Richard Osman: Hutiluoti

On ollut lukeminen tahmeeta koko helmikuun ajan tai oikeastaan se alkoi jo tammikuussa. Toisaalta hyvin ymmärrettävää, kun on ollut liiaksi töitä ja vapaa-aikaa ei lähes yhtään, mutta kuitenkin olisin toivonut, että olisin saanut luettua enemmän. Mutta sentään yksi kirja.

Kirja on jatkoa Torstain murhakerho -sarjaan, jossa joukko ikäihmisten lähiössä asuvia ratkoo rikoksia. Perusjengiin kuuluvat Elisabeth (entinen MI5 tai MI6 -agentti), Ron (entinen urheilutähti), Ibrahim (psykologi) ja Joyce, jonka päiväkirjamerkinnöistä koostuu osa teoksesta. Olen pitänyt aiemmista teoksista todella paljon, mutta jotenkin tällä kertaa en innostunut niin paljon kuin aiemmin.

Tällä kertaa kerho lähtee ratkomaan yli 10 vuotta sitten tapahtunutta nuoren toimittajanaisen kuolemaa. Oliko kyseessä murha vai mikä, se on lähtökohtana. Selvittelyn ohella Elisabeth joutuu valitsemaan palkkatappamisen ja Joycen hengen välillä. Mukaan sekaantuu entinen KGB-agentti Viktor sekä jo edellisessä kirjassa vankilaan laitettu huumediileri. Selvittely vie joukon television ajankohtaisohjelmaan ja sitä kautta tv-maailmaan. Jotenkin tuntui, että tällä kertaa oli liian monta langanpäätä, liian monta uutta suhdetta ja muuta epäselvyyttä, joita piti muistaa seurata. Tästä seurasi, että mitään ei oikeastaan käsitelty syvällisesti. Sillisalaatti sanoisin. 

Toki hahmot oliva edelleen mukavia ja kiehtovia, mutta jokin aiempien teosten fiiliksestä jäi puuttumaan. Tavallaan ymmärrän sen, koska henkilöitä pitää kehittää, pitää tuoda uusia, mutta ehkä sen olisi voinut tehdä pienemmässä mittakaavassa.

Ei kirja huono ollut, mutta rima oli jo mielessä kovin korkealla, joten hienoinen pettymys se oli. Suosittelen sarjaa ja suosittelen myös lukemaan järjestyksessä.

Richard Osman: Mies joka kuoli kahdesti

Pidin kovasti ensitapaamisestani Torstain murhakerhon kanssa, joten kun huomasin jatko-osan, laitoin sen heti varaukseen kirjastoon. Oletettavasti kirjoja oli hankittu monta, joten odotusaika ei ollut kovinkaan pitkä. Itse kirjan luin nopeasti nykyiseen lukutahtiini verrattuna.  

Torstain murhakerhoa kohtaa järkytys Ibrahim ryöstetään ja hakataan kadulla. Samoihin aikoihin Elizabethin entinen mies, MI6:n vakooja, ottaa häneen yhteyttä. Pian mies löytyy kuolleena jättäen jälkeensä salaperäisen viestin varastettujen timanttien olinpaikasta. Tässä kaksi päätutkintahaaraa tälle teokselle. Murhakerho lähtee selvittämään molempia tapauksia omaperäisellä tyylillään.

Taas teos, jonka juonesta ei ole hyvä kertoa kovinkaan paljon, jotta lukijalle säilyy jännitys. Jännitystä Osman osaa rakentaa teknisillä keinoilla ja toki tarinan kauttakin. Toisaalta nautin lyhyistä leikkauksista, kappaleista, jotka loppuvat cliffhangeriin. Etkä pysty vastustamaan kiusausta, vaan luet vielä pari kappaletta ja vielä pari. Toisaalta se on ärsyttävää ja hieman tylsääkin pidemmän päälle. 

Tässäkin, kuten edellisessä teoksessa, kertojan ääni vaihtelee. Se luo kiinnostavuutta, mutta taas toisaalta ärsyttää. Ehkä keino on jo liian käytetty dekkareissa ja jännäreissä, vaikka se toimiikin, ei se tarkoita, että sitä pitäisi käyttää kaikissa teoksissa. Ja kuitenkin lankean ansaan joka kerta. 

Kuten sanoin luin kirjan nopeasti juuri rakenteesta ja koukuttavuudesta johtuen. Pidin siitä. Pidin kovasti. Se oli hyväntuulen dekkari, jonka hahmot ovat rakastettavia ja omaperäisiä. He tuntuvat oikeilta ihmisiltä, joilla on ongelmia ja ilonaiheita, kuten meillä muillakin. Ehkä ainut hahmo, joka ei tuntunut uskottavalta oli Ronin lapsenlapsi, joka ei täysin vaikuttanut ikäiseltään tai sitten en vain tunne nykyajan 6-vuotiaita. 

Suosittelen lämpimästi. Erinomaista viihdettä.

Richard Osman: Torstain murhakerho (äänikirja)

Usein välttelen ns. hittikirjoja, mutta jostain syystä päädyin kuuntelemaan tätä teosta ja sehän tosiaan vei mukanaan, vaikka yritin olla kovinkin kriittinen.

Luksustason eläkeläiskylässä kokoontuu torstaisin neljän vanhuksen kerho, jossa he pyrkivät ratkomaan vanhoja murhia. Elizabet, Joyce, Ron ja Ibrahim ovat kukin aivan ihania persoonia ja jokaisella on tietenkin elämänkokemusta ja tietoa runsain mitoin. Kun kylän alueella tapahtuu murha, saa murhakerho virikettä kerrakseen ja vielä, kun tapahtuu toinenkin murha, on selvitettävää runsain mitoin. Murhakerho alkaa auttaa poliisia tapahtumien selvittämisessä. 

Rakastuin hahmoihin oitis. He tuntuivat hyvin eläviltä ja hyvin raikkailta. En ehkä olisi normaalisti teokseen edes tarttunut, mutta nyt siis lähdin kuuntelemaan lukematta kirjan kuvausta ja se kannatti. Kirjaa kuvataan Miss Marplen ja Emmerdalen risteytykseksi ja kieltämättä samaa löytyy. 

Kirja on rakennettu eri hahmojen näkökulmasta tehtyihin osioihin sekä Joycen päiväkirjaotteisiin. Tämä toimii todella hyvin ja tuo kivasti esiin kutakin henkilöä. Lukija saa myös eri näkökulmista vihjeitä murhaajan henkilöllisyydestä. Toisaalta lukijaa johdetaan hienosti harhaan.

Erittäin piristävä teos, hyvin viihdyttävä, hauska ja myös jännittävä. Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille dekkareiden ystäville ja niille, jotka haluavat hyväntuulista luettavaa.

Lukijana jälleen rakas Jukka Pitkänen.