Danielle Steele: Kotimatka

Ystäväni suositteli tätä kirjaa, joten pakkohan se oli lukea. Koko lukemisen ajan ajattelin, että hitsit, että tuntuu tutulta. Onkohan tästä tehty elokuva tai sarja, ei ollut. Sitten kirjatessani teosta Goodreadsiin huomasin, että olinkin lukenut tämän blogitauon aikana vuonna 2016. Ei ihme, että tuntui tutulta, toisaalta ei ihme, etten muistanut teosta.

Kirja on paikoin todella ahdistava, paikoin todella kömpelö ja ylipäätään melko jähmettynyt tiettyihin sukupuolirooleihin ja stereotypioihin. Sen viesti on kuitenkin tärkeä.

Gabriellen äiti hakkaa tyttöä, kun tämä on pieni. Kyse ei ole pienistä läimäytyksistä vaan todellisesta pahoinpitelystä. Kun Gabrielle on 10 vuotias, äiti jättää tämän nunnaluostariin. Siellä Gabrielle kokee ensimmäisen kerran rakkautta. Gabrielle aikuistuu luostarissa ja päättää jo ruveta nunnaksi, kunnes hän tapaa nuoren papin. Elämä ei tuo Gabriellelle eteen mitään helppoja rasteja, mutta onko hän niin vahva kuin kaikki hänen väittävät olevan.

On tärkeää puhua lasten kokemasta pahoinpitelystä sekä fyysisestä että psyykkisestä. Kirjassa sitä kuvataan paikoin todella ahdistavasti. On tärkeää puuttua yhteiskunnan epäkohtiin, ei saa kääntää katsetta muualle, kun näkee pahaa tapahtuvan. Se nyt ehkä se sanoma.

Olin antanut tälle 2 tähteä vuonna 2016, nyt antaisin ehkä 3. Tavallaan pidin, tavallaan en. Saattaa olla, että käännös oli hieman kökkö, saattaa olla, että alkuperäinenkin on hieman kömpelöä tekstiä.

Ihan ok luettava, nyt yritän muistaa olla lukematta taas uudelleen 7 vuoden päästä.

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta (äänikirja)

En tiedä mitä sanoisin. Ehkä minulle kävi niin kuin kirjassa kerrottiin. Luettuani jään tuijottamaan kantta hämmentynyt hymy huulillani toivoen, että kirja ei olisi päättynyt vielä. Paljon on tästä kirjasta kirjoitettu kehuvia arvioita. Usein ne saavat minut vastahankaan ja näin taisi käydä myös tämän teoksen kanssa. Se on ollut hyllyssäni ilmestymisestä asti, mutta ehkä sen paksuus, keltaisen kirjaston leimat ja ylistävät kommentit ovat saaneet minut unohtamaan sen lukulistaltani. Potiessani suunnatonta kirjakrapulaa päätin kuitenkin viimein tarttua teokseen näin äänikirjana, koska halusin jotain, jonka lukee Jukka Pitkänen ja tämä tuntui riittävän pitkältä kokemukselta hänen kanssaan. Pituus on 21 tuntia ja 52 minuuttia. 

Kirja on monitahoinen, monipolvinen. Se on kirja kirjan sisällä, sisältää kirjoittamisen ohjeistusta, salaisuuksia, historiaa, jännitystä, rakkautta. Paljon kaikkea. Kaikesta voisi syntyä sotku, mutta kirja pysyy kirjoittajan hallinnassa, tarinassa on punainen lanka ja se pitää otteessaan aivan loppuun asti. Itse asiassa mitä pidemmälle kirja eteni, sitä enemmän koukussa olin. 

Harry Quebert on kirjoittamisen opettaja ja yksi Amerikan suurista kirjailijoista. Eräänä päivänä hänen pihaltaan löytyy 15-vuotiaan tytön ruumis ja Harry joutuu syytteeseen tytön murhasta. Lähes kaikki uskovat Harryn syyllisyyteen paitsi Marcus Goldman, Harryn oppilas ja ainut ystävä. Marcus alkaa selvittää, mitä oikeasti tapahtui ja päätyy kirjoittamaan siitä kirjan. 

En oikein tiedä, mitä sanoisin. Kirja teki minuun suuren vaikutuksen. Se innoitti minua kirjoittamaan, se innoitti lukemaan. Se on niin hienosti rakennettu ja hallittu kokonaisuus, että tulee aivan vilunväreet. Se on tarina ystävyydestä ja ikuisesta rakkaudesta. Se on kirjoittamisen ja kirjojen ylistys. Se on tarina Amerikasta, ennakkoluuloista ja syyllisyydestä. 

Kertakaikkiaan upea teos. Mitä tästä opin, kaikkien kehumat kirjat voivat olla myös omaan makuuni loistavia. Yritän siis karttaa luontaista ennakkoluuloani.

Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat

Olen aiemmin lukenut Sadie Jonesin kirjan Kotiinpaluu ja pidin siitä kovasti. Se oli blogittomalla kaudella, joten siitä ei löydy merkintää täältä. Jones on ennen kirjailijaksi ryhtymistään toiminut tv-käsikirjoittajana ja myös elokuvien käsikirjoittajana. Tämä näkyy teoksessa. Se oli paikoittain kuin luotu näyttämölle, estradille tai valkokankaalle. Joka paikassa sattuu asioita samaan aikaan ja jotenkin ne kaikki punoutuvat yhteen. 

Kirja sijoittuu Sternen perheen taloon syrjäisällä Englannin maaseudulla, joskus 1900-luvun alussa. Autoja on jo, mutta ne eivät ole vielä yleisiä. Perheen isäpuoli lähtee Manchesteriin hakemaan rahaa, jotta perhe voisi pelastaa rakkaan talonsa. Muu perhe jää viettämään tyttären Emeraldin syntymäpäiväjuhlia. Tapahtuu kuitenkin ikävä raideonnettomuus lähistöllä ja joukko kolmannen luokan matkustajia evakuoidaan Sternin taloon turvaan. 

Kirja kuvaa hyvin luokkajaon vaikutuksia, kuinka evakuoidut nähdään ensin harmina, jotka voi unohtaa vain jonnekin huoneeseen ilman mitään. Toisaalta se kertoo siitä, kuinka inhimillisyys voittaa kuitenkin monella tasollakin. 

Täytyy myöntää, että luin kirjaa kuin olisin katsonut Downton Abbeyta ja siltä se vähän tuntuikin melkein loppuun asti, kunnes tapahtui hyvin yllättävä käänne. Täytyy myöntää, että kirja oli herkullinen. Kuorrutus oli paras osa ja kirsikka sen päällä kruunasi kaiken. 

Voin suositella kirjaa lämpimästi. Antakaa sen yllättää teidätkin.

Sarri Nironen: Tähdenpeitto

Jotenkin sitä miettii esikoiskirjailijoita, onko heillä suunnaton palo, tarve kertoa tarinansa. Onko tarina vainonnut heitä vai tuleeko se kuin itsestään. Tämä ei nyt mitenkään liity Nirosen kirjaan, kunhan vain pohdin. Tarina on vahva tässä kirjassa. Se on yhtäaikaa surullinen ja toiveikas. Se on hetki elämää.

Kirjassa yhdistyy kahden nuoren tarina hienosti jopa yhdessä lauseessa voidaan viedä kummankin tarinaa eteenpäin. Voisi kuvitella tällaisen olevan sekavaa ja vaikeaa, mutta jostain syystä se toimi ja vieläpä oikein hyvin. Riina ja Joona ovat abiturientteja. He asuvat eri puolilla Helsinkiä. Heidän elämänsä ovat hyvin erilaiset, mutta kummatkin ovat nyt yhdessä elämän käännekohdista.

Tällä kertaa jo parjaamani takakannet osuivat hienosti asian ytimeen, vaikka en sitä heti tajunnut. Nyt on pakko ihan tehdä suora lainaus.

"...kuinka kaikki, mitä on tulossa voi hetkessä muuttua konditionaaliksi."

Itse pidän konditionaalista, mutta en ole koskaan ajatellut sitä näin. Tuo on minusta äärettömän hienosti sanottu ja kirjan luettua sen vasta ymmärtää. Tämä kuuluu siihen kategoriaan kirjoja, jotka jäävät toviksi mieleen ja paljastavat itsestään uusi kerroksia. Kirja ei ole pituudella pilattu, mutta lyhyeen on saatu tunteita ja draamaa.

On jotenkin ahdistavaakin ajatella, että kirjoittaja on vasta 23, mutta hän osaa kuitenkin jäsennellä ajatuksensa näin hienosti. Se on jopa vähän kadehdittavaa. Toivon, että hänestä kuullaan paljon vielä tulevaisuudessa, sillä ainakin minua hänen kirjansa kosketti. Kirja on tosiaan tarina nuorista, mutta asiat, joita siinä käsitellään ovat iästä riippumattomia. Jokainen meistä tuntee samalla tavoin kuin kirjan päähenkilöt.

Mukavaa vaihtelua iänkaikkisella pararomantiikalle, joka tällä hetkellä puskee ulos jokaisesta huokosestani, vaikka tiedänkin pian palaavani sen pariin. Taidan kuitenkin maistella jotain muuta välillä. Mitä, sitä ei taida kukaan vielä tietää. Nironen on kuitenkin erittäin suositeltava luettava.

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

Olin nähnyt tästä tehdystä elokuvasta trailerin ennen lukemista ja jo pelkkä trailer sai kyyneleet silmiin. Niin sai tämä kirjakin.

Kirja kertoo kolmesta nuoresta, joiden elämä on päätetty ennakkoon. Se kertoo takautumien kautta heidän lapsuudestaan, nuoruudestaan, alusta, lopusta ja kaikesta siitä väliltä. Tarina on traaginen, sydäntäsärkevä. Jokainen henkilö on inhimillinen, ei pelkästään hyvä eikä huono, vaan niinkuin aito ihminenkin on. Juuri tämä aitous tekee tarinasta niin surullisen.

En ole Ishiguron kirjoja lukenut aiemmin enkä ole katsonut myöskään elokuvia. Tästä tuli myös sellainen olo, että en halua nähdä elokuvaa, koska kirja itsessään kosketti jotain syvältä. Elokuva kuitenkin laittaisi itkemään heti alusta.

Voin suositella kirjaa. Kokemus on raskas, mutta jotenkin optimistinen, myös ajatuksiaherättävä. En oikein vain osaa juuri luettuani eritellä ajatuksiani.

Chris Cleave: Little Been tarina

Mielenkiintoisesti kirjoitettu kirja, jota oli kehuttu useassa blogissa ja arvosteluissa. Olihan tämä pakko lukea. Vähän aikaa meni, kun jotenkin lukeminen ei maistunut viikkoon pariin, mutta onneksi sain loppuun. Itkeä turautinkin kirjaa lukiessani muutaman kerran.

Kirjassa kielletään tai pyydetään, ettei juonesta kerrottaisi, joten en kerro, tosin se ei ole kauheasti tapaninakaan tässä blogissa. Sen verran kerron kuitenkin, että kirja kertoo Little Beestä ja englantilaisesta perheestä. Little Bee on nigerialainen pakolainen. Tarina voisi olla totta. Kirjan lopussa on useita lähteitä, josta voi päätellä autenttisuutta.

Kirja pistää miettimään, itkettää, naurattaa ja on kaikin puolin oikein hyvä kokemus. En kehu maasta taivaisiin, mutta kyllä tätä suosittelisin muillekin, enkä ihan huonoksi haukkuisi.

Sara Gruen: Vettä elefanteille

Tämä kirja eksyi lukemistooni vain siitä syystä, että Robert Pattinsson tähdittää tästä tehtyä elokuvaa. Elokuva tullee piakkoin ensi-iltaan.

Katua ei valintaa kuitenkaan tarvinnut. Kirja on todella hyvä. Ajankuvaus on loistavaa, aivan kuin itse olisin elänyt kirjan hahmojen mukana.

Kirjassa kertoja on vanhainkodissa ja hän muistelee nuoruuttaan sirkuksessa. Sekä nykyhetkessä että menneisyydessä on omat huolensa ja ongelmansa. Nykyhetki pisti oikeasti miettimään vanhusten kohtelua ja meidän nuorempien vastuuta vanhemmasta sukupolvesta.

Menneisyyden kuvaus 1920-30 -luvun Amerikasta on todella osuva ja hyvin kirjoitettu. Selkeästi näkee huolellisen taustatyön merkityksen. Kirjassa oli myös muutamia historiallisia kuvia, jotka hyvin tukivat tarinaa.

Kaiken kaikkiaan erittäin miellyttävä lukukokemus. Jään mielenkiinnolla odottamaan saavuttaako elokuva yhtään kirjan tunnelmaa. Katsomaan ainakin menen.

Cormac McCarthy: Tie

Tätä kirjaa en siis itse valinnut, mikä teki lukemisesta mielenkiintoisen kokekmuksen. Kirja oli samalla kertaa kauhea, ihana, ahdistava, vapauttava ja kaikkea mahdollista. Lukukokemuksena todella kaunis ja ajatuksiaherättävä.

Kirja tuli uniini, sai minut ahdistuneeksi. En halunnut lukea loppuun, mutta toisaalta oli pakko lukea, jotta saisi kaiken ahdistuksen pois. Loppu on kuitenkin kaunis ja pitkästä aikaa huomasin itkeväni lukiessani. Kirja järkytti, mutta myös toi helpotuksen.

Tiedän, että kirjasta on tehty elokuva, mutta en usko, että haluan katsoa sitä. Lukukokemus oli ainutlaatuinen, että en halua elokuvan pilaavan sitä, huolimatta, että pääosassa on Viggo Morgenstein.

Haluan ja en halua lukea lisää tällaista. Olo on täysin ristiriitainen, ehkä johtuen myös siitä, että laskin kirjan käsistäni vasta muutama minuutti sitten. Nyt pitää ajan antaa tehdä tehtävänsä ja tarttua taas uuteen kirjaan.

Walter Tevis: Musta Kuningatar (Queen's gambit)

Tämä kirja oli ensimmäisiä, joista on jäänyt hyvin selvä muistijälki. Itsekin kylmän sodan varjossa eläneenä pystyn osittain samastumaan kirjassa vallitsevaan olotilaan. Kirja kertoo orpotytöstä, josta kasvaa shakin mestari. Kylmä sota pelaa osaansa kirjassa, jossa shakin suurmestarit ovat neuvostoliittolaisia.Shakkitapahtumat on selitetty niin, että jopa tällainen shakkia täysin osaamaton henkilö pystyy samaistumaan pelaajan asemaan ja jännitykseen. Muistan katsoneeni kirjan luettuani televisiosta shakkia, jota tuolloin tuli Kasparovin ollessa suurjulkkis. Viimein vuosien etsinnän jälkeen löysin kirjan itselleni ja siitä lähtien olen tarttunut kirjaan säännöllisin väliajoin.

Kirja sisältää jännitystä ja hieman romantiikkaakin, mutta on kuitenkin enemmän draamaa ja kerrontaa kuin pelkkää romanttista hömpötystä. Olen yrittänyt tutustua myös muihin Walter Tevis kirjoihin, huonolla lopputuloksella.