Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1987. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1987. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. tammikuuta 2020

Ääniä yössä – Dean R. Koontz


Julkaistu      1987
Luokka:        84.2 kauhu
                   Sivuja:          488
                   Luettu:         12/2017
Mistä:           Joululahjaksi saatu
Miksi:            kuuluu itselle tärkeisiin kirjoihin
Vuosi 2017:  126. luettu kirja


                   Tämä kirja on ollut pitkään hankintalistallani ja nyt ihana joulupukki sen toi käsiini. Olen lukenut tarinan silloin, kun se on ilmestynyt ja omistanut kirjankin, mutta eräs lainaaja jätti sen palauttamatta enkä ole kirjaa mistään löytänyt. Tämä oli minulle täydellinen joululahja.

Tarina alkaa, kun metsässä patikoiva hitusen synkkämielinen Travis Cornell kohtaa likaisen ja takkuturkkisen kultaisen noutajan. Koira käyttäytyy ystävällisesti, mutta samalla se haluaa selvästi pois metsästä Travisin kanssa. Myös Travis vaistoaa, että jotain pahaa on lähellä ja ottaa koiran mukaansa ja lähtee pois.

Koira osoittautuu kaikkea muuta kuin perus lemmikiksi. Tämän karvaisen noutajan älykkyys on paljon suurempi kuin Travis ikinä osasi kuvitelle, eikä se ole vielä näyttänyt kaikkea itsestään.

Toisaalla tiukasti suljetussa maailmassa elänyt nainen Nora Devon opettelee itsenäistä elämää. Valitettavasti eräs öykkäri ottaa Noran heti kiusaamisen kohteekseen ja yrittää käyttää naista hyväkseen. Kultaisen noutajan, Travisin ja Noran elämät kohtaavat ja sitoutuvat toisiinsa.

Jossain riehuu sarjamurhaaja, joka ei säästä ketään. Murhaaja nauttii tappamisesta, oli kyse sitten aikuisista tai lapsista. Mutta liikkeellä on myös jotain paljon pahempaa. SIVULLINEN etsii vihaamaansa koiraa, ja sen ainut tehtävä on tuhota se.

Ajatuksia: Tästä onkin todella vaikea kirjoittaa. Mutta kuten muistelin, tarina on todella hyvä. Tässä yhdistyy jännitys, romantiikka, eläinrakkaus ja kauhu. Oikein hyvä paketti. Tämä tulee jäämään kirjahyllyni aarteeksi.

torstai 30. kesäkuuta 2016

Aira Samulin - Soturi ja sunnuntailapsi sekä Auringonpimennys



Nimi: Soturi ja sunnuntailapsi


Tekijä Samulin Aira
Julkaistu 1987
Sivuja: 150
Luokka: 99.1
Luettu: 03/2016
Mistä: Lainattu kirjastosta


Aira Samulin tarina Hyrsylänmutkan rajakyliltä. Elämä ennen sotaa ja sodan keskellä.



Auringonpimennys – Aira Samulin

Nimi: Auringonpimennys
Tekijä Samulin Aira
Julkaistu 1989
Sivuja: 342
Luokka: 99.1
Luettu: 05/2016
Mistä: Lainattu kirjastosta

Aira Samulin tarina jatkuu 50-luvulta eteen päin. Mukana on Airan uraa muodin ja tanssin parissa. Taustalla voimakkaasti kipeä väkivaltainen avioliitto ja mukanaan tuomat haasteet.  

Ajatuksia: Tämä kokonaisuus on taistelijan tai soturin tarina. Mielenkiintoista luettavaa, vaikka itselleni tuossa kerronnassa "ontui" jokin. Elämänkerrat ovat kuitenkin aina lähellä sydäntäni.