Terhi Tarkiainen: Pure mua

Bongasin kirjan jonkun blogista ja ymmärsin heti, että tässä on kirja makuuni. Vampyyrikirjat ovat olleet suosikkieni joukossa jo pitkään samoin kuin myös kaikenlainen romanttinen hömppä. Joten mikä parempaa kuin ne yhdessä ja vielä uudella tvistillä ja vielä parempaa suomalaiselta kirjailijalta. Odotukset olivat siis äärettömän korkealla tämän kirjan suhteen. Ja miten kävi, no tosi hyvin. Eilen mainitsin poikenneeni kirjastossa ja silloin hain juuri tämän varaukseni ja nyt noin vuorokautta myöhemmin myhäilen tyytyväisyyttäni luettuani kirjan tai oikeastaan ahmittuani. 

Anna saa syntymäpäivälahjaksi vanhemmiltaan vampyyrin, Vladin. Annan ja vanhempien suhde on hankala ja lahja ei sitä helpota. Anna on suomenruotsalaista vanhaa sukua, joka tuntee arvonsa. Tämä luo mukavan ristiriidan kirjan tapahtumien välille. Tietyllä tavalla kirjassa on paljon stereotypioita, joita niiden väliset ristiriidat korostavat ja tekevät kirjasta omalla tavallaan todella hauskan. Epäonnistuessaan kirja olisi ollut täynnä myötähäpeää, mutta onneksi kirjailija osaa pitää langat käsissään.

Vampyyrit ovat kirjassa yläluokan uusi leikkikalu. Elävä kuollut, jolle saa tehdä mitä haluaa. Käyttää täysin omien fantasioidensa kohteena. Anna on kuitenkin toista maata, eikä halua kohdella toista elävää orjan tavoin. Ihmisoikeudet kuuluvat myös vampyyreille. 

Anna on vanhempiensa mielestä epäonnistunut elämässään; ei ole miestä, ei ammattia, opiskelut ovat kesken jne. Anna on tavallaan tyytynyt kohtaloonsa. Kiltti tyttö, joka ottaa vastaan kaiken mitä annetaan, kaiken negatiivisenkin. Kiltti tyttö on kiltti vain tiettyyn rajaan ja sen jälkseen kiltin tytön kosto onkin karmeaa katseltavaa. Päästäänkö kirjassa kostoon asti, onkin eri asia, mutta ainakin Anna löytää itsestään uusia puolia ja rohkeutta.

Pidin kirjasta, pidin kovasti. En ehkä nauranut ääneen, kuten kommentti kirjan kannessa sanoo, mutta huomasin hymyileväni ja ahmivan sivuja kiihtyvällä tahdilla. Vähän olin ajatellut kirjassa olevan eroottisluonteista kuvausta enemmän kuin siinä oli, mutta oikeastaan hyvä näin. Kirja ei ollut ylilatautunut ja sopivat pienet hetket sopivat tarinaan todella hyvin. 

Osittain kirja toi mieleen Johanna Sinisalon loistavan Ennen päivänlaskua ei voi -kirjan, mutta vain tietyissä yksityiskohdissa ja maagisen realismin häivähdyksissä. Tämä kirja on kuitenkin pääasiassa viihdyttävä, toki ajatuksia herää, mutta ei siinä mittakaavassa kuin Sinisalon kirjan luettua. 

Nyt vaan odottamaan kirjailijan seuraavaa tuotosta, millaiseen maailmaan hän viekään. Suosittelen aidosti kaikille vampyyreista pitäville tai vaan jotain erilaista haluaville.

Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa

Pois tällaiset koukuttavat yli 500 sivuiset kirjat. Luin eilen liian myöhään, pääsin vain sivulle 340. Tänään maltoin tuskin odottaa, että pääsin töistä kotiin. Kaikki tämä kirjan vuoksi, joka ei loppujen lopuksi edes ollut mikään kovinkaan kummoinen, mutta hyvänen aika kuinka koukuttava.

Violetin kaappaa Lontoosta vampyyri Kaspar, joka on vampyyrikuninkaallinen. Violetista tulee vampyyrien panttivanki. Kirja sisältää muutamia melko rankkoja melkein raiskauskuvauksia, mikä hämmentää, kun tietää kirjoittajan olleen 14 vuotias kirjan alvoittaessaan ja nytkin vielä alle 20. Sinänsä teos ei ole seksuaalinen. Vampyyrit kuvataan melko stereotypisesti aina romanialaisia sukujuuria myöten. Siinä kirja ei tuo mitään uutta genreen. Myös kirjan inspiraatio Romeo ja Julia on esillä jopa ärsyttävän alleviivatusti, taas hyvin tuttua vastaavista teoksista. Omanlaistaan kirjassa on maailma, joka paljastuu hyvinkin hitaasti kirjan edetessä ja jää loppujen lopuksi vielä hyvin hämäräksi. 

Kirjan kieli oli palkoin harvinaisen ärsyttävää, etenkin kun Kaspar kutsui Violetia "typyksi". Kuka käyttää sellaista kieltä??? Onko kyse huonosta suomennoksesta vai onko alkuperäisessä myös yhtä ärsyttävä kielikuva, se jää minulle vielä hämäräksi. 

On kuitenkin vaikea uskoa, että kirjailija on näinkin nuori osittain pervojen kohtausten vuoksi, mutta myös sen vuoksi, että kirja on kaikista stereotypioistaan huolimatta hyvin omalaatuinen. Itse en ainakaan ole vastaavankaltaista lukenut.

Kirjalle on jo tekeillä jatko-osa, sitä en tiedä ryntäänkö kirjastoon sitä varaamaan. Ehkä, jos tapaamme hyllyllä, saatan siepata mukaani. 

Ihanaa oli kuitenkin, että olin koukussa. Ei ole ihanampaa fiilistä kuin koukuttua täysin johonkin kirjaan. 

Charlaine Harris: Veren sitomat

Uusin suomennettu Sookie ja taas pohdin koko lukemisen ajan, että ei jaksa. Tuntui, että mitään uutta ei enää tapahdu tai että asiat junnaavat paikallaan. Uusia yliksiä ilmestyi ja vanhoja poistui, vähän liikaa alkaa pyöriä Sookien ympärillä minun makuuni. Tiedän kuitenkin, että tulen lukemaan myös tulevat kirjat pohtien kuitenkin varmaan tuota samaa asiaa.

Lukeminen oli lisäksi hidasta, sillä jotenkin en vain päässyt uppoutumaan kirjan tapahtumiin. Kuten jo aiemmin on käynyt selviksi, niin Eric on ehdoton suosikkini ja vaikka Eric olikin kirjassa aika suuressa roolissa, en saanut kirjasta otetta. Tuntui, että aivan liikaa tapahtui Quinn, isoisä, ihmissudet ja kaikki muu. Katarinan jälkimainingit, jotka vaikuttivat sekä vampyyrien että normaali ihmisten elämään. 

Olo on vähän pettynyt. Olin taas odottanut liikoja, vaikka osiin odotuksistani vastattiinkin, niin jotenkin vain kaikki etenee niin hitaasti, mutta toisaalta liian paljon tapahtuu. Jotenkin en edes keksi mitään kirjoitettavaa, sillä kirja ei tehnyt juurikaan vaikutusta tai jättänyt mitään kovinkaan syvää muistijälkeä. Tulipa luettua.

Charlaine Harris: Pahan veren valtakunta

Olen päättänyt olla kirjaston armoilla näiden Sookie –kirjojen suhteen ja laitoinkin hyvissä ajoin ennen kirjan ilmestymistä nimeni varauslistaan, en ollut suinkaan ensimmäinen. Täytyy kyllä jälleen kiittää tätä Satakunnan kirjastosysteemiä, se toimii mielestäni oikein hyvin sekä Porin sisäisenä että koko Satakirjastojen suhteen.

Kun aloittaa Sookie –romaanin lukemisen, tietää mitä saa. Ainakin tähän asti ei ole joutunut pettymään, enkä pettynyt tähänkään kirjaan, vaikka paikoin vampyyrien suurseminaari ei nyt tuntunut täysin kiinnostavalta. Kirjassa Sookie palkataan kuningattaren avuksi suureen vampyyrien seminaariin tai tapaamiseen. Mukaan matkustavat toki Eric ja Bill ja myös Quinn häilyy taustalla. Sookien ja Quinnin suhde saa viime silauksensa ja kiihkoa ei heidän väliltään puutu. Myös Eric on taas niin ihana, että ai että…

Jos nyt sekavasta juoniselostuksestani jotain pitää saada irti, on se, että sellainen ihan hyvä Sookie –kirja on kyseessä. Pohdinkin tätä lukiessa, että tosi hyvin on Harris saanut kirjoitettua kirjansa, kun tässä seitsemännessäkään ei vielä kyllästy aiheeseen. Jotain uutta juonnetta tulee koko ajan. Asioita on pohdittu eteenpäin selkeästi ja kokonaiskuva täsmentyy ja sumentuu sillä tavoin sopivasti. Sookie itsessään on hyvin kirjoitettu hahmo, josta löytyy eri ulottuvuuksia ja on hyvin sellainen samaistuttava. Pidän siis kovasti.

Ainut, mikä nyt pikkaisen häiritsi, oli kirjan nimi. Tavallaan se ei sovi lainkaan kirjan sisältöön. Tämä on jotenkin yleistä etenkin näissä nopeasti suomennettavissa paranormaalikirjoissa ja romanttisissa kirjoissa. Häiritsee jonkin aikaa, mutta menee ohi, jos kirja on hyvä.

Käsittääkseni toinenkin suomennos ilmestyy vielä tänä vuonna. Jaksan sitä odottaa oikein hyvin, mutta laitan kyllä taas ajoissa varaukseen. 

P.C. Cast & Kristin Cast: Vainottu

No, hohhoijaa. Kirjan takakannessa lukee kirjan olevan koukuttavampi kuin aiemmin, no, ei ollut. Kirjan lukeminen oli yhtä tervanjuontia, mutta loppuun sain, enkä kyllä ihan heti aio palata sarjan pariin.

Kirjahan on viides osa Yön talo -sarjaa. Kaikki kirjat rakentuvat samalla tavoin. Zoey tuntuu rakastuvat joka kirjassa uuteen poikaan, niin tässäkin. Se alkaa suorastaan ärsyttää jo. Samoin ärsyttää teennäinen puhekieli. Se on ärsyttänyt ensimmäisestä kirjasta lähtien, mutta tässä kirjassa tuli jo sellainen yliärsytysefekti, mikä esti lukemista hyvin pitkään.

Tarina itsessään on kovin heppoinen, vaikka yhdistääkin kiinnostavastikin intiaanilegendoja ja vampyyrimytologiaa, kovin loppuunkalutulta alkoi tuokin kiinnostavuus tuntua tässä viidennessä kirjassa. Saman tarinan käyttö on myös ärsyttävää, samaa tarinaa jatketaan, laajennetaan ja monimutkaistetaan ja tässä kirjassa kaikki tuntuu olevan jo ihan liikaa. Liikaa toistoa, liikaa juonia, liikaa kaikkea.

Jotenkin on sellainen rahastuksen maku tässä, valitettavasti. Näitä paranormaaleja romaaneja nuorille tuntuu sikiävän koko ajan ja täytyy myöntää, että laatu ei aina ole kovin loistavaa. Toisaalta laadukkaampia löytyy, joita ei taas ole käännetty. En haluaisi olla valitsemassa käännettäviä kirjoja.

Täysin turhanpäiväinen lukukokemus, oikeastaan harmittaa, että sitkeästi luin kirjan loppuun, aivan kuin se olisi jokin meriitti. Pitäisi vain luottaa omaan vaistoonsa ja jättää kesken, jos siltä tuntuu.

En suosittele kuin niille, joilla on pakottava tarve lukea vaikka väkisin kaikki sarjan kirjat ja jotka ihan oikeasti pitävät sarjasta ihan tosi paljon.

Alyxandra Harvey: My love lies bleeding

Paljonpa olen pyörinyt oman kaupungin pääkirjastossa, kun vasta nyt bongasin nuorten osastolta englanninkielisten kirjojen hyllyn, jossa oli melkoisesti näitä pararomantiikka –kirjoja. Toisaalta puolustukseni voi sanoa, että yleensä olen aikuisten osastolla. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan.

Tämä kirja valikoitui vain ja ainoastaan nimensä ansiosta kassiini. En tainnut sen enempää edes lueskella takakantta, mikä oli jälleen hyvä ratkaisu, sillä takakansi ei inspiroinut ihan hirveästi lukemaan ja mistä olisikaan taas jäänyt paitsi. Alkaa jo mietityttää, että pitäisikö lainata kirjoja, joiden takakansi on täysin mitäänsanomaton jopa luotaantyöntävä, sillä niin usein takakansi kertoo aivan toista kuin sisältö. Tässä tapauksessa sisältö nyt oli kuitenkin pararomantiikkaa, mutta muutoin…

Kirja kertoo siis, ylläri, vampyyreista. Vampyyreistä, koska heitä ole tieteellisesti todettu olevan oikeasti olemassa, voi kirjoittaa mielikuvituksensa mukaan. Tässä kirjassa vampyyrit olivat taas hieman erilaisia kuin muissa, vaikka selkeitä yhteneväisyyksiä toki löytyi. Uutta oli tässä kuitenkin vampyyrien viholliset, joka olivat järjestäytyneet muutamaksi suhteellisen monimutkaiseksikin järjestöksi. En lähde niitä sen enempää tässä aukaisemaan, sillä jäivät osittain minullekin hämäriksi.

Tiedättehän, että on kirjoja, jotka imaisevat mukaansa ensimmäisistä lauseista lähtien. On kirjoja, joita pitää lukea muutama kymmenen sivua ennen kuin ne koukuttavat ja on kirjoja, jotka imaisevat mukaansa vasta, kun kirja on luettu ja tajuaa lukeneensa jotain erinomaista. Tietenkin on vielä kirjoja, jotka eivät imaise mukanaan koko aikana ja jotka jäävätkin helposti kesken. Pitkän alustuksen jälkeen voin sanoa, että jostain kumman syystä, mitä itsekin ihmettelen, tämä kirja kuului ensimmäiseen kategoriaan. Olin koukussa ensimmäisen sivun jälkeen, vaikka näin jälkikäteen ajatellen kirjassa ei ollut mitään ihmeellistä, se oli ja on hyvin tyypillinen nuorille aikuisille suunnattu pararomanttinen teos.

Jos nyt sitten päästäisiin jo itse kirjaan. Kirja kertoo Solangesta ja Lucysta. Solange kuuluu vanhaan vampyyrisukuun ja on pian täyttävä 16 vuotta ja tällöin vampyyrit kokevat ns. verenvaihdon ja heistä tulee vasta oikeasti vampyyreitä. Lucy on taas ihminen ja Solangen paras ystävä lapsuudesta saakka. Hänellä ei ole mitään ihmevoimia, vaan on aivan tavallinen 16 -vuotias tyttö. Solange kuuluu siis vanhaan vampyyrisukuun ja hänellä on useita komeita veljiä. Solange on ainut tyttövampyyri, joka on syntynyt pitkiin aikoihin, jos ikinä ja siksi hänen perässään ovat nykyinen vampyyrien kuningatar, vampyyrien vihaajat ja pari muutakin salaseuraa. Kirja kertoo tapahtumista juuri ennen Solangen 16. syntymäpäivää, kun hänet siepataan. Se ehkä nyt juonesta enempää paljastamatta, sillä lukeminen kannattaa tämänkin kirjan kohdalla.

Käsittääkseni kirjaa ei ole suomennettu, mikä on sinänsä harmi. Kirjan kieli ei ole kuitenkaan kovinkaan monimutkaista ja kuten jo todettu, se on erittäin mukaansatempaavaa. Innostuin jopa niin paljon kirjasta, että jo ennen sen loppumista tsekkasin kirjastosta, olisiko näitä enempää, mutta ei ollut. Nettikaupasta kyllä saisi, mutta hinta oli melkoinen, jos koko sarjan tilaisi. Lisäksi kirjailijan kotisivuilta bongasin vielä muitakin hyvin kiinnostavanoloisia kirjoja. Onneksi muistin vähälle käytölle unohtuneen Kindleni, johon sain lisää hyvää luettavaa erittäin edullisesti mukaan lukien sivuilta löytyvän Haunting Violetin, joka vaikuttaa kiinnostavalta.

Erittäin kiinnostava uusi tuttavuus, jonka en anna jäädä vieraaksi tulevaisuudessakaan. Lämpimät suosittelut kaikille pararomantiikan ystäville, jotka eivät anna käsitteen teini häiritä, sillä siitä huolimatta kirjassa oli kiihkoa ;)

P.C.Cast & Kristin Cast: Petetty

Kirja kuuluu Yön talo -sarjaan ja on sarjan toinen osa. Luin ensimmäisen osan varmaan noin vuosi sitten ja se oli mielestäni ihan kiva. En näitä jatko-osia ihan kauhealla innolla ole metsästänyt, mutta kun kirjastossa osuivat silmiin, niin pakkohan se oli lainata.

Tarina sijoittuu Yön taloon, joka on merkityille, tuleville vampyyreille tarkoitettu koulu. Täällä he oppivat tavoille ja valmistautuvat muutokseensa. Kaikkea kummallista ja kauheaa tapahtuu tietenkin. Pääosassa on Zoey, tyttö, jolla on erityisiä ominaisuuksia. Hänellä on myös monta poikaa kuvioissa. Hyvin tyypillistä romantiikkaa ja teiniangstia, mutta ihan kivasti kirjoitettuna.

Sarja on mielestäni ihan kiva, niin tämäkin kirja. Kirja on nopea lukea ja ihan suhteellisen kiehtova. Viittaukset elokuviin ovat mukavia, kuten myös julkisuuden henkilöihin. Vähän erilainen vampyyrikirjasarja, jossa on ehkä hitunen Harry Potteria.

J.R.Ward: Sitomaton rakastaja

Tässä kirjassa on huonoa vain nimi. Toki nimi tulee suorana käännöksenä englannista, mutta jotenkin tuo sitomaton on vain mielestäni huonoa suomea. Pieni kielipoliisi heräsi jo kirjaa tilatessa.

Viides kirja Mustan Tikarin Veljeskunnasta vie taas veljien tarinaa eteenpäin. Tällä kertaa on kyseessä Vishousin tarina. Samaa taattua laatua kuin aikaisemmatkin. Olen tätäkin kirjaa lukenut englanniksi ja täytyy myöntää, että suomennos on jälleen oikein erinomainen (lukuunottamatta tuota nimeä).

Tarinan juonihan näissä on suunnilleen sama. Veljeskunnan jäsen rakastuu, tulee vastoinkäymisiä, mutta lopuksi kaikki on aivan loistavasti. Tässä kirjassa käy toki näin, mutta muutamalla erittäin kiinnostavalla käänteellä höystettynä.

Se, mikä tämän erotti toisista sarjan kirjoista, on lesserien näkökulman puute. Muissa kirjoissahan on kerrottu väliin aina tapahtumia lessereiden puolelta, mutta ei tässä kirjassa, vaikka ne tässäkin vilahtelevat toki. Tavallaan sitä kaipasi, mutta toisaalta oli kiva, kun ei ollut.

Kuuma, seksikäs, synkkä ja romanttinen, siinä ehkä tämänkertaiset adjektiivit kuvaamaan kirjaa. Suosittelut taas kaikille kuuman romantiikan ja vampyyrien ystäville. Sivuja sellaiset 586, mutta aika äkkiä tämän ahmaisi ja haluaa vielä lisää.

Matt Haig: Radleyn perhe

Tätä kirjaa on kehuttu monessa blogissa, joten olihan se pakko pistää varaukseen kirjastosta. Enkä kyllä pettynyt.

Kirja kertoo vampyyriperheestä, joka on pyrkinyt olemaan "normaali" vuosien ajan. Eräs välikohtaus purkaa kuitenkin pystytetyt kulissit. Kirja on kertomus salaisuuksista, oman itsensä hyväksymisestä ja tietenkin rakkaudesta. Rakkaudesta miehen ja naisen sekä vanhempien välillä. Tavallaan vampyyrius on vain kuriositeetti. Tarina voisi olla mistä tahansa perheestä, jolla on salaisuuksia. Yliluonnollinen salaisuus tavallaan vain korostaa muutosta ja itsensä hyväkymistä sellaisena kuin on.

Pidin kirjasta. En nyt ehkä laittaisi parhaimpien ikinä joukkoon, mutta tarina kulki jouhevasti. Hahmot olivat sympaattisia ja uskottavia. Kirja jätti mielenkiinnon kirjailijan muita kirjoja kohtaan, en vielä ole selvittänyt onko muita suomennettuja. Vampyyrius oli ehkä syy, miksi tartuin kirjaan, mutta se ei ollut syy, miksi luin loppuun.

J.R.Ward: Paljastettu rakastaja

Tämä on neljäs kirja sarjassa, jossa kerrotaan Mustan tikarin veljeskunnan vampyyreista. Olen lukenut aiemmat heti ilmestyttyään, niin tämänkin. Ostin tosin myös koko sarjan myös englanniksi, mutta jostain syystä lukeminen pyssäsi juuri tähän kirjaan, enkä näin ihmettelekään. Tämä on selkeästi heikoin kirja neljästä ensimmäisestä.

Kirjasarja on tarkoitettu aikuisille. Se sisältää romantiikkaa, seksiä ja vampyyreja eli aivan valtavan hieno yhdistelmä. Kirjat ovat siis fantasiaa, jossa taistelevat vampyyrit (hyvät) ja lesserit (pahat). Itse olen nyt tyystin koukuttunut fantasiaan, jota en ole vuosiin lukenut sitten teiniaikojen Pimeä nousee -sarjan. Täydellistä pakoa oikeasta elämästä.

Nyt luulen siirtyväni taas takaisin englanninkielisiin tässä sarjassa, sillä seuraavaa suomennosta joutuu jälleen odottamaan varmaankin puolisen vuotta. Koukutus jälleen hyvin toimiva.

Stephenie Meyer: The short second life of Bree Tanner

Olen omistanut tämän kirjan sen englanninkielisestä julkaisusta lähtien, mutta jostain syystä en ole lukenut. Luettuani ihmettelen miksi en ole lukenut aiemmin. Luin tämän siis englanninkielisenä. Kieli itsessään oli oikein mukavaa luettavaa, helppoa. Luen toisaalta melko paljon myös englanniksi, jotta tietynlainen tuntuma säilyy peruskieleen.

Kirja oli todella hyvä. Vaikka kyseessä oli novelli, oli pituutta yli 150 sivua. Tarina oli lopun osalta tuttu Epäilyksestä, joten siitä, miten kirja loppuu, ei ollut mitään epäilystä. Tarinasta jäi muutama häntä roikkumaan, joista saisi kevyesti aloitettua vaikka uuden trilogian, sellainen pikkaisen häiritsee aina.

Kokonaisuutena erittäin viihdyttävä ja mukava lukukokemus. Uppouduin tähän niin, että en kuullut tai nähnyt muuta, se on aina hyvä oire.

Michelle Hauf: Rakas vampyyrini

Mietin ensin, että kehtaanko tätä edes laittaa tänne, mutta kaikki kirjat tai ei mitään.

Ostin tämän täyttääkseni puolentunnin kirjattoman hetken. Nyt, kun on käynnissä lukuputki, ei pysty olemaan lukematta hetkeäkään. Hieman ahdistavaa...

Kirja kuuluu siis Harlequin-sarjaan ja kertoo vampyyrista ja ihmissudesta. Tässä voisi nyt nähdä jonkinlaisen riippuvuussuhteen myös aihepiiriin. Myönnän tämän. Ennen en lukenut mitään vähänkään fantasiaa tai no, en selkeästi suunnistanut fantasian kimppuun. Sen suhteen olen hieman muuttunut.

Kirja oli ihan kiva luettava, sellainen hotkittava. Mitään tyhjää oloa tai ajatusta uudelleenlukemisesta ei jäänyt. Lähinnä sain täyttää tyhjän, kirjattoman hetken. Sellaiseen nämä kirjat kyllä sopivat oikein mainiosti. Joku voisi sanoa, että kaikki lukemani kirjat kuuluvat samaan kastiin, itse en tietenkään myönnä tätä väitettä oikeaksi.

Stephenie Meyer: Aamunkoi

Tämä kirja tuli ahmittua. Yöllä luin liian pitkään ja näin koko loppuyön levottomia ihmissusiunia. Loput luin tänään juniorin tuhnuttaessa päiväunia vieressäni.

Lempikirjani Twilight-saagasta ihan senkin vuoksi, että on kaikkein aikuisin, sekä sisällöltään että kirjoitustyyliltään. Lisäksi tarina loppuu kauniisti tässä kirjassa.

Jälleen luettuani tuli sellainen tyhjä olo. Kuin olisin sanonut hyvästit vanhoille tutuille. Näinhän käy luettuaan tällaisia saaga-tyyppisiä kirjoja tai oikein loistavasti kirjoitetun kirjan jälkeen. Ei voi kuin huokaista ja miettiä, milloin voisi lukea kirjan taas uudelleen. Nämä Twilightit saavat nyt osaltani jäädä ainakin syksyyn asti, jolloin olisi viimeisen elokuvan ensi-ilta, ehkä sitä ennen pitää vähän virkistää muistia vielä.

Millähän tämän tyhjän olon nyt täyttäisi? Millennium -trilogia huutaa kyllä hyllyssä, että lue minut uudelleen. Jos nyt kuitenkin lukisi nuo parit keskeneräiset juoksemasta pois ensin.

Stephenie Meyer: Epäilys

Tähän menikin vähän enemmän aikaa, kun luin vain sängyssä. Muissa huoneissa oli kussakin omat kirjat, joten muitakin tässä on tulossa loppuun piakkoin.

Kirjana Epäilys on hyvä ja vie tarinaa hyvin eteenpäin. Elokuvanakin ihan siedettävä, ainakin parempi kuin Uusikuu, mutta siihenhän ei paljon vaadita.

Se, mikä minua ärsyttää tällaisissa saagoissa, kuten tässä ja vaikka Harry Potterissa, on se, että jatko-osissa aina hieman referoidaan mennyttä, kerrotaan hieman taustoja. Tiedän toki, että se palvelee lukijoita, mutta ei sellaista, joka lukee koko sarjan putkeen.

No, niin Aamunkoi on jo aloitettu. Pari muuta kirjaa loppuvaiheessa. Lukeminen on sitten ihanaa.

Stephenie Meyer: Uusikuu

Jep, jep, toinen Twilight -saagan kirja luettu taas aika monta kertaa. Kirjana tämä on huomattavasti parempi kuin elokuvana. Elokuvissa ylipäätään minua ärsyttää itselle loistavien osien poisjättäminen ja asioiden liiallinen yksinkertaistaminen. Tämä nyt on tietenkin yleistä kirjoista tehdyille elokuville.

Kakkoskirjassa Bellan tarina kehittyy, hän ystävystyy ihmissusi-Jacobin kanssa ja kaipaa Edwardia. Jälleen kerran tällainen keski-iän kynnyksellä oleva nainen pystyy kuitenkin samaistumaan Bellan tunnetiloihin. Itse ainakin pystyn. Rakkaus voi olla niin syvää, että toisesta erossa oleminen tuntuu sydämen katoamisena ja suurena tuskana.

Arvattavasti seuraavana on vuorossa Epäilys. Siitä siis muutaman päivän päästä.

Stephenie Meyer: Houkutus

Niin, uusi vuosi alkoi tutusti. Luin jälleen kerran, ehkä neljättä tai viidettä kertaa houkutuksen. Tiedän kirjan olevan teinihömpötystä, jota tällaisen keski-ikää lähestyvän lukijan ei nyt pitäisi kauheasti ahmia, mutta päinvastoin. Kuulun näihin Twilight -äiteihin. Pidän myös elokuvista, vaikka tunnustan näyttelijätyön olevan niissä suhtellisen surkeaa, mutta so what...

Kirjana Houkutus on ihan ok. Huomattavasti parempi kuin elokuva. Mielenkiintoinen sukellus teiniaivoihin ja romantiikkaan, joka on puhdasta. Kaipa tässä lähiaikoina luen myös kolme muuta saagan kirjaa, joten niistä tullee tännekin jotain. Nyt luvun alla on kuitenkin ihan toinen kirja, jonka bongasin kirjakaupasta. Siitä myöhemmin enemmän.