John Verdon: Kuolleiden kylä

Uusi John Verdon on aika paikallaan. Eivät nämä viimeisimmät mitään suuria teoksia ole olleet, mutta oikein viihdyttäviä, ihan kuin tämäkin.

Dave Guerneyn entinen työkaveri ottaa yhteyttä ja pyytää tämän apua murhan selvittämiseen. Murhaajaksi epäilty on kuollut mies, joka tuntuu nousseen kuolleista ja tappavan ihmisiä ympäriltään. Murhapaikoille jää satanistia kuvioita ja pian kaikki on jotain muuta kuin mitä ensisilmäyksellä vaikuttaa. Guerneyn taitoja tarvitaan.

Eli hyvin samantyyppinen juoni kuin aiemmissa. Dave tulee ja ratkaisee. Täytyy myöntää, että tämä teos oli jopa paikoin hieman pitkäpiimäinen ja lukeminen tökki useammassa kohdassa. Toki päätelmät on tehty pitäviksi, mutta kuitenkin vähän liian mielikuvituksellista ja sotkuista oli lankojen solmiminen loppujen lopuksi. Luin kuitenkin ahkerasti loppuun.

Jännityskirjan kirjoittaminen on vaikeaa. Miten säilyttää punainen lanka ja myös jännitys loppuun asti. Kuinka monta äkillistä suunnanvaihdosta voi kirjoittaa. Nyt täytyy myöntää, että vaikka punainen lanka säilyi suht selvänä, jännitys ei ihan säilynyt. Suunnanvaihdoksia oli pari liikaa ja muuttujia pari ylimääräistä.

Toki seuraava Guerney, kun ilmestyy, luen sen kuitenkin. Guerney ei ole mitenkään Harry Holen tasoinen, mutta aivan kiinnostava hahmo. Toki hahmoa voisi rakentaa ja kehittää enemmän.

John Verdon: Syntipukki

Olen lukenut kaikki Dave Gurney -kirjat sitä mukaa, kun ovat ilmestyneet. Osasta olen pitänyt, osasta en niin kovasti. Tämä meni onneksi tuohon ensimmäiseen kategoriaan eli pidin kyllä. Dave Gurneyhan on New Yorkin poliisista eläkkeelle jäänyt etsivä, joka sotkeutuu tai sotketaan erilaisiin rikosvyyhteihin ja saa ne ratkaistuksi omalla tavallaan. Kirjoissa on mukana hänen vaimonsa Madeleine, joka on hieman ehkä pihalla olevan oloinen hörhö, mutta ajoittain osaa heittää osuvia arvioita sekä Daven entinen kollega Hardwick, joka on tökerö, mutta lojaali ja omaa huomattavat verkostot.

Tällä kertaa Gurneyta pyydetään avustamaan yleistä syyttäjää lähiseudun pikkukaupunkiin selvittämään tilannetta, joka tuntuu leviävän rotusodaksi. On kuolleita mustia ja kuolleita poliiseja, salaliittoteoriaa, hyviä poliiseja ja ei niin hyviä. Dave ottaa homman vastaan vain joutuakseen erotetuksi, kun hänen mielipiteensä tilanteesta eivät ole saman suuntaiset kuin tutkinnan johtajilla. Dave ei kuitenkaan jätä asiaa sikseen, vaan jatkaa tutkimuksia itsekseen Hardwickin avustuksella ja törmää sellaiseen vyyhtiin, että en aikoihin ole sellaista kirjoissa nähnyt. 

Verdonin kerronta on luontevaa ja kirjat etenevät jännärimäiseen tapaan jättäen aina luvun loppuun ärsyttävän cliffhangerin, jonka seurauksena "vielä yksi luku" -ajattelu on hyvin normaalia. On ihan kiva lukea kirjaa, joka saa tuon efektin, paitsi, jos olet oikeasti ajatellut lukea kirjaa illalla vain luvun pari ennen nukkumaanmenoa. Onneksi tälle oli viikonloppu aikaa.

Edellinen Gurney -jännäri ei saanut minut haltioihini, eikä tämäkään yllättänyt paitsi juonellaan. Se oli hienosti rakennettu, vaikka itselle jäi ainakin pari irtonaista lankaa odottamaan solmimista, ärsyttäviä yksityiskohtia, joihin kiinnitin huomioni, mutta joihin ei palattu. Ehkä ne odottavat seuraavaa kirjaa, ehkä olivat vain umpikujia.

Voin suositella Verdonia jännäreistä pitäville, kannattaa kuitenkin lukea järjestyksessä, sillä viittauksia aiempii tapauksiin on jokaisessa.

John Verdon: Tappakaa Peter Pan

Verdonin aiemmat Guerney-kirjat olen ahminut nopeasti. Tämä tuntui pitkältä ja tahmealta, lukeminen venyikin tuntien sijaan kuukausiksi. Sitkeästi kuitenkin päätin kirjan lukea loppuun ja täytyy myöntää, että loput noin 100 sivua olivat ihan kiinnostavia ja ne tulikin luettua muutamassa päivässä. Kirjassa sivuja on lähes 600. 

Guerney tempautuu mukaan Hardwickin pyynnöstä selvittämään eriskummallista murhaa, josta vankilaan on tuomittu murhatun vaimo. Hardwick on kuitenkin varma, että Kay Spalter ei ole murhannut tai tilannut miehensä murhaa. Kuka sitten onkaan syyllinen... Murhaan liittyy likaiset poliisit, järjestäytynyt rikollisuus ja ahneet sukulaiset. Pian kuitenkin mukaan kuvaan astuu palkkamurhaaja, jota kutsutaan Peter Paniksi. Samalla Guerney joutuu puolustelemaan Madeleinelle toimintatapojaan ja sitä, että asettaa itsensä usein kohteeksi.

Peter Pan on häikäilemätön, tunteeton tappaja, joka tappaa työkseen ja tuntuu nauttivan siitä. Hieman kuluneesti taustalle keksitään vaikea äiti-suhde. Muutoinkin kirja sisältää enemmän kliseitä kuin omaperäisiä ajatuksia. Ensimmäiset 500 sivua tuntuivat uuvuttavilta, jossa pyöriteltiin ja selviteltiin Peter Panin ja Spalterin murhan taustoja, vasta tosiaan lopussa tuli toimintaa. 

Lieneekö sarjassa jokin välivaihe, sillä Guerneyn elämää ja suhdetta Madeleineen käsiteltiin aiempia enemmän, mutta en kovinkaan paljon innostunut tästä ja se ei ainakaan nosta intoani lukea sarjan tulevia kirjoja. Jotain uutta pitää kirjailijan keksiä.

Toivon nyt, että tämän kirjan loppuunsaattaminen saisi orastavan lukujumin laukeamaan, sillä hyllyssäni odottaa mielenkiintoisia teoksi useampikin. Toisaalta tuo käsityöharrastus tulee taas sotkemaan lukemiset erilaisten kisojen alkaessa. Kaikkea ei voi saada ja pitää tehdä sitä, mikä kulloinkin tuo rentoutumisen.

Tämä kirja osallistuu kirjan vuoden lukuhaasteessa kohtaan lue yli 500 sivuinen kirja.

John Verdon: Murhakierre

Menin tapojeni vastaisesti lukemaan pari arviota tästä ennen omaa lukukokemusta. Molemmat olivat pettyneet kirjan sisältöön. Odotin koko ajan omaa pettymystäni tulevaksi. Ehkä se hienoisesti tuntui ihan lopussa,  mutta ei kovinkaan suurena.

Kyseessä on kolmas Dave Guerney -kirja. Pidin edellisistä ja pidin tästäkin.  Vaikka kirjat selkeästi asettuvat dekkarikategoriaan, on niissä aivan erilainen fiilis. Tämä ei ehkä jännityksellään kuitenkaan hurmannut vaan enemmän älyllään. Dave on älykäs oman tiensä kulkija. Hänen vaimonsa on myös viisas ja rakastava. Tässä kirjassa myös Daven poika Kyle nousee suurempaan rooliin. Kirjan yksi suurimpia teemoja onkin lapsi-vanhempi -suhteet monella eri tasolla. Lukija pääsee syvemmälle Daven pään sisälle.

Itse murha ja murhaaja ei kenties ollut niin kiinnostava tässä teoksessa ja jäikin enemmän taka-alalle kuin aiemmissa osissa. Vähän sellainen väliteoksen leima syntyi. Tulevaisuus kuitenkin näyttää, miten koko paletti kehittyy tulevissa kirjoissa.

Itse siis pidin kohtalaisesti. Mukavaa lomaluettavaa. Terveisiä muuten Pyhän huipulta jäätävistä olosuhteista.

John Verdon: Sokkoleikki

Kesälomareissu suuntautui jälleen Lappiin, jossa on niin hienot maisemat, että autossa istumista ei vain halua käyttää lukemiseen vaan uppoutumiseen kauniiden maisemien rentouttavaan vaikutukseen. Pari kirjaa tuli kuitenkin luettua mökeissä ja Pohjanmaan lakeuksilla.

Verdonin Numeropeli oli hyvä kirja, tämä on myös ihan hyvä, mutta harmittavasti arvasin murhaajan alussa jo ja jotenkin se vei suurimman terän kirjalta. Tosin loppukohtaus oli osittain yllättävä, mutta ei kuitenkaan lähelläkään Numeropelin mysteeriä. Tavallaan tämä kirja myös toistaa Numeropelin murhamysteeriä, jossa on jotain uskomatonta ja yliluonnollista.

Verdon itsessään on kiinnostava hahmo, älykäs ja kuitenkin tavallaan hyvin tavallinen ja jopa lapsenomainen ajoittain. Pidän myös hänen vaimostaan Madelainesta, joka sai tässä kirjassa aika paljon tilaa. Kirja vie enemmän Verdonin tarinaa eteenpäin kuin kenties ensimmäinen kirja ja osaksi tämän vuoksi itse murhamysteeri jää hieman taka-alalle, mikä ei kauheasti kuitenkaan haittaa.

Vaikka tämäkään ei nyt ihan hehkuttamaan saa, pidän Verdonin hahmoista niin paljon, että varmasti luen seuraavatkin kirjat innolla. Jotenkin kuitenkin toivon, että hän muuttaa tulevissa itse murhia, eikä toista ensimmäisen kirjan murhaa.

Kesälukemiseksi oikein hyvä.

John Verdon: Numeropeli

Pitihän tämäkin lukea, kun Facebook on ollut mainoksia täynnänsä ja monesta blogista ja muusta tuutista olen kirjasta lukenut. Odotuksien voi siis sanoa olleen korkealla aloittaessa.

Tarina kertoo eläkkeelle jääneestä poliisista, jolta vanha ystävä pyytää apua saamiensa outojen kirjeiden tulkinnassa. Tarinan alku on hyvin omaperäinen. Murhaaja on älykäs ja myös lukija ihmettelee, miten kaikki voikaan olla mahdollista. Erittäin hyvät asetelmat siis. Kirjan alkuosa ei pettänyt odotuksia, vaan oli osittain jopa huimempi, mitä kuvittelin.

Jotenkin kuitenkin kävi niin, että ainakin omasta mielestäni kaikki hieman tylsistyi. Loppuosa ei ehkä ollutkaan enää niin yllättävää ja loppuratkaisu ei ollut oikeastaan lainkaan yllättävä. Kirjan jaksoi kuitenkin lukea vallan mainiosti ja siinä oli hienosti rakennettu päähenkilöiden sisäistä maailmaa. Pohdintoja pään sisällä oli paikoin ehkä liiaksikin, mutta ne olivat suhteellisen kiinnostavia.

Tämähän oli kirjailijan ensimmäinen teos ja sellaisenaa ihan hyvä. Rima on jotenkin vain noussut niin korkealle, että loistavaa kirjaa saa taas hakea. Saman ongelman/ilmiön olen huomannut leffojen kanssa tai sitten minusta on tulossa vain vanhemmiten rutisija, joka löytyy joka asiasta vain niitä negatiivisia piirteitä.