Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kindle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kindle. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. syyskuuta 2015

B.B. Reid: Fear me ja Fear you (Broken love 1 & 2)

Lukeminen ei ole maistunut ennen kuin taas bongasin näitä höttösiä YA-kirjoja Amazonista. Tätä kirjaa oli itse asiassa suositellut yksi genren suosikkikirjailijoistani Penelope Douglas, jonka Bully on ihan suosikkini. Täytyy myöntää, että tässä sarjassa on jotain samaa kuin Bullyssa lisättynä tuollaisella vielä dominoivammalla miehellä.
 
Keiran on kiusannut Lakea aina 8 vuotiaasta. Laken elämä on ollut tämän vuoksi täynnä pelkoa. Molemmilla on omat painolastinsa kannettavanaan. Laken vanhemmat ovat kadonneet, kun hän oli pieni. Kieran taas joutui setänsä kasvattamaksi, kun hänen vanhempansa kuolivat tai jättivät. Lähtökohta on monella tavoin samanlainen kuin Bullyssa. Enempää ei oikeastaan juonesta voi paljastamatta kertoa ja toisaalta se ei ole kovinkaan yllättävä peruslinjoiltaan ja sitähän ei edes halua, kun tarttuu tällaiseen kirjaan.
 
Fear me ja Fear you ovat jatkoteoksia. Oikeastaan ne voisivat olla yksi teos. Pituus on melkoinen tähän genreen yli 300 sivua kummassakin. Nämä ovat kuitenkin hyvin koukuttavia ja menetinkin muutamat yöunet kirjojen vuoksi. Pidin siis kovasti. Kirjoissa on melko roiseja seksikuvauksia, mutta niitä ei loppujen lopuksi ole kovinkaan paljon, sillai sopivasti. Jatkoakin on seuraamassa Fear Us kertookin Keiranin ja Laken ystävistä, vaikka toki hekin siinä piipahtavat, näin olen itselleni antanut kertoa. Itse kirja ilmestyy kuun loppupuolella ja on jo tilattu Kindleeni.
 
Suosittelen lämpimästi genren ystäville.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Penelope Douglas: Aflame

Iki-ihanan kirjasarjan viimeinen osa tipahti Kindleeni viikolla. Olin ennakkotilannut tämän edellisen osan luettuani. Silloin aikaa tämän julkaisuun tuntui olevan ikuisuus, mutta nyt olin yllättynyt, että joko nyt.

Kirjassa Jared ja Tate ovat eronneet. On kulunut muutama vuosi erosta ja Jared saapuu takaisin kotikaupunkiinsa, jossa ovat myös muut kaverukset sekä Tate. Onko vanha liekki yhä voimakas? Miten Jared voisi voittaa Taten takaisin.

Kirja oli sinänsä ihan hyvä, mutta jotenkin ehkä laimea, mutta ei siten kuten voisi kuvitella. Käänteitä ei ollut makuuni tarpeeksi sen sijaan kuumia makuuhuonekohtauksia löytyi ihan mukavasti, jopa sen verran, että melko posket punaisena tämän kirjan sain loppuun. Niitä ei ollut liikaa, vaan juuri sopivasti.

Kokonaisuus oli kenties hieman laimea, mutta toisaalta se veti yhteen kaikkien kaverusten kohtalot ja jätti kenties oven auki myös tulevaisuuden sukupolville.

Se, mikä oikeastaan kruunasi kirjan olivat kirjailijan sanat lopussa, jossa hän sanoi kirjoittaneensa kirjasarjan osittain siksi, että meistä jokainen voi nähdä, että ihminen tekee virheitä vaikka 18 vuotiaana, mutta niiden yli voi päästä. Tästä olen niin samaa mieltä. Kukapa ei olisi tehnyt virheitä nuorena, mutta jippo onkin siinä, kuinka nuo virheet jättää taakseen ja oppii niistä. 

Jään odottamaan innolla Douglasin tulevia kirjoja, jotka on käsittääkseni suunnattu enemmän aikuisille. Itse Douglasista pitää sanoa, että hän tuntuu oikein mukavalta ja kiinnostavalta persoonalta Facebookin ja Twitterin kautta. Itsekin sain vastauksen twiittiini ja tykkäykset, lisäksi hän keskustelee lukijoidensa kanssa kiitettävästi Facebookissa. Minä tykkään.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Penelope Douglas: Falling away

Olen koko päivän lukenut, miten ihanaa. Olen hajoittanut itseni ja koonnut jälleen kokoon. Olen itkenyt ja nauranut ja ollut kenties hieman kuumissani. Olen nauttinut päivästä suunnattomasti ja nyt sisälläni on ontto olo kuin olisin hyvästellyt jälleen hyvän ystävän, vaikka tiedän, että tapaan hänet uudelleen milloin vain.

Douglasin kirjat ovat vieneet sydämeni mukanaan yhä uudelleen. Bully on ehdottomasti lukemisen arvoinen ja niin ovat nämä samaan sarjaan kuuluvat Until you, Rival ja nyt tämä Falling away.

Jax on lapsena joutunut pahan hyväksikäytön uhriksi. Se on muokannut hänestä tietynlaisen nuoren miehen. K.C. on joutunut erilaisen hyväksikäytön uhriksi, mutta yhtälailla se on jättäny häneen syvät jälkensä. Nämä kaksi eivät voi vastustaa vetovoimaa, joka on ollut yllä jo usean vuoden ajan, mutta voivatko he kuitenkaan elää yhdessä.

Kirjassa ei käsitellä helppoja aiheita, niitä käsitellään kuitenkin hyvin. Niitä käsitellään osana päähenkilöiden elämää. Rakastin Jaxia on viime kirjassa, nyt hän särki sydämeni aivan täysin. Vaikka tiedän kyseessä olevan fiktion, on jotenkin sydäntäsärkevää ajatella, että maailmassa oikeasti on rikkinäisiä ihmisiä, jotka piilottavat salaisuuksiaan ilman, että niitä kukaan koskaan välttämättä saa tietää. Näin kai meistä jokainen. 

Tekisi niin mieleni aloittaa sarja alusta jo nyt, että pääsisin taas fiilistelemään. Ei ehkä kaikkien mieleen, mutta minä ja monet teinikirjojen ystävät olemme varmasti ihan fiiliksissä tästä. Suosittelen kuitenkin aloittamaan Bullysta ja siirtymään askel kerrallaan eteenpäin, vaikka kukin näistä on ihan ilman muitakin luettavissa. 

Nyt pitää yrittää täyttää tämä tyhjä kolo jollain.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Lauren Oliver: Panic

Latasin tämän alunperin matkalukemiseksi Prahan reissulle, mutta eihän siellä tullut luettua kuin lentokoneessa ja sielläkin vain vähän. Sen verran kuitenkin, että matkalla sain kirjan puoleen väliin ja tahtomattani taas jouduin ahmimaan kirjan loppuun yömyöhään. Juuri tämä on ongelmani, joudun heräämään aamuisin kuudelta ja vaadin kuitenkin vielä vähintään 8 tunnin yöunet, jotta en olisi aivan poikki. Tämä on syy, miksi olen tietoisesti himmannut kirjojen lukemista, valitettavaa sanoa. Uusi työni vaatii, että olen joka päivä skarppina ja silloin pitää saada riittävästi unta. Mutta minkäs voit, kun joskus kirja vain vaatii luetuksi tulemista.
 
Olen pitänyt Oliverin aiemmista teoksista hyvin paljon etenkin Kuin viimeistä päivää -teoksesta. Myös Delirium -trilogia oli hyvin onnistunut. Niinpä lähestyin tätä teosta suurin odotuksin ja hieman pelonsekaisintuntein, josko odotukseni olivat kuitenkin liian suuret. Onneksi eivät ainakaan täysin olleet.
 
Panic sijoittuu pieneen teollisuuskaupunkiin Carpiin, jonka teollisuus on kuihtunut ja ihmiset haluavat vain pois. Heather on 18 vuotias ja haluaa pois. Hän asuu ns. trailerparkissa juopon äitinsä ja siskonsa kanssa. Dodge asuu baarin takana ramman siskonsa ja tarjoilija äitinsä kanssa ja haluaa kostaa siskonsa rampauttaneelle. Nat on paremmasta perheestä, mutta unelmoi näyttelijän urasta jossain aivan muualla. Bishop on Heatherin paras ystävä jo lapsuudesta ja on pääsemässä pois opiskelemaan. Kerran vuodessa lukion päättäneet voivat osallistua koko kesän kestävään Panic -turnaukseen. Panicissa on pottina suuri summa rahaa, joka menee voittajalle. Haasteena on hengenvaarallisia tehtäviä, jotka vaativat rohkeutta, määrätietoisuutta ja ehkä hieman hulluuttakin. Heather, Dodge ja Nat osallistuvat kisaan kukin omasta syystään. Kisan edetessä tulevat tunteet peliin ja he rakastuvat ensimmäistä kertaa elämässään, mutta on Panic kuitenkin tiellä.
 
Kirja purjehti vaarallisesta tilanteesta toiseen Heatherin ja Dodgen näkökulmista. En voi muuta sanoa kuin että kirja imaisi minut mukanaan. Kyseessä ei ole dystooppinen maailma, vaan mikä tahansa paikka, josta haluaa pois. Kyseessä ei ole romanttinen kirja, vaikka kirjassa rakastutaankin. Vaikka kirjassa pohditaan elämää ja sitä, millä hinnalla elämäänsä voisi muuttaa haluamakseen, se ei ole kuitenkaan vain sitä. Kirjan henkilöhahmot olivat jokainen omalla tavallaan sekä rakastettavia että pimeän puolen omaavia, kuten me kaikki olemme. Pidin heistä ja samalla välillä närkästyin. Kirja on kuvaus nuorista, mutta en koe olevani kovinkaan kaukana ajatuksellisesti tilanteesta, jossa luulen tietäväni mitä haluan, mutta tiedänkö kuitenkaan.
 
Panic ehkä toi mieleen Nälkäpelin, mutta ei kuitenkaan. Pidin kirjasta hyvin paljon ja voin suositella sitä lämpimästi. Oliver ei vielä ole pettänyt odotuksiani, vaikka odotukset kasvavatkin koko ajan vain suuremmiksi. Latasin huumassani Oliverin Rooms -kirjan ja siinä mennäänkin taas ihan erilaiseen maailmaan. Osaksi toivon, että kun tänään illalla aloitan kirjan, se ei vie minulta yöunia. Toisaalta taas toivon, että se veisi.
 
Luin kirjan siis englanniksi rakkaalta Kindleltäni, joka sekin on saanut olla melko rauhassa viime aikoina, mutta ei varmaan enää.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Jessica Clare: Body games

Lukujumi alkaa hellittää sitä mukaa kuin Tour de Sock alkaa olla lopuillaan. Kyseessä on sukanneulontakilpailu, jossa on 6 eri osuutta. Sain viisi ekaa suoritettua, mutta tämä kuudes oli sellainen, että en taida edes yrittää. Jotenkin käsi etsiintyi sitten Kindleen ja siihen latautui uusin Jessica Clare. Olen pitänyt kovasti näistä Games series -kirjoista. Pidin tästä myös kovasti ja luin kirja kuin en olisi lukenut aikoihin, niin kuin en olekaan. Taisin alkukeväästä innostua lukemaan vähän liikaa, joten ei mitenkään ollut vaikea uskoa, että lukujumi iskee päälle. En vielä ole täysin varma, että jumi on ohi, mutta ehkä valoa tunnelin päässä näkyy jo.

Tässä osassa tavataan vanhoja tuttuja aikaisemmista games -kirjoista. Näistä en juurikaan paljon muistanut, sen verran aikaa oli edellisestä. Mutta Annabella osallistui Survivor-tyyppiseen kilpailuun ja tuli kanssakilpailijansa pettämäksi. Jendan taas osallistui edellisen kirjan Houseguests -kilpailuun ja oli ns. kiltti mies. Tällä kertaa ollaan Fijin saarella ja kilpaillaan survivor-tyyppisesti, vain alasti. Alastomuus on jenkeissä ongelmallista ihan eri tavalla kuin meillä Suomessa. 

Kirjassa se on vain taustalla. Kirja noudattelee samaa kaavaa kuin aiemmat teokset ja hyvä niin, sain juuri mitä halusin ja odotin. Romantiikkaa, pelejä, hieman seksiä ja aivan ahdistavan koukuttavaa ajanvietettä. 

Eipä tämä teos mitää uutta tuonut sarjaan, mutta enpä sitä odottanutkaan. Tämä oli juuri hyvää kesälukemista ja oikein rattoisaa viihdettä. 

Lukujonossa on useita kirjoja, mutta vielä syyhyävät sormet neulomaan. Molempia ei ilman äänikirjaa pysty tekemään.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Simone Elkeles: Rules of attraction

Kirja jatkaa Fuentesin veljesten tarinoita. Ensimmäinen osa Perfect chemistry sai jalat alta, eikä tämän kanssa käynyt yhtään paremmin. Aloitin kirja illalla (ensimmäinen virhe) ja ajattelin lukevani ehkä noin kymmeneen, jolloin Game of Thrones alkaa (toinen virhe). Kun kello oli kymmenen, ajattelin, että luen vielä yhden luvun (kolmas virhe). Loppujen lopuksi huomasin kellon olevan yksi yöllä ja kirjan lopussa. Mietin haikeana sitä viittä tuntia, jotka saisin nukkua (neljäs virhe). Kävi kuitenkin niin, että kuopuksen sängyssä tapahtui vesivahinko ja viidestä tunnista unta tuliksin vain neljä. Aamulla heräsin väsyneenä, mutta yllätyksekseni onnellisena. Hyvä kirja, parempi mieli.

Itse kirjastakin on ehkä hyvä kertoa jotain. Kirja on tavallaan jatkoa, mutta ei kuitenkaan. Tässä kirjassa ovat mukana Alex ja hänen tyttöystävänsä, mutta kirja keskittyy Carlos Fuentesiin, Alexin vanhempaan pikkuveljeen, joka kirjan alussa muuttaa Meksikosta Coloradoon. Carlos on kuten Alex kova päältä, mutta pehmeä sisältä. Hän haluaa olla vain ilman tunteita, mutta sepä ei kuitenkaan onnistu, sillä Carlosin "tukioppilaaksi" tulee kiltti Kiara, joka ei ole kaunis, mutta kuitenkin pääsee Carlosin pinnan alle. Carlos ei kuitenkaan tunnu pääsevän eron huumepiireistä ja jengeistä. Pystyykö hän pelastamaan itsensä ja läheisensä? Pystyykö hän pistämään alas muurit, jotka suojaavat hänen herkkää sydäntään? Huoh...

Ja minä vain sulin ja luin. En voinut mitään. Chica... ah... Taustalla soivat latinorytmit ja sydän sanoi bum bum bum. Tiedän, että tämä on imelää, mutta unenpuutteinen pääni on yhä huumaantunut nuoresta latinomiehestä, ei voi mitään.

Kirja on oikein hyvä siis, jos en vielä kehunut riittävästi. Onneksi ostin eilen samalla myös viimeisen osan veljessarjan tarinoista, enhän ensi yönä haluakaan nukkua. Ehkä kuitenkin tällä kertaa itsesuojeluvietti nousee, enkä edes aloita kirjaa.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Helmikuun romanttiset

Osa näistä menee vielä tammikuun puolelle, mutta menkööt tuolla otsikolla. Alla siis teoksia, joista en viitsinyt tehdä omaa postausta, mutta jotka kuitenkin ansaitsevat maininnan. Laitanpa tämän nyt jo esille, vaikka helmikuuta on jäljellä. Kuten näistä voi päätellä, on lukuintoni huipussaan, liian huipussa. Liian vähät yöunet alkavat jo vaivata ja olen vähän pihalla tästä maailmasta, mutta olen sentään jossain välissä kisojakin seurannut. Onneksi olen nopea lukija ja englanninkielisen tekstin lukeminen alkaa olla jo yhtä sujuvaa kuin suomenkielisen, enää harvoin käytän Kindleni sanakirjaominaisuutta.

J. Lynn: Frigid

Suurin odotuksin lähdin lukemaan tätä teosta, mutta odotukset eivät täysin täyttyneet, vaikka ihan ahmimalla menikin. Kyler ja Sydney ovat olleet ystäviä lapsesta alkaen. Nyt parikymppisinä Kyler on komea naisten rakastama mies ja Sydney nipottava neitonen, jolla on ollut vain yksi mieskokemus. Kumpikin kuitenkin rakastaa toistaan, mutta ystävyyden menettämisen pelosta eivät avaa suutaan. Vaatii lumimyrskyn ja uhkaavan vainoajan, että nämä kaksi oikeasti kertovat tunteistaan. Mutta voiko kuitenkaan täysin luottaa ja rakastaa.

Vähän sellainen olo, että olen kokenut tämän aiemminkin, mutta eri mausteilla ja näin varmaankin on. En usko enempää lukevan ainakaan tämän kirjailijan teoksia vähään aikaan. Kyseessähän on sama Armentrout kuin Lux-sarjan kirjoittajanakin.


Sara Wolf: Lovely vicious

Auts, mikä lopetus kirjalle. Niin jäi roikkumaan että... Isis on uusi tyttö koulussa. Hän näyttää ja kuulostaa itsevarmalta ja jopa ärsyttävältä, mutta hänellä on syvät haavat sielussa. Entinen lihava tyttö, jota on nöyryytetty liikaa on päättänyt, että hän ei enää ikinä rakastu. Jack on jääprinssi, joka ei deittaile ikäisiään. Hänellä on omat salaisuutensa ja haavansa. Nämä kaksi kohtaavat ja vihaavat toisiaan. Alkaa sodankäynti, joka päättyy tunteisiin.

Loppu oli ehkä pahin ns. cliffhanger ikinä. Toinen osa tulee tässä jossain vaiheessa vuotta, mutta ah, tuskainen odotus. Kirjan bongasin erään kirjailijan Facebook-päivityksestä. Ihanaa löytää uusia paikkoja, joista saa uusia lukuihanuuksia.


C.L.Stone: Drop of doubt

Viides osa Academy-sarjassa. Odotin tätä melkoisesti ja kirjan alku oli suoraan sanoen hienoinen pettymys, mutta sitten lähti kulkemaan. Luin ahmien kuten neljä ensimmäistäkin osaa. Sangin ja poikien suhde kasvaa taas hitusen.

Tällä kertaa Sang joutuu jälleen uhkauksen alle. Hän saa salaperäisiä uhkauksia puhelimeen ja muuallekin. Hän viettää aikaa enemmän Victorin kanssa ja Victorin tunteet kasvavat. Samalla Sang yrittää löytää itsevarmuuttaan ja itsenäisyyttään ylisuojelevien poikien keskellä. Hän saa kuulla Academysta asioita, jotka saavat hänet epäilemään poikien tehtävien moraalia. Tämä kaikki jää myös kesken odottamaan seuraavia osia, joita en kuitenkaan enää ehkä odota yhtä innokkaasti. Vaikka kaikki kehittyi, jotenkin kuitenkin pysyi paikallaan. Varmaankin luen, mutta ahminko enää, pystyykö sarja uudistumaan, kehittymään vähän nopeammin.


Evelyn Lyes: Everything you want

Olisi ehkä saanut jäädä lukematta, mutta tulipa kuitenkin luettua loppuun. Callie ja Blade ovat eläneet vuosia kuin veli ja sisko, vaikka eivät niitä ole. Blade on kuitenkin rakastanut Callieta jo vuosia, mutta Callie tuntee velvollisuudekseen suojella Bladea, joka on häntä nuorempi. Nyt 25 vuotiaana hän äkkiä tajuaa, että Blade ei enää ole lapsi, vaan herättääkin hänessa muitakin tunteita. Taustalla on kuitenkin salaisuuksia, jotka ovat olleet pinnan alla vuosia. Muuttavatko ne Bladen tunteet.

Melkoisen turha luettava, ei onneksi kuitenkaan pitkä. Sellainen vain vähän yöunia häiritsevä.


Kirsty Moseley: Nothing to lose

Ehkä tämä yli 500 sivua olisi ansainnut oman postauksenkin, mutta loppujen lopuksi kuitenkin päädyin vain lyhyeen. Ihan hyvä tämä oli, mutta ei mikään uuh aah.

Anna koki kauheita 16 vuotiaana, kun hänen poikaystävänsä tapettiin hänen silmiensä edessä ja hän itse joutui lähes vuodeksi huumeparonin seksiorjaksi. Nyt 19 vuotiaana hän on rikki. Hänen turvamiehekseen tulee Ashton, komea, luokkansa paras ja kiltti. Hiljalleen Anna alkaa avautua ja huomaa, että kenties hänen elämäänsä voi yhä edelleen kuulua myös rakkautta. Menneisyys ei kuitenkaan päästä helposti irti.

Tämä tosiaan oli aika ihana, mutta jotenkin kaikki lässähti lopussa. Sata sivua ainakin olisi voinut tiivistää, mutta meni näinkin. Moseleyta olen lataillut enemmänkin ja varmasti jossain vaiheessa näitä tulee lisää.


Lili St. German: Seven sons

Huh, tämä teos onkin hämmentävä. Lyhyt noin 100 sivua ja tarina vasta alkaa. Juliette on maailman silmissä kuollut, mutta hän on tullut kostamaan. Hän muuttanut ulkonäkönsä ja palaa takaisin niiden miesten luo, jotka veivät häneltä isän ja viattomuuden. Dornan Ross ja hänen seitsemän poikaansa melkein tappoivat hänet kuusi vuotta sitten, mutta nyt on Julietten vuoro.

Kirja on täynnä seksiä ja raakuutta, mutta myös rakkautta. Hyvin outo fiilis tämän jälkeen. Kirjassa tapettiin vasta yksi veljistä, joten monta kirjaa vielä tiedossa. Ehkä luen, ehkä en.


Samantha Towle: Trouble

Mia on ollut koko elämänsä miesten hakkaamana ja alistamana. Viimein hän lähtee pakoon ja päätyy Coloradoon pieneen perhehotelliin. Jordan on naistenmies, joka ei ole koskaan ollut tosissaan naisen kanssa, ei kunnes Mia ilmestyy hänen hotelliinsa. Mia on rikki ja Jordan on ulkoa kova. Mia etsii äitiään, joka jätti hänet vauvana agressiivisen isän hoteisiin. Mia ja Jordan rakastuvat, mutta voiko menneisyys pilata heidän onnensa.

Tämä oli ihan luettava, ei mikään suuremmoinen, mutta ihan ok. Kirjassa käsiteltiin hyväksikäyttöä ja muitakin ongelmia mielestäni melko hyvin ja asiallisesti.


Brenda Joyce: Yön kiihkeä hehku

Ihan kirja kirja, mutta laatu oli tällä kertaa umpisurkea. Olen pitänyt näistä Joycen de Warenne -kirjoista ainakin hieman, mutta tämä oli ihan täyttä surkeutta. Kahlasin kuitenkin läpi.

Blanche on jo 27 vuotias ja hänen pitää löytää itselleen aviomies. Hän on aina  pitänyt Rex de Warennesta. Miehestä, joka on erakoitunut ja josta kulkee villejä huhuja. Kohtalo heittää Blanchen ja Rexin yhteen, mutta voivatko menneisyyden haamut estää heidän onnensa. Hui, mikä de ja vu -fiilis... No, tämä ei siis mitenkään kohonnut millekään tasolle ja harmittaa, että käytin tähän yli 8 euroa, samalla hinnalla olisin ladannut Kindlelle muutamia varmasti parempia kirjoja.


Bijou Hunter: Damaged and the beast

Tätä lukiessa tunsin lähes myötähäpeää. Farah on piesty, hyväksikäytetty ja muutoinkin epävarma elämästään. Cooper on taas paha poika, tatuoitu ja kova. Farah pelkää ja Cooper haluaa pelastaa. Kirja täynnä seksiä tai sen yritystä, itkua, niin uskomattomia juttuja, että vähemmän hurjempaa voisi huimata. Luin kuitenkin kaikki yli 300 sivua loppuun, mutta en kyllä innostunut ollenkaan. Enkä edes suosittele.


Lexie Ray: Stronger

En edes tiedä, mistä näitä oikein revin. Tästä 2/3 osaa oli ihan hyvää ja sitten meni sellaiseksi amerikkalaiseksi lässytykseksi. Jasmine kokee hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja hänet pettävät monet ihmiset, kunnes hän törmää Nateen, jolla on omat salaisuutensa. Ei mitään uutta, melkoisen tylsä, eikä edes mitään sellaista highlitia, josta olisi tullut selkeä käänne, joka olisi saanut haukkomaan henkeä. Tulipa luettua ja oli ilmainen, joten menetin vain aikaa.


Vanessa Waltz: Break

Piti vain lukea ihan vähän ja sitten alkaa nukkumaan, mutta kuinkas ollakaan luin sitten kokonaan kerralla. Kyseessä siis ihan mukava teos, jota oli helppo lukea ja joka sai tuntemaan hyvältä. Yleensä en ihan kauheasti lämpeä näille miljonääriteoksille, mutta tässä oli kuitenkin jotain herttaista ja rahanvastaista.

Jessicalla on rikkonainen lapsuus ja nuoruu. Hän on kulkenut sijaiskodista toiseen ja joutunut hyväksikäytetyksi. Hän on täysin varaton ja työtön ja viimeisenä oljenkortenaan hän laittaa ilmoituksen seuralaispalvelun sivuille. Sitä kautta häneen ottaa yhteyttä Luke, joka on melkein miljonääri. Esteenä on vain kuoleva isä, joka ei suostu jättämään omaisuuttaan playboy-pojalleen. Jessica alkaa esittää Luken tyttöystävää ja pian he huomaavat, että huolimatta erilaisista taustoista, heillä molemmilla on vaikea vanhempisuhde. Myös rakkaus tietenkin syttyy.

Ihan kiva, sopivan pituinen. Sopivasti kaikkea, kannattaa lukea, jos vähänkään kiinnostaa. Oli vielä ilmainen ainakin, kun itse latasin.


Jessica Pine: Held

Held ei tässä tapauksessa tarkoita mitään sitomisjuttuja, vaikka kansikuvassakin oli käden köydellä sidotut. Se tarkoittaa huonon, hyväksikäyttävän ihmissuhteen jättävää ahdistavaa tunnetta, että vaikka kaikki on päättynyt, mikään ei ole päättynyt. Odotin jotain perussettiä, jossa kiva poika pelastaa arpeutuneen tytön, mutta perhana, jopa nämä Kindlen ilmaiset kirjat osaavat sitten yllättää. En saanut, mitä halusin, vaan sainkin vähän erilaisen teoksen. Ja nyt en tarkoita huonolla.

Jaime alkaa työskentelemään kuuluisan näyttelijän vartijana ja törmää tämän ongelmaiseen tyttäreen, joka hädin tuskin uskaltaa astua huoneesta toiseen. Pikku hiljaa selviää tyttären Amberin kauhea kohtalo huonossa ihmissuhteessa, joka on vienyt hänen uskonsa maailmaan.

Oikein oiva teos, mukava luettava, piristävän erilainen. Suosittelen.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Simone Elkeles: Perfect chemistry

Jep, näitä taas. Tämä on niin monella Goodreadsin listalla, että oli aivan pakko maksaa huimat 10 euroa ja nyt olen oikein onnellinen, että maksoin. Okei, olihan tämä sellainen perussetti, poika väärältä puolen kaupunkia, tyttö kaunis ja rikas, mutta tämä on hyvin elämänmakuinen ja aito.

Alejandro tai Alex, kun hän haluaa itseään kutsuttava on jengiläinen. Hän on kova, komea ja viisas. Hänen isäntä kuoli hänen silmiensä edessä, kun hän oli kuusi vuotias ja nyt hän suojelee perhettään kuulumalla jengiin. Brittany on kaunis ja rikkaasta perheestä. Hänen ulkokuorensa on täydellinen, mutta kuoren takana hän on eri ihminen. Hänelle tärkeintä elämässä on hänen vammainen siskonsa Shelley. Näistä kahdesta tulee kemiantuntie labrapartnerit. Voiko kaksi näin täydellisesti erilaisista taustoista tulevaa ihmistä saada kaiken toimimaan? Kaiken lisäksi tuntuu kuin maailmakin olisi heitä vastaan. Pystyvätkö he taistelemaan niitä odotuksia vastaan, joita heidän syntyperänsä jo pelkästää on asettanut heille?

Kirja vilisee Alexin espanjankielisiä lausahduksia ja tämä jo pelkästään tekee kirjasta erilaisen, kuuman, vaikka seksi tällä kertaa on vain ajatus. Oma kuvani jengeistä tulee tv:stä, elokuvista, joten en osaa autenttisuudesta sanoa sen suurempaa, mutta hyvin osuvalta kuvaus minusta tuntui. Nicky Cruz ja Juokse poika juokse on yksi lempikirjojani ja tämän kirjan kuvaus on hyvin samankaltainen.

Pidin kirjasta suuresti. Se ei ole ihan tyypillinen teiniromanssi. Lukiessani taustalla päässäni soi Shakiran ja Alejandron Sanzin La tortura. Se vain jotenkin sopii tähän.

Sarjaan kuuluu vielä kaksi kirjaa, jotka kertovat Alexin veljistä Carlosista ja Luisista. Saattaa olla, että latinorytmit täyttävät pääni uudelleenkin.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Colleen Hoover: Hopeless

Tämä kirja melkein särki sydämeni. Kuuluu ilman muuta parhaimpiin näistä teinikirjoista, joihin olen siis yhä edelleen koukuttunut erittäin pahasti.

Luin tämän teoksen itsenäisen jatkon jo aiemmin, mutta onneksi kävin myös tämän kimppuun. Sky on 17-vuotias. Hänellä on huono maine, syyttä ja hän aloittaa uudessa koulussa. Paras kaveri on lähtenyt Eurooppaan ja Sky on hieman hukassa. Hän tapaa Dean Holderin, jossa jokin vetää häntä puoleensa vastustamattomasti. Skyn menneisyydessä on asioita, jotka hän on sulkenut ulkopuolelle, mutta jotka Deanin kanssa alkavat nyt tulla myös pinnalle. 

Kirja käsittelee hyvin vaikeita asioita kuten lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä taitavasti unohtamatta kuitenkaan kaiken kattavaa rakkautta ja ehdotonta teiniromantiikkaa. Kirja on paikoin niin pakahduttava, että taisin pitkästä aikaa tirauttaa useammankin kyyneleen. Hyvin puhdistava kokemus kaiken kaikkiaan.

Tästä on tehty myös Deanin näkökulmasta oleva kirja. Tässä harkitsen vielä lukemista, mutta itseni tuntien tämä kirja jää takaraivooni tykyttämään kuin avoin haava. Silloin ei vain voi itselleen mitään, vaan on pakko lukea, pakko ostaa. 

On ihanaa, kun löytyy tällainen helmi aina välillä. Jos en vielä riittävästi ole hehkuttanut Goodreadsia, niin nyt vielä kerran sanon, että sieltä löytyy niin lukemattomia listoja kirjoista, että alkaa ahdistaa lukemattomien kirjojen loputon virta.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Jennifer L. Armentrout: Opal

Taas huomio niille, jotka aikovat lukea sarjaa, älä lue enempää...

Onyxin lopussa Daemonin kaksoisveli Dawson palasi ihmisten ilmoille. Tämä teos on pyhitetty Dawsonin parantaman Bethin noutamiselle DODin parista tai tämä on pääjuoni, johon yhdistyy niin monta sivujuttua, että ah. Daemon ja Katy ovat nyt täysin omistautuneet toisilleen. Dawson on palannut, mutta ei ole entisensä. Blake palaa ja kertoo tietävänsä, missä Beth on. Vaikka kukaan ei luota Blakeen, päättävät kaikki lähteä mukaan Bethin ja Chrisin (Blaken luxen) pelastusoperaatioon. 

Onyx on luxenien kryptoniitti eli heikkous. Opal taas voimistaa luxenien voimia. Tämä selviää kuitenkin todellisesti vasta tämän kirjan kuluessa ja on lopun kauheudessa suuressa roolissa. Ensimmäinen pelastusoperaatio epäonnistuu, mutta päätetään järjestää toinen. Tätä varten koko pelastusjoukon tulee pyrkiä saamaan itselleen siedätystä onyxia kohtaan. Suuri osa kirjasta pyöriikin tämän ympärillä. Aivan kirjan lopussa alkaa toinen pelastusoperaatio, joka menee pieleen ja Katy jää vangiksi DODin tukikohtaan. Loppu on aivan raastava. Latasin jo sarjan neljännen osan Kindlelleni enkä oikein osaa päättää aloitanko sen vai jatkanko Academya. Myös se on raastavaa. 

Raastavaa on myös se, että olen ladannut koneelleni viimeisten 4 päivän aikana ainakin 10 kirjaa. Mistä ihmeestä löydän aikaa lukea. Viikonloppu meni parisuhdetta hoitaessa, joten lukeminen jäi pienemmälle ja arki painaa nyt päälle. Voisinpa jäädä täysiaikaiseksi lukijaksi...

En niin paljon pitänyt tästä teoksesta kuin aiemmista. Se oli sarjan pakollinen väliteos, jossa tarinaa kuljetettiin lähinnä eteenpäin ja pedattiin tulevien osien tapahtumia. High hopes kohti tulevaa.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Jennifer L. Armentrout: Onyx

Koukussa, kyllä. Hyvin tiukasti vieläpä. En vähään aikaan lukenutkaan näitä paranormaaleja teinikirjoja, tuli jotenkin yliannostus, mutta nyt olen taas niin koukussa. Onyx jatkaa siitä, mihin Obsidian päättyi, joten jos haluat säilyttää jännityksen, älä lue enempää.

Daemon paransi Katyn ensimmäisen kirjan lopussa ja nyt Katy saa tuntea parantamisen sivuoireet. Hän huomaa omaavansa taitoja, joita luxenit osaavat. Hänen on/off -ajatuksensa Daemonista sekoittavat pään ja niinpä, kun kaupunkiin tulee uusi poika Blake, ei Katy pysy poissa. Pian kuitenkin Katylle selviää, että Blake ei ole kuitenkaan vain normaali poika. Daemon pyrkii osoittamaan Katylle kiintymystään, mutta voiko Katy luottaa. DOD on myös tiukasti paikalla eli tämähän on valtion muukalaisiin keskittyvä organisaatio. Kuka onkaan suurin vihollinen?

Ihanaa tässä kirjassa kaiken muun lisäksi oli se, että Katy kirjabloggaus nousee isompaan rooliin. Hänen rakkautensa kirjoihin korostuu. Sitä tuntee melkein kuin olisi itse kirjassa, vain muutaman kymmenen vuotta nuorempana.

Selkä vain paranee, kun lukee näin ihanaa angstailua. Alienienit saavat vapaasti vielä minut mukanaan, jos ovat näin ihania. Tämä kirja on oikeasti sellainen "page turner", vaikka Kindlellä luinkin. Jokainen luku päättyy niin ärsyttävästi, että huomaa sanoneensa itselleen "vain yksi luku" jo monta kertaa ja sitten onkin jo liian myöhäistä. 

Latasin jo seuraavan osan. Huomaan maksavani mielellään hyvistä kirjoista, mutta niiden löytäminen ei aina ole helppoa. Goodreads on kyllä hyvä paikka toisaalta, vaikka ajaakin lukemattomiin kirjahankintoihin. Suosittelen sekä Goodreadsia että tätä kirjaa.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Penelope Douglas: Until you

Bully  oli ihana. Tämä on tarinan toinen puoli.

Pohdin muutaman tovin ennen kuin latasin kirjan. Kyse ei ollut hinnasta, vaan ehkä enemmänkin periaatteesta. Kuitenkin Bully jäi mieleeni ja häiritsemään. Latasin ensin Samplen, enkä sen jälkeen enää voinut vastustaa. Ja olen onnellinen, että en voinut.

Jared on se ns. paha poika, kiusaaja. Tate ja hän ovat olleet lapsuuden ystäviä, kunnes Jaredille tapahtuu jotain, jotain, jonka vuoksi hän haluaa häätää läheltään sen, jota rakastaa eniten, Taten. Rakkaus on heikkous, näin Jared sen näkee. Jared ei kuitenkaan pysty taistelemaan tunteitaan vastaan, mutta voiko Tate luottaa enää häneen kaikkien loukkausten jälkeen ja pystyykö Jared avaamaan sydämensä täysin. 

Tapahtumat olivat tuttuja Bullysta, mutta tämä on ihan eri kirja kuitenkin. Ja se oli niin hyvä juttu. Rakastuin koko tarinaan vielä enemmän, kun sain toisenkin näkökulman. Sitä en osaa sanoa, onko tarina uskottava, mutta jotain erityisen herttaista tässä on. Jotain sellaista, mikä saa vaihtamaan sivua nopeammin ja sydämen pakahtumaan. 

Olen tässä lukemisen lomassa pohtinut, miksi taas uppoudun näin hullun lailla näihin YA-kirjoihin. Ehkä syy olivat syntymäpäiväni, taas lähempänä eläkeikää, tosin siihen vielä aikaa. Sitä ehkä aina joskus kaipaa takaisin tuonne 18 vuoden ikään tai sitten oikeastaan ei. Kun kirjoitetaan nuorista, voivat tunteet olla absoluuttisia, mielipiteet mustavalkoisia ja ongelmat suuria. Se ei tunnu epäuskottavalta, ei ainakaan niin paljon kuin, jos kyseessä olisi 40 vuotiaat.

Nämä kirjat saavat sydämen ja kropan lämpiämään. Oma kulta tuntuu entistä kultaisemmalta ja elämä jotenkin aikuiselta. Siksi ne ovat myös huumetta aivoille ja ruokaa sielulle.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Tammikuun romanttiset

Ajattelin postata näitä Kindle-kirjojani osan tällä tavoin kerran kuussa. Tähän kokoan niitä, jotka eivät ole ehkä olleet oman postinsa arvoisia tai joista ei juurikaan olen paljon sanottavaa.

Bella Andre: One perfect night

Tyttö ja poika kohtaavat laskettelurinteessä. Kohtaaminen on lyhyt, mutta vaikuttava. Kumpikin alkaa etsiä toista. Poika pyytää yhden yön, jonka aikana hän voisi kertoa kuinka paljon hän rakastaa. Tyttö on kokenut kurjia, eikä luota miehiin. Riittääkö yksi täydellinen yö? Tällainen tusinaromaani, mutta tulipa luettua. Viihdytti hetken, mutta ei juurikaan jättänyt suurta muistijälkeä. Tämä oli ilmainen Kindle-kirja.


J. Lynn: Wait for you

Avery on kokenut hyväksikäyttöä bileissä 14 vuotiaana. Hän on ahdistunut ja muuttanut kauas kotoa collegeen. Ensimmäisenä päivänään hän kirjaimellisesti törmää Camiin, komeaan nuoreen mieheen, jolla on oma salaisuutensa suojeltavanaan. Cam hullaantuu Averysta, joka ei kuitenkaan lämpeä Camin deittipyyntöihin. Hän ei uskalla. Uskaltaako Avery ikinä luottaa mieheen, rakastaa, harrastaa seksiä...

Tämä teos itse asiassa imaisi mukanaan ja oli ihan hyvä. Eihän tämäkään nyt mikään suuri kirjallinen merkkiteos ollut, mutta tarina oli mukava ja siinä oli elämänmakua. Teoksesta on tehty myös versio Camin näkökulmasta, mutta tällä kertaa taidan skipata sen, sillä ei tämä nyt niin innostava ollut. Suosittelen kuitenkin katerorian young adult contemporary romance ystäville. Tästä teoksesta maksoin huimat 0,99 euroa Amazonissa. Hintansa väärti ilman muuta.


Laura Kaye: Hearts in Darkness

Nainen ja mies, hissi, sähkökatko, pimeys. Näistä aineksista koostuu tämä kirja, jossa ns. paha poika tapaa kiltin tytön yllättävässä tilanteessa. Poika ei ole niin paha kuin ulkonäkö antaisi uskoa, tyttö ei taas ole niin kiltti kuin hänen ulkomuotonsa näyttää. On kuitenkin pilkkopimeää ja nainen ja mies tutustuvat vain keskustellen. Näin syntyy kiintymys, himo ja tietynlainen yhteys.

Tästä kirjasta ei oikeastaan ole paljon sanottavaa. Kolmannes siitä on aika lailla tiiviisti esileikkiä ja kiihkeää tunnelmaa. En vain lämmennyt millään tavoin ;).


Tammara Webber: Easy


Tämän kirjan hankkimista pohdin tovin, sillä hinta oli kuitenkin 13 euroa, mutta koska kirja oli Goodreadsissa monen listan kärjessä, pakkohan se oli ostaa ja lukea. Ihan ok tämä oli, mutta täytyy myöntää, että petyin kuitenkin. Monta muuta edullisempaa luettuani, en ihan päässyt sisälle teokseen. Hahmot olivat sekavia ja ohuita.

Jaqueline on tullut collegeen poikaystävänsä perässä, mutta poikystävä jättää hänet. Eräänä yönä hän joutuu lähes raiskatuksia, jollei paikalle olisi ilmaantunut salaperäinen Lucas, joka pelastaa hänet. Pikku hiljaa Lucas täytyy hänen ajatuksensa, mutta on myös toinen Landon, joka saa Jaquelinen sydämen sykkimään.

Kirja on enemmänkin tarina selviytymisestä, siitä kuinka nainen oppii puolustamaan itseään, mutta onhan siinä romantiikkaakin. Olisin niin halunnut suinpäin hullaantua, mutta en. Luin toki kirjan ahmien illassa, mutta ei se auta. Päälimmäinen tunne on hienoinen pettymys.


Kirsty Moseley: Always you

Nyt pitää sanoa, että jopa tuo pari euroa oli liikaa. The boy who sneaks my room oli ihan hyvä, mutta tämä. Niin kaukana todellisuudesta ja melkoisen kliseinen. Jälleen lapsuuden ystävät rakastuvat, mutta sen jälkeen mennään metsään, kun mennään naimisiin Vegasissa alaikäisenä ja muutetaan pois kotoa. Joitain hyviä juttuja tässäkin oli, mutta kokonaisuus oli kyllä melko typerryttävä. Lähinnä siksi, että kaikki kirjassa oli epäuskottavaa ja todella ärsyttävää. Baby -sanan käyttö oli tässä ylitsepursuvaa. En voi suositella.


Colleen Hoover: Finding Cinderella

Tämä oli ns. novella eli noin 100 sivuinen tarina. Kyseessä on sivujuonne kirjaan Hopeless. Hopeless on luvun alla. Tämä oli kuitenkin aivan itsenäinen teos. Tyttö ja poika tapaavat pimeässä siivouskomerossa pari kertaa. He viettävät herkkiä hetkiä ja avautuvat tavalla, jota kumpikaan ei ole tehnyt aiemmin. Eivätkä siis näe toisiaan vain kuulevat ja tuntevat. Sitten he eivät enää tapaa. Vuotta myöhemmin he tapaavat tietämättä olevansa juuri nämä kaksi, rakastuvat. Tulee mutkia matkaan ja ah... Onnellinen loppu.

Tämä oli nopeasti luettu, eikä mitenkään kummallinen. Ehkä saisi enemmän irti, jos Hopeless olisi jo luettu tai sitten ei.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Kirsty Moseley: The boy who sneaks my bedroom window

Nyt alan jo huolestua. Lukeminen on kuin ilmaa, pakko saada koko ajan lisää. Luin taas yömyöhään, vaikka tiesin aamulla kellon soittavan kuudelta. En vain pysty lopettamaan. Eilisen päivän olin nenä kirjassa kiinni tai oikeammin Kindlessäni. En vain pysty tekemään mitään muuta.

Tämä teos on saanut Goodreadsissa hyviä arvioita, joten uskalsin sijoittaa siihen huimat 2,99 euroa. Jälleen kerran reilusti vastinetta rahoilleni. Sivujahan näissä kirjoissa on kuitenkin ihan mukavasti tässäkin 250 ja monessa yli 300. Tällä kertaa tarina on kirjan nimestä huolimatta tai juuri siitä syystä aivan elämänmakuinen ja kuitenkin niin ihana. En kyllä usko, että ihan juuri näin voisi tapahtua todellisuudessa, mutta väliäkö tuolla.

Amber ja Jake joutuvat lapsena isänsä hakkaamaksi ja hyväksikäyttämäksi. Naapurin poika Liam ryömii eräänä iltana Amberin huoneeseen lohduttamaan pikkutyttöä. Tästä alkaa heidän jokaöinen nukkumisjärjestelynsä. Tähän ei liity seksiä tai mitään, vaan vain lohtua ja rauhaa. Aika kuluu ja Amber on 16 vuotias, Liam pari vuotta vanhempi. Yhä edelleen he nukkuvat öisin yhdessä, mutta päivisin Liam on koulun suosituimpia poikia, jolla on naisia joka sormelle ja Amber ei voi sietää häntä, vai voiko? Onko öisin häntä lohduttava Liam kuitenkin sama myös päivisin ja miksi tämä on öisin kiltti ja herttainen ja päivisin ilkeä. Tästä lähdetään ja oih, mihin päästäänkään.

Tässä kirjassa käsitellään vaikeita asioita kuten perheväkivaltaa ja insestiä sekä näistä selviytymistä. Toki kirjassa on rakkautta teinien tapaan ja bileitä yms, mutta kuitenkin pohjimmiltaan tämä on jonkinlainen selviytymistarina ja hyvä sellainen.

Järki sanoo, nyt lopetat ja otat aikuisten kirjan käteen, mutta sormi ehti jo tilata seuraavan. Mutta antaa mennä, jos meno maistuu.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Penelope Douglas: Bully

Anteeksi vain, mutta olen nyt löytänyt uudelleen tämän genren ja se yksinkertaisesti imaisee mukaansa. Jälleen löytö Goodreadsin listoilta. Amazonista tämä latautui Kindlelleni muutamassa sekuntissa hintaan 0,99 euroa. Huippulöytö jälleen sanoisin.

Tate ja  Jared olivat parhaita ystäviä, kunnes jotain tapahtui ja Jaredista tuli Taten kiusaaja. Tate lähtee vuodeksi vaihtoon ja palaa takaisin toisena ihmisenä. Ihmisenä, joka ei enää vain ota vastaan kiusaamista, vaan iskee takaisin. Miksi Jared muuttui? Voiko ihminen, joka on rakastanut pian vain vihata? Niin ihanan tuskallinen kirja, jossa vain odotti, mitä sivun takana luuraa.

Mietin ensin, että josko olisin lykännyt tämän vain kimppapostaukseen, jota olen valmistellut, mutta tässä teoksessa on kuitenkin jotain. Se sai minut (vanhan ämmän) huokailemaan näiden 18 vuotiaiden ongelmien kanssa ja tuntemaan tuota nuoruuden ehdottomuutta sekä rakkaudessa että vihassa. Tähän kirjaan niin kuin rakastuin jälleen. Olen selkeästi flow tilassa näiden kirjojen kanssa ja se tuntuu niin loistavalta, että eihän sitä voi lopettaa ennen kuin kyllästyy täysin.

Tällä hetkellä taitaa olla trendinä kirjoittaa tarinoista kaksi puolta tai jopa useampi, sillä tästäkin teoksesta on tehty myös Jaredin versio. Vielä harkitsen sen lataamista. Tänään Kindlelleni latautui kuitenkin jo useita uusia kirjoja.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille teinihömpän ystäville. Aivan ihanaa ajankulua. Jotenkin nuo pahat pojat saavat sydämen hakkaamaan ihan samalla tavoin kuin silloin nuorena.

torstai 9. tammikuuta 2014

Jamie McGuire: Walking disaster

Pidin niin paljon McGuiren kirjasta Beautiful disaster ja tämä on tarina kerrottuna kirjan miespuolisen päähenkilön silmin. Pidin tästä myös ja aika paljonkin, vaikka tavallaan juoni oli jo tuttu. Kuitenkin näkökulma oli täysin eri. 

Travis "Mad Dog" Maddox on kova jätkä, jolla on ollut ikävä äitisuhde tai oikeastaan äiti kuoli ennen kuin suhdetta syntyi, mutta Travis on päättänyt olla rakastamatta ketään, kunnes hän törmää Abbyyn. Hän yrittää taistella vastaan, mutta Abby vie hänen sydämensä. Kaikki ei kuitenkaan käy kuten elokuvissa on matkassa on vielä monta mutkaa ennen kuin hän saa Abbyn omakseen. Sen verran voi paljastaa, sillä eihän lukemisessa olisi muuten mieltä. Onnellinen loppu on oltava tämänkaltaisissa kirjoissa.

Olen hangannut hieman vastaan mieliteolleni hankkia McGuiren loputkin teokset Kindleeni luettavaksi. Hinta ei ole se juttu, mutta ehkä hangoittelen vielä hetken vastaan, sillä kannoin eilen kassillisen Jo Nesbon kirjoja. Päätin lukea kaikki Harry Holet eli hieman eri genreä kuin tämän teoksen nuori aikuinen romantiikka.

Suosittelen kuitenkin tätä, mutta etenkin tuota Beautiful Disasteria, jos kaipaa sellaista huokailua herättävää teosta.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Jamie McGuire: Beautiful disaster

Olen rakastunut, olen huumaantunut, ihan sekaisin. Löysin listan Goodreadsista, siellä on muuten ihania kirjalistoja sadoittain, huumaavia. Niiden kanssa voi viettää tuntikausia ja yhä edelleen löytää uutta. Mutta siis selailin listoja ja törmäsin listaan Bad boys meet the virgins. Kyllä vain... Kukapa voisi vastustaa tuollaisen listan lukemista. Tajusin, että en edes ollut lukenut kovinkaan monta kyseiseen listaan kuuluvaa kirjaa, joten pakkosivistys oli paikoillaan. Valitsin listan toisen kirjan, sillä Fifty shades ei ehkä kuitenkaan ole minun juttuni, ja päädyin tähän teokseen. Ja voih... en enää kestä valvottuja öitä. Tämä oli niin ns. page turner, että oikein pahaa tekee.

Abby on siis toinen, se neitsyt ja hän on tullut opiskelemaan kauas kotoaan, jotta voisi jättää kaikki pahat muistot ja aloittaa alusta. Travis MadDog Maddox on se paha poika, joka on maannut jokaisen tytön kanssa ja tienaa rahansa laittomissa tappeluissa. Kuinkas ollakaan nämä kaksi tapaavat ja kemiat kohtaavat. Seuraa räiskyvää rakkautta, jossa mennään suuntaan jos toiseen. Molempien kokemukset aiheuttavat epävarmuutta ja epäonnistumisia. Rakastaako toinen todella vai ei... Huoh...

Näin, kun tarinan kirjoittaa auki, se vaikuttaa ihan samalta kuin tusinat muutkin kirjat, kuitenkin tässä on taas sitä jotain. Jotain, mikä saa sormen painumaan kovemmin lukulaitteen pintaan ja kärsimään väsymyksestä. Jotain, mitä saa sydämen lyömään nopeammin ja tuo sellaisen kokonaisvaltaisen rauhan, enkä tarkoita tällä seksikohtauksia... Niitäkin on tottakai, mutta ovat kaukana pääosasta. Itse asiassa se ns. sexual tension ei tässä kirjassa pidä mielenkiintoa yllä, vaan jokin aivan muu.

Ja nyt kauhistuttava tosiasia, maksoin kirjasta lähes 7 euroa ja olen erittäin tyytyväinen ostokseeni, vaikka se onkin nyt ollut Kindle-urani kallein. Aion myös maksaa kirjailijan toisesta teoksesta, joka itse asiassa on kirjoitettu Travisin näkökulmasta eli sama tarina, toinen näkökulma. Tämä oli siis Abbyn näkökulmasta.

Ihana fiilis, olen täynnä energiaa ja lukuhaluja. Voi, kun tällaisena pysyisi aina.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Abigail Strom: Cross my heart

Koukuttava kirja, loman viimeinen ilta ei ole hyvä yhdistelmä. Vaikka tiesin kellon herättävän kuudelta, en voinut laskea tätä teosta kädestäni ennen kuin viimeinenkin sivu oli luettu. Syytä en osaa sanoa, sillä tämä kuulunee siihen luokkaan, jollaisia on tullut luettua useita, mutta jotain tässä oli. Kyseessä on näitä Kindlelle Amazonista ilmaiseksi ladattavia kirjoja. Tämä löytyi muistaakseni hakusanalla ice hockey romance, mutta oikeastaan on vain viimeistä eli romantiikkaa. 

Jenna on rock-tähti. Hän haluaa vapautta olla ja mennä, ei sitoumuksia. Michael on sydänkirurgi, jonka elämä perustuu tunteiden piilottamiseen ja järjestelmällisyyteen. Hänen teini-ikäinen tyttärensä Clare tulee vierailemaan ja hullaantuu tajutessaan isänsä naapurin olevan suosikkinsa. Lapsen kautta Jenna ja Michaela tapaavat ja oppivat uusia asioita itsestään. Pystyvätkö he kuitenkaan purkamaan tiukasti rakentamiaan suojamuureja.

Ei siis mitään ihmeellistä juonen osalta, mutta kuitenkin kahdelta aamuyöllä huokaisin syvään, kun sain teoksen loppuun. Tämä oli kuitenkin hyvin elämänmakuinen, ei sellainen höttöinen romantiikkapläjäys, joita usein huomaan lukevani. Voisin kuvitella näin tapahtuvan ihan oikeastikin ja se on hyvä asia nimenomaan tässä kirjassa. 

Toinen positiivinen asia oli, että päähenkilöt olivat aikuisia 30-40 vuotiaita, siis sellaisia kuin minäkin (okei olen yli 40). He olivat kokeneet elämässään jo monia asiaoita, jotka vaikuttivat uskottavasti heidän käytökseensä.

Tämä oli 101 kirja tänä vuonna. En pääse tavoitteeseeni 120 kirjaan millään ja se on ihan ok. Olen jättänyt useita kirjoja bloggaamatta, sillä ne ovat olleet vain ajankulua näitä vastaavia kirjoja ilman sen suurempaa sisältöä. Päätin kuitenkin blogata tämän teoksen, sillä se on erilainen kuin perusharlekiinit (eikä harlekiini olekaan). Taidan hieman surffailla Amazonissa ostoksilla tämän kirjailijan muiden teosten parissa.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Jessica Clare: Bedroom games

Henkeni melkein salpautui, kun eilen illalla tajusin uuden kirjan tässä Games-sarjassa ilmestyneen, enkä ollut tiennyt. Melkein 20 päivää oli kulunut ja olin ollut täysin tietämätön. Enää en ole, vaan laitoin Amazoniin hälytyksen, kun kirjailijalta tulee seuraava kirja. Toivottavasti vain bongaan sen useiden viestien joukosta.

Mitään ei onneksi ollut menetetty ja niinpä kirja lautautui sekunneissa ja tuli luettua muutamassa tunnissa. Yhä edelleen olen koukussa. Tässä kirjassa ollaan tv-sarjassa House Guests. Suomen tv:ssä ei taida tulla vastaavaa, mutta muistanen nähneeni jenkkiversiota samankaltaisesta ohjelmasta, jossa ennestään tuntemattomat ihmiset laitetaan taloon kesäksi ja heitä tiputellaan yksi kerrallaan.(ja tässä paljastin tyhmyyteni tai seuraamattomuuteni, sillä ohjelma kirjasa on tietenkin kopio Big Brotherista, tosin mielestäni vähän erilainen).

Kandis on Zumba-ohjaaja, joka on mukana ohjelmassa pelastaakseen äitinsä perikadolta. Brody on taas tuttu Playing Games -kirjassa, jossa hän petti siskonsa pelin alkumetreillä. Kuinkas ollakaan heistä muodostuu pari. Kandis ei voi luottaa Brodyyn, vaikka sydän sanoisi muuta. Brody on tietenkin komea seksikäs ja täysi flirtti.

Luvassa jälleen pelille uskolliseen tapaan kieroja naisia, salakavalia miehiä, peliä, seksiä ja tosi-tv:tä. Aivan ihanaa. En pidä tällaisista tv-ohjelmista, mutta kirjassa kaikki on erilaista. Tällä kertaa seksuaaliset kohtaukset ovat hyvin kiihkeitä, mutta hyvin kuvattuja, jos tällaista termiä voi käyttää. Sopivasti roiseja olematta punastuttavia, sopivia siis. Tarina itsessään on ihan kiva, vaikka Kandisin pelihimoinen äiti ei mielestäni kaipaa apua, vaan kunnon ravistelua. 

Ihana, ahmaistava teos. Olen hieman huolissani Kindlestäni, joka tuntuu sammuvan itsestään hieman liian usein. Harmi, jos olisin pakotettu hankkimaan uuden. Onneksi Suomeenkin saa nyt jo Kindle fire -tabletteja. Tosin hinta on puolet enemmän kuin mitä itse maksoin suoraan Jenkeistä tuotuna. Samsungin pikkutablettini Kindle-sovellus on lähes identtinen Kindle-laitteeni kanssa, joten ehkä pärjäisin silläkin.

maanantai 18. marraskuuta 2013

C.L. Stone: Academy 1-4

Sisältää kirjat
1. Introductions
2. First days
3. Friends vs. family
4. Forgiveness and permission

Alkuun pitää kiittää Katinkaa vinkistä. Jäin täysin koukkuun tähän sarjaan. Kirjat sisältävät yhteensä noin 1350 sivua ja hotkaisin ne noin viikon aikana. Lisäksi luin muutakin, mutta tämä pyöri päässäni koko ajan. Viimeistä kirjaa lukiessani päätin vähän pihistellä, jotta saisin lukea pidempään, mutta eihän se onnistunut.

Kyseessä on nuorisolle suunnattu sarja, kuinkas muutenkaan. Olin jo päättänyt, että en sitten kajoa mihinkään trilogioihin vähään aikaan. Tämän päätöksen olen pyörtänyt jo ainakin Tuomas Vimman kanssa, mutta tämä kyseinen onkin sarja ei trilogia. Hyvällä omalla tunnolla sain lukea teoksia eteenpäin. Lukeminen tässä yhteydessä oli täysin hillitöntä, ahmimista. Jo ensimmäisen teoksen ollessa puolivälissä ostin kaikki muut sarjan osat, vaikka Kindlelle teokset saa joka tapauksessa aivan heti, oli pakko saada kaikki jo valmiiksi. Taas kiitin itseäni loistavasta, ihanasta Kindlestäni. Tätä teosta tosin luin myös kännykän Kindle-sovelluksella, joka ei ole hullumpi, jos ei välitä vaihtaa sivuja usein. Tuo sovellus on pelastanut monesta tylsästä hetkestä, aina on kirjasto mukana ja mikä sen ihanampaa.

Jos nyt viimein sitten kirjojen sisältöön… Sang Sorenson on äitinsä pahoinpitelemä sekä henkisesti että fyysisesti. Isä ei välitä ja siskokin tuntuu ilkeältä. Hän on muuttanut juuri uuteen kaupunkiin. Eräänä myrskyisenä yönä hän törmää Kotaan, poikaan, joka on ystävällinen, huomaavainen, jotain aivan muuta, mihin Sang on tottunut. Sang tutustuu myös Kotan kuuteen ystävään Victoriin, Nathaniin, Lukeen, Northiin, Gabrieliin ja Silasiin. Lisäksi taustalla häärivät Dr. Green ja Mr. Blackbourne. Kaikki pojat tuntuvat liian hyvältä ollakseen totta. Sangin äiti on varoittanut tytärtään, että kaikki miehet ovat raiskaajia ja pahoinpitelijöitä, mutta nämä nuoret miehet ovat jotain aivan toista. Sang saa huomiota ja hellyyttä osakseen enemmän kuin koskaan ennen. Pojilla tuntuu kuitenkin olevan salaisuus. He ovat kaikki osa salaperäistä Akatemiaa, joka esitetään ulospäin yksityiskouluna, mutta mitä se oikeastaan on.

Uudessa koulussaan Sang saa osakseen itselleen vierasta huomiota, mutta onneksi Akatemian pojat ovat koulussa missiolla. Sang joutuu monenlaisiin ongelmatilanteisiin sekä koulun oppilaiden kanssa että myös perheensä kanssa. Hänet kuitenkin pelastetaan, mutta voiko hän luottaa poikiin. Mitä on olla ystävä? Mitä kuuluu ystävyyteen? Sang on ollut yksin tähän asti elämässään ja hänen on vaikea antautua läheisyydelle ja ystävyydelle.

Täytyy nyt myöntää, että paikoin kirja herätti nolouden tunteita ja ärsyynnystä, mutta jotenkin kummasti sen antoi mennä ohi välittämättä. Kirjassa ei ole seksuaalisia kohtauksia, mutta sanoisin, että sormien pureskelu ja imeminen on ehkä erittäin seksuaalisluonteista, vaikka tavallaan se kuvataankin kirjassa viattomaksi leikiksi.

Kirjasarja jatkuu jälleen tammikuussa, onneksi jo silloin. Sangin täytyy rakastua kaikkiin yhdeksään poikaan, sillä myös Dr. Green ja Mr. Blackbourne ovat nuoria noin 19 vuotiaita, kun Sang täytää pian 16, joten mistään kehdonryöstöstä ei ole kyse. Mielenkiinnolla odotan jatkoa.

Täytyy suositella tätä sarjaa kaikille tietyntyyppisestä nuorisokirjallisuudesta pitäville tai ainakin sellaisille, jotka mielellään koukuttuvat, eivätkä vaadi mitään suurta kaunokirjallista tuotosta. Nyt pitää tosin myöntää, että kirjoissa käytettiin myös sen verran hienojakin sanoja, että Kindlen sanakirjallakin oli käyttöä muutaman kerran.


Kiitokset vielä kerran Katinkalle vinkkauksesta, seuraavaa riippuvuutta aiheuttavaa sarjaa hakemaan.