Kissaton elämä on toisenlaista. Nyt ei ole pissaa lattialla siinä, johon ensiksi astut keittiössä ennen kuin saat valot päälle. Ei tarvitse levitellä sanomalehtiä keittiöön ja eteiseen. Öisin on hiljaista ja päivisin oudon autiota. Ketään ei ole vastassa kun tulet töistä kotiin, eikä kukaan työnnä päätään jääkaapin oven väliin. Saa ottaa voileivän olohuoneeseen ihan rauhassa, ei ole herkkupalan kärkkyjiä. Kukaan ei nau'u terassin oven takana. Hiiriä ei ilmesty portaille. Jalkaani vasten ei puske kukaan.
Ei ole stressin lievittäjää eikä pehmeää päänalusta, ei mahan päällä makaajaa, ei kainalokissaa. Talo on tyhjä ja hiljainen.
Ei tätä kauaa jaksa.
Vain suruajan verran.
Our house is catless now. Four cats in all we have buried. The house is strangely quiet. No sound of cat paws. No one to bring us fat mice. No one begging for treats. No one to meet you at the door when you come home. No furry pillow for your head. No one to relieve your stress.
This will not do. Not for long.
Only for the mourning period.