Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Metsäjätti oli mielestäni todella hyvä kirja. Tämä Nousiaisen esikoinen on saanut paljon kiitosta osakseen, eikä kyllä syyttä. Tarina on uudenlainen, kiinnostava ja todella hauska. Kaiken lisäksi vadelmaveneet ovat myös minun lempikarkkejani.

Kirja kertoo suomalaisesta Mikko Virtasesta, joka on aina tuntenut henkisesti olevansa ruotsalainen. Ruotsin kansalaisuutta ei kuitenkaan ole helppo saada, koska Mikko on kuitenkin velvollisuudentunteesta asunut aina vain Suomessa. Hän viettää Victorian syntymäpäiviä ja muista ruotsalaisia kalaaseja sekä omistaa alttarin kodissaan, jossa palvoo Ruotsin hyvinvointiyhteiskunnan tukipilareita Olof Palmea ja Per Albinia sekä kansankodin sosiaalidemokraattista yhteiskuntaa. Mikko ei luovuta ruotsalaisuushaaveestaan missään vaiheessa ja erinäisten sattumien kautta hänestä tulee ruotsalainen Mikael Andersson, ruotsalainen mies, joka on empaattien, keskusteleva ja rakastava isä ja aviomies. Kaikkensa tehneenä Mikael elää nyt unelmaansa hinnalla millä hyvänsä.

Kirja on siis hykerryttävän hauska, mutta sisältää kuitenkin selkeää kantaaottavuutta etenkin loppuvaiheissa. Jotenkin tuo kantaaottavuus jotenkin ei sovi kirjaan ainakaan niin alleviivatusti kuin se on kirjassa esitetty. Muutoin pidin kyllä lopusta.

Nousiainen osaa kirjoittaa juuri minulle ja minun ikäisistäni ollen itsekin samaa ikäluokkaa. Etenkin Mikon lapsuudenkuvauksissa oli paljon tuttua omasta lapsuudestani. Silloin vadelmaveneet ja Ruotsin risteilyt olivat usein kesän huippukohtia. Karkkia syötiin kunnes oksennettiin ja oltiin kuitenkin huumaavan onnellisia seilatessa Tukholman saariston idyllisten kesämökkien välissä. Tältä osin pystyn jopa samaistumaan Mikko Virtaseen.

Mielipuolinen ja hauska, ehkä siinä fiilikseni kirjasta. Suosittelen ehdottomasti kaikille suomalaisille, jotka ovat käyneet Ruotsissa ja ihmetelleet ruotsalaisten käytöstä. Kirja selittää monta asiaa.

Edit: Ihan pakko lisätä, että Petri Takala -kohtaukset olivat aivan hillittömiä, aivan hillittömiä. Vieläkin hymyilyttää, kun niitä ajattelee.

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Luin tämän, koska kirja ja kirjoittaja on ollut julkisuudessa. Hänen julkisuusimagonsa myös kiinnostaa minua. Tartuin siis kirjaan ihan ulkokirjallisista syistä. Kirja oli ainakin itselleni kuitenkin ahmimiskamaa, vaikka aiheeltaan ei ole sellaista tyypillistä kyseiseen kategoriaan kuuluvaa.

Kirja kertoo Pasista, ekonomista, joka on kotoisin pieneltä tehdaspaikkakunnalta. Hän saa tehtäväkseen mennä kotikaupunkiinsa johtamaan tehtaan YT-neuvotteluita. Siinä samalla Pasi kohtaa nuoruutensa maisemat ja ystävät. Kirjassa ystävistä pääosaan nousee Janne, joka on juuttunut vanhaan elämäänsä.

Pystyin samaistumaan kirjaan aivan täysin. Kirja kuvasi oman elämäni ajanjaksoja, se kuvasi lempimusiikkiani ja kuin kuorrutuksena olen vielä kaiken lisäksi ekonomi. Kaikki kirjassa oli tuttua, tunteet, tapahtumat, fiilis. Lukiessa oli välillä ihan surrealistinen olo, esimerkiksi Manowarin diggaus oli kuvattu niin samoin tuntein kuin itsekin koin, samoin Metallica, Tsernobyl. Toisaalta ekonomin työn ongelmallisuus oli myös hyvin kuvattu. Markkinatalous ja sen asettamat haasteet omalle moraalille ovat oikeasti todellinen ongelma. Tätä ristiriitää oli kuvattu hyvin Pasin näkökulmasta, joka joutui kamppailemaan oman moraalinsa, työpaikkansa ja vielä oman historiansa kanssa. Ei ole helppoa ei.

Olin oikeastaan melko hämmästynyt kirjasta, olin myös hämmästynyt siitä, kuinka paljon pidin kirjasta. Hämmästynyt olin myös omasta ennakkoluulostani kirjaa kohtaan. Aiemmin jätin kotimaiset kirjat lähes lukematta lukuunottamatta Lehtolaista ja Utriota, mutta nyt olen tajunnut viimein sen, kuinka paljon annettavaa voi olla kirjalla, jonka kirjoittajalla on kulttuurisesti ja myös ajallisestikin samanlainen tausta kuin itsellä. Kaikesta tuntuu saavan irti paljon enemmän. Suomessa kirjoitetaan lisäksi aivan loistavaa kirjallisuutta.

Suosittelen tätä kaikille, etenkin niille 70-luvulla syntyneille, jotka diggaavat Manowaria, Metallicaa ja Maidenia.