Maggie Stiefvater: Forever (Ikuisuus)

Enhän malttanut odottaa kirjaston jonoa, vaan hankin kirjan englanniksi. Tosin kävi niin, että olisin saanut suomenkielisen melkein ennen kuin olin puolivälissä englanninkielistä. Jonotusnumero 13 ei merkinnytkään kuukausien jonotusta.

Aloitin lukemisen varmaan jo kuukausi sitten, mutta jotenkin en päässyt vauhtiin ennen kuin olin lukenut noin 2/3 kirjasta. Jähmeää oli. En usko, että kyseessä oli kielijuttu, vaan jo kakkososassa tuntui, että kerronta jotenkin vaimentui ensimmäisen osan intensiivisyydestä.

Kirja on toki hyvä, viivyttelevä, kaunis, kuten aikaisemmatkin osat. Tarinassa pyritään pelastamaan sudet. Kuka uhrautuu ja kenen puolesta, lienee yksi peruskysymyksistä. Gracen ja Samin tarina saa jatkoa, mutta tuntuu junnaavan paikallaan. Sen sijaan Colen ja Isabelin välillä kipunoi enemmänkin. Cole tekeekin tästä kirjasta oikeastaan kiinnostavan. Hänen persoonansa on hyvin moniulotteinen.

Tähän siis loppui tämä ihmissusitrilogia. Oikeastaan ei jäänyt ikävä. Kirja loppui ikäänkuin kesken, mutta en usko tai en ainakaan toivo jatkoa. Loppu oli kaunis, vaikka täynnä kysymyksiä.

Työt tosiaan vaikeuttaa lukemista. Illalla on niin väsynyt, että ei juuri jaksa tai edes ehdi ihan kauheasti lueskella ja viikonloputkin ovat täynnä ohjelmaa, mutta valoa kohti mennään.

Maggie Stiefvater: Häivähdys

Tuntuu kuin tämä kirja olisi tapahtunut täällä. Ulkona on ollut synkkää, kosteaa, kuollutta. Fiilis on jotenkin sama kuin tässä kirjassa. Surullinen, painostava, odottava. Kirja, jota lukiessa voisi itkeä koko ajan.

Sam on muuttunut ihmiseksi, Grace ei voi hyvin. Lisäksi mukaan tulee Cole, Beckin sudeksi muuttama rocktähti. Kertojana on myös Isabel. Koska kertojia on 4, on kerronta välillä hieman sekavaa. Pitää palata alkuun katsomaan, kuka olikaan kyseessä. Cole ja Isabel ovat kyllä erittäin kiinnostavia henkilöitä, joten heidänkin silmin on tarinaa mielenkiintoista seurata.

Jotenkin, ihan pikkaisen, minua alkoi Sam ärsyttää tässä kirjassa. Hän tuntuu sellaiselta saamattomalta nyhveröltä, mutta ehkä se olen vain minä.

Pidin kirjasta joka tapauksessa. En niin paljon kuin Väristyksestä, mutta pidin kuitenkin. Nyt pitää vain jaksaa jonottaa Ikuisuutta, joka päättää Samin ja Gracen tarinan. Uskomatonta jotenkin, kuin surullisen ilmapiriin pystyykään kirjaan luomaan.

Maggie Stiefvater: Väristys

Olin lukenut tästä sarjasta monesta blogista (en nyt muista mistä), mutta jostain syystä en ollut ennen innostunut lukemaan sarjaa. Nyt kuitenkin koin herätyksen ja varasin koko sarjan kirjastosta. Ensimmäinen osa saapuikin sopivasti keskeyttämään Jari Tervon Laylan, jolla on vain viikko laina-aikaa. Tämän aloitettuani en muuta pystynyt lukemaan.

Tarina on kertomus Samista ja Gracesta. Sam on ihmissusi, joka on talven sutena ja kesän ihmisenä, ehkä viimeistä kertaa. Grace joutui nuorempana susien raatelemaksi ja juuri Sam oli se, joka hänet pelasti. He rakastuvat. Kirja on alusta asti haikeansuloinen, lähes ahdistavan surullinen. Kirja on kauniisti kirjoitettu, ajoittain ehkä liiankin runollisesti, mutta kuitenkin vaikuttavasti. Luin lähes koko kirjan tippa linssissä, kirjaimellisesti.

Tähän on pakko ottaa kaunis lainaus kirjasta:

Avasin silmäni, eikä ollut muuta kuin minä ja Grace, missään ei ollu tmitään muuta. Hän puristi huulensa yhteen kuin tallettaakseen suudelman ja minä pitelin hetkeä kuin haurasta lintua käsissäni.


Kaunista.

Kirja on jälleen nuorisohyllystä, eipä näin kaunista fantasiaa aikuisten hyllystä löydykään, tai en ainakaan itse ole löytänyt. Toivotaan nyt, että saan pian toisen osan, kolmatta saankin odottaa aika kauan, sillä jono oli melkoinen kirjastossa.