Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu

Uusi Sinisalo on aina merkittävä tapahtuma. Tosin edellisen lukukokemuksen jälkeen lähestyin teosta hieman pelonsekaisesti. Onneksi tällä kertaa kirja oli juuri niin hyvä kuin toivoinkin sen olevan. Ei tosin ihan parhaita Sinisalon teoksia, mutta oikein hyvä lukukokemus.

Kirja alkaa lähes waltarimaisella kuvauksella Joonan matkasta Assyriaan. Joona oli kauppias, joka joutui hienoisen pulaan. Joonan hallintaan tuli erinäisten tapahtumien kautta mystinen ukkoshuilu, jonka avulla hän pystyi pelastautumaan mm. laivalliselta vihamielisiä merimiehiä. 

Kelataan eteenpäin pari tuhatta vuotta ja tavataan Leena, meteorologi, joka irtisanotaan. Leena on löytänyt fulguriitin eli siis ukkoshuilun matkaltaan Espanjasta. Leenan lapsi Leia sattuu puhaltamaan huiluun ja nousee ukkosmyrsky. Vanha kansantaru tuntuu alkavan elää. Leenan työkokeilupaikan kaikki toiminta ei kestä päivänvaloa, mutta minkäs teet, kun meteorologeille ei ole työpaikkoja ruuhkaksi asti. Myös entinen miesystävä käyttäytyy oudosti. Mukana on venäläinen parapsykologialaitos ja muitakin epäilyttäviä tyyppejä.

Jotenkin tämän kirjan juonesta on vaikea kertoa selkeästi. Se ei tarkoita, että kirja itsessään ei olisi selkeä, mutta jotta ei paljastaisi liikaa, ei kannata sanoa myöskään liikaa. Toisaalta juoni on hyvin kiehtova ja vaikka siinä on monta lonkeroa, se pysyy hyvin kirjailijan hallussa. Tai sitten voi olla kyse vain siitä, että en osaa tiivistää juonta lyhyeksi ja selkeäksi. 

Kuten jo totesin pidin kirjasta. Ei se lempisinisalojeni tasolle yllä, mutta tulee sarjassa oikein hyvä. Edelleen pidän tavasta yhdistää kansanperinnettä, fantasiaa ja reaalimaailman ongelmia yhteen. Yllättäen työpaikkakokeilu kuulostaa jännittävältä. 

Koska olen melko niuho tiettyjen asioiden suhteen, kävin tietenkin tarkistamassa fulguriitin ja kyllä se tunnetaan suomalaisessa kansanperinteessä. Jälleen kävi niin, että tarinan lisäksi, opin uutta. 

Tässä teoksessa maagiset osuudet olivat suhteellisen pieniä eli teos sopii hyvin niille, joille maaginen realismi ei ole ehkä se omin genre tai jotka haluavat tutustua pienin annoksi. Itselleni maagisuutta olisi voinut olla enemmän ja se olisi voinut olla maagisempaakin. Kuitenkin aina yhtä ihanaa lukea hyvää kirjaa.

Johanna Sinisalo: Vieraat

Luin pitkästä aikaa ihan kirja kirjaa. Tällä kertaa kirjaston uutuushyllystä tarttui mukaan yhden lempikirjailijani kirjan, jota olin jo aiemmin katsellut Storytellista. Päädyin kuitenkin lukemaan kirjana aamulehden sijaan. 

Odotukset ovat aina suuret, kun kyse on Johanna Sinisalon teoksesta. Ennen päivänlaskua ei voi on yksi lempikirjoistani. Tässä kirjassa oli jotain samaa, mutta ei lähellekään. Loppu oli jotenkin myös antikliimaksi koko kirjalle ja oli ehkä hieman töksäyttävä. Mutta ensin kirjan juonesta.

Essi ja Siiri ovat naispari, jolla on kaksi lasta noin 6 vuotias Sissi ja vuoden ikäinen Luukas. Essi on entinen Master Chef -kilpailija, jolla on vegaanikahvila. Siiri on kirjanpitäjä, joka on kotona Luukkaan ja Sissin kanssa ja pyrkii tekemään omia töitään aina, kun pystyy. Sissi on varhaiskypsä (olen sitä mieltä, että epätodellisen varhaiskypsä), Essin biologinen lapsi. Luukas on Siirin biologinen lapsi, yli vuoden ikäinen poika, joka ei puhu eikä pukahda. Molempien lasten isä on neurologi Ville, joka elää parisuhteessa Hiseon kanssa. 

Tarinan keskiö alkaa, kun Sissi jää tarhassa kiinni viiltelystä. Uhkat lastensuojelusta, epäilyt toisista alkavat täyttää henkilöiden ajatukset. Kirja on kirjoitettu vuorotelleen Essin, Sissin ja Siirin näkökulmista. Lukija tietää Sissin perustelut viiltelylle, toisaalta ymmärrettävä, toisaalta ei. Sissin ajatukset eivät juuri eroa aikuisten ajatuksista syvällisyyden osalta. Se tekee tarinasta jo hieman epäuskottavan. Sissi on utelias lapsi, joka osaa lukea ja lukee tieteellistä kirjallisuutta, josta omaksuu osan ja osaa ei ymmärrä. 

Siirin ja Essin parisuhde nousee tavallaan keskiöön ongelman tultua ilmi, mutta se on enemmänkin sivujuonne. Myös Siiri ja Essi sekä heidän historiansa on sekavan tarinan taustalla, mutta sieltä tulevat juonteet eivät kuitenkaan sovi tarinaan. Lukija odottaa, että kaikki langanpäät koottaisiin yhteen, mutta kirjailijan käsissä pysyy vain muutama lanka. 

Kirja on kategorisoitu kauhuksi. Valitettavasti kauhuaspektit ovat olemattomia. Niitä yritetään luoda kirjaan, mutta ne jäävät täysin irrallisiksi. Kirja yritti kovasti, yritti vähän liiankin kovasti. Yritys jäi kuitenkin puolitiehen ja lukijalle jäi vähän sekava olo kirjan loppuessa. Tähän pitäisi pistää "sad face".

Kuitenkin pidän Sinisalon kirjoittamisesta, sitä on kiva lukea, vaikka tarina ei nyt toiminutkaan. Pidin tässä myös teorian ja faktan vuoropuhelusta. Se ei ollut niin hienoa kuin Ennen päivänlaskua ei voi -teoksessa, jossa fakta tosin oli myös fiktiota. 

Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

Toinen novellikokoelmani on saatu loppuun. Luin tätä aamulehden sijaisena ja se saikin minut melkein myöhästymään muutamaan otteeseen. Tarinat veivät mukanaan. Kirjassa on koottuna Sinisalon novelleja, jotka on julkaistu erinäisissä lehdissä. Mukana oli myös yksi ihan kirjaa varten kirjoitettu novellikin.

Novelleissa on yhteistä tietynlainen maagisuus ja viittaukset kansanperinteeseen, melkein kaikissa. Osa niistä on todella häiritseviä, ehkä häiritsevin minulle oli Baby Doll, joka oli tietynlainen dystopia tulevaisuudesta, jossa jo 9 vuotiaat ovat seksiobjekteja. Erittäin ahdistava tarina. Mukana oli myös viittauksia Raamattuun Yhdeksän ruukkua -tarinassa, vaihtoehtoinen historia. Oli pari tarinaa, joissa viitattiin lappalaisten mytologiaan. Oli yhtymä Linnunaivoihin vaelluksen osalta. Pidin kuitenkin eniten tarinasta Tango merellä, joka oli häiritsevä kuvaus Ruotsin risteilystä, joka menee pieleen.

Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, vaikka ihan ensimmäiseksi kosketukseksi novellikokoelmiin. Sen tarinat ovat erittäin koukuttavia, hienosti kirjoitettuja. Kirjasta löytyy scifikirjallisuuden skaalaan dystopioista maagiseen realismiin ja mytologiaan. Pääsee siis tutustumaan kevyesti erilaiseen kirjallisuuden muotoihinkin.

Nyt pitää keksi uusi lehden korvike. Otankin mielelläni vastaan ehdotuksia hyvistä novellikokoelmista. Niiden lukeminen pienessä ajassa on minulle sopivaa. Tosin tietokirjallisuuskin on hyvä vaihtoehto, mutta vaihtelua pitää aina välillä olla.

Suosittelen Sinisalon ystäville ja kaikille, jotka haluavat avartaa maailmankatsomustaan. Nyt olen lukenut kaikki Sinisalon teokset lukuunottamatta hänen kirjoittamaansa lastenkirjaa. Sekin täytyy varmaan kirjastosta yrittää bongata.

Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Olen nyt lukenut kaikki Sinisalon romaanit lukuunottamatta novellikokoelmaa, joka itse asiassa on jo melkein luettu. Tämä on Sinisalon uusin teos, ei ihan uusi kuitenkaan tämäkään. En sanoisi, että tämä on Sinisalo suosikkini, mutta ei mikään hullumpi teos.

Sinisalolle tyypillisesti tässäkin kirjassa vaihtelee fakta ja fiktio. Enemmän kuin aiemmissa tästä löytyy faktaa jopa lähes liiallisestikin. Fiktio jää selkeästi kakkoseksi. Sinänsä asia ei haittaa, sillä itseäni on jo aiemminkin kiinnostanut nimenomaan Singerin ajatukset ja eläintenoikeudet. Fiktio on jälleen hienosti yhdistetty suomalaiseen kansanperinteeseen niin hienolla tavalla, että kaikki tuntuu enemmän kuin uskottavalta. Joskus on pakko oikein miettiä, mikä on faktaa ja mikä fiktiota.

Kirja kertoo mehiläiskasvatta Orvosta, jonka poika Eero on kuollut. Orvo huomaa samoihin aikoihin mehiläispesissään pesäautiota eli mehiläisten mystisen katoamisen, joka on alkanut Yhdysvalloista. Tässä kohtaa fakta ja fiktio sekoittuvat ihan nykypäivän mittakaavassa, sillä pesäkadosta on uutisoitu näinä päivinä useinkin. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kuitenkin lähitulevaisuuteen, jossa mehiläisten mystiset joukkokatoamiset ovat lisääntyneet ja levinneet. Kirjassa vuorottelee Orvon tarina ja Eeron bloggaukset ja niiden kommentit.

Pidin etenkin bloggauksista. Ne olivat hyvin uskottavia ja kiinnostavia. Ne pohjautuvatkin todellisiin kirjoituksiin tai ainakin mallia on otettu netin keskusteluista. Orvon tarinaosa jäi jotenkin hieman sekavaksi, vaikkakin hyvin kiinnostava se olikin.

Hieman otin paineita juuri tästä nimenomaisesta bloggauksesta, sillä tämä on 300. kirjoitukseni, wohoo... Luin tätä kirjaa pätkän kerrallaan eikä se missään vaiheessa täysin lumonnut minua tai tempaissut mukaansa, vaikka lukukokemuksena olikin hyvin kiinnostava. Aihe oli kuitenkin jotenkin hyvin raskas ja sisälsi paljon ajateltavaa.

Suosittelen kuitenkin kaikille Sinisalon ystäville ja eläintenoikeuksista kiinnostuneille, sillä siihen tästä löytyy paljon hyviä ajatuksenherättäjiä.

Johanna Sinisalo: Linnunaivot

Vaikea aloittaa tästä kirjasta. Kirjassa vaelletaan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Se on tarina ihmisen vaikutuksesta ympäristöönsä. Ei suoraan sormella osoittaen, mutta hienovaraisesti vihjaten. Se kertoo siitä, kuinka ihminen haluaa valloittaa, haluaa olla kaiken yläpuolella. Se kertoo siitä, kuin pienet teot voivat vaikuttaa syvästi, ei vain ihmisiin vaan myös ympäristöön.

Tässä kirjassa ei ollut mitään maagista tai yliluonnollista, vaikka sitä odotin koko ajan, että nurkan takaa löytyisi. Kirja sisälsi kuitenkin jännitteitä ja jännitystä. Jännitteet päähenkilöiden välillä aiheuttavat ongelmia. Jännitystä, jonkin tuntemattoman läsnäolosta. Kirjassa on pätkiä Conradin Pimeyden sydämestä ja samankaltaista tiivistyvää jännitystä, kauhua voi myös tästä kirjasta löytää.

Sinisalo on minulle kyllä koko ajan yllättävä ja mielenkiintoa lisäävä kirjailija. Kuin sattumalta luin häneltä yhden teoksen ja olen nyt täysin koukuttunut. Tosin enää ei ole kuin kaksi lukematta, mutta kuitenkin. Jokainen lukemistani sinisaloista on ollut erilainen, vaikka niissä on ollut yhdistäviä tunnelmia.

Tänään onkin kirjastopäivä, joten mitähän kivaa nyt jää mukaan.

Johanna Sinisalo: Lasisilmä

Tämän vuoden 130. luettu kirja. Ensi vuonna en pääse lähellekään, sillä aloitan uuden työn vuoden alussa.

Olen rakastunut Sinisalon tyyliin kirjoittaa, tyyliin luoda fantasiaa arkipäivään. Tämä kirja ei ehkä sisällä fantasiaa, mutta on kuitenkin erinomaisen kiinnostava.

Tarina sijoittuu jatkuvajuonisen saippuasarjan käsikirjoitustiimiin. Taru on kiltti, kirjoittaja, jonka oma elämä alkaa muistuttaa saippuasarjaa vai alkaako saippuasarja muistuttaa hänen elämäänsä. Todellisuus ja taru yhdistyvät jännittävällä tavalla. Tuleeko hulluksi, vai onko kaikki jo hullua... Ajatukset pyörivät päässä kirjan luettua, mitä oikeastaan luin. Se on aina hyvä piirre.

Tällä kertaa Sinisalo ei ole tuonut mukaan viittauksia tai muutoinkaan detaljeja lukuunottamatta muutamaa viittausta Raamattuun ja runoihin. Tarinassa kertojana on Taru ja ajoittain seurataan ulkopuolisen silmin käsikirjoitustiimin työskentelyä.

Kirja on mielestäni hyvä. Se ei ehkä ole niin innostava kuin kaksi aiemmin lukemaani Sinisaloa, mutta hyvä joka tapauksessa. Siinä on riittävästi koukkuja, joiden ansiosta kirjaa jaksaa lukea vaivattomasti. Lukupinossa on vielä pari Sinisaloa, onneksi.

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Varmaan ensimmäinen Finlandia-voittajakirja ikinä ja pidin ihan hirveästi. Toisaalta ei voi olla pitämättä kirjasta, jonka nimi ja luvut pohjautuvat lempilauluuni Päivänsäde ja menninkäinen.

Kirja kertoo Mikaelista, kolmekymppisestä homosta valokuvaajasta, joka löytää pihalta poikien kiusaaman peikon poikasen. Mikael ottaa peikon, Pessin, kotiinsa. Kirja kuvaa Mikaelin kamppailua rakastumista vastaan, hänen tiedonhakuaan.Se kuvaa meitä ihmisiä sellaisina kuin olemme, hyväksikäyttäjinä. Käytämme hyväksi toisiamme, rakastumme, harrastamme seksiä.

Kirjassa vuorottelee kertojana Mikael (Enkeli), Martes (Mikaelin ihastuksen kohde), Tohtori (Mikaelin ex, eläinlääkäri), Ecke (Mikaelin seksikumppani) sekä Palomita (alakerran filippiiniläinen ostovaimo). Kaikki haluavat toiselta jotain, eikä välttämättä vastikkeetta. Kaiken keskuksena on kuitenkin Pessi. Lisäksi kirja koostuu "lehtikirjoituksista", kirjojen otteista, joissa käsitellään peikkoja ja heidän elämäänsä. Itse olen lukenut paljon tieteellistä kirjallisuutta, joten tällainen tietojen jakelu on mielestäni tosi mukavaa.

Olen melko positiivisesti yllättynyt, että tällainen kirja on voittanut Finlandia-palkinnon. Aiemmin lukemani ehdokkaat eivät ole olleet mitään tämän tyyppistä, eivätkä läheskään näin hyviä. Itse en iha kauheasti siis myöskään palkintoja arvosta, tokihan niillä on paikkansa.

Lainasin kirjastosta myös kaksi muuta Sinisaloa, jotka luen varmaankin lähiaikoina. Nyt sielu huutaa kuitenkin jotain tyhjänpäiväistä romantiikkaa. Maaginen realismi alkaa avautua pikku hiljaa ja alan pitää siitä yhä enemmän.

Johanna Sinisalo: Sankarit

Olen ollut tietoinen Johanna Sinisalosta, mutta en ole hänen kirjoihinsa tarttunut aiemmin. Tämän löysin kirpparilta parilla eurolla ja kivan kannen vuoksi se päätyi ostoskoriini. Yllätys oli melkoinen, kun kirja imaisi minut mukaansa.

Kirja on maagista realismia, jota en myöskään ole tietoisesti lukenut aiemmin. Kirjan tarina pohjautuu Kalevalaan ja muinaisiin ugrilaisiin kansanuskomuksiin, mutta kertoo nykyajasta ja aikamme sankareista. Sankareista, joita me ihmiset rakastamme ja joiden vastoinkäymisistä luemme mielellämme lehdistä.

Keskushahmoja on useampia, mutta keskeisimpänä on Rex, muusikko, kansan tunnetilojen tulkki. Mies, jonka teksteissä elää suomalainen melankolia ja jonka naiset haluaisivat itselleen, mutta jota myös miehet arvostavat. Olen lukenut Kalevalani huonosti, mutta samaistin Rexin Väinämöiseen tuohon runojen laulajaan, joka on kunnioitettava henkilö, vaikka onkin itsekäs ja virheitä täynnä. Rex oli myös minulle sankari, jonka kuvia olisin kuvitellut olevan myös omalla seinälläni.

Mahti, urheilijasankari, toi mieleeni Matti Nykäsen laulu-urineen ja kommelluksineen. Salaperäinen Sariola oli tavallaan tapahtumien keskus, jossa kaikkien henkilöiden elämät jossain vaiheessa ristesivät. Todella mielenkiintoinen juoni, aivan ihana tavallaan.

Kirja sisälsi runoja, "uutisia", dekkaria, kirjeitä, yleisönosastonkirjoituksia ja muitakin, kaikki veivät tarinaa eteenpäin ja toivat oman näkökulmansa. Voisi kuvitella kaikesta muodostuvan epämääräinen tilkkutäkki, mutta kokonaisuus oli eheä ja jouhevasti etenevä.

Johanna Sinisalo päätyy varmasti lukulistalleni tästä eteenpäin useammin, ehkäpä jo ensi viikon kirjastovierailulla.