Näytetään tekstit, joissa on tunniste juomat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juomat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Avokadosmoothie

Smoothie

Eilen nautin mahtavan herkullisia kenialaisia ruokia ystävieni luona. Afrikkateema jatkui aamulla kotona avokadosmoothien muodossa. Kun tyttösenä asuin Afrikassa, ei smoothie-juomista ollut tietoakaan, mutta avokadoa ja banaania yhdistettiin herkulliseksi jälkiruoaksi. (Jälkiruoan nimen voisikin päivittää trendikkäästi Smoothie in a Bowl eli lusikoitavaksi smoothieksi.) Aamun juomaan tuli samoja aineksia kuin tuohon jälkiruokaan, mutta makeuttajana käytin taateleita ja ravintoarvon täydentäjänä liotettuja chia-siemeniä. Nesteenä käytin vain vettä ja silti maku oli ihanan täyteläinen.

En muuten yhtään tykkää smoothie-sanasta. Harmillista, kun sille ei ole löytynyt hyvää suomalaista vastinetta.

Avokadosmoothie
2–3:lle

1 kypsä avokado
1 banaani
½ limesitruunan mehu
4–5 pehmeää kivetöntä taatelia
3–4 dl vettä
(½ rkl chia-siemeniä)

Jos käytät chia-siemeniä, liota niitä yön yli tai noin 10 minuuttia.
Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja anna koneen käydä, kunnes juoma on sileää.
Tarkista maku ja sakeus. Tarjoa heti.






tiistai 21. huhtikuuta 2015

Raparperisima

Sima

Nyt on aika tehdä simaa! Chez Jasun blogissa oli niin kivat simajutut, että sain potkua laittaa kuplajuoman riittävän ajoissa valmistumaan. Pakastimen tyhjennysoperaatio on edelleen käynnissä ja niinpä simaan päätyivät loput viime kesän raparperit. Valutetuista raparpereista keitin vielä kiisselin ja kopsautin toiseksi viimeisen mansikkarasian sisällön kuuman valmiin kiisselin joukkoon. Se jäähdytti kiisselin nopeasti ja päästiin melkein heti lusikoimaan sitä. Kesästä haaveilu alkoi saman tien.

Raparperisima

1 kg raparperia paloiteltuna
pala inkivääriä tai vaniljatanko
4 l vettä
3 dl sokeria
3 dl fariinisokeria
nippu sitruunamelissaa
1/5 tl hiivaa (1 ml)

Pulloihin
sokeria
rusinoita

Kiehauta puolet vedestä, lisää rapaperipalat, viipaloitu inkivääri tai halkaistu vaniljatanko. Anna kiehua noin 20 minuuttia.
Mittaa sokerit isoon astiaan. Kaada raparperimehu siivilän läpi sokereiden päälle. Sekoita, kunnes sokerit ovat sulaneet.
Lisää loppu vesi ja sitruunamelissan oksia.
Sekoita hiiva tilkkaan kylmää vettä ja lisää se kädenlämpöiseksi jäähtyneeseen juomaan.
Peitä astia kannella ja anna siman käydä huoneenlämmössä noin vuorokauden ajan.

Siivilöi sima toiseen astiaan ja pullota. Lisää jokaiseen pulloon noin teelusikallinen sokeria ja muutama rusina. Sulje pullot tiiviisti ja siirrä jääkaappiin. Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. Siihen kuluu aikaa muutamasta päivästä viikkoon.





perjantai 2. elokuuta 2013

Jäätee


Yrteistä valmistuu ihanan raikas jäätee. Viikonlopuksi on lupailtu helteitä, joten aion nauttia virkistävää kylmää juomaa.

Minttuinen jäätee
4:lle

nippu minttua, esim. piparminttu, omenaminttu
1 l vettä
½ dl hunajaa tai sokeria
jääpaloja

Mittaa vesi kannuun ja pane sinne mintunoksat. Siirrä kannu jääkaappiin ja anna olla yön yli.
Ota mintunoksat pois ja makeuta hunajalla tai sokerilla. Tarkista maku.
Jaa laseihin jääpaloja, kaada päälle juoma ja tarjoile.

 
Pikainen jäätee yrteistä
4:lle

2 ½ dl vettä
3 isoa sitruunamelissanoksaa
1 yrtti-iison- tai mintunoksa
½ dl hunajaa tai sokeria

Lisäksi
7 ½ dl kylmää vettä

Kiehauta 2 ½ dl vettä pienessä kattilassa. Nosta kattila pois levyltä ja pane sinne yrtinoksat niin, että ne peittyvät. Hauduta 5 minuuttia.
Nosta yrtinoksat pois, lisää hunaja tai sokeri, sekoita ja jäähdytä hetken aikaa.
Kaada vahva, jäähdytetty yrttitee kannuun, lisää joukkoon kylmä vesi. Tarkista maku. Tarjoa jääpalojen kanssa.

Yrteistä valmistetut juomat eivät säily laadukkaina kovin kauan. Tee vain yhden päivän annos kerralla.

Omenamintut
Suloisen pörröiset omenamintut kukkivat nyt kauniisti. Pian kerään niitä kuivattavaksi. Lehtien ohella myös kukkia voi kuivata ja käyttää yrttisekoituksiin tai koristukseksi maljakkoon.



tiistai 8. tammikuuta 2013

Suklaajuoma


Meillä jäi joulun ajalta paljon suklaata jäljelle. Sulattelin konvehteja ja tein niistä jälkiruoaksi ihanan juoman. Taidan tehdä vielä monta tällaista.

Suklaajuoma
3–4:lle

Juoma
6 dl maitoa
1 tähtianis
100 g suklaakonvehteja
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle
nokare kermavaahtoa


Mittaa pinnoitettuun kattilaan maito ja tähtianis. Kuumenna koko ajan sekoittaen.
Kun maito höyryää voimakkaasti, ota kattila pois levyltä ja lisää suklaakonvehdit hieman paloiteltuina.
Anna suklaan sulaa rauhassa ja sekoita sitten joukkoon vaniljasokeri.
Poista tähtianis ja kaada laseihin. Lisää pinnalle halutessasi nokare kermavaahtoa. Tarjoa heti.


Räntäisenä päivänä tämä söpö kastunut oravainen ihmetteli ulko-ovella. Hetken kuluttua näin sen pihalla piilottelemassa käpyjä.




lauantai 13. elokuuta 2011

Punaherukka-vadelmasmoothie


Sateita on riittänyt. Aurinkoa odotellessa kävikin niin, että linnut ehtivät marjan poimintaan ennen minua. Eiväthän linnut pysty sateella pyydystämään lentäviä herkkuja, joten ymmärrän hyvin miksi punaiset pyöreät herkkupalat katosivat parempiin suihin. Suurin piirtein puolet marjoista jättivät meille. Osan pakastan, osan keitän mehuksi ja osan käytän tuoreena raikkaan kirpakkaan juomaan.

Punaherukka-vadelmasmoothie
(3 - 4:lle)

250 g punaherukoita (n. 4 dl)
100 g vadelmia (n. 2 dl)
3 dl maustamatonta jogurttia
1 tl vaniljasokeria
n. ½ dl hunajaa

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa. Tarjoa heti.


Kelloköynnös (Cobaea scandens)
Kun onnistuu kasvattamaan siemenestä jotain näin upeaa, ei voi kuin olla onnellinen.




lauantai 15. toukokuuta 2010

Puolukkasmoothie


Voi miten mukavaa on aamulla päästä valmiiksi katettuun pöytään. Meidän nuoriso ilahdutti minua äitenpäivänä ja helatorstaina. Tehosekoitin on heidän suosikkikeittiökapistuksensa ja sen avulla syntyykin mitä ihanimpia juomia. Ja hauskaa, että joukkoon sujahtaa yleensä myös vatsalle hyväätekeviä leseitä.

Puolukkasmoothie

3 dl puolukoita
3 dl maustamatonta jogurttia
3 dl maitoa
½ dl vehnänalkioita
½ dl kauraleseitä
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa. Tarjoa heti.


Kävin muuten lukemassa äskettäin löytyneitä isovanhempieni kirjeitä sota-ajalta. Niitä täytyy hetken sulatella, ennenkuin kirjoitan niistä.


Kylläpäs meitä on hellitty kesäisellä säällä. Toivotan kaunista viikonloppua kaikille!

lauantai 1. toukokuuta 2010

Hauskaa vappua!



Pitkiksi venähtäneet minttuni kaipasivat saksimista, joten tämän vuoden simasta tulikin minttusimaa.Tein siman ihan fariinisokeripakkauksen ohjeen mukaan, mutta heitin ison nipun minttua kattilaan siinä vaiheessa, kun kiehautin osan vedestä. Mintunvarret saivat jäädä kattilaan vuorokaudeksi aromeitaan antamaan. Poimin varret pois kattilasta ennen pullottamista.

Mintusta tuli oikein kiva säväys simaan. Pitääkin kesällä tehdä uudelleen, mutta silloin taidan kokeilla raparperi-minttusimaa.Nilkkaani täällä parannellessa minulla ei ainakaan ole ollut tylsää. Oravanpoikaset ovat joka päivä pitäneet minulle seuraa. Uteliaina ne tulevat kurkkimaan pienen käyttämättömän ullakon ovesta, jonka muuten itse avaavat, ja josta selvästi kokeilevat lähteä ensimmäisille retkilleen. Ne hyppivät ovea vasten ja harjoittelevat kiipeämistä. Niin huojuvaa tuo niiden meno on, että joudun välillä sulkemaan silmäni. Yksi on jo päässyt alas, joko seinää vasten tai veikkaanpa, että pudota mätkähtänyt. Niin niille yleensä käy.


Näitä suloisia suukkosia olen ihmetellyt. Taitavat nuolaista toistensa suupielistä makoisia maidonrippeitä.

maanantai 4. tammikuuta 2010

Kuuma suklaajuoma


Lämmin kiitos teille kaikille, jotka olette antaneet kannustavaa palautetta suullisesti, kommenttiosiossa, sähköpostitse tai fb:ssa. Olen tosi iloinen :)

Mikä mahtaa olla ensimmäinen mielikuvasi sanasta suklaa? Minulla se liittyyy ylellisiin konvehtirasioihin. Tajuntaani on jo lapsena syöpynyt kuva jostakin vanhasta postikortista tai kirjasta, jossa kaunis nuori nainen saa lahjaksi hienon konvehtirasian komealta nuorukaiselta. Olen ilmiselvästi melko visuaalinen ihminen. Vasta seuraavaksi mielikuvani liittyy suklaan makuun: pehmeään, suuhun hitaasti sulavaan, nautinnolliseen makuelämykseen. Suklaa sopii kaikkiin vuodenaikoihin, mutta jostain syystä suklaata tekee eniten mieleni talvella. Siinä on jotain lohduttavan lempeää.


Perinteinen kuuma kaakao on erinomaista talviretkillä. Kun oikein haluaa nauttia, kannattaa kokeilla tätä täyteläistä, tummasta suklaasta valmistettua juomaa. Se sopii mainiosti jälkiruoaksi kylmän talven pimeään iltaan tai raskaan työviikon jälkeen pieneksi piristykseksi.

Kuuma suklaajuoma
(2 - 3:lle)

6 dl maitoa
100 g tummaa suklaata
½ - 1 tl vaniljasokeria
ripaus kanelia
pinnalle:
maitovaahtoa
ripaus kanelia


Kuumenna maito pinnoitetussa kattilassa.
Ota kattila pois levyltä ja lisää suklaa paloiteltuna tai rouhittuna.
Anna suklaan sulaa rauhassa ja sekoita sitten joukkoon vaniljasokeri ja kaneli.
Kaada laseihin ja annostele halutessasi pinnalle maitovaahtoa ja ripaus kanelia.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...