Nyt on hyvä aika inventoida pakastinta. Omassani on vielä aika paljon marjoja ja niistä tekaisin pikaisen paistoksen jälkiruoaksi. Fariinisokeri ja kookoshiutaleet antavat kivaa täyteläistä makua ja marjat tuovat puolestaan raikasta kirpakkuutta.
Tämän paistoksen voi mainiosti tehdä myös uunivuoassa tai piirakkavuoassa.
Nopea
marjapaistos
4:lle
1
kananmuna
1 dl
fariinisokeria
3/4 dl
öljyä
1 dl
maustamatonta jogurttia
1 ½ dl
vehnäjauhoja
½ dl
kookoshiutaleita
1 tl
leivinjauhetta
1 tl
vaniljasokeria
Päälle
noin 3
dl marjoja
ripaus
sokeria
kookoshiutaleita
Pane
uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja voitele uunivuoka tai paistinpannu, jonka kahva kestää kuumuutta.
Sekoita
kananmuna ja fariinisokeri tasaiseksi, vispilällä. Lisää öljy ja
jogurtti.
Lisää
kuivat aineet ja sekoita. Sekoita mahdollisimman vähän.
Kaada
taikina vuokaan tai pannuun ja levitä. Ripottele marjat taikinalle
ja pinnalle ripaus sokeria sekä kookoshiutaleita. Paista uunin
keskitasolla noin 20 minuuttia.
Tarjoa
sellaisenaan tai vaniljakastikkeen kanssa.