Jonas T. Bengtsson: Sus

Yksi ystäväni suositteli kyseistä kirjaa Facebookissa. Koska ystäväni on ennenkin osannut suositella minulle sopivia kirjoja, laitoin tämän varaukseen heti kirjastoon. Iloisena yllätyksenä kirja saapui ihan muutaman päivän päästä. Lukuaika on nykyään harvinaista herkkua, mutta Lukurauhan innoittamana ja harmillisen aikaisen spontaanin herätyksen kautta luin kirjan aika lailla yhdellä istumalla näin sunnuntaiaamuna. Kirja on suhteellisen lyhyt, vain 200 sivua, mutta kuten tiedetään 200 sivua voi joskus tuntua loputtomalta. Tämän kanssa ei käynyt niin hetkeksikään. 

Sus on 19 vuotias nuori nainen, joka näyttää 12 -vuotiaalta pojalta. Hänen äitinsä on kuollut, veli makaa sairaalassa ja isä on vankilassa. Susin elämässä ei juurikaan ole ihmiskontakteja, jos ei lasketa hasiskauppiasta ja nuorisopoliisia. Susilla on kuitenkin päämäärä, jota varten hän valmistaa itseään. Kirjan kuluessa päämäärä selviää vähän kerrallaan. Samalla selviää, mitä kaikkea Sus on valmis tekemään päämäärän saavuttamiseksi. 

Enempää avaamatta Susin päämäärää ja toimia voin vain sanoa, että kirja järkytti etenkin lopullaan. Se oli yllättävä, joskin ehkä kuitenkin odotettavissa oleva. Jotenkin lukijana sitä toivoi, että Sus olisi muuttunut. Mutta kirja ei kosiskellut pätkääkään lopullaan. 

En ole Bengtssonin kirjoja lukenut aiemmin. Etulipareesta huomasin hänen kirjoittaneen kaksi arvostettua teosta, joista Submarinon on kuullut mainittavan, mutta enemmän elokuvapuolella. En tosin ole elokuvaakaan katsonut. Ehkä tutustun näihin kahteen muuhunkin teokseen, jos haluan raadollisen realistista kuvaa, mutta olen enemmän hattaralukija, joka rakastaa onnellisia loppuja. Tosin aina ajoittain on hyvä tiputtaa itsensä pilvenreunalta.

Kari Hotakainen: Ihmisen osa (äänikirja)

Lukeminen on taas tökkinyt suunnattomasti. Onneksi äänikirjat tulee "luettua" kuin vahingossa työmatkalla. Huomasinpa muuten, että huonoja kirjoja ei pysty kuuntelemaan lainkaan. Tämä ei ollut huono kirja. Lukijana on ihana Ritva Valkama. Hän on oikein hyvä.

Kirja kertoo vaikeasta asiasta eri näkökulmista. Entinen nappikauppias Salme Malmikunnas tapaa kirjalijan, joka haluaa ostaa hänen elämäntarinansa. Salme kertookin elämästään ja lapsistaan kirjailijalle. Ensimmäinen osa oli Salmen kertomaa ja se oli hauska. Tämän jälkeen hauskuus haipui, kunnes kirja oli lopussa kovin surullinen, vaikka aivan viimeisessä kappaleessa valoa näkyikin jo pimeyden keskeltä.

Kirjassa kerrotaan Salmen ja Paavon tarinaa ja samalla heidän lastensa ja lastenlastensa tarinaa. Mukana on myös konsultti-Kimmo. Kirjassa käsitellään vaikeita asioita, vähän pohditutti, josko oikeasti jokin perhe voi sisältää kaikki yhteiskunnan perusongelmat. On syrjäytymistä, masennusta, lapsen kuolemaa, uraa, työttömyyttä jne. 

Tämä oli ensimmäinen hotakaiseni, ehkä ei jää viimeiseksi, sillä oli tässä hyvin kiinnostavia kielikuvia ja käänteitä, jotka pitivät mielenkiinnon yllä aivan loppuun saakka. En kuitenkaan ihan kauheasti koukuttunut tai samaistunut ihmisiin, mutta olihan tämä ihan ok.

Ihmisen osa on moniulotteinen sanonta. Mikä onkaan ihmisen osa elämässä ja maailmassa ylipäätään. Sitä pohdittiin monesta eri näkökulmasta. Päälimmäiseksi jäi ajatus, että ihmisen osa on kärsiä ja kestää. Vaikka kirja olikin monesti optimistinen, jäi siitä kuitenkin hienoinen pessimistinen vire ylle.

Taitaa olla, että kesällä jää lukeminen vähemmälle, sillä otin osaa neulontahaasteeseen, jossa aloitetaan uusi työ joka päivä kesäkuussa ja kaikki työt tulee olla valmiina heinäkuun loppuun mennessä. Neulontaa jaksaa, vaikka helle helottaisi.

Antoine de Saint-Exupéry: Yölento

Nyt, kun viimein lukujumi aukesi, täytyy käyttää tilaisuus hyväkseen ja lukea kaikkea keskeneräistä. Tämäkin lyhyt teos on ollut kesken jo jonkin aikaa, mutta jotenkin en vain päässyt sisään ja tänään ahmin kirjan loppuun ja olin vaikuttunut. On kyllä jännä, kuinka paljon tuo jumi vaikuttaa lukemisesta nauttimiseen.

Kirja kuuluu henkilökohtaiseen Lue oman hyllyn kirjat -haasteeseen, joka näin ollen saavuttaa jo 20 %:n valmistumisasteen. On varmaankin selvää, että tätä kirjaa vertaa Pikku prinssiin, mutta ei ehkä kannattaisi. Siinä, missä Pikku prinssi on koskettava, satumainen teos, on tämä realistinen, ahdistavakin. 

Saint-Exupéry itse oli lentäjä ja tämän huomaa tarinasta, joka kertoo eräästä yölennosta. Siinä vaihtelee lentäjän kokemukset myrskyrintaman lähestyessä pilkkopimeässä sekä lennonjohtajan ajatukset ja teot saman lennon aikana. Se on tarina kurinalaisuudesta ja rakkaudestakin. Riviére on virkamies parhaimmillaan, toimii ohjeiden mukaisesti, rankaisee, kun on rankaisun paikka, mutta samalla välittää alaisistaan enemmän kuin he ehkä ikinä ymmärtävät. Enemmän kuin lentäjän kirja, tämä on nimenomaan lennonjohtajan kirja.

Kuvaukset yölennon ahdistavuudesta, pimeydestä on autenttisuudessaan täysin uskottava ja pelottava, ainakin tällaiselle pimeänpelkääjälle. Kaikesta näkyy, että kirjoittaja itse rakastaa lentämistä ja tietää siitä, jos ei nyt kaikkea, niin ainakin todella paljon. Rakkaus voittaa pelon.

Hieman erilainen kirja itselleni luettavaksi, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

John Steinbeck: Taipumaton tahto

Ensimmäinen Lue oman hyllyn kirjat -haasteen kirja on saatu päätökseen. Nyt tosiaan on ollut sellainen vähän sitä ja tätä lukufiilis, joten luin tätä monen kirjan kanssa samanaikaisesti. Toisaalta kirja on melkoisen, ei ehkä raskas, mutta ajatuksia herättävä, että itselleni ainakin sopi tällainen pätkälukeminen. Jotenkin sai nautiskella Steinbeckin loistavasta kuvauksesta pidempään.

Kyseessä on Steinbeckin varhaisromaani, joka julkaistiin 1936 eli ennen hänen läpimurtoaan. Kirjasta huokuu Steinbeckin hienovarainen, pienimuotoinen, mutta äärettömän kaunis, tehokas ja koskettava ihmiskuvaus yhtä lailla kuin hänen ympäristönkuvauksensa. Olen erittäin vaikuttunut, liikuttunut jopa, kuinka hienovaraisilla sanankäänteillä saa aikaiseksi tarkkaa ja kaunista, tämän kirjan kohdalla ehkä rujonkaunista kuvausta. 

Kirjan päähenkilöiksi nousevat Jim, Mac ja London. Jim on nuori mies, joka haluaa tehdä jotain ja ajautuuu näin kommunismin pyörteisiin aloittamaan lakko omenanpoimijoiden keskuuteen. Mac on osa liikettä ja toimii ikään kuin Jimin mentorina. Londonista leivotaan taas paikallisten poimijoiden pomo, lakon johtaja, vaikka oikeat johtajat ovatkin taustalla kuiskimassa. 

Kirja on väkivaltainen, likainen ja raju, mutta kuitenkin niin kaunis. Se on varmasti ollut aiheeltaan mielipiteitä jakava ilmestyessään ja varmasti on tavallaan vieläkin. Työväenliike on suuressa osassa maailmaa hyväksytty tapa ajaa työläisten oikeuksia, mutta on valitettavasti vielä monia maita, joissa liikkeet ovat kiellettyjä.

Olen vaikuttunut ja onnellinen. Sain haasteesta ensimmäisen luettua ja samalla erittäin hienon lukukokemuksen aiheesta, joka ei kirjaston hyllyltä olisi houkutellut ihan heti tarttumaan, mikä taas on hieman ristiriitaista, sillä itsehän kirjan ostin poistomyynnistä...