, mutta hieman turhan sekavaksi tarina muuttui alun jälkeen.  Uskon, että tämä vetoaa kyllä kummitustarinoista pitävään kohderyhmäänsä ihan mukavasti. 

Nähtäväksi jää, palaanko sarjan toiseen osaan (Noidankiro) vielä myöhemmin.



keskiviikko 3. marraskuuta 2021

77/2018: Miss you - Kate Eberlen


 MISS YOU – KATE EBERLEN

Luettu: 25.-28.8.2021

Julkaistu: 2018 Gummerus
Suomentaja: Sari Kumpulainen
Luokka: 84.2
Sivuja: 479
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Blogivinkki

18-vuotiaat Tess ja Guss kohtaavan ensimmäisen kerran ohimennen Firenzessä. Kohtaaminen ei johda mihinkään, mutta jättää muistijäljen jonnekin syvälle. Molempien elämä mutkittelee omia välillä hyvin haastaviakin teitään ja he ovat usein lähellä kohdata uudelleen. Kumpikin kohtaa ihmisiä, mutta ei sitä oikeaa sielunkumppaniaan. Kohtalo pitää heitä erillään, mutta toivoa on, että jonain päivänä nämä kaksi sielua kohtaavat. 

Ajatuksia: Tuntui kuin olisin lukenut jotain tuttua luottokirjailijaa, vaikka kyseessä on esikoisteos. Pidin kirjailijan tavasta kertoa tarinaa ja kokonaisuus oli hyvä. Paikoin tarina on hyvin surullinen, mutta ei liikaa. Kaiken kaikkiaan ihastuin kokonaisuuteen ja palaan varmasti kirjailijan tuotantoon myöhemminkin. Nyt vain odotellaan, että sitä tulee. 

keskiviikko 1. syyskuuta 2021

16/2021: Taivas - Piia Leino


 STORYTEL ÄÄNIKIRJA, Lukija Jussi Puhakka

Kuunneltu:   5.-6.3.2021

Kesto:            6 h 6 min (paperikirjassa sivuja 250)
Julkaistu:        S&S / 2018
Luokka:      84.2 dystopia

Helsinki, 2058. Akseli työskentelee yliopistolla ja yrittää innottomasti selvittää, mikä on lamaannuttanut suomalaiset. Valon kaupungissa kansalaiset kyyristelevät asunnoissaan, eivät puhu, lapsia ei enää synny. Rajat on suljettu eikä tulevaisuutta ole. Lohduksi alamaisilleen Valo on antanut Taivaan, virtuaalisen tilan jossa vanha maailma elää kauniimpana ja lempeämpänä kuin koskaan. Kun Akseli saa laajat käyttöoikeudet Taivaaseen, hänen maallinen ruumiinsa käy kalvakkaaksi ja voimattomaksi, sen ainoa tavoite on unohdus ja kuolema. Kunnes hän tapaa Taivaan niityllä naisen, johon haluaa tutustua myös reaalissa. Taivas on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia, jonka avaamia kysymyksiä ei tee mieli vaientaa. Lohduton sisällissodan jälkeinen Helsinki ja tilansa uudelleen valtaava luonto antavat haikeankauniit puitteet tarinalle, joka herättää vahvan tarpeen vaalia elämää, kaikkea sitä mikä on maailmassa tärkeintä. Teos voitti Maailman laita -romaanikilpailun vuonna 2016.

Ajatuksia: Ihan hirveää tunnustaa, mutta tästä ei ole jäänyt mieleen, näin puolen vuoden jälkeen. Tiedän, että tämä on palkittu teos, mutta itselleni tuo kirjan ajatusmaailma oli jo "vanhentunut idea". Kirjassa Ready Player One oli vähän vastaanvanlainen maailma synkeän tulevaisuuden helpottajana ja siitä pidin hyvin paljon. Tämä ei yltänyt samaan tunteeseen omalla kohdallani. 

Olen pitänyt Leinon teoksista (Yliaika, Ruma kassa) todella paljon, mutta tämä ei uponnut minuun. 


perjantai 13. marraskuuta 2020

PAKENIJAT, OSA 3 – K.K. ALONGI


Julkaistu: 2018
Luokka: 84.2 jännitys, scifi/nuoret
Sivuja: 334
Luettu: 06/2018 
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Sarja luettavana
Vuosi 2018: 57. luettu kirja

Tarina jatkuu jälleen suoraan siitä mihin jäätiin. Jade herää taas junanvaunusta, ja ainoa mitä hän muistaa on savuava talo ja helikopteri taivaalla. Yksi hänen kavereistaan on samassa junassa ja muiden kohtalo on avoin.

Toisaalla jäljelle jäänyt porukka yrittää selviytyä, kaikki tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän sekaisin. Ja jotain oleellista on muuttunut.

Ajatuksia: Tarina on edelleen tehokas ja sai mukaansa. Jostain syystä en vaan pitänyt tästä niin paljon kuin edellisistä ja loppu oli hieman pettymys. Kokonaisuudessaan kuitenkin todella hyvä kotimainen sarja.

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

TONTTU: Matka pimeyteen – Antti Leikas


Julkaistu: 2018
Luokka: 84.2 jännitys
Sivuja: 251
Luettu: 02/2019
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Mielenkiintoinen aihe
Vuosi 2019: 15. luettu kirja
Helmet 2019: 25: Kirja kirjaililjalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

Kirjailija Antti Leikas on aina ollut kiinnostunut tontuista ja vihdoin hän saa rahoituksen oikeaan tontturomaaniin. Faktojen löytäminen noista oudoista pienistä olennoista osoittautuu hankalaksi ja lopulta vaaralliseksi. Tontutkin tietävät Antin ja ovat sitä mieltä, että kirjailijaa tarvitaan vielä. Kun asiat alkavat rullaamaan vauhdilla ja Anttia revitään sinne ja tänne, seuraavat
tontut tarkasti tilannetta. Mitä tontut ovat ja mikä on heidän tarkoituksensa tässä universumissa, siitä lisää tarinassa.

Ajatuksia: Hyvin erilainen kirja. Aihehan on suorastaan kutkuttava ja seurasin mielenkiinnolla kuvausta tontuista. Mukana oli huumoria, mikä on tietysti hyvä, mutta olihan tässä paljon juttuja jotka eivät itseeni ihan uponneet. Kuitenkin olen iloinen, että sain tämänkin kokea.


lauantai 2. toukokuuta 2020

KASVUKIPUJA KATAJAMÄELLÄ, osa 13 – ANNELI KIVELÄ

Julkaistu: 2018
Luokka: 84.2
Sivuja: 266
Luettu: 05/2018
Mistä: Mummolta lainattua
Miksi: Sarja kesken
Vuosi 2018: 41. luettu kirja

Tällä kertaa Katajamäkeläisiä kauhistuttaa Kaislajärven rantaan rakennettu uusi rivitalo. Etenkin Nikkasen Päivikki on varma, että koko Katajamäki on menossa pilalle, kun rivitaloon voi pesiytyä ties minkälaisia ihmisiä.

Mukaan tulee vanhojen tuttujen hahmojen lisäksi uusia. Tarina keskiössä on nuoripari Petri ja hänen huipputyylikäs avovaimonsa Noora. Helppoa ei ole nuorenparin elämä syrjäisellä Katajamäellä, kun työkiireet vievät etenkin Nooraa isompiin piireihin. Toisaalta Petri on vähän turhankin tuttavallinen naapureilleen, ja etenkin yhdelle punapäälle.

Ajatuksia: No ei tämä nyt vaan toiminut minulle tällä kertaa yhtään. Hahmot eivät tulleet läheisiksi ja jotenkin väsynyt kokonaisuus (tai ainakin lukija). Toki sarjalla on vankkumaton kannattajajoukkonsa ja heille varmasti tärkeä kirja, mutta itse en valitettavasti saanut tästä mitään. Tiedän kuitenkin, että kun seuraava Katajamäki ilmestyy, ilmestyy se minunkin eteeni ja luen sen, sanon nyt mitä tahansa. Olen edelleen niin pettynyt kun erään opettajaherran häviämiseen sarjasta, odotin hänen tarinaltaan paljon, mutta odotukset eivät vaan koskaan täyttyneet.

Edit: nyt 2.5.2020 kun tätä lukukokemusta lisäilen tänne blogiin, on minulla luettavana uusin Katajamäki.....eli vaikka kuinka nurisen, niin aina vain palaan Katajamäelle :)

maanantai 13. toukokuuta 2019

MAKSUN AIKA, OSA 4 – JEFFREY ARCHER


Julkaistu: 2018
Luokka: 84.2
Sivuja: 431
Luettu: 01/2019
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Sarja kiinnostaa
Vuosi 2019: 8. luettu kirja
Helmet-haaste 2019: 37: Pienkustantamon julkaisema kirja

Tarina jatkuu taas suoraan siitä mihin edellinen kirja päättyi. Sebastian toipuu hitaasti vakavasta onnettomuudesta, jossa hänen paras ystävänsä kuoli. Jessica etenee taitelijan urallaan ja häntä pidetään harvinaiset lahjakkaana. Samalla Jessica löytää myös rakkauden ja suunnittelee häitään. Taustalla häärivät kuitenkin useat Cliftonin perheen viholliset, joten surulta murheelta ei voida välttyä. Lisäksi Barringtonin varustamolla on omat haasteensa. Viholliset ovat voimakkaita, mutta helpolla eivät Cliftonitkaan ole luovuttamassa.

Ajatuksia: Tarina on edelleen mielenkiintoinen, vaikka nuo poliittiset kiemurat eivät itseäni niin kiinnostakaan. Välillä tarina kuljetteli romantiikan poluilla, välillä tuntui kuin olisi jännäriä lukenut. Hyvin monipuolinen sisältö. Loppuun oli tehty sellainen koukku, ettei kukaan joka tämän lukee, voi muuta kuin odottaa seuraavaa osaa innolla.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

YLLÄTÄ MINUT – SOPHIE KINSELLA

Julkaistu: 2018
Luokka: 84.2
Sivuja: 378
Luettu: 01/2019
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Sattumalöydös palautushyllystä
Lukuhaaste 2019: 17: Kirjassa on kaksoset
Vuosi 2019 . 5. luettu kirja

Sylvien ja Davidin arki sujuu varsin mutkattomasti. Molemmilla on hyvät työpaikat, kaunis koti ja ihanat kaksostytöt. Pariskunta on toisilleen täydellisen sopivat, tietävät toisensa ajatukset jo katseesta. Mikään ei heilauta tätä liittoa. Paitsi lääkärin ennustus, jonka mukaan pari saa viettää vielä seuraavat 68 vuotta yhdessä. Tästä harmittomasta lauseesta tuppaa syntymään parille pienoinen kriisi ja he miettivät miten ihmeessä selviytyvät moisesta urakasta, kun asuntolainastakin pääsee eroon 25 vuodessa. Suhdetta piristämään he alkavat järjestämään toiselleen yllätyksiä,  ja yllätys, yllätys, kaikki ei enää sujukaan niin mutkattomasti. 

Ajatuksia: Olihan tämä ihan mukava ja lämminhenkinen tarina, jostain syystä se ei vaan tehonnut minuun yhtä hyvin kuin Kinsellan monet muut tarinat. Kelpo viihdettä, mutta ei kirjailijan parhaimmistoa.

lauantai 2. maaliskuuta 2019

KIROTTU KAUNEUS – CECILIA SAMARTIN

Julkaistu: 2018
Luokka: 84.2
Sivuja: 316
Luettu: 01/2019
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Sattumalöydös palautushyllystä
Vuosi 2019: 4. luettu kirja
Helmet 2019: 11: Naisen asema yhteiskunnassa

19-vuotias kaunotar Inesa elää Las Vegasissa. Loistohotelli ei tarjoa lepoa, vaan tyttö on vankina ja ostettavissa pomonsa tärkeimmille asiakkaille.
Toisaalla 15-vuotias Karla on asiakkaiden suosikki erityisesti silmiensä tähden. Jossain on vielä 9-vuotias pikkutyttö Sammy, joka pakoilee poliisia ja majailee hylätyssä asuntovaunussa. 
Tyttöjä yhdistää kova kohtalo ja toivo vapaudesta. Pako ei tule olemaan helppo, eikä tyttöjen henki siinä paljoa paina.

Ajatuksia: Tarina oli rankka kuten arvelinkin. Silti tästä tarinasta kumpuaa myös syvä ystävyys ja sen merkitys, on henkilöillä sitten kuinka vaikeaa tahansa. Tarinaa lukiessa ahdistui väkisinkin. Herkille lukijoille en tätä suosittele, mutta muille suosittelen ehdottomasti.

lauantai 12. tammikuuta 2019

LEIPURI – ARTTU TUOMINEN

Julkaistu: 2018
Luokka: 84.2 jännitys
Sivuja: 350
Luettu: 01/2019
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Paljon kehuttu kirja, joka sopi haasteeseen
Helmet 2019: 32: Kirjan nimessä on ammatti
 Kävisi haasteeseen myös mm. kohtaan 
1. Kirjan kannessa on kasvot
Vuosi 2019: 2. luettu kirja

Porin poliisin väkivaltayksikön entinen esimies Eero Kataja löytyy kotoaan julmasti surmattuna. Tekotapa on valitettavan tuttu. Eeron kodin seinältä löytyy myös kollegoille tuttu lastenloru, joka ei lupaa hyvää jatkoonkaan. Koska Eeron murhalla on selvä yhteys erääseen aiempaan murhasarjaan, kutsutaan paikalle Janne Rautakorpi, joka toimi edeltävän kauhusarjan tutkinnanjohtajana.
Pian selviää, että tällä kertaa sarjamurhaajan kohteena todella on aiempien Leipuri-murhien tutkintaan osallistuneet poliisit. Murhaaja tuntuu tietävän poliisien toimesta vähän turhankin paljon, ja herää epäily, onko murhaaja omien joukossa.
Rautakorpi kollegoineen kohtaavat kukin myös päänsisäisisä demoneita, ja yhdellä jos toisellakin meinaa psyyke pettää kesken tutkinnan.

Ajatuksia: Todella mielenkiintoinen tarina, mutta paikoin hirvittävän raaka, joten herkille lukijoille en todellakaan voi suositella. Vaikka itselläkin teki ajoittain pahaa, niin ei tätä voinut lopettaakaan. Tarina on punottu ovelasti ja hyvin. Tämä tarina saattaa aiheuttaa muutaman painajaisen, mutta ehkäpä se oli sen arvoinen.