Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkuruoat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkuruoat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Perunamunakas

Perunatortilla

Jääkaapissa oli muutama keitetty peruna edelliseltä päivältä ja munia löytyy yleensä aina. Munakkaista perhe ilahtuu aamiaisella ja välillä teen niitä myös lounaaksi. Tämä munakas tehdään kuten perinteinenkin, mutta viimeistellään uunissa grillivastusten alla: siellä se kohoaa kauniisti, hyytyy ja saa kauniin kullanruskean värin.

Perunamunakas
3–4:lle

5 kananmunaa
½ dl jogurttia
ripaus suolaa

1 rkl öljyä tai voita

2–3 keitettyä perunaa viipaloituna
4 kirsikkatomaattia viipaloituna
1–2 aurinkokuivattua tomaattia suikaloituna
½ dl parmesaaniraastetta
mustapippuria
yrttejä

Kuumenna uunin grillivastus.
Vatkaa kulhossa munat, jogurtti ja suola.
Lämmitä rasvaa paistinpannussa, jonka kahva kestää kuumuutta, ja kaada munakasseos pannulle. Pidä lämpö mietona ja siirtele munakasseosta lastalla muutamilla vedoilla reunoilta keskelle. Kun seos on hieman hyytynyt, nosta päälle perunaviipaleet, tomaatit ja juustoraaste.
Siirrä pannu uunin ylätasolle ja paista, kunnes munakas on kohonnut, hyytynyt tarpeeksi ja saanut hieman väriä. 
Anna hetken jäähtyä ja ripottele pintaan halutessasi mustapippuria ja tuoreyrttejä.


sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Pähkinä-rosmariinilevite


Perhe on toivonut aamiaiselle jo useampaan kertaan tätä makeaa pähkinälevitettä. Keksin tällä kertaa lisätä mausteeksi rosmariinia. Kyseistä maustetta varmaankin siksi, että rosmariinini on hengissä edelleen ja voi erinomaisen hyvin. Niin hyvin, että se on innostunut kukkimaan!

Tämä hunajainen pähkinälevite sopii ihanasti aamiaiselle tuoreiden sämpylöiden kanssa tai sipaistavaksi rapeille kekseille.

Pähkinä-rosmariinilevite

150 g saksanpähkinöitä
pieni oksa tuoretta rosmariinia
½ dl juoksevaa hunajaa
½ dl paksua jogurttia

Irrota rosmariinin lehdet varresta, noin ruokalusikallisen verran.
Jauha saksanpähkinät ja rosmariini hienoksi monitoimikoneessa.
Lisää hunaja ja jogurtti. Mikäli koostumus on liian paksua, lisää hunajaa tai jogurttia.


Siirsin rosmariiniruukun kasvilampun alle, tai oikeammin viritin kasvilampun ruukun päälle joulukuun alkupuolella, ja nyt se on jo monta viikkoa ilahduttanut pienillä söpöillä lilahtavilla kukilla. En ole ennen nähnyt kukkivaa rosmariinia. Toivottavasti se selviäisi talven yli lampun avulla.


tiistai 7. tammikuuta 2014

Tortillat


Kotitekoiset tortillat ovat ihan tavattoman hyviä. Lisäksi vielä niin kivoja tehdä, että ihmetyttää kuinka herkästi kaupassa turvaudun "kumilättyihin". Tuoteselostetta lukiessa vakuutan joka kerta, että näitä en enää ostoskärryyni laita. Ehkä en enää.

Tortillat
8 kpl

2 dl vehnäjauhoja
2 dl maissijauhoja (keltaista)
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
½ dl öljyä
n. 1 dl lämmintä vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää öljy ja vettä sen verran, että saat sekoitettua kiinteän ja tasaisen taikinan.
Peitä taikina kelmulla ja anna levätä noin 15 minuuttia.
Jaa taikina jauhotetulla leivinpöydällä 8 palaan.
Pyöritä palat palloiksi ja kauli pyöreiksi ohuiksi paistinpannun pohjan kokoisiksi levyiksi. (Kauli kuten karjalanpiirakkapohjat.)
Pane kunkin levyn väliin kevyesti kostutettu talouspaperi, jotta levyt eivät kuivu ja tartu toisiinsa kiinni.
Kuumenna valurautainen paistinpannu ilman rasvaa ja paista tortilloja molemmin puolin kunnes niihin ilmestyy ruskeita laikkuja. (Melko kuumalla pannulla alle minuutti / puoli.)
Pinoa kypsät tortillat ja peitä kostutetulla talouspaperilla tai leivinliinalla.

Vinkki: Jos käytät tortilloja myöhemmin, kääri ne kevyesti kostutettuun talouspaperiin, pane muovipussiin ja säilytä jääkaapissa. Tortillat säilyvät jääkaapissa muutaman päivän.



Quesadillat maissitäytteellä
2–4:lle

4 tortillaa
1 rkl öljyä
½ paprika kuutioituna
½ –1 chilipaprika hienonnettuna (ilman siemeniä)
½ punasipulia viipaloituna
2–3 dl juustoraastetta
200 g pakastemaissia sulatettuna

Tarjoiluun
tacokastiketta
guacamolea
kermaviiliä

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Voitele 2 tortillaa ja pane ne pellille leivinpaperin päälle öljytty puoli alaspäin.
Ripottele tortilloille puolet juustoraasteesta, maissi, paprika, chilipaprika ja punasipuli. Ripottele loppu juustoraaste sipuleiden päälle.
Aseta loput tortillat täytteiden päälle. Paina kevyesti ja voitele päälipuolelta.
Paista uunissa noin 10 minuuttia.
Leikkaa 4–6 osaan pitsaleikkurilla.
Tarjoa tacokastikkeen, guacamolen ja kermaviilin kanssa.

Kuusijärvi
Monia pimeitä ja synkkiä päiviä, mutta tällaisista sumuisista hetkistä ei voi olla pitämättä.






lauantai 5. lokakuuta 2013

Täytetyt munakoisot



Nämä täytetyt herkut pitävät sisällään monia lempimakujani mm. munakoiso, kikherne, avokado, punasipuli ja minttu. Ensimmäinen kokeilemani versio oli hyvä, mutta ei päätä huimaava. Seuraava kokeiluni sai osakseen hieman säätöä ja meni aivan nappiin. Olisin syönyt toisenkin, mutta ei riittänyt.

Täytetyt munakoisot 
4:lle 

2 munakoisoa
2 rkl öljyä
ripaus suolaa

2 ½ dl kikherneitä, keitettyjä tai purkista
2 rkl seesaminsiemeniä
2 valkosipulin kynttä
1 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
nippu persiljaa
nippu minttua 

Avokadosalsa 
1–2 avokadoa
4 tomaattia
pieni punasipuli
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
1–2 rkl hienonnettua tuoretta minttua 

Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Halkaise munakoisot pituussuunnassa, tee niihin veitsellä ristiviillot, voitele öljyllä ja ripottele pintaan suolaa. Siirrä munakoisot pellille leivinpaperin päälle halkaistu puoli ylöspäin. Paista uunissa noin 15 minuuttia, kunnes sisus on hieman pehmentynyt ja saanut väriä.
Koverra munakoisot esim. greippiveitsellä. Jätä melko paksut reunat. Siirrä sisus monitoimikoneen kulhoon ja lisää kikherneet, seesaminsiemenet ja mausteet.
Täytä koverretut munakoisot seoksella ja paista vielä uunissa noin 30 minuuttia, kunnes ne ovat pehmenneet ja täyte on saanut väriä.

Valmista munakoisojen kypsyessä avokadosalsa.
Kuutioi avokado, tomaatit ja sipuli. Yhdistä ja mausta sitruunalla, suolalla, pippurilla ja mintulla.
Jaa salsa hieman jäähtyneiden munakoisojen päälle ja tarjoa heti. 



Hyvästelen villiviinin  


 

Haikeudella katselen kuistiamme peittävää villiviiniä. Sen upeat valot ja varjot leikkivät viimeisiä leikkejään ikkunaa vasten. Mahtava värien kirjo heijastuu kuistille välillä eksoottisena kimarana. Ensi syksynä muisto vain, villiviini lähtee! Talon toinen puoli sai remontin yhteydessä uuden maalipinnan ja keväällä on vuorossa villiviinin peittämä puoli. No, saahan villiviinin irrotettua ja tuettua seinää vasten uudelleen maalauksen jälkeen, mutta nyt aion olla kaukaa viisas ja poistaa kaiken kasvillisuuden talon seiniltä. Kasvillisuus kerää kosteutta ja näköjään lahottaa vuorilaudat ja pahimmillaan hirret.

Remonttimiehistä jokainen on antanut tuomionsa villiviinille, johon minä melkein itkua olen vääntänyt. Eräs heistä sääli minua niin, että keksi keinon: osan pystyisi säästämään ohjaamalla varret talosta poispäin pergolaan. Hän lupasi jopa rakentaa sellaisen :)

Kelloköynnös on pakkasen puraisun jälkeen muuttunut kauniin violetiksi.

 

lauantai 24. elokuuta 2013

Sienileivät


Olen parina päivänä ollut sienestämässä ja löytänyt ainoastaan herkkutatteja. En pistä pahakseni! Muitakin sieniä alkaa pian nousemaan, joten niitä ehtii saada myöhemmin.

Valmistin sienikorin sadosta ihan yksinkertaisia sienileipiä. Tattileivät nousivat uusiin sfääreihin, kun keittelin niiden seuraksi ihania makoisia punasipuleita – balsamicosipuleita.

Sienileivät
4:lle
 
1 l herkkutatteja viipaloituna
2 rkl voita
½ tl suolaa
ripaus mustapippuria
(2 tl cherryä)

4 palaa vaaleaa tai tummaa leipää
voiteluun voita

balsamicosipuleita (ohje ohessa)
tuoretta timjamia

Paista viipaloidut tatit paisitinpannulla voissa. Mausta suolalla, pippurilla ja halutessasi cherryllä.
Paahda leipäviipaleet, voitele ja nosta päälle paistettuja sieniä ja vähän balsamicosipuleita. Voit tarjota sipulit myös erikseen. Koristele leivät timjamilla.

Balsamicosipulit

2–3 punasipulia
1 1/4 dl balsamietikkaa
1 dl fariinisokeria
ripaus suolaa
ripaus muskottia

Kuori sipulit ja viipaloi ohuiksi puolirenkaiksi.
Kiehauta etikka ja sokeri kattilassa. Lisää sipulit ja mausteet ja hauduta kannen alla matalalla lämmöllä noin 30 minuuttia. Sekoita välillä.
Ota kansi pois ja keitä vielä sipuleita, kunnes neste on haihtunut, noin 10 minuuttia.

Balsamicosipulit sopivat myös grillatulle lihalle tai hampurilaisten ja pitaleipien täytteeksi.

En ole tatti, mutta tatti tavallaan
Minusta tatit ovat niin hauskoja, kun jokainen on omanlaisensa. Vähän kuin ihmiset: kukin omassa kasvuvaiheessaan – on pieniä, suuria, pyöreitä, hoikkia, jotkut yhteenkasvaneita tai ihan yksikseen ja joidenkin sisikunnan on vallannut joku muu.



Herkkutattien aika on nyt alkamassa, ainakin täällä etelässä, ja Helsingin Sanomien mukaan ensi viikolla niitä odotetaan nousevan enemmän. Herkkutatteja kannattaa etsiä metsistä, joissa on vähän aluskasvillisuutta. Kuusivaltaiset alueet ovat hyviä. Nyt sienikorit esiin!


torstai 30. toukokuuta 2013

Nokkospiiraat


Vielä toinen nokkospiiraiden ohje. Nämä ovat aika ruokaisia, joten sopivat hyvin kevyelle lounaalle salaatin kanssa tai iltapalapöytään.

Nokkospiiraat 
10 kpl 

Taikina 
3 dl vettä
20 g hiivaa
½ tl suolaa
2 dl spelttijauhoja
noin 5 dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä
 
Täyte
200 g ryöpättyä nokkosta (2 l tuoretta)
1 purjo
½ fenkolia
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
2 dl raejuustoa
½ dl pinjansiemeniä tai auringonkukan siemeniä 

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja sekoita hiiva hyvin nesteeseen.
Lisää suola ja jauhot vähitellen, koko ajan puuhaarukalla tai yleiskoneella sekoittaen.
Lisää lopuksi öljy.
Kohota taikina kaksinkertaiseksi.

Ryöppää nokkoset. Kaada lävikköön, anna jäähtyä hetken ja purista vesi pois.
Halkaise purjo pituussuunnassa, huuhdo huolellisesti ja viipaloi.
Pese ja viipaloi fenkoli.
Kuumenna öljyä pannulla ja kuullota siinä purjoa ja fenkolia keskilämmöllä. Lisää nokkoset ja suola ja kuullota vielä hetken aikaa. Jäähdytä, lisää raejuusto ja siemenet.

Pane uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
Pyöritä kohonneesta taikinasta jauhotetulla pöydällä tanko ja leikkaa se 10 palaan. Kauli palat pyörylöiksi. (Voit myös kaulia taikinasta ison levyn ja ottaa siitä muotin avulla pyörylöitä, halkaisijaltaan noin 17 cm.) Annostele jäähtynyttä täytettä pyörylöille ja painele taikina päältä kiinni napakasti.
Paista uunin keskitasossa noin 10 minuuttia.
Tarjoa sellaisenaan tai raikkaan salaatin kanssa.



Kieloja
Metsässä on hurmaava kielojen tuoksu. Tuoksu on siirtynyt kimpun mukana olohuoneeseen. Puutarhassa avautuvat parhaillaan kalliokielon kukat. Niiden tuoksu on suloinen, makean vaniljainen.



sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Marinoidut paistetut silakat


Pian on vappu ja silloin maistuvat erilaiset sillit ja silakat. Nämä silakat paistetaan ensin pannulla, siirretään laakealle vadille ja kaadetaan marinadi päälle. Muutaman tunnin kuluttua herkku on valmista tarjoiltavaksi. Ihana suolapala leivän päällä tai noutopöydässä!

Marinoidut paistetut silakat
4–6:lle

1 kg silakoita tai 600 g perattuja silakoita
2 rkl voita
½ tl suolaa

Marinadi
3 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl öljyä (aurinkokuivattujen tomaattien öljyä)
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
nippu timjamia
1–2 salottisipulia
2–3 aurinkokuivattua tomaattia (öljyssä)

Perkaa silakat ja paista ne voissa. Ripottele paiston aikana pintaan suolaa.
Siirrä kalat laakealle vadille.
Sekoita keskenään etikka, öljy, suola ja pippuri.
Irrota timjamin lehdet varsista, viipaloi sipuli renkaiksi ja paloittele aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita ne marinadiin.
Kaada marinadi lämpimien silakoiden päälle.
Anna maustua jääkaapissa muutaman tunnin ajan.
Tarjoa noutopöydän suolapalana tai ruisleivän päällä.


Kyyhkylän kartano

Sain viettää upean kuntoremonttiviikon Kyyhkylän kartanossa Mikkelin lähellä. Nautin kartanomiljööstä, upeista maisemista, kevään heräämisestä ja monipuolisesta liikunnasta mukavien ihmisten kanssa. Mainio irtiotto arjesta!







Eräänä iltana lähdin ihailemaan ympäröivää maisemaa. Pellon reunaa kulkiessani, ylitseni lensi kurkipari. Ne kaartoivat pellolle ja pitivät siellä mahtavaa konserttia. Sain napattua kuviakin, mutta voi kunpa olisi kunnon zoom-linssi.










sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Munakasrulla


Pääsiäinen lähestyy ja kananmunaruoat ovat silloin ajankohtaista tarjottavaa. Tämä munakasrulla on sopivan täyttävää ja herkullista niin brunssilla kuin iltapalalla.


Munakasrulla
6–8 hengelle

Pohja
6 kananmunaa
6 dl maitoa
1 dl täysjyvävehnäjauhoa
1 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa

Voiteluun vähän öljyä

Täyte
200 g ricotta- tai tuorejuustoa
400 g savukalaa esim. siikaa
nippu rucola-salaattia
nippu ruohosipulia

Pane uuuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää muut aineet vispilällä hyvin sekoittaen.
Levitä korkeareunaiselle pellille leivinpaperi ja voitele se kevyesti öljyllä. Kaada munakasseos pellille ja paista uunin keskitasossa noin 25 minuuttia.
Anna hetken jäähtyä ja kumoa munakaslevy puhtaalle leivinpaperille.
Levitä täytteet levylle ja rullaa napakaksi rullaksi leivinpaperin avulla.

(Ohje on myös uusimmassa Oma Piha -lehdessä.)





Terveiset keväisiltä hiihtoladuilta!



Virvon varvon...
Meillä on tänään palmusunnuntaina käynyt monta suloista virpojaa hienosti koristettujen pajunoksien kanssa. Eräs pieni suloinen oli niin ujo, että äitinsä avustamana yhtyi loruun vasta kohdassa "Palkka mulle!" Sitten hän kauniisti kurkkasi hatun alta ja ojensi vitsan.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...