Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaulakorut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaulakorut. Näytä kaikki tekstit

25. kesäkuuta 2013

Puhtaalta pöydältä.

On se hyvä, kun on välillä juhlat, niin on pakko siivota vähän perusteellisemmin. Ja sen jälkeen on virkistävää aloittaa "puhtaalta pöydältä". Minä siis siivosin (kun oli pakko) korttitarvikkeet askartelupöydältä ja enkä niitä siihen enää sitten levitellytkään uudestaan vaan otin esille ... tadaa ...  koruilutarvikkeet.

Tarttis olla kaksi (tai oikeastaan kolme) pöytää, joihin saisi levitellä kolmet ERI tarvikkeet, kortti-, koru- ja ompelutarvikkeet, joissa tavarat olisivat valmiina leväällään, kun inspiraatio iskee. Todellisuudessa minulla kyllä onkin kolme pöytää askartelutiloissa. Työskentelypöytä, joka on aina kaaoksen vallassa. Ompelukonepöytä, jolla on ompelukone ja saumuri sekä sekalaista käsistä pois heitettyä tavaraa. Sekä iso pirttipöytä, jonka on tarkoitus olla vapaana milloin mitäkin käyttötarkoitusta varten mutta mikä todellisuudessa on yleensä vähintään puolillaan minun askartelutarvikkeita. Onnistun hyvin levittelemään kulloinkin innoituksen lähteenä olevan yhden harrastuksen välineet ja tarvikkeet ympäriinsä kaikille pöydille ja vielä vähän tuoleille sekä lattialle. HUH, kuulostaa hurjalta ja voin taata, että myös näyttää hurjalta pahimmillaan. Niin, että minkähänlainen sekasorto sitten vallitsisi, jos leväällään olisi 2-3 eri harrastuksen tavarat. HUI KAUHISTUS!
Ööööö...mutta jos ja kun oikein rehelliseksi heittäydyn, on sellainenkin tilanne ehkä joskus päässyt käymään.

No niin, työtilojen järjestyksestä viis, pääasia on, että tiedän missä mitäkin on (ainakin suurinpiirtein) ja että ne ovat nopeasti saatavilla. Tällaisia helmiä oli nopeasti ja helposti saatavilla, kun eilen illalla aloitin pitkästä aikaa "puhtaalta pöydältä". Tällä kaulakorulla lähdetään etenemään taas kohti kaaosta. Ei paha aloitus :)




Laitetaan nyt vielä tämä kuva askartelupöydästäni, jonka otin sen ollessa siisti. Vaikka te kyllä tietysti haluaisitte nähdä kuvan siitä sellaisena kuin se on normaalisti, kaaostilassa :D Se olisi varmasti paljon mielenkiintoisempi.


Kuvitelkaa tämä pöytä nyt sitten täyteen ja kukkuralleen tavaraa. Samoin edustalla oleva tuoli sekä vasemmalla pilkahtava pöytä ja penkki täyteen tavaraa ja vielä lattialle roskakorin ohi lentänyttä paperisilppua ja muuta askartelusta syntyvää roskaa. Suunassa mistä kuva on otettu, sijaitsee ompelupöytä, joka siis myös on täynnä sitä roinaa.

30. toukokuuta 2011

Mekon olkaimesta se lähti.

Heippulis kaikille pitkästä aikaa :)

Viimeksi tänne kirjoitellessa oli vielä lunta ja jäätä ja pakkasta. Ja nyt hyttyset ja kärpäset ovat heränneet koloistaan ja lätäköistään meitä härnäämään. Jipii, kesäkuu on ihan nurkan takana. Eiköhän tämä vesisadekin välillä hellitä ;)

Jonkin sortin kevätväsymys lamaannutti askarteluinnostuksen taannoin. Ja nykyään puutarhahommat vievät voiton kilpailussa "mihin käytän vapaa-aikani"-kisassa. Mutta nyt näin sateisena ja kylmänä viikonloppuna oli ihan virkistävää puuhata välillä askartelupöydän ääressä.

Melkoista päänvaivaa tuotti koru, jonka piti sopia tietyn mekon kanssa. Hyvin vaaleansävyinen mekko tarvitsi jotain kaunista ja herkkää seurakseen. Sain värimalliksi mekon olkaimen, jossa oli kullanväriset kiinnittimet. Siitä se ajatus sitten lähti......















16. marraskuuta 2010

Sinistä helyä kaulalle.

Tässä pari pitkää kaulakorua sinisestä tykkääville.
Ylemässä korussa sodaliittia, sinistä pitsiakaattia ja lamppuhelmiä. Ketju hopeanväristä metallia.


















Tässä korussa sekaisin lasia, puuta, muovia ja metallia.

11. marraskuuta 2010

Viekoittelevat kivet.

Katsastelin Seinäjoen Käsityömessuilla Helmiliinan kivihelmitarjontaa ja nämä turkoosinsävyiset kivet iskivät minulle viekoittelevasti silmää ja minä jäin niiden lumoihin välittömästi. Siitä me sitten yhdessä jatkoimme matkaa meille kotio ja loput varmaan arvaattekin. Aikamme siinä toisiamme katseltua, ryhdyimme tositoimiin. Ja tässä on sitten tulos.



















Siinä ihastuksen huumassa, en älynnyt kysyä edes niiden nimeä. En tiedä ovatko ne "aitoja" vai värjättyjä, mutta kiveä ne ainakin ovat. Olisko jotain jaspista, kenties. Nyt odotan sopivaa tilaisuutta, jolloin ripustan ne kaulaani ja näyttäydymme julkisesti yhdessä.
Että näin ;D

10. marraskuuta 2010

Aurinkoa ja kahvia!

Tästä korusta halusin tehdä suht simppelin, jossa itse kivet ovat pääosassa. Aurinkokivi ja kahvijaspis sopii hyvin yhteen. Aurinkokivi saa loistaa tumman jaspiksen rinnalla ja kahvijaspis antaa tähän koruun vaihtelua ja "syvyyttä". Kahvijaspis on mielestäni aivan "törkeen" magee kivi. Vaikka se vähän kauempaa katsottuna näyttää vain tummalta möhkäleeltä, on se  lähempää tarkasteltuna todella kaunis ja herkullinen kivi. Nämä mun kahvijaspikset on valitettavasti halvempaa sorttia ja kivien laatu ei välttämättä tuo esiin, parhaalla mahdollisella tavalla, näitä mainitsemiani kauniita ominaisuuksia. Ison pisaranmallisen kiviriipuksen nimeä en muista. Samoin sen yläpuolella olevan litteän, pyöreän kiven nimestä ei ole tietoa.

8. marraskuuta 2010

Aineiden sekakäyttöä ;D

Karneolia, säröakaattia ja lamppuhelmiä valitsin tähän oranssinsävyiseen koruun. Lisänä akryylihelmiä ja metalliosia. Pitkä malli taasen.

















Koruja tehdessä, pidin kauan periaatteena, että kivihelmiä ja muovia tai muuta rihkamaa en yhdistä. Mutta nyt olen antamassa periksi. Eivät korujani ostaneet ole olleet kovin kiinnostuneista, mistä materiaaleista koruni on tehty. Pääasia on ollut, että koru on ollut hyvännäköinen ja värinen sekä vaatteisiin sopiva. Ja että hinta on kohdallaan ;)
Toki edelleen koruihanteeni on, että se on tehty ainoastaan korukivistä ja hopeasta. Mutta tavallisiin arki- ja pukeutumiskoruihin "aineiden sekakäyttö" sopii mielestäni vallan mainiosti ;D

6. marraskuuta 2010

Sininen hetki.

Varasin pöydän joulumyyjäisistä! Ja nyt on korunvääntö ollut hurjaa. Ei oikein edes kerkiä blogia päivittämään. Tosin olen myös odotellut valoisaa kuvaushetkeä ja tänään ilma vihdoinkin sattui kirkastumaan sopivaan aikaan, että kerkesin nappaamaan muutaman kuvan.















Kokeilin peilin päällä kuvaamista. Onhan se kaunista. Mutta tavakseni on tullut kuvata korut valkoisen paperin päällä niin, että katsoja saisi selkeän käsityksen millaisesta korusta on kyse.
Tässä korussa on käytetty lasi- ja metallihelmiä ja nikkelinvärisiä metalliosia. Pitkä malli.

1. marraskuuta 2010

Pään yli ja vatsan päälle ;)

Uusi punainen paita tarvitsi piiiiiitkän kaulakorun kaverikseen. Ajatus iti päässä pari päivää ja tänään vaihdoin työpöydällä korttitilpehöörit korutilpehööreihin. Ja se kannatti. Kolme uutta pitkää kaulakorua valmistui. Tämä kuvassa oleva ei ole se minkä tein uutta paitaani varten. Tämä sai alkunsa, kun löysin nuo puna-hopeiset isot lasipallot uusimpien helmiostosten jemmasta. Pallot ovat lähes 2 cm halkaisijaltaan. Tämä on siis reilusti pään yli menevä ja vatsan päälle ulottuva malli.






















On aika hyvännäköinen kaulassa. Toisinsanoen olen oikein tyytväinen tähän. Harmi ettei tämä kuvassa näytä ollenkaan niin kivalta.
Koska tämä ei ole kortti, osallistun tällä p*skikseen #63.

17. heinäkuuta 2010

Koruilupuuska.

Eksyin surffaillessa ihastelemaan ihania korukiviä ja -tilpehöörejä. Ja eipä ihme, että koruilupuuska iski päälle melkein samantien. Yläkerran kuumuus ei haitannut tällä kertaa yhtään, kun aloin penkomaan helmivarastoja.
Keväällä löysin eurolla kaulakorun, jossa oli IHANA perhonen. Sen otin nyt työpöydälle eteeni ja aloin etsimään perhoselle kavereita. Lukko ja jatkoketju ovat samasta kirpparikorusta, mutta muut osat ovat omasta varastosta.

15. maaliskuuta 2010

Jämähelmistä kaverit.

Nämä lamppuhelmet ostin, kun näyttivät niin kauniilta. Mutta enpä ostaessani yhtään ajatellut, mitä niiden seuraksi laittaisin. Ja niinpä taas kesti kauan hakea sopivia kumppaneita. Jämähelmistä lopulta kaverit löytyivät :)

Uusi kivituttavuus - obsidiaani.

Sateenkaariobsidiaani on minulle uusi kivituttavuus. Ensin se näytti vain tavalliselta mustalta kiveltä. Mutta voi kuinka kaunis se onkaan, kun sitä vähän pyörittelee ja valo heijastelee kivestä. Obsidiaanin seuraksi laitoin valkoista jadea.
Olen muuten jäänyt tähän korumalliin jumiin. Mielikuvitus on ihan hukassa, kun koitan jotain muuta mallia suunnitella. Mutta kun tämä toimii kaulalla niin hyvin. On kivannäköinen ja mikä hienointa, koru pysyy hyvin paikallaan riipusosan ansiosta.

Aurinkokivimöllyskät.

Olen ollut niin kortintekolumouksen vallassa, että korujenteko on ihan jäänyt unholaan. Mutta onneksi minulta tilattiin koru ja jouduin kaivelemaan helmet esille. Korun suunnittelu ja teko tuntui pitkästä aikaa niin mukavalta, että tein siinä sitten peräkkäin neljä korua. Tilauskorun jätin vielä puolivalmiiksi, sovittelun ja mahdollisten muutosten takia.

Nämä aurinkokivimöllyskät ovat odottaneet työpöydällä seuralaista. Millään en ole saanut mitään sopimaan niiden seuraksi. Epätoivoissani sovitin sitten noita hailakanvärisiä simpukankuorihelmiä möllysköideni viereen ja ...tadaa...seuralaiset löytyivät. Luulin jo noiden simpukankuorihelmien olevan virheostos, kun ovat pyörineet niiiiiiin kauan laatikon pohjalla.

8. helmikuuta 2010

Vähän rouheampaa.

Tässä olisi vähän rouheampaa ja maanläheisempää kiveä. Laavakiveä ja jotain, minkä nimeä en muista. Piristysruiskeena tässä kuitenkin nuo vihreät siemenhelmet.

22. tammikuuta 2010

Urakka.

Pikkumiehen sairastellessa olen koittanut keittiönpöydän vieressä tehdä urakalla näitä nauhakoruja. Jos saisin vaikka varastoja vähän pienemmiksi. Saisin sitten ostaa lisää ;D
Yksinkertaista, mutta väreillä kikkailemalla näistä saapi ihan hauskoja.


















21. tammikuuta 2010

Vaivatonta :)

Viime keväänä tilasin edullisesti ison kasan erivärisiä ja kokoisia keramiikkahelmiä TotallyBeadsista. Niistä ja mikrokuitunauhasta saa nopsasti valmista. Malli on sen verran pitkä, ettei tarvitse lukkoa ollenkaan. Vaivatonta, sekä tekijälle että käyttäjälle ;)
















20. tammikuuta 2010

Purppuraa ja pinkkiä.

Purppuranvärisiä lasihelmiä ja makeanvedenhelmiä höystettynä lasi- ja siemenhelmillä. S'il vous plaît :)























Olettaisin näiden isojen pyöreiden helmien olevan värjättyä jadea. Helmet on jälleen valinnut tyttäreni ja kesti kauan ennen kuin sain niistä tehtyä mitään. Väri kun ei sovi minun habitukseeni ollenkaan. Mukana ruusukvartsia ja helmiäis- ja metallihelmiä. Tehdessäni arvelin korusta tulevan liian vaaleanpunainen ja prinsessamainen ällötys. Mutta ei siitä niin paha tullutkaan...tai no ehkä sittenkin........en tiedä. Katsokaa itse!


19. tammikuuta 2010

Tykkään labradoriitista!

Täytyy myöntää, tykkään tästä kivestä paljon. Tässä sitä koruvaijerissa seuranaan jälleen makeanvedenhelmiä, hopeaa, siemenhelmiä ja onpa yksi Swarovskikin eksynyt sinne.

18. tammikuuta 2010

Labradoriittia.

Pikku miehen yskiessä, äiti väänteli hopeaa ja lisäsi joukkoon labradoriittia ja makeanvedenhelmiä.


17. tammikuuta 2010

Rodoniittia tytölle.

Nämä pyöreät rodoniittihelmet tytär valitsi kesällä HelmiQ:sta. Riipuksen iso kantikas helmi on jostain ulkolaisesta kaupasta ja se oli mielestäni niin ruma, etten ajatellut käyttäväni sitä koskaan. Mutta tuossa se nyt on kuitenkin.


LinkWithin

Related Posts with Thumbnails