Elly Griffiths: Risteyskohdat

Sain vinkin tähän kirjasarjaan työtoveriltani. Jostain syystä kyseinen sarja oli täysin mennyt ohi. En siis tiennyt lainkaan, mitä odottaa. Ja olinko heti koukussa.

Ruth Galloway on kuin kuka tahansa meistä: ylipainoinen, noin neljäkymppinen, epävarma itsestään, hieman outo ja epäsosiaalinen. Hän on kuitenkin taitava arkeologi, joka on erikoistunut luihin. Sitä kautta hän joutuu sekaantumaan murhajuttuun. Hän tapaa Harry Nelsonin, poliisin, jonka kanssa alkaakin synkata yllättävän hyvin. 

Kirja sijoittuu Norfolkin nummille. Jäätävien merituulien armoille, keskelle suolamarskia ja vuorovesiä. Ja ai että tykkään. Pidän henkilöistä, pidän miljöökuvauksesta, pidän kaikesta. Tavanomaisuudesta, erityisyydestä, epävarmuudesta, itsevarmuudesta, kaikesta. Koukutuin niin pahasti, että päätin kerätä sarjan hyllyyni jo ennen kuin sain ensimmäistä kirjaa loppuun. Nyt menen jo kolmannessa kirjassa ja edelleen, rakastan kaikkea.

On niin ihanaa pystyä taas ahmimaan ja lukemaan kuin viimeistä päivää.

Sarah Pearse: Parantola

Uutuuksien listalta joskus bongasin tämän teoksen ja laitoin kirjastosta varaukseen. Usein käy niin, että varauksen tullessa, en enää edes muista miksi olen kyseisen kirjan laittanut varauksene. Tämän osalta muisti vielä toimi. Takakannen perusteella vaikutti kiinnostavalta ja erilaiselta teokselta.

Erin ja hänen poikaystävänsä Will matkustavat Sveitsiin Erinin veljen Isaacin kihlajaisiin, jotka pidetään vuoristossa sijaitsevassa hotellissa, joka on ennen ollut parantola. Erinin ja veljen suhde ei ole ollut hyvä sen jälkeen, kun heidän pikkuveljensä Sam kuoli tapaturmaisesti. Erin syyttää kuolemasta veljeään. Erin on virkavapaalla poliisin tehtävistään mielenterveysongelmien vuoksi ja hän onkin kovin hermoherkän oloinen. Hän vaistoaa heti hotellissa, että jokin ei ole kunnossa. Pian löytyy ruumis, Isaacin kihlattu katoaa, löytyy toinen ruumis, tulee valtava lumimyrsky ja eristys. Erinin on selvitettävä, mitä oikeastaan tapahtuu.

Kiinnostava, klaustrofobinen tunnelma. Pahuus huokuu myös kirjan sivuilta. Lukija ei voi kuitenkaan täysin luottaa Eriniin. Onko hän vain liian herkällä vai tapahtuuko oikeasti jotain... Sitä kysymystä myös lukija joutuu pohtimaan.

Pidin kyllä kirjasta. En ehkä uppoutunut siihen täydellisesti, mutta luin oikein mielelläni. Kirja aloittaa uuden dekkarisarjan. Varmasti luen myös seuraavia, jos ne käsiini saan. 

Laura Dave: Suojele häntä

Kuinkas ollakaan tämä teos tuli luettua ihan päivässä. Ei ehkä siksi, että se olisi ollut ihan älyttömän hyvä, vaan koska kerrankin sain olla yksin kotona ja nautin hiljaisuudesta. Liian harvinaista herkkua.

Hannahin mies Owen katoaa, hän jättää Hannahille vain viestin "Suojele häntä". Hannah ymmärtää viestin tarkoittavan Owenin tytärtä Baileyta. Mitä Owenille on tapahtunut? Onko hän osana työpaikkansa talousskandaalia? Mistä kaikki johtuu? Kuka Owen oikeastaan on? Voiko toisen oikeasti tuntea läpikotaisin?

Pidin juonesta, pidin kirjasta. Kuten sanoin, se ei ollut ihan niin imukykyinen kuin ehkä voisi ajatella, mutta hyvin nopea luettava ja koukuttava kyllä. Pidin tarinasta, kirjailija pystyi pitämään juonen uskottavana ja kaikki langat käsissään loppuun asti. Kirjan naiset ovat vahvoja, jotka eivät taivu pahan alla.

Kirjan päällyslehtien mukaan kirjasta olisi tekeillä tv-sarja, joten jos haluat lukea teoksen vielä ennen sitä, suosittelen. Suosittelen muutenkin mukavaan ajanvietteeseen. Mitään suurempaa en teoksesta löytänyt, mutta viihdyin sen parissa, mikä se on myös erittäin tärkeää ja kirjojen yksi olennaisimmista tehtävistä.

Joël Dicker: Huoneen 622 salaisuus

Aloin tätä kuuntelemaan ensin, mutta tapani mukaan oli jälleen kärsimätön ja tartuin kirjaan hyllystäni. Joël Dickeristä on tullut yksi lempikirjailijoistani. Ilokseni hänen uusi kirjansa ilmestyykin piakkoin, kuten myös Nesbon uusin. Taas menee kirjakauppaan useampi kymppi, mutta sehän ei haittaa. Voisi mennä huonompaankin. 

Teos oli kovin monipolvinen. Yhdellä tasolla oltiin lähes tässä päivässä, yhdessä 15-16 vuoden päässä, yhdessä noin neljä vuotta taaksepäin ja taisi olla vielä muutama muukin taso. Jotenkin en kuitenkaan hämmentynyt tästä ja pysyin omasta mielestäni oikein hyvin kärryillä, mitä milloinkin tapahtui. 

Nykypäivässä kirjailija Joël on jätetty ja hän vetäytyy vuoristohotelliin nuolemaan haavojaan. Siellä hän tapaa Scarletin, jonka kanssa he alkavat selvittää mystisen huoneen 622 salaisuutta. Toisilla tasoilla joudumme keskelle kolmiodraamaa ja salaisuuksia, kun Lev, Macair ja Anastasia salailevat kukin tahollaan toisiltaan tunteita ja salaisuuksia. Rahoitusmaailma on vain taustalla, loppujen lopuksi siihen ei juurikaan puututa. Yhdellä tasolla kirjailija Joël muistelee kuollutta kustannustoimittajaansa Bernardia. Tämä juonne tuntui paikoin hieman irralliselta. 

Pidin kirjasta paljon. En niin paljon kuin Harry Quebertin tapauksesta, mutta jotain samaa koukuttavaa tästäkin löytyi. Luin jostain, että Dicker ei oikeastaan itsekään aina tiedä, mitä alkaa kirjoittaa ja tavallaan se näkyy hänen kirjoistaan. Kirjassa oli jännityksen lisäksi jälleen paljon rakkautta kirjoittamiseen ja lukemiseen. Sellaisia kirjoja on upea lukea. Pystyy itse nyökyttelemään, että näinhän se on. Näin rakastutaan kirjoihin. Se oli mielestäni Harry Quebertin parhaita anteja ehdottomasti.

Hyvä kirja, ei kuitenkaan mikään aah ja ooh -fiiliksiä aiheuttava. Odotan innolla uutta teosta.

Ulf Kvensler: Erämaa

Olin suunnitellut, että pääsiäisenä lukevani paljon. Ei mennyt ihan niin kuin suunnittelin, mutta sain sentään tämän yhden teoksen luettua alusta loppuun. Tuntuu, että kun on lukuaikaa kovin vähän, olen entistä valikoivampi siitä, mitä luen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kannan selkä vääränä kirjoja kirjastosta, luen muutaman luvun ja vien takaisin. Joskus voisi tehdä erikseen postauksen kaikista niistä kirjoista, jotka ovat jääneet kesken. Ei ole maailmassa riittävästi aikaa huonojen kirjojen lukemiseen. 

Tämä ei ollut huono kirja. Pidin siitä kovasti. Sen miljöö, Ruotsin lapin erämaa, oli kiinnostava. Henkilöitä oli sopivasti ja he olivat riittävän moniulotteisia. Kerronta oli sujuvaa ja pystyi muodostamaan hyvän jännitteen.

Anna, Henrik ja Milena ovat vuosia käyneet kesäisin vaeltamassa Ruotsin lapissa. Tänä vuonna mukaan tunkee Milenan uusi poikaystävä Jacob, joka herättää Annassa epäilyksiä. Lapin erämaa ja pelko ei ole paras yhdistelmä.

Kirjan ensimmäinen kertoja on Anna. Hänen kauttaan tutustutaan muihin hahmoihin ja Annan historiaan. Poliisikuulusteluiden kautta selviää pikku hiljaa, mitä erämaassa on tapahtunut Annan mielestä. Jännitys tiivistyy tarinan edetessä.

Kertomatta enempää kirjan juonesta sanon vain, että kannattaa lukea. Loppu ei ehkä ole täysin yllättävä, mutta se on hyvin mielenkiintoinen ja itse asiassa jättää muutamia kohtia kutkuttavasti auki.

Maisemakuvaukset ansaitsevat erityisen kiitoksen.

Lars Kepler: Hämähäkki

Kuinka paljon tuskaa ja väkivaltaa voi yksi ihminen kestää? Sitä kysymystä kysyin itseltäni lukiessani tätä kirjaa. Sekä Saga että Joona ovat jo menettäneet niin paljon. Ovat koonneet itsensä palasista ja jälleen he ovat pahan äärellä. Jos et ole lukenut aiempia, niin pahoittelen hienoisista spoilauksista.

Jurek on nyt kuollut, mutta edelleen Saga ja Joona joutuvat taistelemaan tämän haamujen kanssa. Saga on hermoromahduksen jälkeen töissä yksityisetsivänä, Joona edelleen poliisissa. Ihmisiä Sagan lähipiiristä alkaa kuolla ja hän saa mystisiä paketteja, joissa on tinaukkoja. Hän on myös saanut postikortin, jossa kerrotaan luodeista, joista viimeinen on tarkoitettu Joonalle ja Saga on ainut, joka voi estää Joonan kuoleman. Kaikkea pahaa on siis jälleen liikkeellä. Kuka on mystinen hämähäkki ja mikä on hänen suhteensa Jurekiin.

Teki oikeasti pahaa Joonan ja Sagan puolesta. Jotenkin ei yksi ihminen pysty kantamaan niin paljon tuskaa. Se tekee ehkä kirjan päähenkilöistä epäuskottavia. Toisaalta nämä kärsivät ja yrittävät nousta pimeästä takaisin valoon. Valoa ei vain tunnu näkyvän mistään raosta. 

Jälleen kyllä pidin kirjasta. Langat pysyivät kirjoittajien hallussa. Leikkaukset olivat lyhyitä ja jännitys säilyi. Loppuratkaisu oli jopa hieman yllättävä, mikä oli positiivinen yllätys itselle. On aina kivaa, kun kirjoittajat saavat edes vähän jallitettua lukijaa ja vielä siten, että jallitus on uskottava niin kuin tässä.

Päätin hamstrata tämän sarjan hyllyyni turvapuskuriksi maailman pahuuden väliin. Sinne ne sopivat Harry Holen viereen.

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

Jälleen yksi TikTokista bongattu kirjasuositus. Siellä tätä kirjaa on hehkutettu todella paljon. Päätinpä sitten itsekin kokeilla. En nyt täysin yhdy hehkutuksiin, mutta kyllähän tämä oli aivan viihdyttävä kirja ja myös paikoin hyvin omaperäinen. Kirjailija on netin mukaan kirjoittanut kirjan, jollaisen haluaisi itse lukea. Se on aina hyvä lähtökohta.

Taidemaalari Alicia on tappanut miehensä ja joutunut mielisairaalaan. Hän ei ole puhunut sanaakaan tapahtuman jälkeen. Sairaalaan tulee työskentelemään psykoterapeutti Theo, joka on myös kirjan päähenkilö tavallaan, sillä hän pyrkii pääsemään Alician hiljaisuuden muurin taakse. Theolla on omia ongelmiaan vaimonsa kanssa ja myös hänen psyykensä on hauras. Onko Alicia todella murhannut miehensä? Mitä oikeastaan on tapahtunut? Vain Alicia voi vastata näihin kysymyksiin, mutta hän ei puhu.

Yritän olla paljastamatta kirjasta yhtään mitään, sillä loppuratkaisun spoilaaminen olisi kirjan lukemisen kannalta äärimmäisen ilkeä teko. Loppuratkaisu tuli  minulle yllätyksenä, kerrankin. Siinä kirja onnistui todella hyvin. Minulla oli vain koko kirjan lukemisen ajan sellainen olo, että olisin lukenut kirjan aiemminkin, en ole, mutta jotain lukemaani kirjaa se muistutti. Tosin en osaa sanoa, miltä osin. 

Menemättä sen tarkemmin kirjan sisältöön, voin suositella teosta. Se kertoo psyyken hajoamisesta, mysteereistä, meistä ihmisistä. Täytyy myöntää, että koko konsepti oli oikein toimiva ja yllättävä. Lue, jos haluat itsekin tulla yllätetyksi. 

John Verdon: Kuolleiden kylä

Uusi John Verdon on aika paikallaan. Eivät nämä viimeisimmät mitään suuria teoksia ole olleet, mutta oikein viihdyttäviä, ihan kuin tämäkin.

Dave Guerneyn entinen työkaveri ottaa yhteyttä ja pyytää tämän apua murhan selvittämiseen. Murhaajaksi epäilty on kuollut mies, joka tuntuu nousseen kuolleista ja tappavan ihmisiä ympäriltään. Murhapaikoille jää satanistia kuvioita ja pian kaikki on jotain muuta kuin mitä ensisilmäyksellä vaikuttaa. Guerneyn taitoja tarvitaan.

Eli hyvin samantyyppinen juoni kuin aiemmissa. Dave tulee ja ratkaisee. Täytyy myöntää, että tämä teos oli jopa paikoin hieman pitkäpiimäinen ja lukeminen tökki useammassa kohdassa. Toki päätelmät on tehty pitäviksi, mutta kuitenkin vähän liian mielikuvituksellista ja sotkuista oli lankojen solmiminen loppujen lopuksi. Luin kuitenkin ahkerasti loppuun.

Jännityskirjan kirjoittaminen on vaikeaa. Miten säilyttää punainen lanka ja myös jännitys loppuun asti. Kuinka monta äkillistä suunnanvaihdosta voi kirjoittaa. Nyt täytyy myöntää, että vaikka punainen lanka säilyi suht selvänä, jännitys ei ihan säilynyt. Suunnanvaihdoksia oli pari liikaa ja muuttujia pari ylimääräistä.

Toki seuraava Guerney, kun ilmestyy, luen sen kuitenkin. Guerney ei ole mitenkään Harry Holen tasoinen, mutta aivan kiinnostava hahmo. Toki hahmoa voisi rakentaa ja kehittää enemmän.

P.A. Paris: Herätä minut kuolleista

Pidin Parisin teoksesta Suljettujen ovien takana, siinä syy, miksi tämänkin laitoin kirjastosta varaukseen. Nojoo, oli tämäkin ihan ok, mutta ei nyt loppujen lopuksi mikään ooh-kirja. Sinänsä tarina oli kiinnostava, enkä ihan kaikkea hokannut matkan varrella, ehkä ihan vähän kuitenkin.

Layla katoaa eräänä yönä Ranskan matkalla pysähdyspaikalla. Finn, Laylan poikaystävä, kertoo tapahtumista, mutta ei kerro kaikkea. Mitä hän jättääkään kertomatta? Mennään 12 vuotta eteenpäin ja Finn on kihloissa Laylan sisaren Ellenin kanssa. Yhtäkkiä joku jättää pieniä maatuskoja, samanlaisia kuin Laylalla oli, aidalle. Finn saa myös sähköpostia oudosta osoitteesta. Onko Layla tullut takaisin? Ja mitä onkaan tapahtunut?

Asetelma on herkullinen ja mukana on hyviä sivujuonteita, joihin kirjailija saa lukijan haksahtamaan. Kuitenkaan en aistinut jännitystä niin kuin olisin halunnut tai kuinka ehkä olisi ollut tavoite. Jotenkin kirja jää yhden askeleen päähän sellaisesta ahmittavasta. Se on sääli, sillä olisin halunnut upota ja jännittää kirjan mukana. 

Se, mistä pidin, oli se, että kirja sijoittuu Iso-Britanniaan. Pidin maisemakuvauksesta, se onnistui. En pitänyt kirjan henkilöistä, mutta heistä ei ehkä ollut tarpeenkaan pitää. Eivät olleet mitään mukavia ihmisiä. Se ehkä tietenkin myös vaikutti siihen, kuin uppoutunut olin henkilöiden toimintaan ja kärsimyksiin. 

Kaikesta huolimatta tämäkin ihan viihdyttävä kirja. Ei ollut juurikaan turhaa jorinaa, vaan sellainen suoraviivainen.

Ruth Ware: Valhepeli

Isa saa viestin, jota on pelännyt. Hänen vanha koulukaverinsa kutsuu hänet kiireesti luokseen. Jotain on tapahtunut. Neljä tyttöä pelasi teininä valhepeliä sisäoppilaitoksessaan. Valheella on pitkät jäljet. Kaikkien elämä muuttuu, kun menneisyyden haamut ja teot palaavat kummittelemaan. 

Kirjaa kuvaillaan kannessa "veitsenteräväksi trilleriksi" ja "aidosti hyytäväksi ja hurjan koukuttavaksi". Sanoisin, että paikkaansa pitää trilleri. Muutoin en kokenut teosta mitenkään kovinkaan poikkeavaksi ja musta sieluni ei löytänyt siitä hyytävyyttä. Pettymys sinänsä. Enpä oikeasti tiedä, kuinka moni uskoo näitä kirjojen kansiylistyksiä. Joskus jopa naurattavat.

Itse kirja oli ihan ok. Ei mikään ihmeellinen, mutta ihan viihdyttävä lukukokemus. Olen lukenut Warelta teoksen myös aiemmin. Tuosta kirjasta tuntui tulleen vielä huonommat vibat. Ehkä tästä voisi oppia, että älä lue enää tämän kirjailijan teoksia. 

Joskus on vaikeaa miettiä, miksi jostakusta kirjailijasta tulee maailmanmenestys ja toiset loistavat kirjailijat eivät menesty. Ehkä keskinkertaisuus tai yksi hyvä teos riittää ajoittain siihen, että saa mainetta. Maailmahan ei ole tasapuolinen meille kaikille. 

Eihän tämä nyt huono ollut ja varmasti ihan ok kesäluettava, mutta jos haluat elämyksiä, älä odota niitä tästä teoksesta.

Joël Dicker: Stephanie Mailerin katoaminen

Lukujumi yhdistettynä ylityöllistymiseen on saanut lukemisen minimiin. Lukujumia avaamaan päätin antaa itselleni haasteen tälle vuodelle lukea lukemattomia kirjoja hyllystäni. Niitä riittänee vuosiksi eteenpäin. Dicker oli yksi suurista lukuelämyksistä viime vuonna, joten päätin aloittaa hänen teoksestaan. 

Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli mielestäni aivan loistava. Suuri osa loistavuudesta tuli päähenkilöiden välisestä suhteesta ja siitä, kuinka he puhuivat kirjoittamisesta ja lukemisesta. Tässä teoksessa on paljon samaa kuin tuossa, mutta se ei yllä aivan kyseisen teoksen tasolle.

Stephanie Mailer on nuori toimittaja, joka ottaa yhteyttä poliisi Jesseen sanoen, että tämän 20 vuotta sitten ratkaisema murha ei olekaan oikeasti ratkaistu, vaan murhaaja oli joku muu. Kuten kirjan nimestä voi päätellä Stephanie katoaa ja (spoiler) myöhemmin löytyy kuolleena. Poliisikolmikolla on siis käsissään sekä tuoreita murhia että vanhoja jo ratkaissuiksi luultuja. 

Kirjan rakenne on saman tyyppinen kuin Harry Quebertissa. Lyhyitä kappaleita eri ihmisten näkökulmista, eri aikatasoilla, eri tilanteissa jne. Se toimii ihan ok koukuttavasti. Elokuvamainen leikkaus laittaa odottamaan jatkoa ja kirjaa lukeekin vielä yksi luku -menetelmällä hyvinkin nopeasti, vaikka sekin on yli 700 sivuinen järkäle. Käytännössä näin pitkän kirjan lukeminen fyysisenä kirjana on vähän haastavaa ajoittain. 

Pidän paljon Dickerin kirjoitustyylistä ja hänen tavastaan kuljettaa tarinaa. Tämä teos oli kuitenkin liiaksi samanlainen kuin Harry Quebertin tapaus. Siinä oli tiettyjä itsestäänselvyyksiä, jos on tutustunut Harryyn ja toisaalta se ei ollut yhtä yllättävä ja kiinnostava kuin kyseinen teos. Se on kuitenkin hyvin kirjoitettu ja tarina kantaa hyvin koko sivumäärän.

Haastan muitakin lukemaan oman hyllyn kirjoja. Omat hyllyni ovat viime vuoden aikana täyttyneet liiaksikin, kun olen ottanut vastaan lahjoituskirjoja, jotka muutoin olisivat kenties joutuneet kierrätykseen. Olen niitä vienyt kirjastoihin edelleen luettavaksi, mutta moni päätyi loppusäilytykseen omaan hyllyyni. Luettavaa siis on, mutta se aika, se on kortilla.

Päätin osallistua pariin lukuhaasteen, johon tämä teos sopii hyvin.

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta (äänikirja)

En tiedä mitä sanoisin. Ehkä minulle kävi niin kuin kirjassa kerrottiin. Luettuani jään tuijottamaan kantta hämmentynyt hymy huulillani toivoen, että kirja ei olisi päättynyt vielä. Paljon on tästä kirjasta kirjoitettu kehuvia arvioita. Usein ne saavat minut vastahankaan ja näin taisi käydä myös tämän teoksen kanssa. Se on ollut hyllyssäni ilmestymisestä asti, mutta ehkä sen paksuus, keltaisen kirjaston leimat ja ylistävät kommentit ovat saaneet minut unohtamaan sen lukulistaltani. Potiessani suunnatonta kirjakrapulaa päätin kuitenkin viimein tarttua teokseen näin äänikirjana, koska halusin jotain, jonka lukee Jukka Pitkänen ja tämä tuntui riittävän pitkältä kokemukselta hänen kanssaan. Pituus on 21 tuntia ja 52 minuuttia. 

Kirja on monitahoinen, monipolvinen. Se on kirja kirjan sisällä, sisältää kirjoittamisen ohjeistusta, salaisuuksia, historiaa, jännitystä, rakkautta. Paljon kaikkea. Kaikesta voisi syntyä sotku, mutta kirja pysyy kirjoittajan hallinnassa, tarinassa on punainen lanka ja se pitää otteessaan aivan loppuun asti. Itse asiassa mitä pidemmälle kirja eteni, sitä enemmän koukussa olin. 

Harry Quebert on kirjoittamisen opettaja ja yksi Amerikan suurista kirjailijoista. Eräänä päivänä hänen pihaltaan löytyy 15-vuotiaan tytön ruumis ja Harry joutuu syytteeseen tytön murhasta. Lähes kaikki uskovat Harryn syyllisyyteen paitsi Marcus Goldman, Harryn oppilas ja ainut ystävä. Marcus alkaa selvittää, mitä oikeasti tapahtui ja päätyy kirjoittamaan siitä kirjan. 

En oikein tiedä, mitä sanoisin. Kirja teki minuun suuren vaikutuksen. Se innoitti minua kirjoittamaan, se innoitti lukemaan. Se on niin hienosti rakennettu ja hallittu kokonaisuus, että tulee aivan vilunväreet. Se on tarina ystävyydestä ja ikuisesta rakkaudesta. Se on kirjoittamisen ja kirjojen ylistys. Se on tarina Amerikasta, ennakkoluuloista ja syyllisyydestä. 

Kertakaikkiaan upea teos. Mitä tästä opin, kaikkien kehumat kirjat voivat olla myös omaan makuuni loistavia. Yritän siis karttaa luontaista ennakkoluuloani.

Samuel Bjørk: Poika pimeästä

Vähän pohdiskelen itsekin, että miksi ihmeessä luin vielä tämän kolmannen, vaikka olen valittanut, kritisoinut ja lukiessa hieman kärsinytkin näiden kirjojen parissa. Ihmismieli on kuitenkin kummallinen. Maailmassa on hyviä, loistavia kirjoja lukemattomia, miksi siis tuhlata aikaa sellaisiin, jotka eivät vedä mukanaan tai edes kauheasti kiinnosta. 

Tällä kertaa murhaaja on kekseliäs. Hän murhaa satunnaiselta tuntuvia ihmisiä. Tapa on sama, mutta miljöö aina erilainen. Jokaiselta murhapaikalta löytyy kamera, jonka linssiin on raaputettu numero. Mia oli juuri lähdössä pitkälle lomalle, kun Holger hakee hänet ratkomaan murhia. Kukaan ei ole kunnossa, kaikilla menee huonosti henkilökohtaisessa elämässä. Luulisi, että olisi huono lähtökohta murhatutkimukselle. Kun kukaan ei tunnut myöskään nukkuvan riittävästi tai edes syövän, niin itse ainakin epäilisin kykyä saada kiinni rikollinen. Mutta näitä se ei tunnu kauheasti hidastavan.

Taas mennään etunimi-sukunimi -tyylisesti jokainen kappaleen alku. Jälleen sirotellaan vihjeitä, joista lukija ei pysty yhdistelemään mitään, mutta Mia kummallisine aivoineen yhtäkkiä vain löytää ratkaisun. En taaskaan pitänyt kauheasti. En imautunut mukaan. En elänyt heidän mukanaan. 

Tämä sarja oli vähän hukkaan heitettyä aikaa. Nyt pitäisi löytää joku kirja, joka veisi täysin mukanaan, hurmaisi minut uudelleen innostumaan. Senpä vuoksi taidan kerätä luetut kirjat ja suunnata seuraavaksi kirjastoon tuoksuttelemaan tuttuja tuoksuja ja hivelemään kirjan selkämyksiä.

Samuel Bjørk: Yölintu

Päätin kokeilla vielä toista teosta kirjailijalta eli sarjan kakkososaa. Edelleen vähän sama fiilikset kuin ykkösosastakin; ihan kiva, mutta ei sellainen mukaansa vievä. Keittiölukemisena ihan ok kuitenkin.

Tällä kertaa löytyy teinitytön ruumis, joka on aseteltu pentagrammin keskelle kera linnunsulkien ja kynttiläasetelman. Rituaalimurha vai jotain muuta? Ryhmä alkaa jälleen tutkia. 

Kirjassa tapahtuu paljon. Jokainen kappale on eri ihmisen näkökulmasta. On vääriä vinkkejä oikeiden joukossa. Lukijaa johdetaan harhaan, annetaan ehkä oikeitakin vinkkejä. Kuitenkin jotenkin tuntuu, että lukijalle ei anneta mahdollisuutta ratkaista itse, vaan se kunnia annetaan Mia Krügerin loistokkaille aivoille, jotka kuin tyhjästä yhdistävät pisteet ja murhaaja saadaan kiinni.

Minua tuo kaikki häiritsee, en tiedä miksi, mutta häiritsee. Kuitenkin tartuin vielä kolmanteen teokseen, mutta sen lukeminen etenee suhteellisen nihkeästi. Muita teoksia kiilaa ohi.

Se, mihin kiinnitin huomiota jo ensimmäisessä kirjassa (ja nyt jälleen vertailu Holeen) oli, että tässä ajanjakso on lyhyt, kun Holessa se voi olla helposti vuoden. Tässä viikkoja ehkä kuukausia. Jotenkin kaikki jää minulle liian ohueksi.

 

Robert Galbraith: Levoton veri

Melkoinen tiiliskivi kirjaksi tämä uusin Galbraith, lähes 900 sivua. Fyysisenä kirjana hyvin hankala käsitellä myös. Helpoin oli lukea keittiön pöydän ääressä. Vähän jännitän paksuja kirjoja, viihdynkö niiden parissa, onko paljon sellaista tylsää, joka tekee mieli vain selata läpi. Samat fiilikset olivat tämän kanssa, siksi kirja ehti olla hyllyssäni useamman viikon ennen kuin päätin aloittaa. Tällä kertaa pelkoni osoittautuivat turhiksi. Kirja imaisi hyvin mukanaan ja kantoi ihan loppuun saakka.

Striken ja Robinin asiakkaaksi tulee tällä kertaa nainen, jonka äiti on kadonnut yli 40 vuotta aiemmin. Hän haluaa selvittää, mitä äidille oikeasti tapahtui. Tappoiko hänet tuolloin aktiivinen sarjamurhaaja vai mihin tämä vain katosi. Toki toimistolla on muitakin toimeksiantoja, jotka kulkevat sujuvasti päätarinan sivussa. Kirja vie eteenpäin kummankin päähenkilön yksityistä elämää myös. Robin tekee avioeroa Matthewin kanssa ja samalla tuskittelee lähestyvää 30-vuotis syntymäpäiväänsä. Striken täti on kuolemassa syöpään ja tämän isä yrittää ottaa yhteyttä. 

Tapausta 70-luvulla tutkinut poliisi oli vaipunut psykoosiin tutkimusten aikana ja Robinin ja Striken saamat tutkimusmuistiinpanot ovat hyvin kiinnostavia. Niissä tutkimukseen sekoittuu astrologia ja satanismi. Kirjassa oli muutamia "kuvia" tutkimuskirjasta, jotka toivat ihan mielenkiintoisen lisän tarinaan. 

Asia, johon turhauduin teoksessa oli Robinin ja Striken puhumattomuus. Kumpikaan ei kysy, ei kerro, mutta epäilee ja arvuuttelee. Tämä oli tehty ihan tarkoituksella, jotta jännite säilyisi ja lukija turhautuisi, kunnes tulisi helpotus. Hyvin ärsyttävästi tehty ja samalla hyvin taitavasti tehty. Kaksikon suhde kehittyy kirjassa selvästi. Kirja kertoo kuitenkin yli yhden vuoden tapahtumista. Siihen nähden suhde ehkä kehittyy todella vähän. 

Kirja oli ihan hyvä. Ei ehkä niin hyvä kuin aiemmat. Pituuskin ehkä kertoo, että siinä on paljon yksityiskohtaista kuvausta, ei niinkään vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Hienoista tiivistystä olisin ehkä kaivannut, mutta toisaalta en osaa sanoa mistä. Kuten kuitenkin jo totesin, kirja imaisi mukaansa.

Koska kirjoittaja-aliaksen taakse piiloutuu J.K. Rowling, on pakko heijastella kirjan teemaa myös kirjailijan viimeaikaisiin sosiaalisen median postauksiin, joista on noussut melkoinen häly. Rowling on ottanut melko konservatiivisesti kantaa viime ajan trendeihin sukupuolisuuden ilmoittamisesta. Tässä kirjassa on homohahmoja, muutamia luullaan homoiksi. Kuvaukset ovat stereotypioiden toistamista. Naisellinen-maskuliininen, paha-hyvä, tykkää puuhkista-on macho. Hyvin tyypillisiä kuvauksia, eivät kovinkaan syviä, eivätkä loppujen lopuksi nouse kovinkaan suureen arvoon kirjassa, paitsi kirjailijan tosielämän postauksien kautta. 

Pohdin teemaa kirjaa lukiessa. En ole niin sivistynyt lukija, että pohtisin kovinkaan usein mitään syntyjä syviä. Pääasia itselleni usein on, että tarina on hyvä ja että hahmot ovat uskottavia. Näin oli tässä teoksessa pääosin ja se riitti minulle.

Harriet Tyce: Veriappelsiini

Taisin törmätä kirjaan kirjaston palautettujen hyllyssä. Kansi oli kiva ja siinä oli muutamien tuntemieni kirjailijoiden mietteitä kirjasta. Ajattelin, että mikä ettei ja otin mukaani. Ajatukseni kuvaakin kirjaa ihan hyvin. Se on vähän sellainen mikä ettei, ihan kiva.

Alison on lakimies ja hän saa ensimmäisen murhajuttunsa puolustettavakseen. Kirja sijoittuu Iso-Britanniaan, joka oikeusjärjestelmä on itselleni hieman hämärä, mutta onneksi teema ei nouse kirjassa mitenkään suureen rooliin. Alison juo liikaa ja hänellä on suhde toiseen mieheen. Kotona odottavat lapsi ja mies, joka tuntuu huolehtivan tyttärestään todella paljon. Sitten joku saa tietää Alisonin kaksoiselämästä ja tämä alkaa saada ilkeitä ja pelottavia viestejä. Samaan aikaan murhajuttu alkaa tuntumaan enemmän ja enemmän kiemuraiselta ja toisaalta pelottavan tutulta.

Kirja oli siis ihan kiva. Sen luki nopeasti ja se piti otteessaan. Osa valinnoista oli uusia ja tuoreita, osa taas hyvin perinteisiä. Kirja oli ja ei ollut ennalta-arvattava. Jotkin juonenkäänteet olivat melko selkeitä, mutta osa pääsi hienoisesti yllättämään. Ei kuitenkaan mitään hengenhaukontaa, vaan enemmänkin sellainen yllättävä ynähdys. 

Tämä oli lomani ensimmäinen kirja. Ihan ok aloitus kesälle. Olen nyt päättänyt lukea paljon. Hyvin on alkanut, mutta lukuinnostuksen saattaa tappaa jokin hyvin yllättäen. Vielä se ei ole kuitenkaan heikennyt ja aionkin pitää sitä yllä lukemalla vain sellaisia kirjoja, jotka jaksavat kiinnostaa. Tosin opiskeluitteni vuoksi joudun lukemaan muutamia tenttikirjoja, mutta toistaiseksi nekin ovat olleet hämmentävän kiinnostavia.

Voin siis suositella vaikka mukavaksi kesälukemiseksi. Mitään suurta elämystä kirja ei ainakaan minulle tarjonnut, mutta viihdyin sen parissa.

Sebastian Fitzek: Paketti (äänikirja/e-kirja)

Jokin jumi avautui tämän kirjan myötä tai sitten kirja vain oli niin hyvä ja koukuttava, että en pystynyt pitämään näppejäni ja korviani siitä erossa. Nyt kirjailijan jälkikäteen googlanneena en ihmettele reaktiotani. Fitzek on Saksan suosituimpia kirjailijoita, jonka kirjoja on myyty miljoonia. Titteli on ansaittu.

Emma on lukkiutunut kotiinsa sen jälkeen, kun hänet on raiskattu hotellissa. Raiskaaja oli Parturi, joka on myös tappanut lukuisia muita naisia. Emma on psyykkisesti hajalla, eikä tiedä, mitä enää uskoa tai kehen luottaa. Eräänä aamuna postinkantaja jättää hänelle naapurille kuuluvan paketin. Tästä lähtee purkautumaan todella hämmentävä tapahtumien ketju. Emman vainoharhaisuus saa myös lukijan epäilemään tämän mielenterveyttä ajoittain.

Kirjassa kuvataan tapahtumia eri aikatasoilla ja ratkaisu on onnistunut, tosin melko tyypillinen tällaisissa psykologisissa trillereissä. Toisaalta muuta tyypillistä en teoksesta juuri löytänyt, vaan sen ratkaisut ja tarinankerronta oli ihanan tuoretta ja yllättävää. Yllättävä on adjektiivi, jolla kuvaisin teosta eniten. Se oli yllättävä aivan loppuun asti, mutta ei missään vaiheessa lukijaa aliarvioiva.

Päähenkilö on kirjassa epäluotettava tai ainakin lukija saa sen kuvan, sillä Emman ajatukset ja epäilykset tuntuvat harhaisuudelta, joka selitettävissä traumaattisella lapsuudella ja myöhemmällä raiskauksella. Kuitenkin lukija haluaa olla Emman puolella, ymmärtää tätä. Se vain tuntuu niin kovin vaikealta.

Kirjailija luo aivan loistavan, koukuttavan tunnelman. Olen todella iloinen, että löysin kirjan aivan sattumalta Storytelista. Lukijana äänikirjassa on Outi Vuoriranta, minulle ennestään tuntematon, mutta erittäin hyvin onnistunut lukija. En tietenkään kyennyt pysyttelemään pelkästään äänikirjassa, vaan ihan pakko oli lukea myös osa e-kirjana, koska olen vain niin malttamaton.

Suosittelen lämpimästi kaikille psykologisten jännäreiden ystäville ja myös muille, jotka haluavat kenties yllättää itsensä tai antaa itsensä tulla yllätetyksi. 

Jo Nesbo: Veitsi (äänikirja ja e-kirja)

Uusin Harry Hole. Kirja osittain musersi minut täysin, toisaalta taas toi toivoa. Pidin siitä ja en pitänyt yhtään. Se oli yllättävä, mutta myös saman toistoa, vaikka olikin täysin päinvastainen. Olen siis hyvin sekavassa mielentilassa luettuani kirjan loppuun. 

Kirja on dramaattinen, en viitsi siitä kertoa ihan kauheasti, sillä se kannattaa lukea täysin avoimin mielin ja unohtaa kaikki, mitä olet tähän asti miettinyt Nesbon kirjoittamisesta, toisaalta muistaa ne. Eli juuri, kun olet aivan varma siitä, kuka on syyllinen, sinulta vedetäänkin matto jalkojen alta. Tässä kirjassa kerta toisensa jälkeen niin, että täytyy myöntää, että hieman jo kyllästytti. Toisaalta ei voinut olla hämmästymättä, että näinkö tämä nyt meneekin. Lukijana kuvittelin jo päässeeni Harryn ohi ajatuskuviossa ja pidin häntä jopa hieman hitaana, kun sai tajuta, että eihän se nyt niin helposti mene.

Harrya kohtaa kirjan alussa suuri järkytys. Niin suuri, että lukija on myös murheenmurtama. Harry ei halua herätä ja siksi onkin humalassa suuren osan kirjasta. Humala sumentaa ajattelun, suru tekee siitä yksisilmäisen. Kertoo taas, kuin inhimillinen hahmo Harry on. En halunnut, että näitä asioita olisi tapahtunut. En olisi halunnut nähdä Harrya näin surullisena. Kertoo myös taas siitä, kuinka hyvin rakennettu hahmo ja elämä on. Vihasin loppua, vihaan sitä edelleen. En olisi halunnut sen käyvän niin, en missään tapauksessa.

Kirja herätti siis tunteita, todella paljon tunteita. Piti pitää taukoa, ei pystynyt ahmimaan, sillä oikeasti ei halunnut tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, vaikka oli pakahtua uteliaisuudesta. Kirjan loppu jättää liudan kysymyksiä. Se jättää paljon avoimeksi, mutta osaltaan tuntuu lopulta. En usko, että lopulliselta lopulta kuitenkaan. 

Nyt olen siis täysin ajantasalla Harryn suhteen. Luin kaikki Hole-kirjat ja nyt lukulistassani ammottaa suuri aukko. Pitää vain löytää joku toinen yhtä hyvä kaveri.

Ja Jukka Pitkänen <3, ihana lukija.

Jo Nesbo: Aave (äänikirja/e-kirja)

Ehkä kutsuisin tätä sellaiseksi välikirjaksi Hole-sarjassa. Harry palaa Hongkongista takaisin Osloon pelastamaan Olegin murhasyytöksiltä. Olegin sanotaan tappaneen ystävänsä Guston, joka oli sekaantunut Oslon huumepiireihin. Huumepiireihin on tullut uusi tekijä Dubai, joka myy uutta huumetta Viulua. Samaan aikaan huumekuolemat ovat vähentyneet, mutta riippuvaisia on yhä enemmän. Kunnian huumekuolemien vähenemisestä ovat saaneet Isabel Sköyen ja Mikael Bellman. Harry saapuu siis keskelle huumesotaa ja salaliittoja.

Harrylla ei ole poliisinvaltuuksia ja se vaikuttaa hänen tutkimuksiinsa. Tällä kertaa Harry saa sen verran monta uutta arpea vanhojen lisäksi, että kauneus alkaa olemaan kaukana hänen piirteistään, jos sitä on joskus löytynytkään. Ihme, että pysyy hengissä, sekin tosin kirjan lopussa jää epäselväksi.

Kirjan yhdeksi teemaksi bongasin isänrakkauden, joka syttyy huolimatta siitä, onko lapsi oma vai ei. Rakkaus ja uudelleen aloittaminen kulkee mielestäni myös kirjassa mukana. Voiko vanhat synnit antaa anteeksi. Muutoin pitää nyt sanoa, että en ihan kauheasti pitänyt kirjasta. Kirja jakautui Guston kertomukseen haudan takaa, joka tavallaan selvitti itse murhaa ja muita tapahtumia, mutta en siitä ihan kauheasti innostunut. Kirjassa tuntuu jokaisen henkilön ikävät piirteet korostuvan, eikä siinä ollut kuin muutama mukava ihminen.

Seuraavan teoksen Poliisin luin ensimmäisenä Holena vuosia sitten. Olen sen jo aloittanut, sillä mielikuvat ovat äärimmäisen heikkoja sen osalta ja koska tässä teoksessa luotiin pohjaa seuraavaan, haluan nähdä miten langat yhdistyvät.

Jo Nesbo: Panssarisydän (e-kirja/äänikirja)

 Harry haetaan Hongkongista vastentahtoisesti selvittämään Norjan uusinta sarjamurhatapausta. Harryn poissaollessa Kripos on saanut vetovastuun henkirikostutkinnoista ja he ovat myös Harryn uusin vihamiehistö, joka odottaa häntä jo lentoasemalla. Harry aloittaa tutkimuksen ensin salassa pienellä joukolla, mutta liittyy Kriposin joukkoihin enemmän tai vähemmän myöhemmin. Sarjamurhaaja murhaa uhrejaan monin eri tavoin, mutta ehkä kammottavimmat murhat tehdään laitteella, jota kutsutaan Leopoldin omenaksi. Se on teräksinen pallo, josta sinkoutuu 24 piikkiä narusta vetäessä. Laite on kuvattu niin tarkasti ja sille on luotu oma historiakin, että ainakin itselle meni ihan täydestä tällaisen laitteen todellisuus. Todellisuudessa onneksi ei kyseistä laitetta ole olemassa, vaan se on kirjailijan mielikuvituksen tuotetta.

Kirja vie Harryn Kongoon keskelle sisällissotaa ja tulivuoria. Kirjassa kuvataan maisemia tarkasti, aivan kuin itse pääsisi matkustamaan alueelle. Hyvin Nesbomaista. Harry on jälleen aivan omaa luokkaansa huolimatta isän sairaudesta, huumausaineiden väärinkäytöstä ja muutoin vain angstisesta siviilielämästä. Ja jälleen kerran toivoin, että olisin Harryn tuttu, vaikka uskoisin, että me emme ehkä tulisi toimeen. 

Nesbon kirjojen parasta antia ovat juonet. Tässä kirjassa lopetus venyi mielestäni hieman liian pitkäksi ja kerrokselliseksi. Kerroksia oli myös muutoin kirjassa melko monta, mutta kirjailijan käsissä nämä kaikki pysyivät. Ehkä hivenen vähemmän vastoinkäymisiä ja kähmintää helpottaisi, mutta uskon ja tällä kertaa tiedänkin, että kirjailija valmistelee tässä teoksessa myös tulevien kirjojen taustatarinaa. 

Ihanan Jukka Pitkäsen äänestä en vain saa tarpeeksi.