Antoine de Saint-Exupéry: Yölento

Nyt, kun viimein lukujumi aukesi, täytyy käyttää tilaisuus hyväkseen ja lukea kaikkea keskeneräistä. Tämäkin lyhyt teos on ollut kesken jo jonkin aikaa, mutta jotenkin en vain päässyt sisään ja tänään ahmin kirjan loppuun ja olin vaikuttunut. On kyllä jännä, kuinka paljon tuo jumi vaikuttaa lukemisesta nauttimiseen.

Kirja kuuluu henkilökohtaiseen Lue oman hyllyn kirjat -haasteeseen, joka näin ollen saavuttaa jo 20 %:n valmistumisasteen. On varmaankin selvää, että tätä kirjaa vertaa Pikku prinssiin, mutta ei ehkä kannattaisi. Siinä, missä Pikku prinssi on koskettava, satumainen teos, on tämä realistinen, ahdistavakin. 

Saint-Exupéry itse oli lentäjä ja tämän huomaa tarinasta, joka kertoo eräästä yölennosta. Siinä vaihtelee lentäjän kokemukset myrskyrintaman lähestyessä pilkkopimeässä sekä lennonjohtajan ajatukset ja teot saman lennon aikana. Se on tarina kurinalaisuudesta ja rakkaudestakin. Riviére on virkamies parhaimmillaan, toimii ohjeiden mukaisesti, rankaisee, kun on rankaisun paikka, mutta samalla välittää alaisistaan enemmän kuin he ehkä ikinä ymmärtävät. Enemmän kuin lentäjän kirja, tämä on nimenomaan lennonjohtajan kirja.

Kuvaukset yölennon ahdistavuudesta, pimeydestä on autenttisuudessaan täysin uskottava ja pelottava, ainakin tällaiselle pimeänpelkääjälle. Kaikesta näkyy, että kirjoittaja itse rakastaa lentämistä ja tietää siitä, jos ei nyt kaikkea, niin ainakin todella paljon. Rakkaus voittaa pelon.

Hieman erilainen kirja itselleni luettavaksi, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi (äänikirja)

Jostain kumman syystä, mitä en voi nyt ymmärtää, olen jotenkin vältellyt tämän kirjan lukemista. Ehkä kaikkien hehkutus on saanut takajaloille, sellainen reaktio minulle usein tulee. Anarkistinen luonteeni haluaisi myös nyt erota valtavirran mielipiteestä ja sanoa, että en pitänyt kirjasta sitten yhtään, mutta niin ei tule käymään. Rakastin kirjaa, itkin silmäni punaisiksi (ajaessani autoa), nauroin, hymyilin, kävin läpi varmaan koko tunneskaalan. Tämä on ilman muuta yksi ihanimpia, koskettavimpia ja kauneimpia kirjoja, joita olen lukenut.

Pikku prinssin tarina on varmaan lähes kaikille tuttu. Kirja on luokiteltu lasten kirjaksi, mutta se sopii oikein hyvin myös aikuisille ja ehkä juuri aikuisille se kuuluukin, sillä sitä kautta pystyy tuntemaan jälleen lapsen tunteet. Pikku prinssin filosofinen pohdinta ahneudesta, olevaisuudesta, itsekkyydestä ja ystävyydestä on niin kaunista ja moniulotteista, että sitä ei voi edes oikein ymmärtää.

Ostin kirjan kirjana muutama kuukausi sitten, mutta en usko, että kykenen lukemaan sitä ääneen ihan heti lapsille iltasaduksi, sillä jo pelkkä ajatteleminen saa itkemään. Myös kettu-kohtauksen ajatuksista tehty laulu on aina saanut minut itkemään ja sai taas tänään, kun kuuntelin sen.

Jos et ole vielä lukenut tätä kirjaa, lue se. Lähde lukemaan sitä vaikka ennakkoluuloisena ja vähätellen, kirja vie sinut kyllä mukanaan. Jos ei vie, lupaan tarjota teet tai kahvit, miten vain.

Lukijana oli ihana Jarmo Heikkinen, joka sopi tähän niin hyvin, että sitä on vaikea kuvailla. Vaikea tässä on muutoinkin muuta tehdä kuin nyyhkiä. 

Löysin kirjaston poistomyynnistä kirjailijan toisenkin kirjan, jonka taidan tässä jossain vaiheessa jopa lukea.

En edes suosittele, vaan määrän LUE.