Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaye. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaye. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. tammikuuta 2014

Tammikuun romanttiset

Ajattelin postata näitä Kindle-kirjojani osan tällä tavoin kerran kuussa. Tähän kokoan niitä, jotka eivät ole ehkä olleet oman postinsa arvoisia tai joista ei juurikaan olen paljon sanottavaa.

Bella Andre: One perfect night

Tyttö ja poika kohtaavat laskettelurinteessä. Kohtaaminen on lyhyt, mutta vaikuttava. Kumpikin alkaa etsiä toista. Poika pyytää yhden yön, jonka aikana hän voisi kertoa kuinka paljon hän rakastaa. Tyttö on kokenut kurjia, eikä luota miehiin. Riittääkö yksi täydellinen yö? Tällainen tusinaromaani, mutta tulipa luettua. Viihdytti hetken, mutta ei juurikaan jättänyt suurta muistijälkeä. Tämä oli ilmainen Kindle-kirja.


J. Lynn: Wait for you

Avery on kokenut hyväksikäyttöä bileissä 14 vuotiaana. Hän on ahdistunut ja muuttanut kauas kotoa collegeen. Ensimmäisenä päivänään hän kirjaimellisesti törmää Camiin, komeaan nuoreen mieheen, jolla on oma salaisuutensa suojeltavanaan. Cam hullaantuu Averysta, joka ei kuitenkaan lämpeä Camin deittipyyntöihin. Hän ei uskalla. Uskaltaako Avery ikinä luottaa mieheen, rakastaa, harrastaa seksiä...

Tämä teos itse asiassa imaisi mukanaan ja oli ihan hyvä. Eihän tämäkään nyt mikään suuri kirjallinen merkkiteos ollut, mutta tarina oli mukava ja siinä oli elämänmakua. Teoksesta on tehty myös versio Camin näkökulmasta, mutta tällä kertaa taidan skipata sen, sillä ei tämä nyt niin innostava ollut. Suosittelen kuitenkin katerorian young adult contemporary romance ystäville. Tästä teoksesta maksoin huimat 0,99 euroa Amazonissa. Hintansa väärti ilman muuta.


Laura Kaye: Hearts in Darkness

Nainen ja mies, hissi, sähkökatko, pimeys. Näistä aineksista koostuu tämä kirja, jossa ns. paha poika tapaa kiltin tytön yllättävässä tilanteessa. Poika ei ole niin paha kuin ulkonäkö antaisi uskoa, tyttö ei taas ole niin kiltti kuin hänen ulkomuotonsa näyttää. On kuitenkin pilkkopimeää ja nainen ja mies tutustuvat vain keskustellen. Näin syntyy kiintymys, himo ja tietynlainen yhteys.

Tästä kirjasta ei oikeastaan ole paljon sanottavaa. Kolmannes siitä on aika lailla tiiviisti esileikkiä ja kiihkeää tunnelmaa. En vain lämmennyt millään tavoin ;).


Tammara Webber: Easy


Tämän kirjan hankkimista pohdin tovin, sillä hinta oli kuitenkin 13 euroa, mutta koska kirja oli Goodreadsissa monen listan kärjessä, pakkohan se oli ostaa ja lukea. Ihan ok tämä oli, mutta täytyy myöntää, että petyin kuitenkin. Monta muuta edullisempaa luettuani, en ihan päässyt sisälle teokseen. Hahmot olivat sekavia ja ohuita.

Jaqueline on tullut collegeen poikaystävänsä perässä, mutta poikystävä jättää hänet. Eräänä yönä hän joutuu lähes raiskatuksia, jollei paikalle olisi ilmaantunut salaperäinen Lucas, joka pelastaa hänet. Pikku hiljaa Lucas täytyy hänen ajatuksensa, mutta on myös toinen Landon, joka saa Jaquelinen sydämen sykkimään.

Kirja on enemmänkin tarina selviytymisestä, siitä kuinka nainen oppii puolustamaan itseään, mutta onhan siinä romantiikkaakin. Olisin niin halunnut suinpäin hullaantua, mutta en. Luin toki kirjan ahmien illassa, mutta ei se auta. Päälimmäinen tunne on hienoinen pettymys.


Kirsty Moseley: Always you

Nyt pitää sanoa, että jopa tuo pari euroa oli liikaa. The boy who sneaks my room oli ihan hyvä, mutta tämä. Niin kaukana todellisuudesta ja melkoisen kliseinen. Jälleen lapsuuden ystävät rakastuvat, mutta sen jälkeen mennään metsään, kun mennään naimisiin Vegasissa alaikäisenä ja muutetaan pois kotoa. Joitain hyviä juttuja tässäkin oli, mutta kokonaisuus oli kyllä melko typerryttävä. Lähinnä siksi, että kaikki kirjassa oli epäuskottavaa ja todella ärsyttävää. Baby -sanan käyttö oli tässä ylitsepursuvaa. En voi suositella.


Colleen Hoover: Finding Cinderella

Tämä oli ns. novella eli noin 100 sivuinen tarina. Kyseessä on sivujuonne kirjaan Hopeless. Hopeless on luvun alla. Tämä oli kuitenkin aivan itsenäinen teos. Tyttö ja poika tapaavat pimeässä siivouskomerossa pari kertaa. He viettävät herkkiä hetkiä ja avautuvat tavalla, jota kumpikaan ei ole tehnyt aiemmin. Eivätkä siis näe toisiaan vain kuulevat ja tuntevat. Sitten he eivät enää tapaa. Vuotta myöhemmin he tapaavat tietämättä olevansa juuri nämä kaksi, rakastuvat. Tulee mutkia matkaan ja ah... Onnellinen loppu.

Tämä oli nopeasti luettu, eikä mitenkään kummallinen. Ehkä saisi enemmän irti, jos Hopeless olisi jo luettu tai sitten ei.

torstai 10. lokakuuta 2013

M. M. Kaye: Far pavilions (äänikirja)

Enpäs huomannut tätä lainatessani kulmassa olevaa tekstiä "full-cast dramatisation", mutta eipäs hätää, sillä tämä pieni teksti teki kuunteluelämyksestä aivan huikean. Kävin tässä siis työmatkalla Intiassa, piipahdin Englannissa ja olin myös Afganistanissa. Äänet toivat melkein tuoksut sieraimiini. Aivan loistavasti dramatisoitu. Lukijana toimi nainen intialaisella aksentilla, jolla puhuivat myös kaikki intialaisia esittävät. Jo pelkästään tämä vei matkalle kauas pois. Ja nyt ei siis vielä puhuta edes kirjan sisällöstä.

M.M. Kaye eli itse osan elämästään Intiassa ja näistä kokemuksista kumpuaa autenttisuuden tunne. Kirja sijoittuu 1800-luvun lopun Intiaan, jossa intialaisten ja brittiläisten välillä kipinöi. Kirjan päähenkilö Ashok/Ashton syntyy englantilaiselle pariskunnalle, jotka molemmat kuolevat ja näin intialainen Sita tulee hänen sijaisäidikseen. Nuori Ashok pakenee äitinsä kanssa levottomuuksia ja ajautuu palatsiin tulevan ruhtinaan palvelijaksi. Murhat ovat arkipäivää ruhtinaiden perheissä ja niinpä Ashok joutuu keskelle salaliittoja ja kähmintää. Ashok ystävystyy maharadzan tyttären kanssa, joka on samalla tavoin ulkopuolinen kuin Ashokin. Ashok joutuu lähtemään äitinsä kanssa pakoon henkensä kaupalla ja kuollessaan äiti kertoo hänen olevan englantilainen ja pyytää Ashokia lähtemään kaltaistensa luo. 

Ashok/Ashton kouluttautuu Englannissa, mutta palaa takaisin Intiaan armeijan palvelukseen. Hän on rohkea ja rehti ja saa ystäviä, mutta myös vihollisia. Hän tapaa uudestaan maharadzan tyttären Anjulin ja heidän ystävyytensä muuttuu rakkaudeksi, mutta kuinkas ollakaan Anjuli on luvattu naimisiin toisen ruhtinaan kanssa. Sydämet särkyvät. Kohtalo tuo heidät kuitenkin taas yhteen vain sodan erottaakseen heidät uudelleen.

Aivan ihana tarina, aivan ihanaa kerrontaa, siis yksinkertaisesti vain aivan ihana. Muistan nähneeni kirjasta 1980-luvulla tehdyn minisarjan ja pitäneeni siitäkin. Kirja oli kuitenkin huimaava kokemus, osin toki johtuen tuosta dramatisoinnista, mutta uskon, että huonosta kirjasta ei saa hyvää minkäänlaisella dramatisoinnillakaan.

Itse kirjailija M.M. Kaye on myös mielenkiintoinen persoona. Hän asui Intiassa lapsuutensa ja osan aikuiselämäänsä miehensä armeijatyön puolesta. Myöhemmin he matkustivat työn vuoksi ympäri maailmaa. Hän on kirjoittanut Intiaan sijoittuvien kirjojen lisäksi kirjoja, jotka sijoittuvat myös muihin maihin, joissa hän eli. Hänen elämänsä edustaa tavallaan mennyttä siirtomaa-aikaa. Pitänee tsekata myös muita teoksia.

On ahdistavaa, kuinka työt rasittavat tällä hetkellä psyykettä niin paljon, että kotona ei yksinkertaisesti jaksa lukea sivuakaan. Onneksi on näitä äänikirjoja, pääsee hetkeksi Intian basaareihin.

Osallistun tällä myös Aikamatka-haasteeseen.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Marily Kaye: Tänään täällä, huomenna poissa

Kolmas kirja tuli luettua. Nämähän alkavat mennä kiinnostavaan suuntaan. Enää ei häiritse se tieto, että kirjat ovat nuorille kirjoitettuja, sillä juoni alkaa avautua. Jos kuvittelin ensimmäistä kirjaa lukiessani, että jokaisessa on päähenkilönä eri henkilö, olin osin oikeassa, mutta myös hyvin väärässä.

Toistuvana teemana on Amandan siirtyminen jonkun toisen valitun ruumiseen, tällä kertaa Sarahin, jonka taitona on saada ihmiset tekemään, mitä haluaa. Tarinassa selviää lisää valittujen taustoista ja heidän kyvyistään sekä he kasvavat ihmisinä tämän tarinan edetessä entistä enemmän.

Vähän tulee mieleen x-men, mutta vain vähän, sillä siinähän taidot olivat hyvinkin erilaisia kuin tässä. Onko taustalla kuitenkin salaliitto vai mitä, se ei selvinnyt tässä kirjassa, mutta jotain lisävalaistusta tuli.

Harmi, että tässä taisi olla kaikki tähän asti suomennetut teokset, pitää jäädä siis odottamaan tulevia julkaisuja tai sitten kääntyä englanninkielisen tarjonnan pariin.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Marilyn Kaye: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Kuten totesin edellisen kirjan kohdalla, nämä ovat nopeita lukea. Suuri teksti, kiva kirjoitustyyli ja mukaansatempaava tarina.

Kuvittelin ensimmäistä lukiessani, että jokainen kirja kertoisi eri ihmisestä, mutta taisin olla väärässä. Tosin Amanda ottaa tässä kirjassa toisen henkilön ruumiin, mutta samat henkilöt kuitenkin ovat pääosissa, mikä on toisaalta tosi kiva.

Tällä kertaa Amandasta tulee Ken, komea poika, joka kuulee kuolleita. Samaan aikaan Jenna, joka kuulee ajatuksia, tapaa isänsä, jota ei ole koskaan tavannut.

Tarina kulkee taas egoistisen Amandan ajattelun kautta sekä toki myös Jennan tarinan kautta. Amanda ymmärtää tässä kirjassa yhä paremmin oman käyttäytymisensä nurjat puolet. Jotenkin niin ihanaa, en osaa sanoa miksi, mutta on vain.

Onneksi vielä yksi tätä sarjaa löytyy lukupinosta, sen kimppuun taidan hyökätä jopa ihan heti.

Marilyn Kaye: Poissa silmistä, poissa mielestä

Jos nyt olen täysin rehellinen, niin ihan pikkaisen nolotti lukea tätä kirjaa tai oikeastaan nolotti pitää siitä. Olen jo aiemmin lueskellut erilaisia teinikirjoja, mutta tämä sarja kertoo kuitenkin 12-13 vuotiaista, mutta sitten päätin, mitä väliä. Kirja kertoo ihmisistä ja ihminen olen minäkin. Toki tuollaisen nuorisolle tarkoitetun tekstin huomaa, mutta toisaalta ei sillä ole niin väliä, koska tarina on kiinnostava. Sitä paitsi fontti on tavallista suurempaa eli ei ole ainakaan päänsärkyjä tiedossa.

Tämä kirja aloittaa sarjan, jossa kuvataan yhdeksän teinin erityilaatuista lahjaa. Valitut on sarjan nimi ja tämä tosiaan ensimmäinen kirja. Löysin tämänkin Risingshadowista, ihastuin etenkin kirjojen nimiin, joissa on käytetty tämän kirjan kaltaisia sananlaskuja, jotka kuitenkin kuvaavat todella hyvin myöskin kirjan sisältöä.

Tämä tarina kertoo Amandasta ja Traceysta. Amanda on koulun suosituin tyttö, kovanaama ja ilkimys. Tracey on tyttö, jota kukaan ei tunnu huomaavan, eivät edes omat vanhemmat. Molemmilla on erityislahjakkuus; Tracey pystyy muuttumaan näkymättömäksi ja Amanda pystyy asettumaan toisen ihmisen ruumiseen. Näin tässäkin käy Amandasta tulee Tracey.

Toki kirja sisältää teinikirjoille tyypillistä kategorisointia suosittuihin ja ei-suosittuihin, samoin teiniepävarmuuden käsittelyä, mutta onko moni meistä aikuisistakaan päässyt eroon oikeasti epävarmuudestaan vai peitämmekö sen vain aikuismaisen käytöksen alle. Itse ainakin, ihan rehellisesti sanoen jälleen, haluan, että minusta pidetään, haluan olla mukava ja ystävällinen. En ehkä ole enää niin epävarma kuin nuorena, mutta kyllähän sitä aina kysäisee sketsisarjoistakin tutun kysymyksen: Does my bum look big in this?

Mutta ihan kiva kirja siis ja herätti ajatuksia, vaikka onkin kevyttä luettavaa.