Viime kertaiseen postaukseen ei tullut nurinoita sivun ulkoasusta, joten ilmeisesti ketään ei räikeät värit häirinneet. Ei tosin tullut ulkoasusta mitään muutakaan kommenttia, mutta samapa tuo.
Kerron ekana kynsilakka-uutiset, ja sen jälkeen vähän muutakin. Kynsilakoista ei tunnu saavan tarpeeksi mielenkiintoista tekstiä aikaiseksi, mutta pelkään tästä tulevan todella sekava, jos kerron kaikesta maan ja taivaan välillä. Siitä kai varoitinkin ekassa postauksessa. :D
Tällä kertaa siis pinkkiä lakkaa. Aluslakkana on edelleen Trindin nail repair, pinkki on two-way lakkaa. En tosin suosittele sitä käytettäväksi normaalina lakkana, koska laatu on varsin huono. Mustat Konad-kuviot tein mustalla two-way-lakalla. Onnistuin taas kerran paremmin, kuin edellisellä kerralla, mutta kaipaan vielä harjoitusta, kuten kuvasta näkyy. Timantit laitoin kiinni pikakuivattajalla, mutta se ei toimi. Lakkauksesta on nyt kolme päivää, ja yli puolet timanteista ovat jo tippuneet. Edellisiin vihreisiin lakkauksiin kiinnitin timantit pikaliimalla, ja niitä sain sitten hinkata kynnestä pois melkein tunnin. :D Seuraavaksi kokeilen kynsiliimaa...

Syynä juhlaviin lakkoihin oli- yllätys, yllätys- juhlat. Mekkoni oli kovin hankalan värinen, ja päätin tehdä kynnet, jotka sopivat hiusteni väriin. Tämä two-way-lakka sopi täydellisesti, siksi sitä käytinkin, enkä normaaleja pinkkejä lakkoja. Star Gazerin pinkki kynsilakka olisi melkein myös mennyt (#104), mutta se on hieman kuivahtanutta, enkä jaksanut sen kanssa tapella. Pitäisi sinnekin heittää vähän kynsilakanpoistoainetta sekaan.
Oikealla vielä tämä hankalanvärinen mekko. :) Kyseessä oli siis naapurien syntymäpäiväjuhlat, ja mekon sinne löysin kirpputorilta kympillä. Keltainen ja pinkki ovat kyllä aikamoinen väriyhdistelmä, mutta ei se mitään, värikkyys on hieno asia!
Juhlista shoppailuun. Heinäkuun puolivälissä minäkin heräsin alennusmyynteihin. Tai olinhan minä niistä tietoinen jo aiemmin, mutta niillä helteillä ei jaksanut raahautua kuin korkeintaan uimarannalle. Parit kynsilakat ostin, totta kai.
Kaikki on Seppälästä. Ensimmäinen on ihan vispipuuron värinen. Toinen on neonkeltainen, jota testasin varpaankynsiin yksi päivä, ja meinasin aiheuttaa mummilleni sydänkohtauksen. Minun piti ostaa Models Ownin neonkeltainen, mutta se maksoi puolet enemmän. Yhden Models Ownin kuitenkin ostin, oikeanpuolimmaisimman harmaan. Nuo pullot ovat niin kivan näköisiä. :) Mutta nyt olen tehnyt päätöksen. En osta kynsilakkoja vähään aikaan, koska a) kynsilakkoja on jo viitisenkymmentä, b) voisin käyttää rahat viisaamminkin- kuten uusiin kenkiin!, c) rahatilanne näyttää muutenkin huonolta. Yo-rahoja kun en viitsi käyttää kynsilakkoihin.
Ginatricotista mukaan tarttui vain koruja. Pari euroa per paketti. Nyt on paljon pieniä korviksia, joita voi käyttää ylempiin "korvanreikiin". Mulla on siis vasemmassa korvassa kolme korviksenreikää, ja oikeassa kaksi plus rustokorvis.

Sitten täytyy päästä vähän hehkuttamaan. Kuvassa näkyvät farkut ovat nimittäin kirpputorilta. Ennen en edes vaivautunut sovittamaan toisten vanhoja farkkuja kirpputoreilla, mutta nämä olivat jotenkin kutsuvat. Ne oli jätetty väärään hyllyyn, ja päätin sovittaa niitä mukavasta kolmenkymmenen asteen helteestä huolimatta. Ne sopivat täydellisesti (kunhan en liho :P ), niissä ei ollut mitään käytön merkkejä, ja hintakin oli huimat kolme euroa. Paita on muuten myös kirppikseltä. :)
Palatkaamme kynsiin, mutta jatkakaamme kirpputoreista. Seuraavassa kuvassa näette viimeisimmän kirppislöytöni, jos virtahevon muotoista maljakkoa ei lasketa.
Kävipä niin, että eräällä vanhalla miehellä oli sälälaatikko, jonka pohjalta löysin lasten tekokynsiä. Armottoman tinkimisen jälkeen sain nuo viisi rinkulaa itselleni kolmellakymmenellä sentillä. Kotona spreijasin ne valkoisiksi, jonka jälkeen tein niistä itselleni kynsilakkavärikartan. Niistä näkyy yhdellä silmäyksellä kaikki omistamani kynsilakat, ja on helppo katsoa, mikä väri sopii vaikka johonkin vaatteeseen, tai mitkä sopivat toisiinsa. Opin tosin sen, että kynsilakka sulattaa spray-maalin. :D
Viimeiseksi pistän pienen loppukevennyksen. Kävin siskoni kanssa IKEAssa katselemassa viime viikolla. Meiltä on sinne matkaa alle kaksikymmentä kilometriä, joten vierailemme siellä aika usein. Joka tapauksessa, tämän vuoden kangasmallistossa on ihania kankaita, ja tämä saa aina hymyilemään. Orava vaanii häkkilintua juustohöylä kädessään? :D
Ensi viikolla laitan näytille joitain heinäkuun aikana ottamiani kuvia, ja kenties esittelen uudet lakkauksetkin. Nämä ei näytä enää kovin kauniilta timanttien tiputtua ja lakan murennuttua. :P